Kaksivuotiaan staffin profiili

Kaksi vuotta sitten oli pakkaspäivä ja lumivaippa peitti maiseman. Se oli silloin kun Etelä-Suomessa vielä vuodenajat olivat kohdallaan. Koko yö oli valvottu odottaen Eevin penikoinnin alkamista, mutta se ei pitänyt kiirettä. Vasta iltapäivällä aika alkoi olla kohdalla, ja se alkoi punnertaa synnyttäen helposti ja nopeasti neljä pentua, 2 tyttöä ja 2 poikaa. Elias tutki Eevin ja sanoi kohdun tuntuvan tyhjältä. Kaikki oli siis hyvin, pennut imivät ahnaasti ja Eevi oli rauhallinen. Sitten se nousi ylös, katseli levottomasti peräpäätään ja ei aikaakaan, kun se työnsi ulos vielä yhden pennun. Röntgenin mukaan pentuja piti olla vain 3, ehkä 4. Se oli Eevin yllätys, Great Surprise, nykyin Tammisaaressa asustava Noi. Suruksemme pentueen toinen tyttö menehtyi parin päivän ikäisenä.

Kaksivuotias koira on iän perusteella jo aikuinen, koira parhaassa iässään. Silti Fina on meidän perheen vauva, pentu, pikkuinen. Se on
- hontelo vasikka, jonka muskelit odottavat edelleenkin kasvamista.
- äärettömän utelias ja vikkelä, mikään asia ei saa jäädä tutkimatta
- loputon leikkijä ja askartelija
- kenkien kuljettaja, onneksi ei enää purija
- kainaloinen sylivauva, mitä tiukemmin kyljessä sen ihanampaa
- herkkä ja outojen asioiden edessä joskus pelokas
- kuuliainen ja tottelevainen
- nopea oppija
- sinnikäs ja itsepäinen
- hyväluontonen ja huumorintajuinen
- kivifanaatikko
- luottavainen
- listaa voisi vielä jatkaa, mutta yhteenvetona todettakoon että Fina on kerrassaan ihana koira.

Toivottavasti Finan veljien kodeissa on samanlaisia tunnelmia ja menneet kaksi vuotta ovat tuottaneet iloa ja koiramaisia elämyksiä.

Leivoin Finalle synttärikakun amerikkalaisen koiralehden mukaan. Sen voi paloitella pieniksi namipaloiksi ja pakastaa. Eilen treeneissä kokeilin nameja ja hyvä oli menekki. Tässä tulee ohje:

TONNIKALANAMI

2 prk tonnikalaa öljyssä tai vedessä
350 g grahamjauhoja
1 rkl valkosipulijauhetta tai aromisuolaa
2 munaa kevyesti rikottuna
kourallinen Parmesan raastetta.

Hienonna tonnikala tehosekoittimessa. Lisää kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Voitele n. 22 x 22 cm:n vuoka ja tasoita massa siihen. Paista 170 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia eli kunnes massa tuntuu läpipaistuneelta. Leikkaa kakusta sopivia pieniä neliöitä joista osan voi pakastaa, osan nauttia heti tuoreeltaan. Slurp, slurp!

Tom tom tom tom tom

TomTom ei ole Marionin laulama euroviisu vaan pieni näppärä kapistus, jonka pitäisi idioottivarmasti ohjata vaikka kuinka tumpelo ajuri oikeaan osoitteeseen. Viime torstai-iltana laitteen lupaukset eivät täyttyneet, päinvastoin se aiheutti lähes perheriidan. Se ei pysynyt ajurin mukana, joka teki niin omapäisiä reittiratkaisuja, että laite joutui hokemaan useampaan kertaan: ”Käänny takaisin jos mahdollista, käänny takaisin jos mahdollista.”

Matka alkoi kyllä lupaavasti, sillä TomTom ja ajuri olivat täysin yksimielisiä siitä, miten ajetaan Tammitieltä Orapihlajantielle hakemaan pojanpojat Pekka Töpöhäntä-musikaaliin. Sieltä olisimme osanneet suunnistaa Kaupunginteatteriin ihan omin päin, mutta halusimme testata, millaista reittiä TomTom ehdottaisi. ”Käänny vasemmalle, käänny vasemmalle” se hoki Laaksolahdentiellä aivan kuin ajuri ei yhdestä kehotuksesta ymmärtäisi. Lähestyessämme Sello-kauppakeskusta, TomTom oli jo ajurin kanssa eri mieltä suunnasta. No, ehkä kannatti kokeilla sen ehdottamaa reittiä eli kääntyä Kehä ykköstä pitkin länteen.

Liikenne oli ruuhkainen ja näkyvyyttä haittasi sakea räntäsade. Siksi kai ajuri ei ehtinyt toimia, kun TomTom ohjasi Turun moottoritielle, ja niin jatkettiin kohti Länsiväylää eli käännyttiin kohti lähtöpistettä. Kun seuraavassakaan risteyksessä ajuri ei totellut, TomTom komensi, mielestäni jo tuskaisella äänellä: ”Käänny takaisin jos mahdollista, käänny takaisin jos mahdollista”. Ei kääntynyt ajuri, ja laite nöyrtyi suunnittelemaan uuden ajoreitin. Nyt laite kertoi myös matkaan tarvittavan ajan pitenevän kymmenellä minuutilla. Kiristelin hampaitani vieressä ja yritin pitää suun supussa. Takapenkillä tilanteen vakavuus oli hiljentänyt kolme vilkasta poikaa, sellaista ihmettä ei ole useinkaan koettu. Teatteriin saavuttiin kaikesta huolimatta hyvissä ajoin, jopa vähän ajoseikkailulle naureskellen.

Eipä hymyilyttänyt enää kotimatkalla. Piina alkoi jo heti ajurin käännyttyä teatterin paikoitusalueelta eri suuntaan kuin TomTom olisi halunnut. Kysyin, haluaako ajuri tehdä aina kunniakierroksen Helsingin keskustan kautta. Viimeistään Postitalon kulmalla olisi kuitenkin pitänyt kääntyä Mannerheimintielle, mutta sinnikäs ajuri piti päänsä ja suuntasi Länsiväylälle. Olimme ajamassa kohti omaa kotia, vaikka ensin piti viedä pojat Laaksolahteen. Ajoreitin valinnasta oli nyt tullut sellainen tahtojen taistelu, etten kestänyt sitä enää, vaan halusin ulos autosta, halusin mennä bussilla kotiin. Kun ajuri ei suostunut pysähtymään eikä päästämään minua ulos, nappasin TomTomin auton kojelaudalta: Miksi sitä käytettäisiin, kun sen ohjeita ei noudateta? Loppumatkan Orapihlajantielle ajuri sai ajaa ilman ainuttakaan ohjetta.

Perillä Roy yritti murtaa jäätä ja sanoi: ”Hyvinhän se meni, vaikka ajettiin kolme kertaa harhaan”. Werner halasi ja sanoi: ”Kiitti teatterista, voisin suositella sitä luokkakavereille”. Henrik ei sanonut sanaakaan. Eteiseen päästyään mottasi nyrkillä Werneriä mahaan.

TomTom on vahva ja kovatekoinen, sen todisti Fina tässä eräänä päivänä. Olin jättänyt navigaattorin kuljetuslaukussaan eteisen penkille, josta Fina oli sen napannut. Kuulin keittiöön epäilyttävää kolinaa joka kohdentui olohuoneen pöydän alle. Siellä Fina kolisteli TomTom hampaissaan, mutta ihme kyllä ei ollut saanut vielä aikaiseksi minkäänlaista tuhoa. Laukusta se oli jo repinyt päällystä, mutta jättänyt sen rauhaan löytäessään sisältä mielenkiintoisen kapistuksen.

On se niin helppoa!

Olen laitekoukussa. Kaikki alkoi siitä kun pitkän harkinnan jälkeen ostin digitaalisen videokameran. Tein eri mallien kesken vertailuja Vertaa.fi-sivustossa ja perusteellisen tutkimustyön jälkeen päädyin hankkimaan tunnetun valmistajan kameran, joka olisi helppokäyttöinen, jonka hinta-laatusuhde oli kohdallaan ja jolla kuvattua materiaalia voisi helposti muokata. Kuvaaminen olikin lapsellisen helppoa, varsinkin kun kamerassa on Easycam-toiminto, joka säätää kaikki asetukset kohdalleen. Siis paina nappia ja kuvaa. Kuvausmateriaalin värit eivät tosin olleet identtiset kuvattavan kohteen kanssa, esimerkiksi joulunpunainen neuletakkini toistui viininpunaisena. Sen verran kannatti antaa periksi helppokäyttöisyydelle.

Eräs käyttövaatimuksistani oli, että videokuvaa pitäisi voida siirtää tietokoneelle muokattavaksi. Senkin piti olla niin helppoa! Kuvan käsittelyä varten tarvittiin vain pieniä valmisteluja kuten Motion Browser-ohjelman lataaminen tietokoneelle. Ennen kuin se onnistui, piti rekisteröityä valmistajan nettisivuille. Sitä varten tarvittiin 16-numeroinen tuotenumero. Mistä himputista sen löytäisin? Ohje opasti kärsivällisesti, että sen löytää pakkauksessa olleesta lehtisestä. Eipä lehtinen löytynyt ihan helposti, pengoin kirjahyllyä, lokerikkoa, tyhjensin roskakorin ja pulssini nousi huimiin lukemiin. Ennen kuin verisuoni ehti puhjeta päässäni, löysin vihkosen erään toisen laitteen pakkauslaatikosta. Kukahan sen oli sinne laittanut?

Ohjelma latautui kiltisti koneelle ja avasin sen pikakuvakkeesta. Ohjeen mukaisesti kiinnitin USB-kaapelin kameraan ja toisen pään tietokoneeseen. Kaiken piti olla kunnossa, mutta silti ohjelma huomautti, että kamera ei ole kytketty oikein, tarkista kaapeli. Avasin ohjekirjan ja tulkkasin pientä pränttiä kohdasta ”Videokameralla kuvattujen videoiden tuominen ja vieminen”. Sen verran sain selville, että tähän toimintoon tarvittiin ylimääräinen kaapeli, joka ei ole vakiovaruste. Mutisin itsekseni, että myyjä olisi voinut kertoa tästä, kun kerran peräsin juuri sitä ominaisuutta.

Seuraavan päivän ostoslistaan kirjasin videokaapelin. Kodintekniikkaliikkeen ystävällinen nuori mies sanoi selitettyäni ongelman. ”Niin, siis firewire-kaapeli”. Nyökyttelin, että kyllä kai, mutta en tiedä, onko koneessani sille aukkoa. Myyjä sanoi vakuuttavasti, että kaikissa uusissa koneissa on sellainen, kyllä kaapeli sopii 99,9 % -sesti siihen. Sain ostaa kaapelin avokaupalla.

Kotona kaivoin esille tietokoneen opaskirjan ja tutkin sen avulla koneen kaikki mahdolliset aukot, joihin kaapelin voisi pistää. Ei löytynyt, mutta sen verran opin, että joissakin valmistajan malleissa sellainen on ja joissain ei. Siis minulla oli juuri se riisuttu malli.

Siirryin tutkimaan puolison konetta, joka on vuosia aiemmin hankittu. Siitä antiikkikapineesta löytyi kaapelin mentävä aukko. Aloin homman alusta eli yritin asentaa siihen Motion Browser –ohjelman. Nyt CD-asema kieltäytyi yhteistyöstä. Ei ollut kuulemma käytössä! Nokkelana keksin avata valmistajan nettisivut ja etsiä sieltä samaisen ohjelman. Hetkeksi huumaannuin riemusta, kun sain sen ladattua eikä aikaa kulunut kuin 20 minuuttia. Huuma muuntui pian manaukseksi, ohjelma oli tarkoitettu Windows Vista – käyttöjärjestelmälle, minulla oli vanhanaikainen Windows XP.

Kaivoin puhelimeni luettelosta vuosia sitten tietoteknistä apua antaneen Jarin numeron ja soitin siihen hieman arkaillen. Puhelimeen vastasi reipas miehenääni joka kysyi, mitä minulle nykyisin kuuluu. Vastasin että muuten hyvää, mutta juuri nyt ovat hermoni riekaleina. Kerroin huoleni, jolloin Jari ehdotti, että kytkisin tietokoneen irti virrasta, irrottaisin CD-aseman ja sitten taas laittaisin kaikki takaisin. Ihme tapahtui! Cd-asema alkoi toimia, ohjelma latautui, yhdyskaapeli sopi sekä kameraan että tietokoneeseen ja yhdyskäytävä toimi. No, ihan pikkujuttu oli se, että ennen ohjelmankäyttöä piti ladata netistä pdf-muotoiset ohjeet toimintoa varten. Ne olivat jopa selkeät ja niiden avulla askel askeleelta sain videomateriaalin siirrettyä tietokoneelle. Sen muokkaus siellä on taas ihan oman tarinansa.

Koirat pyörivät hermostuneena ympärilläni, kun näprään vain laitteiden kanssa. Fina haukkuu kimeästi ja tekee leikkihyökkäyksiä Eevin kimppuun. Väliin Eevi työntää kuonon polvelleni ja kirputtelee käsivarsiani. Myönnän, tänään en ole ehtinyt touhuta niiden kanssa kuten tavallisesti.

Reissustaffit

Ahvenanmaan kisareissulta on palattu eikä kovinkaan pahasti rähjäytyneinä. Viikonloppu oli melko rankka niin ihmisille kuin koirillekin, mutta taas ollaan monta kokemusta rikkaampia. Laiva-aikataulu Maarianhaminaan on hankala; Helsingistä lähdettäessä laiva on perillä klo 4.35 ja paluu on sekin yöllä eli lähtö Maarianhaminasta klo 23.45. Eevi ja Fina osoittivat taas mainiosti, miten sopeutuvaisia ne ovat muuttuviin olosuhteisiin. Niitä ei hetkauttanut autolla ajo laivan sisuksiin, ei hyttiin sulloutuminen, eikä hotellihuoneeseen majoittuminen. Laivan hytissä ne hyppäsivät oitis sängylle aivan kuin olisivat testanneet oliko siellä kunnon pedit. Kun menomatkalla unenpöpperöisinä raahauduimme aamuyöstä autolle, käytävän tukki joukko bailaajia. Porukka riemastui nähdessään koirat, mutta nämä vain huiskauttivat vähän häntää ja loikkivat lattialla lojuvien ihmisten yli.

Kilpailut alkoivat Eckerön urheiluhallissa jo lauantaiaamuna klo 9, joten hotellissa ehdimme käväistä nukkumassa tunnin verran. Ensimmäisenä päivänä molemmilla koirilla oli kaksi kilpailua ja rankan yön jälkeen teimme ihan kelpo tuloksia. Finan ensimmäisessä kisassa puhdas rata oli hiuskarvan varassa, en osannut tarpeeksi ennakoida ja se hyppäsi puomin kontaktin alas. Sijoitus oli 7/19. Toisella radalla Fina hyppäsi väärän esteen ja hylättiin. Eevin ensimmäisen radan tulos oli 15 ja sijoitus 11. Silti olin tyytyväinen suoritukseemme, Eevi oli vauhdikas ja hyvin hallinnassa. Sunnuntaina Finan tulos oli 15 ja sijoitus 4/19, radan vaikeudesta kertoo se, että kaikki muut hylättiin. Eevi taas pujahti putken väärään päähän ja hylättiin. Siis kuudesta radasta saimme puolet hyväksyttyinä ja niistä Fina keräsi paremman saaliin kuin äitinsä.

Maarianhamina ei turistille paljoa tarjonnut, kaduilla oli hiljaista kuin aavekaupungissa. Kun sää oli kaiken lisäksi surkea, ei ulkoilukaan maistunut liiemmin. Kaupungin suosituin paikka taisi olla Kotipizza, siellä oli väkeä ihan jonoksi asti. Se olikin ainoa paikka josta sai vatsantäytettä kohtuuhintaan. Sunnuntai-iltapäivän ja illan loikoilimme hotellihuoneessa seuraten urheilua TV:stä, lueskellen ja torkkuen, siis koirat vain löhöillen. Maanantain ulkoilulenkillä kotimetsässä purettiin sitten kaikki patoutunut energia.

Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui iloisesti, vaikkei mitään suurempia juhlia ollutkaan tiedossa. Aloitin jo puolen päivän aikoihin salsaamalla Elixian tiloissa hurmaavan Juanin ohjaamana. Kyllä suomalaisnaisiinkin saa eloa, hymyä huuliin ja liikettä lanteisiin, kun salsa soi ja Juan innostaa askeltamaan. Kerrassaan hauskaa! Nyt olen jo osallistunut Juanin EasyLatin-tunnille ja siitä tulee minulle vakiovuoro. Illalla olimme oopperassa katsomassa Carmenia, mikä taas oli hienoinen pettymys, mutta hieno esitys silti. Vuoden vaihtuessa ympäristössä oli melkoinen rakettiräiske, mutta onneksi Eevi ja Fina eivät olleet millänsäkään, höristelivät vain vähän korviaan.

Uudenvuoden päivänä Espoon verkkopalloseura järjesti tennisturnauksen vanhaan malliin. Se tarkoitti sitä, että pelaajat olivat pukeutuneet vanhanaikaisesti valkoisiin ja pelit pelattiin puumailoilla. Kuvittelin että pelaaminen olisi ollut vain nimellistä, mutta hiki niskassa siellä oteltiin nelinpeleissä, silti hymy huulessa. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla siinä ohessa ja muuten vain iloista seurustelua. Kotiin palatessa mietin, että näin hauskaa minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Sellaista oikeaa ja aitoa hauskanpitoa.

Loppiaissunnuntai on kallistunut iltaan ja huomenna pukkaa arki päälle. Epäonninen joulukuusi nojaa ulkovaraston seinään ja koristeet on kerätty pois. Oli mukavaa laittaa koti jouluasuun, mutta kyllä on oikein miellyttävää taas asustaa siistityssä talossa. Meillä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa, vain alakerrasta kuuluu vaimea television ääni, kun Elias seuraa ampumahiihtoa. Olen itsekin viettänyt pitkään television ääressä, ensin piti katsoa Tour de Skin loppukilpailu, sitten naisten pujottelukisa ja vielä miesten vastaava kisa. Nyt olen istunut tietsikan ääressä viimeistelemässä kirjaani ja olen urakkani loppumetreillä. Pitäisi vihdoin malttaa irrottautua tekstin hiomisesta ja uskaltautua lähestymään kustantajaa. Ehkäpä ensi viikolla! Yli vuosi on kulunut kässärin parissa ja se on minulle kuin rakas ystävä. En uskalla edes ajatella, mitä teen jos saan murska-arvion kustantajalta. No, Agatha Christiekin lähetti ensimmäisen kirjansa kässärin 7 kustantajalle ennen kuin sai kustannussopimuksen.

Nyt Fina tuli viereeni, kurottautui nuolaisemaan korvaa ja ehdottaa että voitaisiin tehdä jotain mukavaa. Hyvä että se pitää emännän taukoliikunnasta huolta. Muuten, Eevin suu on raikastunut ja tulehdus talttunut. Näin jälkikäteen vasta huomaa, että ienhaava on vaivannut sitä, sillä se pureskelee ja leikkii nyt erityisen innostuneesti. Metsässä yritän estää sitä pureskelemasta keppejä, mutta se on melkein toivoton tehtävä. Kotona Eevi joutuu päivittäin hammastarkastukseen ja on saanut aivan oman hammasväliharjan.