Vieraanvaraisuutta

Pitkään suunniteltu koirien ulkoilutuslenkki siskon tyttären Jonnan kanssa toteutui vihdoin menneellä viikolla. Jonnalla on viisivuotias puliuros Azslar, ujo ja epävarma ja siksi helposti vastaantuleville koirille rähisevä. Hän halusi testata, miten Azslar osaisi käyttäytyä meidän Finan ja Hedyn kanssa. Aamuhämärissä suuntasimme Hannusmetsän poluille ja päästimme koirat vapaaksi heti kun olimme päässeet sopivalle etäisyydelle tiestä. Olimme valmiina kuitenkin puuttumaan koirien käytökseen, jos yhtään merkkiä uhittelusta ilmenisi. Järjestyspoliiseja ei tarvittu lainkaan. Aluksi Azslar pysytteli Jonnan jalkojen vieressä, mutta lenkin edetessä se rohkaistui jo seuraamaan Hedyä. Se oli heti valmis yhteistyöhön ja ehdotti leikkimistä, mutta Azslar ei vielä uskaltautunut mukaan. Fina kulki omia teitään, se kun oli kolmas pyörä porukassa. Kun puolentoista tunnin lenkki oli lopullaan, koirat juoksentelivat yhdessä aivan kuin ne olisivat aina tehneet niin. Kotiin tultuamme tarjosin keittiössä Jonnalle glögiä ja pipareita. Hedy ja Fina halusi myös olla vieraanvaraisia ja tarjosivat Azslarille aamuaterian rippeet. Sievästi kaikki kolme koiraa söivät rinnakkain ruokakupeista. Lenkki oli hyvä osoitus siitä, miten laumassa kulkeminen opettaa koiria sosiaalisiksi. Vaikka remmissä rähistäisiin ja uhiteltaisiin, vapaasti laumassa koirat voivat itse säädellä reviiriään. Uskon että seuraavalla lenkillä Azlar, Fina ja Hedy ovat jo heti alkutapaamisesta rentoja kavereita.

Kaverikoirat Azslar ja Fina

Hedyllä on naksahtanut leikkivaihde päälle ja se houkuttelee herkeämättä Finaa leikkimään. Useimmiten Fina vastaa kutsuun, mutta aivan joka hetki se ei jaksa innostua. Hauskinta näyttää olevan leikki aamuisin meidän sängyssä kun petivaatteet ovat vielä auki. Silloin Hedy sukeltelee peitivaatteiden alle ja Fina näykkii sitä peiton päältä. Minusta leikki ei ole lainkaan hauska, varsinkaan jos leikitään jo pedatun sänkypeiton päällä. Pian pedatusta sängystä ei ole tietoakaan vaan sänkyvaatteet ovat hujan hajan, osa lattialla. En myöskään pidä siitä, että Fina tuo ulkoa kuraisen kiven sänkyymme ja pyörittelee sitä petivaatteiden seassa.

Eevi komeilee uusimman staffilehden sivuilla otsikon ”Rautarouvia ja teräsmiehiä” alla. Kun kesäloman aikoihin staffiyhdistyksestä pyydettiin tietoja vanhoista staffeista, lähetin kuvan siitä kesäisellä Kemijärven niityllä. Eevi on kuvassa oikein edukseen, pirteän ja reippaan näköinen kuten tänäkin päivänä. Ikä kuitenkin painaa ja suurimman osan päivästä se nukkuu. Se kuitenkin pitää päivittäisestä aikataulusta lukua; aamukahvin jälkeen se komentelee porukat lenkille, iltaisin se lonksuttelee portaat alakertaan seuraamaan kanssamme iltauutisia.

Maanantaina pakkaamme autoon koirat, jouluruokia ja lahjasäkit ja suuntaamme joulun viettoon Jukan luo Turkuun. Voitto-parson ei taida aavistaa, miten villi joulujuhla on tulossa. Neljä staffinarttua kylässä sekoittaa kyllä minkä tahansa nuoren koirapojan pään. Otamme mukaan myös koira-aidan ja yritämme saada koirat pysymään ainakin osan ajasta aidattuna alakertaan. Elias pohti myös, pitäisikö pakata mukaan myös haavan ompeluvälineet siltä varalta, että leikit menisivät överiksi.

 

Toivotamme Eevin, Finan ja Hedyn kanssa lukijoille rauhaisaa joulua ja oikein hyvää vuotta 2014!

Entisten vuosien tapaan olemme harjoitelleet joulutanssin, mukaan on nyt päässyt myös "serkku" Voitto.

http://www.jibjab.com/view/Gzwqg1WmPd0NYmgZUW0S?utm_source=JibJab+Mail&utm_medium=email&utm_term=email&utm_campaign=recipient_notification

Itsenäisiä ajatuksia

Suomen 97. itsenäisyyspäivää vietettiin Espoon Tammitiellä rauhallisesti ja vähäeleisesti. Päivän juhlistaminen rajoittui kynttilöiden sytyttämiseen ikkunalaudoilla ja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton seuraamiseen televisiosta. Juhlakonsertti sykähdytti ja ilahdutti, mielestäni siinä tuotiin esille itsenäisyytemme elementit ilman liiallista pönöttämistä tai paatosta. Poika soitti eilen Las Palmasista ja kertoi osallistuneensa paikallisen Suomi-seuran itsenäisyyspäivän juhlaan. Hän ihmetteli juhlan kovin vakavaa, jopa synkkämielistä sävyä. Ehkä suuri osa sinne muuttaneista suomalaisista vielä vaalii rankkoja sotamuisteloita, mikä vakavoittaa itsenäisyyspäivän juhlintaa. Iloitahan meidän suomalaisten pitäisi, sillä olemme saaneet elää jo lähes 100 vuotta itsenäisessä maassa. Vaikka marinoita aina riittää, meillä on kuitenkin asiat hyvällä mallilla. Jos sairauskohtaus yllättää missä maan kolkassa tahansa, aina pääsee hoitoon. Peruskoulutus on ilmaista ja edelleen laadukasta, vaikka Pisa-tulokset ovatkin pudonneet. Ruokaa on tarjolla kaikille, ainakin kouluruokailun muodossa ja viimeistään hyväntekeväisyysjärjestöjen toimesta.

Kun Nepalin matka on vielä tuoreesti muistoissa, en voi olla vertailematta sikäläisiä olosuhteita omiimme. Nepal on maailman köyhimpiä maita, ja meille itsestään selvät palvelut ovat siellä vain harvojen ulottuvilla. Silti ihmiset, ainakin turistin silmissä, näyttävät tyytyväisiltä. Toisten auttaminen on itsestäänselvyys, jos vain itseltä irtoaa jotain ylimääräistä. Tie parempaan elämään alkaa koulutuksesta, mutta esimerkiksi vuoristokylien tiettömien taipaleiden takaa ei ole edes mahdollista lähettää lasta kouluun Toisaalta myös kouluvarusteet voivat muodostaa ylipääsemättömän esteen, ei ole varaa hankkia koulupukua eikä oppimateriaalia. Nepali saa ulkomaan apua useilta tahoilta, myös Suomesta, mutta kuten niin usein julkisen avun kohdalla käy, se ei aina välttämättä kohdennu juuri eniten sitä tarvitseville.

Viimevuotisen Annapurna-vaelluksen aikana oppaamme Kabin kertoi, että kantaja Rudralla ei ole varaa lähettää kolmea lastaan kouluun. Kabin kysyi, voisimmeko tukea rahallisesti Rudran lasten koulunkäyntiä.. Lupauduimme maksamaan aluksi vuoden ajan koulukustannukset (n. 300 euroa). Lapset, kaksi tyttöä, 10-vuotias Asmita ja 8-vuotias Susmita sekä 5-vuotias Asus-poika lähetettiin siten avustuksellamme opiskelemaan Piece-Land Academy -kouluun. Asmita ja Susmita aloittivat samanaikaisesti ensimmäisen luokan, koska Asmita ei ollut aikaisemmin voinut käydä koulua. Tämän syksyisellä matkalla kuulimme, että lasten koulu on sujunut hyvin, ja lupauduimme jatkamaan tukea toistaiseksi. Matkatoimiston omistaja Babu Ram Gurung hoitaa varojen hallitsemisen ja huolehtii siitä, että rahat tosiaan käytetään lasten koulunkäyntiin. 

Rudra laskee kouluavustuksen summaa (100 Nepalin rupiaa on 0,70 senttiä, siksi paksu setelipino)

Kirjoituslehtiöitä ja kyniä koululaisille

Viime kevään lukukauden päätöskuva. Asmita 10, Asus 5, Susmita 8

Kathmandun kodittomille koirillekin anotaan avustuksia

 Kotiin palattuani pohdin useasti, miten maittemme eriarvoisuus korostuu aivan jokapäiväisissä ja itsestään selvissä asioissa. Huolettomasti noukin marketin hyllyiltä herkkuja tai kenneltarvikkeita, maksan kuntosalista tai ajelen autolla lähikirjastoon. Summalla, jonka käytän parin kuukauden ajan koiraharrastukseen, Rudran perhe kouluttaisi kolme lastansa vuoden ajan. Tai ehkä he voisivat maksaa vuokran hieman isommasta asunnosta kuin yhdestä huoneesta, jossa viisihenkinen perhe nyt asuu. Toisaalta vertailu on hankalaa, koska koko yhteiskuntarakenne näissä maissa on niin erilainen. Meillä on kattava sosiaaliturva, ilmainen koulutus, palkat ja eläkkeet elintasoon nähden riittävät ja asunnot hyvin rakennettuja. Hyvin toimeentuleville suomalaisille on ehdolla jatkuvasti ulkomaisia auttamiskohteita, ja hyvä että tietoisuutta auttamistarpeesta pidetään yllä. Me olemme päättäneet auttaa kummilapsiamme Nepalissa, Kathmandussa.

Maailman katolla

Aamumaisema majatalon ikkunasta

Hindujen pyhä järvi yli 4000 metrin korkeudessa

Vuosi sitten hehkuttelin täällä Nepalin matkan tunnelmia ja laitoin blogiin kuvia Himalajan lumihuipuista. Kaipaus palata maahan vielä kerran jäi kytemään, ja jo alkuvuodesta uusi matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Pienen matkatoimiston vetäjä Baburam Gurung teki meille kiinnostavan reittiehdotuksen Everestin rinteille. Houkuttelimme mukaan kolme ystävää ja niin viiden hengen tiimimme oli perjantaina 18.10. valmiina astumaan Finnairin Delhin koneeseen. Koneen lähtö oli kuitenkin niin paljon myöhässä, että jatkolennot eivät enää olisi onnistuneet. Ainoa mahdollisuus päästä Kathmanduun oli lähteä seuraavana päivänä kiertomatkalle Soul-Hongkong-Dhaka-Kathmandu. Kahdeksan tunnin matka kasvoi nyt 26 tunnin pituiseksi, mutta kun matkainto oli kova, jaksoimme reissata hyvin. Puolentoista vuorokauden pituinen myöhästyminen aiheutti tietenkin matkakohteessa muutoksia. Babu joutui muuttamaan vaelluskohdetta sekä muuttamaan hotellivaraukset. Everestin alueen sijasta matkasimme Langtangin kansallispuistoon 11 päivän vaellukselle. Jylhän ja kuivan Everestin alueen sijasta kuljimme nyt rhododendron metsien ja viidakkojen läpi, seurasimme pauhaavaa Trisuli-jokea ja näimme ympärillä Langtang-Lirungin yli 7000 metrin korkeudelle kurottavat vuorenhuiput. Reitti kulki läpi vuoristokylien ja saimme seurata ihmisten askareita, lasten leikkejä sekä jakkien, muulien ja hevosten laiduntamista. Lähtöpisteen pienestä kaupungista kyliin pääsee vain polkua pitkin ja kaikki tarvikkeet on tuotava niihin kantamalla. Pienikokoiset laihat miehet saattavat kantaa vuorille jopa 60 kilon taakkoja. Meidän ei tarvinnut kuin kantaa kevyttä päiväreppua, mutta silti voimat olivat loppua jyrkillä rinteillä. Nousimme parina päivänä jopa yli kilometrin matkan ja kun majapaikka oli 4000 metrin korkeudessa, kuntoa koeteltiin tosissaan. Tein elämäni korkeusennätyksen, kun vaelluksen toiseksi viimeisenä päivänä nousimme ns. pyhille järville 4380 metrin korkeuteen. Vaelluksen päätyttyä mieli oli korkealla, mutta myös kiitollinen siitä, että jäsenet olivat ehjinä ja terveinä.

Vuoriston paras kulkuväline. Ajokortin saa jo nuorella iällä.

Gholangpatin teehuoneella pieni tyttö opetteli isänsä avullakävelemään

Jeeppi juuttui tielle ja kylän lapset tulivat ihmettelemään. Tytöllä mielenkiintoinen huppari

Karjalle syötävää

Mukavasti heiluvia riippusiltoja oli matkan varrella kymmeniä

Koirat olivat kotona tutuissa käsissä ja saatoin olla levollinen niiden puolesta. Lähes koko vaelluksen ajan olimme nettipimennossa, enkä siis voinut kysellä, miten kotona voidaan. Alkuajan koiria hoiti taas Lea siskonsa Sadun avustuksella. Loppuajaksi taloon saapui Roy, joka ensimmäistä kertaa kokeili hieman pitkäjatkoisempaa koirien hoitoa. Hänen koulumatkansa Leppävaaraan piteni melkoisesti, mutta poika ei valittanut. Hienoa, että koirien hoitajiksi on tarjolla useita reippaita nuoria ihmisiä. Kotona oli siistiä, koirat olivat tyytyväisen oloisia ja jääkaapissa jopa hieman ruokaa väsyneille matkaajille. Eevi kulki tiukasti kannoillani ensimmäisen paluupäivän ajan, Hedy taas pysyttelin pedissään tarkkaillen minua vakavan näköisenä. Fina sen sijaan otti meidät vastaan iloisena aivan kuin olisimme olleet poissa vain hetken.

Tapani mukaan tarkkailin matkalla myös koirien elämää. Vaikka suuri osa niistä varmaan oli kulkukoiria, ne eivät näyttäneet surkeilta. Eräässä kylässä lähes kaikki koirat olivat pienehköjä ja vaaleita, joten kantaisä näyttäisi olleen puudeli tai jopa bichon frisee. Toisessa kylässä kantaisä näytti olleen isokokoinen, ehkä nöffin tapainen. Puhdasrotuisia koiria saattoi nähdä Kathmandun sisäpihoilla tai ikkunasta ilmaa haistelemassa. Eräässä kadunkulmassa näin jopa kansallisen kennelklubin mainoksen, joten jonkinlaista kenneltoimintaa maassa näyttäisi olevan.

Diwali-juhlassa koiratkin saivat seppeleen ja tikan

Buddhan kaverikoira

MUMMOKOIRA

Neljätoista vuotta on tuonut katseeseen syvyyttä ja viisautta

Kun 14 vuotta sitten otin vastaan Dixien synnyttämän ensimmäisen pennun, koin pienen järkytyksen. Pentu oli kyllä hyväkuntoinen ja hyvän kokoinen, mutta erikoisen värinen. Se oli melkein valkoinen muutamin mustin laikuin. Seuraava pentu oli lähes kokonaan valkoinen, vain musta läikkä toisen silmän päällä. Säikähdin jo, että naapurin dalmatialainen onkin käynyt tekemässä tepposet. Kun vielä yhden valkokirjavan pennun synnyttyä jatkoksi tuli kolme perinteistä brindleväristä pentua, aloin uskoa että nämä olivat puhdasrotuisia staffipentuja. Kun soitin Simo-uroksen kasvattajalle Thealle ja kerroin omituisen värisistä pennuista, hän huudahti: ”Onnea, teille on siis syntynyt pied-värisiä pentuja”.  Piti oikein katsoa sanakirjasta, mitä määritys tarkoittaa: wearing or having a parti-colored coat. Säikähdyksen jälkeen sain olla siis ylpeä erikoisen värisestä pentueestani. Kun oli vaikeaa päättää, minkä pennun jättäisin itselleni, tuttavan suositus vahvisti valinnan. Hänen mielestään yksi kirjavista pennuista oli sievä kuin posliinikoira ja niin sitten valinta sai vahvistuksen. Pentu sai nimekseen Elegant Evelyn, mikä kuvaa sen erikoisen kaunista väritystä.

Paitsi väritykseltään Eevi on myös luonteeltaan erityinen. Se on reipas ja rohkea, mutta myös omapäinen ja määräilevä. Agilityssä emme koskaan päässeet huipulle, koska lähtöpaikalla taistelimme aina siitä, kumpi on radalla pomo. Eevi yritti yleensä karata, mutta jos sain sen jäämään lähtöviivalle, se purki patoutuneen kiihkon radalla niin että esteet paukkuivat. Sen sijaan esimerkiksi treeneissä tai metsälenkille lähdössä se odottaa vaikka puoli tuntia lähtökäskyä.

Nykyisin Eevin tahti on ymmärrettävästi hidastunut, mutta sama kiihko ja into paistaa sen silmistä edelleen. Tämän aamun metsälenkillä se taas säntäsi Hedyn ja Finan perään kalliorinnettä ylös kuin unohtaen että jalat eivät enää nouse jyrkimpien kohtien yli. Se haukkui ja riekkui kuin ehdottaen keppileikkiä. Kotimatkalla käynti on jo hidastunut ja sitten onkin jo päivänokosten aika. Eevi on tarkka päivärutiineista. Kun aamukahvit on juotu, se komentaa laumansa lenkille. Sen kimeä haukku käy välillä hermoille, mutta toisaalta jos se ei haukkuisi, se olisi sairas. Lauman on pysyttävä koossa ja se laittaa jalat tanaan, jos joku aikoo jättäytyä pois ryhmästä. Se osaa lukea myös kelloa ja viimeistään kello neljän paikkeilla alkaa komento: Ylös, ulos ja lenkille.

Eevi on lauman rohkein uimari

 Lauman nuoret suhtautuvat mummokoiraan kunnioittavasti ja lempeästi. Hedy putsaa silmistä rähmät ja nuolee suupielet puhtaiksi. Usein Hedy ja Eevi nukkuvat selätysten toisiaan lämmittäen.

Eevi-mummo ja lapsenlapsenlapsi Hedy

Neljästoista vuotta on koiran iässä paljon, mutta Eevi on hyvä osoitus siitä, miten aktiivinen ja reipas koiranelämä antaa paljon aktiivisia vuosia. Kovin montaa vuotta ei varmaan ole enää tarjolla, mutta toivotaan että Eevi saa elää täyttä elämää loppuun asti.