Kun kysyi viisivuotiaalta pojalta, mikä oli hauskinta Tukholman risteilyllä, vastaus oli jotain ihan muuta, mitä aikuinen oli olettanut. Pyryn mielestä hauskinta oli, ja nimenomaan tässä järjestyksessä: portaissa juokseminen (hytti oli 11 kerroksessa ja hissejä sai aina odottaa), leikkihuoneen pallomeri ja Tukholman lelukaupassa käynti. Isovanhemmat olivat olettaneet, että Vasa-laiva — museo olisi ollut numero ykkönen. Tosin sekin kiinnosti poikaa ihan aidosti ja pääsi listalla 10 parhaan asian joukkoon. Kotona Pyry oli jo pohtinut, miten kauan siellä museossa pitäisi olla ennen kuin pääsisi lelukauppaan. Hän myös varoitti meitä, että lelukaupassa voi mennä kauan kun “hänellä on yleensä vaikea tehdä valintoja”. Sää Tukholmassa ei ollut suosiollinen ja kun vielä pienoisten liikenneongelmien takia jouduimme kävelemään Skansenilta keskustaan, olimme märkiä, kylmissämme ja väsyneitä. Pyry ei valittanut, mutta ehdotti hienovaraisesti, että seuraavaan kohteeseen mennessämme käyttäisimme vähän enemmän bussia.
Eevi ja Fina pääsivät risteilyn ajaksi Ginan kavereiksi ja tapaaminen oli jälleen ylenpalttisen riehakas. Eevi-parka yritti pitää tyttärentytärtä vähän aisoissa, mutta Gina vain innostui ja hyppi kuin jojo sen yli, ympäri ja ohi. Eevin sietokyky venyy melko pitkälle, mutta jos tyttö hyppii ihan nenälle, kuuluu kelpo rähähdys. Siitä Gina vain innostuu, saa hepulin ja hyppii entistä villimmin.
Paluumatkalla haimme koirat Laaksolahdesta ja jätimme keittiön pöydälle hoitopalkan, lakritsaa, vaahtokarkkeja ja suklaata. Rasiat olivat tiukasti pakattuna muovipussiin ja teljettynä kulhon taakse kauimmaiseen nurkkaan, jottei Gina yltäisi niihin. Illan suussa Risto soitti ja äänestä kuulsi harmistus:
- Jätittekö tarkoituksella Ginan vapaaksi olohuoneeseen, kun lähditte?
- Miten niin, olisiko se pitänyt sulkea jonkun pojan huoneeseen?
- No, se on syönyt puolen kilon paketin lakuja siitä tuliaispussista ja oksentelee nyt ympäriinsä.
Pyytelin anteeksi tietämättömyyttäni, että Gina haluaa tutkia jok’ikisen uuden asian kodissaan. Onneksi lakritsi ei ole vaarallista koiralle, enemmänkin harmillista ihmisille, jotka joutuvat siivoamaan oksennuksia ja ripuleita.
Viime kirjoituksessa jätin avoimeksi metsäisen kuva-arvoituksen. Jos et ole vielä keksinyt oksan jyrsijää, voin paljastaa että se oli Fina. Talven korkeat kinokset antoivat koiralle lähes metrin korokkeen. Kun vielä oksan kärki oli juuttunut lumeen, Fina ulottui siihen ihan normaalisti kaikilla neljällä seisten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti