Kevään harmeja

Muutamia viestejä kyykäärmeistä oli jo kantautunut korviini, mutta tänä aamuna pääsin itse todentamaan kyyvaaran. Eevin ja Finan ulkoilutuslenkki kulkee Hannusjärven metsässä pirunpellon eli kivikon yli, mutta kun tiedän alueen olevan käärmeiden suosikkipaikka, vaihdan lenkkiä heti lämpimien ilmojen saavuttua. Tänä aamuna Elias ehdotti kiertoreittiä, mutta sekin kulki kallioiden yli. Kuljin maata tarkkaillen ja ehdin juuri sanoa, että täälläkin voi olla käärmeitä, kun Elias komensi Eeviä pysymään paikoillaan. Hänen jalkojensa edessä makasi kyy, ja Eevi oli juuri juossut sen vierestä. Otin Finan kiinni ja ehdimme nähdä miten kyy luikerteli kiven alle. Koko loppumatkan kuljin katse maahan naulittuna ja sydän pamppaillen. Tästedes täytyy kiertää kaikki kalliot, mutta kyllähän käärmeet viihtyvät myös varvikoissa. Varminta olisi tietty pitää koirat kytkettyinä, mutta taidan silti ottaa riskin ja antaa niiden juosta vapaana. Koira ei reagoi liikkumattomaan käärmeeseen, sillä se ei eritä minkäänlaista hajua. Mutta jos koiran eteen osuu luikerteleva käärme, takuulla se nuuhkaisee sitä uteliaana ja saa piston ehkä kuonoonsa. Elias tosin rauhoittelee, että suurin osa koirista selviää käärmeenpuremasta hyvin, ehkä 1 % joutuu hengenvaaraan. Vaikka niin olisi, purema aiheuttaa kuitenkin kipua ja turvotusa ja vaatii nopeaa hoitoa.

Punkkeja on jo runsaasti liikkeellä ja koiralle kannattaa joko hankkia punkkipanta tai sivellä turkkiin punkinestoainetta. Oikeastaan punkin levittämä borrelioosi on pahempi vaiva kuin käärmeenpurema, siitä voi saada elinikäisen sairauden. Kun koirat makailevat meillä sohvalla ja sängyssä, pitäisi muistaa hoitaa punkkiesto erityisen huolellisesti. Mutta, miten se sanonta suutarin lapsista menikään

Kun pihamaa on taas paljaana lumen sulettua, Finan kivihullutus on päässyt vauhtiin. Isojen kivien pyöritys aiheuttaa vain haittaa hampaille, mutta pieniä kiviä se kantaa suussaan. Ne paljastuvat oikeastaan vain Finan eleistä, se yrittää olla niin huomaamaton, että herättää käytöksellään huomiota. Pelkään että se joskus nielaisee kiven ja sitten olisi taas leikkaus edessä.

Ginan astutuksesta on nyt kaksi viikkoa, mutta tässä vaiheessa ei mitään ulkoisia merkkejä mahdollisesta tiineystä voi nähdä. Roy tosin sanoi, että Gina syö ihan hirveästi, mutta koirilla voi olla muutenkin syömis- tai syömättömyyskausia. Eläinlääkäri Minna Viitanen taas sanoi, että hän pystyy toteamaan tiineyden 25 päivää astutuksen jälkeen. Voisin siis viedä Ginan hänen tutkittavakseen jo toukokuun 10. päivän tienoilla. Jännitystä siis riittää vielä pari viikkoa.

Andy kävi kylässä

Pitkänä perjantaina Gina tuotiin meille pariksi päiväksi hoitoon, mutta vierailu venyikin kymmeneksi päiväksi. Tavatessamme viime viikolla huomasin Ginan juoksun olevan tulollaan ja jo seuraavana päivänä löytyi lattialta veripiskoja. Tällä kertaa päätin valmistautua astutukseen hyvissä ajoin ja pyysin Eliasta ottamaan verinäytteen progesteronimääritystä varten jo torstaina eli kiiman kuudentena päivänä. Kun tulos perjantaina ilmaantui sähköpostiin, aikataulut saivat uuden järjestyksen. Progesteroniarvo oli lähes kuusi, mikä tarkoittaa että narttu on valmiina astutukseen. Soitin saman tien Thealle ja kyselin hänen aikataulujaan. Hän oli menossa sairaalaan ystävää katsomaan, joten astutus onnistuisi vasta seuraavana päivänä. Pian taas puhelin soi ja Thea lupasi tuoda Andyn meille illalla.

Andyn ja Ginan tapaaminen ei näyttänyt lupaavalta. Neito ärhenteli, jos sulho yritti tulla liian lähelle. Andy ymmärsi yskän ja pysytteli etäällä. Sitten kuitenkin luonto alkoi sanella käyttäytymisen kuviot. Gina aloitti rakastavaisen perinteisen juoksuleikin ”ota kiinni jos saat” ja Andy juoksi hurmioituneena perässä. Kun väsymys pysäytti rakastavaiset, läheisyys ei ollutkaan enää pelottavaa ja Gina salli Andyn hypyt. Kun suositusten mukaan astutus pitäisi toistaa vielä kahden päivän päästä, järjestettiin lempiväisille treffit tämän päivän aamuksi. Ei nytkään ollut neito heti suostuvainen, mutta Andyn kärsivällisen vokottelun jälkeen astuminen onnistui.  Nyt toivotaan parasta ja odotellaan viitisen viikkoa, jolloin ultrauksella voidaan todeta onko pentuja tulossa.

JOS  astutus tuotti tuloksia, JOS pentuja syntyy, laskettu aika olisi kesäkuun 11 – 15. päivä. JOS kaikki menee hyvin, pennut olisivat luovutusvalmiita elokuun toisella viikolla. JOS pentuja syntyy, niillä on lupaavat lähtökohdat. Andy on komea ja hyvätapainen staffiuros, Gina viehättävä ja suloinen staffityttö.
Tämän aikataulun mukaan ei matkoja kannata suunnitella ja jopa Agilityn SM-kisat pitäisi jättää väliin. No, aikataulut vahvistuvat toukokuun puolenvälin jälkeen.

Gina muutti äsken takaisin omaan kotiin Laaksolahteen. Meillä on oudon hiljaista, kun ilopilleri ja touhupetteri lähti Sarin matkaan.  Eevi ja Fina taitavat ikävöidä tyttöä.  Gina on ollut koko päivän vaisu, se taas taitaa ikävöidä Andyä.

Laumadynamiikkaa

Kun vastasin eilen illalla kännykkääni, siellä oli itkuinen pojan ääni: "Mulla on niin ikävä Eeviä".  Terapiakoira Eevi oli ollut Turussa Pyryn ja myös Annan ilostuttajana jo kaksi viikkoa ja nyt oli ollut aika palata kotiin. Eevi oli nukkunut Pyryn sängyn vieressä joka yö, katsonut sohvalla pikkukakkosta ja pyörinyt perheen jaloissa terhakkaana. Kun nyt Pyrylle oli tulossa kotiin hoitaja, ei koiran pito enää sopinut kuvioihin. Kaiken kaikkiaan Eevin pariviikkoinen vierailu oli tehnyt hyvää koko perheelle. Lapset saivat nähdä, että koiran pito ei ole pelkkää hyväilyä ja leikkiä, vaan siinä on myös paljon velvollisuuksia. Vanhemmat kertoivat ulkoilleensa enemmän kuin normaalisti ja löytäneensä ympäristöstä hienoja ulkoilualueita.

Eevi ei ollut ollenkaan ikävöinyt pois, päinvastoin se oli tuntunut nauttivan keskipisteenä olemista ja riehaantunut jopa leikkisäksi. Jukka kertoi, että se oli juossut metsässä kuin nuori hirvi ja riekkunut liikunnan iloa. Ikä kuitenkin painaa sen verran, että yritys ottaa Eevi lenkkikaveriksi typistyi lopulta vain kävelyksi, sillä se alkoi parin kilometrin jälkeen jättäytyä lenkkeilijän vauhdista.

Fina oli Ranskan matkamme ajan Ginan kaverina Laaksolahdessa. Viikko oli mennyt hyvin ja koirat olivat leikkineet ja muutenkin käyttäytyneet sievästi. Ainoa seikka, joka oli saanut isäntäväen hermostumaan, oli Finan kenkien piiloitusmania. Kerran Sarin lenkille lähtö meinasi tyrehtyä siiihen, ettei toista lenkkaria löytynyt millään. Hän oli jo vähällä lähteä lenkkariostoksille ja laskuttaa meitä uusista kengistä. Jostain nurkasta lenkkari kuitenkin onneksi löytyi. Tunnistan kyllä tilanteen, sillä monta kertaa jonnekin tärkeään menoon lähtö on viivästynyt, kun olen kulkenyt ympäri taloa yksi kenkä jalassani etsien sen paria.

Koirien erillään olon aikana tuli selväksi, että Eevi on lauman vahva johtaja. Fina oli yksin ollessaan kuin maansa myynyt, makoili apeana pedillään, ei vahtinut sohvalta ohikulkijoita, ei kimittänyt lenkille lähdössä eikä etsinyt metsässä keppejä. Korkeintaan se keräili kuusenkäpyjä. Nyt kun Eevi on taas mukana, lenkillä on ainakin kolme keppiprojektia. Fina on aina ollut emonsa seurassa,  enkä ole varmaankaan vieroittanut sitä kunnolla pentuaikana.  Toisaalta koira osaa myös ikävöidä kaveriaan ja ymmärtäähän sen, jos ei aina leikinaiheita löydy yksin ollessa.

Yhdessä taas