tiistaina, lokakuuta 24, 2017

Puolivuotias murkku

Isla täyttää tänään kuusi kuukautta. Olemme tunteneet toisemme tosin jo kuusi kuukautta ja kolme viikkoa, sillä tapasimme ensimmäisen kerran Osmolassa, Zesiro-kennelissä kun se oli viisiviikkoinen. Pallerosta on kehittynyt kaunis staffineito, jolla kaikki strategiset asiat, kuten hampaat, korvat, häntä ja turkki ovat mallillaan. Se on jo melkein Hedyn korkuinen, mutta hoikka ja kapoinen. Paino lähentelee myös aikuisen staffin mittaa, mutta jotenkin mittasuhteet ovat oudot; jalat korkeat, selkä kapea ja pitkä sekä pää hento. Kun vielä odotellaan toinen puoli vuotta, Isla näyttää mistä staffitytöt on tehty.

Pennun käytös on myös muuttunut aikuisemmaksi, vaikka toisaalta myös uhmaikää on havaittavissa. Isla tottelee hienosti ja oppii hetkessä uusia asioita, hyviä ja vähemmän hyviä. Metsässä se saa juosta vapaana, mutta tulee heti luokse kutsusta. Se selvästi nauttii, kun se kytketään taluttimeen tien varressa. Elämässä pitää olla rutiineja, se näyttää ajattelevan. Eilen illan suussa etsin kotona Islaa, mutta se ei vastannut kutsuun. Avasin ulko-oven ja jostain pimeästä pihan nurkasta se juoksi iloisena luokseni. Se oli livahtanut ulos Eliaksen viedessä roskia, eikä kukaan huomannut karkulaista. Portit olivat auki, mutta Isla oli pysytellyt etupihalla jotain touhuamassa. Onneksi sen pannassa on yhteystiedot, jos se olisi innostunut lähtemään omille retkilleen.

Viikonloppuna olimme Pyryn ja Annan kanssa Virossa kylpylälomalla ja kotona koiria hoitivat Henrik ja Aleksandra. Gina pääsi mukaan Hedyn ja Islan kaveriksi. Varoittelin hoitajia hieman siltä varalta, että Hedy olisi mustasukkainen Islasta. Koirat käyttäytyivät hienosti, hallitsivat koirakielen täydellisesti. Kun Gina leikki Islan kanssa, Hedy seurasi omalta pediltään ja kun oli Hedyn vuoro, Gina pysyi sivussa. Isla sai kerrankin leikkiä sydämen kyllyydestä. Hienoa myös, että kahdeksanvuotiaalta Ginalta löytyy vielä leikkimieltä.

Isla, Gina ja Hedy
Mitä te oikein hulluttelette, Isla ihmettelee.
Olenhan söpö

Harjoiteltiin poseeraamista
Hannusmetsän kukkulan kuninkaat
Anna oli mukana hakemassa Islaa, ystävyys pysyy

tiistaina, syyskuuta 26, 2017

Touhukas syyskuu

Kuluneen kolmen viikon aikana olen ehtinyt moneen. On ollut kirjoittajamatka Stresaan, kirjan julkistaminen ja lounasvieraita. Sunnuntaina sitten irroittelin agilityn parissa ilman että töiden dead linet painoivat päälle. Olin ilmoittanut Hedyn sekä lauantain että sunnuntain agilityradoille, ja lisäksi Ginan kolmelle radalle. Sunnuntai-iltana viikonlopun seitsemän radan suorituksen jälkeen olin melko väsynyt, mutta ylikierroksilla, sillä ei edes uni tahtonut tulla silmään. Hurjan tyytyväinen olin kisatuloksiin, sillä Hedy teki nyt täysiä agilityratoja, joissa kaikki kontaktit, varsinkin se pelottava keinu. Sunnuntaina oli jo puhdas rata hilkulla, sillä ainoa virhe oli kielto putkeen menossa. Kotiin palattiin ison palkintokasan kanssa, sillä lauantaina oltiin 3. sijalla ja sunnuntaina voitettiin molemmat kisat. Ginan kanssa ei sen sijaan ollut menestystä, meidän yhteistyössä näkyy harjoittelun puute.


Maanantaina olimme seuramme AST:in seuramestaruuskilpailuissa ja leikkimielellä tosissaan kilpailtiin sijoituksista. Hedy ei saanut tulosta, mutta Gina sijoittui medien kolmanneksi. Lopuksi vaihdoimme koiria ja minulle osui supertykki nuori bordercollie. Yllättävän helppoa oli ohjata irtoavaa itsenäistä koiraa. Hedy ei ollut varma, voiko vieraaseen ohjaajaan luottaa ja kävi suorituksen lomassa aina kysymässä minulta lupaa. Samoin Gina epäili vierasta kartturia, mutta oli hieman rohkeampi. Yllättävän moni koira käyttäytyi samalla tavoin.


  Gina jäi meille yöksi seuramestaruuskisojen jälkeen. Sopuisasti nautittiin aamuateria.
 Isla kasvaa ja kehittyy hyvin, vaikka koettelee jo isäntäväen kärsivällisyyttä. Sen uudet kulmurit ovat kasvamassa ja purutarve on kova. Se on myös huomannut, että laukussani on usein nameja tai muuta mielenkiintoista. Nyt laukut roikkuvat korkealla ja tasojen pinnat pidetään vapaina, sillä meidän kenguru ylettyy melkein minne tahansa. Toisaalta Isla on hyvin tottelevainen ja oppivainen, ja pitäisi muistaa ohjata tuo energia positiivisiin asioihin. 


Lago Maggiore oli upea kehys kirjoittajapalaverille
 
Mari Mörö antaa palautetta
Borromeo-hotellin pihakoristeita. Täällä Hemingway viihtyi kirjoittamassa

Julkistamistilaisuus Villa Kivessä
Malja kuohuvaa ansaittu

lauantaina, syyskuuta 02, 2017

Vain elämää: perhe, koirat ja harrastukset



Läheisyys lämmittää
Elokuun hujahti ohi ja kalenterissa kääntyi syyskuun lehti. Lapin mökiltä paluun jälkeen päivät ovat täyttyneet niin vikkelästi, että bloggaus on saanut odotella sopivaa hiljaista hetkeä. Nyt on sitten päivitysten aika.

Harvoin on pihamme ollut niin rehevä kuin tänä kesänä. Sateiset säät ovat hellineet nurmikkoa, joka on kerrankin upean vihreä, melkein kuin englantilaisessa puistossa. Suotuisa ilmanala on myös suosinut rikkakasveja; nokkoset rehottavat ihmisen kokoisina, vuohenjuuri on täyttänyt jokaisen nurkan ja vaahteran taimet ovat perustamassa metsikköä. Enää ei tunkeilijoiden tavanomainen kitkeminen auta, ja olemme nyt olemme vakavasti suunnittelemassa piharemonttia.

Pitkän pöydän ääressä
Perinteiset rapukestit järjestettiin elokuun puolen välin jälkeen. Pyry ja Anna odottivat juhlia kuin joulua ja laskivat viikkoja. Kanarian pojat, Joel ja Tyko, saapuivat iloksemme Suomeen ja harvinainen koko perheen juhla saatiin näin kokoon. Kun ruokapöydän kaikki lisälevyt avattiin ja varastosta haettiin vanha keittiöpöytä, saivat kaikki 17 juhlijaa paikan, vaikkakin hieman ahtaan. Ennen rapujen syöntiä pihalla oli joukkuekilpailu, joka aina tapansa mukaan on jopa hieman tiukka kisa. Ihmisjuhlijoiden lisäksi oli kutsuttu suvun koirat ja leikin tiimoilla peuhasivat Gina, Hedy, Isla ja Voitto. Isla teki parhaansa hurmataakseen "poikaserkku" Voiton, mutta ei ihan onnistunut. Voitto väisteli ahdistelijaa, näytti jopa hampaitaan, mutta Isla ei luovuttanut. Ihan kavereita niistä ei tullut, mutta ei vihamiehiäkään.

Näin perhe hassutteli ennen rapupöytään astumista:


Leikkimielellä

Isla on nyt runsaat neljät kuukautta ja pennun pyöreys on katoamassa. Siitä tulee varmaan samankokoinen kuin Hedystä ja sitä voisi jo nyt helposti luulla sen pennuksi. Luonteeltaan sen tuntuu olevan reipas, oppivainen ja aloitekykyinen. Kun se tapaa uuden koiran, se miettii hetken ja ehdottaa sitten tuttavuutta, se puhuu hyvää koiran kieltä.  Leikit Hedyn kanssa ovat yhä villimpiä ja ilolla seuraamme näiden kahden peuhaamista. Hedy on myös muuttunut avoimeksi ja reippaaksi, se on ottanut lauman vanhimman paikan oikeutetusti. Hyvin harvoin se hermostuu Islan lähentelyistä, mutta myös Isla näyttää ymmärtävän milloin se on mennyt liian pitkälle. Elämme pennun ehdoilla, keräämme kärsivällisesti kengät kaappeihin, roskat matoilta, kakkaläjät lattioilta ja kuivaamme pissalätäköt. Onneksi Isla on hyvä nukkuja, venyttelee laiskasti klo 7 paikkeilla ja kysyy, tarvitseeko jo lähteä aamupissalle. Ruoka maistuu ja kaikilla tavoin, se on hyvin huoleton hoivattava. Isla on saanut seurata Ginaa ja Hedy agilitytreeneihin, ja päässyt myös itse kentälle tutustumaan esteihin. Putki on sen suosikki, ei ole väliksi onko suora vai mutkaputki, musta tai sininen. Se osaa jo kiertää siivekkeen ja tehdä sen ympäri lenkkiä sisään ja ulos. On niin riemastuttavaa, kun näkee miten koira tajuaa tehtävän ja iloitsee palkitsemisesta.

Isla esittelee uutta kaulapantaa ja nimikylttiä









Mustikkametsässä

lauantaina, heinäkuuta 29, 2017


MAAILMA AVARTUU

Vuosi sitten kuvasin tällä sillalla Finan ja Hedyn. Nyt Isla ja Hedy
Pieni Isla-staffi on ehtinyt jo nähdä maailmaa kotipihaa laajemmalta. Kolme viikkoa sitten pakkasimme varusteet ja koirat ensin autoon ja ajoimme sitten VR:n autojuna-asemalle. Auto jäi kuljetusvaunuun ja me siirryimme Pasilan asemalle odottamaan junan saapumista. Meluisa ja tungokseen asti täynnä oleva asema ei hätkähdyttänyt Islaa, sen pää pyöri ja silmät olivat selkosellaan uusia asioita ihmetellessä. Makuuhytissä nukuimme makeasti Rovaniemelle asti ja sitten taas pakkauduttiin autoon ja ajettiin Kemijärven Räisälän mökille.
Luonnon puutarha mökin edustalla
Aluksi vahdin Islaa herkeämättä ja pelkäsin, että se hukkuu syvään heinikkoon, jää jumiin talon alle tai hukkuu rantaveteen. Vahtiminen hellitti, kun näin miten hienosti se kulki Hedyn perässä ja tuli heti kutsusta luokse. Aamulenkit vaaran laelle olivat yhtä elämysretkeilyä, varsinkin kun tämän tästä löytyi tuoreita poronkikkareita. Ensimmäisinä päivinä Hedy oli vauhkoissaan poroista ja lähti kerran juoksemaan perään. Kokeilu näköjään riitti, sillä nyt se ei enää viitsi edes hätyytellä niitä vaikka kulkevat ihan tontin nurkilla.

Jukan perhe saapui toisella viikolla ja valmistauduimme tekemään kolmen päivän osa-Karhunkierroksen. Olin löytänyt Islalle hyvän hoitopaikan lähikylästä, mutta Hedy pääsi mukaan tottuneena vaelluskoirana. Hoitopaikassa oli Islaa hieman vanhempi ajokoira, aikuiset havannese ja saksanseisoja sekä pari kissaa ja neljä lasta. Isla valloitti ihmisten sydämet ja se luovutettiin takaisin kyynelsilmin. Olen onnellinen ja ihastunut Islan sopeutuvuudesta, se ei tunnut hätkähtävän mistään uudesta.

On sentään jotain asioita, joista Isla on säikähtänyt. Alkupäivinä se seurasi meitä aamu-uinnille laiturille, mutta ei sentään itse halunnut mennä uimaan. Se osoitti kuitenkin uimataitonsa, kun horjahti Eliaksen uimahypyn seurauksena laiturilta veteen. Reippaasti se ui rantaan mutta ei ole sen jälkeen suostunut tulemaan laiturille Eliaksen kanssa.

Kerrankin olemme osuneet lomanviettoon oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan ainakin säiden suhteen. Tällä viikolla meteorologin kartassa Lappi on näytetty punaisena eli helteisenä. Tänä aamuna kuuntelin radiosta, että Oulussa Q-festivaaleilla satelee. Meillä aurinko porottaa ja lämpömittari kipuaa 25 asteen tienoille. Kesä on tosin kovin myöhässä ja tänä vuonna voimme unohtaa marjastamisen. Mustikat vasta alkavat sinertää ja hillat ovat supullaan.
Isla on vienyt blogissa palstatilaa nyt kahden päivityksen verran ja olen aivan unohtanut mainita toisesta uudesta tulokkaasta. Runsaan vuoden uurastuksen ansiosta novellikokoelmani tuli painosta ja löytää toivottavasti tiensä mahdollisimman monelle lukijalle. Kokoelmassa on novelleja elämästä, ihmisistä ja ilmiöistä. Räisälä on näyttämönä usealle novellille. Yksi novelli on koira-aiheinen, mutta varastossa on koiratarinoita aivan uutta kirjaa varten. Kirja tulee pian myyntiin nettikaupassa, mutta sen jälkeen myös perinteisillä markkinoilla. 

Rinkat pakattuna vaellukselle


Oulankajoen töyräällä


Hellepäivän retki Kälkäjälle


Painomusteelle tuoksuva lämpimäinen
 


tiistaina, heinäkuuta 04, 2017

Staffivauva talossa

Kesätyttö Isla 10 viikkoa
Kaksi viikkoa taloamme on hallinnut staffivauva Isla. Viidessä vuodessa oli täysin unohtunut, miten päivät täyttyvät pennun hoivasta ja vahtimisesta. Isla on tosin erinomaisen sopeutuva ja tasapainoinen. Ensi hetkestä lähtien se on käyttäytynyt kuin olisi aina kuulunut laumaamme. Pitkä kotimatka Jyväskylästä Espooseen sujui hienosti, se ei itkenyt eikä voinut pahoin, vaan nukkui Hedyn kyljessä rauhallisesti. Pari päivää meni taloon tutustumisessa, ja sitten alkoi menovaihe. Hedy tutki sitä aluksi kuin omaa vauvaansa, mutta omi sen sitten kaveriksi. Leikit ovat vauhtiintuneet päivä päivältä, ja välillä pitää jo kavereiden menoa toppuutella. En muista että Hedy olisi koskaan aikaisemmin leikkinyt näin paljon. Syynä saattaa olla se, että se on nyt lauman vanhin ja saa toimia omilla ehdoillaan. Se on aina ennen lauman nuorimpana ollut Fina-mummon ja Eevi iso-mummon komennossa.

Isla on osoittanut jo matkustuskuntonsa, sillä heti kotiintulosta viikon päästä otimme sen mukaan Jäppilään juhannuksenviettoon. Gina otti Islan hienosti vastaan ja metsäkävelyllä kaksi aikuista ja yksi pieni staffi juoksivat riemuissaan mustikkavarvikossa. Pieni kärhämä syntyi kuitenkin, kun yritin kuvata kaikkia kolmea kiven päällä istumassa. Kun Gina hyppäsi Islan perässä alas, Hedy syöksyi Ginan kimppuun "pelastamaan" lapsen. Hieman jouduimme putsailemaan hampaanreikiä, mutta tikkejä ei sentään tarvittu. Onneksi koirat eivät ole pitkävihaisia, pian kirmailtiin taas hyvässä sovussa pihalla. Juhannukseviettoon tuli myös Voitto-parson, mutta se ei paljoa ipanasta piitannut.

Korvani ovat herkistyneet pennun touhuille ja tunnistan aika hyvin, milloin sillä on kiellettyä purtavaa suussa. Yritämme olla tarkkoja ja sulkea ovet kiellettyihin huoneisiin. Silti Islan hampaat ehtivät eilen jo nakertaa palan sohvankulmaa. Matot on kerätty lattioilta ja johdot kerätty piiloon, mutta kunhan Isla kasvaa, se ulottuu vamasti pöydille ja säilytystasoille. Aikoinaan Hedy ehti syödä puhelimen, kameran ja silmälasit ja lukemattomia kenkiä. Arvailen, että Isla tulee olemaan yhtä toimelias. Silti päivääkään en vaihtaisi pois, ihanainen Isla saa varmaan paljon anteeksi.

Suvun kesätapaamisessa Hedy tapasi uusia koirasukulaisia. Tässä Floridassa asuva Wilson. Mukana myös bc Bertta ja lapinkoira Jedi. Kaikki saivat juoksennella vapaana ja hauskaa oli.
                                                                 

Isla varmistaa, että pääsee mukaan juhannusmatkalle
Veneretki Sorsaveden saareen. Voitto varmistui etteivät neulaset pistele

Isla ei osaa päättää, leikkisikö Hedyn vai Ginan kanssa

Aamulenkillä Hannusmetsässä


tiistaina, kesäkuuta 13, 2017

Elämä jatkuu kyynelistä huolimatta

Finan 11-vuotispäivänä Hannusmetsän lenkillä
Fina taisteli urheasti keuhkosyöpää vastaan, mutta viikko viikolta sen kunto huononi. Kortisoni ei enää helpottanut oloa. Käsittämättömän vaikeaa oli meille ihmisille ymmärtää, milloin on oikea hetki päästää rakas lemmikki pois, milloin sen elämä ei ole elämisen arvoista. Niin kauan kun Fina tuli häntä heiluen ovella vastaan, nautti rapsutuksista ja leikki pallolla, se ansaitsi jatkoaikaa. Viime sunnuntaina kuitenkin Finan keuhkot olivat loppu ja se oli kovin väsynyt. Fina sai nukahtaa lopulliseen uneen omassa pedissä  minun sylissani. Suru ja kaipaus on ihan valtava, vaikka kuinka ymmärrän, että näin oli paras. Silti on väärin, että sairaus otti vallan turhan aikaisin ja lopetti touhukkaan ja iloisen koiran elämän.

Hedy oli Finan lähdön jälkeen pari päivää hyvin hiljainen eikä hakeutunut edes meidän ihmisten seuraan. Se on syntynyt koiralaumaan ja on nyt ensimmäistä kertaa elämässään yksin. Eilen Hedy täytti viisi vuotta, ja onneksi elämän halu on taas palannut. Viiden päivän päästä haemme Isla-tytön Jyväskylästä, ja uskoisin Hedyn olevan kovin innoissaan "pikkusiskosta". Parasta terapiaa minulle on ollut pitkät ulkoilulenkit ja agilitytreenit.Hedyn kanssa. Aivan ihmeellistä (vaikka kovasti odotettua) on, että onnistuimme vihdoin kilpailuissa ja Hedy teki virheettömän radan. Viime viikon iltakilpailuissa tuli toinen onnistuminen, taas puhdas rata. Olisiko niin, että ohjaajankin varmuus lisääntyy, kun luottamus koiraan lisääntyy.

Isla 5 viikkoa
Hedy vietti 5-vuotispäiviään yksin

Ensimmäinen 0-rata ja 2. palkinto




sunnuntaina, toukokuuta 14, 2017

Hyviä ja vähemmän hyviä uutisia

Tänä vuonna kevät on todella tullut keikkuen, lupauksia siitä saatiin jo huhtikuussa, mutta toukokuussa palattiin talvisiin olosuhteisiin. Viime tiistain agilitytreeneissä rakensimme rataa sakeassa lumipyryssä, mutta onneksi aurinko palasi sulattamaan lumet ennen treenien alkua. Olin pukeutunut liian keveästi ja ehkä siksi tulollaan oleva flunssa äityi oikein ärhäkäksi. Treenaaminen on muutenkin melkoista äheltämistä. Kun jalka ei anna liikkua halutulla tavalla, yritän täydentää ohjausta huitomalla. Äänikomennot ovat yhtä kähisemistä yskästä johtuen. Ei ihme, että Gina ei oikein ymmärrä mitä kentällä pitäisi tehdä. Optimistina kuitenkin ilmoittauduin jo ensi viikolla kisoihin uskoen että jokainen päivä tuo oloon helpotusta. Yli kolmen kuukauden tauko takuulla tuntuu.

Optimismi ei riitä kuitenkaan uskomaan, että Finan vointi voisi kohentua. Kuukausi sitten se alkoi potea hengenahdistusta ja röntgenissä todettiin keuhkoissa epäselviä löydöksiä, ilmeisiä kasvaimia. Ennuste on huono ja usean kerran olen jo uskonut, että lähtö on käsillä. Elias on antanut Finalles kortisonia, ja aivan yllättävän hyvin se on vaikuttanut Finan vointiin. Se on täysillä mukana arjessa, kulkee lenkeillä reippaasti ja hakee käpyjä. Vain tiheä hengitys ja laihtunut olemus kertoo, että kaikki ei ole hyvin. Ruokahalu on huono ja nyt Fina saa syödä niin paljon herkkuja, kuin se vain haluaa ja jaksaa. Tätä kirjoittaessani se tuli tökkimään kuonoa syliini ja asettautui viereen makoilemaan. Monta itkua on jo itketty ja monta itkua on vielä edessä, mutta eletään päivä kerrallaan ja nautitaan jokaisesta hetkestä ja yhdessäolosta.

Heti Finan diagnoosin tultua ilmi, aloin etsiä uutta pentua, sillä muuten Hedy jäisi yksin. Kauaa ei tarvinnut etsiä. Hyvien kasvattajayhteyksien ja ystävien huolenpidon ansiosta sain tiedon, että Jyväskylään oli 27.4. syntynyt kahdeksan pentua, kuusi tyttöä ja kaksi poikaa. Kun soitin kasvattaja Kiia Vuorenmaalle, hän sanoi, että kyllä sinulle on täältä yksi tyttö jo varattuna. Maanantaina menen katsomaan pentuja ja viikkoa ennen juhannusta haetaan tyttö kotiin. Jos Fina jaksaa sinnitellä, se saa jopa tutustua uuteen lauman jäseneen.

Hyviin uutisiin kuuluu taas se, että kirjoitustyöni on edennyt niin pitkälle, että olen jättänyt novellikokoelman taittoon. Painoon käsikirjoitus menee parin kuukauden sisällä ja julkkarit ovat 20.9. Vuosien työ on saanut jonkinlaisen päätöksen, mutta kirjoittaminen jatkuu uudella ponnella. 

Lopuksi kuvasarja Finasta ja Hedystä, toivottavasti ei sentään viimeisiä.



Fina Piilopirtin terassilla viikko diagnoosin jälkeen. Valokuvia otettaessa Fina on aina alistuneen näköinen.


Hankikeli oli koirien mieleen, pihalla saattoi juosennella uppoamatta lumeen
Käpyjä kerätään edelleen aamulenkillä, Hedy etsii parasta

Finan käpytaivas

Läheisyyttä haetaan edelleen



maanantaina, huhtikuuta 10, 2017

Päivystyskeikka ja dallaspullia

Hedy ja Fina innostuivat katselemaan taitoluistelun MM-kisoja

Seitsemän viikon piina kipsijalkaisena on päättynyt, ja elämän pienet tavalliset asiat tuntuvat ainakin aluksi niin suurilta. Juhlaa on, kun pääsee saunaan, voi liottaa itseään suihkussa, saa puettua farkut ja vedettyä normaalin kengän myös oikeaan jalkaan. Murtuma on parantunut hyvin, mutta kuten saman kokeneet ovat kertoneet, kävelemään opettelu on vaivalloista ja tuskallista. Jumppaan ahkerasti fysioterapeutin ohjeiden mukaan ja kävelytän koiria metsässä hampaat irvessä. Uskon vahvasti kuntoutuksen voimaan ja siihen, että päivä päivältä helpottaa.

Kun minun vaivani alkaa olla paremmalla puolella, Hedy tuotti meille seuraavan shokin. Olin ihmetellyt, kun sille ei ole ruoka kelvannut ja välillä se on kulkenut häntä koipien välissä. Toisaalta juoksuista oli kulunut noin kaksi kuukautta ja nartulla saattaa olla valeraskauden oireita, alakuloa ja syömättömyyttä. Viime torstai-iltapäivänä se oksensi ja ripuloi ja huomasin sen olevan kovin kuuma. Mittasin kuumeen, jota olikin lähes 41 astetta. Elias tutki Hedy, mutta ei huomannut kohdun olevan suurentunut eikä mitään vuotoa. Kun Hedyn kunto vain huononi, lähdin viemään sitä yliopistolliseen eläinsairaalaan. Nyt se oli jo alkanut vuotaa ja ultrassa todettiin mätäkohtu. Hedy otettiin heti leikkauslistalle ja kotiin luvattiin soittaa, sitten kun leikkaus olisi ohi. Kello 2 yöllä sain soiton, että Hedy on leikattu, ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Kohdun sarvissa oli ollut runsaasti märkää, ne olivat 3 cm:n paksuisia, kun terveessä kohdussa sarvet ovat niukasti lyijykynän paksuisia. Jos leikkauksen kanssa olisi viivytelty, Hedyn olisi voinut käydä huonosti. Nyt kolme päivää leikkauksesta se on pirteä ja vauhdikas, on vaikea uskoa, että se on ollut niin vakavasti sairas. Nyt pitää unohtaa pentusuunnitelmat, mutta tärkeintä on että saatiin Hedy terveeksi.

Hedy on juuri kotiutettu sairaalasta ja kovasti vielä väsyttää


Gina ei ole handikappini vuoksi päässyt agilitykentille kahteen kuukauteen. Sen aika on näköjään käynyt pitkäksi ja tyttö on keksinyt omia aktiviteetteja. Tänään se oli tullut Ristoa vastaan Kinder-munan lelu suussaan, Se oli jo ahminut kaksi suklaamunaa ja niiden lisäksi 10 dallaspullaa. Totisesti, tytön täytyy päästä pian urheilemaan, ettei vyötärönympärys kasva liiaksi. Keskiviikkona aion kokeilla etäohjausta, seison keskellä kentää ja huutelen Ginalle estekuvioita.


torstaina, maaliskuuta 16, 2017

Talven uhri

Runsaat kolme viikkoa sitten aamulenkillä Hannusmetsässä varoittelin toista koiranulkoiluttajaa liukkaista poluista. Itse tunsin kävelyn tukevaksi, sillä minulla oli Icebugit jalassa. Miehellä vain tavalliset talvisaappaat. Lenkki sujui hyvin emmekä liukastelleen kovin pahasti. Päivällä kuuntelin työhuoneeni radiosta Töölön tapaturmasairaalan lääkärin varoitusta erittäin liukkaasta kelistä. Hän sanoi poliklinikan olevan ruuhkaan asti täynnä jalkavammaisia.

Hedy-hoitaja potilaan kaverina
Koirien iltapäivälenkki päätettiin tehdä katuympäristössä, koska metsässä olisi niin liukasta. Taas Icebugit jalkaan ja varoituksen sanoja siipalle. Sää oli kylmennyt ja pientä pakkaslunta satoi jäätyneeseen maahan. Jo kotiinpäin palatessamme jalkakäytävällä, joka näytti hiekoitetulta, jalka vain petti, ja putosin sen päälle. En muista että olisin koskaan kokenut sellaista kipua, makasin kadulla selälläni ja huusin. Lopulta Elias sai kiskottua minut ylös ja sitten hyppelin yhdellä jalalla viimeiset 300 metriä kotiin. Nilkka turposi heti ja arvasin jotain pahaa tapahtuneen. Lähdimme Jorvin päivystysklinikalla, mutta tietenkin se oli tupaten täynnä kohtalotovereita ja muita sairaita. Numerolapun mukaan edelläni oli noin 300 henkilöä. Muistin lopulta, että minulla on tapaturmavakuutus ja jatkoimme matkaa yksityiselle lääkäriasemalle. Röntgenissä selvisi että ulompi kehräsluu oli poikki ja jalka kipsattiin polveen asti. Tuomio oli kuusi viikkoa kipsiä ja jalalle ei saisi aluksi varata ollenkaan. Siinä muuttuivat hetkessä suunnitelmat, liikuntaprojektit ja agilityharrastukset.


Ihanat avustajat Anna ja Fina   




Olimme lähdössä viikon sisällä Espanjaan pojan perheen kanssa ensiksi hiihtämään Pyreneille ja sitten vierailemaan heidän kotonaan Las Palmasissa. Emme peruneet matkaa, vaikka varoituksen sanoja kuului. Matka sujui olosuhteisiin nähden hyvin, mukana oli kevyt pyörätuoli ja kepit. Oli mielenkiintoista kokea maailmaa pyörätuolista käsin ja nähdä miten paljon auttavaisia ihmisiä on ympärillä.

Nyt olemme palanneet kotiin ja kontrolliröntgenin mukaan murtuman parantuminen on edennyt hyvin. Nyt vielä malttia toiset kolme viikkoa, ja sitten kipsi otetaan pois. Varoituksen sanoja on myös kuulunut siitä, että kipsin poisoton jälkeen vasta hankalaa onkin. Lihakset ovat surkastuneet, nivelet jäykkiä ja liikkuminen hankalaa. No, katsotaan sitten, kun kipsistä vapautumisen aika on.

Andorrassa ihailin majapaikan terassilta vuoria sillä aikaa kun muu seurue oli hiihtämässä

Lopulta minäkin pääsin vuoren huipulle
  
Gran Canarialla tehtiin kahden päivän patikointiretki 



Pääsin autokuljetuksella Gran Canarian korkeimmalle  
vuorelle  Pico Las Nievesiin (1994 m) missä yövyttiin Refugiossa




Pyörätuolilla pääsi myös patikointipoluille






Las Palmasin Canterasillekin pääsi suhteellisen helposti.