Kotoilua

Kotoilu eli homing ei tarkoita sitä, että hiippaillaan kotona tai löhöillään sohvalla. Termi pitää sisällään reipasta ulkoilua esimerkiksi sesongin mukaista satoa keräillen ja maan antimien jalostamista keittiössä maukkaiksi aterioiksi tai säilykkeiksi. Kotoilua on tullut harrastetuksi melkoisen paljon viime aikoina. Koirien ulkoilutuslenkeillä on löytynyt suppilovahveroita, kantarelleja, haperoita ja tatteja. Lapin hillat ja mustikat on säilötty jo viikkoja sitten ja Espoon pihan viinimarjat ovat mehustettuna kylmiössä. Ensimmäinen omenasato on korjattu, vaikka omenat taitavat olla jotain syyslajiketta. Pihan omenapuut ovat tontin edellisen omistajan istuttamia enkä ole saanut selville niiden lajiketta. Viikonlopuksi valmistin punajuurilaatikon, jonka aineksissa oli tuoreiden punajuurien lisäksi palsternakkaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ohraryynejä ja sinihomejuustoa. Kokin on ihan pakko kehua itseään, niin herkullista vihanneslaatikko oli.

Äskeisellä iltalenkillä Eevi ja Fina eivät ehtineet lainkaan metsänhoitotöihin, kun mustikanvarvut ovat edelleen sinisenä marjoista. Piti oikein hoputtaa koiria, kun ne juuttuivat pensastoon maiskuttelemaan. Eräänä aamuna pelästyin, että Eevillä on verta kyljessään, mutta lähempi tarkastelu osoitti että se oli värjännyt turkkinsa mustikanvarvuissa kieriskellen.

Agility on taas vallannut kalenterin ja kesätauon jälkeen sekä Finalla että minulla taitaa olla hirmuinen into päällä. Ensimmäiset treenit olivat lupaavat, Fina oli kuulolla aivan kuin olisin kuljettanut sitä näkymättömässä narussa. Lauantaina olimme Helsingin kennelpiirin järjestämällä kurssilla, missä kouluttajana oli venäläinen taitaja Tatjana Laknatova. Kurssin jälkeen olin aivan valaistunut, olin varman että nyt aukeaa menestysputki ja keräämme nolla-ajassa nollat ensi kesän karsintoihin. Tänään Lägin kisoissa Lohjalla putosin kovaa ja rämisten todellisuuteen ja myönnän että vika on ohjaajassa, Fina kyllä suorittaisi radan oikein jos se saisi selkeät ohjeet. Silti Lohjan kisoista jäi hyvä mieli, Aurlahden kenttä on hieno kisapaikka, sää oli kaunis ja järjestelyt olivat mallikkaat. Tuntemani lägilaiset ovat mukavia ihmisiä, kisoissa on aina rennon iloinen ilmapiiri.

Jäähyväiset Piilopirtille

Kun viime torstaina Rovaniemeltä Helsinkiin lähtevään autojunaan saatiin lastattua täpötäysi Mondeo, sen matkustajat hakeutuivat etsimään omaa makuuvaunua. Eevi ja Fina vetivät jalat tanassa kohti junaa ja yrittivät sisään heti ensimmäiseen vaunuun. Ensin kuitenkin piti tehdä lenkki aseman viereisessä metsikössä, jotta kahdentoista tunnin matka kestettäisiin ummessa. Makuuvaunussa koirat hyppäsivät oitis alapetille ja pötköttivät siinä kuin sfinksit. Tosin Fina nostettiin tällä kertaa Eliaksen seuraksi yläpetille, jotta minä saisin nukkua jotenkuten ojentuneena.

Espoon piha oli muuttunut viidakoksi loissaollessamme. Lämpöisen ja sopivan kostean kesän ansiosta pensaat olivat villiintyneet ja kukkapenkit täyttyneet muistakin kuin istutetuista yksilöistä. Viirukanukan oksat olivat peittäneet portin niin, että heti alkajaisiksi kolautimme autolla portin pieleen. Nyt on pensaita leikattu, rikkaruohoja kitketty ja käytäviä avattu ja piha alkaa näyttää kohtuullisen siivolta. Vihreän värisävyt ovat täällä upean moninaisia, kun pohjoisen luonnossa vuorottelevat soiden keltaisenruskeus ja vaarojen tummat sävyt. Kaipaan kovasti pohjoisen valoisia ja kuulaita iltoja, siellä aurinko paistoi pihalle vielä lähes puoleen yöhön.



Kävimme Espoossa vain purkamassa auton ja matkasimme jo heti seuraavana päivän Heinolan seudulle tuttavien hulppeaan kesäpaikkaan. Koolla oli taas tuttu tennisfanien joukko ja helteiseltä tenniskentältä kuului pallojen mäiske aamusta iltaan. Viikonloppuun mahtui myös uimista, saunomista, grillausta ja vadelmien poimintaa. Eevi ja Fina olivat aivan uupuneita sunnuntaina, sillä ne saivat leikittäjäksi 14-vuotiaan Samuelin. Hänellä on erityisen hyvä ote koiriin ja Eevi ja Fina seurasivat poikaa kantapäihin liimautuneina. Erityisen suosittua näytti olevan piiloleikki, varsinkin kun tontilla oli runsaasti tilaa piilotella. Sunnuntaina näytti siltä että Fina hieman ontuu ja toppuuttelimme jo rajua menoa.

Tänään oli sellainen aamu, että ovella innokkaasti ulospyrkivät koirat tekivät äkkipysähdyksen ja jäivät teputtelemaan räystään alle. Lopulta Eevi uskaltautui pikaisesti niiaamaan nurmikolla, mutta Finaa piti oikein jahdata ettei se livahtaisi saman tien sisään. En edes ehtinyt nähdä, saiko se tarpeitaan tehdyksi. Sadepäivä sai minut energiseksi, ja aloitin syksyn kuntoilun taas Elixiassa. Osallistuin steppitunnille ja Coreen ja vaikka rankkaa oli, nautin täysin sydämin.

Kohta aloitamme taas agilitytreenit ja kalenteri alkaa täyttyä kisoista ja koulutuksista. Yllättäen jouduin AST:in hallituksen puheenjohtajaksi edellisen puheenjohtajan paikkakunnalta muuton takia. Toivottavasti loppuvuosi sujuu ilman yllättäviä käänteitä tai ongelmia.

Omavaraistaloutta

Housut jalassa ja naru kaulassa, Fina on menettänyt kesälomavapauden. Pentujen jälkeinen ensimmäinen juoksu yllätti ja ajoi meidät housuostoksille Kemijärvi-cityyn. Kahdessa ensimmäisessä kenneltarvikeliikkeessä tarjottiin ei-oota, mutta Tampereen Säästötexin hyllystä löytyi Finan kokoon sopivat housut. Nyt kun juoksun toinen ja kriittinen viikko on alkamassa, muutama uros on jo käynyt tarkastuskäynnillä aidan takana. Tänä aamuna ohi jolkotti pari vieraan näköistä urosta, mutta kun hetken kuluttua omistaja pyöräili karkulaisten perässä, ymmärsimme että naapuriin on tullut lomailijoita koirineen. Kun emme ole varmoja naapureiden koirien kiinnipidosta, parasta on kytkeä oma koira liekaan. Fina on säälittävä näky naru kaulassaan, mutta sen parasta me tässä tahdomme.

Kahden viikon hulabaloon jälkeen mökki on tyhjentynyt ja hiljentynyt. Mukavaa ja vauhdikasta on ollut, on marjastettu, kalastettu, vaellettu, käyty hiekkarannalla ja syöty paljon ja hyvin. Pieni jääkaappi on pullistellut ruokatavaroista, kun päivittäin muonavahvuus on ollut jopa 10 henkeä. Pojanpojat ovat avustaneet raaka-aineiden hankinnassa pyydystämällä komeita haukia ja ahvenia. Viimeisen illan saalis oli kaksi suurta haukea, toinen lähes nelikiloinen. Pellillinen mustikkapiirakkaa vain vilahti keittiön pöydällä, sinimustat suut kertoivat minne se oli hävinnyt. Hilloja on metsästetty hiki niskassa, mutta ne ovat tänä kesänä todellista soiden kultaa. Mustikoita on sen sijaan rinteet sinisinä. Ne ovat suuria kuin tummat rypäleet ja painavat varvut maahan. Poimin tänään sangollisen vajaassa kolmessa tunnissa. Thaipoimijoita ei vielä näkynyt, vaikka tiedämme että naapurikylän koululle on majoittunut heitä iso joukko.



Päiväkirjan välistä löytyi Wernerin pari vuotta sitten kirjoittama hillalaulu. Olisikohan hilloja löytynyt paremmin kun olisimme laulaneet tätä suolla?

“Ihania lakkoja ihania lakkoja,
Korpihilloja, pienii hilloja, heei, heei, hil…..
Lakkoja pusikossa, lakkoja pusikossa,
Herkullisia lakkoja, maittavia lakkoja,
Hilloja on kiva poimia trallallallallaa.
Lakat isoja, lakat isoja,
on ojissa lakkoja, on pensaissa lakkoja, pimpelipompeli, satsatsaa.
Hyvä juttu on se taas!”