Rajansa kaikella

Viime sunnuntaina osallistuimme Porskin agilitykilpailuihin ja odotukset olivat korkealla. Medi 2 -luokassa oli vain 2 osallistujaa ja jos tekisimme puhtaan radan, saisimme varmuudella luokkanousuun oikeuttavan 0-tuloksen. Luottavaisena ja varmana seisoin Eevin kanssa odottamassa lähtövuoroamme, mutta toiveet 0-tuloksesta romuttuivat jo radan alussa. Eevi karkasi heti kun irroitin kaulapannan, pudotti ensimmäisen riman, huiteli sinne tänne ja karkasi lopulta väärälle esteelle. Toivottamana sanoin tuomarille, että lopetamme tähän ja poistuin Eevin kanssa radalta. Siinä vaiheessa se seurasi minua kuin paraskin toko-koira, aivan kuin mitään tavatonta ei olisi tapahtunut. Ajaessani kotiin päin Porvoon moottoritietä, pohdin epätoivoisena tilannettamme. Ajattelin, että miksi harrastan tätä lajia, kun se tuo minulle epäonnistumisen tunnetta ja pahaa mieltä. Mietin myös, että ehkä minun olisi syytä mennä itseeni ja todeta, että olen niin huono ohjaaja, että on parasta lopettaa koko harrastus. Päädyin kuitenkin soittamaan koirapsykologi Pertti Vilanderille, jolle sanoin, että olen päättänyt lopettaa agilityn mutta sitä ennen kysyn häneltä asiantuntijana, olisiko vielä jotain tehtävissä. Vilander sanoi, että varmasti voimme löytää avun ongelmaan ja niin sovimme tapaamisen tulevalle viikolle. Helpotti jo vähän. Kotiin tullessani näin, että Fina oli syönyt Italiasta ostamani kengän puoliskon ja silloin mittani täyttyi. Kun toruin sitä melko vahvoin äänensävyin, molemmat koirat lakosivat lattialle ja luimuilivat koko iltapäivän nurkissa tarkkaillen, milloin emäntä leppyisi. Kyllä emäntä leppyikin, mutta Eevin suhteen nostettiin hieman tottelevaisuusvaatimuksia.

Olin ehtinyt ilmoittautua myös viikolla pidettäviin TSAUn kisoihin Liedossa ja niihin lähdin Eevin kanssa sekavin mielin. Yhteistyömme sujui kuitenkin melko mallikkaasti ja voitimme ensimmäisen kilpailun ja sijoitumme toiseksi illan toisessa kilpailussa. Nytkään emme tehneet puhdasta rataa, vaan valitettava riman pudotus vei tuloksen miinukselle. Ajelimme illalla kotiin auto täynnä palkintoja, ja mieli taas toivekkaana Porvoon kisojen aiheuttaman pettymyksen jälkeen.

Olen nauttinut loppuviikon väljästä aikataulustani, kun vetämäni lähes puolen vuoden pituinen Helian toimitalon vihkiäisprojekti sai vihdoin päätöksen. Juhlat onnistuivat lähes 100 %:sti ja on ollut hienoa saada vain positiivista palautetta. Oletetun 250 vieraan sijasta yli 400 ilmoittautui ja aivan viimeisinä päivinä jouduimme tekemään mittavia järjestelyjä, jotta tilaa, ruokaa ja juomaa olisi kaikille kutsuvieraille tarjolla. Suuren suosion aiheuttajana oli ehkä laadukas ja houkutteleva ohjelma. Musiikkia esittivät Lenni-Kalle Taipale trioineen sekä Marko Haavisto ja Poutahaukat. Tanssiteatteri Hurjaruuth hätkähdytti ja hauskutti ja kun kaiken lisäksi koristelut ja notkuvat ruoka- ja juomapöydät tarjosivat parastaan, vieraat olivat syystäkin tyytyväisiä. Opiskelijoiden tilaisuudessa seuraavana päivänä esiintyi Krisse. Olin itse vastaanottamassa ja ohjaamassa Krisseä esiintymispaikalle ja en voinut muuta kuin ihailla tuota pientä, hauskan näköistä ja sanavalmista voimanaista, jonka mahtava tilannekomiikka villitsi ja hauskutti tuhatpäistä nuorta yleisöä.

Syysskabat

Purina-areenalla oli Syysskabat eli 2-päiväiset agilitykilpailut, yhteensä 4 kisaa, joihin taas tavoitteet korkealla osallistuimme. Kotiin tuomisina oli menestystä ja masennusta, sillä 4 kisasta saimme yhden voiton, yhden hylkäyksen sekä 10 ja 20 virhepisteen tulokset. Voittokisa ei kuitenkaan ollut puhdas rata, sillä pujottelun sisäänmenossa tuli kieltovirhe. Selviydymme vaikeasta radasta lähes panikoiden enkä edes maaliin tullessani tiennyt, miten se oli kaiken kaikkiaan oli sujunut. Olimme kuitenkin parhaita 14 starttaajasta, joista vain 3 saivat hyväksytyn suorituksen. Edellisen päivän 10 virhepisteen radalla olimme 16 lähtijästä nopeimmat, joten jos nuo virheet saataisiin eliminoitua, menestyisimme upeasti. Yhtä jossittelua, mutta ehkä kuitenkin realistista toiveajattelua.

Finan agilityharjoitukset ovat edenneet mallikkaasti ja nyt se osaa jo lähes kaikki esteet. Viime viikolle opettelimme menemään keinun ja A-esteen sekä tekemään jo useamman kulmahyppysarjan. On ihastuttavaa seurata, miten nuori koira oppii nopeasti ja nauttii osaamisestaan. Siinä tämän lajin viehätys juuri piileekin, että saadaan yhdessä onnistumisen kokemuksia ja iloitaan haasteellisesta liikunnasta.

Finan nöyrä tottelevaisuus on välillä tipotiessään, kun se havaitsee jotain oikein mielenkiintoista. Vaikka kutsun sitä milloin iloisena, milloin tuimana ja houkuttelen nameilla, huudot kaikuvat kuuroille korville. Edellisen viikon treeneissä se sai pureman korvaansa, kun se juoksi treenikaverin ja sen emännän väliin yrittäen napata heidän motivointilelunsa. Fina ei pienestä kivusta välittänyt vaan yritti yhä uudestaan leikkiä treenikaverin kanssa. Eilen se äkkäsi tiellä naapurin Edi-koirapojan ja sitten taas mentiin. Se löysi aidasta pienen reiän, luikahti siitä läpi ja juoksi riehumaan ja hyppimään Edin ympärille. Onneksi koiran isäntä lähetystöneuvos Reimaa on ymmärtäväinen mies eikä kauhistunut Finan rajusta tervehtimisestä. Sitä paitsi Edi on melko usein karkumatkoilla ja vaatisi ehkä myös tottelevaisuuskasvatusta.

Torstaista tuli pesu- ja siivouspäivä, sillä Finalla oli vatsatauti. Se ripuloi ja oksenteli ympäriinsä ja tietenkin matoille. Onneksi lähes kaikki matot ovat pesukonekelpoisia ja nyt meillä on taas puhtaat matot lattioilla. Vatsataudin aiheuttaja ei selvinnyt, mutta Elias lääkitsi Finaa Tylanilla ja vaiva rauhoittui melko nopeasti. Jälkeenpäin totesin, että Finan on täytynyt olla huonossa kunnossa jo useamman päivän, sillä se ei ole halunnut syödä ollenkaan. Lääkityksen jälkeen se yltyi leikkimään ja peuhaamaan aivan kuin olisi halunnut paikata muutaman päivän alakulon.

Tekniikkaa vai voimaa

tarvitaan, että staffinpentu saa nostettua oven saranoiltaan? Todistin tällaista uskomatonta näytöstä seuratessani Finan yrityksiä ottaa Toyboy-rengas oven alta. Äkkiä ovi alkoi kallistua ja ehdin juuri ja juuri ottaa siitä kiinni ja estää sen kaatumisen Finan päälle. Fina oli vivunnut renkaan avulla oven saranoiltaan. Kyseessä olikin enemmän tekninen suoritus kuin voimailu. Muistui siinä mieleeni keskimmäisen pojan samantapainen temppu 3-vuotiaana. Lapsi leikki rauhallisesti lattialla pienillä Matchbox-autoilla kun yhtäkkiä kuulin hänen huutavan apua. Ryntäsin paikalle ja ehdin juuri ottamaan kiinni kaatuvan oven, jonka poika oli ilmeisesti auton avulla nostanut saranoiltaan.

Teknisten kykyjen lisäksi Finalla on aivan selvästi loogista päättelykykyä. Se on aivan hullaantunut postin kuljettamiseen, ja seuraa minua aina postilaatikolle. Annan sille lehden tai kirjekuoren kannettavaksi ja se juoksee vauhdikkaasti sisään posti suussaan. Suorituksesta seuraa aina runsaat kiitokset ja namuja. Pari päivää sitten huomasin Finan kadonneen pihalta ja juoksin ympäri pihaa huudellen sitä. Se vastasi kutsuuni melkein heti ja juoksi luokseni vauhdikkaasti pihan vierellä kulkevalta kävelytieltä lehti suussaan. Pihaa vastapäätä on YTV:n paperinkeräyslaatikko, jonne joku naapuruston mies oli viemässä lehtiä. Fina oli käynyt miehen lehtivarastolla ja napannut lehden kotiin tuotavaksi. Minulta meni sormi suuhun kasvatusmielessä. Olisiko pitänyt moittia koiraa pihalta karkaamisesta, vai kiittää postinkannosta.? Otin lehden vastaan kiittelemättä, mutta en myöskään moittinut koiraa karkaamisesta, vaan vein sen saman tien kotiin lukkojen taakse.

Perheemme oli täysilukuisena koolla viikonloppuna, kun ohjelmassa olivat perinteiset rapukestit. Yhdellä vieraalla vahvistettuna pöytävahvuus oli 15 ja jaloissa pyöri kolme staffia. Niille ei sentään katettu paikka pöytään, vaikka myöhemmin koiratkin istuivat tuoleilla ja saivat makupaloja. Niidenkin mielestä ravut ovat herkullisia. Pöydästä noustua alkoi ohjelmallinen osuus ja tässä perheessä ei todellakaan tarvitse yllyttää ketään esiintymään. Estradille oli tunkua ja tunnelma oli välitön. Joelin ja Tykon bändikamat oli asennettu olohuoneeseen, ja rautalankamusiikki vaimennettuna versiona tärisytti seiniä. Tyko esitti break-tanssikurssilla oppimiaan tansseja, kuorossa laulettiin karaokea ja Werner ja Henrik steppasivat aivan hurmiossa. Kaikki kolme koiraa pyörivät joukossa mukana ja varsinkin Dixie viihtyi soittajien joukossa.



Eevin rapu