Staffitis

Gina kisaradalla

2012-01-24T11:54:00.000+02:00

Ginan virallinen kisaura on nyt korkattu, ja kaksi kilpailua on jo takana. Vaikka kisakokemusta on rutkasti, ensimmäinen kisa alokkaan kanssa oli hurjan jännittävä. Ginaa jännitti myös, kun piti selvitä reissusta ihan yksin ilman äiti-Finan tukea. Jo matkata kasvattajan autolla Hyvinkäälle oli niin stressaava, että pahoinvointi yllätti. Kisahallin melske, kisakavereiden haukut, tuomarin vihellykset ja kaiuttimien pauhu sai ensikertalaisen laittamaan tassut tanaan jo ovella. Gina kuitenkin asettui lähtöviivalle hienosti odottamaan lähtölupaa. Pari ensimmäistä hyppyä sujuivat lennokkaasti, mutta kun piti sujahtaa mustaan mutkapussiin, epäusko valtasi kisakaverin. Kun vielä ohjaaja seisoi suuaukon edessä, ei Ginan mielestä putkeen voinut kerta kaikkiaan mennä. Ei, vaikka ohjaaja kuinka maanitteli. Hylkäyshän siitä tuli, mutta onneksi saatiin rata suorittaa loppuun harjoituksenomaisesti. Se sujuikin putkiongelman jälkeen virheettömästi ja suoritus antoi jo lupauksen tulevasta. Toinen rata kisattiin viime lauantaina, eikä siinä enää putket kiusanneet. Puhdas eli 0-rata oli aivan hilkulla, vain ohjaajan huolimaton linjaus veti Ginan hieman ohi estelinjan ja siitä kirjattiin viisi virhepistettä. Kerrassaan lupaavaa yhteistyötä, ja nyt tutkiskelen jo innokkaana ykkösluokkien tulevien kisojen aikatauluja.

Samaisena lauantaina Fina osallistui 3-luokan kisaan, mutta keskeytin suorituksen puomikontaktilta loikkauksen vuoksi. Olisi ehkä kannattanut jatkaa, sillä olisimme voineet voittaa kisan virheestä huolimatta. Kisasta nimittäin ei tullut yhtään tulosta. Ei me kisaajat nyt noin huonoja olleet, kyllä tuomarin ratasuunnitelmassa olisi ollut harkinnan paikka. Nyt Finalla on pakollinen kisatauko, sillä se aloitti juoksut viikonloppuna. Saamme kuitenkin treenata ainakin joissain halleissa, kun Finalle puetaan pöksyt jalkaan.

Pitkä ja sitkeä flunssa on haitannut omaa liikuntaa, mutta nyt tuntuisi kuiva yskä hellittävän. Eilen osallistuin seuran järjestämään juoksutekniikkakouluun ja se oli samalla hyvä kuntotesti. Jos olisin tiennyt, miten rankka harjoitus se oli, en ehkä olisi uskaltautunut mukaan. Jälkeenpäin oli mahdottoman hyvä mieli, aivan kuin olisin tehnyt urotyön itselleni. Teimme lähtöspurtteja makuulta tai istuma-asennosta nousten, spurttasimme sivujuoksua eri suuntiin, pujottelimme vauhtia kiihdyttäen ja teimme punnerruksia juoksun välillä. Melkoiset sulkeiset. En hengästynyt kovinkaan pahasti, jalat toimivat ikään nähden hyvin eivätkä menneet maitohapoille, siis positiivisen mielialan tuottavat sulkeiset.

Kisareissulla tuli tehtyä hankintoja eli ostin Finalle uuden manttelin. Se on huovutettua villaa, erinomaisen hyvin muotoiltu ja joustava. Villaan ei lumi tartu kovin pahasti ja villa kuivuu nopeasti. Merkittävä parannus fleecemantteliin, joka kerää lunta vatsakappaleen alle ja kastuu märäksi lenkin aikana. Eeville on jo luvattu uusi villamantteli.

Rutiinit

2012-01-06T18:22:00.000+02:00

Rutiinit ovat tärkeitä, kunhan ne eivät hallitse koko elämää. Ne jäsentävät sopivasti niin kaksijalkaisten kuin nelijalkaisten päivän. Aamurutiinit ovat meidän perheessä ehkä säännöllisimmät, vain pientä joustoa tilanteiden vaatiessa syntyy. Aamuherätyksestä pitää huolen Eevi, heti kun se vain havaitsee isännän tai emännän tahdonvaltaisen liikkeen sängyssä. Eevi nukkuu yönsä omassa petissä, mutta aamupainit isäntäväen kanssa sängyssä ovat päivän ensimmäinen liikuntasuoritus. Fina jatkaisi nukkumista peiton alla, mutta kun herätys on tehty, se nappaa lähimmän kengän ja hyppää takaisin sänkyyn. Isäntäväen nukkuminen on tämän jälkeen mahdotonta. Fina pomput eri puolille kehoa herättävät ihan varmasti.

Kun ihmiset on saatu jalkeille, koirat palaavat nukkumaan kumpikin omaan petiinsä. Ihmiset yrittävät päästä päivänsyrjään kiinni omien aamurutiinien avulla. Jäsenten vetreäksi venyttely, suihku ja pukeutuminen sujuvat kuin ohjelmoituna. Aamiaisen ja lehdenluvun aikana koirista ei ole tietoakaan, mutta viimeisten sivujen lukemisen aikana ne ilmaantuvat keittiöön. Arvelen että ne laskevat sivujen kääntöjä tai päättelevät kahvikupin hidastuvasta liikkeestä, että aamiainen on päättymässä, ja valmistautuminen aamulenkille alkamassa. Omiin ruokakuppeihin laitettuun ruokaan päin ne eivät edes katso. Eevi aloittaa korvia riipovan haukun ja juoksee eteisessä edestakaisin. Välillä se käy nappaamassa suullisen ruokaa yrittäen rauhoittaa kiihkoaan. Fina seuraa varjona perässä, mutta onneksi äänettömänä. Kun Eevi on saanut komennuksen päätökseen ja laumansa pihalle, se on tyytyväinen ja hiljainen.

Metsälenkin alkupäässä koirat pääsevät vapaaksi ja heti alkajaisiksi ne juoksevat kilpaa tietyn kuusen alle. Fina etsii kävyn ja Eevi pyörii ympärillä. Kun kävelyä on jatkunut jonkun aikaa, ja koirat ovat hoitaneet asiansa, Eevin mielestä on keppiprojektin aika. Se haukahtaa pari kertaa ja Fina alkaa juoksennella ympäriinsä tähystäen sopivaa puuta. Se saattaa kokeilla yhtä, mutta hylätä sen liian helppona tapauksena. Kun oikea haaste löytyy, molemmat käyvät kimppuun kuin pahinta vihollista murjoen. Väliin suuruudenhulluus yllättää, kuten eilisellä lenkillä:

Joulutouhuja

2011-12-22T14:00:00.000+02:00

Joulupukki vain kurkistaa ikkunasta

Minulla on keittiöapulaisia, jotka siivoavat lattian heti kun sinne murusia putoilee, esipesevät astianpesukoneeseen laitetut astiat ja nuolevat taikinakulhon kiiltävän puhtaaksi. Nyt joulunalusviikolla apulaisilla on ollut paljon tehtävää, ja ne ovat seuranneet tarkasti keittiön ääniä. Kun piparkakkutaikinan kaulinta hidastui, Eevi ja Fina riensivät työpöydän vierelle odottamaan rippeitä. Pyöritin taikinasta pienet pallot, jotka hotkaistiin niin vauhdikkaasti, että sormenpäät olivat mennä mukana. Taitaa jo apulaisia kiireet väsyttää, kun päiväunet ovat vahtimisen lomassa jääneet lyhyiksi. Olin ihmeissäni, kun äsken kaavin kermavaahdon rippeet kulhosta, eikä mistään kuulunut tassujen rapinaa. Huutaessani ”Nuolemaan!”, Fina tassutteli keittiöön unisen näköisenä, mutta virkosi nähdessään vatkainkulhon.

Vaihteeksi taas valmistamme kotia joulukuntoon, sillä Riston perhe on tulossa viettämään aattoa. Eevi ja Fina tietty ilahtuvat, kun saavat kaverikseen Ginan. Joulupukkia ei sentään tarvitse tilata, sillä poikien pukkiusko on lakannut jo vuosia sitten. Olen kaivellut kaapeista joulukoristeita, ja tehnyt löytöjä. En muistanutkaan, että olin ostanut viime joulun jälkeisistä alennusmyynneistä erilaisia joulukoristeita ja kynttelikköjä.

Joulukuusi on jo pystytetty olohuoneeseen, ja tuoksuttaa jouluista tunnelmaa. Eevi ja Fina eivät enää ihmettele olohuoneeseen tuotua puuta, ovat jo niin tottuneet isäntäväen joskus omituisiin mieltymyksiin.Tänä vuonna meillä on täydellinen joulukuusi, niin kaunis ja tasapainoinen, ettei se tarvitsisi ollenkaan koristeita. Kätevästi kuusen toimitti kotiovelle lähistöllä asuva KuusiMatti (ei naapurin Matti), joka kasvattaa niitä omassa metsässään. Hän on Joulupuuseura Ry:n jäsen, joten luotettavuus on varmaan sitä kautta taattu.

Tänään vielä menemme Finan kanssa treeneihin Sporttikoirahallille, mutta sitten pidämme parin viikon joulutauon. Kisataukokin taitaa olla tulollaan, sillä arvelen Finan kiiman alkavan tammikuussa. Pitäisiköhän Gina ottaa meille siksi ajaksi, sillä usein nartut ”tartuttavat” kiiman toisiinsa. Tauko on siksikin paikallaan, sillä olemme viime kuussa kisanneet melkein joka viikonloppu. Mukavia tuloksia on ilmaantunut kisakirjaan, viisi 0-tulosta, joissa myös tuplanolla.

Toivotan oikein hyvää joulua ja

menestyksellistä vuotta 2012

kaikille lukijoille ja karvakuonoille!

Klikkaamalla oheista linkkiä, näet videonpätkän perheemme joulutouhuista.

http://sendables.jibjab.com/view/N0ZlfBpPJElpK8epQbR3

Juhlaviikot

2011-12-07T14:50:00.000+02:00

Joulukuun juhlaviikot ovat meneillään ja syntymäpäiviä on juhlittu niin perheen kesken kuin koko Suomen kansan parissa. Itsenäisyyspäivän vietto on meillä kovin hillitty juhla. Kaduilla ei näy riemuitsevia kansanjoukkoja eikä karnevaalitunnelmaa kuten esimerkiksi Norjassa vastaavassa juhlassa. Siellä ihmiset pukeutuvat kansallispukuihin ja kerääntyvät ulos juhlimaan sankoin joukoin. Eilen illalla koirien kanssa kävelyllä ollessani saatoin vain todeta, että kynttilät ikkunoilla ja television sininen hohde kertoivat juhlakansan istuvan kotona ja tuijottava ruudusta valittujen juhlijoiden marssia presidentin kättelyyn.

Hotelli sijaitsi Vladimirskijin aukiolla

Eremitaasi

Tsaarin valtaistuinta ihmettelemässä

Juniorin ja omaa syntymäpäivää vietimme perheen kesken Pietarissa. Matka alkoi jännittävissä merkeissä, sillä klo 7 jälkeen Jukka soitti Salosta ja kertoi junamatkan keskeytyneen radalle pudonneiden kiskojen vuoksi. Allegro lähtisi Helsingistä klo 9 ja kun perhe matkasi ryhmäviisumilla, ei Jukan perhe pystyisi enää tulemaan myöhäisemmällä junavuorolla. Käskin hänen ottaa taksin ja ajaa suoraan Tikkurilan asemalle. Taksiasemalla oli ollut melkein käsirysy, kun muilla matkustajilla oli myös kiire jatkaa matkaan. Kurkottelimme jännittyneinä Allegron ikkunoista Tikkurilan asemalla ja huoahdimme helpotuksesta, kun näimme Jukan perheineen kipuamassa junaa. Pietari ei hellinyt meitä sään puolesta, sillä rämmimme räntäsateessa pitkin Nevski Prospektia kohti nähtävyyksiä. Onneksi ravintoloissa oli lämmin tunnelma, herkullista ruokaa, paikallisia esiintyjiä ja myös oman perheen esityksiä. Saimme vain aavistuksen siitä, miten kaunista kaupungissa olisi kesällä. Kun matka kestää vain 3,5 tuntia ja Allegron kyydissä on mukava matkustaa, taidamme suunnitella pian uutta kesäistä retkeä itänaapuriin.

Eevi ja Fina pääsivät matkan ajaksi Sirkan ja Markun vierihoitoon. Heti auton oven auettua ne ryntäsivät ”hoitolan” ovelle ja tervehtivät isäntäväkeä omaan persoonalliseen tapaansa. Eevi tosin on ikääntyessään tullut minusta riippuvaiseksi ja yritti lähteä mukaani takaisin kotiin. Ensimmäisenä päivänä se oli laittanut stopin päälle heti aamukävelyn alussa ja voisin kuvitella, että se halusi odottaa minun paluutani. Ikävä lientyi kuulemma pian ja seuraavana päivänä lenkkeiltiin jo oikein reippaasti.

Gina oli viety hoitoon ystäväperheen luo, missä 12-vuotias tytär otti vastuun huolenpidosta. He olivat nukkuneet yhdessä, leikkineet, opetelleet temppuja ja ulkoilleet. Tytär oli toivonut, ettei Risto jaksaisi hakea Ginaa kotiin heti kotiinpaluuiltana, jotta hän olisi saanut nukkua sen kanssa vielä yhden yön. Vanhemmat kehuivat jalostustyöni edistymistä nimenomaan staffin luonteen suhteen. He muistavat vielä Riston ja Sarin edesmenneen Dixien, Ginan isoisoäidin, joka oli kiltti mutta supervilkas staffi.

Ihminen häärää, luonto säätää

2011-11-17T13:22:00.000+02:00

Vaikka vaikeaa on, yritän sopeutua ajatukseen, että pentuja ei synny joulukuussa. Vein Ginan ultrattavaksi tiistaina, ja pahat aavistukset saivat vahvistuksen. Vaikka kuinka etsittiin, kohdusta ei löytynyt yhtäkään pallukkaa. Osasin jo hieman varautua pettymykseen, sillä paria päivää aikaisemmin Elias tutki Ginan palpoimalla mahaa, eikä löytänyt minkäänlaista viitettä kohdun suurentumisesta. Aiemmin oli näyttänyt jo lupaavalta, kun Ginan nisät olivat selvästi suurentuneet ja ruokahalu kasvanut. Ne merkit kuuluvat myös valeraskauteen, joten ei pidä tuudittautua väärään luuloon, ennenkuin selkeitä todisteita kohdun suurentumisesta on havaittavissa.

Tänään keskustelin Ginasta eläinlääkäri/gynekologi Merja Dahlbomin kanssa, ja hän arveli kuitenkin astutusajankohdan olleen liian myöhäisen. Juoksu on saattanut alkaa meiltä ihmisiltä huomaamatta jo joitakin päiviä ennen vuodon huomaamista, ja siten laskimme väärin astutusajankohdan. Toisaalta Ginan juoksu saattoi olla epätäydellinen, ja sen torjuva suhtautuminen urokseen vahvistaa epäilystä väärästä ajankohdasta. Nyt katsomme eteenpäin ja suunnittelemme astuttamista kevään juoksusta, jota odotetaan helmi-huhtikuussa. Silloin otetaan ensimmäin hormooninäyte jo heti juoksun alussa, jotta voidaan seurata tilanteen kehittymistä.

Elämä siis jatkuu koiraharrastusten parissa entiseen malliin ja nyt yritän keskittyä Finan kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Tansanian matkan jälkeen kisat menivät aivan penkin alle ja olin taas heittämässä hanskoja tiskiin. Toissa viikolla tarjosin Finaa Niinu Linnan ohjattavaksi ja hän otti haasteen innolla vastaan. Vaikka yhteisiä treenejä ei ollut ollenkaan, Fina toimi kerrassaan upeasti Niinun ohjauksessa. Yleisö ehti jo hurrata puhtaasta radasta ja voitosta, kun viimeisellä hyppyesteellä Finan takatassut hipaisivat rimaa pudottaen sen. Videosta katsottuna Finan askelmerkit pettivät , ei mitään muuta syytä löytynyt yllättävälle virheelle. Viime lauantaina Liedon kisoissa ilmassa oli taas positiivisia ajatuksia, sillä saavutimme hienon 0-tuloksen. Nyt voisin myös jatkaa Ginan treenaamista, kun vauvalomaa ei olekaan tiedossa.

Tänään iltapäivällä menemme Sporttikoirahallille Niinun treeneihin, huomen aamulla klo 7 Annen kanssa samaan paikkaan omatoimitreeneihin ja lauantaina Lohjalle kisoihin. Agility addiktoi, mutta se on vaaratonta, hauskaa ja terveellistä huumetta.

Nämä tansanialaiset koirat eivät tiedä mitään agilityn huumasta. Omistajia järkyttäisi myös rahasumma, jonka käytämme harjoitteluun ja kisaamiseen. Entäpä koiranruoka- ja tarvikehyllyt marketeissa? Nämä koirat eivät syö valikoituja koiranruokia, vaan syövät mitä löytävät tai saavat ihmisten jäljiltä ruanrippeitä.

Lupaavaa

2011-11-02T22:03:00.000+02:00

Kotimatkalla Juvanmalmin treeneistä poikkesin Laaksolahteen katsastamaan Ginaa, ja tietty myös tapaamaan Riston perhettä. Kun käänsin autoa parkkipaikalle, Gina pyörähti vierelle. Se oli juuri päästetty takapihalle, mutta auton äänen kuullessaan oli päässyt jostain aidankolosta ulos. Kilpajuoksu Riston ja Ginan välillä siis jatkuu; mies korjaa aitaa ja Gina näyttää, missä vielä on koiran mentävä aukko. Voi sitä riemua, kun Fina ja Gina tapasivat. Äiti ja tytär pyörivät hyrränä, juoksivat kehää ja Gina loikki sohvan selkänojan yli kuin aitajuoksija. Kun vihdoin sain Ginan rauhoittumaan, tutkin nisät ja vatsanympäryksen, ja ainakin kuvittelin näkeväni jo merkkejä raskaudesta. Kolmas viikko on meneillään, mutta vasta viidennellä viikolla vien sen ultraan ja sitten saadaan 100 %:nen varmuus, kelluuko kohdussa pallukoita. Finalla ultrassa näkyi viisi, mutta pentuja syntyikin kuusi.

Sunnuntaina palasimme kahden viikon safarilta Tansaniasta. Matka oli elämys, eikä mikään löhöloma. Yövyimme osan ajasta teltoissa, matkustimme luonnonpuistoissa pitkiä matkoja kuoppaisilla ja pölyisillä teillä jeepissä, jonka jousista ei ollut tietoakaan. On huimaa kuulla yöllä teltan lähettyvillä leijonien karjuvan ja virtahepojen puhkuvan. Savannilla antiloopit, seeprat, kirahvit, puhvelit ja norsut laiduntavat kuin Eedenin puutarhassa ja sateenkaaren väriset linnut lentelevät puissa. Hienoa, että Tansania on pystynyt säilyttämään laajat luonnonpuistot, mm. Seregetin ja Ngorongoron ja antamaan villieläimille luonnolliset elinolosuhteet. Liikuimme myös paljon alueilla, missä maasait elävät paimentolaisina. Siellä punakaapuiset paimenpojat kaitsivat lehmälaumoja heinäaroilla ja naiset keräsivät polttopuita ja heinäpaaleja.

Kotona koiralaumaa hoiti kokenut dogsitter Milka. On aina vain helpompaa lähteä matkoille, kun tietää Milkan pärjäävän mainiosti koirien kanssa ja pitävän hyvää huolta talosta. Mukana oli Milkan oman cotton tulear, pikku-Fiina. Se otti taas haltuunsa lauman johtajuuden ja piti Eevin ja Finan tiukassa komennossa. Ne eivät edes uskaltaneet syödä, jos pikku-Fiina oli keittiössä. Kerran iso-Fina oli yrittänyt vallata Milkan petin, mutta pikku-Fiina rähähti ja syntyi vähältä-piti-tilanne. Lenkeillä kaikki kolme kuitenkin kulkivat nätisti remmeissä ja tutkivat kuonot yhdessä hajuviestejä.

Maasai-paimen koiranpennun kanssa

Maasai-kylässä

Maasai-koira päivälevolla

Leijona päivälevolla

Tämä norsu päätti kävellä auton edellä tiellä

Gina ja Andy

2011-10-15T16:19:00.001+03:00

Gina-neiti sai kasvattajaan vipinää eilen, perjantaina. Vielä juoksun alkaessa olin huolestunut, ehtisinkö astuttaa sen lauantaina ennen matkoille lähtöä. Gina oli tuotu jo Tammitielle odottelemaan ja torstaina Elias otti siitä verinäytteen progesteronimääritystä varten. Meneillään oli laskujemme mukaan kiiman 10. päivä eli sovelias hetki katsoa, miten progesteronitaso on noussut. Kun sähköpostiin tuli perjantaina puolen päivän aikaan laboratorion tulos, menivät aikataulut uusiksi. Ginan progesteroni oli 14,5 ja suositeltu astutusaika olisi jo, kun arvo on 5 – 10. Soitin saman tien Heidi Dahlbomille, joka on maamme ainoa ns. koiragynekologi. Hän oli matkalla mökille, mutta ehti neuvoa miten pitäisi toimia. Nyt olisi vielä hyvä aika yrittää astutusta, mutta huomiseen eli lauantaihin sitä ei voisi enää siirtää. Jos astutus ei luonnollisella tavalla onnistuisi, pitäisi mennä hänen klinikalleen Mäntsälään keinosiemennykseen. Soitin seuraavaksi sinne varaamaan alustavan ajan ja sitten pakkasin autoon Finan, hieman varusteita ja eväitä ja lähdin ajamaan kohti Thean taloa Sipoon Nikkilässä.

Kun Andy päästettiin Ginan luo, vastaanotto ei ollut lainkaan suopea. Gina rähähti, juoksi karkuun tai istahti maahan. Andy oli hämillään, katseli Theaa kuin kysyen, mitä mä teen väärin kun tyttö ei tykkää. Ei auttanut Ginan lepyttely, ei houkuttelu eikä maanittelu. Se ei kerta kaikkiaan ollut kiinnostunut Andyn lähentelystä. Toisaalta Andy yritti liehitellä morsiota lakkaamatta, mikä oli merkkinä kiiman oikea-aikaisuudesta. Totesimme normaalin astutuksen olevan epätodennäköisen, ja ilmoitin Mäntsälään tulostamme. Takaluukun häkkiin pakattiin haluton morsio, sen viereen pääsi kiihkeä sulhanen ja etupenkeille kiipesivät epäonnistuneet astutusavustajat.

Mäntsälässä hommat sujuivat kokeneen ammattilaisen hoidossa nopsasti. Andyn sperma oli näytteen mukaan vahvaa ja Ginan paikat näyttivät terveiltä. Kateetterilla syötettiin koko annos suoraan sen kohtuun ja hyvän odotusonnen toivotuksin lähdimme takaisin kohti Sipoota. Kun illan hämärtyessä ajelin kohti Espoota, takakontin häkissä nukkui väsynyt morsio. Ajuri söi pastilleja ja pinnisteli hereillä, ettei astutusmatka päätyisi ojaan.

Andy katsoo haikeana kotiin palaavan morsion perään.

Gina jäi omaan kotiinsa ja pyysin Riston perhettä huolehtimaan sen voinnista erityisen hyvin. Kun huomenaamulla koneemme nousee ilmaan ja suuntaa kohti Tansaniaa, unohdan hetkeksi koira-asiat ja keskityn safarin anteihin.

Ylä- ja alamäkeä

2011-10-04T14:12:00.001+03:00


Pihapiirin ruskaa

Kyllä minä niin mieleni pahoitin à la Tuomas Kyrö runsas viikko sitten Hau:n kisoissa. Nyt naurattaakin moinen mielenpahoitus, mutta agility rassaa välillä sekä fyysisesti että henkisesti. Kun tietää ohjanneensa koiraansa tökerösti ja joutunut hylätyksi kisaradalla, ei tunnu hyvältä ihan maaliviivan tuntumassa saada puolitutun besserwisserin kommentteja ohjaustekniikasta. Kotiin ajellessani mietin, että olisiko tässä jo paikka tajuta, että agility on tarkoitettu nopeakinttuisille ja nopeaälyisille nuorille ihmisille, joiden koira on opetettu tulkitsemaan oikein jokaista ohjausliikettä radalla. No, yön yli nukuttuani lueskelin jo kisa-aikatauluja ja mietin missä kisattaisiin seuraavaksi.

Balsamia haavoille saatiinkin jo seuraavana viikonloppuna, kun saavutimme kaksi 0-rataa, tosin eri kisoissa joten tuplasta ei ollut kyse. Kun vielä jälkimmäisen kisan jälkeen tuomari tuli onnittelemaan hyvästä suorituksestsa ja kehumaan erityisesti Finan kontakteja, mieliala hyppäsi huimiin korkeuksiin. Näin siis agility koukuttaa. Ei koskaan voi olla varma, että nyt osaa ja onnistu, Lisäksi taustalla on ainainen usko siihen suureen voittoon.

Talossa on kovin hiljaista nyt, kun Gina palasi viikon vierailun jälkeen Laaksolahden kotiin. Koirien ulkoilutukset tuntuvat löysäilyltä, Eevi ja Fina juoksevat vierellä ja hakevat kuin muodon vuoksi jonkun kepin revittäväksi. Olimme luvanneet helpottaa Riston perheen arkea, kun isäntä oli viikon matkoilla ja emännällä oli kiireinen työviikko. Vaikka pojat mielellään hoitavat ja ulkoiluttavat Ginaa, ei heille voi täysin luovuttaa vastuuta siitä. Lisäksi kaikilla pojilla on viikko täynnä urheiluohjelmaa, viidet harjoitukset ja viikonloppuna usein turnauksia.

Tänä aamuna sain viestin Sarilta, että Ginan juoksu on vihdoin alkanut. Kylläpä neito edelleen pitää meitä jännityksessä . Olen lupautunut hoitamaan astutuksen, mutta nyt jännitämme milloin h-hetki olisi käsillä. Lähdemme nimittäin vajaan kahden viikon kuluttua Tansaniaan, ja kiiman pitäisi kehittyä huippuunsa ennen sitä. Toisaalta jos Gina seuraa emonsa jälkiä, astutuspäivä olisi juuri ennen matkaa. Jos se siirtyy, uskon kuitenkin että apuvoimia on värvättävissä.

Lain rikkojat

2011-09-18T20:51:00.003+03:00

Rikoimme tänään, kuten lähes jokaisena päivänä järjestyslain 8. luvun säännöksiä. Olimme nimittäin sienessä Kirkkonummella ja annoimme Eevin ja Finan juosta metsässä vapaana. Koirat olivat kyllä välittömästi kytkettävissä, jonka osoitimme todeksi kohdatessamme muita sienestäjiä. Lupa vapaana pitämiseen olisi pitänyt pyytää metsän omistajalta, mutta sunnuntaisena aamuna omistajan selvittäminen olisi osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi. Sen sijaan tiedän, että Hannusjärven metsä, jossa ulkoilemme päivittäin, on Helsingin kaupungin omistuksessa. En taida kysyä kaupungilta lupaa, vaan rikon tulevaisuudessakin tietoisesti lakia kuten varmaan lukuisat muut koiran ulkoiluttajat sillä alueella.

Olimme jo luovuttamassa ja palaamassa kotiin tyhjien sienikorien kanssa, kun päätimme vielä katsastaa metsän tien toisella puolella. Sieltä löytyi sieniparatiisi, suppilovahveroita, kantarelleja, herkkutatteja, akansieniä ja orakkaita. Käsittämätöntä, että sienisato saattoi vaihdella niin suuresti samalla alueella. Rinkuloin karttaan alueen jotta tiedän seuraavalla kerralla suunnistaa suoraan sienien pariin. Metsässä kännykkään lataamani Sports Tracker ohjelma on oivat apuväline suunnistamisessa. Se piirtää karttapohjalle kulkemani reitin ja merkkaa pysähdykset ja jopa valokuvaamiset. Otin kuvan suppilovahveropaikasta ja seuraavalla kerralla yritän löytää se ohjelman avulla. Illalliseksi paistoin herkkutatit ja akansienet sipulin kanssa öljyssä, ja nostin seoksen leipäviipaleille avokadoviipaleiden viereen. Nokare majoneesia kruunasi makusinfonia.

Ginan kesäkauden treenit päättyvät ensi viikolla, mutta toivottavasti se sitten pääsee aloittelemaan mammalomaa. Vieläkään ei juoksu ole alkanut, mutta veikkaisin sen kuitenkin olevan tulossa lähiviikkoina. Osallistuimme Ginan kanssa epävirallisiin agilitykisoihin Ojangolla ja hienosti meillä meni. Gina kuunteli ohjeita hienosti ja sujahteli putkiin, kuten oli tarkoituskin. Radan loppupäässä se sai kaksi kieltoa esteen ohi juoksemisesta, mutta sijoittui kuitenkin seitsemänneksi. Viime viikolla oli treeniryhmän kisat, ja niissä Gina oli ylivoimainen voittaja.

Videopätkässä on Ginan seuramestaruuskisa, missä vielä ohjausongelmia. Videon valoitus on heikko iltahämärän ja sateen vuoksi.

Fina on päässyt taas juoksun ja jalkavaivan jälkeen kisakentille. Menestyskäyrä noudattelee pörssikäyrää, välillä kipuaa ylös ja välillä putoaa rajusti alas. Yksi 0-tulos on saavutettu, mutta monta hylättyä tulosta myös. Nyt meillä näyttää olevan putkiongelma, nimenomaan sen väärän pään ongelma. Fina tekee valinnan liian nopeasti, tai minä annan vinkin liian hitaasti. Eilisissä piirimestaruuskisoissa saimme kolme hylättyä tulosta, ja kaikissa syynä oli Finan sujahtaminen putken väärään päähän.

Sulhoa odotellessa

2011-08-25T21:58:00.000+03:00

Sulho on valittu, mutta Gina-neito pihtailee. Juoksua odotettiin jo elokuun puolessa välissä, mutta vielä ei ole merkkejäkään sen tulosta. Äiti-Fina sen sijaan kulkee housut jalassa, vaikka pentujen teko ei ole suunnitelmissakaan. Juuri nyt on kriittiset päivät meneillään ja ovet pidetään tiukasti lukossa. Gina on kuluvalla viikolla vieraillut meillä tiuhasti, ottaa toivottavasti mallia äidistään ja kehittää itselleen juoksun. Saman talouden nartut tosiaan voivat matkia toisiaan ja kehittää juoksun samaan aikaan. Jopa nunnaluostareissa on havaittu kuukautisten ”tarttuminen” samoissa asuintiloissa olevien naisten kesken. Huomenna viemme Eevin ja Finan vuorostaan Ginan luo yökylään, sitten taas Gina tulee meille poikien kanssa yökylään. Jospa hormoonit yltyvät kehittämään juoksun.

Sulhoehdokas on englantilainen herrasmies, Andy nimeltään. Kävimme tervehtimässä nuorukaista, ja se vakuutti meidät sekä komealla ulkomuodollaan että hillityllä käytöksellään. Vaikka talossa oli vieraita, se ei hyppinyt eikä reuhtonut kuten omat staffini, vaan teki tuttavuutta uteliaan innokkaasti. Kyllä ulkomuodolla on merkitystä, mutta tärkeimpänä jalostuksessa pidän kuitenkin hyvää luonnetta ja terveyttä. Silti vaikka kuinka tutkailee taustoja ja miettii sukupuita, luonto saattaa tehdä tepposet ja yhdistellä perintötekijöitä mielensä mukaan.


Gina

Fina on ollut treenitauolla lievän ontumisen vuoksi. Kyseessä on rasitusvamma, joka syntyi kesällä lasten palloleikeistä. En tajunnut lopettaa leikkejä ajoissa, ja Finahan ei omaehtoisesti luovuta. Lapsista oli hauskaa kun Fina loikki kuin heinäsirkka korkeassa heinikossa pallon perässä aina uudelleen ja uudelleen.

Gina jatkoi treenejä nyt elokuun alusta, kun palailimme pohjoisesta. Se oli varmaan heinäkuun ajan miettinyt agilityn perusteita ja tuli sitten treenien alkaessa näyttämään osaamistaan. Nyt sujuvat valssit, takaaleikkaukset ja twistit. Se irtoaa esteillä sopivan vauhdikkaasti ja kuuntelee tarkasti ohjeita. Innokkaasti se myös näyttää kontaktiosaamistaan puomilla ja A-esteellä, mutta ohjaajan pitää muistaa olla johdonmukainen ja tarkka. Pujottelun se on jo oivaltanut, mutta omatoimista suorittamista vielä odotellaan. Ensi viikolla se pääsee näyttämään taitojaan seuramme mestaruuskisojen mölliluokassa.

Lomaltapaluu stressiä

2011-08-07T22:01:00.000+03:00

On mukava olla lomalla, mutta rankkaa palata takaisin arkirutiineihin. Eteinen on täynnä laukkuja, nyssyköitä ja sekalaisia vaatekasoja, jotka pitää lajitella ja asetella paikoilleen. Mustikat ja hillat vaativat pikaista pakastamista, pihan marjapensaista pitää kerätä sato ennen kuin linnut vievät sen. Piha on villiintynyt viidakoksi ja ruoho paikoin niin pitkää, ettei leikkuri pysty siihen. Toisaalta olen jo kaivannut ryhtiä aikatauluihin, työtä, liikuntaa, harrasteita ja tietenkin agilityä. Ensimmäisenä paikkasin agilityvajeen ja vein jo heti viikonloppuna Finan Kirkkonummen ja Järvenpään kisoihin. Kuukauden tauko kyllä näkyi ja tuntui, ensimmäisen päivän kisoissa ohjausvirheitä tuli hyllytysten verran. Tänään JAU:n kisoissa meni jo paremmin, vaikka emme aivan virheettömiä ratoja suorittaneetkaan. Fina liikkui hyvin ja ohjaajakin pysyi kohtuullisen hyvin suunnitelmissaan.

Kemijärvellä tarjouduin kouluttamaan seuran agilityharrastajia, ja ehdin vetämään heille yhdet treenit. Paikalla oli viisi koirakkoa, jotka tosiaan vain harrastavat lajia, eivät ehkä aiokaan kilpailla. Melkoista motivaatiota tarvitaan, että asiat maltetaan opetella oikein. Mielestäni jopa yhden illan aikana tapahtui selkeää kehittymistä. Hyvää jatkoa vaan Kemijärven kennelkerhon agilityharrastajille, ehkäpä ensi kesänä treenataan taas yhdessä.

Neljä viikkoa Piilopirtillä tuntui kesän alussa pitkältä lomalta, mutta niin vain aika hurahti ja vieraat täyttivät ohjelman, ettemme ehtineet tehdä perinteistä tunturivaellusta. Viimeisellä viikolla saimme vieraaksi Jukan Pyry-pojan, jonka kanssa teimme minivaelluksen Sallan Salmijoen kanjonin reitille. Pakkasimme mukaan teltan ja yöpymisvarusteet, trangian ja retkiruoat ja niin rinkat saatiin melkein täytettyä, vaikka paino oli puolet normaalista. Emme asettaneet retkelle suuria vaatimuksia, tärkeintä oli viedä Pyry ensimmäiselle telttaretkelle. Olipa tosiaan aika lähteä tutustumaan lähimaastojen maisemiin, eikä vain hakea elämyksiä matkojen päästä. Harvoin olemme telttailleet niin upealla paikalla. Teltan alla oli pehmeä sammalmatto ja ovesta aukeni huikeat maisemat järven kalliorannoille. Sää helli meitä, aurinkoa ja lämpöä riitti niin että vaatteita oli mukana aivan liikaa. Pelasimme vielä iltamyöhällä teltassa seiskaa ja aamulla siristelimme silmiä huikaisevan kirkkaassa valossa.


Pyry ensimmäisellä telttaretkellä

Kalliojärvi

Teltassa Pyryn unikavereina Fina ja Lisko

Viimeinen ilta Piilopirtillä, kuvattu klo 23.15.

Espooseen matkasimme taas autojunalla, sillä meistä on tullut mukavuudenhaluisia tai laiskoja. Makuuvaunussa oli tunnelmaa, eväät ja juoma maistuivat, koirat kuorsasivat alapetillä, Pyry halusi kuulla tarinoita ja lopulta vaunun tasainen keinunta vaivutti meidät uneen. Järvenpään kohdalla avasin ikkunaverhon ja enkä ollut varma halusinko palata ruuhka-Suomeen.


Makuuvaunussa nukuttaa

Lomatunnelmissa

2011-07-18T20:18:00.001+03:00

Runsas viikko Piilopirtillä, Kemijärven Luvisankadulla on saanut niin ihmiset kuin koirat lomamoodiin. Päivät sujuvat verkkaiseen tahtiin, rytmittäjänä on aurinko, silloin kun se näkyy.Vasta kun se klo 23 paikkeilla painuu vaarojen taa, on aika harkita nukkumaan menoa. Arkiset askareet ovat enemmänkin puuhastelua, siivotaan kun siihen tarvetta syntyy, laitetaan ruokaa kun vatsa kertoo nälästä ja käydään järvellä kun aallot ovat maltillisia. Eevillä ja Finalla on eri kujeet kuin Espoossa, täällä ei ikkunasta voi tarkkailla kävelyllä olevia koiria. Poro, joskus useampikin, saattaa käydä portin pielessä ja silloin pitää ainakin näytellä urheaa vahtikoiraa. Eevi tosin joutui perääntymään, kun poro uhitteli ja painoi päänsä tanaan kuin puskeakseen. Fina juoksee poron perään vasta turvallisen välimatkan saatuaan ja palaa kuistille helpottuneena kun emäntä kutsuu. Muistelen vieläkin kauhulla niitä aikoja, kun kanta-emo Cessi säntäsi porojen perään aina kun se pääsi vähänkin hajulle. Pisin karkureissu kesti kokonaisen vuorokauden.

Nyt koirat ovat huilanneet pari päivää Ginan lähdettyä kotiin. Risto oli täällä viikon poikien kanssa ja toi myös Ginan lomailemaan Lapin maisemiin. Se oli kuin herhiläinen Eevin ja Finan kimpussa, ja Fina oli useimmiten valmis leikkiin. Eevi osallistui lenkeillä raivoisiin keppileikkeihin, mutta ei osannut lopettaa ajoissa. Säikähdimme kun se tuli metsästä pää vinossa ja kroppa täristen. Etsimme tikkua hampaista turhaan ja lopulta annoimme vain varmuuden vuoksi Rimadyl-särkylääkettä. Pian Eevi oli taas entisellään, mutta seuraavan päivän lenkillä oireet taas palasivat. Eliaksen diagnoosi on, että Eevillä on mahdollisesti niskanikaman välilevyn pullahdus tai sitten vain niskalihaksen revähdys. Tänään Eevi oireili vain vähän, mutta särkylääke antoi taas avun. Ehkä tosiaan on kyse vain lihasrevähdyksestä, kun särkylääke tuntuu auttavan niin nopeasti. Nyt kiellämme kyllä rajut keppileikit tykkänään.


Eeviltä on nämä leikit vastedes kiellettyjä


Finan ja Ginan leikki


Roy ja Juho uivat Nurkkalammella, Fina ja Gina vahtivat

Tänään on ollut tiukka siivous- ja paikkojen kunnostuspäivä, sillä huomenna haemme Helsingin junalta amerikkalaisvieraat, Leenan ja Davidin. Vuoroin vieraissa käydään, eli heidän luonaan vierailimme kesäkuussa Coloradossa. Huomenna saamme myös päivävieraaksi veljen tyttären perheen neljän lapsen ja kahden salukipojan kera. Se siitä hiljaisuudesta ja verkkaisuudesta. Kokosimme tänään myös kaksi sohvaa, jotka olimme tilanneet Ikealta jo ennen juhannusta. Viime hetkeen meni toimitus, onneksi vieraiden ei tarvitse istua lattialla. Eevi ja Fina testasivat sohvat heti ja hyväksyivät ne.

Hyvätapainen koira

2011-06-30T21:08:00.001+03:00

Nyt ainakin tiedän, että Fina osaa koirankieltä, tietää paikkansa erilaisissa laumakokoonpanoissa ja sopeutuu muuttuviin tilanteisiin. Kun kesäkuun puolessa välissä Milka tuli taas hoitamaan koiria USA:n matkan ajaksi, pyysin häntä ottamaan oman Fiinan, 2-vuotiaan Cotton de tulearin mukaan. Koirat olivat jo aiemmin tutustuneet toisiinsa ja tulleet toimeen keskenään. Yhteiselo sujuikin oikein hyvin, vaikka pikku-Fiina otti komennon haltuunsa ja saneli käyttäytymisohjeet Eeville ja Finalle. Meidän Finalla ei ollut enää asiaa Milkan sänkyyn, stoppi tuli jo makuuhuoneen ovella. Eevi ja Fina luopuivat myös suosiolla TV-huoneen sohvasta, mitä nyt kurkkivat vähän ovenraosta huoneeseen. Yhtään rähinää ei tullut, meidän koirat alistuivat pikku-Fiinan komentoon mukisematta.

Toinen todistus Finan yhteistyökyvystä ilmeni, kun seurakaveri Shanti haki sen kotiinsa omien Australian-paimenkoirien seuraksi. Shanti oli hieman huolissaan koirien sopeutumisesta, mutta turhaan. Kun Denverissä luin Shantin fb-viestin, ihan silmät kostuivat: ” .. Fina on ollut pikku enkeli! ...hain Finan tänään jo treenaamaan vielä kerran kontakteja ja meille to-pe ajaksi koska tuli niin hyvin juttuun mun koirien kanssa. Oli oikein mielin kielin niille ja tulivat ihan hyvin toimeen”. Kun vielä saisin kitkettyä remmirähinät pois, Finan saisi käytösarvosanan 10+. Harjoittelusta huolimatta SM-kisoissa ei tullut menestystä.

Denverissä järjestettyyn ACVIM:in (American College of Veterinary Internal Medicine) kongressiin kokoontui noin pari tuhatta eläinlääkäriä ja minäkin maallikkona pääsin hieman kurkistamaan kokoussaleihin ja näyttelyihin. Elias oli kutsuttu puhumaan tutkimuksestaan haiman vajaatoiminnan toteamisesta ja hoidosta, ja ainakin osallistujamäärästä päätellen aihe oli kiinnostava. Suuri sali oli viimeistä istuinpaikkaa myöten täynnä, ja vain seisomapaikkoja tarjottiin ovensuusta. Kongressin jälkeen kyläilimme suomalais-amerikkalaisen ystäväperheen luona ja ehdimme jopa päivän vaellukselle vuoristoon. Ihmeen monet olivat ottaneet koiransa mukaan vaellukselle ja suurin osa niistä kulki vapaana, silti hyvin omistajansa hallinnassa.


Tästä voisi Suomi ottaa esimerkkiä eikä kriminalisoida koiran vapaana olemista.

Olimme ylimitoittaneet matkakestävyyden, kun olimme lupautuneet lähtemään heti kotiintulon jälkeen juhannuksen viettoon Houtskäriin Jukan perheen luo. Kun takana oli yli 20 tunnin matka aikaeroineen, ei automatka juhannusruuhkassa oikein houkutellut. Aivan kuin säiden haltija olisi ymmärtänyt levon tarpeemme, se nostatti hirmumyrskyn torstai-iltapäiväksi. Ei ollut menemistä merelle, ja niin siirsimme juhannusvierailua vuorokaudella. Juhannuspäivien sää oli tyyni, aurinkoinen ja lämmin. Ihan ilmaiseksi emme hengähdystaukoa saaneet, sillä myrskytuuli kaatoi suuren vaahteran alapihalla.


Eevi ja Fina kimittivät kalliolla kun lapset uivat. Taisi vähän pelottaa

Liian syvää Finalle, ei voi mennä kahlaamaan.

Hauskaa silti!

Pyry ja Eevi tunnelmoivat

Hieno tyttö

2011-06-05T14:29:00.000+03:00

Finan palkinto

Nimi on enne, Fina on hieno tyttö, fina flickan. Finalla on myös useita esikuvia ja kaimoja, tunnetuin niistä on Toscanan San Gimignanon pyhimys Santa Fina. Olen seissyt Santa Finan sarkofagin äärellä San Gimignanon katedraalissa ja lukenut nuorena kuolleen pyhimyksen ihmeteoista. On myös Santa Finan nimeä kantava museo, jäätelöä ja ihmevoidetta. Vaikka Fina onkin ihana, ei se onneksi ole sentään pyhimys.

Tämän vuodatuksen taustalla on helatorstain ihmeteko. Janakkalan agilitykisoissa lähdimme radalle luokan alkupäässä ja nopean 0-suorituksen ansiosta johdimme kisaa aivan loppumetreille asti. Viimeinen kilpailija kuitenkin alitti aikamme parilla sekunnilla ja tuloksena oli toinen sija. Koska tämä kilpailija ei voinut vastaanottaa agilitysertifikaattia (säännöt - http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?page_id=13 ), serti siirtyi seuraavaksi parhaalle koirakolle eli meille. En ollut edes uneksinut, että Fina voisi saada sertin tahikka agilityvalion arvon, mutta nyt tutkailen jo seuraavia kilpailuja ”sillä silmällä”. SM-yksilökilpailuihin vaadittavaa tuplanollaa emme saavuttaneet, ja niin Fina osallistuu Shantin kanssa vain perjantain virallisiin kilpailuihin ja lauantaina joukkuekilpailuun. Kisojen aikaan olen Coloradossa ja 8 tunnin aikaeron vuoksi valvon varmaan edellisen yön netin ääressä tuloksia jännittäen.

Gina oli viime viikolla lonkkakuvauksissa ja silmätarkastuksessa. Käynnin jälkeen Risto soitti ja sanoi, että Gina ei ole aivan täydellinen. ”No mitä sanottiin”, älähdin. ”Toinen lonkka oli A, mutta toinen B ja silmät terveet”, Risto jatkoi. Tutkimuksen suorittaja, eläinlääkäri Pelle Axelsson oli vakuuttanut, että lonkkatulokset pysyisivät sellaisina myös SKL:n Limanin tarkastuksen jälkeen. Pianhan se varmistuu. Joka tapauksessa nyt on varmistettu, että Gina soveltuu astutukseen. Jos juoksuaikataulu pysyy vakaana, astutus tapahtuisi elo-syyskuun vaihteessa. Sulho on vielä harkinnassa, mutta hyvin mahdollista on että isä olisi Stormvindens-kennelin Andy.

Kesä on päässyt täyteen kukoistukseen ja kaiken ihanuuden joukossa väijyvät myös viholaiset. Viime viikolla polun varrella paistatteli päivää kyy, mutta kaikeksi onneksi koirat ohittivat sen huomio muualle kiinnittyneenä. Tänään poistin Finalta ensimmäisen punkin, vaikka punkinestolääkitys on annettu vajaa kuukausi sitten.

Agiliitoa

2011-05-15T20:04:00.002+03:00

Ohje ”Älä hukkaa pelivälinettä” sopii kaikkiin pallopeleihin, mutta erinomaisen hyvin myös agilityradalle. Tänään Hiiden Haukkujen kisaradalla unohdin tuon ohjeen, ja niin pelivälineeni eteni omatoimisesti ja sujahti lähimpään putken suuhun. Hylkäys siitä tietenkin tuli, ja oli harmin paikka että siihen asti virheetön suoritus nollaantui. Sen verran adrenaliinia taisi kertyä kehooni, että seuraavalla radalla olin erityisen tarkka ja jämäkkä ja pidin pelivälineen tarkasti hallussa. Maaliesteen ylitettyämme saatoimme tuulettaa hienoa 0-rataa. Silti vieläkin harmittaa tuo sokkarin (koiran ohi juokseminen ja ohjaaminen perässä) epäonnistuminen eli Finan katoaminen näköpiiristä ja väärän esteen suoritus. Siinä menetimme mahdollisuuden saada tuplanolla, joka meiltä vielä puuttuu vaadittavista SM-kisojen osallistumiskriteereistä.

Fina on jo valittu AST:in SM medi-joukkueeseen, mutta samalla kisamatkalla se voisi osallistua myös yksilökilpailuihin. Itse olen tuolloin 17.-19.6. Coloradossa, mutta Finalla on jo varaohjaaja Shanti. Hän on taitava kisaaja, ja uskon että hän yltää Finan kanssa parhaisiin suorituksiin. Shanti on jo harjoitellut muutaman kerran Finan ohjaamista ja hyvältä näyttää. Kun viime viikolla tapasimme taas kentällä, Fina tervehti Shantia ylitsevuotavalla staffityylillä ja Shanti vuorostaan ihmetteli Finan tuttavallisuutta. Sellainen staffi on. Luottaa ihmiseen, on jokaisen kaveri ja lähtee innolla mukaan kaikkeen uuteen.

Olen aloittanut treenaamaan myös Ginan kanssa, kun Riston perheen elämä näyttää pyörivän poikien palloiluharrastuksen ympärillä. Kun jokainen poika pelaa eri joukkueessa, treenaa 6 päivänä viikossa ja pelaa viikonloppuisin turnauksia, on ymmärrettävää ettei Ginan treenaamiselle tahdo löytyä aikaa. Gina oli ensimmäisissä treeneissä melko ymmällä ja stressaantunut, mutta toisella kerralla se rentoutui jo iloitsemaan koirakavereista ja esteiden suorittamisesta. Itse hämmästelin taas, miten alkeiden opettelu on tarkkaa ja vaativaa ja tajusin samalla miten suuri työ on tehty Finan taitojen eteen.

Eevi pääsee kentän reunalle haistelemaan ilmapiiriä ja lenkille muiden koirien kanssa. Jos kentällä ei ole muita, saatan antaa sen suorittaa muutamia esteitä, lähinnä putkia, pujottelua ja matalia hyppyjä. Eivät vanhat taidot minnekään katoa, ja Eevin silmiin syttyy iloinen pilke radalla kirmaillessaan. Välillä se ihan kimittää onnellisena ja napsii kiitospalat niin että saa varoa sormenpäitään. Tänään se pääsi Eliaksen kanssa juoksemaan metsälenkille ja osoitti taas erinomaisen kuntonsa jaksaessaan juosta täysillä viitisen kilometriä.

Muuten uusi agilitytähti on syttynyt. Heka nousi kolmosluokkaan tänä viikonloppuna. Taisipa olla nopeusennätys meidän staffiperheessämme, sillä Hekan ensimmäinen startti oli vajaa vuosi sitten. Äiti-Fina ja kasvattaja onnittelevat komeettaa.

Erilainen pääsiäinen

2011-04-24T20:19:00.000+03:00

Fina nautti täysin siemauksien Annan hellistä rapsutuksista

Vielä viikko sitten pohdin, miten saamme pääsiäispyhät kulumaan Espoossa, kun yleensä olemme aina viettäneet ne Piilopirtillä keväthangilla hiihtäen. Tänä vuonna Espoo kuitenkin voitti Kemijärven, jos aktiviteetteja käytetään mittatikkuna. Tiistaiaamuna työmatkan ohessa Jukka toi Pyryn ja Annan kyläilemään. Tammitiellä lelut kaivettiin kaapista, varasängyt haettiin esille ja vanhat Aku Ankka –videot syötettiin nauhuriin. Pikkukakkonen pauhasi aamuin illoin ja kylpyamme sai vaahtotäytteen sekaan kaksi loiskivaa lasta. Fina yritti hypätä mukaan vesileikkeihin, mutta lapset eivät halunneet sitä kylpykaveriksi. Hoitolasten lisäksi saimme myös hoitokoiran eli Ginan, kun Riston perhe matkasi Latviaan Henrikin jalkapalloturnaukseen. Pyry ja Anna palasivat Turkuun eilen, mutta Gina jatkaa kyläilyä vielä pari päivää. Mukavaa ja vauhdikasta on ollut, mutta nyt osaa taas arvostaa omaa aikaa ja hiljaisuutta. Yöunet ovat myös arvossaan, kun sängyssä mahtuu vaihtamaan kylkeä ja oikomaan jalkoja. Vaikka meillä on uudet leveät sängyt, ne kävivät ahtaaksi kun kaksi lasta ja kolme koiraa halusivat päästä kahden aikuisen viereen nukkumaan.

Tänä iltana pitää koirat saada uskomaan että on ulkoiltu jo tarpeeksi, eikä illan metsälenkkiä ole tarjolla. Fina sai liikuntakiintiön täyteen Purinan pääsiäiskisoissa, missä kolmen startin yhteydessä tehtiin sekä lämmittelyt ja jäähdyttelyt eli ulkoiltiin lähes viisi tuntia. Eevi ja Gina vuorostaan saivat aamulla tehoulkoilua seuratessaan Eliasta 6 kilometrin maastolenkille Latokasken metsiin. Iltapäivän kaikki kolme ovat viettäneet pihalla myötäillen isäntäväen kunnostus- ja siivoustöitä. Fina on kaivanut kiviä, Eevi tarkkaillut ohikulkevaa liikennettä, ja Gina juoksennellut edestakaisin aina sinne missä on luullut tapahtuvan jotain. Gina sai myös harjoitella agilityä takapihalle koottujen hyppyesteiden parissa. Naapurissa on myös hoitokoira, Anssi, johon Gina on tehnyt vaikutuksen. Valitettavasti nuoret saivat seurustella vain aidan säleikön läpi.

Finan ja minun agilitymenestyksessä on havaittavissa nouseva trendi. Viime lauantaina Kirkkonummella saimme 0-tuloksen ja vähältä piti toisenkin, mutta silti hyväksytyn radan. Tänään Purinalla tuloksena oli lähes sama kokoonpano: nolla-rata ja toinen 5 virhepisteen rata. Yllätykseksemme sijoituimme Friskies Cupin osakilpailuissa 2. sijalle. Ensi viikolla alkavat tehotreenit AST:in kentällä ja toivottavasti kouluttaja pystyy antamaan meille sellaista potkua, että nousujohde jatkuu. Osallistun Ginan kanssa myös aloittelevien koirakkojen treeniryhmään seurassamme ja olen oikein innostunut näkemään, millaisiin tuloksiin pääsemme.

Hiihtokauden päätös

2011-04-06T13:57:00.000+03:00


Anna on reipas hiihtäjä


Pyryn, Annan ja Eevin After ski


Arkkitehti taitaa iglun rakentamisen

Kivisalmi pysyy sulana läpi talven


Tarkasti katsoen kolme joutsenta lentää taivalla.

Pyykkikone pyörittää viidettä rummullista talvivaatteita. Olen varma, että lämpökerrastoja, hiihtoasuja eikä hiihtosukkia tarvita enää tällä talvikaudella. Sukset on viety varastoon ja suksiboksi auton katolla otetaan alas tänään. Sitten autokin pääsee pesuun ja saa alleen kesäkengät.

Tänä keväänä ajoitimme Piilopirtin kevätloman ajallisesti aivan nappiin. Kymmenen päivää ihanaa aurinkoa, yöpakkasia ja hohtavia, kestäviä hankia oli parasta mitä talvilomalta voi toivoa. Monen vuoden jälkeen myös Kemijärven jäällä pystyi hiihtämään jopa hankikannolla. Teimme hiihtoretken Jatulinsaaren tulistelupaikalle, paistoimme makkarat ja ihastelimme auringon kultaamaa jääkenttää. Paluuretkellä Kivisalmen kautta näimme kolme laulujoutsenta virtapaikan sulassa. Kettu oli matkalla Kälkäjänsaareen, mutta muutti reittinsä hiihtäjien säikäyttämänä.

Eevi ja Fina hullaantuivat hankikannosta ja juoksentelivat pihalla keppien perässä. Lumi oli jo sulanut mökin nurkilta sen verran, että Fina pääsi kaivamaan kiviä. Keräsin niitä pois sitä mukaa kun Fina niitä noukki, ja viikon aikana kertyikin melkoinen kivikasa kuistin pöydälle. Savusaunan alla piti käydä värjäämässä turkki, mikä ei tietenkään heti paljastunut Finan kohdalla mutta kylläkin Eevin valkoisessa niskaturkissa. Saunomisen aikana koirat säntäsivät rantaan lumi takajaloista pöllyten, vaistonvaraisesti olettaen että hassut ihmiset taas hyppäävät veteen. Noloina ne palasivat huomattuaan että talvisaunasta ei mennäkään uimaan.

Iltaisin päivällispöytään katettiin seitsemän lautasta, sillä seuranamme olivat Mika, Jukka, Riitta, Pyry ja Anna. Aterioiden valmistaminen oli vaatinut huolellista etukäteissuunnittelua, sillä mahdollisia puuttuvia tarvikkeita ei enää voinut ostaa kylältä. Pietilän kyläkauppa oli sulkenut ovensa viime kesänä ja lähin seuraava kauppa oli 25 km:n päässä Joutsijärvellä. Kemijärven Kauppapaikasta lastasimme auton täyteen ruokatarvikkeita ja kävipä mielessä, että olisi kätevää kotonakin suunnitella ruokaostokset pitkällä tähtäimellä ja säästää kaupassa juoksemista. Jos jokin ainesosa oli unohtunut, sovelsimme reseptiä ja aina ruoka oli maistuvaa.

Lähtöpäivänä aurinko piilotteli paksun pilviverhon takana ja vesisade sulatti hankia. Mikan rakentama iglu romahti ja lumisohjo peitti mökkitien. Onnittelimme itseämme oikean loma-ajan valinnasta ja surkuttelimme niitä, jotka vasta aloittelevat lomaansa. Autojunassa kotimatka taittui mukavasti eväitä syöden ja lukien. Fina pääsi Eliaksen kanssa yläpetiin, jota Eevillä ja minulla olisi hieman enemmän tilaa.

Korkean paikan leiri

2011-03-16T11:31:00.000+02:00

Grande Motten jäätikkö

Lumivyöryvaara

Tässä on ollut lumivyöry

Eilen illalla tulin Finan kanssa kotiin treeneistä aivan nosteessa. Kouluttaja-Seppo kehui meitä jo ensimmäisellä ratakierroksella, ja tunnetusti kiitos innostaa aina vaan parempaan suoritukseen. Ohjaus osui kohdalleen, sokkari ajoittui täsmälleen, valssi putken edessä juuri oikeaan paikkaan ja puomin kontakti juostiin alas asti. Ensi lauantain kisoissa pitäisi ylläpitää eilisiltainen varmuus ja luottamus sekä ohjata Fina vähintään 0-tulokseen tai jopa luokkansa kärkeen. Ravistelen itseni kuitenkin todellisuuteen, kun muistan että luokassa on 54 kilpailijaa, minua nuorempia, pitkäjalkaisia urheilijamiehiä ja –naisia.

Eiliseen nosteeseen vaikutti varmaan viime viikkoinen korkean paikan leiri Val d’iseressä lähes 3000 metrin korkeudessa. Hapensaantikyky oli selvästi kohentunut, sillä juoksu ei nostanut pulssia nimeksikään eikä hengitys salpaantunut. Elias oli huomannut saman ilmiön eilisellä tennisvuorollaan. Mitenkähän tätä huippukuntoa onnistuisi pitämään yllä?

Matkamme aikana Eevillä ja Finalla oli hoitajanaan dogsitter Milka. Tuntui hyvältä jättää koirat reippaan sukulaistytön hoiviin varsinkin kun hänellä oli kokemusta jo joulukuisesta hoitoviikosta. Silloin Eevi oli hieman osoittanut mieltään, nirsoillut syömisen kanssa ja pysytellyt enimmäkseen meidän makuuhuoneessamme. Nyt Eevi oli todennut Milkan kelpo hoitajaksi ja seurannut hänen kannoillaan talossa ja makaillut jalkojen juuressa läksyjen teon aikana. Fina sen sijaan oli kaivautunut jo ensimmäisellä kerralla nukkumaan Milkan kainaloon peiton alle.

Aurinkoisen alppiviikon jälkeen saamme nauttia suomalaisesta kevättalvesta. Tällaisena talvi on parhaimmillaan, pari astetta pakkasta pitää ilman raikkaana ja maan kuivana, hanki hohtaa kuin pienillä timanteilla päällystettynä ja linnut pitävät konserttejaan. Oi sitä riemua, kun tänä aamuna hanki kantoi jo Finaa ja Eeviä. Ihmisten talloessa polkuaan koirat kirmailivat hangella ja saivat vihdoin purkaa energiaa juoksupyrähdyksiin.

Kolmen kopla

2011-02-27T15:06:00.000+02:00

On ihmeen hiljainen hetki talossa, jopa tietokoneen näppäimistön ääni tuntuu kolinalta. Eurosport on hiljennyt hetkeksi, yksikään kodinkone ei piippaa ja isäntä, Eevi sekä Fina ovat päikkäreillä pitkän aamulenkin jälkeen. Ikkunasta tulviva auringon ja lumen hohto melkein sattuu silmiin. Miksi ei hiihtolomalla voinut olla tällaista säätä? Uskaltauduin hiihtoladulle päivänä, jolloin pakkasta oli vain -15 astetta, silloinkin pakattuna toppavaatteisiin kuin Michelin-mies. Eilinen hiihto viiden asteen pakkasessa oli juhlaa, sukset luistivat eikä nenänpää jäätynyt.

Kylmän sään vuoksi kolmen koiran ulkoiluttaminenkin supistui minimilenkkeihin. Energiaa olisi mieluusti saanut purkaa metsässä pitempäänkin, mutta ulkoiluttajat jäätyivät. Koirat kyllä kompensoivat lenkin lyhyyttä hurjilla keppileikeillä ja hetken hurmassa taisi palelukin unohtua. Gina ei oikein päässyt keppileikkien juoneen mukaan, se hyppi Finan ja Eevin päällä ja antoi lisäpontta Finan voimaharjoittelulle. Jos metsässä olisi samaan aikaan kulkenut muita ulkoilijoita, he olisivat takuulla paenneet hirmuista ärinää, arvellen ehkä että karhu on lähistöllä. Viikon aikana koirien yhteiselo rauhoittui ja mielessä kävi jo ajatus, että kolme koiraa mahtuisi hyvin talouteemme. Sänkyynkin mahduttiin hyvin, nyt kun meillä on uudet leveät sängyt. Järjestys oli kuitenkin tarkka: Fina ylimpänä kainalossani, Gina käpertyneenä lonkkataipeeseen ja Eevi jalkopäässä. Se haluaa nukkua rauhassa, hieman erillään muista.

Tämä ranka ei kauaa pysynyt pystyssä

Mummo vastaan tytär ja tyttärentytär

Gina peesaa Finan selässä

Eevin leikkuuhaavat ovat parantuneet hyvin, niitä tuskin enää huomaa. Erikoiset vaivat saivat jatkoa, kun keskiviikon aamuhalailussa havaitsin Eevin korvan kuumottavan. Tarkempi tutkimus paljasti, että sillä oli ns. verikorva eli otheamatoma. Siinä verta kertyy korvalehden ihon ja ruston väliin niin että koko korvalehti pullottaa, korva kuumottaa ja saattaa olla kipeä. Eevi ei kuitenkaan ollut huomaavinaan vaivaa, eikä Elias kiirehtinyt hoitotoimenpiteitä. Vaivan aiheuttajana voi olla ulkoinen kolhu tai vaikkapa korvien voimakas ravistaminen. Tässä tilanteessa syy löytyy ilmeisesti keppien riuhtomisesta. Eilen Eevi pääsi taas hoitopöydälle ja vingahti vain vähän, kun Elias työnsi paksun neulan korvaan ja tyhjensi veren. Toinen vingahdus kuului, kun Elias pisti neulalla kortisonia korvalehteen. Kun Eevi nostettiin alas pöydältä, se sai huimat kehut ja palkinnoksi siankorvan (!), jonka Gina nappasi sen suusta.

Kuu, pakkanen ja hiihtoloma

2011-02-18T19:22:00.001+02:00

Kumpi äiti, kumpi tytär?

Lähivuorokaudet koettelevat takuulla isäntäväen hermoja. Ylienerginen Gina on haettu meille hoitoon Riston perheen hiihtoloman ajaksi, ja koiraparka yrittää ensimmäisen päivän aikana ottaa kaiken irti kyläilystä. Kun olohuoneen sohvalla yksi koira ilmoittaa ulkoilevasta koirakosta, kaksi muuta ryntäävät kynnet parketilla sutien mukaan haukkukuoroon. Puruluut saavat kyytiä, kun aina se kaverin luu on parempi. Metsäpolulla treenataan pukkihyppelyä, kun toisen ohi pääsee vain yläkautta. Männynkarahka katkeaa silmänräpäyksessä ja kolmet leuat kiskovat keppiä sellaisessa hurmassa, etteivät enää takuuhoukuttelut (lumi, nami, käpy) tehoa. Yöstä on tulossa levoton, tiedän jo nyt että vatsani päälle harrastetaan kenguruhyppyjä. Ehkä Finan energiaylijäämä tulee purettua ennen huomisia agilitykisoja, ja onnistumme suorittamaan hallitut kisaradat.

Pari viikkoa sitten Eevi pääsi Eliaksen hoitopöydälle ottamaan päivänokosia. Rauhoituksen syynä oli pari rinnassa pullistelevaa lipoomaa eli rasvapattia, jotka päätettiin operoida pois. Lipoomat ovat yleensä hyvänlaatuisia, ja siksi emme olleet pitäneet kiirettä niiden poistamisessa. Nyt näytti kuitenkin siltä että kaulassa oleva patti oli alkanut kasvaa ja halusin sen ja toisen pienemmän poistettavaksi. Eevi toipui rauhoituksesta nopeasti, ja tuntui kuin se ei edes olisi huomannut rinnan leikkaushaavoja. Seuraavana päivänä metsälenkillä meno oli taas entisellään ja piti kieltää keppien repiminen haavojen aukeamisen pelossa.

Juustonkeltainen kuu tuijottaa työhuoneen ikkunasta ja pakkanen kiristyy taas. Vaikka talvisää on silmälle kaunis ja hiihtäjälle suopea, pakkanen kiristää hermojamme. Piilopirtille on huomenna menossa tuttavaperhe, ja mökin lämmitys reistailee. Mökillä on ympärivuotinen ylläpitolämpö, mutta nyt kun lämpö piti nostaa normaaliksi, patterit eivät lämminneet. Kun ulkona paukkuu lähes 40 asteen pakkanen, mökin sisällä on tuskin lämpöasteita. Pidetään peukkuja kuitenkin, että sähkömiehen käynti tuotti tulosta ja vieraita on huomenna lämmin mökki odottamassa.

Junamatkustajat kiroavat aikataulujen pettämistä, mutta oma Turun matkani viikolla oli lähes minuutilleen aikataulussa. Ikkunapaikaltani katselin lumoutuneena ohikiitävää sinivalkoista maisemaa enkä malttanut edes koskea matkalukemiseen. Minut oli kutsuttu Jukan luoksen tuuraamaan lastenvahtia, sillä Anna on satuttanut jalkansa laskettelumäessä, eikä pysty kävelemään. Lääkäri epäilee sääriluussa hiusmurtumaa, mutta vaurio on niin pieni ettei röntgenkuva edes paljasta sitä. Tyttö ei kuitenkaan suostu astumaan jalalla, vaan konttaa nelivetona tai konkkaa yhdellä jalalla. Meillä oli oikein mukavaa pelatessa ja leikkiessä, mutta Anna oli pettynyt kun en tuonut Eeviä ja Finaa mukanani.

Aika rientää

2011-02-02T15:52:00.000+02:00

Hoen kulunutta sanontaa: ”Miten aika rientää!” Meidän Fina-pentu täytti juuri 5 vuotta, enkä millään tahdo uskoa että se on jo keski-ikäinen aikuinen koira. Toisaalta kun Finan pennut ovat jo lähes kaksivuotiaita, ja kun vertaa nykykuvia kolmen vuoden takaisiin, on pakko myöntää että aika on rientänyt. Kaikilla koiran ikävaiheilla on hyvät puolensa; pentu on suloinen riiviö, kaksivuotias jo mukavan tottelevainen, viisivuotias omistajan ajatuksen jatke ja yksitoistavuotias persoonallinen jäärä. Fina ei ole menettänyt leikkisyyttään eikä loputonta innostuneisuutta, mutta iän karttuminen on tuonut malttia ja kuuliaisuutta. Hoen myös itselleni, että koira ei ajattele eikä toimi niin kuin ihminen, mutta Fina on ehkä poikkeus. En silti jaksaisi opettaa sille yli tuhatta sanaa, kuten eräs amerikkalainen sosiologian professori bordercollielleen.

Hetki sitten liikutuin lähes kyyneliin Finan käytöksestä. Eeviltä oli juuri operoitu pari lipoomaa rinnasta ja se oli nostettu petiinsä heräilemään. Fina asettui makuulle Eevin viereen. Se makasi aivan liikkumatta, vain pieni värinä lihaksissa kertoi ahdistuksesta. Se ei yrittänyt nuuhkia tai nuolla Eevin haavoja, se vain osoitti hiljaista myötätuntoa. - Eevin rinnassa ja kaulassa olevia lipoomia on tarkkailtu vuoden verran, mutta Elias ei ole pitänyt leikkausta kiireellisenä, kun patit eivät ole suurentuneet. Nyt kuitenkin näytti siltä, että kaulan lipooma alkoi kasvaa, ja tänään sitten Eevi rauhoitettiin ja nostettiin leikkauspöydälle. Kaulasta poistettiin isompi patti ja rintalastan kohdalta pienempi. Vanhoille koirille ilmaantuu lipoomia eli rasvakasvaimia melko tyypillisesti, mutta ne ovat yleensä hyvänlaatuisia.

Nyt Eevi on jo käynyt keittiössä maistelemassa herkkupaloja ja lipaisemassa vettä. Emäntä voi huokaista helpotuksesta, kun operaatio on onnellisesti takana ja iäkäs koira on selvinnyt rauhoituksesta hyvin. Tiedän että kaikissa toimenpiteissä on riskinsä, vaikka lähtökohdat olisivat kuinka hyvät.

Fina herkutteli syntymäpäivänään tonnikalatoffeella. Sen resepti on Kuvagallerian sivuilla. Lahjaksi saatu pehmolelu sai kyytiä, alle minuutissa oli korvat revitty irti ja saumat repsottivat.

Lämpöä odotellessa

2011-01-18T17:36:00.000+02:00

Eilisaamusta lähtien alakerran eteisen ovi on käynyt tiuhaan. Aamuvarhain saapui putkimies apureineen ja touhusi tunnin verran pannuhuoneessa. Kaverukset irrottivat öljypoltinkattilan ja kantoivat sen autoonsa. Hyväkuntoisella kattilalla on kierrätysarvoa, se pääsee lämmittämään jotain toista taloa. Seuraavaksi alapihalle ajoi Seneran huoltoauto, jonka sisuksista tuotiin sisään maalämpölaitteisto. Nyt, toisen päivän iltana, laitteet ovat jo asennettuina paikoillaan, mutta vasta huomenna sähkömiehen avulla saadaan uusi lämmitysjärjestelmä käynnistettyä. Pitäisi varmaan laittaa shampanjapullo jääkaappiin ja poksauttaa se auki, kun käynnistysnappia painetaan ensimmäisen kerran.

Asennusvaiheessa ei talossa tietenkään ole lämmitystä, ei siis myöskään lämmintä vettä. Onneksi pakkanen lauhtui eikä sisällä tunnu laisinkaan viileältä. Senera lainasi tosin sähköpattereita käyttöön, mutta yöllä minulla on ihan elävät lämpöpatterit sängyssä, Eevi ja Fina. Aamulla kävin Zumban jälkeen nauttimassa lämpöisestä suihkusta ja saunassa Elixian tiloissa.

Talvisään vaihdellessa nuoskasta pakkaseen on lumi saanut kevyen hankikuorrutuksen. Se kannattaa Finaa melko hyvin, mutta Eevi humpsahtelee syvään lumeen joka kolmannella askeleella. Keppejä on turha etsiä, joskus koirat kuitenkin silmäilevät pystypuita aivan kuin haikaillen keppileikin perään. Jokaisella metsälenkillä Fina juoksee saman kuusen alustalle, nuuskuttaa hetken ja alkaa sitten viskoa lunta etukäpälillään. Aarre, kuusenkäpy, löytyy pian kinoksen alta. Fina juoksee voitonriemuisena kertomaan kävystä ja näyttää aivan kuin sillä olisi sikari suupielessä. Onkohan Fina löytänyt oravan talvisäilön. Muuten koirien liikunta jää lumisessa metsässä vain peräkkäin jolkotteluksi, polulta kun ei auta poiketa. Olen hiki niskassa yrittänyt tallata hieman laajempaa polkureittiä, mutta ei kunnon polkua muodostu vain parin ihmisen ja koiran jalanjäljistä.

Mäyräkoirasprintti

2011-01-02T17:55:00.001+02:00

Matkailu on mukavaa, mutta kun purkaa matkalaukkuja kolmannen kerran parin viikon sisällä, päällimmäisenä on helpotus ettei pitkään aikaan ole tiedossa yhtäkään matkaa.

Kun me juhlimme ystävien kanssa uutta vuotta Ruotsin Katrineholmissa, kotimaassa oli siirrytty uuteen vuoteen jo tuntia aiemmin. Kilistelimme shampanjalaseja ja toivoimme kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Erityisesti toivoimme ystävällemme Elisabetille voimia voittaa häntä kohdannut vakava sairaus.

Ystävillä on, niin kauan kuin muistan, ollut useita karkeakarvaisia mäyräkoiria, mutta nyt eteisessä meitä tervehti vain yksitoistavuotias Trixi. Olin aivan sanaton kuultuani, että kaksivuotias Toflan oli kadonnut joulukuusenhakumatkalla sännättyään jäniksen perään. Toflania oli etsitty päiväkausia, kuulutettu tiedotusvälineissä, ja siitä oli tehty katoamisilmoitus poliisille. Laajoista etsinnöistä huolimatta Toflanista ei löytynyt jälkeäkään, lisäksi sankat lumipyryt olivat peittäneet kaikki mahdolliset jäljet. Ihmeekseni kuulin, ettei alueella ole edes etsijäkoiratoimintaa.

Vähältä piti –onnettomuus oli sattua eilen aamulla myös Trixille. Lupauduimme viemään sen aamukävelylle, mutta Trixi ei tainnut pitää ulkoiluttajan vaihdoksesta. Heti ulko-ovella meille tuli erimielisyys suunnasta, Trixi halusi vasemmalle, me oikealle keskustan kaduille. Trixi teki asiansa, haisteli, pysähteli ja kävelikin aina välillä. Lopulta se iski etujalat tenään ja teki täyden stopin. Maanittelin sitä jatkamaan ja nykäisin hihnasta. Se oli Trixin mielestä viimeinen pisara. Se kiepautti pään kaulapannan läpi, teki täyskäännöksen ja säntäsi juoksuun kohti kotia. Juoksin perässä ja huusin sen nimeä. Pari kertaa se hiljensi, kääntyi katsomaan minua, mutta jatkoi sitten entistä vauhdikkaammin, niin kovaa kuin pienillä jalantyngillään pääsi. Se ryntäsi kohti pääkatua välittämättä lähestyvistä autoista. Kauhufilmi kulki silmieni edessä, Trixi makaamassa yliajettuna kadulla. Autoilijoiden reaktiot olivat kohdallaan, he painoivat jarruja ja saivat autonsa pysähtymään hyvissä ajoin ennen Trixin ja kiljuvan naisen kadun ylitystä. Kilpajuoksu päättyi kotitalon ovelle, missä ystävien naapuri päästi karkurin sisälle. Hän oli ikkunastaan nähnyt tapahtuman. En uskalla edes ajatella, miten olisimme valinneet sanat, jos Trixi olisi jäänyt auton alle.

Laivalla emme jaksaneet enää osallistua viihdeohjelmiin emmekä shoppailla tax freessä. Hyvä ateria ja pari lasia viiniä kypsytti siirtymään hyttiin, pujottautumaan lakanoiden väliin ja räppäilemään tv kanavilta kevyttä ohjelmaa.

- Home sweet home! Kotitonttu oli siivonnut kodin, aurannut pihan, syöttänyt ja ulkoiluttanut koirat.Vuosi 2011 alkakoon onnellisissa merkeissä Tammitiellä ja kaikkien läheisten ja ystävien luona.

Feliz Navidad

2010-12-21T22:35:00.002+02:00

Saaristolaisleivän kypsä tuoksu leijuu keittiöstä, ja juoksen ottamaan paistokset uunista. Eihän minun pitänyt tänä vuonna olleenkaan tehdä jouluvalmisteluja, vietämmehän joulun ja uudenvuoden kyläillen. Silti, piparkakkukirkko on koristeltuna olohuoneessa, kanelimuroleivät ja brysselinleivät kulhoissa keittiön pöydällä. Kona Inn Bananabread on ihan pakko leipoa. Jukalle lupasin tehdä joulupöydän kalaherkut: Arkkitehdin sherrysilliä, lasimestarin silliä, sinappisilakoita ja jääkellarilohta. Joulun tuoksut täyttävät talon. Eevi ja Fina tarkkailevat touhujani ja ovat kärppänä keittiössä, kun taikinakulhosta kaavitaan viimeisiä rippeitä.

Posti tuo näinä päivinä iloisia yllätyksiä läheltä ja kaukaa. Kuvia sukulaisten lapsista, matkakertomuksia ja yllättäviä terveisiä kasvateilta. Eevin veli oli kirjoittanut pitkän kirjeen kuvien kera, ja niin vain kasvattajan silmät kostuivat sitä lukiessa. Sähköpostiin putkahtaa joulutervehdyksiä tämän tästä. Ovikello soi iltamyöhällä ja Eliaksen asiakas tuo kassillisen jouluherkkuja ja kauniin kortin. Parhaimmillaan joulu on lämpimiä ajatuksia ja muisteloita.

Joulun ennakon vietimme viime viikolla Las Palmasissa, Mikan perheen kanssa. Kaupunki oli valmistautunut vastaanottamaan joulua värikkäästi ja kimallellen. Palmut säihkyivät valopuvuissaan ja puistoissa loistivat sadat ja sadat joulutähdet pelargonioiden kyljessä. Joulumusiikki soi toreilla ja kirkoissa, elävin äänin ja soittimin esitettynä. Lapset lauloivat valkoisesta joulusta ja Petteri-punakuonosta 25 asteen aurinkoisessa säässä. Suurta satua ne sanoitukset heille ovat, meille taas ihan todellista joulua. Kauppakeskuksissa oli jopa mukavaa kuunnella Felix Navidadia ja muita hittejä vaihteluna kotimaan tuttuihin synteettisiin sävelmiin. Mikan perhe on runsaan vuoden ajan entisöinyt rauniotaloa Las Palmasin vanhassa kaupungissa, ja oli jännittävää päästä näkemään remontin tulokset. Hienoa työtä siellä oli tehty ja paljon, tunteja ja työvoimia säästämättä. Las Palmasiin täytyy palata pian, viikossa ehdimme vain aavistaa miten paljon nähtävää ja koettavaa siellä oli. Etelän rannat saavat meiltä jäädä käymättä, Kanarialla on niin paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

Mikan ja Sirkun talo

Oi palmupuu, oi palmuu...

Plaza Anan koirapatsaat

Joulutähdet ja pelargoniat

Reissun aikana koiria tuli hoitamaan sukulaistyttö Milka. Kun viikolla soittelin kotiin, Milka sanoi koirien kanssa olevan niin hauskaa, etteivät aikaiset nousut ja ulkoilutukset edes väsyttäneet. Ihanaa, että löydettiin tällainen yhteistyökumppani. Milka on innokkaana lupautunut tulemassa aina kun tarvitaan. Koirat taisivat jo kaivata hyvää hoitajaansa. Tänään aamulenkillä huomattuaan takana tulevan tytön, ne tekivät täyden stopin. Eevi riuhtaisi itsensä kaulapannasta ja juoksi tytön luo. Luulivat tietty että, Milka on tullut takaisin.

Oikein rentouttavaa ja leppoisaa joulua kaikille lukijoille ja kaikkea hyvää vuodelle 2011!

Tilastoja

2010-12-06T22:25:00.004+02:00

”Itsenäisyyspäivään, 6. päivään joulukuuta, mennessä Suomessa on tavallisesti siirrytty termiseen talveen. Maa on yleensä jo lumen valkaisema maan eteläosaa lukuun ottamatta. Mutta itsenäisyyspäivän sää voi kuitenkin olla hyvin erilainen eri vuosina”, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen juhlapyhien säätilaston johdannossa.

Säätilastot vahvistivat muistinvaraisen tietoni. Helsingissä on Itsenäisyyspäivänä viimeksi ollut lunta viisi vuotta sitten, silloinkin alle 10 cm. En sentään muista edellistä ennätysvuotta 1988, jolloin lumikerros on ollut 24 cm. Tämän päivän tuorein säähavainto ilmoittaa lumen paksuudeksi jo 33 cm. Missähän lukemissa ollaan huomenna? Ilmastonmuutos on tosiasia.

Vuosi sitten runsas lumentulo innosti ihailemaan valkoista maailmaa, nyt mieleen alkaa jo hiipiä lievä hermostuneisuus. Jos tätä säätilaa jatkuu vielä kauan, peitymme lumeen aiemmin ja raskaammin kuin viime talvena. Aamulenkillä olimme ensimmäisinä avaamassa kulkuväylää Tukkurinsillalla ja Hannusjärven polkupohjalla. Alapuolella Länsiväylällä aura-autot kolistelivat ja pöllyttelivät valtaisia lumipilviä. Eevi ja Fina juoksivat edellämme ja kynsivät leveällä rinnallaan uraa pakkaskevyeen lumeen. Heti lenkin alkumetreillä niistä tuli metsuriterriereita ja polun vierellä seisova karahka sai kaatomääräyksen. Kahlasimme polkua eteenpäin olettaen että metsurit seuraisivat meitä pian. Ensimmäisen mäen päällä pysähdyimme ja huutelimme koiria. Kutsuun ei vastattu, vaikka houkuttelin nameilla ja lumipalloilla. Metsässä oli oudon hiljaista. Kimpaannuin koirien tottelemattomuudesta ja juoksin takaisinpäin etsimään niitä moitteet jo kielenpäällä odottaen. Jatkoin tielle, mutta sielläkään ei muuta kuin syvässä lumessa omat jalanjälkemme. Juoksin takaisin Eliaksen luo ja aloimme tutkailla kulkujälkiä todeten vain ettei yhtään sivupolkua ollut ilmaantunut lumeen. Sanoin juoksevani kotiin ja pyysin häntä jäämään polun päähän odottelemaan. Hätääntyminen ja syvässä lumessa juoksu saivat sydämen jyskyttämään tuhatta ja sataa.

Puolessa välissä siltaa valkoisen verhon läpi putkahti 8-jalkainen keppi. Valkoisina kuin jauhossa kieritettynä Eevi ja Fina sinnittelivät yhä vain kepin herruudesta. Vimmainen taistelu oli tehnyt niistä kuuroja, vienyt paikallisvaiston ja kylmänherkkyyden. Huusin Eliakselle, että palaamme kotipihalle lumitöihin. Hetken päästä auraustraktori ajoi sillan yli. Entä jos koirat olisivat vielä olleet keppinsä kimpussa sen tullessa kohdalle. Olisivatko koirat havahtuneet ja osanneet väistää vai olisiko aura heittänyt ne aidan yli Länsiväylälle?

Kotipihan auraus kävi reippaasta aamu-urheilusta, sillä yli kolmen tunnin urakka nosti pulssin toistamiseen tehorajoille.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja viihtyisää kynttiläiltaa!

Rouskis, rouskis ja palasiksi

Kuusen alle

Siivousta

2010-11-22T15:04:00.000+02:00

Viikonloppuna tein aikamatkan kymmenien vuosien taa etsiessäni erästä tiettyä valokuvaa 90-luvun lopulta. Työhuoneeni kaapista on varattu kaksi hyllyä valokuville, negatiiveille, kuva-CD:ille ja albumeille. Onnittelin itseäni siitä, että olen järjestänyt materiaalin kohtuullisen selkeästi, mutta silti kuorista ja kansioista putkahteli esiin yllättäviä kuvia. Kaivattu kuva löytyi, mutta pakkohan minun oli katsella muita kuvia; nauraa, päivitellä, muistella ja ikävöidä. Pelkästään koirien kuvia oli monta kansiota, varsin hellyttäviä olivat Cindyn, Cessin, Dixien pentujen kuva-albumit. Eevin ja Finan pentukuvat ovat jo digitaalisessa muodossa tietokoneen levyllä sekä varmuustallennettuna ulkoisella kovalevyllä. Tarkkana täytyy olla myös digitaalisten kuvien kanssa, arkistoida ne selkeisiin kategorioihin ja kansioihin. Jokunen viikko sitten etsin vimmatusti parin vuoden takaista Italian kuvakansiota, mutta turhaan. Monimutkaisen salapoliisityön jälkeen se löytyi ja löytyi paljon muitakin tietoa ystävällisen ja avuliaan tuttavan avustuksella. Kun syyskuussa Eliaksen läppärin emolevy rikkoutui, herra Murphy astui esiin. Juuri nämä kaivatut tiedostot olivat jääneet varmuustallentamatta. Tuttava pystyi kuitenkin kopioimaan ulkoiselle kovalevylle jumiin jääneet tiedostot ja sitä kautta saimme ne taas käyttöömme. Vannoin itselleni, että varmuuskopioinnista tulee säännöllinen käytäntö.

Ostin juuri Finalle uudet housut, tyylikkäät ja hyvin istuvat. Juoksu on meneillään toista viikkoa ja vaarallinen aika on ilmeisesti jo takana. Treeneissä saa käydä housut päälle puettuna, ja tänään suuntaammekin taas Juvanmalmille Seppo Savikon opastettavaksi. Ensi viikonloppuna pääsemme pitkästä aikaa kisaamaan Purinalle. Edessä on neljän kisan urakka, toivottavasti meillä molemmilla riittää voimia ja keskittymiskykyä pitkälle päivälle.

Niin ihmisten kuin koirien talvitakit on kaivettu esiin ja tänä aamuna kirpeässä pakkassäässä ne olivat tosi tarpeen. Iloitsen puhtaasta valkoisesta pihamaasta ja erityisesti siististä eteisestä nyt kun kuratassuja ei enää tarvitse kuivata. Metsässä löytää yllättäviä polkuja ja jälkiä. Vaikka olemme luulleet kävelevämme aivan omaa reittiä, joku koiranulkoiluttaja oli jo ehtinyt painaa siihen kengän- ja tassunjäljet. Huomasimme myös että metsäpeurat liikkuvat juuri meidän reitillämme, pieniä sorkanjälkiä on siksakkina polun reunoilla. Nyt ymmärrän, miksi Eevi ja Fina joskus pysähtyvät nuuskimaan mättäitä tai värisyttävät kirsua ilmassa. Peura on varmaan juuri loikkinut edestämme.

Viikolla käväisin Turussa hoitamassa Pyryä ja Annaa vanhempien ollessa risteilyllä. Hauskaa oli touhuta reippaiden lasten kanssa. Pelasin muistipeliä, Afrikan tähteä, Legopeliä kiintiöni täyteen. Kaivoimme pulkat esiin ja laskimme mäkeä hiekka jalasten alla rahisten. Matkustin tavoistani poiketen junalla ja taidan tehdä sen toistekin, niin mukavaa ja nopeaa matkanteko oli. Paitsi takaisin tullessani Espoon aseman parkkipaikalla auton lumen alta kaivamiseen meni varmaan puoli tuntia. Kotona Elias hoiti ruokatalouden itse ja käväisi ostamassa Lidlistä itselleen päivälliseinettä. Mies jäi kuitenkin ilman päivällistä, sillä koirat söivät lattialle jätetystä muovikassista maksalaatikon, sehän on meillä koiranruokaa.

Kaamos

2010-11-03T15:39:00.001+02:00

Harmaata, sumuista, sateista. Luomet ovat raskaat, silmät vuotavat ja nenä kaipaa Nasonexiä. Ei, en ole tulossa kipeäksi, poden vain kaamosta, en virkoa uuteen päivään, vaikka pitkä yöuni on takana. Kirkasvalolamppu on ollut keittiön pöydällä jo pari viikkoa, mutta sen valo ei tunnu auttavan, se vain häikäisee. Positiivari ajattelisi, että onpa ihanaa, kun villakoirat eivät näy nurkissa, illalla saa sytyttää kynttilöitä ja käpertyä sohvalle koirien kanssa katsomaan telkkua, vaikkapa Koirakuiskaajaa. Kaamoksen päihittäjä on myös joulukaktus, joka aukaisee kauniit valkoiset kukkansa juuri pimeimpään aikaan. Se on syntymäpäivälahja vuosien takaa, mutta kukinnan jälkeen unohdan sen alakerran ikkunalle. Laiminlyönnistä huolimatta se puskee vuodesta vuoteen jokaikisen lehden pään täyteen nuppuja.

Positiivista on sekin, että kohtuullisen lämmin sää sallii ulkoilun ilman monenkertaista vaatekertaa, ja jopa suppilovahverot antavat toista satoa. Agilityn ulkotreenit ovat tosin päättyneet, mutta tokoa on voinut vielä treenata ulkosalla. Viime perjantaina ehdimme saada ohjausta oikein reilusti, kun ryhmässä oli vain kaksi osallistujaa. Fina on edistynyt tokouralla, se pysyy paikoillaan hienosti, seuraa ja pysähtyy napakasti. Nyt agilitykenttä ei enää kovin paljon sekoita sitä, mutta viime kerralla se taas teki omia päätelmiä. Harjoittelimme kiertämistä merkkitötteröiden ympäri ja ensimmäinen kierros sujui kohtalaisesti. Toisella yrityksellä se irtosi viereltäni ja lähti vauhdikkaasti pujottelemaan tötteröiden ohi agilitytyyliin. Näin tämä homma tehdään, se tuntui päättelevän. Myös maanantain hallitreeneissä se teki omia päätelmiä. Finalla on hankala tapa mennä ohjauskeskustelun aikana hyppimään kouluttajan ympärille, ja siksi Seppo Savikko kiipesi A-esteen harjalle seuraamaan suoritustamme. Kun taas oli palautekeskustelun aika, Fina kiipesi A:lle moikkaamaan Seppoa.

Alapihan nurmikko on raiskattu telaketjuilla multavelliksi. Kun lämmönkeruuputket piti upottaa kaivoihin, ilmeni että toinen niistä oli tukossa. Jo toisen kerran valtava porauskone jyristeli pihalle, ja tukkeutuneen kaivon poraus aloitettiin uudelleen. Kaivo saatiin auki, ja nyt alapihalla törröttää kummastakin kaivosta kaksi mustaa letkun päätä valmiina seuraavaa asennusvaihetta varten. Olemme toimittajan kanssa sopineet, että lopullinen maalämpöjärjestelmän kytkeminen suoritetaan vasta ensi vuoden alkuviikoilla, koska silloin pitäisi astua astua voimaan “Laki asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain muuttamisesta”. Toivottavasti talven kylmät eivät saavu kovin aikaisin, ja että öljysäiliön öljy riittää tammikuuhun asti.

Eevin päivä

2010-10-20T22:50:00.005+03:00

-Vastahan se oli pentu!

- Onnea! Ei kait Eevi 11 vuotta voi olla?
- Kylläpä aika vierii... juurihan se oli ihan nuori neitonen!
- Hurjasti onnea ikinuorelle Eeviselle!

Tällaisista onnitteluista ja monista kommenteista täyttyi Eevin 11-vuotisjulkaisu Facebookissa eilen. Toisen vuosikymmenen alkaessa Eevi on mieleltään nuori ja vireä, liikkeiltään vikkelä ja notkea. Se suorittaa aamuvoimistelun Hannusjärven mäkisessä maastossa, spurttaa kalliorinnettä ylös, raastaa keppejä ja hyppii kiville. Ikääntyminen näkyy tosin kestävyyden heikkenemisenä, sillä lenkin jälkeen se läähättää kieli rinnalla roikkuen kuin kravatti. Nuoruuden voimissaan oleva Fina puuskuttaa vain hetken. Eevi sai synttärilahjaksi uuden pedin, jota se ei kuitenkaan riemuiten ottanut vastaan. Petiä piti raapia ja möyhiä loputtomiin, mutta nyt se on ajettu sisään ja nokoset maistuvat jo. Synttärikuva otettiin syyslehtien ja kanervien koristamalla pihalla. Eevin vuotuiset syntymäpäiväkuvat antavat oivan katsauksen syyssään seurantaan. Joskus se on paistatellut päivää takapihan nurmikolla, joskus värjötellyt lehdettömässä ja harmaassa syyssäässä.

Raikas syystuuli, keltaisena liekehtivä metsä ja kirkkaan sininen taivas näyttävät silmissäni erityisen kauniilta verrattuna Turkin poltettuun kuivaan maisemaan. Vietimme viime viikolla jo lähes perinteisen tennisloman Turkissa, mutta nyt pelaajajoukko koostui EVS:läisten sijasta omasta perheestä. Kaikenkaikkiaan 15 Westermarckia majoittui Beldibin Renaissance hotelliin, jonka tenniskentät odottivat suomalaisvaltausta. Valmentaja Arilla oli vaativa tehtävä aktivoida taidoiltaan ja iältään sekalainen joukko tenniksen pariin. Keltaiset pallot lensivät verkon yli aluksi harhaillen, mutta jo loppuviikosta napakasti kentän oikeisiin kulmiin. Pienten poikien taitoja ei saanut vähätellä, sillä jalkapallotaitureina he liikkuivat kentällä kuin hämähäkit ja ulottuivat jokaiseen palloon. Sain kuulla Royn suusta mahtavan kohteliaisuuden, kun pelin pisteet alkoivat kääntyä minun hyväkseni: ”No, nyt alkoi mummo tykittää”.

Sillä aikaa kun me vietimme tennislomaa Turkissa, viettivät Eevi ja Fina hemmottelulomaa Iirislahdessa Sirkan ja Markun hoivissa. Olemme onnekkaita, että meillä on ystäviä, jotka aina yhtä avuliaina tarjoavat varakodin koirillemme. Ei ainoastaan pelkkä majapaikka, vaan pitkiä kävelyjä, ruokintaa ja vierihoitoa on siellä tarjolla. Eevi ja Fina pitävät itsestään selvyytenä, että makuupaikka on Sirkan ja Markun sängyssä. Pelkäsin, että koirat raapisivat kesällä hiotun parketin viiruille, ja niin Eevi ja Fina joutuivat pedikyyriin ennen hoitojaksoa. Taisimme leikata kynnet liiankin lyhyeksi, sillä toimenpiteen jälkeen lattiaan jäi molemmilta veriset tassunjäljet. Hoitajien palautteen mukaan viikko oli sujunut hyvin, vaikka Fina oli kävelylenkeillä yrittänyt pomoilla vastaantuleville koirille. Olen yrittänyt kitkeä pois Finan pomoilua kohtaamisissa ja onnistunutkin, kun olen kääntänyt sen huomion pois juttelemalla tai suhisemalla. En lahjo sitä enää namilla, mutta kiittelen vuolaasti kun ohitus sujuu häiriöittä. Näköjään Fina kuitenkin vieraan kokeili valtaansa vieraiden kanssa. Staffi kun ei lopeta yrittämästä. Gina oli hoidossa Riston tuttavaperheen luona, jossa on vuotta vanhempi staffinarttu. Ei ole itsestään selvää, että kaksi vierasta narttustaffia tulevat toimeen, varsinkin kun isäntäperheen Vilmalla oli juoksu. Hyvin tytöt käyttäytyivät ja Gina oli niin kuuliainen, että kehitti myös itselleen juoksun. Hoitoperheessä saatiin pukea tuplasti koirille housuja.

Porausta ja pimeää

2010-10-08T15:41:00.001+03:00

Tiistaina se sitten alkoi. Alapihalle jyristeli nosturin, panssariauton ja säiliöauton yhdistelmä, jota kuljetti mielestäni aivan liian nuoren näköinen mies. Epäilykseni hälveni hiljalleen, kun seurasin pienikokoisen mutta vantteran miehen tehokasta ja osaavaa työskentelyä. Pohdimme oikeaa sijaintia ja sen tueksi kaivoimme kaapista tontin ja talon piirustukset. Paikallistimme öljysäiliön sijainnin ja merkitsimme lämpökaivojen porauskohdat. Siis 5 metriä talosta, 7 metriä toisistaan ja 4 metriä öljysäiliöstä . Mies käynnisti yhdistelmälaitteen ja parissa päivässä pihalle oli porattu kaksi 170 metrin syvyistä kaivoa. Parin kuukauden kuluttua niistä vedetään putket pannuhuoneeseen ja yhdistetään ne lämmitysjärjestelmään. Sitä ennen pitää poistaa isokokoinen ja nokinen öljykattila. Sen tilalle asennetaan pieni ja siisti maalämpökeskus, kiiltävä ja virtaviivainen kuin kaappipakastin. Vaikka öljy poistuu lämmitysjärjestelmästä, pitää maanalainen öljysäiliö silti poistaa. Toivottavasti talvi ei yllätä aikaisuudella ja kaivuutyö sujuu mahdollisimman vähillä pihavaurioilla. Eevi ja Fina ovat rötköttäneet olohuoneen sohvan nojalla ja seuranneet silmät kovana poraajan liikkeitä. Aluksi ne haukkuivat kimeästi, oudoksuen outoa ilmestystä, mutta loppuajan tyytyivät värisyttämään kuonoa ja liikuttelemaan korvia aivan kuin pihan tapahtumat olisivat jokapäiväisiä.

Syksyn ulkotreenit ovat päättyneet ja kun hallitreenit alkavat vasta ensi viikolla, on iltaisin ollut melkein vaikea keksiä ajanvietettä. Töitä kyllä olisi, mutta selvästi minulla on lieviä vieroitusoireita. Seuraavat kisat ovat vasta lokakuun lopulla, joten tauko voi olla paikallaan sekä Finalle että itselleni tiiviin kisarupeaman jälkeen. Olenkohan tehnyt Finasta käpy-addiktin, sillä metsälenkeillä se tuijottaa vain minua ja odottaa kävyn heittoa. Eevi on ihmeissään kun keppileikkiin ei löydy kaveria. Käpy tosin kuuluu vain emännän käteen, Eliaksen kanssa lenkeillä ehditään leikkiä myös kepeillä. Tokoharjoittelumme kärsi viime kerralla takapakkia, sillä Fina ei suostunut tekemään mitään liikkeitä. Harjoittelimme ensimmäistä kertaa omalla treenikentällä ja Fina oli sitä mieltä, että siellä juostaan vain esteiden väliä, ei seisota, istuta tai mennä maahan.

Eilisen päivän vietin kyllä treenikentällä, mutta en agilitaamassa enkä tokoilemassa. Viime vuoden sovittelusopimuksessa riitaisan naapurin kanssa lupasimme hyvää hyvyyttämme säätää valonheittimiä siten, etteivät ne häiritse hänen nukkumistaan. Olimme vuokranneet nosturin, joka nosti Tapion kahdeksan kertaa valotolpan päähän säätämään ja kääntämään valoja, minä toimin avustajana ja asiantuntijana. Olimme kuin Puuha-Pete ja Anni pienen nosturin kimpussa. En arvannutkaan, miten arvokas lupauksemme oli niin rahallisesti kuin ajallisesti. Toivottavasti yli 300 metrin päässä asuva naapuri saa nyt unen silmään. Vielä pitäisi kaupungin sammuttaa aivan hänen talonsa nurkalla loistava katuvalaisin, niin syksyn pimeys olisi täydellinen .

Käpy

2010-09-27T16:54:00.000+03:00

Eevi ja Fina ihailevat Pyynikin maisemia

Käpyhulluudesta täytyy osata myös hyötyä. Useissa syksyn agilitykisoissa 0-tulos on jäänyt saavuttamatta Finan tekemien kontaktivirheiden vuoksi. Mittani täyttyi Lohjan kisoissa, kun Fina syöksyi puomin yli sellaisella vauhdilla, että törmäsi lähtöhyppyyn, kaatoi ajanottotelineen ja sai alaleukaansa nirhamia. Pähkäilin miten saisin sen menohuumaa hillityksi ja päätin kokeilla taikasanaa ”käpy”. Metsälenkeillä sana toimii sähköiskun tavoin, Fina jättää jopa kiihkeimmän kepinraastamisen ja säntää luokseni, kun huudan tuon sanan. Treeneissä ja epävirallisissa kisoissa kokeilin uutta menetelmää, mutta en ollut oikein varma sen toimimisesta. Nyt olen. Viime sunnuntain piirimestaruusjoukkuekisassa teimme 0-radan, kun Fina juoksi hillitysti kontaktipinnat alas asti. Toissapäiväisissä kisoissa Tampereella toisto vahvisti asian, ja kisakirjaan merkittiin taas 0-rata. Kontaktien yli olisi voinut jopa mennä vauhdikkaammin, nyt Finaa sai oikein kutsua astumaan alas. Nyt keräilen metsälenkeillä taskut täyteen kuusenkäpyjä, ja kisaan valmistuessamme näytän sille kävyn ja kisan jälkeen annan aarteen palkinnoksi.

Viime viikon hyppykisassa oli kunnon draaman ainekset.Kun maalin saavuttuamme yleisö huusi ja taputti villisti, kuuluttaja onnitteli,oli pakko uskoa että 0-rata oli suoritettu. Olin jättänyt Finan istumaan lähtöviivalle, kävellyt kolmannen esteen taakse ja kääntynyt antamaan sille Tule-käskyn. Koiraa ei näkynyt missään, ihmeissäni pyörähdin paikallani ja havaitsin sen jalkojeni vieressä. Ohjasin Finan hypyn yli ja loppuradan teimme yhteistyötä onnistunein seurauksin. Katsojat kertoivat Finan lähteneen liikkeelle hieman empien, aivan kuin tietäen, että omatoimisuus ei nyt ole ihan luvallista, mutta hypänneen ensimmäiset esteet oikeassa järjestyksessä. Fina taisi tuumata, että osaa radan ilman ohjaajaakin.

Huvin, kulttuurin ja koirakilpailun yhdistäminen Tampereella onnistui mainiosti. Aloitimme katsomalla Chicago-musikaalin ja taisin päästä svengaavan musiikin ansiosta lennokkaaseen agilitytunnelmaan. Autossa vaihdoin pikkumustan verkkareihin ja siirryin agilityohjaajan rooliin. Yövyimme Rosendahlissa, jonka sijainti on ihanteellinen myös koiria ajatellen. Aamupäivän patikoimme Pyynikin harjulla ja ihastelimme syksyisen kauniita maisemia ja reippailijoiden runsasta määrää. Koska kisat alkoivat vasta iltapäivällä, päätimme täyttää odotusajan kulttuurilla. Kello 12 seisoimme odottamassa Emil Aaltosen museon ovien avautumista. Sitten ajoimme Mariankadun toiseen päähän ja kävelimme Amurin tehdaskortteli-museoon. Matkalla kisapaikalle Hervantaan pysähdyimme vielä Finlayson alueelle ja teimme kierroksen Vapriikin monissa näyttelyhalleissa. Sen jälkeen jalkani ilmoittivat, että nyt on tehty tarpeeksi museokävelyä, halusivat päästä jo juoksemaan agilitykentälle. Molemmilla sunnuntain radoilla tuli hylkäys, toisella tosin kuvittelin jo 0-radan olevan varmistettu kunnes Fina hyppäsi (tai minä ohjasin) toiseksi viimeisen hypyn väärältä puolelta. Hylkäyksetkin voivat olla hyviä suorituksia, ja olin erinomaisen tyytyväinen näihin ratoihin. Käpy toimi ja Fina kulki kuin unelma. Itselläni oli todellinen flow päällä.

Ahmatti

2010-09-16T16:28:00.000+03:00

Kesä ja syksy vääntävät kättä, ja eilen jo näytti siltä että syksy vie voiton. Vielä maanantaina kesä näytti olevan vahvoilla, aurinko ja parinkymmenen asteen lämpötila pakotti kuorimaan vaatekerroksia keveämmäksi. Punkkivaara ei vielä ole ohi, sillä pari päivää sitten poistin Eeviltä melkoisen mötikän kaulasta ja eilen Finalta pienemmän otsasta. Vaikka kesän lämpö tuntuu mukavalta, toivon viilenevän sään jähmettävän Hannusmetsän käärmeet, jotta uskaltaisimme käyttää taas suosikkipolkuamme. Aamulenkeillä kuljen taas ylimääräinen muovipussi taskussa, sillä kuivasta kesästä huolimatta karvarouskut, haperot ja tatit työntävät lakkinsa esiin sammalikoissa. Silmä kovana etsin myös ensimmäisiä suppilovahveroita.

Omenasadon säilöntä on kiihkeimmillään. Olemme kiikuttaneet laatikoittain omenia Mr Fruitin tuoremehupuristamolle ja nyt epäilemme, jaksammeko talven aikana juoda kaiken omenamehun. Se on kyllä tänä vuonna erityisen maukasta, ja on taatusti luomua, mutta joku päivä voi tulla ikävä Tropicana-juicea.

Viime viikolla liityin Finan kanssa seuramme toko-ryhmään ja innostuin taas lajista kovasti. Finalla oli vanhat opit muistissa ja uudet asiat se oppi kertaheitolla. Suurempi työ on saada minut oppimaan käskyt ja ohjeet, mutta eiköhän yhteistyömme kehity kun harjoittelemme ahkerasti. Sain paljon aktivointi-ideoita, joista uskoisin olevan hyötyä myös agilitykentällä. Nyt muuten tiedän, miksi Eevi ei agilityskisoissa kestänyt odottaa lähtöpaikalla. Tuima tuijotukseni stressasi sitä niin paljon, että sen oli pakko ponkaista radalle.

Eräänä iltana katselin Victoria Stillwellin Koiran käytöskoulu -ohjelmaa, missä selvitettiin perheen viiden mopsin käytösongelmia. Kuten useimmiten, ongelma on siellä ihmisten puolella ja niin tässäkin perheessä. Koirat tappelivat, riitelivät ruoasta, purivat omistajia, jotka puolestaan riitelivät hoitokäytännöistä. Siksi koirien ruokailu oli mahdoton näytelmä, muutama sai ruokansa keittiössä ja yksi jopa häkissä autotallissa. Olen kyllä kuullut, että usean koiran perheessä ruokailu saattaa aiheuttaa kähinöitä ja siksi ruoka tarjoillaan eri aikoihin tai ainakin keittiön eri nurkissa. Meillä ei tähän päivään asti ole ruoasta riidelty. Fina on nopea ja rohkea ja napsii myös Eevin nenän edestä makupalat. Toisaalta Eevi on ahmatti ja kun oma ruokakuppi on puhtaaksi nuoltu, se siirtyy Finan kupille. Yritän hoikistaa Eeviä ja lihottaa Finaa, mutta huonolla menestyksellä. Eevi syö puolitoista annosta ja saa kaksinkertaisen annoksen Nutrolinia, oman Senior-öljyn lisäksi.

Näin se menee

Paluumuuttajat

2010-09-03T16:00:00.001+03:00

Paluu pääkaupunkiseudulle toi melkoisen vaihdoksen mökkiläisen kiireettömään päivärytmiin. Aamu-uinnit, koirien lenkittäminen vaaran laelle, marjojen poiminta ja savusaunan lämmitys on nyt tallennettu kesämuistojen arkistoon.

Tammitiellä meitä odotti karrelle palanut piha, ruskeana törröttävät koristekasvit ja kellastuneet marjapensaat. Tämä oli ensimmäinen kesä kun emme saaneet kerättyä marjan marjaa. Liekö asialla olleet rastaat vai paahtava aurinko, mutta lupaavista raakiletertuista ei ollut mitään jäljellä. Sisällä talossa ihmettelimme valkoisia läikkiä lattialla, pöydillä, huonekaluilla. Niiden aiheuttajat, kaksi kottaraista löytyivät alakerrasta kuolleina. Ennen matkansa päättymistä ne olivat hädissään törmäilleet ikkunoihin, ruiskauttaneet ulosteitaan ympäriinsä ja lopulta kai nääntyneet nälkään ja janoon.

Hiljalleen kaikki on saatu taas kuntoon, sisätilat siivottu, Lapin retkillä rähjäytyneet vaatteet pesty ja lintujen jätökset hinkattu irti. Pihan kasvit ovat juoneet ahnaasti taivaalta tulevaa vettä ja toipuvat hiljalleen. Omenat ovat punertuneet ja paisuneet syötäviksi. Piirakkataikina saa nyt täytteekseen mustikoiden sijasta omenalohkoja. Omenasoseen valmistus on työlistalla ja ensi viikolla teemme retken Mr. Fruitin tiloihin Kilossa, tilauksessa omenatuoremehua.

Piilopirtin pihapiiristä oli ihan mukavaa palata ihmisvilinään, surffailla liikenteessä ja tungeksia kaupoissa. Räisälän kyläkauppa lopetti toimintansa heinäkuussa ja havaitsimme että hyvin pärjää pienelläkin ruokavarastolla. Impulssiostoksiakaan ei tule tehtyä, ei synny tarpeita kun ei näe tarjolla olevia tavaroita.

Myös liikuntaharrastus on palannut city-muottiin. Patikoinnin sijasta surffailen kuntosalin, tanssisalin ja agilitykentän välillä. Kuluneen viikon liikuntakiintiö on täyttynyt; zumbaa, poweria, steppiä ja agilitytreenejä. Viikonloppuna kisaamme Purinalla kahtena päivänä yhteensä 4 kisassa. Kahdet kisat olemme jo käyneet ja tuloksena oli ilahduttava puhdas rata eli 0.

Pari viikkoa sitten Eevin sisko Minttu kävi tarkastuksessa ja ilahduin kovasti kasvatin näkemisestä. Ikä on jo harmaannuttanut Mintun kuonoa, mutta katse oli vireä ja jalat samanlaiset vieterit kuin Eevillä. Siskokset saivat tutustua toisiinsa pihalla hihnan päässä, mutta suurta sisarusrakkautta ei kyllä ollut ilmassa.

Rapuja syötiin koko perheen voimalla viikko sitten.

Pyry pohti ilmiötä ja kysyi: "Onko rapujuhlat samanlainen perintö kuin joulu".

Lapin uutisia

2010-08-13T20:41:00.001+03:00

Lapin paikallisradio on mukava uutiskanava, toimittaja jutustelee kuin tutulle ikään ja kertoilee maakunnan menoista ja uutisista. Sallassa on Junanperässäjuoksu, Savukoskella Karhunpeijaiset, Kemijärvellä Keskiyön soutu, Samperin Savotalla naisten leikkimielinen triathlon. Väliin tulee kuulutuksia kadonneista lemmikeistä, Tohmossa on karkumatkalle lähtenyt kaksi koirakaverusta. Muistan vieläkin katkerana, kun Kirkkonummella Finan katoamisuutista runsas vuosi sitten ei otettu paikallisradioon eikä poliisin ilmoitukseen. Toissa päivänä uutiset eivät olleet pelkästään mukavia. Yöllä Räisälän tiellä, vain jokunen kilometri meiltä, poliisi oli saanut pysäytettyä auton lähes sadan kilometrin ajojahdin jälkeen. Ajaja saatiin kiinni, mutta kaksi matkustajaa lähti teille tietymättömille, jonnekin jängälle. Aamuyöllä oli 16-vuotias poika halunnut ärsyttää poliisia pärrytellen viritetyllä mopollaan poliisitalon pihalla. Karkuun lähtiessään oli käynyt nolosti, kun mopo oli alkanut keulimaan ja poika kaatunut poliisin syliin. Samaisena yönä olivat karhut mellastaneet Savukosken ja Sallan rajalla ja tappaneet lähes 160 lammasta. Lampureita kohtasi laitumella kauhistuttava näky, auki revittyjä lampaita retkotti kaikkialla, minne katse kantoi. Nyt kiistellään siitä, saadaanko Savukoskelle karhunkaatolupa ja saako karhun kaataa laitumen lähettyvillä. Elämä toden totta näyttäytyy täällä toisenlaisesta vinkkelistä kuin Kehä III:n sisäpuolella.

Näiden uutisten säikäyttämänä mietin eilen, uskallanko lähteä metsään mustikoita poimimaan. Otin mukaan henkivartijoiksi Eevin ja Finan,. Kun sade alkoi vihmoa vaaran rinteellä, vahtikoirat koirat halusivat autoon istumaan. Metsässä unohdin kauhukertomukset ja nautin hiljaisuudesta ja metsän väreistä. Mättäät loistivat sinisenään mustikoista ja juolukoista, puolukat punersivat ja hento maaruska värjäsi rinteen kirjavaksi. Sinnittelin sateessa ja poimin sangon täyteen ja harmittelin, etten enää ehdi marjoja poimimaan.

Olisinpa täällä vielä puolukka-aikana

Finan turkki kiiltää kuin Garnierin tv-mainoksessa. Heitin Finan äsken suihkukaappiin, laitoin käsisuihkun täysille ja pusersin kättä lähimmästä pullosta pesuainetta sen turkkiin. Elias oli nähnyt Finan tulevan kompostin takaa ja pahaa aavistaen nuuhkaisin sen päätä. Hajushokin ansiosta Fina sai äkkinäisen turkin pesun. Eilen istuin sohvalla, rapsuttelin Finaa ja ihmettelin, miksi käteni olivat mustat. Kokeilin Finan turkkia, ja löytyihän se syy. Fina oli käynyt savusaunan alla ja hieronut turkkiinsa nokikerroksen. Taas kävimme suihkussa. Mikä ihme minun suloista tyttöäni vaivaa, kun se rakastaa likaa ja törkyä, haluaa parfymoida itsensä iljettäväksi haisuliksi?

Toissailtana olimme agilityharjoituksissa Kemijärven kennelkerhon uudella kentällä. Treenaamisen ohessa ihailin hulppeaa järvimaisemaa ja Fina nautti kahlaamisesta hiekkarannalla. Myös agilityharrastuksen suhteen täällä ollaan kovin erilaisessa asemassa kuin Etelä-Suomessa. Kilpailuihin on aina yli 100 km:n matka ja koko seuran aktiiviset agilityharrastajat ovat laskettavissa kahden käden sormin. Tässä ryhmässä oli kaksi kilpatasoista koirakkoa, mutta he eivät ole kisanneet yli vuoteen. Innostuksen lajiin täytyy olla todella suurta, jos taitojaan ei pääse testaamaan kisakentillä ja samalla näkemään muiden koirakkojen kisaamista.

Lähtölaskenta on meneillään ja auto on melkein pakattu. Huomenaamulla suuntaamme kohti Kuopiota, missä yövymme ja osallistumme sunnuntaina H-Pu:n kisoihin. Tämän illan nautimme satumaisesta maisemasta ja tallenamme muistiin kesän kauneutta.

Laiturilla klo 22.30

Kultamailla

2010-08-05T20:55:00.002+03:00

Astan päivänä kiipeilimme Ivalo-joen töyräillä etsien sukulaispojan kullanhuuhdontavaltausta. Sää oli pilvipoutainen, lämmin ja tyyni, kerrassaan ihanteellinen vaellussää. Olimme autuaan tietämättömiä myrskystä, joka samaan aikaan moukaroi Etelä-Suomea, raiskasi maastoa ja vei ihmisiltä sähkön tuomat mukavuudet. Onneksi meidän ei tarvinnut pelätä, että yöllä teltta lähtisi lentoon tai tukikaaret taipuisivat ja vesi virtaisi sisään.

Ivalo-joen vaellukselle osallistui kaksi Westermarckin joukkuetta. Mika, Joel ja Tyko liikkuivat kanooteilla, Elias, minä ja koirat jalan. Olimme sopineet tapaamisen Kultalaan, Suomen kullankaivuun historian paalupaikalle. Ivalojoen vesi oli ennätyskorkealla ja hieman jännitimme poikien selviämistä vauhdikkaista koskista. Huoli oli turha, sillä Kultalassa pojat olivat perillä jo paljon ennen meitä ja pääsimme valmiin nuotion ääreen valmistamaan päivällistä. Teltan pystytys oli kilpailu koirien kanssa, kuka ensimmäisenä pääsee telttaan sisään. Yöpuulle mentäessä Eevi ja Fina pujottautuivat makuupussiini ja aluksi tuntui oikein mukavalta pitää lämpöpattereita jalkopäässä. Tosin ne olivat kuin kiviä makuupussin pohjalla, enkä pystynyt vaihtamaan asentoa lainkaan. Aamun tunteina Eevi vääntäytyi ulos pussista läähättäen, ja jatkoi uniaan teltan viileällä pohjalla.

Tällä vaelluksella emme huiputtaneet tuntureita, mutta Ivalojoen kosket ja törmät tarjosivat mahtavia näköaloja. Reitille osui myös useita joenylityksiä ja jouduimme taiteilemaan keppien avulla voimakkaasti virtaavissa vesissä. Kytkimme koirat ylityksen ajaksi siltä varalta että virta olisi niille liian voimakas. Eevi ylitti joet rohkeasti, vaikka muutaman kerran se humpsahti aivan uppeluksiin. Fina epäröi veteen menemistä, mutta pienen houkuttelun ja vetämisen avulla ylitykset onnistuivat mallikkaasti.

Kultalan talonvahdit

Piilopirtillä Eevi ja Fina juuttuivat päiväksi sohvalle, eivät pihaleikit, lenkit eivätkä uimiset saaneet niitä hievahtamaankaan. Pienet asiat tuntuivat suurilta, oma sänky oli upottavan pehmeä, sauna ja lämmin suihku ylellisyyttä ja ruokailu pöydän ääressä ihmeen helppoa ja siistiä.

Mökin muonavahvuus on koostunut enimmillään yhdeksästä ihmisestä ja kolmesta koirasta. Mika ja pojat viettivät täällä vaelluksen päätteeksi kolme päivää ja samaan aikaan saapui Risto Wernerin, Royn, Henrikin ja Ginan kanssa. Eilen valmistin poronkäristystä 2 kg ja perunamuusia ison kattilallisen. Murenettakaan ei kattiloihin jäänyt, mutta uskon ettei kukaan jäänyt nälkäiseksi. Riston pojat ovat avustaneet ruokavarastojen täydentämisessä, eilen he virvelöivät lähes 4-kiloisen hauen ja tänään hieman pienemmän. Hillajängällä saatiin melko mukava kultainen saalis ja tänään poimin sangollisen mustikoita.

Juuri nyt on autuaan hiljaista, Riston joukkue on Rukalla ja koirat pötköttävät sohvalla. Ensimmäisen päivän Gina kimitti korvia riipovasti, se pomppi ja riehui Eevin ja Finan ympärillä kuin herhiläinen. Nyt se on rauhoittunut huomattuaan että lauma pysyy koossa ilman herkeämätöntä hösäämistä. Onneksi Vera ei ulottanut lonkeroitaan Lappiin, mutta eilen illalla emme enää saaneet ihailla myöhäistä aurinkoa. Tummat pilvet toivat ukkosen ja sateen, joka on rummuttanut kattoa koko päivän.

Jäykkäjalkaiset

2010-07-21T19:33:00.001+03:00

Piilopirtin pihalla kiertää toisiaan kaksi jäykkäjalkaista staffia. Nuoremmalla on suussa puruluu, jota vanhempi katsoo kuin omaansa. Röyhkeästi nuorempi asettautuu rappujen eteen jäystämään luuta ja vanhempi istahtaa parin metrin päähän evvk-elein.

Mökillä on vietetty nyt pari päivää ja jostain tavaroiden seasta löytyi tuo kiistakapula, vanha puruluu. Heitin sen nurmikolle, mutta ei Eevi eikä Fina näyttänyt olevan kiinnostunut siitä. Eilen istuin portailla Eevi kainalossani kun se yhtäkkiä säntäsi aidanvierustalle ja rähähti. Siellä oli Fina kaivamassa esiin Eevin piilottamaa luuta (sitä eilen tarjoamaani), mutta emon komennosta se pudotti löydön suustaan ja lakosi maahan. En ole tainnut koskaan nähdä Finaa niin nöyränä emonsa edessä. Se kiemurteli kuin mato, korvat päähän liimautuneena ja silmät pälyillen. Tänään olen useaan otteeseen ihmetellyt, mitä Fina on ollut näkevinään ikkunasta, se on tuijottanut portin suuntaan korvat pystyssä ja pää nykien. Hetki sitten huomasin Finan jäystävän Eevin omimaa luuta auton taakse piiloutuneena. Eevi kulki aidan vierellä kuin aarteensa kadottanut, mutta haistoi sitten Finan auton takaa. Tarkkailin koirien liikkeitä valmiina puuttumaan kiistaan, jos tappelu näyttäisi olevan tulollaan. Viisaat eläimet ratkaisivat kiistan ilman ihmisen apua ja nyt Eevi pureskelee luuta pihanurmikolla ja Fina makaa tässä vieressäni.

Porot ovat käyneet jo tervehtimässä ja olin taas iloinen ja helpottunut koirien suhtautumisesta outoihin vieraisiin. Eevi juoksi kymmenisen metriä poroja kohti ja sanoi: “Räy, räyh“. Fina jämähti paikoilleen, värisytti kirsua ja tuijotti tiiviisti vierailijoita.

Viime käynnin jälkeen mökki on käynyt läpi melkoisen mullistuksen, mutta vain uusi puhdas lattia kertoo siitä. Talvella sattuneen vesivaurion vuoksi lattiat ja keittiön kaapistot on purettu, pohjaa on kuivattu ja desinfioitu. Kun kerran korjattiin, kannatti miettiä materiaaleja uusiksi ja niin lattia sai valkoisen Osmo Color — kuultokäsittelyn ja kylpyhuoneen laatat uuden värin. Kun kaikki irtaimisto oli pitänyt siirtää pois, takaisin laitto antoi tilaisuuden inventoida tarpeellisen ja tarpeettoman tavaran määrää. Vuosien aikana nurkkiin on keräytynyt monenlaista roipetta ja nyt kasaan lastin kuljetettavaksi joko kirpputorille tai kaatopaikalle.

Etelän hellelukemat ovat vaihtuneet alle 20 asteen lukemiin ja viileää sadettakin on saatu. Siirtyminen äärilämpötilasta toiseen taisi olla liian kova rasitus minulle, sillä sairastuin heti tänne tultuamme kuumeiseen flunssaan. Tänään on kuume laskenut ja hengitystiet alkavat aueta. Mielikin on virkeämpi, siitä osoituksena blogin päivittäminen.

Koiranvaihtopäivät

2010-07-07T22:06:00.001+03:00

Miten sama aika tuntuu joskus niin eri pituiselta? Viikon seitsemän päivää vilahtavat usein ohi niin nopeasti, että ihmettelee miten taas on maanantai. Mennyt viikko kuului taas sellaisiin aikaihmeisiin, että täytyy vain päivitellä miten paljon seitsemän päivän aikana on ehtinyt tapahtua. Tasan viikko sitten Tammitie 1:een marssi neljä rivakkaa rakennusmiestä. Viiden päivän kuluttua talon etusivu oli maalattu, räystäät käsitelty panssarimaalilla, osa ikkunakarmeista uusittu ja maalattu sekä takapihan kivetys ja portaat korjattu. Me lähdimme pois remontin jaloista ja matkasimme Tampereen Rosendahliin viettämään sporttista viikonloppua. Elias harrasti tennistä niin livenä kuin tv-ruudun kautta ja minä koirien kanssa agilityä Teivon raviradalla. Agirotu oli taas koonnut satapäin lajin harrastajia kokoon. Raviradan nurmikentän neljällä agilityradalla pyöri non stoppina kisoja, kuulutus pauhasi ja koirat haukkuivat. Helle kärvensi nurmikentän, punasi ihon ja sai silmät kirvelemään hikinoroista. Olisiko ollut helteen syytä, kun Finan ja minun yhteistyö ei sujunut parhaalla tavalla, saimme hyllytyksen lähes kaikilta radoilta. Joukkueviestissä tuli sentään hyvitystä, kun Finan jälkeläinen Heka teki 0-radan ja alokasjoukkue sijoittui kolmanneksi. Mieltä lämmitti nähdä omien kasvattien kisaavan eri joukkueissa, Eevi, Iitu, Fina ja Heka. Poika oli kunnostautunut myös edellisenä päivänä näyttelyssä, saanut Erin ja sijoittunut 3.:ksi. Iloinen yllätys oli, kun Sagan omistajat Annariina ja Klas ilmestyivät paikalle ja kertoivat mukavia kuulumisia jälkeläisen edesottamuksista.

Maanantaina vietimme Riston ja Mikan perheiden kanssa kesäiltaa pihalla grilliruokaa nauttien. Grillin käynnistyksessä oli ollut erinäisiä mutkia, koko aamupäivä meni uusia asennuksia tehden. Ruoka saatiin kuitenkin kypsennettyä, se oli maukasta ja sitä oli riittävästi. Finan agilityhyppytelineet ja pujottelukepit innostivat pojat kehittelemään ihmisagilityä. Kilpailuviettiä näytti olevan myös isoissa pojissa, ja henkeä pidätellen seurasimme heidän uhkarohkeita loikkiaan nurmella.Taisi jokin yhteentörmäyskin sattua, sillä loppu illasta joku pienemmistä pojista makasi nurmella ja tuhersi itkua.

Kotiin lähdön aikaan Henrik ehdotti, että Salonen saisi tulla heille ja Gina jäisi meille. Salonen on Eevin uusi lempinimi. Kun Eeviä kutsutaan usein tankiksi, nimi muuntui Saloseksi juoksija tankki-Salosen mukaan. Eevi lähti innokkaana mukaan, mutta Gina makaili aluksi hämillään eteisessä ja tunsi ehkä tulleensa hylätyksi. Alakuloa ei kestänyt kauaa ja nyt äiti ja tytär kulkevat yhdessä niin ulkona kuin sisällä. Gina on kehittynyt upeasti, eikä pentuajan kujeita tarvitse enää varoa.

Tänään sain palsamia Agirodun hyllyputkelle. Hau Openin virallisissa 3-luokan kisoissa teimme Finan kanssa 0-radan ja sijoituimme viidensiksi. Ehkä uusi lupaava alku on edessä (miettii toiveikas optimisti).

Vapaamatkustaja

2010-06-27T19:46:00.001+03:00

Juhannuskokon lieskojen hiipuessa istuimme Ängholmin kalliolla ja esitimme Pelkokerroin-näytelmää. Mika tarjosi seurueelle snake snackia eli kokkotulessa loimutettua kyytä. - Jos se rupeaa kiemurtelemaan vatsassa, puraisen sitä vielä kovempaa, Pyry uhosi. Rouskaisin minäkin hampaiden välissä pientä lähinnä kuivatulta silakalta maistuvaa palasta, eikä pahalta tuntunut lainkaan. Riitta-äiti ei uskaltautunut lähellekään tarjoilua, mutta ei pienestä kyystä kovin monta suupalaa olisi riittänyt.

Lastasimme pahaa aavistamatta veneen täyteen juhannusvarusteita, ruokia ja juomia ja odottelimme laiturilla kun Jukka täytti polttoainesäiliön. Kömmimme viisi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa veneen hyttiin, onneksi kuitenkaan kukaan ei päättänyt istua takakannella. Heti matkan alussa Jukka ihmetteli moottorin erikoista resonanssiääntä ja kävi jopa takakannella tarkistamassa tilanteen. Eipä ollut mies kovin tarkkasilmäinen. Saaren rannassa Riitta siirtyi takakannelle kiinnittämään köysiä, mutta jähmettyi paikalleen ja huusi: - Ei! Ei kai! Ei voi olla totta, moottorin alta kurkistaa kyykäärme! Jukka loikkasi kannelle ja vahvisti näkymän todeksi. Hän sohi keksillä kyyn alas ja väitti sen pudonneen veteen. Nyt kaikki huusivat, että eivät takuulla aio uida rantavedessä.

Iltapäivällä Jukka meni hakemaan veneestä tarvikkeita ja huomasi kyyn uiskentelevan moottorikopan altaassa. Mika ja Jukka rakensivat kyyn pyydystysvälineet ja yrittävät noukkia sitä ylös. Se luikerteli liukkaasti vedessä, mutta joutui vihdoin kahden metsästäjän alakynnessä satimeen ja pääsi hengestään. Pyryltä ei tarvinnut kahdesti kysyä, haluaisiko hän kyyn nahan muistoksi seikkailusta. Mikan partioretkillä opitut taidot olivat hyvin tallessa, eikä kestänyt kauaa kun musta sahalaitainen nahka oli ehjänä nyljetty. Sain tehtäväksi valmistaa pienen annoksen kaurapuuroa, millä lautaan pingotettu nahka parkittiin. Seuraavana päivänä uskalsimme jo kosketella silkinpehmeää kuivaa kyyn nahkaa. Tarinan opetus kyylle oli, ettei kannata lähteä vapaamatkustajaksi Korppoon venesatamaan ankkuroituun moottoriveneeseen, sillä matkan päätepisteessä saattaa joutua näppärän partiopojan käsittelyyn.

Olimme onnekkaita sään suhteen, sillä aurinko helli meitä koko pitkän viikonlopun. Katoimme ateriat aina sille puolelle tonttia, missä oli katvetta merituulelta mutta auringon lämpöä. Yhdentoista paikkeilla aurinko laski horisonttiin hohtavana pallona ja värjäsi vähäiset pilvet vaaleanpunaisiksi hattaroiksi.

Ensimmäisinä päivinä Eevi ja Fina juoksivat rantakallioilla taukoamatta, kahlasivat rantavedessä ja hakivat Pyryn ja Annan heittämiä käpyjä ja keppejä. Fina ymmärsi oikein hyvin kun Anna huusi: - Hae päky! Anna heittää myös pekkejä, hän piikeää, on pikeä, ottaa pokin jne.

Ihailimme miten kiltisti koirat leikkivät lasten kanssa ja miten ne seurasivat niitä herkeämättä. Fina omi Pyryn kaverikseen ja kulki sen kannoilla kuin varjo. Pyry oli otettu, kun se sai Finan tottelemaan ja tekemään pieniä temppuja.

Kotimatkalla auton takapenkillä makasi kylki kyljessä kaksi liikkumatonta koirapötkylää. Ei edes lossille ajo havahduttanut niitä, päät eivät nousseet bensa-asemalla autoa tankatessa. Tänä iltana hoidamme koirien anturoita ja jätämme metsälenkin tekemättä. Koirat taas ovat päättäneet etteivät komenna meitä lenkille, siksi kai Eevi ei ole aloittanut korvia vihlovaa lenkillekutsukonserttia.

Kasvi-ihmeitä, piilopässejä ja kirjallisuutta

2010-06-18T15:45:00.001+03:00

Marin pässit majoittuivat kirjailijatalon nurkalle

Staffi-kirjaluonnos sai kunnon potkun eteenpäin viime viikonloppuna Mörönperällä Mikkelin liepeillä. Siellä kuusi toiveikasta kirjoittajaa osallistui pilottiryhmänä Mari Mörön kirjoittamiskurssille. Sain yöpyä ex-aviomies Raittilan työhuoneessa ja toivoin kovasti että nukkuessani kirjallinen ilmapiiri tunkeutuisi aivopoimuihin. Marin kurssiin sisältyi täysihoito ja perusteellinen käsikirjoituksen hionta. Tarjolla oli taattua luomuruokaa, lähes kaikki tuotteet omasta pihapiiristä. Oli maa-artisokka-nokkoskeittoa, vehnänoras-hunajamehua, omien kanojen munia ja vihanneksia. Saimme opastetun puutarhakierroksen ja ihailimme satojen kasvien kirjoa pihamaalla, juoksimme laitumella pässejä etsimässä ja jätimme talviturkin raikkaaseen järviveteen. Kurssi olisi käynyt myös nauruterapiasta, sillä käsikirjoitukset johdattelivat meidät kehittelemään aivan hulvattomia tarinoita. Sunnuntai-iltana yli 500 ajokilometrin jälkeen takki oli tyhjä ja käsikirjoituskin pääsi pöydälle lepäämään ja sulattelemaan editointivinkkejä. Jos olet kiinnostunut tietämään enemmän Mari Möröstä, kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.marimoro.fi/

Kotona Elias reippaili Finan ja Eevin kanssa juoksuttaen niitä Olarin metsäpoluilla. Eevi on rautaisessa kunnossa ja jaksaa hienosti juosta 5 kilometrin lenkkejä. Lauantain myrsky oli vaarallisen kova ja läheltä piti, etteivät lenkkeilijät olisi litistyneet kaatuvan puun alle. Se rojahti vain metrin päähän Eliaksen autosta, eikä joukko päässyt kotiin ennen kuin paikalle saapui pelastuslaitos sahaamaan kulkuväylää auki.

Jännittävä Suomen mestaruus -agilityviikonloppu on alkamassa. Seurastamme osallistuu joukkuekilpailuun kaikki kolme säkäluokkaa ja yksilökilpailuissa on kuusi koirakkoa. Finan kanssa olemme mediajoukkueessa ja pääsemme kilpa-areenalle lauantai-iltana viimeisenä parina. Finalla on juoksu parhaimmillaan, mutta arvokisoihin saavat juoksuiset nartut myös osallistua, aina kisan viimeisinä. Jännittää olla finaalissa, mutta kun neljästä osallistujasta kolmen parhaan koirakon tulos lasketaan, toivon että meidän edellä olevat kisaajat tekevät hyvät pohjat. Silloin voisimme Finan kanssa kilpailla “kaikki tai ei mitään” periaatteella.

Vuoden tavoitteet eivät täyttyneet siltä osin, että olin havitellut saavuttavamme SM-karsintoihin tarvittavat seitsemän 0-tulosta. Stadi Gamesissä kesäkuun alussa saimme kuitenkin puhtaan radan, ja se tuntui erityisen makealta sillä areenalla. Samoissa kisoissa Eevin tytär Iitu sai viimeisen luokkanousuun oikeuttavan tuloksen ja kisaa nyt myös 3-luokassa. Nyt meillä on Agirodussa kova kolmostiimi, Iitu, Tarmo, Lotta ja Fina. Eevi kisaa toisessa kilpailevien joukkueessa ja Heka möllijoukkueessa, joten Greenline-staffit ovat hyvin edustettuina.

Neggu kävi näytillä uusintarokotuksen merkeissä. Gina oli samaan aikaan kyläilemässä ja takapihalla siskokset yrittivät löytää yhteisen sävelen. Leikeistä ei tahtonut tulla mitään, sillä vuoden eron jälkeen ei sukulaisuussuhde ole enää tunnistettavissa. Fina ja Eevi komentelivat Neggua melko rajuin ottein, mutta tyttö kesti kasvatuselkeet melko hyvin. Neggu on kehittynyt oikein sieväksi ja sopusuhtaiseksi. Ensimmäinen vuosi on emännän kertoman mukaan sujunut hienosti, Neggu on viisas ja hyvähermoinen staffineito.

Espoon kaupunki on ihmeellinen sekoitus urbaaneja keskuksia ja vapaata luontoa. Asumme Länsiväylän tuntumassa, mutta nyt kesän vehreydessä ei ikkunoista näy muuta kuin kasvillisuutta. Elias leikkasi äsken nurmikon ja trimmasi vielä kivetysten ja pensasten reunat. Liiankin innokkaasti, sillä sinne menivät metsämansikat, joiden marjat olivat jo lupaavasti punottamassa. Eräänä iltana sulkiessani tietokonetta, katse osui takapihalla liikkuvaan ruskeaan olioon. Metsäkauriin käyskenteli kaikessa rauhassa nurmikolla ja pysähtyi syömään lumimarjapensaan lehtiä. Hiivin kamera kädessä ulos, mutta kauris ei halunnut tulla kuvaan ja loikkasi puolitoistametrisen aidan yli naapurin pihalle.

Taistoja pihamaalla

2010-06-03T15:32:00.002+03:00

Hyökkäys pihan kutsumattomia vieraita vastaan on täydessä käynnissä. Voikukat ovat melkein nujerrettu ja jopa ilman kemiallisia taisteluaineita. Vuohenjuuri kasvaa ainakin parikymmentä senttiä päivässä, ja sen kanssa on raivoisa taistelu vielä meneillään. Voittajaa on liian aikaista veikata, sillä sitkeä kasvi ei vähästä lannistu. Kiskon varsia paksut puutarhahanskat kädessä, Elias käyttää viikatetta ja toivomme että sallitut kasvit ehtisivät kasvussa edelle ja tyrehdyttäisi sitkeät tunkeilijat. Merkkejä on jo seuraavaan ottelukumppanin ilmaantumisesta. Sen leviämiseen olemme itse syypäitä, sillä vuosia sitten toimme muutaman taimen tuliaisena tuttavan mökiltä. Pihalla oli silloin vielä aukkoja, joihon ajattelimme tuon sievän valkokukkaisen köynnöskasvin tuovan täydennystä. Nyt kasvi terrorisoi pensaita ja istutuksia ympäri pihaa, tukahduttaa ne tiukalla kuristusotteella.

Kesäistä koiraonnea on, että ulko-ovi on päivät pitkät auki ja Eevi ja Fina saavat kulkea mielin määrin ulos ja sisään. Kun aurinko porottaa liian kuumasti, ne palaavat sisätiloihin ja heittäytyvät pötkölleen viileälle lattialle. Lempipaikka ulkona on portaiden yläpää, josta on mainio näköala tielle ja sillalle. Eevin voi huoletta jättää ulos vaikka portit olisivat auki, mutta Finaan en vielä oikein luota. Tänään tosin koirat saivat runsaat kiitokset, kun malttoivat pysyä aloillaan vaikka aidan viertä kulki kaksi räksyttävää villakoiraa. Mahtoiko räksyjen omistaja kulkea aidan takana sydän syrjällään peläten portailla istuvien staffien hyökkäystä avoimista porteista.

Tarkkailijat

Naapurin Matti toi syksyllä hirvenmetsästyksen aikoihin koirille puhdistetun hirven sääriluun. Aarre on tallessa ulkovarastossa, mutta joka päivä se nostetaan hetkeksi pihanurmikolle järsittäväksi. Koirilla on luunkaluamisvuorot, joita noudatetaan säntillisesti. Silmä kovana kuitenkin tarkkaillaan lähietäisyydellä, jospa toinen luovuttaisi vuoron yllättäen. Työ käy näköjään voimille, sillä koira saattaa lopettaa kaluamisen vapaaehtoisesti ja palata sisään. Kun eilen vein luun Eevin jäljiltä talteen, Fina kyykistyi merkkaamaan sen paikan nurmikolla. Minä saan luun seuraavaksi, se ilmoitti.

Tarkkailija

Kirjoittamista ja agilityä

2010-05-23T18:13:00.001+03:00

En ole ollut kirjoituslakossa, vaikka edellisen blogin kirjoittamisesta on lähes kolme viikkoa. Viime yönä sain valmiiksi ennakkotehtävätekstit ja lähetin ne Mari Mörölle. Äsken painoin Lähetä-nappia, jotta myös kurssilaiset saavat tekstini luettavaksi. Mari Mörö on räätälöinyt kirjoaittaryhmällemme (Palmenia-kurssilta muotoutunut kuuden naisen porukka) oman kurssin kotonaan Mörönperällä kesäkuun puolessa välissä. Tekstien analysoinnin lisäksi odotan kovasti päästä katsastamaan Marin kuuluisa puutarha. Päivän hesarissa Mari pakinoi siitä miten syvällä hän on puutarhanhoidossa ja miten dollarin kurssin arvo saa hänen puolestaan olla vaikka sama kuin perunamaan pH-arvo.

Gina lähti juuri kotiin oltuaan viikonloppukylässä. Meillä oli niin rauhallista että mielessä kävi ajatus, ettei kolme staffia ihan mahdoton kuvio olisi. Tietenkin peuhua riitti ja metsässä revittiin keppejä hullun lailla, mutta myös rauhallista yhteisoloa maltettiin viettää. Välillä Eevi otti huoltajan roolin ja nuoli Ginan sateessa kastuneen turkin kuivaksi. Sängyssä oli ahdasta, kun kaikki kolme halusivat nukkua kanssani. Eevi haluaa yleensä nukkumarauhan omassa korissaan, mutta nyt se änkesi myös sänkyyn varmaan hieman kateellisena Ginan saamasta huomiosta. Ehdin jo Sarille kiitellä Ginan hyvää käytöstä, kun huomasin että se poissa ollessani oli ottanut eteisen pöydältä Smartie –suklaanappipurkin, levitellyt karkkeja olohuoneen matolle ja syönyt noin kolmanneksen siitä.

Vain pari kuukautta sitten piti lenkille lähdettäessä vetää päälle lämpökalsarit, tikkihousut, villasukat, talvikengät, kauluri, pipo, käsineet, tikkitakki. Kun viileä kevät vaihtui hetkessä läkähdyttäväksi helteeksi, ei oikein tiennyt miten keventää vaatekertaa. No, se helle meni ja nyt taas vedetään villatakkia niskaan. Äkillinen lämpö toi myös käärmeet paistattelemaan päivää kallioille. Vähältä piti tilanteita on ollut useita ja nyt yritämme kulkea ”käärmevarmassa” maastossa, mutta varusteena on kaiken varalta vaellussauva. Sillä kolkuttelen eteeni, että mahdollinen käärme ehtisi luikertaa karkuun. Eilisellä iltalenkillä kävelytietä ylitti käärme ja Elias Eevin ja Ginan kanssa ehti juuri loikata sen yli. Viime viikolla Vantaan Ojangossa käärme puri koiraa aivan kisakentän aidan vieressä. Siellä ei käärme näköjään säikkynyt melua, ei askeleita eikä autoja. Punkit ovat myös runsaina liikkeellä, vaikka meidän koirien turkista niitä ei ole vielä löytynyt. Kerrankin olimme ajoissa ja annoimme Exspot-käsittelyn ennen punkkien puremia.

Olen huolissani Finan hampaista, sillä kivien pyöritys on jo kuluttanut kulmureiden kärjet tasaisiksi. Eräänä päivänä löysin sängystäni jopa pieniä graniitinpaloja, Fina oli pureskellut kivenmurikkaa. Kivenkovasta harrastuksesta huolimatta sillä näyttää olevan vahvemmat hampaat, kuin emollaan, sillä yhtään ei ole vielä katkennut.Kop, kop! Eevin kaikki kulmurit katkesivat jo nuorella iällä ja nyt sillä on kaikki hampaat nysiä. Etuhampaat eivät enää pidättele kieltä sisällä ja se on hullukurisen näköinen kun punainen kielenpää tursottaa ulos.

Eevin söpö kieli. Huomaa myös vaaleanpunainen sydänkuvio kuonon päällä.

Ei ainoastaan kirjoittaminen ole syypää siihen, että kotityöt ovat tällä viikolla jääneet hunningolle. Agility on haukannut melkoisen lohkon viikosta, laskeskelin saldoksi yli 20 tuntia. Olemme osallistuneet 6 kisaan ja saaneet vain 2 tulosta, eivät edes puhtaita nollia. Aikaa on myös kulunut treeneihin, ohjaamiseen, epävirallisissa kisoissa työskentelyyn. Silti, hauskaa ja innostavaa harrastamista ihanan koiran ja mukavien ihmisten parissa.

Vihti 22.5.

Kevään löytöjä

2010-05-04T15:00:00.001+03:00

Keväinen metsä on täynnä ääniä, kuhinaa, vihreän aavistusta ja tuoksuja. Kinosten kahlitsema kapea polku ei enää pakota Eeviä ja Finaa kävelemään hanhenmarssia perässämme. Ne poukkoilevat polulta vasemmalle, oikealle etsien milloin haasteellista karahkaa tai tutkien peurojen jälkiä. Tänään Eevi teki löydön ison männyn juurelta. Se kellahti selälleen, hieroi niskaa sammaleeseen, nousi ylös, nuuhki samaa paikkaa, kellahti uudelleen, haistoi, kellahti…. Piti oikein tarkistaa, mitä ihanaa parfyymia se niskaansa hieroi. Sammalen seassa oli kuollut päästäinen, jo jonkin aikaa vainajana ollut, ja siitä Eeville mieleinen tuoksu.

Reittimme ei enää kierrä kivikon kautta, jonka tiedämme olevan kyykäärmeiden paratiisi. Vappuaamuna kun sää oli kolea ja sateinen arvelimme kuitenkin käärmeiden olevan vielä kohmeisina koloissaan. Mikä saikin minut kääntämään katseeni sivulle ja havaitsemaan Finan nuuhkaisevan kivellä makaavaa pientä kyytä. Kurkustani irtosi niin raivoisa kiljaisu, että Fina käännähti ja säntäsi luokseni. Elias totesi käärmeen olevan niin kohmeessa, ettei se onneksi reagoinut Finan nuuskaisuun. Veri kohisi korvissa ja sydän takoi rintalastaan vielä kotiovella, ja päätös vastedes kiertää tuo kauhea kivikko kaukaa, vahvistui.

Vappu sujui käärmeshokista huolimatta rauhallisesti, sillä useamman vilkkaan viikonlopun jälkeen meillä oli tarve rauhoittua omissa oloissa. Surffasin netistä tv-ohjelmatarjontaa ja osuin Nelosen Ruutu-sivulle. Hetken mielijohteesta päätin katsoa Hauskat kotivideot -ohjelmaa ja klikkasin juuri hieman aikaisemmin ulos tullutta jaksoa 216. En ollut uskoa silmiäni, kun viimeisenä Sampo Marjomaa esitteli Metsuriterrierit työssään eli tammikuussa lähettämäni videon Eevin ja Finan puunkaadosta. Video ei sentään voittanut viikon palkintoa, mutta ihan mukavat kommentit se sai.

Rauhallisen viikonlopun katkaisi sunnuntain kisamatka Lietoon. Lähdin vahvoin odotuksin kisaamaan Finan kanssa, sillä harjoituksissa yhteistyömme on sujunut lupaavasti. Tiesin kyllä tuomarin suosivan vaikeita ja vaativia ratoja, mutta olin todella pettynyt, kun kaikilta kolmelta radalta tuli hylkäys. Ei edes lohduttanut se, että kohtalotovereita oli kymmeniä. Kullakin radalla lähes 40 kisaajasta vain 5 sai hyväksytyn tuloksen, mikä kyllä kertoo omaa kieltänsä. Viimeisen radan päättyessä Fina hyppäsi syliini aivan kuin lohduttaakseen epäonnista ohjaajaa. Se suikkasi suukon korvalehteeni ja tunsin miten korvakoru irtosi. En ollut varma putosiko se vai nielaisiko Fina sen. Luokan päättyessä tarkkasilmäinen ratamestari kumartui noukkimaan kimaltelevan korun hiekasta, onneksi siis Finan läjiä ei tarvitsisi tarkkailla.

Jokaiselta kisaradalta pitäisi pystyä löytämään jotain positiivista. Kontaktit olivat sujuneet mallikkaasti, siitä kannatti olla tyytyväinen. Korun löytyminen jätti hymyn huulille ja suuntasin auton kohti Espoota hyvillä mielin.

Lakua, nam, nam!

2010-04-27T18:16:00.002+03:00

Valinnan vaikeus

Kun kysyi viisivuotiaalta pojalta, mikä oli hauskinta Tukholman risteilyllä, vastaus oli jotain ihan muuta, mitä aikuinen oli olettanut. Pyryn mielestä hauskinta oli, ja nimenomaan tässä järjestyksessä: portaissa juokseminen (hytti oli 11 kerroksessa ja hissejä sai aina odottaa), leikkihuoneen pallomeri ja Tukholman lelukaupassa käynti. Isovanhemmat olivat olettaneet, että Vasa-laiva — museo olisi ollut numero ykkönen. Tosin sekin kiinnosti poikaa ihan aidosti ja pääsi listalla 10 parhaan asian joukkoon. Kotona Pyry oli jo pohtinut, miten kauan siellä museossa pitäisi olla ennen kuin pääsisi lelukauppaan. Hän myös varoitti meitä, että lelukaupassa voi mennä kauan kun “hänellä on yleensä vaikea tehdä valintoja”. Sää Tukholmassa ei ollut suosiollinen ja kun vielä pienoisten liikenneongelmien takia jouduimme kävelemään Skansenilta keskustaan, olimme märkiä, kylmissämme ja väsyneitä. Pyry ei valittanut, mutta ehdotti hienovaraisesti, että seuraavaan kohteeseen mennessämme käyttäisimme vähän enemmän bussia.

Eevi ja Fina pääsivät risteilyn ajaksi Ginan kavereiksi ja tapaaminen oli jälleen ylenpalttisen riehakas. Eevi-parka yritti pitää tyttärentytärtä vähän aisoissa, mutta Gina vain innostui ja hyppi kuin jojo sen yli, ympäri ja ohi. Eevin sietokyky venyy melko pitkälle, mutta jos tyttö hyppii ihan nenälle, kuuluu kelpo rähähdys. Siitä Gina vain innostuu, saa hepulin ja hyppii entistä villimmin.

Paluumatkalla haimme koirat Laaksolahdesta ja jätimme keittiön pöydälle hoitopalkan, lakritsaa, vaahtokarkkeja ja suklaata. Rasiat olivat tiukasti pakattuna muovipussiin ja teljettynä kulhon taakse kauimmaiseen nurkkaan, jottei Gina yltäisi niihin. Illan suussa Risto soitti ja äänestä kuulsi harmistus:
- Jätittekö tarkoituksella Ginan vapaaksi olohuoneeseen, kun lähditte?
- Miten niin, olisiko se pitänyt sulkea jonkun pojan huoneeseen?
- No, se on syönyt puolen kilon paketin lakuja siitä tuliaispussista ja oksentelee nyt ympäriinsä.

Pyytelin anteeksi tietämättömyyttäni, että Gina haluaa tutkia jok’ikisen uuden asian kodissaan. Onneksi lakritsi ei ole vaarallista koiralle, enemmänkin harmillista ihmisille, jotka joutuvat siivoamaan oksennuksia ja ripuleita.

Viime kirjoituksessa jätin avoimeksi metsäisen kuva-arvoituksen. Jos et ole vielä keksinyt oksan jyrsijää, voin paljastaa että se oli Fina. Talven korkeat kinokset antoivat koiralle lähes metrin korokkeen. Kun vielä oksan kärki oli juuttunut lumeen, Fina ulottui siihen ihan normaalisti kaikilla neljällä seisten.

Valloituksia ja hygieniahullutusta

2010-04-19T19:41:00.001+03:00

Koiramme ovat NIIN hyväkäytöksisiä ja tottelevaisia, käskystä ne odottavat, makaavat, istuvat, antavat tassua, seuraavat ja tulevat luokse. Ne osaavat temppuja, ymmärtävät lukemattomia sanoja ja osaavat suorittaa agilityrataa. Silti lauantai-iltana päivällispöydässä eräs vieraamme sanoi, että kun hän hankkii koiran, se on oleva tottelevainen ja täysin hallinnassa. Rivien välistä tämä väite oli luettava, että isäntäväen koirat ovat villejä ja tottelemattomia. Olisin voinut syvästi loukkaantuva moisesta vihjailusta, mutta tunnemme toisemme niin hyvin, että tiedän sen olevan leikkimielistä kiusoittelua. Silti täytyy myöntää, että oli väitteessä myös totuuden häivä. Kun taloomme saapuu vieraita, Eevi ja Fina riemastuvat niin, että en saa niihin minkäänlaista otetta. Ne pomppivat kumipallon lailla, ja sulkevat korvat kaikilta käskyiltä. Siksi telkesin ne alkuillaksi makuuhuoneeseen ja päästin tutustumaan vieraisiin vasta kun kaikki istuivat turvallisesti illallispöydän ääressä. Oven takaa oli kyllä kuulunut dramaattista Iiiiuuuuiiiiuuuooouuuuoouuuu — ääntelyä ja herkkämielisimmät vieraat olivat jo ehdottaneet itkijöiden vapaaksi päästämistä.

Kun vieraat siirtyivät istumaan sohville ja nojatuoleille, Fina valitsi suosiollisimman naishenkilön, hyppäsi viereen ja painoi itsensä tiukasti kylkeen kiinni. Se oli sitä mieltä, että kukaan ei voi vastustaa sen suloisuutta ja oikeassa se oli taas kerran. Kun päälaki ja korvantaustat oli hoidettu, se kellahti selälleen ja anoi vatsahierontaa. Loppuillasta se oli hurmannut jo niin monta henkilöä, että eräs pariskunta keskusteli vakavasti koiran hankinnasta. Fina sai myös hoito — ja ulkoilutustarjouksen. Eevin itsetunto on niin vahva, että sen ei tarvitse hakea hyväksyntää liehittelemällä vieraita. Se tuhahti hälisevälle joukolle ja siirtyi takaisin makuuhuoneeseen. Myöhemmin illalla se köpötteli olohuoneeseen, seisahti keskelle lattiaa ja sanoi: Miten kauan te aiotte vielä viipyä ja häiritä nukkumistani?

Eevi ja Fina taitavat ajatella että emäntä on joutunut hygieniahullutuksen valtaamaksi. Ei riittänyt, että perjantaina oltiin suihkussa, hinkattiin turkkiin minkkiöljyshampoota ja huuhdeltiin Satin Creme Rinsellä. Turkit kiilsivät kuin vahattuina. Sunnuntaina koirat joutuivat taas pesulle, nyt pestiin suu saippualla kuin entisaikan lapsilla jotka ovat puhuneet rumia. Meidän koirat olivat vain syöneet luvattomia, löytäneet taas metsästä ihmisen jättämän läjän. Eevin hampaita on putsattu hammasväliharjalla, kun lähes jokaisen ulkoilun jälkeen hampaisiin on jäänyt tikkuja, jotka pian alkavat ilmoittaa olemassaolostaan pahalla hajulla. Kynsiä on yritetty pitää mahdollisimman lyhyinä, sillä olen yrittänyt suojella eteisen hiottua ja lakattua parkettia naarmuilta. Kaikki mahdolliset komeroista löytyneet matot on kannettu hohtavan parketin suojaksi, mutta silti Fina ehti jo merkitä kynnenjälkensä lattiaan. Eräänä päivänä kuulin kummallista vehtausta eteisestä ja löysin Finan “pelaamassa jääkiekkoa” pesuhuoneen lattiakaivon kannella. Matot olivat sykkyrällä ja korviani raastoivat kynsien raapinat tuoreella lakkapinnalla.

Entäpä se olohuoneen valkoinen matto? Kerron joku toinen kerta sen tarinan.

Kuva-arvoitus. Mikä otus on syönyt männynoksaa?

Vastaus seuraavassa blogissa. Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

Oikea sää

2010-04-11T16:03:00.002+03:00

Eevi etsii kesän kätköjä

Kolme polvea Piilopirtin kuistilla

Joku on sanonut ettei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonot vaatteet. Pääsiäisen ajan lomaviikolla Suomulla ei Goretexeista ja softshelleista ollut sään pelastajaksi. Lunta oli paljon, mutta se oli märkää ja sohjoista kuin karkea suolamössö. Maidonvalkea sumu peitti maiseman, niin ettei vastarantaa näkynyt ja jopa Suomun matalat rinteet kietoutuivat kosteaan vaippaan. Sadepisaroita ropsahteli taivaalta tiuhaan, mutta kun päässä oli kypärä ja silmillä lasit, saattoi sentään kuvitella ettei sade kastellut. Jääkaapissa surviaissääsken toukat odottivat pääsyä pilkkijöiden pyydyksiin, mutta jäällä oli niin paljon sohjoa, että pilkkiretki typistyi rämpimiseksi rantapenkereen reunalle.

Kun muistissa on aurinkoisia kirpeitä pakkasviikkoja, jolloin hiihtokilometrejä kerättiin Viiden vaaran ladulla ja aurinko helli laskettelurinteillä, tämä kevätloma varmaan jää muistiin erilaisena. Kun iltaväsymys ei vaaninut hiihtäjiä, jaksettiin lähteä maailman pienimpään jazztapahtumaan, Saijazziin. Venäjän rajan tuntumassa, Savukosken ja Sallan puolessa välissä sijaitsee Saijan kylä, jonka vireät asukkaat Tom Wenzelin ohjauksessa vastaavat joka vuotisesta jazztapahtumasta. Esiintyjät ovat aina olleet Suomen huippuja, mm. Juice, Vesa-Matti Loiri, Iiro Rantanen, Pekka Kuusisto, Severi Pyysalo. Me saimme nauttia Hillel Tokazierin, Aaho bigbandin ja Umo kvartetin ohjelmistosta.

Pieni mökki täyttyi ihmisistä ja koirista, sillä liikkeellä oli taas sama kokoon pano: Riston perhe Ginan kanssa ja isäntäväki Eevi ja Finan kanssa. Kun puitteet ulkoilulle olivat rajalliset, olisi voinut pelätä, että väki turhautuu. Osasimme kuitenkin nauttia täysin rinnoin erilaisesta lomasta. Savusauna lämpeni ja valoisassa illassa tarkeni istua kuistilla viilentymässä. Menuun satsattiin myös, oli poronkäristystä puikulamuusin kera, Maakerkelän leipäjuustoa itsepoimittujen lakkojen ja kinuskikastikkeen kera. Lampaanpaisti unohtui kaupan tiskille, mutta korvasimme lihanautinnon fonduella. Eräänä päivänä oli päivällispöydässä niin herkullinen lihamureke, että Gina päätti ottaa siitä osansa. Kuistin pöydällä jäähtymässä ollut mureke oli sen mielestä kuin tarjolle asetettu. Happy hour saatettiin leudossa ilmassa viettää kuistilla kuohuviinimaljoja kohotellen.

Eevi, Fina ja Gina tekivät löytöretkiä pihapiirissä. Lumikasoista löytyi kesän aarteita, piilotettu puruluu, palloja, ja köysilelu. Eevi varoi humpsahtamista märkään lumeen, mutta Gina ja Fina sukeltelivat hangessa kuin hylkeet. Niitä ei märkyys vaivannut ja piti olla tarkkana ja osata ottaa Fina sisään kun se tärisi kylmissään.

Suomi on pitkä maa totesimme taas kotimatkalla. Piilopirtin ovelta Tammitien ovelle kesti 14 tuntia, mutta pysähdyimme sentään pariksi tunniksi Vuokatin Katinkultaan keilaamaan ja syömään. Koirat ovat rentoja matkustajia, niille riitti pehmeä syli unen maille siirtymiseksi. Takapenkiltä käsin Werner, Roy ja Henrik pystyivät katselemaan elokuvia tai pelaamaan pleikkaa, ja matka eteni sopuisasti Kehä ykköselle asti. Jännitys kotiin paluusta taisi tuoda tunteet pinnalle ja viimeiset 20 minuuttia olimme erotuomareita ja yritimme pitää poikien nyrkit ja kyynärpäät aloillaan. Kyllä koiratkin osasivat iloita kotiinpaluusta, Eevi retuutti pehmolelua kuin pentu ja Fina kieri ketarat pystyssä matolla.

Tassuhaava - ei sittenkään!

2010-03-29T18:37:00.000+03:00

Kuului lasin helähdys kun palailimme koirien kanssa Hannusjärven lenkiltä. Viikonlopun viettäjät olivat huvitelleet räiskimällä olutpulloja kävelysillan asfaltiin, ja huonoksi onneksi juuri Fina osui sirpalekasaan. Manasin näitä ihmisten jätöksiä, jotka ovat paljon vaarallisempia kuin konsanaan koirien pisut ja kakat. Pikaisella tarkastuksella en löytänyt Finan tassuista haavaa, siis melkoisen hyvä tuuri tällä kertaa. Pihan lumiselle polulle jäi kuitenkin Finan jälkeen punaisia pilkkuja ja pahaa aavistaen vein sen sisään. Fina ei millään olisi halunnut tulla vastaanotolle, se kiemurteli kuin mato seinän vierellä ja livahti alakertaan. Siellä se taisi punnita tutkimuksen piinan ja ”reippaan koiran” palkitsemisen etuja ja tarjoutui hetken epäröityään tutkittavaksi. Vaikka kuinka tarkkaan syynäsimme anturoita, niistä ei löytynyt haavaa tai jos sellainen oli tullut, se oli niin pieni että verentulo oli jo tyrehtynyt. Fina hamusi heti lattialle päästyään namipalkintoa ja Eevi peesasi vieressä vaatien palkkiota henkisestä tuesta.

Vaikka tassusta olisi löytynyt pieni haava, en ehkä olisi halunnut Finaa lääkittävän kipulääkkeellä enkä antibioottikuurilla. Pieni tassuhaava kyllä olisi parantunut viikossa, mutta esimerkiksi särkylääkkeen käyttäminen olisi asettanut Finan nykyisten dopingsääntöjen mukaan neljän viikon kilpailukieltoon. Dopingvaaran vuoksi mietin nykyisin tosi tarkkaan, tarvitsevatko koiramme ollenkaan lääkitystä pienehköihin vaivoihin. Pari kertaa tosin on käynyt niin että koirat ovat omatoimisesti syöneet lääkkeitä (särkylääkettä ja antibioottia), ei lievittääkseen vaivojaan, vaan nauttiakseen hyvän makuisista purutableteista. Viedessäni koirat hoitoon pakkaan aina laukkuun lääkkeitä pahan päivän varalle. Erään hoitojakson jälkeen huomasin että särkylääkkeistä oli vain paperikuoret jäljellä ja saatoin vain arvata että Eevi ja Fina olivat herkutelleet Rimadylillä.

Ymmärrän että dopingsäännöstö on laadittu eläinten hyvin vointia ajatellen, mutta lääkkeiden varoaikojen tarkoituksenmukaisuutta pitäisi kyllä harkita uudelleen. Jos Finan tapauksessa tassuun olisi tullut pieni haava, se olisi parantunut viikossa. Jos taas Finalle olisi annettu särkylääkettä, sen varoaika olisi ollut yllä mainittu neljä viikkoa. Taannoin agilitykisoissa eräs koira törmäsi hyppyesteen aitaan ja ontui sen jälkeen. Omistaja halusi varmuuden vuoksi kuvauttaa koiran jalan. Kuvauksessa ei jalassa todettu vauriota. Koira todettiin siis terveeksi. mutta narkotisointi antoi sille kuukauden kisakiellon.

Ihmiset sen sijaan saavat kilpailla vaikka kipeä paikka olisi puudutettu tai kurkkuun olisi hetkeä ennen kisaa heitetty särkytabletteja tai astmalääkettä imaistu keuhkoihin. Kun narkoosissa korjataan vaikka jääkiekkoilijan polven kierukka, saattaa mies olla pelikentällä jo pari päivää operaation jälkeen. Ymmärrän kyllä että ihminen osaa itse päättää, milloin on mielestään tarpeeksi terve kilpailemaan, kun sen sijaan eläinsuojelulaki lähtee siitä, että vain terveet koirat kilpailevat ja että koiralle pitää antaa aikaa sairaudesta toipumiseen. Silti, säännöstö vaatisi rukkausta!

Kehitystä

2010-03-21T19:48:00.001+02:00

Viime blogissa tuskailin, että agilitykisoissa Fina kyllä osaa tehtävänsä, mutta ohjaaja ei osaa pitää päätä kylmänä. Viime sunnuntain kolmesta kisasta saimme yhden hyväksytyn tuloksen, mikä sekin on jo edistystä verrattuna syksyiseen hylättyjen ratojen jatkumoon. ”Vähältä piti” -ratoja on ollut useita, sellaisia joissa takana on virheetön suoritus ja sitten aivan loppusuoralla pakka leviää ja Fina valitsee ohjeiden puuttuessa väärän esteen. Aina ei ole edes kyse ohjeiden puutteesta, vaan Finan omasta ratkaisusta. Viime sunnuntain radalla esimerkiksi loppusuoralla oli puomi, jolta piti kääntyä takaisin ja suorittaa alla oleva putki, ja sitten viimeisen hypyn jälkeen ylittää loppuviiva. Kun Fina puomin päällä lukitsi katseellaan tuon viimeisen hypyn, en saanut sitä kääntymään putkelle vaikka olisin seisonut päälläni. Yleisöllä oli hauskaa Finan omaperäistä ratkaisua seuratessaan, mutta minun oli vaikea yhtyä riemuun. Silti Fina sai palkkionsa, se sai hypätä syliini ja antaa pusun poskelle.

Eilen vietimme kolmen kisan päivää Kirkkonummella ja jo matkatessamme sinne, sanoin Finalle, että tänä iltana haluan poksauttaa shampanjapullon menestyksen kunniaksi. Fina kuunteli toivettani ja niin saimme agilityradalta puhtaan 0-suorituksen. Maalin tullessa en oikein uskonut onnistumista, mutta kun tulostaulu näytti virheetöntä rataa alle ihanneajan, ihme oli tosiaankin tapahtunut. Toisella radalla teimme joitakin virheitä, mutta tulimme sentään maaliin hyväksytysti. Edistystä on siis tapahtunut, nyt ei enää tarvitse luimuilla kotiovella ja vastata kotiväen uteluihin ”Miten meni?” monenmoisilla selityksillä hylätyistä radoista.

Tuskin olin ehtinyt ottaa shampanjapullon esille, kun juhlinta sai lisävoimia Riston joukolta. He tulivat shampanjapullon kera onnittelemaan Eliasta pari viikkoa sitten vietetyn syntymäpäivän johdosta. Koko talo raikui, kun pojat lauloivat pikkuserkkujen Eeron ja Einon vahvistuksella Paljon onnea vaan. Gina peuhasi Eevin ja Finan kanssa ja hetkessä koko talo raikui niin ettei kukaan tahtonut saada selvää toistensa puheesta.

Ulkoilumaastomme muuntuu nykyisin kovin nopeasti. Kovalla pakkasella kävelimme tiukasti polkua noudatellen päivittäisen kierroksemme. Viime viikolla hanki alkoi kantaa ja koirat uskaltautuivat laajentamaan kulkureittiään. Tänään, suojakelillä polku upotti ja jalka lipesi kostean liukkaassa lumessa. Näyttää kuitenkin siltä että yhä useampi ulkoilija uskaltautuu lumen sekaan tekemään uusia kulkureittejä. Kaikki eivät valitettavasti ole siivoja koiranulkoiluttajia, vaan reitiltä löytyy viikonloppujuominkien jätteitä ja muuta ikävää. Koirat haistavat erityisen tarkasti ihmisten jätökset ja tänään huomasimme, että Eevin jalka oli värjäytynyt ruskeaksi, hajusta päätellen ”sen ittensä” tuhraamaksi. Kotiin päästyämme riensin oitis suihkuhuoneeseen ja kutsuin koirat pesulle. Ne olivat tainneet kaivata pesua, sillä molemmat seisoivat hievahtamatta vieressäni, kun valmistelin suihkutusta. Sitten Eevi astui askeleen eteenpäin aivan kuin ilmoittaakseen, että se vanhempana on oikeutettu pääsemään ensimmäisenä käsittelyyn. Fina seisoi vieressä odottamassa vuoroaan ja Eevin ollessa valmis astui heti suihkun alle.

Tänään edistyin taas askeleen verran kotiverkon hienosäädössä. Työhuoneen tulostimen jakaminen olohuoneen viihdekeskuksen kannettavan kanssa on pitkään ollut tehtävälistalla. Kun työhuoneessa on vaihtunut niin pöytäkone kuin tulostinkin, piti laitteiden jako suorittaa uusiksi. Aikani näprättyä hämmästytin itsenikin, kun työhuoneen tulostin otti vastaan olohuoneesta lähetetyn käskyn. En malttanut olla kehumatta itseäni, mutta Elias pudotti minut tehokkaasti maanpinnalle: ”Hyvähän oli ettei asiakirja tulostunut naapurin koneella”.

Terveiset Coloradosta

2010-03-13T18:21:00.006+02:00

Tuskin saimme Riston kodin oven avatuksi, kun villi tervehdystanssi saartoi meidät. Oli vaikea erottaa kuka oli Gina ja kuka Fina, Eevin sentään tunnistimme. Tapaaminen lähes kahden viikon eron jälkeen oli riehakkaan tanssin alkuunpanija. Matkamme aikana Eevi ja Fina tarjosivat koirailoa ensin Sirkalle ja Markulle ja sitten Riston perheelle. Kun pakkasimme Eevin ja Finan tavaroita kotiin vietäväksi, Henrik suri että viemme koirat jo pois. ”Oli ollut niin hauskaa kolmen koiran kanssa”. Ristolta saimme realistisen palautteen: "Melko hyvin oli mennyt, kukaan ei ollut oksentanut tai ripuloinut matolle, ei karannut eikä tuhonnut mainittavasti kodin irtaimistoa. Vain Ginan peti ja pari sohvatyynyä oli suolistettu". Pihalla Eevi ja Fina olivat opettaneet Ginalle, miten hypätään aidan yli ja nyt poika miettii miten saisi palautettua Ginan ruotuun.

Matkamme suuntautui ensin Winter Parkiin, missä vatsasairauksiin erikoistuneiden eläinlääkärien kansainvälinen yhdistys järjesti ”hiihtokokouksen”. Elias esitti tylosiini-tutkimustensa tuloksia ja sai ansaittua huomiota. Jos joku Woodspur Lodgen isäntäväen koirista, bordercollie, labradorin noutaja ja husky, olisi sairastunut vatsatautiin, olisi apua löytynyt 40 eläinlääkärin toimesta. Kokoustamisen ohessa ehdimme lasketella laajalla hiihtoalueella ja nauttia uuden lumen ja auringon mahtavasta yhdistelmästä. Matkan puolessa välissä ystävämme Leena ja David hakivat meidät kotiinsa Breckenridgeen. Ystävät olivat taas mainioita hiihto-oppaita, ja löysimme ennen kokemattomia rinteitä, vaikka olemme lasketelleet alueella jo viisi kertaa. Kolusimme mustia ja Double Diamond -rinteitä vaihtelevalla menestyksellä, ja pitihän vielä kokeilla miten päästä alas hurjaa Devils Scroth- ja Inferno-rinnettä. Majapaikkaa voi täydellä syyllä sanoa korkean paikan leiriksi, sillä asustimme yli 3000 metrin korkeudessa ja päivittäin hissi kuljetti 4000 metriin. Kovin pahasti ei korkea ilmanala haitannut, mutta aika ajoin piti vetää muutama ylimääräinen henkäys hapensaannin täydentämiseksi. Ystävien talo on amerikkalaisen hulppea ja nautintoa täydensi terassin poreallas, jossa lekotellen saatoimme hiihtopäivän päätteeksi seurata auringon laskua vuorten taa.

Matkustaminen on mukavaa, mutta kyllä on mukavaa olla kotona taas. Kevätaurinko ja valoisuus häikäisevät ja vaatetuksen keventäminen tuntuu juhlalta. Päivän suojakeli ja yöpakkanen ovat jo saaneet aikaiseksi kevyen hankikelin ja koirat riemuitsevat kun pääsevät kokeilemaan hangen kestävyyttä polun ulkopuolella. Hanki kantaa kevyttä Fina melko helposti, mutta Eevi humpsahtaa syvään hankeen joka kolmannella askeleella. Pihalla täytyy pitää koiria silmällä, sillä hanki on lähes aidan korkeudella. Toivottavasti niillä on sisäistettynä pihan rajat ja aidan tehtävä.

Eilen pääsin paikkaamaan lähes kolmen viikon aukkoa agilityssä. Aamulla kello 7 olin Finan kanssa ensimmäisissä treeneissä ja iltapäivällä jatkoimme toisessa treenipaikassa. Neljä tuntia juoksua kentällä tuntuu jaloissa, vaikka luulisi laskettelun vahvistaneen lihakset kuntoon. Hauskaa ja innostavaa oli, ja Fina tuntui toimivan kuin ajatus. Saapas nähdä miten meidän käy tosipaikassa eli huomisen kisoissa Purina-areenalla. Fina kyllä osaa tehtävänsä, mutta ohjaajan pitäisi osata pitää päänsä kylmänä.

Ensi yöstä on kokemuksen mukaan tulossa levoton, sillä Gina on tulossa kylään. Se on niin tohkeissaan vierailusta, ettei yleensä ensimmäisenä yönä malta nukkua yhdessä paikassa. Se hyppii kengurun lailla sängyssäni, ylös, alas, käy välillä poikien huoneessa ja palaa taas sänkyyni ja vääntäytyy kylkeen kiinni. Äsken olimme väsytyslenkillä metsässä, ja kepinvääntö sekä hangessa rämpiminen sai koiralauman hetkeksi hiljaiseksi.

Taustalla Devils Crotch ja Inferno

Imperial hissi vie lähes 4000 metrin korkeuteen

Mä mistä alkaisin tän laskun....

Netti on edullinen ostospaikka

2010-02-16T17:15:00.000+02:00

Nikon Coolpix -kamerani on ollut jo pitkään syrjäytysuhan alaisena. Sen patteriluukku pysyy kiinni vain teipin avulla. Näyttö ei ole koskaan ollut kovin laadukas, mutta sen jälkeen kun kamera unohtui viikoksi rantakalliolle sateeseen, se on ollut lähes käyttökelvoton. Kun tarkennus näyttää nykyisin oikkuilevan, uuden kameran ostopäätös sai vahvistuksen. Valintani osui Tietokonelehden arvosteluraadin perusteella Sonyn Cypershot TDX-1 –malliin, jonka pitäisi olla helppokäyttöinen ja laadukas. Maahantuoja ilmoitti hinnaksi 420 euroa, mutta Sony-keskus mainosti alennusmyynnissään 355 euron hintaa. Kävin paikan päällä katsastamassa kameraa, ottamassa ohjeita ja oppeja auliilta myyjältä ja samalla varmistamassa että valintani olisi oikea.

Kotona googletin kyseistä kameramerkkiä ja sain sivukaupalla tarjouksia sekä kotimaisilta että ulkomaisilta myyjiltä. Hintakirjo oli melkoinen. Päädyin tilaamaan kameran brittiläisestä Simply Electronics – firmasta, sen jälkeen kun olin tarkistanut perusasiat, kuten yrityksen tiedot, maksujärjestelmän ja toimitusehdot. Hinta oli 245 euroa eikä lähetyskuluja peritty lainkaan. Viikon kuluttua ovikelloa soitti DHL:n lähetti ja allekirjoitin vastaanottaneeni lähetyksen. Revin kamerapaketin auki, tarkistin oheislaitteet ja opaskirjan ja kaikki näytti olevan ok. Mutta, ei ihan sentään! Laturin sähköjohdon päässä törrötti englantilainen iso 3-piikkinen pistoke. Tarkistin kaapissa säilyttämäni monenlaiset pistokemuuntajat, mutta juuri se englantilainen puuttui. Takki niskaan ja auton nokka kohti Länsiväylää ja Tapiolan Stockmannia. Matkalaukkuosastolta löytyi avuliaan myyjän avulla juuri se oikea muuntaja eikä hintakaan ollut huima, vain 7 euroa. Kun eräs toinen Englannista ostamani laite kaipasi myös muuntajaa, voisi sanoa että lisäkustannus oli vain 3,50 euroa kameralaturia kohden. Nyt kamera on testattu ja hyväksi todettu. Väite netistä edullisena ostospaikkana tuli todennettua, sain kameran n. 150 euroa edullisemmin kuin läheisestä liikkeestä.Juniori osti syksyllä ruokapöydän myös Englannista ja oli erinomaisen tyytyväinen nopeaan ja virheettömään toimitukseen. Meneillään olevaan kylpyhuoneremonttiin on hankittu pesuallas Saksasta ja sekin toimitettiin nopsasti kotiovelle. Sen sijaan kotimaisesta liikkeestä tilatut kaakelit olivat väärää laatua, vaikka ne käytiin paikan päällä tilaamassa.

Viikonloppuna vietimme hieman myöhässä Finan 4-vuotispäivää, kun Riston perhe sekä Pyry ja Anna olivat kyläilemässä. Melko villiä menoa oli syntymäpäiväkakun syönti, Gina ja Fina hyppäsivät pöydälle ja Eevi yritti ahmia tuolilta käsin omaa osuuttaan. Menoa ei häirinnyt Ginan outo patti, joka ilmaantui sen selkään noin viikko sitten. Elias tutki kämmenen kokoista pattia ja arveli sen olevan verenpurkauma. Selkälihaksessa tuntuu pieni kova kohta, joka saattaisi olla lihasrepeytymä. Viikon sisällä patti on hieman koventunut, mutta ei pienentynyt. Se vahvistaisi arvioita verenpurkautumasta, joka alkaisi hiljalleen hyytyä. Gina on voinut sohvalle hypätessään osua vaikka pöydän reunaan tai portaita rynnätessään kolauttaa itsensä kaiteeseen. Staffi ei vähästä välitä, patti näyttää häiritsevän meitä ihmisiä enemmän kuin koiraa.

Uuden kameran testikuva

Ottoson lelu aktivoi sekä Finaa että Annaa

Lunta, lunta, lunta vaan....

2010-02-03T22:23:00.001+02:00

Taisin joskus joulukuun alussa anoa ilmojen haltijalta lunta, jotta saataisiin hiihtokelit. Pyyntöön vastattiin melko pikaisesti, mutta minulle olisi riittänyt vähempikin lumi. En silti valita, sillä nautin suunnattomasti valkoisesta maisemasta, puhtaudesta ja metsän satuhahmoista. Onneksi lumi ei ole vielä tukkinut pihaamme, vaikka kinokset yltävät jo ikkunalautojen korkeudelle. Eilisiltaisella koirienulkoilutuskierroksella Eestinmalmin pikkuteillä kävi kova vilske. Lähes jokaisen talon pihalla huiski mies (missä naiset?) yrittäen kärrätä lumimassoja jo ennestään korkeiden kasojen päälle.

Olen ollut koko päivän autoillen liikenteessä keskustassa ja selvisin kotiin ilman kolhuja ja ojaanajoa. Näin hankeen hautautuneita autoja, jumiin jääneitä autoja ja takarenkaat irtolumessa sutivia autoja. Näin ihmisiä jotka kaivoivat pikkulapiolla autoaan lumihangesta tai yrittivät epätoivoisesti saada autoa pois lumipenkasta. Erehdyin kääntymään kapeahkolle ylämäkeen nousevalle kadulle. Vastaan tuli taksi, joka ei suostunut väistämään. Niinpä jouduin peruuttamaan koko kadun pituisen alamäen lumikasoja väistellen antaakseni kiireiselle taksille tilaa.

Sunnuntai-iltana ajellessani kotiin Hyvinkään kisoista, huomasin että moottoritien opastetaulu oli peittynyt lumen alle. TomTom kyllä kertoi missä piti kääntyä, mutta entä jos olisi pitänyt selvitä pelkkien tienviittojen avulla. Mieleeni muistui Lehtimäen ajoilta kesäinen ajotaitokilpailu, jossa yhtenä tehtävänä oli ratkaista, miten pitäisi toimia, jos huomaisi liikennekyltin olevan lumen peittämä. Oikea vastaus oli, että olisi pitänyt pysäyttää auto ja mennä harjaamaan lumi pois. Ohje tuntui silloin naurettavalta, mutta nyt tajuan että siinä oli totuuden hiven. Lumi tosiaan voi peittää tärkeänkin liikennemerkin ja johtaa autoilijaa harhaan tai aiheuttaa vaaratilanteen. Ajotaitokilpailuista sen verran, että ns. ketteryystehtävänä oli peruuttaa vasen takapyörä maassa olevan perunan päälle. Onnistuin murskaamaan perunan ja kun kaikki muut tehtävät (paitsi luminen liikennemerkki) sujuivat melko nappiin, minut kruunattiin Lehtimäen Autonaiseksi. Todisteena noista kunnian hetkistä pölyttynyt pokaali on edelleen jossain alakerran varastossa.

Eevin ja Finan välit ovat taas normalisoituneet ja kaverukset esittävät jo toisilleen leikin elkeitä. Fina ei enää pidä minua pentunaan, minua ei siis tarvitse suojella eikä hoitaa. Hormonit ovat melkoisia mielentilan säätäjiä, se on todettu jo moneen kertaan. Vielä viime viikolla Eevi ja Fina loikkivat metsälenkillä polulta sivuun ja etsivät keppejä, mutta nyt kävely on muuttunut hanhenmarssiksi peräkkäin. Harha-askel polulta kun upottaa koiran selkää myöten kinokseen, eikä sieltä hevillä pääse ylös. Takapihalle on muodostunut polkureitistö, jota pitkin ne kulkevat männyn alle isoille asioille ja omenapuun alle pikkuasioille. Kunhan kevät koittaa, takapihalla odottaa siivousurakka.

Viime torstain aamulenkillä kännykällä taltioitua.
Pakkasta n. 20 astetta. Äänitehosteet toisivat lisää draamaa.