torstaina, lokakuuta 30, 2008

Talonvahdit

Tulipa taas todettua, ettei meidän staffeista ole talonvahdeiksi. Ne toivottavat aina riemuisasti tervetulleiksi kaikki tulijat, niin naapurit, vieraat kuin kaupustelijat. Olen kuitenkin arvellut, että jos sisään pyrkisi vieras ihminen silloin, kun me emme ole kotona, niiden vartiointivaisto heräisi. Turha kuvitelma, joka murskautui eilisen episodin myötä.

Palasin kotiin kaupungilta puolen päivän maissa ja tapasin pihalla nuohoojan, joka sanoi odotelleensa jonkun aikaa että pääsisi töihin. Hän oli aivan oikein ilmoittanut tulostaan ja Eliaksen piti olla kotona avaamassa ovi. Elias oli kuitenkin unohtanut lupauksensa ja lähtenyt omille asioilleen. Nuohooja oli soittanut ovikelloa turhaan ja todennut että haukusta päätellen ainakin koiria on talossa. Yllättäen ovi oli auennut ja Eevi ja Fina sännänneet ulos. Ne olivat tervehtineet nuohoojaa staffimaisella tavallaan ja juosseet takapihalle. Nuohooja oli mennyt varovaisesti eteiseen, huhuillut isäntäväen perään saamatta kuitenkaan vastausta. Hän kertoi minulle, ettei tohtinut ryhtyä töihin ilman lupaa. Sen sijaan hän oli pyydystänyt koirat pihalta sisään, sulkenut oven ja jäänyt odottelemaan talonväen paluuta. Pahoittelin kovasti tapahtunutta ja kysyin oliko hän säikähtänyt koirien ryntäystä. Ei mies ollut pelästynyt koiria, mutta ollut huolestunut miten saisi ne takaisin sisään. Koirillamme ei näköjään ole minkäänlaisia ennakkoluuloja edes oudon näköisiä vieraita kohtaan, ei mustapukuista miestä kohtaan, jolla kaiken lisäksi oli olalla kummallinen nuohousharja!

Sunnuntain kauheassa myrskyssä lähdin Finan kanssa kentällemme Seppo Savikon kurssille. Elias sanoi, että vain agilityhullut lähtevät ulos tuollaisessa säässä, ja täytyy myöntää että melko hulluja me olimmekin. Vaikka varusteiden piti pitää vettä, parin tunnin koulutuksen jälkeen märkyys oli tunkeutunut kaikkialle kroppaan. Myrskytuuli heitteli esteitä ja kentällä oli suuria lätäköitä. Kun meidän vuoromme oli suorittaa rataa, Fina istui lähdössä värisevänä kuin haavanlehti roikottaen toista etutassua ylhäällä. Seuratoverit kysyivät mikä sen tassua vaivaa ja Seppo ihmetteli, miten staffi voi olla noin herkkä. Kun vauhtiin päästiin, Fina unohti surkeutensa hetkeksi, mutta muutaman toiston jälkeen se juoksi ulos kentältä ja tutki olisiko jossain pysäköidyssä autossa ovi auki että pääsisi sateen suojaan.

P.S. Kotiovi oli kyllä lukossa nuohoojan tullessa, eivätkä koirat osaa avata lukkoa. Lukko on kuitenkin hieman väljä ja kun ovea vastaan hyppää staffimassaa, lukko saattaa aueta.

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Matkoilla



Eevin lempipaikka olohuoneen ikkunan ääressä, josta voi seurata naapurikoirien ulkoilua.

Eevi vietti 9-vuotissyntymäpäiviään matkoilla eli Sirkka ja Markku Helasuon luona Iirislahdessa. Isäntäväki oli taas matkannut Turkkiin tennistä pelaamaan ja siksi Fina ja Eevi pääsivät nauttimaan Sirkan ja Markun huolenpidosta. Taisivat olla vain mielissään, kun pääsivät kylään ja uusille ulkoilureiteille. Mennessämme sinne koirat karkasivat heti auton oven avattuani Helasuon ovelle. Istuimme olohuoneessa hetken juttelemassa ja korvani reagoivat outoon ääneen. Eevin oli löytänyt Markun nappikuulokkeet makuuhuoneesta ja kun molemmat koirat olivat maistelleet niitä, ne päätyivät roskakoriin. Nolotti kovasti tuollainen alku hoitoviikolle, mutta Markku vakuutteli ettei vahinko ollut suuri.

Kun sain Turkkiin tekstiviestin, “Koirat voivat hyvin. Olemme tehneet kolme lenkkiä päivittäin…….Kaikki mahdumme samaan sänkyyn peiton alle”, osasin jo rentoutua ja nauttia lomamatkasta täysillä. Mukavaa oli kuitenkin palata taas kotiin ja hakea Eevi ja Fina Iirislahdesta. Sirkka ja Markku sanoivat kaiken menneen hyvin, mutta kyllä he varmasti olivat helpottuneita luovuttaessaan koirat takaisin meille. En tietenkään saanut purettua heti laukkuja ja jätin koirien tarvikekassin lattialle. Seuraavana päivänä löysin matolta punaisia Synolux-tabletin jäänteitä ja arvelin Finan kaivaneen lääkepussin kassista. Purutabletit ovat hyvän makuisia, siksi se naposteli niitä. Taitaa olla niin, että kotona olo on riskialttiimpaa kuin vieraiden hoidossa, emäntä kun jättää lääkkeet ja muut tavarat koiran kuonon ulottuville.

Viimeisin Talouselämä nro 35, kirjoittaa artikkelissaan “Ystävä sä kallis” koiranpidon kalleudesta. Mielenkiintoisia näkökohtia koiranpidosta on siihen kerättynä:
- Koirat haukkuvat miljardeja omistajiensa kukkarosta
- Liian suojeleva omistaja tekee koiralleen karhunpalveluksen
- Miten kallista onkaan ihmisen pito
- Taluttajalla käy flaksi

Kaiken kaikkiaan positiivinen artikkeli, jota suosittelen luettavaksi.



Roomalaisen amfiteatterin katsomossa

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Kiireitä ja eräpäiviä

Kuukauden vaihde on ollut kiireinen, sillä syyskuun viimeiselle osui monta dead line –päivää. Piti tarkistuttaa Westerpetin tilit, jotta sain tehtyä veroilmoituksen. Kun viimeisenä päivänä aioin kiikuttaa sen Tapiolan verotoimistoon, siellä olikin lappu luukulla. Verotoimisto on yhdistetty Vantaan toimistoon ja sinne asti en viitsinyt lähteä ajamaan. Äkkiä kirjekuoriostoksille, ilmoitus kuoreen, postimerkit päälle ja postiin. Viimeisen päivän postileima hyväksytään. Miksi ihmeessä asiat täytyy jättää aina viime hetkeen?

Helsingin sanomien ilmoitus Haluatko kirjailijaksi -kurssista sai minut väsäämään hakemuksen, jonka myös piti olla postitettuna syyskuun viimeinen. Kirjoittamistyö on pitänyt minut niin kiireisenä, että blogi on saanut jäädä odottelemaan kuulumisiaan. Kun vielä sain postitettua Suomen tietokirjailijat ry:lle apurahahakemuksen syyskuun lopulla, tuntui lokakuun ensimmäinen aivan lomapäivältä.

Silti ehdin viettää viime viikonlopun Jäähallin katsomossa agilityn maailmanmestaruuskilpailuja seuraten. Suomen odotukset olivat korkealla, mutta kun menestystä ei koirakoiltamme alkanut kuulua, laski tunnelma aivan käsin kosketeltavasti. Viimeisen kisapäivän toivo eli maxi-luokan Jaakko Suoknuutti ja Zen nostatti yleisön odotuksia varsinkin kun edellisen päivän sijoitus oli ykkönen. Kun Jaakko ja Zen lähtivät radalle viimeisenä puolustamaan ykköspaikkaansa, kaikki näytti hyvältä. Puolessa välissä tapahtui hienonhieno ohjausvirhe ja Zen syöksyi väärälle esteelle. Yleisö huokasi äänekkäästi ja Jaakko heittäytyi radalle makaamaan.

Muuten oli antoisaa seurata erilaisia ohjaustyylejä ja tavata agilitykansaa ilman koiriaan (tunnistusongelmia) sekä katsastaa tarviketarjontaa. Ostin koirillemme askartelupelin, joka on osoittautunut hintansa arvoiseksi. Koirat oppivat jujun hetkessä, mutta ovat innokkaina leikkimään yhä uudelleen. Tarkoitus on että ne löytävät palikoita siirrellen namin eli tunnistusleikistähän siinä on kyse. Erään kerran Fina istahti pelin viereen ja katseli minua tarkasti. Yritin usuttaa sitä vielä etsimään namia, mielestäni yksi oli piilotettuna palikan alla. Eipä ollutkaan ja Fina oli oikeassa pyytäessään minua täyttämään namikolot taas.