Feliz Navidad

Saaristolaisleivän kypsä tuoksu leijuu keittiöstä, ja juoksen ottamaan paistokset uunista. Eihän minun pitänyt tänä vuonna olleenkaan tehdä jouluvalmisteluja, vietämmehän joulun ja uudenvuoden kyläillen. Silti, piparkakkukirkko on koristeltuna olohuoneessa, kanelimuroleivät ja brysselinleivät kulhoissa keittiön pöydällä. Kona Inn Bananabread on ihan pakko leipoa. Jukalle lupasin tehdä joulupöydän kalaherkut: Arkkitehdin sherrysilliä, lasimestarin silliä, sinappisilakoita ja jääkellarilohta. Joulun tuoksut täyttävät talon. Eevi ja Fina tarkkailevat touhujani ja ovat kärppänä keittiössä, kun taikinakulhosta kaavitaan viimeisiä rippeitä.

Posti tuo näinä päivinä iloisia yllätyksiä läheltä ja kaukaa. Kuvia sukulaisten lapsista, matkakertomuksia ja yllättäviä terveisiä kasvateilta. Eevin veli oli kirjoittanut pitkän kirjeen kuvien kera, ja niin vain kasvattajan silmät kostuivat sitä lukiessa. Sähköpostiin putkahtaa joulutervehdyksiä tämän tästä. Ovikello soi iltamyöhällä ja Eliaksen asiakas tuo kassillisen jouluherkkuja ja kauniin kortin. Parhaimmillaan joulu on  lämpimiä ajatuksia ja muisteloita.

Joulun ennakon vietimme viime viikolla Las Palmasissa, Mikan perheen kanssa. Kaupunki oli valmistautunut vastaanottamaan joulua värikkäästi ja kimallellen. Palmut säihkyivät valopuvuissaan ja puistoissa loistivat sadat ja sadat joulutähdet pelargonioiden kyljessä. Joulumusiikki soi toreilla ja kirkoissa, elävin äänin ja soittimin esitettynä. Lapset lauloivat valkoisesta joulusta ja Petteri-punakuonosta 25 asteen aurinkoisessa säässä. Suurta satua ne sanoitukset heille ovat,  meille taas ihan todellista joulua.  Kauppakeskuksissa oli jopa mukavaa kuunnella Felix Navidadia ja muita hittejä vaihteluna kotimaan tuttuihin synteettisiin sävelmiin.  Mikan perhe on runsaan vuoden ajan  entisöinyt rauniotaloa Las Palmasin vanhassa kaupungissa, ja oli jännittävää päästä näkemään remontin tulokset. Hienoa työtä siellä oli tehty ja paljon, tunteja ja työvoimia säästämättä. Las Palmasiin täytyy palata pian, viikossa ehdimme vain aavistaa miten paljon nähtävää ja koettavaa siellä oli. Etelän rannat saavat meiltä jäädä käymättä, Kanarialla on niin paljon muuta koettavaa ja nähtävää.

Mikan ja Sirkun talo

Oi palmupuu, oi palmuu...

Plaza Anan koirapatsaat

Joulutähdet ja pelargoniat

Reissun aikana koiria tuli hoitamaan sukulaistyttö Milka. Kun viikolla soittelin kotiin, Milka sanoi koirien kanssa olevan niin hauskaa, etteivät aikaiset nousut ja ulkoilutukset edes väsyttäneet. Ihanaa, että löydettiin tällainen yhteistyökumppani. Milka on innokkaana lupautunut tulemassa aina kun tarvitaan. Koirat taisivat jo kaivata hyvää hoitajaansa. Tänään aamulenkillä huomattuaan takana tulevan tytön, ne tekivät täyden stopin. Eevi riuhtaisi itsensä kaulapannasta ja juoksi tytön luo. Luulivat tietty että, Milka on tullut takaisin.

 Oikein rentouttavaa ja leppoisaa joulua kaikille lukijoille ja kaikkea hyvää vuodelle 2011!

Tilastoja

”Itsenäisyyspäivään, 6. päivään joulukuuta, mennessä Suomessa on tavallisesti siirrytty termiseen talveen. Maa on yleensä jo lumen valkaisema maan eteläosaa lukuun ottamatta. Mutta itsenäisyyspäivän sää voi kuitenkin olla hyvin erilainen eri vuosina”, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen juhlapyhien säätilaston johdannossa.

Säätilastot vahvistivat muistinvaraisen tietoni. Helsingissä on Itsenäisyyspäivänä viimeksi ollut lunta viisi vuotta sitten, silloinkin alle 10 cm. En sentään muista edellistä ennätysvuotta 1988, jolloin  lumikerros on ollut 24 cm. Tämän päivän tuorein säähavainto ilmoittaa lumen paksuudeksi jo 33 cm. Missähän lukemissa ollaan huomenna? Ilmastonmuutos on tosiasia.

Vuosi sitten  runsas lumentulo innosti ihailemaan valkoista maailmaa, nyt mieleen alkaa jo hiipiä lievä hermostuneisuus. Jos tätä säätilaa jatkuu vielä kauan, peitymme lumeen aiemmin ja raskaammin kuin viime talvena. Aamulenkillä olimme ensimmäisinä avaamassa kulkuväylää Tukkurinsillalla ja Hannusjärven polkupohjalla. Alapuolella Länsiväylällä aura-autot kolistelivat ja pöllyttelivät valtaisia lumipilviä. Eevi ja Fina juoksivat edellämme ja kynsivät leveällä rinnallaan uraa pakkaskevyeen lumeen. Heti lenkin alkumetreillä niistä tuli metsuriterriereita ja polun vierellä seisova karahka sai kaatomääräyksen. Kahlasimme polkua eteenpäin olettaen että metsurit seuraisivat meitä pian. Ensimmäisen mäen päällä pysähdyimme ja huutelimme koiria. Kutsuun ei vastattu, vaikka houkuttelin nameilla ja lumipalloilla. Metsässä oli oudon hiljaista. Kimpaannuin koirien tottelemattomuudesta ja juoksin takaisinpäin etsimään niitä moitteet jo kielenpäällä odottaen. Jatkoin tielle, mutta sielläkään ei muuta kuin syvässä lumessa omat jalanjälkemme. Juoksin takaisin Eliaksen luo ja aloimme tutkailla kulkujälkiä todeten vain ettei yhtään sivupolkua ollut ilmaantunut lumeen. Sanoin juoksevani kotiin ja pyysin häntä jäämään polun päähän odottelemaan. Hätääntyminen ja syvässä lumessa juoksu saivat sydämen jyskyttämään tuhatta ja sataa. 

Puolessa välissä siltaa valkoisen verhon läpi putkahti 8-jalkainen keppi. Valkoisina kuin jauhossa kieritettynä Eevi ja Fina sinnittelivät yhä vain kepin herruudesta. Vimmainen taistelu oli tehnyt niistä kuuroja, vienyt paikallisvaiston ja kylmänherkkyyden. Huusin Eliakselle, että palaamme kotipihalle lumitöihin. Hetken päästä auraustraktori ajoi sillan yli. Entä jos koirat olisivat vielä olleet keppinsä kimpussa sen tullessa kohdalle. Olisivatko koirat havahtuneet ja osanneet väistää vai olisiko aura heittänyt ne aidan yli Länsiväylälle?

Kotipihan auraus kävi reippaasta aamu-urheilusta, sillä yli kolmen tunnin urakka nosti pulssin toistamiseen tehorajoille. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja viihtyisää kynttiläiltaa!

Rouskis, rouskis ja palasiksi

Kuusen alle