Aamuvirkkuilua

Kun kännykkä herättää minut kello 5.30 ja tunnin kuluttua starttaan auton kohti Juvanmalmilla sijaitsevaa Sporttikoirahallia, joku voisi lyödä otsaani jo koirahullun leiman. Fina ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös noin outoon aikaan, ja jouduin houkuttelemaan sen autoon namien avulla . Sporttikoirahallilla oli jo seuratoveri borderterrierinsä kanssa treenaamassa, eikä Finaa tarvinnut enää houkutella liikkeelle. Lämpimässä hallissa ja keinonurmialustalla oli mukava treenata ja parin tunnin jälkeen olivat niin ihmiset kuin koirat saaneet taas hyödyllistä liikuntaa ja ohjausoppia. Perjantain aamuvuoro on varattuna kevääksi asti,ja ehkäpä Fina oppii tunnistamaan aamuvarhaiset heräämiset hauskojen treenien merkiksi.

Sunnuntaiaamuna kännykkä pimputteli myös aamuvarhain, sillä Purina-Areenalla Konalassa mini 3-luokka aloitti jo klo 7.00. Kun valmistelin lähtöä kotoa samoihin aikoihin, Fina kaivautui yhä syvemmälle peiton alle. Sain sen houkuteltua eteiseen ja puin loimen päälle. Kun käänsin selkäni, se oli upottautunut nojatuolin tyynyjen sekaan nukkumaan. Perillä Konalassa reipas aamulenkki keskuspuiston poluilla karisti väsymyksen rippeet meiltä molemmilta. Pieni pakkanen oli raikastanut sään ja tuntui hyvältä nähdä aurinko taas pitkästä aikaa.

Seuratessani minikoirakoiden epätoivoisia yrityksiä selviytyä vaativasta radasta, aloin turhautua ja katua, että olin ollenkaan ilmoittautunut kilpailuihin. Kun vuoromme tuli, pujahti Fina ensimmäisen hypyn jälkeen väärään putken päähän, ja jouduimme lopettamaan suorituksen siihen. Suuren kilpailijamäärän vuoksi tuomari oli päättänyt että rataa ei saa hylkäyksen jälkeen suorittaa loppuun. Neljätoista euroa maksoi siis yksi hyppy ja väärä suunta putkessa! Kanssakilpailijat olivat tuohduksissaan kun suurin osa hylkäytyi radalla. Toiselle radalle, joka tuntui vielä vaikeammalta, menin melkoisen aggressiivisessa tilassa. Pidin Finan hallussa tiukoilla käskyillä ja keskityin jokaisen esteen oikeaan suorittamiseen. Kun tulimme maaliin, kuuluttaja onnitteli meitä virheettömästä ratasuorituksesta. Tiukasta hallinnasta johtuen yliaikaa tuli 2 sekuntia, mutta tärkeintä oli saada hyväksytty rata. Tuloslistalla oli vain viisi hyväksyttyä koirakkoa kolmestakymmenestä starttaajasta. Sijoituimme Finan kanssa neljännelle tilalle ja se oli niissä olosuhteissa uskomattoman hienoa. Tästä lähtien jämäköidyn Finan ohjaamisessa, kerron sille selkeästi mitä tehdään ja osoitan sen myös liikkeilläni.

Tiistaista lauantaihin hoitelimme Annaa ja Pyryä ja ihmettelimme miten kaksi pientä ihmistä voivat täyttää ison talon niin kokonaisvaltaisesti. Lattiat täyttyivät leluista, eteiseen kasautui vaateröykkiöitä, keittiön pöytä muuttui tahmaiseksi ja korvamme täyttyivät Pikkukakkosen lastenohjelmista ja Maisa-videon musiikista. Eevi ja Fina sietivät hyvin lasten villiä menoa, mutta Annaa täytyi hieman pitää silmällä etteivät vikkelät kädet päässeet nipistelemään tai tökkimään koiria. Kylpyammeleikit ihmetyttivät Finaa ja se ulvoi ammeen reunalla, joko ilosta tai huolesta. Korvani herkistyivät kuulemaan, milloin koiran hampaissa rouskui Lego-palikka tai pehmolelun kestävyyttä testattiin. Eevi oli erityisen vahdittava, kerran yllätin sen repimässä nallen kaulahuivia ja toisen kerran salakuljettamassa legoautoa alakertaan.

Leikkimielellä

“Jo vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään” sopii kuvaamaan hyvin juuri 10 vuotta täyttänyttä Eeviä. Onhan Eevi ollut sähäkän vireä koko elämänsä, mutta nyt tuntuu olevan meneillään oikein vauhdikas vaihe. Eevi on leikeissä usein aloitteentekijänä, eikä Finaa tarvitse kahta kertaa kutsua. Leikin tiimellyksessä näkee kyllä hyvin, että Eevi on edelleen pomo. Fina heittäytyy selälleen ja antaa emon näykkiä pystyssä sojottavia tassuja, korvia ja kaulaa. Eevin liikkeet ovat hillittyjä kuten arvokkaalla rouvalla jo pitääkin, mutta eleet ovat nuoren koiran. Eevi leikkii paljon myös leluilla, noukkii lelukopasta mieleisensä ja hyppää sänkyyn jyrsimään tai repimään sitä. Puruluut, varsinkin nailoniset Toyboyt ovat suosikkeja, niitä se jäystää niin että silmävalkuaiset vain muljahtelevat. Eilen laskin, että telkkarihuoneen sohvalla oli kuusi erilaista puruluuta. Kun avaamme telkkarin, molemmat koirat loikkivat raput alas ja hyppäävät sohvalle kantaen suussaan jotain purtavaa.

Metsälenkeillä koirilla on vakiintuneet kuviot. Kun irrotamme taluttimet, käsken koirien odottaa vapaa-käskyä. Fina odottaa kuuliaisena ja saatuaan luvan juoksee ottamaan kädestäni namin. Eevi ei millään malttaisi odottaa paikallaan ja säntää luvan saatuaan ohitseni. Se saa hieman etumatkaa Finaan ja juoksee metsänreunaan etsimään ensimmäistä keppiä. Fina yhtyy vetoleikkiin, ja hetken odoteltuamme saamme koirat taas jatkamaan lenkkiä. Seuraava työmaa on pieni notkelma kallioiden välissä. Pajukko pitää koirien mielestä raivata pois, ja melko perusteellisesti ne ovat jo katkoneet rankoja. Taas odottelemme ja yritämme kutsua koiria nameilla houkutellen. Paras tapa saada Fina lopettamaan on kertoa, että minulla on käpy, jonka aion heittää. Käpy-sana toimii sähköiskun tavoin, ja olen jopa käyttänyt sitä agilitykisoissa saaden siten Finan huomion kohdistumaan itseeni.
Lenkin loppuvaiheilla Fina hyppää isolle kivelle ja odottaa suorituksestaan namipalkintoa. Ennen kuin tupsahdamme ulos metsästä Finan on päästävä tietyn ison kuusen alle, josta se etsii itselleen kävyn. Käpy suupielessä kuin sikari se kävelee loppumatkan kotiin.

Iltaisin sama lenkki tehdään pimeässä metsässä, mutta koirilla on silloin lamput kaulassa ja meillä otsalamput. Eräänä iltana ihmettelin kun Finan punainen lamppu loisti oudon korkealla. Lähempänä huomasin, että Fina riippui hampaillaan nuoren männyn varressa noin metrin korkeudella ja Eevi kiskoi puuta tyvestä. Jos lenkki tehdään tavallisena kävelynä naapuruston teillä, päivittäiset metsähommat jäävät tekemättä. Ne korvataan kyllä seuraavalla metsälenkillä. Silloin saamme odottaa koiria pitkän tovin ennen kuin oksat ja karahkat on pilkottu.

Oslossa oopperassa

Koirat kulkevat isäntiensä kanssa luottavaisina mitä erikoisimpiin paikkoihin, mutta kultainen noutaja isäntänsä kanssa lenkillä oopperatalon katolla taitaa olla tähän mennessä näkemistäni erikoisin. Paikka oli Oslo, missä uusi oopperatalo on suosittu nähtävyys ja varsinkin sen marmorilla päällystetty kattorakennelma houkuttelee ihmisiä (sallittuun) kiipeilyyn. Tosin koirien täytynee olla ummessa kattokävelyn ajan, sillä hiekkalaatikkoa eikä koiraroskiksia paikalla näkynyt.

Oslon matkan ensi sijainen tarkoitus oli osallistua yliopiston järjestämään palkintotilaisuuteen. Laivanvarustajana ja valaanpyytäjänä omaisuuden kerännyt Anders Jahre on perustanut mm. lääketieteellistä tutkimusta tukevan säätiön. Tänä vuonna nuoren pohjoismaisen tutkijan palkinto annettiin Jukalle syöpätutkimuksen edistämisestä. Anders Jahre oli säännöissä määrännyt että palkintojenjaon yhteydessä on järjestettävä kunnon juhlat. Juhlavan ja hyvin muodollisen palkintojuhlan jälkeen siirryttiin kaupungintalon hulppeisiin tiloihin nauttimaan loistava illallinen ja tanssimaan pikkutunneille asti. Iltapuvun seuraksi pakkasin laukkuun Finan aikoinaan syömät sandaletit (suutarin ehostamat), mutta nyt hienostelukengät päätyivät Grand Hotellin roskakoriin, ei niistä enää ollut tanssikengiksi. Samoissa tiloissa juhlitaan joulukuun 9. päivä rauhanpalkinnon jakoa Obamalle. Kaupungitalon ympärillä rakennettiin jo suoja-aitoja, joiden tarkoituksena on turvata Obaman liikkuminen alueella.

Eevi ja Fina olivat matkan aikana Sirkan ja Markun superhoitolassa. Tuskin ehdin avata auton ovea heidän talon edustalla, kun koirat juoksivat tutulle portille sora takatassuista sinkoillen. Sirkan valvovan silmän alla Fina ei ollut päässyt kaivamaan koloja piha-aidan alle eikä tutkailemaan naapureiden asumuksia. Sängyssä oli tainnut olla ahdasta, kun molemmat olivat tuttuun tapaansa ängenneet lakanoiden väliin.

Viime viikolla nuohooja ilmoitti taas tulostaan, ja tällä kertaa olimme kotona itse avaamassa oven. Vuosi sitten unohdimme nuohoojan tulon kokonaan ja ovikellon soiton villitseminä koirat olivat saaneet oven avatuksi. Ne olivat tervehtineet tulijaa ystävällisesti, mutta mies oli patistanut ne takaisin kotiin huomatessaan, ettei isäntäväki ollut kotona. Nyt molemmat tervehtivät riemukkaasti tuttua miestä. Nuohooja naureskeli ystävälliselle vastaanotolle ja totesi, että onpa tämä mainio huoltokohde kun koirat nuolevat kengät ja housulahkeet puhtaaksi.