Reissustaffit

Lapin kesäloman perinteeseemme on kuulunut heinäkuussa joko pidempi tai lyhyempi tunturivaellus rinkka selässä ja teltta yömajana. Eevi ja Fina ovat kiertäneet kanssamme niin Suomen, Norjan kuin Ruotsin Lapin tunturit.  Tänä kesänä perinteille tuli katko useasta syystä.  Pääsimme Räisälään lomanviettoon vasta elokuun alussa, sillä kesä-heinäkuu meni Ginan pentuja hoivatessa. Kun laumassa on nyt yksi ikääntynyt koira, yksi pentu ja kaksi seniori-ihmistä, ei rinkka-telttavaellus ainakaan tänä kesänä enää tullut kysymykseen.  Nyt vaellettaisiin kumipyörät alla. Koska Sevettijärven-Näätämön suunnalla ei ole tuntureita, on se kolkka jäänyt katsastamatta, ja sinne suunnattiin nyt auton nokka.

Hieman minua askarrutti Hedyn jaksaminen automatkalla ja sopeutuminen uusiin yöpymispaikkoihin, mutta turhaa huolehdin, se oli innolla kaikessa mukana. Pidimme useasti taukoja ja valitsimme sellaisia paikkoja, missä koirat pääsivät juoksentelemaan vapaasti. Niinpä ne saivat kahlata mm. Inarinjärvessä, Kirakkajärvessä, ja Tenojoella. Kirkenesissä kapusimme vuonoa reunustavalle vuorelle ja räpsimme ihania maisemakuvia. Lounaat nautimme luonnon helmassa mitä kauneimmilla paikoilla auringon helliessä. Yöpymispaikat vaihtelivat hotellista tunturimajaan ja joka ilta Hedy asettautui omalle viltilleen nukkumaan kuin se olisi ollut kotonaan. Eevi ja Fina pitivät selviönä, että hotellissa nukutaan sängyssä ja kun molemmat halusivat nukkua minun kyljessäni, oli hieman ahdasta. Hedyä varten laitoin lattialle imeytymisalustan ja käärin matot syrjään, eikä hotellin tekstiileille tullut vahinkoja.

Inarijärven rantakivikolla

Lounastauko Kirakkajärvellä

Iltakävely Varanginvuonolla

Tankajoen rantamilla

Neljän päivän reissun jälkeen tuntui taas hyvältä päästä takaisin mökille ja normaaliin päivärytmiin. Eilen Eevi kuitenkin aiheutti meille huolta, sillä se oli kummallisen väsynyt eikä halunnut edes lähteä aamulenkille. Puolittain raahasimme sen ulos, mutta portin paikkeilla se veti pään kaulapannan läpi ja juoksi takaisin kuistille. Lähes koko päivän se makaili sängyssä ja tuli ulos vain pakolla. Illalla se jo suostui suuren houkuttelun jälkeen kävelemään lyhyen lenkin. Mikään paikka ei näyttänyt kipuilevan, ruoka maistui ja käytös oli muuten normaali. Tänä aamuna meillä oli taas entinen Eevi, se joka haukkuu ja hösöttää kun pienikin merkki lenkille lähdöstä on ilmassa. Se leikki Hedyn kanssa ja kimitti laiturilla, kun menimme uimaan. Joskus jopa ärsyttävä haukku kuulosti nyt melkein musiikilta. Eevin outo käytös taisi johtua vain matkaväsymyksestä ja stressistä, vaikka se käyttäytyi matkalla ihan normaalisti. Vanha koira ei enää joustavasti sopeudu muutoksiin, vaan se haluaa että elämä on tasaista ja rutiinit ovat kohdallaan.

Maailmankuvan laajennusta

Vain hetken Hedy ihmetteli kavereiden häviämistä, mutta sitten kiinnostus suuntautui jo isojen koirien tekemisiin ja ihmisten touhuihin.  Ne olivat tällä kertaa poikkeuksellisia, sillä eteiseen kannettiin kasseja ja matkalaukku, joihin heiteltiin vaatetta, kenkiä, lukemisia ja tietotekniikan vaatimaa johto/laturi-varustusta. Maanantai-iltana ajoimme Pasilan uudelle autojuna-asemalle, jätimme auton kuljetettavaksi ja kävelimme odottelemaan Rovaniemen junan saapumista. Makuuhytissä levittelin lattialle Hedyn makuupatjan, leluja ja imeytysalustoja. Eevi ja Fina muistavat matkakuviot ja hyppäsivät oitis alapetille. Fina kyllä myöhemmin nostettiin yläpetiin Eliaksen unikaveriksi. Hedy asettautui hytissä aloilleen aivan kuin matkustaminen ei olisi sen kummempaa kuin kotiolot.

Rovaniemeltä oli vielä 130 km:n automatka Räisälään, mutta sitä ennen piti ruokavarastot täydentää Kemijärvellä. Tuntui hyvältä kun vihdoin saimme purkautua autosta Piilopirtin pihalla. Ruoho oli kasvanut melkein metrin korkuiseksi ja viime kesästä koivut ovat kasvaneet niin että ne peittävät jo osan järvinäkymää.  Eevi ja Fina tutkivat heti tutut paikat ja Hedy yritti pikkujaloillaan pysyä perässä.  Lähes arktinen sää tervehti meitä, seuraavan aamu mittari näytti vain 6 astetta. Jotain hyvää sentään säässä nähtiin, kun pilvet pitivät sateen sisässään. Päivä päivältä sää on lämmennyt ja tänään olemme jo grillanneet kesäkeittiössä ja saaneet ihailla auringonlaskua Kemijärven taakse.

Hedy on sopeutunut mökkioloihin uskomattoman hyvin, se vipeltää pihalla niin että ruohossa erottuu vain musta hännän pää. Kun mökin ovi on auki, se juoksee oma-aloitteisesti ulos ja sisään. Olemme myös tehneet pieniä kävelylenkkejä ympäristöön,  ja ihmetystä herättää miten pieni staffityttö jo seuraa laumaa. Kun yritän ottaa sen syliin, ettei lenkki kävisi liian rankaksi, se pyristelee itsensä vapaaksi.  Mallioppiminen on vahvaa, se etsii isojen koirien tapaan keppejä, käpyjä mutta myös poron pipanoita. Päivät ovat rytmittäneet ulkoleikkien, syömisen ja nukkumisen mukaan.  Erityisesti arvostan sen hyviä unen lahjoja yöllä, kun iltakymmenestä jaksetaan nukkua noin kello seitsemään.

Kyllä minäkin sitten kun kasvan isoksi ja vahvaksi

                            

Eroahdistusta ja onnea

Hedy

Urho

Ismo

Milli

Fina ja Into

Kun aamuseitsemältä yrittää vetää peittoa korville vaimentamaan pentujen riipovaa kiljuntaa, manailee hetken pentujen hoidon rankkuutta. Manailu kaikkoaa kuitenkin, kun pentuhuoneen ovella näkee viiden viikarin ilon emännän ilmaantuessa näkyviin. Ruokakuppi on vietävä nopeasti tarjolle ja niin pennut pysyvät hetken paikoillaan. Pentuhuone muistuttaa yön jäljiltä sikolättiä. Pentujen kasvatus kotioloissa ei toden totta ole nirppanokkien eikä hienohelmojen työtä. Pissapaperit ovat vuotavan märkiä, kakkaläjät tallottuja ja osa leluista sekaisin siinä sotkussa. Runsaan tunnin siivouksen ja järjestelyjen jälkeen paikat ovat taas kunnossa, pennut kylläisiä ja leikit vauhdikkaita. 

Kun Gina lähti kotiin viime viikolla, odotin jännittyneenä miten Fina suhtautuisi pentuihin. Aluksi se oli hyvin varautunut, mutta päivä päivältä se antautui leikkimään pienten kanssa. Nyt meillä leikitään aivan villinä, Fina makaa välillä selällään ja pennut peuhaavat sen päällä ja ympärillä. Jos leikit käyvät liian villeiksi, se komentaa pentuja, kuten aikuisen koiran pitääkin. Pennut vastaavasti ymmärtävät Finan viestit, eivätkä säiky kovaäänistä komentelua. Eevi sen sijaan pitää arvokkaan etäisyyden villikkoihin. Sen komentelu on kovaäänistä, mutta ei onneksi vaaraksi pienille. Pari kertaa olen jo huomannut, että Eevi heiluttaa häntää ja nuuskii pentuja.

Eron aika on käsillä ja olen toisaalta haikea, mutta myös onnellinen pentujen puolesta. Into lähti jo eilen kotiinsa ja oli mukava kuulla, että kotimatka oli sujunut hyvin eikä se ollut kummemmin arastellut uutta kotiaan. Työpöydällä odottavat Urhon, Ismon ja Millin kassit ja sunnuntai-iltana meillä taitaa olla melko hiljaista. Odotan myös kovasti, että saan keskittyä Hedyyn ja aloittaa sen kanssa jo kotikasvatuksen alkeet.

Lähes neljän kuukauden projekti on siis lähes päätöksessä ja se saa arvosanaksi kiitettävän. Jokainen pentue on tuntunut ainutlaatuiselta, ja kasvateista on kasvanut upeita yksilöitä. Silti tuntuu, että tämä oli erityisen hieno pentue ja toivon, että pikkuiset kasvavat hyväluontoisiksi ja komeiksi rotunsa edustajiksi. Kaiken kukkuraksi olen pentujen kautta päässyt tutustumaan uusiin mukaviin ihmisiin, jotka toivottavasti jatkavat Greenline-staffien perinnettä.