maanantaina, toukokuuta 28, 2007

Suunnistusta

Vietin kesäisen illan Pirttimäen metsässä rämpien ja rasteja etsien. Suoritus oli kuin ihmisagilityä, ylös-alas kallioita, tänään sateen liukastamia, poluilla esteinä myrskyn kaatamia puita, ylitys joko loikalla tai alta ryömien, vesiesteenä puro, jonka poikki pääsi keikkuvaa rankaa pitkin. On ihan oikein ihmetellä, mikä saa sadat ja sadat ihmiset rämpimään metsässä, jotain huumetta rastin etsimisessä ja löytämisessä täytyy olla. Osallistujien ikähaarukka on lapsista harmaahapsiin, väliin mahtuu salskeita nuoria miehiä, jotka rymistelevät kuin kauriit pensaikoissa, mutta myös konkareita, joiden kartanlukutaito kompensoi juoksutaitoa ja ketteryyttä. Itse kuulun joukkoon, joka välillä onnistuu löytämään rastin täsmälliseti, mutta sitten taas haksahtaa pyörimään, niin että suoritusaika on aina luokan häntäpäässä.

Viime viikolla harrastimme autosuunnistusta Kroatian komeilla rannikkoseuduilla, missä matka taittui pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan. Väliin kartanlukija kuitenkin erehtyi ohjaamaan pikkuautomme aivan jonnekin muualle kuin oli tarkoitus. Eräänä iltana tällainen eksyminen johdatti meidät maatilamajoitukseen, elämykseen, jota emme ilman sivuteillä harhailua olisi päässeet kokemaan. Yövyimme syrjäisen maatalon pihapiirissä ihastuttavassa kivimajassa, jossa askeettisuudesta huolimatta olivat kaikki mukavuudet. Omatoimimatkailu vaatii rohkeutta, pitkää pinnaa (välillä se oli hyvin hauras) ja seikkailumieltä. Palkkiona ovat elämykset ja muistot, joita ei tavallisella pakettimatkalla välttämättä pääse hankkimaan.

Koiraihminen ei osaa matkallakaan olla tarkkailematta koiranelämää ja koirakirjoa. Yhtään staffia en nähnyt, mutta Sloveniassa osui silmiin sentään amstaffi. Muistaakseni Suomessa on käynyt slovenialaisia staffituomareitakin. Ptujn kaupungissa meille suositeltiin kaupungin parasta ravintolaa Kuma-joen rannalla. Kun läheisen pöydän pariskunta oli lähdössä, kömpi pöydän alta kultainen noutaja, se oli ollut aivan hiljaa koko aterian ajan. Hieman myöhemmin ravintolaan saapui pariskunta isohkon x-rotuisen koiran kanssa ja koira asettautui tottuneesti pöydän alle. Mutta kun toinen seurue mukanaan bischon frisee asetti pikku hauvelin lattialle, se moitti paikkaa äänekkäästi haukahdellen, sai tahtonsa lävitse ja pääsi isäntäväen kanssa pöydän ääreen istumaan. Meillähän järjestyslaki kieltää koirien tuomisen ravintolaan, mutta olisi hauska kuvitella miten esimerkiksi Kalastajatorpan ravintolassa samaan aikaan aterioisi useampi seurue koira mukanaan.

Ehdimme viettää yhden illan Wienissä ja sielläkin näin mielenkiintoisia koira-ilmiöitä. Ensinnäkin keskustan ihastuttavissa ruusupuistoissa sai ulkoiluttaa koiria, useimmat kulkivat omistajan kanssa vapaana, mutta kylläkin hyvin hallinnassa. Juuri kun kävelimme Sacher-hotellin ohi, aulasta astui ulos tyylikäs bostoninterrieri muodikkaissa valjaissa, omistaja tuli askeleen perässä. Tämä koira ei varmaan ollut ensi kertaa luksushotellin vieraana.

Meillä oli kotona riemukas jälleennäkeminen Eevin ja Finan kanssa ja ulkoilulenkillä riehuttiin varmaan ulos viikon paineet. Sari oli ollut kovilla, hän joutui "yksinhuoltajana" pyörittämään kolmen pojan ja kolmen koiran sirkusta, sillä Risto oli suuren osan viikosta työmatkalla. Täytyisi löytää luotettava koirahoitola tulevia matkoja varten, emme voi loputtomiin turvautua perheenjäsenien tai tuttavien apuun.

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Äitienpäivä ilman ruusuja

Äitienpäivä on sujunut ilman suuria juhlallisuuksia, pojat ovat kukin perheineen omilla retkillään eikä äitienpäiväkakkua ole tarvinnut varata vierailuille. Mika onnitteli jo viikko sitten, Espanjassa päivää vietetään viikkoa aikaisemmin. Riston perhe lähti Jäppilään ja hoiti muodollisuudet jo viikon varrella. Jukan porukka on mökillä Houtskärissä ja sieltä tuli aamulla kännykän välityksellä onnittelulaulu. Pyry lauloi hienosti, sävel oli kohdallaan ja äänessä jo vahvuutta. Poika on tainnut periä musikaalisuutta sekä äidin ja isän puolelta, tiedä vielä millainen laulaja hänestä kehittyy.

Yön tunteina havahduin satakielen lauluun, siinä minulle ihan tarpeeksi äitienpäiväiloa. Ensimmäinen laulu kohahduttaa joka kevät ja joskus juhannuksena kun huomaa laulun vaienneen, tulee niin haikea olo. Satakieli oli tänä keväänä ajoissa, yleensä sen ensimmäiset laulut raikuvat meidän pihapuissa noin viikkoa myöhemmin. Kevät on tehnyt tuloaan pitkään ja hartaasti, mikä on vain hyvä, sillä näin saa nauttia pitkään puiden vihreän eri sävyistä ja lehtien värjäytymisestä kesän syvän vihreiksi.

Perjantaina taas kisattiin oman seuran epävirallisissa kisoissa. Fina parantaa suoritusta kerta kerralta, nyt oli puhdas rata aivan hilkulla. Kolmanneksi viimeisellä esteellä, putkella se otti kiellon ja nopean ajan ansiosta tuloksena oli 4. sija. Finan kanssa on upeaa kisata, se suorittaa esteet määrätietoisesti pyörimättä ja hösäämättä ja osaa jo irtautua minusta hyvin. Peukut pystyyn että hyvä kehitys jatkuisi. Lauantaina osallistuin Eevin kanssa Riihimäellä virallisiin kilpailuihin ja voitimme ihan hullulla tuloksella, sillä kaikki muut osallistujat hylättiin. Rata oli vaikea, siinä oli paljon täyskäännöksiä ja siksi kai Eevi pudotteli rimoja, muut ns. vaikeat esteet sujuivat virheettömästi. Erikoisia voittoja kahtena viikonloppuna, kun Eevi on ainoa joka pääsee radan edes läpi, se voittaa kisan, vaikka virheitä on roppakaupalla. Se on siis kaikista huonoista kuitenkin paras!




Ensi viikonloppuna lähdemme taas reissuun ja viemme koirat Riston luo Dixien seuraksi. Matkasuunnitelmat ovat melko levällään, varmaa on vain että lennämme Wieniin ja vuokraamme auton. Yritämme ajaa Kroatian rannikolle, jos ehdimme saada paperit kuntoon. Olemme tällaisia impulsiivisia matkaajia, emme välttämättä vielä illalla tiedä, minne matka seuraavana päivänä jatkuu. Kerron sitten palattuani, missä päin ajeltiin.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Aglityä, agilityä...

Viime blogissa kerroin Finan ensi esiintymisestä agilityradalla ja itseohjautuvista kuvioista. Perjantaina oli Nasta-cupin toinen osakilpailu, ja Fina meinasi räjäyttää tulospörssin. Se suoritti esteet upeasti irtautuen ohjaajasta, mutta silti kuunnellen ohjeita, vain hienon hieno mutka putken sisääntulossa toi sille yhden virheen. Upea tunne ohjata koiraa, joka liikkuu kuin gaselli, pysyy kuulolla eikä pyöri jaloissa. Jos nyt en pilaa sitä omalla huonolla tekniikalla, siitä tulee mainio agilitykoira. Finan kuulo on selvästi parantunut, pihalla se juoksee ammuksena luokse kutsusta, vaikka tiellä kulkisi mielenkiintoista porukkaa, se ei säntää enää kaiken liikkuvan perään eli on selvästi paljon paremmin kuulolla kuin jokunen kuukausi sitten.

Eevi on aloittanut kisaamisen sairasloman jälkeen ja sen hypyt näyttävät olevan kunnossa. Vähän maltillisempi se on, mutta se ei ole haitaksi, sillä ajat pysyvät reippaasti alle asetetun ihanneajan. Virheitä radalla silti syntyy, sormi osoittaa kyllä ohjaajaan, käskyt tai linjat ovat väärät ja silloin saattaa rima pudota. Lauantaina olimme Nummelassa kisaamassa ja tulimme kotiin syli täynnä palkintoja, voitimme toisen kisan ja toisessa tulimme kolmanneksi. Ei palkinnot silti paljoa ilahduttaneet, kun molemmilta radoilta tuli useita virheitä. Toisessa kisassa hylättiin kaikki muut paitsi kaksi koirakkoa, toisessa radan suoritti vain kolme. Tietenkin voi sanoa, että olemme Eevin kanssa varmoja suorittajia, mutta kun se ei riitä, pitäisi olla myös puhdasta suoritusta.

Edessä on taas tiuha tv-urheiluviikko, jääkiekkoa taitaa tulla melkein joka päivä. Siihen vielä Euroviisukisat, eli jos ei keksi parempaa tekemistä, viikon voi viettää sohvalla televisiota tuijottaen. Ei kiitos minulle, mieluummin lähden ulos lenkille, koirien kanssa treeneihin tai vaikkapa Elixian uusiin ja hienoihin tiloihin punnertamaan Bodypumpia. Tosin koiraharrastus täyttää viikon melko hyvin, ajankäyttöongelmaa ei ole kalenterin mukaan: maanantaina ASTin hallitus, keskiviikkona ja torstaina treenit, perjantaina Nastacup ja lauantaina Eevin kisat.

tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Fina radalla


Finan ensimmäinen agilityesiintyminen tapahtui perjantaina ASTin epävirallisissa kilpailuissa. Fina hauskutti yleisöä ja selvästi nautti esiintymisestä, mutta minä totesin, että vielä on tehtävä paljon työtä kisavalmiuden eteen. Lähtö ja ensimmäinen hyppy sujuivat mallikkaasti, mutta sitten Fina äkkäsi A-esteen, käväisi tarkistamassa olisiko alastulossa namia, kun ei ollut, kävi moikkaamassa tuomaria ja siitä intoutuneena juoksi radan poikki katsomaan, kuka istuu ratatoimihenkilönä. Hyppäsi vielä tämän syliin ja sitten palasi vauhdikkaasti suorittamaan esteitä oikeassa järjestyksessä. Ensi perjantaina menemme taas kokeilemaan, ehkäpä osaan jo paremmin ennakoida tilanteet ja pitää Finan hallinnassa. Hauskaa meillä joka tapauksessa oli, ja sehän on tärkeintä.

Eevi on ollut jo treeneissä ja osallistui myös perjantain kisoihin. Hypyt sujuvat normaalisti ja suorituksessa oli iloa ja intoa. Suhtauduin vielä viikko sitten melko epäluuloisesti osteopaatin lupauksiin, että selkä paranee ja hyppyilo palautuu. Näin todella tapahtui, kolme päivää piti olla jopa vähän vaikeaa, mutta sitten pitäisi liikkeiden toimia, keskiviikon treeneissä Eevillä oli kovat menohalut ja hypyt sujuivat lennokkaasti, se oli treenien paras palaute. Kävimme vielä kontrollissa torstaina ja hieman kireyttä Eevin lihaksissa vielä oli, mutta nyt sujuvat jo entiseen malliin hypyt sänkyyn ja auton takatilaan, ne juuri olivat tuottaneet eniten hankaluutta. Pitäisi itsekin mennä osteopaatin käsittelyyn, niin paljon on kropassa jäykkyyttä ja liikkumattomuutta.

Kirjoittajakurssin intensiivijakso päättyi pari viikkoa sitten, mutta kurssi jatkuu vielä vapaan kirjoittamisen osalta vuoden. Kurssin myötä elämäni sai aivan uuden sisällön, olen oppinut valtavasti ja myös kehittynyt kirjoittajana. Kun aluksi palautteet olivat melko rankkoja, viime aikoina olen saanut kannustusta ja kiitosta tekstin muodosta ja sisällöstä, se on ihanan innostavaa. Tekstiä on syntynyt jo melkoinen määrä, mutta uutta pukkaa tulemaan koko ajan. Tämän aamun lenkilläkin päähän pulpahti taas uusi teksti-idea, oikeastaan takaraivossa prosessoi koko ajan. ”Kirjan” runko on jo valmis ja yli puolet teksteistä kirjoitettuna, nyt pitäisi tehdä loppurutistus ja lopulta miettiä yhteydenottoa kustantajaan. Olen naivin optimistinen, että saan jonkun kustantajan vakuuttumaan kirjan ideasta ja tekstin laadusta. Voihan olla että koen vielä pahan kolahduksen, mutta toivossa on mukava elää ja kirjoittaa. Lauantaina meillä oli myös kurssitapaaminen ja se vasta jännittävää olikin. Siellä kurssi kirjoittajat saivat kasvot, sillä olemme opiskelleet puolivuotta vain nimestä toisemme tuntien. Mikään ei pitänyt paikkansa, tummaksi luultu olikin blondi, rajua ja realistista proosaa kirjoittava oli naisellinen ja pehmeä tyyppi, pätkä oli pitkä jne. Heti oltiin kuitenkin vauhdissa, juttua piisasi yön pikkutunneille asti.