Dieettejä

Eevin odotus etenee hyvin, ja silmämääräisesti sen maha on pyöreämpi kuin vastaavaan aikaan edellisellä kerralla. Tuleva äitiys ei vielä näy käytöksessä eikä mielialassa, se leikkii ja touhuttelee kuin nuori koira. Eevin ruokahalu on kasvanut kovasti ja se yrittää tyhjentää äidin ja isoäidinkin kupit. Meillä syödään nyt 3 erilaista ruokaa. Cessi syö Hill’sin b/d-ruokaa, joka on tarkoitettu tuoteselosteen mukaan ”Aivojen ikääntymisestä johtuvista käyttäytymismuutoksista kärsivien lemmikkieläinten ravitsemukselliseen hoitoon”. Aika paljon luvattu, mutta on kuulemma todistettua tietoa. Dixie taas syö Hill’sin r/d vähäkalorista ruokaa painonhallinnan vuoksi (se on pulskistunut nyt kun aktiivinen kisaaminen on päättynyt) ja Eevi aktiivisen koiran täysravintoa. Jokainen koira aloittaa omasta kupistaan, mutta ennen kuin huomaankaan ne ovat vaihtaneet paikkaa ja syövät hyvällä ruokahalulla toistensa ruokaa. Tämä on varmaan sitä ruokakateutta eli luuloa, että toisella on aina parempi annos.

Eevin tuleville pennuille on tiedossa jo hyviä koteja, mikä on kasvattajalle onnellinen ja tärkeä asia. On hienoa, että pennun hankintaan valmistaudutaan huolella ja pitkäjänteisesti. Pennun tuleville omistajille on taas hyväksi, että he saavat seurata odotusta melkein alusta asti ja siten tutustua emokoiraan ja sen kotijoukkoihin.

Pentuja näkyvissä!

Eevi asteli tänään kuin vanha konkari yliopiston pieneläinsairaalan ovesta sisään ja pohti varmaan, mikähän operaatio isäntäväellä nyt on mielessään. Siinä olikin vähän miettimistä, ennenkuin löytyi halukas eläinlääkäri suorittamaan ultraäänikuvauksen. Yksi sun toinen yritti tarjota tehtävää toiselle, syynä oli kai se, että he arastelivat suorittaa toimenpidettä entisen esimiehensä koiralle. Lopulta pienessä kuvaushuoneessa oli 5 eläinlääkäriä Eevin ympärillä. Eevi on aina spesiaalitapaus ja sai nytkin arvoisensa kohtelun. Minä olin ihan tutinassa kun kuvaus alkoi ja kiljahdin "ihanaa", kun ensimmäinen pennunalku näkyi mustana pallona. Näkyi siellä muitakin, mutta kuvauksen suorittava eläinlääkäri sanoi, ettei hän laskenut niitä, kun pääasia oli todeta että koira on kantava. Kotiinlähtiessämme Elias avasi Eeville auton takapenkin oven takaluukun sijasta ja sanoi, että kantava koira saa istua auton sisätiloissa.

Tästä eteenpäin Eevi ansaitseekin erityishuolenpidon, niin että pennut kehittyvät hyvin. Tärkeää on myös, että emo pysyy hyvässä kunnossa. Noin neljän viikon kuluttua menemme vielä otattamaan röntgenkuvan, jotta saamme lähes oikean pentupääluvun laskettua. Röntgen ei silti näytä ihan oikeaa lukumäärää, sillä joku pentu voi olla toisen takana. Jokaisessa synnytyksessä meillä on syntynyt 1-2 pentua enemmän kuin mitä röntgen on näyttänyt. Arvioitu synnytyspäivämäärä on 28.1., mutta se voi ylittyä muutamalla päivällä. Pentujen luovutus olisi tällä aikataululla 18.3. lähtien. Pentulaatikkokin on valmiina autotallissa, sen otamme sisään muutamaa viikkoa ennen arvioitua synnytystä.

Joulupukki tuli Tammitielle

Joulupäivä on hämärtymässä ja ikkunan takana leijailee hiljalleen lumihiutaleita. Talitiaiset lentelevät omenapuun oksilla ja näykkivät puuhun jääneitä hedelmiä. Maisema on kuin aito joulukortti. Joulurauha talossamme on lähes täydellinen, Elias ja koirat ovat ruokalevolla, vain tietokoneen tuuletimen suhina kuuluu ja näppäimet naksuvat. Melkein parasta joulussa on, kun aaton tohinan jälkeen ruoat ovat valmiina kaapissa, lahjakirjat odottavat lukemista ja pelit pelaajia. Joulupukki kävi eilen hyvissä ajoin ja rauhoitti pojanpojat Wernerin, Royn ja Henrikin jakamalla aluksi muutaman lahjan. Pukki sanoi, ettei se pystynyt tuomaan kerralla kaikkia lahjasäkkejä, mutta lupasi toimittaa ne ovelle myöhemmin. Kun sitten jouluaterian jälkeen oli aika jakaa loput lahjat, pyysimme poikia viemään koirat pihalle iltapissille ja oletimme heidän samalla huomaavan oven suulle laitetut lahjasäkit. Pojat tekivät työtä käskettyä, mutta eivät ihmeeksemme huomanneet säkkejä. Pyysimme heitä vielä ulkoiluttamaan koiria ja vaikkapa heittelemään niille lumipalloja. Seurasin poikien ja koirien leikkejä oven suusta ja odotin, milloin he vihdoin huomaisivat lahjasäkit. Lopulta Roy jähmettyi tuijottamaan ovenpieltä ja kiljahti: "Hei katsokaa, mitä pukki on tuonut". Jo unohtui koirien kanssa leikkiminen, lahjat raahattiin sisään ja sitä mukaan jakoon. Koirillekin löytyi omat lahjapussukat. Viime vuonna pukki petti meidät eikä tullut lupauksista ja pitkästä odottelusta huolimatta. Pojille kerrottiin peitetarina pukin matkaongelmista ja lapsenusko oli niin vahva, että joulu ei mennyt pilalle.

Tänä vuonna joulupukkiusko on jo hieman häilyvä ja pojat yrittivät etsiä todisteita pukin epäaitoudesta. Henrik totesi niskasta pilkottavan tummaa tukkaa, vaikka edestä se oli harmaata. Werner analysoi pukin aitoutta koirien käytöksen kautta. Hänen mielestään pukki oli joku tuttu, sillä Dixie oli mennyt heti sen luo ja ollut ystävällinen. Minä esitin uskottavan vastaväitteen teorialle, sillä jos pukki olisi ollut tuttu, kaikki koirat olisivat hyppineet villeinä sen ympärillä ja heiluttaneet häntäänsä. Nyt Eevi ja Cessi eivät tulleet lainkaan tervehtimään ja Dixie vain nuuski uteliaana erikoista tulijaa. Tämä teoria hiljensi epäilijän ainakin hetkeksi.



Meillä on oikein kaunis joulukuusi, vaikka se onkin tanskalainen. Myyjän mukaan suomalaisia joulukuusia ei ole enää tarpeeksi tarjolla. Tämänköhän vuoksi joku lähistöllä asuja oli päättänyt käyttää oman käden oikeutta ja hankkia Hannusjärven metsiköstä suomalaisen kuusen. Jouduimme todistajaksi tälle kuusirikkeelle, koska aatonaaton iltana koirien ulkoiluttamisekävelyllä oli tarkoituksenani ottaa muutama kuusenhavu vanhempieni haudalle koristeeksi. Oli jo iltahämärää, mutta lumi valkaisi maisemaa sen verran että pystyimme kävelemään metsässä. Polun varrella oli epämuodostuneen mallinen kuusi ja arvelin, ettei olisi suuri haitta, jos leikkaisin siitä muutaman alaoksan. Tutkiessani kuusen ihmeellistä muotoa huomasin, että siitähän oli äskettäin leikattu latva poikki eli otettu juuri sellainen suosittu latvakuusi. Miltähän tuntuisi kotona koristella varastettua kuusta ja katsella sitä päivittäin olohuoneen seinustalla?

Joululeipomisia

Juoksulenkki Dixien ja Eevin kanssa 13,5 asteen pakkasessa oli reipas aloitus tälle kauniille talvipäivälle. Tästä eteenpäin kuljemmekin kohti kevättä, sillä päivä on jo hitusen pitempi kuin eilinen. Helpottaa pitkän pimeän jakson jälkeen. Pakkassää ei tuntunut ollenkaan pahalta, sillä kerrospukeutuminen (lämpökerrasto, fleece, kuoripuku) toimi hienosti. Pieni hiki pukkasi jopa päälle lenkin puolessa välissä. Koirilla oli päällä takit, joissa fleecevuori ja lämpökangaspäällinen. Kerrospukeutumista sekin. Pelkäsimme, että niiden tassut alkavat palella, mutta vain hetkittäin Eevi nosteli tassujaan. Reipas liikunta pitää näköjään anturatkin lämpimänä.

Eilen leivoin pikkuleipiä vanhempieni kodin perinteiden mukaan, kanelimuroleipiä ja brysselinleipiä. Vasta nyt havahduin, miten kaukokatseista brysselinleipien leipominen onkaan ollut. Cessi oli seuranani keittiössä, ja annoin sille leivonnan lomassa taikinamakupaloja. Hellittelen sitä erityisesti, sillä tiedän, että tämä on viimeinen yhteinen joulumme. Eevi on tikkana keittiössä heti, kun se kuulee yleiskoneen surinan. Se tietää saavansa nuolla taikinakulhon. Kokosin myös piparkakkutalon tai oikeastaan kirkon saman mallin mukaan, joka on ollut meillä jo kymmeniä vuosia perinteenä. Olen usein ottanut kuvan siitä ja liitän tähän kuvan tämän vuoden luomuksesta. Oikeastaan pitäisi koristella kirkon torniin vuosiluku, jolloin olisi hauska vertailla eri vuosien rakennelmia.




Eevi on ennallaan, leikkii ja touhottaa kuin pentu. Jos nyt jotain eroa haluaisin nähdä, se vähän nirsoilee ruokakupilla eikä oikein halua, että otan sen sohvalla kainalooni. Olisikohan sillä raskauspahoinvointia?

Jotain on, mutta mitä?

Eliaksen piti mennä töihin tänään ja hän lupasi kysyä joltain kollegalta, josko Eevi ehdittäisiin kuvata ultraäänellä. Eevi joutui odottamaan Eliaksen huoneessa kolmisen tuntia, ennen kuin sopiva väli löytyi tälle ylimääräiselle hommalle. Itse kävin asioilla samalla matkalla ja tulin paikan päälle osallistumaan kuvaukseen. Sitä ennen oli laitoksen joulupuuro- ja kahvitarjoilu ja siinä yhteydessä ehdimme jutella muiden eläinlääkäreiden kanssa. Sain kuulla, että kolme viikkoa on kovin aikainen hetki todeta raskaus, mutta jotain muutosta saattaisi kohdussa jo näkyä. Kysyin myös joidenkin kasvattajien väittämästä, että ultraus voi hävittää alkiot. Koirilla on melko yleistä alkioiden absorboituminen eli sulaminen ja tietenkin, jos näin tapahtuu ja ultrakuvausta on käytetty, saatetaan luulla, että ultraääni on syypäänä ilmiöön.

Asiaan! Ultrassa Eevin kohdussa näkyi nestettä, mikä yleensä on merkkinä raskaudesta. Siellä oli nähtävissä myös mustia pallukoita, jotka voisivat olla pentuja. Siis vahva olettamus raskaudesta, mutta ei vielä varmistus. Menemme uudestaan viikon kuluttua, ja silloin joko positiivinen tai negatiivinen tulos on ainakin varma.

Tänään on vastaanottoilta ja myös Eevin tyttären "pikkuveli" amstaffi Devi tulee rokotukselle. Viirukin varmaan tulee mukana ja äiti ja tytär voivat ainakin tervehtiä etäisyydeltä. Meidän koirilla on nimittäin silmätulehdus, enkä halua tartuttaa sitä Eliaksen potilaisiin. Täytyypä varata aika myös omille koirille, sillä vaikka vastaanotto on oven takana, ollaan kuin suutarin lapset ja jätetään hoitotoimenpiteet viime tinkaan.

Talviurheilulajin vaihto

Pakkanen on huurruttanut mukavasti maiseman valkoiseksi, mutta lunta ei ole luvassa eikä siis hiihtokelejä tiedossa. Juokseminen alkaa kyllästyttää ja liukkaus tekee juoksusta köpöttelyä. Vaikka olemme innokkaita murtsikan harrastajia, päätimme vaihtaa talvilajia ja ostaa toisillemme joululahjaksi luistimet. Menimme lähimpään Intersportiin katsastamaan luistinvalikoimaa. Nuorehko miesmyyjä tuli avuksi ja kysyi, katsotteko tyttöjen vai poikien luistimia. Näytimme itseämme eli pyysimme häntä suosittelemaan sopivat luistimet seniori-ikäisille. Sovittelimme muutamia malleja ja löysimmekin jalkoihimme sopivat. Omat luistimeni ovat Recreational -malli, ns. sporttiset kaunoluistimet. Myyjä laittoi luistimet laatikoihinsa ja tokaisi; "Tässä olisi nyt ne poikien ja tyttöjen luistimet". Kotona laitoimme ne odottamaan jouluaaton lahjojen jakoa ja toivomme pääsevämme joulupäivänä jo kokeilemaan niitä jäällä.

Tutkailen joka päivä Eevin mahanympärystä toiveikkaana kuvittellen, että se on suurentunut. Ainakin mittanauha näyttää 3 cm:n lisäystä. Elias tunnusteli tänään kohtua ja sanoin sen tuntuvan erilaiselta, mutta ei tuntenut siinä erillisiä möykkyjä. Eliaksella on tunnetusti hyvä palpointi- eli vatsaontelon tunnustelutaito näpeissään. Silti en vielä uskalla luottaa hänen arviointiinsa, sillä aikaisemmin on tullut virhearvio näin aikaisen vaiheen tunnustelussa. Olemme malttamattomia tietämään tuloksen ja ehkäpä viemme Eevin ultraäänitutkimukseen jo huomenna.

Perhe on paras

Näin ajattelin kun eilen illalla yhteisvoimin Riston ja Jukan perheiden kanssa valmistelimme Raclette-illallista keittiössä ja lauloimme Petteri Punakuonoa. Olimme olleet katsomassa Hurja Ruuthin Lumi Sirkusta, mikä taas kerran ihastutti ja valloitti meidät hauskalla tarinallaan ja huimilla sirkus- ja akrobaattiesityksillään. Meidän kaikkien suosikki on Ruusa-sika, mutta myös hassut tontut ranskispartoineen ovat hulvattomia hahmoja. Kaikkein hauskinta oli poikien mielestä loppunäytöksen akrobaattihypyt. Toivottavasti pojat eivät innostu kokeilemaan samanlaisia temppuja. Koirat olivat taas onnessaan, kun pieniä käsiä oli joka puolella hyväilemässä niitä. Cessi innostui juoksemaan hulluna ympyrää, kun Jukka saapui. Se on ollut Turussa Jukan kaverina useamman kerran ja jälleennäkemisen onnesta johtuu tämä ylenpalttinen tuuletus.

Eevin ja Cessin suhde on mielestämme erityisen hellyttävä. Cessi sietää Eeviltä mitä tahansa, se saa tulla ruokakupille, viedä herkkupalan nenän edestä tai tulla samaan petiin nukkumaan. Eevi lauman nuorimpana on ottanut tehtäväkseen huolehtia vanhuksesta. Kun teemme uloslähtöä, eikä Cessi välttämättä heti huomaa sitä huonon kuulonsa vuoksi, Eevi juoksee sen pedin luo ja haukkuu kimeällä äänellä aivan kuin kutsuen sitä lähtemään mukaan. Jos metsäpolulla Cessi jää jälkeen, Eevi saattaa juosta vauhdilla sitä kohti aivan kuin komentaen sitä pysymään laumassa. Joskus Eevin kohti juoksu on niin raju, että Cessi kellahtaa kumoon. Se kuitenkin innostuu Eevin kutsusta ja laittaa heti isomman vaihteen päälle. Yöllä saatan herätä Eevin vikisemiseen, jolla se näköjään yrittää herättää minut huomaamaan, että Cessi haluaa ulos asioilleen. Cessin ja Dixien suhde on sen sijaan vähän ongelmallinen, sillä ne kokevat toisensa kilpakumppaneiksi. Pahoja yhteenottoja ei ole sattunut, vaikkakin joskus on vähän nahisteltu ja näykitty korvanjuurta. Vielä viime vuosiin asti Cessi oli lauman johtaja, minkä Dixie hyväksyi. Cessin heikennyttyä Dixie yrittää ajoittain pomoilla, mutta minun puututtua peliin, se antaa periksi.



Pyry ja koirat seuraavat oravaa pihapuussa

Kaupunkikierros

Eilen sonnustauduin jo aamupäivällä kakkosparhaimpiini ja matkustin bussilla Helsinkiin. Kampin asemalla olin kuin turisti vieraalla maalla ja ihmettelin uuden aseman loistokkuutta ja entisen autiota maisemaa. Kun yleensä ajaa vain omalla autolla läpi keskustan, ei edes huomaa, miten kaupunkikuva muuttuu. Aloitin kaupunkikierroksen osallistumalla Tieto-Finlandian julkistamistilaisuuteen. Palkinnon jakajan Helena Rannan puhuessa yritin arvailla hänen päätöstään. Varmaan se ei olisi seksikirja, ei naisten shoppailukulttuuria käsittelevä teos, ei uistinkirja eikä kysymyskirja ympäristöstä. Pitemmälle arvailussa en ehtinyt, kun hän jo julisti Jatkosodan pikkujättiläisen voittajaksi. Olisihan se pitänyt arvata, sillä Helena Ranta on ollut itse tunnistamassa jatkosodan rintamalle jääneitä uhreja ja siksi aihe oli hänelle läheinen. Illan TV-uuutisissa julkistamistilaisuus sai kohtalaisen pitkän osuuden ja hauskana yksityiskohtana oli, että minäkin olin päässyt kuvaan, tosin vain selkäpuolelta. Miksiköhän se niin sykähdyttää, kun näkee itsensä jossain mediassa?

Kaupunkikierros jatkui Rautatieasemalle, missä ostin autojunaliput Rovaniemelle. Tilauksessa pitää aina mainita, että on lemmikki mukana, jolloin varataan päätyhytti. Tammikuun alussa matkaamme siis Rovaniemen kautta Kemijärven Piilopirtille ja koko koiralauma pääsee mukaan junailemaan.

Suuntasin kulkuni Stockmannille joululahjaostoksille. Aluksi yritin ostaa mustepatruunaa kirjoittimeen ja harhailin pitkään, ennenkuin löysin tietotekniikkaosaston uudesta paikasta. Ärsyynnyin vähän, kun myyjä ei osannut selittää, mikä ero on kasetilla nro 58 ja 27, joiden molempien sanotaan sopivan kirjoittimeen. Eikös myyjän juuri pidä olla se asiantuntija, joka osaa selittää tuotteen käyttötarkoituksen. Yritin seuraavaksi ostaa urheiluvaatteita pojanpojille, mutta totesin tavaratalon valikoiman hyvin rajoittuneeksi. Koko kierroksen saldoksi jäi siten tuo mustepatruuna. Verkkarit löytyivät vastapäisestä erikoisliikkeestä.

Jalat olivat jo kuin tulessa ja onneksi ohjelmassa oli seuraavaksi tapaaminen tietokirjaystävän kanssa. Emme olleet tavanneet pitkään aikaan ja viinilasin ja pienen syötävän ääressä juttua riitti parin tunnin ajan. Jos ei kummallakin olisi ollut jo kiire muualle, olisimme varmaan viihtyneet iltaan asti.

Vielä päätin jaksaa sosiaalista kierrostani ja suuntasin matkan kohti Iso Roobertinkadun Astoria-salia, missä vietettiin WSOY:n oppikirjaväen pikkujoulua. Sali oli kuin nuijalla täyteen lyöty, puheensorina valtava ja kuumuus läkähdyttävä. Kävi mielessäni ihmetys, että pitävätkö ihmiset tällaista tilaisuutta todellakin hauskana. Lasillinen viiniä tekee ihmeitä, ja yht'äkkiä tunsinkin viihtyväni oikein hyvin, sillä ihmispaljouden joukosta löytyi mukavia seurustelukumppaneita. Kun illansuussa raahauduin takaisin Kamppiin myös kädet kivistäen kaikesta kantamisesta, olin helpottunut kun pääsin matkustamaan Helsingin hälinästä rauhalliseen Espooseen.

Kotiintullessani koirien vastaanotto oli ylenpalttinen, olimmehan olleet erossa melkein koko päivän. Cessikin villiintyi tekemään juoksupyrähdyksiä aivan kuin nivelrikkoa ei olisi olemassakaan. Eevin tervehdykset ovat aina yhtä kovakouraisia, näykkimistä ja kirputtelua niin, että käsivarret ovat aivan punaiset. Dixie on vähän hillitympi, mutta sekin innostuu hyväilemään minua hammaskalustollaan.

Koirat pihalla

Edellisessä blogissa esiintyvä jouluahdistus alkaa helpottaa. Joulukortit ovat melkein valmiit, hyvissä ajoin siis ennen huomista dead linea. Aikaa meni eniten kortteihin liimattujen valokuvien työstämiseen, sillä olen samalla harjoitellut digikuvien käsittelyä Photoshop Elements-ohjelman avulla. Onnistuin Eevin kuvassa jopa käsittelemään eri tasoja ja irroittamaan Eevin taustastaan. Hauskaa, haasteellista ja ärsyttävää, sillä välillä päädyin pattitilanteeseen, jossa ei auttanut muu kuin nollata kaikki ja aloittaa kuvankäsittely alusta.

Tänään meinasi Cessi-parka unohtua pihalle, kun lähdin töihin Heliaan. Istuin jo autossa, mutta onneksi tarkistin vielä, oliko tunnistuskortti ja avain mukana. Avain puuttui, joten lähdin hakemaan sitä sisältä. Kuulin oven luona rapinaa ja huomasin Cessin tulevan rhododendronpensaan alta. Se oli livahtanut ulos, kun touhusin lähtöpuuhissa ulko-ovi avoinna. Palasin vasta klo 15 ja kauhistuttaa kuvitellakin, miten vanhan koiran olisi käynyt ulkona pakkasessa. Täytyisi olla tarkempi ulko-oven sulkemisessa niin, etteivät koirat pääse kontrolloimattomasti kulkemaan ulos ja sisään. Ainakin pitäisi lähtiessä ottaa luku. Viime keväänä tullessani töistä iltapäivällä löysin kaikki 3 koiraa istumasta nurmikolla ja odottamassa sisäänpääsyä. Ne olivat olleet pihalla noin 3 tuntia, mutta sää oli sentään lämmin. Pihamme ei ole joka suunnalta aidattu, mutta uskallan melkein vannoa, etteivät koirat lähde pihalta pois. Vaikka tiellä kulkisi koira, ne eivät lähde perään, saattavat kyllä haukkua.

Cessi juoksuttaa meitä edelleen vielä vanhoilla päivilläänkin. Sunnuntaina otimme sen mukaan ulkoilemaan Hannusjärven maastoon, jonne pääsee Länsiväylän ylittävää kävelysiltaa pitkin. Kävely sillan yli oli halutonta ja verkkaista, mutta metsäpolulla se virkistyi ja kulki reippaasti joukkomme mukana. Kiersimme vakioreittiämme polkua pitkin ja muistin vähän väliä tarkistaa, onko Cessi mukana. Puolen välin jälkeen kuitenkin Cessi oli kadonnut. Ei auttanut kutsua sitä, koska se ei kuule. Lähdin juosten kiertämään polkua takaisin päin ajatellen, että se on ehkä lähtenyt kotiin. Elias jäi Dixien ja Eevin kanssa kiertelemään katoamispaikalle. Tapasin pari koiran ulkoiluttajaa ja kysyin ovatko he nähneet vanhaa koiraa. Eivät olleet nähneet. Pian juoksivat Eevi ja Dixie perääni, jolloin koiranulkoiluttaja sanoi, että täällä on vanha koira. Minä vastasin, että kadoksissa on vielä vanhempi koira. Juoksin sillan yli kotiin, mutta Cessi ei ollut sielläkään. Juoksin takaisin ja sillan toisessa päässä näin Eliaksen ilman Cessiä. Ehdimme hetken päivitellä tilannetta ja aivan kuin tyhjästä Cessi ilmestyi jalkojemme juureen. Tällä retkellä Cessi ei ollut kipeä eikä vanha, sen verran kauan ja pitkälti se ehti Hannusjärven metsikköä kiertää. Joskus ajattelen, että sen kunto on enemmänkin psyykestä kiinni.

Ahdistaako joulu?

Jouluaattoon on tasan 2 viikkoa ja tässä talossa ei ole vielä aloitettukaan jouluvalmisteluja. Joulukortit pitäisi saada postiin torstaihin mennessä, lahjat kaukana asuville kummilapsille pitäisi paketoida ja toimittaa matkaan, oman perheen lahjat pitäisi hankkia, jouluruokia pitäisi alkaa valmistella. Pitäisi, pitäisi niin, että ihan ahdistaa. Nyt on kuitenkin käsikirjoitus huilaamassa vuoden vaihteeseen asti, agilitykilpailut juostu eikä treeneihinkään enää ole aikomus mennä, joten ehkä se pitäisi-sana pian voisi muuttua tehty-sanaksi. Huomenna menemme sukulaispojan kuoron joulukonserttiin, olkoon se lähtölaukaus jouluun valmistautumiselle.

Eevi ei vielä paljasta salaisuuttaan, vaikka yritän kyllä tarkkailla sen tisuja ja mahaa. Olemme jo käyneet punnituksessa ja mittailleet mahanympärystä, mutta mitään merkittävää muutosta ei ole nähtävissä. Salaisuus pysyy vielä pari viikkoa, sitten ultraäänikuvaus kertoo meille totuuden. Muutamia pentukyselyjäkin on tullut, mutta olen kehottanut palaamaan asiaan muutaman viikon kuluttua.

Cessi on ollut melko pirteä ja liikkuvainen viime viikot. Se yrittää pysyä joukon mukana, tulee tervehtimään eteiseen (hieman jälkijunassa kylläkin), ruokailuaikoina pyörii keittiössä ja jopa tulee portaat alas alakertaan, kun käymme saunassa. Naapurin kettuterrierinarttu, joka oli Cessiä vuotta nuorempi, jouduttiin lopettamaan viime viikolla, kun sen maksa lopetti toimintansa. Oireena tähän vanhuusvaivaan on ylenpalttinen juominen, mutta sellaista en ole huomannut Cessin kohdalla. Meidät koirat ovat aina olleet hyvää pataa tämän kettuterrierin ja sen veljen kanssa, mutta nyt on yksi kaveri joukosta poissa. Koiriemme suosikkipaikka on olohuoneen sohva, jolta ne pystyvät seuraamaan ohikulkevia koiria. Tunnistimme aina haukkuäänestä, kun kettuterrierit olivat liikkeellä.

Tekstejä

Olen istunut viime päivät tiivisti koneen ääressä ja kirjoittanut niin, että jännetupin tulehdus taitaa oireilla. Kohteena ei ole kuitenkaan ollut blogini vaan käsikirjoitus Toimistopalvelut-oppikirjaan, jonka piti olla valmis jo viikkoja sitten. Eilen illalla myöhään lähetin viimeisen luvun toimittajalle ja perjantaina palaveeraamme koko päivän. Miten aika onkin niin hupaa, joulu pukkaa päälle enkä ole vielä ehtinyt tehdä mitään valmisteluja. No, tietenkin aikaa kuluu myös koiraharrastukseen. Jos käyttäisin kaikki ne tunnit kotitöihin, meillä olisi varmaan joka asia paikoillaan ja kontrollissa.

Maanantaina saivat yökylässä olleet pojanpojat kyllä kaiken huomioni, koirat taas nauttivat poikien leikeistä ja hyväilyistä. Pojat ovat aktiivisia ja energisiä ja kovaan menon ylläpitämiseen tarvitaan myös paljon ruokaa. Olin ostanut heille aamupalaksi harvinaista herkkua eli suklaamuroja. Ei kulunut kuin hetki, niin pussi oli tyhjä ja pienten miesten masut täysiä, siis jonkin aikaa. Puolen päivän aikoihin heillä oli jo taas nälkä ja pöytä katettiin täyteen ruokaa. Iltapäivällä paistoin vohveleita ja söimme niitä hillojen ja kermavaahdon kera. Samalla muistelimme kesäistä hillanpoimintaretkeä Kemijärven jängällä. Hilloja oli siellä keltaisenaan ja pojatkin poimivat niitä reippaasti.

Vielä raportti sunnuntain agilitykisoista. Mielestäni teimme hyvät radat, mutta kummallakin tuli 2 rimanpudostusta eli 10 virhepistettä. Toisella radalla olimme luokan nopeimpia, hyvä tulos sekin. Eevi oli hyvin käsissä ja kaikki ns. vaikeat esteet eli kontaktit ja pujottelu sujuivat virheettömästi. Miksi nyt tippuivat rimat, sitä en ymmärrä. Ehkä käskyni tuli väärään aikaan tai itse tein jonkin liikkeen, jonka johdosta ponnistus ei osunut kohdalleen. Positiivista on kuitenkin se, että kontaktit ovat kunnossa, hyppyjen kohdalla pitää vain antaa napakampi käsky tästä lähtien.

Juhlaviikot

Westermarckin perheessä on alkanut juhlaviikot, sillä vietämme 4 synttärijuhlaa 2 viikon sisällä. Jukka vietti merkkipäivää 2.12., tänään on minun vuoroni, 9.12. viettää Risto ja 13.12. Sari. Koiraystäväni Pihla Southamptonista lähetti taas onnittelut koirahupikortin kera. Hän on ilmiömäinen merkkipäivien muistaja ja ilahduttaja. Usein mietinkin, millainen seurantasysteemi tai kalenteri hänellä mahtaa olla kun muistaa läheiset ja kaukaisemmatkin ystävät. Pihla on muuten aviossa Hi-Craft -lemmikkieläintarviketehtaan omistajan kanssa ja koiramme ovat joskus päässeet testaamaan heidän tuotteitaan. Esimerkiksi Pihlan suunnittelema vaniljanmakuinen puruluu on testattu staffiemme hampaissa ja se onkin ollut Eevin suosikkilelu pennusta lähtien.

Merkkipäiväsankari juhlii lempiharrastuksen parissa eli agilityradalla. Toivottavasti saamme aikaiseksi myös muuta juhlimisen aihetta. Eevin juoksu loppui eilen ja tänään voimme siis kisata oman seuran AST:in kisoissa. Jos Eevi on kantava, se ei tietenkää saa kisata, mutta tänään sen tila on vielä vahvistamaton.

Perheenkin kanssa juhlitaan illalla. Olen laittanut päivällisen valmiiksi, sillä Riston perhe tulee syömään illalla, kunhan pojat ovat selvinneet salibandyturnauksesta. Lapset eli 8-vuotiaat kaksoset Roy ja Werner, sekä 6-vuotias Henrik jäävät yöksi, koska huomenna on koulusta vapaata.

Temppuja ja palkintoja

Kaikki koiramme ovat mainioita staffeja ja niillä kullakin on omat vahvuutensa. Dixie on lauman välkky eli se, joka osaa ja haluaa tehdä temppuja. Laskin kerran sen ymmärtämät sanat ja pääsiin lukuun 60. Lasse Pöysti on sanonut, että sen villakoira on Suomen viisain, koska se ymmärtää 50 sanaa. Dixie panee siis paremmaksi. Dixie on nopea oppimaan temppuja vielä kypsällä iälläkin eli sanonta vanhan koiran oppimisesta ei pidä paikkaansa. Päivä alkaa yleensä sen suosikkitempulla eli sanomalehden haulla isännän tai emännän kanssa. Postilaatikkoon se ei tietenkään ylety, mutta vaatii saada heti lehden suuhunsa. Sitten se juoksee sisään viemään sen sille isäntäväen puolikkaalle, joka on kotona. Hankalaa, jos tämä sattuu esimerkiksi olemaan kylppärissä. Se laskee lehden lattialle ja haukkuu kärsimättömästi kylppärin oven takana, kunnes saa annettua lehden. Sen jälkeen se vaatii palkkausta hyvästä työstä. Seuraa juoksu jääkaapille ja innokas namin odottelu. Muut koirat peesaavat Dixietä ja saavat nekin, oikeastaan ansiottomasti, palkintonsa. Siis siitä hyvästä, että Dixie on niin hyvä.

Kerran kokeilimme tempun opettamista naksuttimen avulla. Olin lukenut koirasta, joka tuo emännälleen nenäliinan aivastuksen jälkeen. Päätimme kokeilla sitä niin, että minä tekoaivastin ja Elias näytti Dixielle lähellä olevaa nenäliinaa. Kun se koski siihen nenällään, naksautin. Seuraavaksi naksaus, kun se otti nenäliinan suuhunsa. Sen jälkeen Elias pyysi sitä viemään nenäliinan minulle ja naksautus suorituksesta. Näin Dixie oppi kolmen yrityksen jälkeen tuomaan nenäliinan aina kun aivastan. Välillä syntyy hankalia tilanteita, kun aivastan ihan oikeasti ja unohdan tämän Dixien tempun. Se pyörii tuskaisena ympäriinsä ja yrittää etsiä nenäliinaa tuotavaksi. Eevi on myös ehdollistanut tämän niin, että sekin hätääntyy, jos Dixie ei löydä nenäliinaa. Kerran treeneissä kaveri aivasti ja ihmetteli, miksi Eevi pyöri hermostuneen tuntuisena hänen ympärillään. Sanoin, että se turhautuu kun lähellä ei ole Dixietä tuomassa nenäliinaa.

Dixie osaa paljon muutakin; katsoa oikealle ja vasemmalle, kierähtää ympäri, maata selällään ketarat pystyssä hiljaa, kiertää hyppyesteen käskyllä "takaa", tuoda lenkkikengät, hakea väen syömään, viedä kännykän nimetylle henkilölle jne. Joskus suunnittelin, että osallistuisimme Vuoden välkky -kisaan, mutta se on jäänyt vain ajatuksen tasolle.

Sanooko toinen kerta toden?

Waltteri tuli kylään toisen kerran ja nyt hommat sujuivat jo melko helposti. Voi sanoa, että astutus onnistui teknisesti hyvin. Miten luonto hoitaa asiat tästä eteenpäin onkin sitten "korkeammassa kädessä". Odotellaan runsaat 3 viikkoa ja viedään Eevi sitten ultraäänitutkimukseen, jonka pitäisi osoittaa ainakin sen, onko pentuja tulossa vai ei. Kolmen viikon tienoilla nartusssa alkaa näkyä jo tiineyden oireita, se saattaa olla huonovointinen ja ruokahaluton. Myös nisät alkavat kasvaa ja muuttaa väriä. Eevin nisät ovat kyllä niin mahtavan kokoiset jo nyt, että eivät saisi enää kasvaa yhtää. Muuten tarvitaan pian utareliivit kuten isoutareisille lehmille.

Dixie on nykyisin kovin leikkisä. Iltaisin TV:n ääressä istuessamme se tuo palloa ja lelua viereen ja monkuu meistä leikkikavereita. Cessi ei ole merkkipissaillut enää viime päivinä kuin satunnaisesti. Lääkitys on voinut auttaa, mutta muistui myös mieleen, että Eevin juoksu on aikaisemminkin saanut sen merkkailemaan sisällä. Se pitää kyllä päästää heti unien jälkeen ulos, mutten se huoletta lorauttaa sisälle. Se on aivan kuin pentu, joka ei osaa tai pysty pidättelemään kauan. Sille varmaan pitäisi hankkia lasten sänky, sillä eilen löysin sen nukkumasta Pyryn matkasängystä.

Sulho kävi kylässä

Eevi on tänään ollut #1 perheessämme. Heti aamulla se kiikutettiin vastaanotolle verinäytteen ottoa varten. Kun seerumi oli sentrifugoitu, näyte oli valmis lähetettäväksi Mäntsälän eläinlääkäriaseman laboratorioon. Elias oli avulias ja lähti viemään sitä Kampin matkahuoltoon, sillä välin kun minä vein koirat sateiselle aamukävelylle. Thea soitteli varmistamaan vielä astutusaikataulua ja oli vähän huolissaan, jos Eevi ei olisikaan halukas yhteistyöhön Waltterin kanssa. Kello 16 soitin Mäntäsälään kuulemaan Eevin progesteroniarvon ja se oli 7,1 ng/ml. Ovulaatio tapahtuu kun arvo on 5-10 ng/ml ja hedelmöitymisvaihe alkaa, kun arvo ylittää 10 ng/ml. Tavallinen astuttaminen tulee suorittaa juuri pari päivää ennen sitä, eli näytteenotolla tuli todistetuksi, että H-hetki on käsillä. Thea ja hänen ystävänsä Riitta tulivat Waltterin kanssa meille illansuussa ja pienen tutustumisvaiheen jälkeen siirryimme vastaanotolle astutuspuuhiin. Vaikka Eevi ärhenteli Waltterille, se oli heti innokas astumaan ja pääsikin pian jo tositoimiin. Meitä oli 3 naista kyykyssä koirien ympärillä tukemassa ja auttamassa astumista, mikä ei todellakaan ollut helppo homma. Jalat puutuivat, selkään koski ja varpaat vääntyivät. Olimme varmaan aika hullunkurisen näköinen sykkyrä. Parinkymmenen minuutin jälkeen totesimme koirien aktin päättyneeksi ja pääsimme oikomaan jäseniä ja pesemään käsiä. Keitin kahvit ja istuimme jonkin aikaa keittiön pöydän ääressä jutustelemassa. Morsian laitettin makuuhuoneeseen huilaamaan,mutta Waltteri pyöri ympärillämme ja lumosi meidät kauniilla, tummalla ulkomuodollaan ja lempeällä olemuksellaan. Se ei vouhottanut, vaan oli meillä kuin kotonaan, tutkiskeli paikkoja ja haisteli koiriemme tavaroita. Cessi innostui flirttailemaan Waltterin kanssa ja seurasimme hymysuin, miten se hellävaraisesti leikki vanhan leidin kanssa. Toivon todella, että tästä yhdistelmästä syntyisi pentue, josta meillekin tulisi lauman täydennystä.

Päätimme varmistaa siemennyksen onnistumisen vielä toisella astutuksella huomenna. Pahoittelin Thean pitkää ajomatkaa Sipoosta Espoon Tammitielle, mutta koska hänellä on kotona pentuja ja 2 muuta urosta, on mahdotonta yrittää hoitaa astutusta hänen luonaan tässä tilanteessa.

Näytteiden ottoa

Talvikelit tulivat nopeammin kuin arvasinkaan. Pääsin kokeilemaan talviautoilua, kun lähdin aamulla aikaisin Eevin kanssa Mäntsälään ell Merja Dahlbomin vastaanotolle. Aura-autot eivät olleet ehtineet vielä Lahden tielle ja ajelin maltillista vauhtia ja riittävää etäisyyttä pitäen. Vain 20 minuuttia jälkeeni olikin Lahden tiellä jo sattunut 4 auton kolari.

Eevin irtosolunäyte ei osoittanut lisääntynyttä bakteerikantaa, joten antibioottihoidosta ei vielä tehty päätöstä. Progesteronin määrä oli 1,9 ng/ml, mikä tarkoittaa sitä, että ovulaatio on odotettavissa 2 päivän sisällä. Elias ottaa Eeviltä vielä verinäytteen maanantai-aamuna ja lähetämme sen Dahlbomille tutkittavaksi. Tulos saadaan maanantaina klo 16, ja jos arvo silloin osoittaa n. 10 ng/ml, kokeillaan vielä samana päivänä normaalia astutusta. Maanantai-aamuna klo 7 paikkeilla otamme siis Eeviltä verinäytteen ja ajan sitten Kampin matkahuoltoon lähettämään näytteen. Illalla ajellaan Eevin kanssa mahdollisesti Thean ja Walterin luo Sipooseen. Hoh hoijaa, odotettavissa aikamoinen ajoralli maanantaina, muta mitä sitä ei tekisi koiransa eteen.

Pyry on meillä hoidossa huomiseen asti ja lattiat ovat täynnä leluja ja muita leikkitavaroita. Koirat pyörivät Pyryn ympärillä ja ainoa ongelma on niiden innokas suukkojen antaminen. Äsken löysin Dixien nukkumasta Pyryn matkasängystä.

Talvikelejä odotellessa

Tänä aamuna tuntui siltä, että päivä ei valkene ollenkaan. Lähdimme klo 9 hämärässä juoksemaan Olarin keskuspuistoon ja lenkin aikana hämärä vaihtui sentään kelmeäksi valoksi. Nyt on kaamosaika pimeimmillään. Kaikki koirat pääsivät mukaan ja alkuverryttelimme Cessin kanssa pienen lenkin ja jätimme sen sitten autoon lepäilemään varsinaisen juoksulenkin ajaksi. Cessi ei ole kovin halukas lähtemään lenkille, mutta piristyy selvästi ulkoilusta ja haisteluista. Eevi pitää joukon perässä vaeltavasta isoäidistä huolta ja juoksee usein hakemaan sitä kimeästi haukkumalla komentaen. Se saa Cessin hetkellisesti innostumaan ja jopa hölkkäämään. Dixiellä on taas oma erikoinen lauman huoltotehtävänsä. Se ei voi lähteä eteisestä ennenkuin kaikki on saatu ulos. Jos se saa lenkillä juosta vapaana se useimmiten juoksee meidän vierellä. Jos se taas on hihnassa, sitä ei saa vietyä joukon edelle. Se tekee täydellisen tenän ja on pakko antaa sen kiertää taas joukon viimeiseksi. Laumamme näyttää varmaan aika erikoiselta. Perässä tulee jäykästi hölköttävä koiravanhus ja joukon ympärillä pyörii Dixie kuin paimenkoira. Eevi taas kiskoo hullun lailla eteenpäin. Se ilmeisesti olettaa että taluttimessa saa kiskoa täysillä ja vapaana seurataan hillitysti sivulla.

Tätä kirjoittaessa alkoi ikkunan takana leijailla lumihiutaleita. Ehkäpä lumi pian valaisee kaamosmaiseman. Lumikeli on koirien tassuillekin parempi kuin kura joka hiertää anturoiden välissä. Dixien tassuvälit ovat nyt melko hyvät ja näyttää siltä, että aika ja puhtaus on tehokkaampi hoito kuin antibioottivoide.

Henkilökohtaista hygieniaa ja siisteyttä

Koirien turkin hoito ei vaadi paljoa vaivaa, mutta suihkussa käydään tarpeen vaatiessa. Päätös turkin pesusta syntyy, kun turkki alkaa tuntua tahmealta tai haisee "koiralta". Eilen oli siis aika kutsua koko konkkaronkka saunan suihkuhuoneeseen pesulle. Koirat tulevat sinne mielellään ja asettuvat jonoon odottamaan vuoroaan. Aloitin vanhasta leidistä, suihkutin sitä lämpöisellä vedellä, vaahdotin koirashampoon turkkiin ja lopuksi levitin Mink Oil-turkinhoitoainetta. Se ilmiselvästi nauttii hieronnasta ja vedellä valelusta. Kuivasin ylimääräisen veden kylpypyyhkeellä ja loppu saikin olla ilmakuivatusta. Dixie seisoi seuraavana jonossa odottamassa vuoroaan ja sai saman käsittelyn. Vielä Eevikin pääsi pesulle ja sen jälkeen olin minäkin kuivauksen tarpeessa. Kuivattuaan koirien turkit olivat kuin silkkiä ja kiilsivät upeasti.

Tämän päivän hygieeniatoimenpiteisiin kuuluu myös Eevin housujen vaihto. Kun se kuulee siteen tarran irroituksen, se painelee jo piiloon. Alistuneena se sitten antaa laittaa housut jalkaan, mutta tekee kyllä kaikkensa päästäkseen irti niistä. Se hieroo itseään mattoon ja seiniin ja saakin melko usein housut putomaan. Sen seurauksena meillä on veritipluja lattialla, matoilla ja petivaatteissa. Minä kuljen perässä, pyyhin ja siivoan. Kyllä koirarakkaus välillä venyttää kärsivällisyyttäni ja kodin siisteyskriteereitä.

Toisen siisteysongelman aiheuttaa Cessi, joka edelleenkin tekee pieniä lätäköitä sisään. Lääkitys ei ole ainakaan vielä vaikuttanut, ja oireilu saattaakin johtua pelkästään dementiasta. Surkea tilanne, kun ei tiedä onko koiralla paha olo vai onko se vain vanhuuttaan vähän sekaisin. Välillä se seisoo huoneen nurkassa sen näköisenä, ettei tiedä missä on. Se syö hyvin ja nukkuu paljon, eikä näytä tuskaiselta. Yksikään koirani ei ole elänyt näin vanhaksi, enkä oikeastaan tiedä, mikä on luonnollista vanhuutta ja mikä sairautta. Ilmeisesti se on tullut vauvaksi jälleen ja vaatii paljon läheisyyttä ja turvaa meiltä ihmisiltä.

Koiraihmisten koti ei varmaan koskaan voi olla täydellisen siisti, sillä koirankarvoja on aina nurkissa ja kurakelillä mustia tassun jälkiä lattiassa. Eilen laitoin saunan pukuhuoneen lattialle valkoisen, juuri pestyn maton. Tänään se oli pilkutettu mustilla anturankuvioilla.

Pentukuumetta

Keskustelin ell Merja Dahlbomin kanssa Eevin astutuksesta ja sovimme, että käymme ottamassa irtosolunäytteen ja progesteronimäärityksen lauantaina hänen vastaanotollaan. Silloin keskustelemme myös astutustavasta ja arvioimme ajankohtaa. Eevi on ihan mahdoton housujen kanssa, se hieroo itseään joka paikkaan ja yrittää saada housut putoamaan.

Cessi on parina päivänä lirauttanut useammat pissat ja jopa ulostanut sisään ja kuitenkin se on voinut vapaasti mennä ulos tekemään tarpeitaan. Hieman alkaa pinna kiristyä lätäkköjen siivoamisesta ja mattojen putsaamisesta. Kysyin Eliakselta, mitä hoitoa hän määräisi, jos vastaanotolle tulisi tällainen potilas. Pohdittuaan asiaa ja tutkittuaan Remediaa hän päätyi antamaan Cessille Propanolia, jonka pitäisi auttaa hormooniperäiseen, tiheään virtsailuun. Eilisen hoidon aloittamisen jälkeen ei vielä ole ilmaantunut yhtään lätäkköä, pidetään peukkuja lääkkeen tepsimiseksi.

Eilen illalla juoksin Dixien ja Eevin kanssa 5 km:n lenkin. Juoksu sujui kepeästi raikkaassa pikkupakkasessa. Lenkkisauna oli lämpimänä ja olo tuntui mahtavalta sen jälkeen. Koirat tuulettivat kuten aina saunomisen aikana. Niiden mielestä on jännittävää kun käymme suihkussa ja uimme uima-altaassa. Pitää muistaa sulkea saunan ovi kunnolla, etteivät koirat pääse saunomaan. Eevi on taas kerran livahtanut sinne ja jyrsinyt lauteita.

Vanhassa vara parempi

0-jahti tuotti tulosta tänään Lohjalla, missä teimme Dixien kanssa puhtaan radan ihanneajassa. Kyllä kokeneen kilpailijakoiran kanssa oli taas mukavaa juosta radalla. Olen ollut jättämässä Dixietä jo eläkkeelle, mutta kun eräs kisatuttava kysyi, miksi emme enää kisaa, päätin tuoda Dixien taas estradille. Dixie kisasi oikeastaan "yleisön pyynnöstä" ja lunasti täysin odotukset. Taaskin sain monet onnittelut hyvästä suorituksestamme ja jopa Eevin perjantaista suoritusta kiiteltiin. Dixiellä on kasassa jo 2 SM-karsintoihin oikeuttavaa tulosta, mutta karsintojen aikaan se on jo 11-vuotias, eli parasta unohtaa karsintakisat kokonaan. Eevinkin piti kisata tänään, mutta aamulla huomasin juoksun alkaneen. Olin odottanut juoksua ilmaantuvaksi vasta tammikuussa. Elias sanoi, että nyt sitten hankitaan Eeville uros. Soitin Thealle kyselemään Walterin astutusaikataulua ja kyllä siihen vielä Eevikin mahtuu mukaan. Waltteri näyttää olevan suosittu sulho näinä aikoina. Jos kaikki menisi suunnitelmien ja aikataulun mukaan, Eevillä voisi olla pentue helmikuun alussa. Huomenna soitan spesialisti Merja Dahlbomille kyselemään hänen mielipidettään Eevin astutuskuvioista. Edellisellä kerralla vaikeuksia oli melko paljon ja Dahlbomin avustuksella vihdoin saatiin pentue aikaiseksi.

Puhdas rata

Illan pimetessä perjantai-iltana ajelimme Eevin kanssa kohti Riihimäen agility ry:n kisahallia. Olin luottavainen siihen, että nyt yhteistyömme sujuu niin hyvin, että haemme kisaradalta 0-tuloksen. Anne Savioja tuomaroi ja sanoi radan olevan dementia-testin. Siellä oli aikamoista pyöritystä putki-esteiden kohdalla, sisään mentiin milloin mistäkin suunnasta, mikä sai ohjaajankin pään pyörälle. Kokeilin lähdössä Turun mallia, eli koiran vapaata seuraamista. Eipäs se toiminutkaan enää, vaan Eevi säntäsi radalle ennen lähtölupaa. Siinä sitten taas panikoitiin, ja lopulta hylkäys tuli juuri putken väärästä päästä sisäänmenossa. Olin itsekin ihan sekaisin radan kuvioista, ehkä tässä oli ohjaajalla juuri sitä dementiaa. Radan jälkeen otettiin taas pienet sulkeiset ja nyt annoin Eevin olla autossa koko väliajan ennen seuraavaa kisaa. Toinen kisa oli hyppyrata, jossa ei ole kontaktiesteitä. Putkeen mentiin ainakin 6 kertaa ja aina tietenkin eri suunnasta. Olimme lähtöjärjestyksessä toisia, mikä on hyväkin, sillä odotus lisää aina stressiä meille molemmille. Lähdimme yhdessä, Eevi ei siis karannut ja olikin nyt rauhallinen ohjattava. Teimme puhtaan radan ja pitkään kuvittelin myös ihaneajan alittuneen. Pienehkö pettymys olikin, kun ihanneaika ylittyi 1 sekunnilla. Sen olisimme kyllä voineet nipistää pois vaikka loppusuoralla, mutta mielestäni ratamme sujui hyvinkin vauhdikkaasti. Annen antama ihanneaika oli melko tiukka, sillä sen alitti vain 2 koiraa 18 kisaajasta. Sijoituimme 4. tilalle sen harmittavan sekunttivirheen vuoksi. Silti olin hyvillä mielin ja tuuletin reippaasti Eevin kanssa. Tämä oli kuitenkin näyttö siitä, että kyllä se 0-ratakin on mahdollinen.

Iltamyöhällä olimme vasta kotona ja vaikka yritin rentoutua ennen nukkumaanmenoa, agilityradan kiemurat pyörivät mielessäni koko yön . Joku voisi ajatella tätä koiraharrastusta hulluudeksi, mutta minulle se on elämä ja henkireikä. Radan ääressä tapaa aina kisatuttuja ja tunnelma on innostava ja kannustava. Yhdessä pohditaan epäonnistumisen syitä ja iloitaan menestyksestä. Nytkin sain onnitteluja halausten kera.

Staffordshiren bullterrieri ja agility

Dixie tekemässä virheetöntä rataa Järvenpään agilityurheilijoiden medi 3-luokan kilpailuissa syyskuussa 2005 .

Eevin ensimmäinen virheetön rata ja 1. sijoitus medi 2-luokassa TSAU:n kisoissa toukokuussa 2005.

Terveiset Turusta

Turun Agilityurheilijat eli Tsau järjesti iltakisat 2-luokille, ja sinne matkasimme Eevin kanssa toiveikkaina 0-tuloksia hakemaan. Tsaun kisoihin on mukava osallistua, sillä seuralla on hieno uusi halli Liedossa ja kisajärjestelyt ovat aina mallikkaat. Tuomarina oli seuran oma mies, Markku Vuorinen. Saavuin ajoissa paikalle, kävelytin Eeviä, lämmittelin sitä harjoitusesteillä ja yhteistyömme näytti sujuvan hyvin. Otin jämäkän otteen ja ajattelin, että nyt saan Eevin odottamaan radalle lähtökäskyä nätisti. Miten sitten taas kävikään? Heti kaulapannan avaamisen jälkeen Eevi ponkaisi ensimmäiselle hypylle ja minä perässä radalle aivan paniikissa. Tällaisessa tilanteessa Eevi hermoilee myös , sillä se tietää tehneensä väärin. Alkuneliön hypyt sujuivat silti ok ja pujotteluun meno myös hienosti. Keppien jälkeen olevan käyrän putken väärä suu imaisi Eevin sisään (varmaan ohjauskäskyni oli myöhässä) ja tuomari vihelsi radan hylätyksi. Jatkoimme vielä pari estettä, mutta Eevi oli aivan pois käsistä, poukkoili sinne tänne. Kutsuin sen luokseni ja sanoin tuomarille, että ratamme päättyi tähän. Vein Eevin ulos hallista, motkotin sille kiukuspäissäni ja tein pari tiukkaa odottamisharjoitusta. Se oli taas kovin nöyrä ja alistunut, mahtoiko ollenkaan ymmärtää mistä sulkeiset johtuivat. Seuraava kisa alkoi 1,5 tunnin kuluttua, ja odotusaikana kävimme kävelyllä ja yritimme rentoutua. Päätin kokeillä lähdössä sitä, että otan pannan pois jo ennen lähtöviivalle asettumista ja kuljetan Eevin seuraa käskyllä lähtöpaikalle. Se näyttikin toimivan, sillä Eevin seurasi hienosti, istui odottamassa paikoillaan kunnes annoin luvan hypätä. Ehdin sanoa sille myös hyvä, joka varmaan laukaisi jännittyneen tilanteen. Nyt Eevi liikkui kuin unelma ja me molemmat panimme parastamme. Silti puomilla tuli kontaktivirhe ja yhdellä hypyllä kieltäytyminen (oman ohjausvirheen takia). Radasta jäi hyvä mieli ja taas vahvistui usko siihen, että kyllä me vielä ne 0-tuloksetkin ansaitsemme.

Yövyimme nuorimmaisemme Jukan luona Turun Kupittaalla. Jukan ja Riitan 1-vuotias Pyry oli kiinnostunut melkein enemmän Eevistä kuin isoäidistä. Eevi käyttäytyi tosi hienosti, ei hyppinyt eikä murjonut Pyryä, välillä vain lipaisi hellästi poskea tai kättä. Pyry osaa jo sanoa "koira" ja "hauhau".

Syysmyrskyä

Eilisaamusta lähtien on myrsky ulvonut nurkissa ja sade piiskannut ikkunoita. Suunniteltu juoksulenkki jäi tekemättä. Kun koko päivän olin istunut koneen ääressä ja tehnyt kirjallisia töitä, oli pakko kuitenkin päästä ulos tuulettumaan. Vaatetin itseni hyvin sateen varalle ja lähdin Dixien ja Eevin kanssa pitkälle kävelylenkille. Puolet lenkistä sujui kepeästi ja ihmettelin melkein, mikä vika tässä säässä on. Hiki nousi pintaan, sillä olin pukeutunut liiankin lämpimästi. Kääntyessäni takaisin myrsky olikin vastassani ja sain puskea eteenpäin lähes vaakasuorassa viimassa ja sateessa. Koirat olivat likomärkiä ja joutuivat kotona froteepyyhkeen hinkattavaksi.

Tänään tehtiin tassutarkastus, sillä varsinkin Dixien tassuvälit ovat olleet pitkän aikaa tulehtuneet. Näytti siltä, että ne olisivat vähän kuivuneet, mutta kosteita rakkuloita oli vieläkin. Tassut voideltiin Fuciderm-voiteella. Aikaisemmin käytimme Bactrobania ja tuntuu kuin se olisi kuitenkin auttanut paremmin. Eevinkin tassuvälit ovat vähän punaiset, ja ne hoidettiin myös. Hoidon jälkeen alkoi tuttu tuuletus ja palkintonamien kerjäys. Dixie on aina kovin dramaattinen kun vain mainitaankin sana "tassu". Se piiloutuu vaikkapa sängyn alle eikä vastaa kutsuun. Eevi sen sijaan tulee innolla vastaanotolle ja peesaa myös aina kun hoidetaan Dixietä tai Cessiä. Kun hoito on ohi se vaatii palkintonsa siitä hyvästä kun muut ovat saaneet hoitoa. Jos taas Eevi on hoitopöydällä, jopa Dixie uskaltaa tulla vastaanotolle, kun se uskoo ettei joudu itse hoitoon.

Isänpäivän viettoa

Aloitimme isänpäivän vieton varaslähdöllä eli jo lauantai-iltana Manhattan Transfer -konsertilla. Lämmittelijänä toimi Club Five vakiobiiseillään. Manhattan Transfer tarjosi virtuoosimaista jazz-iloittelua rennosti esitettynä. Elias ei ollut aivan yhtä ihastunut kuin minä, hänen mielestään jazz-elämyksen tuottaa vain pienessä intiimissä ympäristössä tarjottu soitanta. Viime kevään Sallan Saijazz, featuring Trio-töykeät oli todellinen elämys. No, joskus on kuitenkin hyvä kuulla maailman huippuja hyvän akustiikan tarjoamassa konserttisalissa.

Sunnuntaina treenasimme Eevin kanssa Purina-hallissa Soili Huuskon ohjaamina. Eevi kuumenee tässä harjoituspaikassa aivan kuin oikeassa kisassa. Teemana oli haltuunotto, mikä oli meille erityisen hyödyllistä. Kun vauhti kasvaa, ja koira kiihtyy, pitäisi pystyä haltuunotolla leikkaamaan meno. Soili antoi hyviä neuvoja, miten hallita lähtötilanne ja estää rimojen pudottelu. Pujottelussa Eevi teki taas tyypillisen virheensä eli juoksi ensimmäisen keppivälin ohi. Ensimmäistä kertaa sain vahvistusta sille, että ongelma on koiran keskittymisessä, se ei yksinkertaisesti malta mennä pujotteluun, mikä katkaisisi sen vauhdin. Aina ennen on vain annettu ohjeita minulle, eli virhe on muka ollut minun ohjauksessani. Pujotteluun menoa voisi harjoitella siten, että toisen keppivälin eteen laitetaan plexieste. Saan sellaisen Soililta kokeiltavaksi.

Treenien jälkeen menimme Riston ja Sarin luo, missä tarjottiin isänpäivän illallinen. Menu oli lohileipä, pippuripihvi hasselbakan perunoiden kera sekä suklaajäätelöä. Lisäksi tarjoiltiin laadukasta viiniä. Roy, Werner ja Henrik olivat tehneet isänpäiväkortit, liikuttavia piirroksia ja kauniita sanoja isoisälle. Pelasimme illan päätteeksi jengaa. Olipa mukava ja aktiivinen viikonloppu. Taas kerran muistin olla kiitollinen siitä, että saan tehdä kaikkia näitä mukavia asioita läheisten ihmisieni ja koirieni kanssa.

Agilityä

Osallistuimme Eevin kanssa Kirkkonummen kennelkerhon järjestämiin agilitykilpailuihin. Eevi kilpailee medi 2 -luokassa ja tänään oli ns. hyppykisa, jossa ei ole kontaktiesteitä. Tulimme ajoissa kisapaikalle ja ulkoilin Eevin kanssa sekä harjoittelin ulkokentällä muutamia esteitä. Eevi on yleensä tällaisissa tilanteissa täydellisen hallittava, se tekee kaiken rauhallisesti ja täsmällisesti. Vein sen autoon odottelemaan ja seurasin edellisen ryhmän eli maxi 2-luokan kisaa. Siinä rata on muuten samanlainen, mutta hyppyrimat ovat korkealla. Se näytti melko vaikealta, varsinkin pujotteluun meno näytti pahalta. Pitkän hyppysuoran jälkeen käännyttiin 180 astetta. Jos käännös meni pitkäksi, oli edessä viimeinen hyppyeste, jonka koira aina mielellään hyppää. Yritin olla rauhallinen enkä antaa vaikealta näyttävän radan suggeroida itseäni menettämään peliä.

Ennen lähtöä harjoittelimme paikoilleen jäämistä ja odottamista ja kaikki sujui hienosti. Kuitenkin kun seisoimme lähtöviivalla, Eevi oli jäykkänä jännityksestä enkä saanut siihen minkäänlaista kontaktia. Heti pannan irroituksen jälkeen se otti varaslähdön ja pudotti ensimmäisen riman. Peli oli siis jo menetetty. Silti tuntui että etenimme radalla lennokkaasti ja reippaasti. Muurin kapulat putosivat ja se johtui varmaan siitä että yritin vähän hidastaa aivan kuin antaa jo merkkiä kepeille kääntymisestä. Eevi ohitti ensimmäisen kepin, mistä tuli kieltovirhe. Siinä olikin kaikki radan virheet ja loppu meni sitten puhtaasti. Aika alittui melkein 2 sekuntia ja tuloksella 15 sijoituimme 6. sijalle. En tiedä mitä voisin tehdä tälle varaslähtöongelmalle, sillä se pilaa koko suorituksen. Ne kerrat, jolloin Eevi on jäänyt odottamaan ja minä ns. saanut määräysvallan radalla, suoritus on onnistunut hienosti.

Tulevalla viikolla on ohjelmassa paljon agilityä. Huomenna on taas treenit ja ehkä vihdoin löydän jonkin ratkaisun tähän ongelmaan. Tiistaina menemme Turkuun kisaamaan, perjantaina Riihimäelle, lauantaina Keravalle epävirallisiin kisoihin ja sunnuntaina Lohjalle.

Reippailua ja lääkitystä

Tänään aloitettiin päivä reippaasti 5 km:n juoksulenkillä Olarin maastossa. Dixie ja Eevi olivat innoissaan ja kirmailivat vauhdikkaasti edestakaisin, niin että niiden lenkki piteni varmaan kaksinkertaiseksi. Koiriemme elämän tähtihetkiä on, kun isäntä ja emäntä lähtevät yhdessä niiden kanssa ulkoilemaan. Mekin olimme hyvillä mielin lenkin jälkeen, päivä lähtee hyvin käyntiin tällä tavoin. Cessi oli aamulla väsyneen tuntuinen, se oli yöllä levoton ja halusi useamman kerran ulos. Ei edes ruoka maistunut sille, mikä on huolestuttava merkki. Taas pohdin jo monennenko kerran haikeana, milloin on aika jättää Cessille jäähyväiset. Elias antoi Cessille lääkitykseksi Tylania, koska sillä oli vähän ripulia. Lääke näytti tepsivän ja iltapäivällä Cessi oli taas pirteä ja ahmi maksalaatikkoa. Epäilemme, että sen vatsa menee sekaisin siitä, kun se käy usein juomassa pihan suihkulähteen vettä. Suihkulähde ei näin syksyllä ole enää käytössä ja vesi sen vuoksi likaista.

Tänään avustan Eliasta vastaanotolla, listalla on pari isohkoa leikkausta.

Staffielämää

Pitkään suunniteltu weblog on vihdoin luotu. Tarkoituksena on kertoa staffiperheen edesottamuksista. Perheessämme on 2 aikuisen lisäksi 3 staffityttöä, Cessi 14,5 v., Dixie 10 v. ja Eevi 6 v. Cessi on lauman kantaäiti ja kotoisin Louisianasta. Dixie on Cessin tytär ja Eevi taas Dixien tytär. Cessi on lähes kuuro, vähän jäykkäliikkeinen ja ehkä vähän dementoitunutkin. Silti se tuntuu viettävän onnellista koiravanhuksen elämää.

Viime viikolla koirat olivat pojan perheessä Laaksolahdessa hoidossa sillä aikaa kun olimme lomalla. Koirat ovat siellä kuin kotonaan ja tottuneet kulkemaan vapaasti pihalle eivätkä halua lähteä pihalta pitemmälle. Eräänä päivänä kuitenkin Cessiä ei löytynyt mistään. Etsintää vaikeutti Cessin huonokuuloisuus, se kun ei kuule kun sitä kutsutaan. Lähes 3 tunnin etsinnän jälkeen soitettiin poliisille. Poliisi kertoikin saaneen ilmoituksen vanhasta staffista, joka oli juosta hölkytellyt Laaksolahden tiellä kohti Turun tietä. Poliisi oli vienyt Cessin yliopistollisen eläinsairaalan löytöeläinosastolle, josta poikamme sen sai noutaa. Olikohan Cessille tullut koti-ikävä vai oliko se eksynyt hoitokodin pihalla. Joka tapauksessa taas yksi seikkailu lisättävänä Cessin vaiherikkaaseen elämään.