tiistaina, huhtikuuta 27, 2010

Lakua, nam, nam!

Valinnan vaikeus

Kun kysyi viisivuotiaalta pojalta, mikä oli hauskinta Tukholman risteilyllä, vastaus oli jotain ihan muuta, mitä aikuinen oli olettanut. Pyryn mielestä hauskinta oli, ja nimenomaan tässä järjestyksessä: portaissa juokseminen (hytti oli 11 kerroksessa ja hissejä sai aina odottaa), leikkihuoneen pallomeri ja Tukholman lelukaupassa käynti. Isovanhemmat olivat olettaneet, että Vasa-laiva — museo olisi ollut numero ykkönen. Tosin sekin kiinnosti poikaa ihan aidosti ja pääsi listalla 10 parhaan asian joukkoon. Kotona Pyry oli jo pohtinut, miten kauan siellä museossa pitäisi olla ennen kuin pääsisi lelukauppaan. Hän myös varoitti meitä, että lelukaupassa voi mennä kauan kun “hänellä on yleensä vaikea tehdä valintoja”. Sää Tukholmassa ei ollut suosiollinen ja kun vielä pienoisten liikenneongelmien takia jouduimme kävelemään Skansenilta keskustaan, olimme märkiä, kylmissämme ja väsyneitä. Pyry ei valittanut, mutta ehdotti hienovaraisesti, että seuraavaan kohteeseen mennessämme käyttäisimme vähän enemmän bussia.

Eevi ja Fina pääsivät risteilyn ajaksi Ginan kavereiksi ja tapaaminen oli jälleen ylenpalttisen riehakas. Eevi-parka yritti pitää tyttärentytärtä vähän aisoissa, mutta Gina vain innostui ja hyppi kuin jojo sen yli, ympäri ja ohi. Eevin sietokyky venyy melko pitkälle, mutta jos tyttö hyppii ihan nenälle, kuuluu kelpo rähähdys. Siitä Gina vain innostuu, saa hepulin ja hyppii entistä villimmin.

Paluumatkalla haimme koirat Laaksolahdesta ja jätimme keittiön pöydälle hoitopalkan, lakritsaa, vaahtokarkkeja ja suklaata. Rasiat olivat tiukasti pakattuna muovipussiin ja teljettynä kulhon taakse kauimmaiseen nurkkaan, jottei Gina yltäisi niihin. Illan suussa Risto soitti ja äänestä kuulsi harmistus:
- Jätittekö tarkoituksella Ginan vapaaksi olohuoneeseen, kun lähditte?
- Miten niin, olisiko se pitänyt sulkea jonkun pojan huoneeseen?
- No, se on syönyt puolen kilon paketin lakuja siitä tuliaispussista ja oksentelee nyt ympäriinsä.

Pyytelin anteeksi tietämättömyyttäni, että Gina haluaa tutkia jok’ikisen uuden asian kodissaan. Onneksi lakritsi ei ole vaarallista koiralle, enemmänkin harmillista ihmisille, jotka joutuvat siivoamaan oksennuksia ja ripuleita.

Viime kirjoituksessa jätin avoimeksi metsäisen kuva-arvoituksen. Jos et ole vielä keksinyt oksan jyrsijää, voin paljastaa että se oli Fina. Talven korkeat kinokset antoivat koiralle lähes metrin korokkeen. Kun vielä oksan kärki oli juuttunut lumeen, Fina ulottui siihen ihan normaalisti kaikilla neljällä seisten.

maanantaina, huhtikuuta 19, 2010

Valloituksia ja hygieniahullutusta

Koiramme ovat NIIN hyväkäytöksisiä ja tottelevaisia, käskystä ne odottavat, makaavat, istuvat, antavat tassua, seuraavat ja tulevat luokse. Ne osaavat temppuja, ymmärtävät lukemattomia sanoja ja osaavat suorittaa agilityrataa. Silti lauantai-iltana päivällispöydässä eräs vieraamme sanoi, että kun hän hankkii koiran, se on oleva tottelevainen ja täysin hallinnassa. Rivien välistä tämä väite oli luettava, että isäntäväen koirat ovat villejä ja tottelemattomia. Olisin voinut syvästi loukkaantuva moisesta vihjailusta, mutta tunnemme toisemme niin hyvin, että tiedän sen olevan leikkimielistä kiusoittelua. Silti täytyy myöntää, että oli väitteessä myös totuuden häivä. Kun taloomme saapuu vieraita, Eevi ja Fina riemastuvat niin, että en saa niihin minkäänlaista otetta. Ne pomppivat kumipallon lailla, ja sulkevat korvat kaikilta käskyiltä. Siksi telkesin ne alkuillaksi makuuhuoneeseen ja päästin tutustumaan vieraisiin vasta kun kaikki istuivat turvallisesti illallispöydän ääressä. Oven takaa oli kyllä kuulunut dramaattista Iiiiuuuuiiiiuuuooouuuuoouuuu — ääntelyä ja herkkämielisimmät vieraat olivat jo ehdottaneet itkijöiden vapaaksi päästämistä.

Kun vieraat siirtyivät istumaan sohville ja nojatuoleille, Fina valitsi suosiollisimman naishenkilön, hyppäsi viereen ja painoi itsensä tiukasti kylkeen kiinni. Se oli sitä mieltä, että kukaan ei voi vastustaa sen suloisuutta ja oikeassa se oli taas kerran. Kun päälaki ja korvantaustat oli hoidettu, se kellahti selälleen ja anoi vatsahierontaa. Loppuillasta se oli hurmannut jo niin monta henkilöä, että eräs pariskunta keskusteli vakavasti koiran hankinnasta. Fina sai myös hoito — ja ulkoilutustarjouksen. Eevin itsetunto on niin vahva, että sen ei tarvitse hakea hyväksyntää liehittelemällä vieraita. Se tuhahti hälisevälle joukolle ja siirtyi takaisin makuuhuoneeseen. Myöhemmin illalla se köpötteli olohuoneeseen, seisahti keskelle lattiaa ja sanoi: Miten kauan te aiotte vielä viipyä ja häiritä nukkumistani?

Eevi ja Fina taitavat ajatella että emäntä on joutunut hygieniahullutuksen valtaamaksi. Ei riittänyt, että perjantaina oltiin suihkussa, hinkattiin turkkiin minkkiöljyshampoota ja huuhdeltiin Satin Creme Rinsellä. Turkit kiilsivät kuin vahattuina. Sunnuntaina koirat joutuivat taas pesulle, nyt pestiin suu saippualla kuin entisaikan lapsilla jotka ovat puhuneet rumia. Meidän koirat olivat vain syöneet luvattomia, löytäneet taas metsästä ihmisen jättämän läjän. Eevin hampaita on putsattu hammasväliharjalla, kun lähes jokaisen ulkoilun jälkeen hampaisiin on jäänyt tikkuja, jotka pian alkavat ilmoittaa olemassaolostaan pahalla hajulla. Kynsiä on yritetty pitää mahdollisimman lyhyinä, sillä olen yrittänyt suojella eteisen hiottua ja lakattua parkettia naarmuilta. Kaikki mahdolliset komeroista löytyneet matot on kannettu hohtavan parketin suojaksi, mutta silti Fina ehti jo merkitä kynnenjälkensä lattiaan. Eräänä päivänä kuulin kummallista vehtausta eteisestä ja löysin Finan “pelaamassa jääkiekkoa” pesuhuoneen lattiakaivon kannella. Matot olivat sykkyrällä ja korviani raastoivat kynsien raapinat tuoreella lakkapinnalla.

Entäpä se olohuoneen valkoinen matto? Kerron joku toinen kerta sen tarinan.

Kuva-arvoitus. Mikä otus on syönyt männynoksaa?


Vastaus seuraavassa blogissa. Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010

Oikea sää


Eevi etsii kesän kätköjä


Kolme polvea Piilopirtin kuistilla

Joku on sanonut ettei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonot vaatteet. Pääsiäisen ajan lomaviikolla Suomulla ei Goretexeista ja softshelleista ollut sään pelastajaksi. Lunta oli paljon, mutta se oli märkää ja sohjoista kuin karkea suolamössö. Maidonvalkea sumu peitti maiseman, niin ettei vastarantaa näkynyt ja jopa Suomun matalat rinteet kietoutuivat kosteaan vaippaan. Sadepisaroita ropsahteli taivaalta tiuhaan, mutta kun päässä oli kypärä ja silmillä lasit, saattoi sentään kuvitella ettei sade kastellut. Jääkaapissa surviaissääsken toukat odottivat pääsyä pilkkijöiden pyydyksiin, mutta jäällä oli niin paljon sohjoa, että pilkkiretki typistyi rämpimiseksi rantapenkereen reunalle.

Kun muistissa on aurinkoisia kirpeitä pakkasviikkoja, jolloin hiihtokilometrejä kerättiin Viiden vaaran ladulla ja aurinko helli laskettelurinteillä, tämä kevätloma varmaan jää muistiin erilaisena. Kun iltaväsymys ei vaaninut hiihtäjiä, jaksettiin lähteä maailman pienimpään jazztapahtumaan, Saijazziin. Venäjän rajan tuntumassa, Savukosken ja Sallan puolessa välissä sijaitsee Saijan kylä, jonka vireät asukkaat Tom Wenzelin ohjauksessa vastaavat joka vuotisesta jazztapahtumasta. Esiintyjät ovat aina olleet Suomen huippuja, mm. Juice, Vesa-Matti Loiri, Iiro Rantanen, Pekka Kuusisto, Severi Pyysalo. Me saimme nauttia Hillel Tokazierin, Aaho bigbandin ja Umo kvartetin ohjelmistosta.

Pieni mökki täyttyi ihmisistä ja koirista, sillä liikkeellä oli taas sama kokoon pano: Riston perhe Ginan kanssa ja isäntäväki Eevi ja Finan kanssa. Kun puitteet ulkoilulle olivat rajalliset, olisi voinut pelätä, että väki turhautuu. Osasimme kuitenkin nauttia täysin rinnoin erilaisesta lomasta. Savusauna lämpeni ja valoisassa illassa tarkeni istua kuistilla viilentymässä. Menuun satsattiin myös, oli poronkäristystä puikulamuusin kera, Maakerkelän leipäjuustoa itsepoimittujen lakkojen ja kinuskikastikkeen kera. Lampaanpaisti unohtui kaupan tiskille, mutta korvasimme lihanautinnon fonduella. Eräänä päivänä oli päivällispöydässä niin herkullinen lihamureke, että Gina päätti ottaa siitä osansa. Kuistin pöydällä jäähtymässä ollut mureke oli sen mielestä kuin tarjolle asetettu. Happy hour saatettiin leudossa ilmassa viettää kuistilla kuohuviinimaljoja kohotellen.

Eevi, Fina ja Gina tekivät löytöretkiä pihapiirissä. Lumikasoista löytyi kesän aarteita, piilotettu puruluu, palloja, ja köysilelu. Eevi varoi humpsahtamista märkään lumeen, mutta Gina ja Fina sukeltelivat hangessa kuin hylkeet. Niitä ei märkyys vaivannut ja piti olla tarkkana ja osata ottaa Fina sisään kun se tärisi kylmissään.

Suomi on pitkä maa totesimme taas kotimatkalla. Piilopirtin ovelta Tammitien ovelle kesti 14 tuntia, mutta pysähdyimme sentään pariksi tunniksi Vuokatin Katinkultaan keilaamaan ja syömään. Koirat ovat rentoja matkustajia, niille riitti pehmeä syli unen maille siirtymiseksi. Takapenkiltä käsin Werner, Roy ja Henrik pystyivät katselemaan elokuvia tai pelaamaan pleikkaa, ja matka eteni sopuisasti Kehä ykköselle asti. Jännitys kotiin paluusta taisi tuoda tunteet pinnalle ja viimeiset 20 minuuttia olimme erotuomareita ja yritimme pitää poikien nyrkit ja kyynärpäät aloillaan. Kyllä koiratkin osasivat iloita kotiinpaluusta, Eevi retuutti pehmolelua kuin pentu ja Fina kieri ketarat pystyssä matolla.