tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Saako puhutella?

Aamulenkillä vastaamme kävelee usein reippaan tuntuinen pariskunta ja  tuntuisi jo luontevalta osoittaa jollakin tavoin tuntemista. Olen yrittänyt ottaa katsekontaktia heihin, mutta he onnistuvat suuntaamaan katseen juuri silloin kaukaisuuteen. Tilanne tuntui jopa kiusalliselta ja yritin edelleen saada heidät jotenkin reagoimaan meihin kahteen ihmiseen ja kahteen koiraan. Arvelin ettei  olisi liian tunkeilevaa kokeilla hymyä ja nyökkäystä. Ei vieläkään tulosta, joten otin käyttöön järeämmän aseen eli äänen. Seuraavalla kerralla sanoin Huomenta, mutta en saanut vastatervehdystä. Jotain on kuitenkin tapahtunut, sillä nykyisin Hannusjärven sillan katveessa katseemme kohtaavat ja kuvittelen näkeväni pienen hymyn heidän kasvoillaan. 

Yleensä koira toimii luontevana kommunikoinnin välikappaleena, varsinkin jos molemmilla kohtaavilla osapuolilla on käden jatkeena talutin ja sen päässä koira. Vaikka koirat eivät tulisi toimeen keskenään, saa niiden käytös aikaiseksi jonkinlaista sananvaihtoa ihmisten kesken.  Myös hiihtokelit, suksien voitelu ja säätila saavat tuppisuun suomalaisen puhumaan ventovieraan kanssa. Eilen aamulla suksia jalasta irrotellessani viereen pysäköinyt mies yltyi puhumaan kanssani. Minä kehuin hyvää luistoa, mies pohti ottaisiko luistelu- vai perinteiset sukset ja siitä keskustelu rönsyili talvisen urheilulajin eri alueille. Pakkohan tätä ihanaa talvea on kehua.  Valkoinen kerros maan päällä pehmentää maiseman, pimeys ei ole sysimustaa, hiekkaa ei kulkeudu eteiseen ja pieni pakkanen virkistää ja punaa posket.

Joulun vietto Tammitiellä sujui käsikirjoituksen mukaan; joulupukki ei pettänyt, päinvastoin tuli täsmällisesti sovittuna aikana. Kuusi on kaunis ja sopusuhtainen, eikä kukaan ole kaatanut sitä. Kynttilät eivät ole sytyttäneet tulipaloa, mutta minä olin aiheuttaa katastrofin koristellessani piparkakkutaloa. Koristeet syttyivät tuleen ja sammutusyrityksissä poltin kämmenselän rakoille. Piparkakkutaloa piti vähän ehostaa, ja se pääsi vakiopaikalleen piirongin päälle. Aattona joulutunnelman virittäjänä oli aattohartaus Veikkolan Haapajärven pienessä puukirkossa. Iltapäivän sininen hetki, jouluvalot talojen pihoilla ja valkoiset hanget saivat mielen rauhoittumaan. Kun kirkonkellot alkoivat soida, Anna kysyi kirkkaalla äänellä: ”Kuka soittaa?” Tilaisuuden päätyttyä Anna sai vastauksen, sillä hän sai nähdä suntion soittavan kelloja kirkon eteisessä, mikä ei ole enää aivan tavallista. Huhtikuiset muistot palasivat mieleen, sillä laputimme Finan katoamista juuri samoilla alueilla, mm. kirkon ympäristössä.

Joulun päätteeksi Gina jäi meille hoitoon Riston perheen matkattua Itävaltaan.  Hyvin isoäiti ja äiti kestävät lapsen hupsuttelua ja innostuvat itsekin leikkimään. Fina ja Gina ovat niin samannäköiset, että vain edestä katsottuna Finan valkoinen rintamerkki erottaa ne toisistaan. Kuvittelen silti että Ginasta tulee vahvempi  ja hieman isopäisempi kuin äidistään.




Jouluaamun rauhaa

tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Rutiineja

Googlasin sanan rutiini ja hämmästelin taas kerran kyberavaruuden käsittämätöntä tietovarastoa. Tietämykseni laajentui määritelmällä, että Rutiini on sitrusflavonoidi, jolla on lääketieteellisesti hyödyllisiä ominaisuuksia antioksidanttina sekä metallien kelatoijana. Olen näköjään käyttänyt sanaa aivan väärässä merkityksessä!  Siirryin perinteiseen tiedonhankintaan eli avasin Nykysuomen sanakirjan. Siellä rutiinille löytyi määritelmä, että se on tottumuksen avulla saavutettu taito. Se on myös tapakäyttäytymistä, jolla tuodaan turvallisuutta elämän hallintaan. Tämä johdanto toimikoon aasinsiltana, jotta voisin kertoa Eevin ja Finan rutiineista, sekä huvittavista että ärsyttävistä.


Aamiaisella raaputin Benecol-rasiasta viimeisiä rippeitä ja heti sain seurakseni Eevin ja Finan. Raapiminen kertoi niille, että rasia on tyhjä, ja että se leikataan kahtia, ja että kumpikin saa oman puolikkaansa nuoltavaksi.  Kun aamuisen kahvikupin liike hidastui, Fina hyppäsi syliini, rutisti lehden ja muistutti että paperia on tuijotettu jo ihan tarpeeksi kauan.


Aamulenkki metsässä sujui vaihtelevalla tahdilla riippuen siitä, millaisia keppiprojekteja osui kohdalle. Nyt kun lumi on peittänyt maan, keppejä ei löydy maasta, mutta niitä voi katkoa hyppimällä oksien perään.  Lenkin lopulla Finan ehdoton rutiini on kävyn etsiminen saman ison kuusen juurelta.  Lumikaan ei estä etsimistä, se kaapii lunta kuin poro ja yleensä löytää käpynsä. Pihalla sen täytyy vielä käydä pyörittämässä tiettyä kiveä rhodopensaiden alla.


Eevi saa meidät lievästi ärsyyntymään iltauutisten aikana. Juuri kun olemme avanneet television, se juoksee kynnet portaissa rapisten alas ja tuijottaa meitä ovelta merkitsevästi.  Vaikka olisimme tulleet tunti sitten kävelyltä, iltauutisten aikaan sille tulee pissahätä, joka pitää hoitaa alakerrasta käsin. Ärsyttävintä on, että sisäänpääsyhaukku kuuluu hetken kuluttua yläkerran ovelta.


Koirilla on omat erityiset saunomisrutiinit. Ne eivät tosin pääse ihmisten kanssa saunaan, mutta vahtivat kiihkeästi haukkuen saunojia pesuhuoneesta käsin.  Suihkuttaminen on jännittävän pelottavaan, sitäkin pitää haukkua. Uima-altaaseen hyppääminen nostaa koirien haukun lähes falsettiin, ja uimareita pitää vahtia silmä kovana. Saunomisrauha on tästä kaukana, ja usein Eevi ja Fina saavat porttikiellon saunatiloihin.
Ehkä ihmisen laulu kuulostaa koiran korvissa myös häiriköinniltä. Siltä ainakin näytti tänään kun innostuin laulamaan keittiössä Jose Felicianon mukana Feliz Navidad kertosäettä. Eevi ja Fina ryntäsivät luokseni, seisahtuivat eteeni ja tuijottivat minua silmät pyöreinä.

Joulukuusi levittää tuoksuaan olohuoneessa, keittiössä tuoksuvat piparit, jääkaapissa vetäytyy sherrysilli ja jääkellarin lohi. Huomenna levitämme ruokapöydän lisälevyjen avulla täyteen pituuteen ja katamme sille 11 lautasta. Emäntä on stressitön, joulurauha on laskeutunut talon ylle.
Rauhallista joulua ystäville ja tuttaville, ihmisille ja eläimille.


















Gina saa joululahjaksi kasvatusäidin ompeleman fleecemanttelin. Fina toimi sovitusnukkena.







maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Mustikanpoimintaa

Eilen illalla Elias ja minä konttasimme keittiön lattialla ja poimimme jäisiä mustikoita. Hätäily ja huolimattomuus pakastinkaapin järjestelyssä tarjosi meille tämän yllättävän talvisen askareen. Olin sullonut parin litran mustikkapussin huterasti ovilokeroon ja seuraavalla kerralla avatessani pakastimen, pussi mätkähti lattialle ja särkyi. Mustikat vierivät jokaiseen mahdolliseen koloon, ja ne piti poimia nopeasti jäisinä, sillä sulamisen jälkeen siivo olisi ollut melkoinen. Eeviä ja Finaa eivät jäiset mustikat kiinnostaneet lainkaan, mustikansyönnin jännittävyys on näköjään siinä, että ne saa napsia pensaista.

Kauan odotettu talvisää saapui vihdoin ilahduttamaan ulkoilijoita. Tuore lumipeite kertoo mielenkiintoisia tarinoita. Pihalla on kierrellyt jänis ja jälkien pienen koon vuoksi pelkään jopa, että vierailulla on ollut citykani. Oma suosikkipolku oli korkkaamaton, meidän reitillemme ei ollut vielä ehtinyt muita ulkoilijoita. Eeviä ja Finaa ei fleece-mantteli häiritse, eikä yli 10 asteen pakkanen nipistele anturoita. Äskeisellä lenkillä keppileikki oli ihan mahdottoman sitkeä, ei auttanut lumipallo- eikä käpyhoukuttelut. Led-lamppujen valokeilat heiluivat vain pensaikossa, kun kepin herruudesta taisteltiin. Tovin odottelun jälkeen pimeydestä sukelsi keppi hampaissaan 8-jalkainen otus, jonka neljä fosforisilmää ja kaksi kohdevaloa peilasi otsalamppujemme valokeilassa.

Lauantaina vietimme Henrikin myöhästyneitä syntymäpäiviä Sarin ja Riston luona. Koolla oli naapureita, ystäviä ja sukulaisia, kaiken kaikkiaan 9 lasta ja 11 aikuista. Glögi ja tarjoiluvatien herkut saivat kielenkannat irtoamaan ja taisivat talon seinät pullistella ääniaalloista. Lapsetkaan eivät olleet kaikkein hiljaisimpia. Hännänhuippuna juoksenteli ympäriinsä Gina, joka yritti saada mielipiteensä kuulluksi kumealla haukulla. Lasten herkkupöydän ääressä  Ginalla oli oma tuoli ja siinä se istua nökötti joukon jatkona. Hieman epäreilua oli, että sille ei ollut katettu omaa lautasta. Ehkäpä opetukseksi, sillä se oli päivällä tyhjentänyt pöydälle jääneen aterian. Gina on kehittynyt hyvämuotoiseksi ja kauniiksi staffitytöksi ja kaikkein hienointa on sen upea luonne. Se peuhasi tasavertaisena lasten kanssa, ei napsinut, eikä villiintynyt, kävi välillä tervehtimässä aikuisia, hyppäsi omalle tuolilleen tarkkailemaan menoa ja kun väsähti, levittäytyi lattialle sammakkoasentoon. Mukavaa kun Gina tulee meille hoitoon heti joulun jälkeen. Alan opettaa sille näyttelykäyttäytymistä, sillä tarkoitus olisi keväällä arvioittaa ulkomuoto näyttelykehässä.


tiistaina, joulukuuta 08, 2009

Turku-Espoo akseli

Perheenjäsenet sukkuloivat nyt ahkeraan Turun ja Espoon väliä. Uusi moottoritie ilahduttaa autoilijaa varsinkin kun matka-aika on lyhentynyt 15 minuutilla. Pendolino kuljettaisi matkailijat lähes yhtä vikkelästi, mutta paljon mukavammin. Pyry ja Anna rakastavat junaa ja vaativat päästä Myyrä-vaunuun, missä liukumäki, lelut ja satukirjat viihdyttävät lapsia ja helpottavat siten myös vanhempien matkaa. Lauantaina minä valitsin moottoritien ajaessani kohti Lietoa ja samaan aikaan , Jukan perhe matkasi Myyrä-vaunussa kohti Espoota.

Tällä kertaan Jukan matkan aiheena oli kutsu Linnan juhliin. Meilläkin oli juhlamieli seuratessamme valmistautumista tilaisuuteen. Kun Riitta tuli kampaajalta, Annan ei rientänytkään äidin syliin vaan tuijotti häntä totisen näköisenä. Pyry alkoi itkeä ja vaati äiti’ laittamaan vanhan tukan takaisin. Illalla sytytimme kynttilät, paistoimme vohveleita  ja vahdimme silmät tarkkoina presidentin kättelijäjonoa. Pitkin iltaa Anna huuteli ja osoitti televisiota: ”Minun äiti, isä tuolla!”

Aamulenkin teimme Pyryn kanssa Hannusjärven metsään. Pyryllä oli selkeät reittisuunnitelmat. Heti alkajaisiksi piti kiivetä Bondasin kallioille jyrkännettä pitkin. Seuraavaksi Pyry halusi suuren kiven luo, jonka päälle kiipeämiseen poika tarvitsi nostoapua mutta ei Fina. Ihailimme sammalia ja jäkäläpalloja ja Pyry suunnitteli syöttävänsä Piilopirtin pihalla poroille jäkälää. Kummastelimme männyn vääntynyttä latvaa ja arvioimme, mikä kuusi näyttäisi kauneimmalta joulupuulta. Kääntyessämme kotia kohti, metsästä singahti eteemme musta iso koira, mutta omistajaa ei näkynyt lähistöllä. Eevi ja Fina häkeltyivät, niin ettei kurkusta kuulunut pihahdustakaan. Hätistelimme koiraa pois ja oletimme sen kuuluvan henkilölle, joka seisoi sadan metrin päässä sylissään kaksi chihuahuaa. Eipä kuulunutkaan. Nainen oli tuohduksissaan, kun koira (setteri) oli säikäyttänyt hänen pienokaisensa. Pian setteri ilmaantui taas luoksemme, kieli roikkui pitkänä ja suupielet olivat vaahdossa. Se oli aivan ilmeisesti eksynyt ja. Annoin Eevin ja Finan Pyryn pidettäväksi ja soitin setterin kaulapannassa olevaan kännykkänumeroon. Naisääni vastasi iloisesti: Ai, sielläkö Maggan on. Luulin että se on lähtenyt kotiin. Pian polun päässä näkyi omistaja ja Maggan lähti juoksemaan häntä kohti. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Maggan oli omilla teillään.

Muuten, ei olisi kannattanut lähteä Lietoon tavoittelemaan agilitymenestystä. Peräkkäisten hylättyjen ratojen summa on nyt kaksitoista. Onkohan se Suomen ennätys?

keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009

Etsimistä

Myöhästyin tänään steppitunnilta, sillä en löytänyt toista kenkääni. En ole löytänyt sitä vieläkään sisätiloista ja huomenna täytyy valoisaan aikaan jatkaa etsintöjä pihalla. Ei ole vaikeaa arvata, kuka on kengän kätkenyt. Finan kenkähulluus vain pahenee. Sen on ihan pakko napata kenkä suuhunsa, kun joku saapuu kotiin. Oikeastaan se ei osaa ottaa kontaktia ollenkaan, ilman että jotain on suussa. Joskus harvoin sille kelpaa lelu, mutta kengät ovat ylitse kaiken.  Kenkämme ovat alati liikkeessä ja jokaisen huoneen lattialla lojuu joku pariton kenkä. Parien etsiminen on melkein yhtä työlästä kuin pesun jälkeen parittomien sukkien lajittelu. Olen jo alistunut tilanteeseen ja olen tyytyväinen, jos kotioloissa on edes jotkut tossut jaloissa, vaikka parittomat. Kun linkutan pariton kenkä jalassa etsien sitä toista paria ja kysyn Finalta, missä mun kenkä on, se lyyhistyy matalaksi ja kiemurtelee edessäni. En ole koskaan kurittanut enkä torunut sitä kenkien kuljettamisesta, mutta se tuntuu vaistoavan lievästi ärtynee mielentilani. - No, juuri nyt Fina tuli tarjoamaan minulle toista Crocs-sandaalia. Missähän toinen pari on?

Lähdin viikonlopun agilitykisoihin toiveikkaana odottaen onnistuneita suorituksia. Riihimäellä oli lauantaina kolme kisaa ja sunnuntaina Purinalla samoin kolme. Kun sunnuntaina palasimme kotiin ja takana oli kuusi hylättyä rataa, oli itsetutkistelun paikka. Missä oikein oli vika? Fina oli nopea ja hyvin kuulolla, minä hyvällä mielellä ja hyvässä juoksukunnossa, mutta silti jokaisella radalla jossain kohdassa Fina meni väärälle esteelle esteelle. Tietysti vika on ohjaajassa, ohjauksen virhearvioinnissa, reaktiohitaudesta ja ehkä kropan virheliikkeestä. Purinalla sain jo Finalle handlertarjouksen, ja vaikka se oli ihan ystävällisessä hengessä tehty, masensi lukea rivien välistä että “koira on hyvä, mutta tarvitsee paremman ohjaajan”. No, ehkä en vielä laita hanskoja naulaan, seuratoverit ovat olleet kannustavia ja itsetuntokin alkaa hiljalleen kohota. Huonompia tuloksia ei enää voi saada ja lauantaina Liedon kisoissa on taas näytön paikka.

Vähän kulttuuriakin ehdin harrastamaan, vaikka koiraharrastus tuntuu vievän kaikki aikani. Tänään olin seuraamassa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon jakoa ja mielestäni palkinto meni oikealle kirjailijalle. Antti Hyry piti lyhyen ja napakan kiitospuheen, ei selitellyt, ei arvostellut vaan arveli nöyrästi, että noppa “heitettiin ilmaan ja pudotessaan käänsi hänen nimensä päällimmäiseksi.” Melkoinen järkäle tuo palkintokirja on, 400 sivua uunin muuraamisesta.

Kuvia selatessani avautui viime vuoden marraskuun kansio, jossa oli koirien lumileikkejä. Saadaankohan enää ollenkaan otettua tällaisia kuvia?



maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Aamuvirkkuilua

Kun kännykkä herättää minut kello 5.30 ja tunnin kuluttua starttaan auton kohti Juvanmalmilla sijaitsevaa Sporttikoirahallia, joku voisi lyödä otsaani jo koirahullun leiman. Fina ei tehnyt elettäkään noustakseen ylös noin outoon aikaan, ja jouduin houkuttelemaan sen autoon namien avulla . Sporttikoirahallilla oli jo seuratoveri borderterrierinsä kanssa treenaamassa, eikä Finaa tarvinnut enää houkutella liikkeelle. Lämpimässä hallissa ja keinonurmialustalla oli mukava treenata ja parin tunnin jälkeen olivat niin ihmiset kuin koirat saaneet taas hyödyllistä liikuntaa ja ohjausoppia. Perjantain aamuvuoro on varattuna kevääksi asti,ja ehkäpä Fina oppii tunnistamaan aamuvarhaiset heräämiset hauskojen treenien merkiksi.

Sunnuntaiaamuna kännykkä pimputteli myös aamuvarhain, sillä Purina-Areenalla Konalassa mini 3-luokka aloitti jo klo 7.00. Kun valmistelin lähtöä kotoa samoihin aikoihin, Fina kaivautui yhä syvemmälle peiton alle. Sain sen houkuteltua eteiseen ja puin loimen päälle. Kun käänsin selkäni, se oli upottautunut nojatuolin tyynyjen sekaan nukkumaan. Perillä Konalassa reipas aamulenkki keskuspuiston poluilla karisti väsymyksen rippeet meiltä molemmilta. Pieni pakkanen oli raikastanut sään ja tuntui hyvältä nähdä aurinko taas pitkästä aikaa.

Seuratessani minikoirakoiden epätoivoisia yrityksiä selviytyä vaativasta radasta, aloin turhautua ja katua, että olin ollenkaan ilmoittautunut kilpailuihin. Kun vuoromme tuli, pujahti Fina ensimmäisen hypyn jälkeen väärään putken päähän, ja jouduimme lopettamaan suorituksen siihen. Suuren kilpailijamäärän vuoksi tuomari oli päättänyt että rataa ei saa hylkäyksen jälkeen suorittaa loppuun. Neljätoista euroa maksoi siis yksi hyppy ja väärä suunta putkessa! Kanssakilpailijat olivat tuohduksissaan kun suurin osa hylkäytyi radalla. Toiselle radalle, joka tuntui vielä vaikeammalta, menin melkoisen aggressiivisessa tilassa. Pidin Finan hallussa tiukoilla käskyillä ja keskityin jokaisen esteen oikeaan suorittamiseen. Kun tulimme maaliin, kuuluttaja onnitteli meitä virheettömästä ratasuorituksesta. Tiukasta hallinnasta johtuen yliaikaa tuli 2 sekuntia, mutta tärkeintä oli saada hyväksytty rata. Tuloslistalla oli vain viisi hyväksyttyä koirakkoa kolmestakymmenestä starttaajasta. Sijoituimme Finan kanssa neljännelle tilalle ja se oli niissä olosuhteissa uskomattoman hienoa. Tästä lähtien jämäköidyn Finan ohjaamisessa, kerron sille selkeästi mitä tehdään ja osoitan sen myös liikkeilläni.

Tiistaista lauantaihin hoitelimme Annaa ja Pyryä ja ihmettelimme miten kaksi pientä ihmistä voivat täyttää ison talon niin kokonaisvaltaisesti. Lattiat täyttyivät leluista, eteiseen kasautui vaateröykkiöitä, keittiön pöytä muuttui tahmaiseksi ja korvamme täyttyivät Pikkukakkosen lastenohjelmista ja Maisa-videon musiikista. Eevi ja Fina sietivät hyvin lasten villiä menoa, mutta Annaa täytyi hieman pitää silmällä etteivät vikkelät kädet päässeet nipistelemään tai tökkimään koiria. Kylpyammeleikit ihmetyttivät Finaa ja se ulvoi ammeen reunalla, joko ilosta tai huolesta. Korvani herkistyivät kuulemaan, milloin koiran hampaissa rouskui Lego-palikka tai pehmolelun kestävyyttä testattiin. Eevi oli erityisen vahdittava, kerran yllätin sen repimässä nallen kaulahuivia ja toisen kerran salakuljettamassa legoautoa alakertaan.



Posted by Picasa

sunnuntaina, marraskuuta 15, 2009

Leikkimielellä

“Jo vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään” sopii kuvaamaan hyvin juuri 10 vuotta täyttänyttä Eeviä. Onhan Eevi ollut sähäkän vireä koko elämänsä, mutta nyt tuntuu olevan meneillään oikein vauhdikas vaihe. Eevi on leikeissä usein aloitteentekijänä, eikä Finaa tarvitse kahta kertaa kutsua. Leikin tiimellyksessä näkee kyllä hyvin, että Eevi on edelleen pomo. Fina heittäytyy selälleen ja antaa emon näykkiä pystyssä sojottavia tassuja, korvia ja kaulaa. Eevin liikkeet ovat hillittyjä kuten arvokkaalla rouvalla jo pitääkin, mutta eleet ovat nuoren koiran. Eevi leikkii paljon myös leluilla, noukkii lelukopasta mieleisensä ja hyppää sänkyyn jyrsimään tai repimään sitä. Puruluut, varsinkin nailoniset Toyboyt ovat suosikkeja, niitä se jäystää niin että silmävalkuaiset vain muljahtelevat. Eilen laskin, että telkkarihuoneen sohvalla oli kuusi erilaista puruluuta. Kun avaamme telkkarin, molemmat koirat loikkivat raput alas ja hyppäävät sohvalle kantaen suussaan jotain purtavaa.

Metsälenkeillä koirilla on vakiintuneet kuviot. Kun irrotamme taluttimet, käsken koirien odottaa vapaa-käskyä. Fina odottaa kuuliaisena ja saatuaan luvan juoksee ottamaan kädestäni namin. Eevi ei millään malttaisi odottaa paikallaan ja säntää luvan saatuaan ohitseni. Se saa hieman etumatkaa Finaan ja juoksee metsänreunaan etsimään ensimmäistä keppiä. Fina yhtyy vetoleikkiin, ja hetken odoteltuamme saamme koirat taas jatkamaan lenkkiä. Seuraava työmaa on pieni notkelma kallioiden välissä. Pajukko pitää koirien mielestä raivata pois, ja melko perusteellisesti ne ovat jo katkoneet rankoja. Taas odottelemme ja yritämme kutsua koiria nameilla houkutellen. Paras tapa saada Fina lopettamaan on kertoa, että minulla on käpy, jonka aion heittää. Käpy-sana toimii sähköiskun tavoin, ja olen jopa käyttänyt sitä agilitykisoissa saaden siten Finan huomion kohdistumaan itseeni.
Lenkin loppuvaiheilla Fina hyppää isolle kivelle ja odottaa suorituksestaan namipalkintoa. Ennen kuin tupsahdamme ulos metsästä Finan on päästävä tietyn ison kuusen alle, josta se etsii itselleen kävyn. Käpy suupielessä kuin sikari se kävelee loppumatkan kotiin.

Iltaisin sama lenkki tehdään pimeässä metsässä, mutta koirilla on silloin lamput kaulassa ja meillä otsalamput. Eräänä iltana ihmettelin kun Finan punainen lamppu loisti oudon korkealla. Lähempänä huomasin, että Fina riippui hampaillaan nuoren männyn varressa noin metrin korkeudella ja Eevi kiskoi puuta tyvestä. Jos lenkki tehdään tavallisena kävelynä naapuruston teillä, päivittäiset metsähommat jäävät tekemättä. Ne korvataan kyllä seuraavalla metsälenkillä. Silloin saamme odottaa koiria pitkän tovin ennen kuin oksat ja karahkat on pilkottu.

tiistaina, marraskuuta 03, 2009

Oslossa oopperassa



























Koirat kulkevat isäntiensä kanssa luottavaisina mitä erikoisimpiin paikkoihin, mutta kultainen noutaja isäntänsä kanssa lenkillä oopperatalon katolla taitaa olla tähän mennessä näkemistäni erikoisin. Paikka oli Oslo, missä uusi oopperatalo on suosittu nähtävyys ja varsinkin sen marmorilla päällystetty kattorakennelma houkuttelee ihmisiä (sallittuun) kiipeilyyn. Tosin koirien täytynee olla ummessa kattokävelyn ajan, sillä hiekkalaatikkoa eikä koiraroskiksia paikalla näkynyt.

Oslon matkan ensi sijainen tarkoitus oli osallistua yliopiston järjestämään palkintotilaisuuteen. Laivanvarustajana ja valaanpyytäjänä omaisuuden kerännyt Anders Jahre on perustanut mm. lääketieteellistä tutkimusta tukevan säätiön. Tänä vuonna nuoren pohjoismaisen tutkijan palkinto annettiin Jukalle syöpätutkimuksen edistämisestä. Anders Jahre oli säännöissä määrännyt että palkintojenjaon yhteydessä on järjestettävä kunnon juhlat. Juhlavan ja hyvin muodollisen palkintojuhlan jälkeen siirryttiin kaupungintalon hulppeisiin tiloihin nauttimaan loistava illallinen ja tanssimaan pikkutunneille asti. Iltapuvun seuraksi pakkasin laukkuun Finan aikoinaan syömät sandaletit (suutarin ehostamat), mutta nyt hienostelukengät päätyivät Grand Hotellin roskakoriin, ei niistä enää ollut tanssikengiksi. Samoissa tiloissa juhlitaan joulukuun 9. päivä rauhanpalkinnon jakoa Obamalle. Kaupungitalon ympärillä rakennettiin jo suoja-aitoja, joiden tarkoituksena on turvata Obaman liikkuminen alueella.

Eevi ja Fina olivat matkan aikana Sirkan ja Markun superhoitolassa. Tuskin ehdin avata auton ovea heidän talon edustalla, kun koirat juoksivat tutulle portille sora takatassuista sinkoillen. Sirkan valvovan silmän alla Fina ei ollut päässyt kaivamaan koloja piha-aidan alle eikä tutkailemaan naapureiden asumuksia. Sängyssä oli tainnut olla ahdasta, kun molemmat olivat tuttuun tapaansa ängenneet lakanoiden väliin.

Viime viikolla nuohooja ilmoitti taas tulostaan, ja tällä kertaa olimme kotona itse avaamassa oven. Vuosi sitten unohdimme nuohoojan tulon kokonaan ja ovikellon soiton villitseminä koirat olivat saaneet oven avatuksi. Ne olivat tervehtineet tulijaa ystävällisesti, mutta mies oli patistanut ne takaisin kotiin huomatessaan, ettei isäntäväki ollut kotona. Nyt molemmat tervehtivät riemukkaasti tuttua miestä. Nuohooja naureskeli ystävälliselle vastaanotolle ja totesi, että onpa tämä mainio huoltokohde kun koirat nuolevat kengät ja housulahkeet puhtaaksi.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Valoa ja pimeyttä

Elias kaivoi tänään kirkasvalolampun esiin ja asetteli sen keittiön pöytätasolle. En ole aivan vakuuttunut lampun piristävästä vaikutuksesta, mutta ainakin lehden luku on miellyttävää kirkkaassa valossa. Viime viikolla nautimme aidosta valohoidosta Turkin loistavan auringon alla. Syksy oli jo viilentänyt sään 30 asteeseen, mutta meille suomalaisille sää tuntui vieläkin helteiseltä. Paikallinen opas tosin sanoi, että on jo niin kylmä ettei hän tarkene mennä uimaan. Matka oli jokavuotinen Espoon tennisseuran järjestämä pelimatka, jolle osallistui parisenkymmentä eritasoista ja -ikäistä tennisfania. Rantaelämästä emme ehtineet nauttia paljoakaan, sillä jo klo 9 alkoivat keltaiset pallot lennellä hotellin kuudella tenniskentällä. Kello 17 raahustimme jäykin jaloin hotellin terassille nauttimaan virvokkeita ja analysoimaan päivän pelejä. Innostuin taas kovasti tenniksestä ja mietin että hyvää pelivirettä kannattaisi pitää yllä kotimaassakin.

Suljetun hotellialueemme sisällä oli kissojen valtakunta. Kun istui ravintola terassilla illallisella, kaiteen reunalle saattoi hypätä kaunis tummaraitainen kissa, joka tuijotti arvioiden lautasella olevaa kalaa. Jos kaunokainen totesi tuijottamisen olevan turhaa eli aterioitsijan kovasydämiseksi, se loikkasi sulavasti puutarhan vehreyteen. Henkilökunta ei tehnyt elettäkään kissojen hätistelemiseksi. Koiria sen sijaan näkyi vain vähän, basaarin myyjän vierellä saattoi nukkua epämääräisen rotuinen koira, tai Rooman aikaisen historiallisen nähtävyyden portilla otti päiväunia tunnistamatonta rotua oleva haukku. Ehkä koirat saivat syödäkseen tarpeeksi kun niiden ei tarvinnut norkoilla ihmisten perässä. Seurueeseemme kuuluva Eviran johtaja päivitteli ihmisten intoa salakuljettaa eläimiä, varsinkin koiria Suomeen. Hän kertoi melko tuoreesta tapauksesta, missä Intiasta oli salakuljetettu pieni söpö koira. Koira muuttui Suomessa vihaiseksi ja ehti purra viittä ihmistä, joista osa lapsia. Koiran tutkinut ensimmäinen eläinlääkäri ei todennut siinä mitään vikaa, mutta toinen osasi tehdä oikean diagnoosin raivotaudista. Onneksi, sillä pureman saaneet ihmiset saivat aivan viime tipassa vastalääkityksen. Jos oltaisiin oltu pari päivää myöhässä, he olisivat kokeneet hirvittävän tuskallisen kuoleman.

St Nicolaoksen kirkon vartijat

Matkan aikana Eevi ja Fina olivat Riston perheen hoivissa ja Gina oli aivan hullaantunut saatuaan leikkiseuraa. Hieman arvelutti, miten villiä menoa kolme staffia saisi aikaan Orapihlajatiellä, mutta melko hyvin viikko oli sujunut. Ulkoiluttaminen tosin oli ollut työlästä, kun Gina ei vielä osaa kävellä kauniisti hihnassa, Fina osaa mutta ei aina halua ja Eevi taas saattaa pysähtyä itsepintaisesti haistelemaan jotain mielenkiintoista viestiä. Ensimmäinen päivä kotona Tammitiellä oli levoton, kun koirat vahtivat meitä herkeämättä ja pelkkä vaatekaapin oven avaaminen merkkasi niille lupausta ulkoilusta.



Näin hellää heräämishoitoa sai Edi, jolta on juuri poistettu pallit. Kesäkuun blogissa kerroin Hämeenlinnan sukulaisten vierailusta ja Edi-koiran seksihurjailusta Ginan perässä. Näin Edille nyt kävi, ylenpalttinen kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen tyrehdytettiin kastraation keinoin.

tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Remodeling

Luin äskettäin jonkun sisustuslehden pääkirjoituksen, jossa ylistettiin syksyä. On helpotus kun ei enää tarvitse hellepäivän jälkeen pyöriä hikisenä sängyssään. On mukava pukeutua taas villapaitaan tai syksyn uutuusvaatteisiin. Hiipivä pimeys peittää armollisesti pölyt ja likaiset ikkunat ja kynttilänvalo luo tunnelmaa. Syksy innostaa uusimaan sisustusta ja hankkimaan uusia laitteita ja tekstiilejä. Osittain totta meilläkin, sillä tarkenemme nukkua oikein hyvin höyhenpeittojen alla vaikka makuuhuoneessa on nipin napin 19 lämpöastetta. Suihku 35-asteisessa vedessä värisyttää, mutta fleece ja pitkät kalsarit palauttavat lämmön kroppaan. Kyllä syksyllä on oikein mukava uudistaa kotia, mutta minulle olisi riittänyt keittiön hiiriremontti ja sen seurauksena muutamat uushankinnat. Keittiöstä alkoi kuitenkin remonttien ketjureaktio joka toivottavasti saa päätöksen tällä viikolla.

Viime viikolla suihkuvesi oli oudon viileää ja syykin löytyi pannuhuoneen pysähtyneestä öljypolttimesta. Huoltomies saatiin paikalle parin päivän viiveellä toteamaan, ettei polttimessa ole vikaa. Ongelma onkin lämmitysöljyn syötössä, ja nyt odottelemme tällaiseen vikaan erikoistunutta huoltomiestä. Ehkä keskiviikkoiltana, ehkä torstaina tai sitten perjantaina….. Miten sattuikaan, että syksyn ensimmäiset pakkaset osuivat samaan aikaan.

Kun keittiön uudistamisen seurauksena arkkupakastin siirrettiin eteishalliin odottamaan poiskuljetusta, oli pohjat luotu jo seuraavalle remontille. Vaikka pakastin oli sulatettu, siitä oli tihkunut vettä parketille. Aamulla kauhistelimme pystyparketin palikoita, jotka olivat auenneet kuin kukan terälehdet. Taitava parkettimies pystyi kuitenkin hiomaan ja paikkakorjaamaan parketin ja hengähdimme helpotuksesta, kun kotivakuutus korvasi vaurion ilman omavastuuosuutta. Parin päivän päästä korjattu parketti aaltoili taas, mutta nyt lievemmin. Soitto parkettiliikkeeseen, uusi hionta ja lakkaus ja nyt palikat ovat pysyneet tasaisesti paikoillaan.

Hiottuun ja lakattuun parkettiin suhtautuu hieman kuin uuteen autoon. Ensimmäiset naarmut kirvelevät kunnes niitä kertyy niin paljon, ettei lukua voi enää pitää. Eilen peitin eteisen lattiat tiiviisti matoilla, koska en halunnut koirankynsien kuviointia virheettömälle lakkapinnalle. Gina oli tulossa kyläilemään ja tiesin että koko illan kolme staffia juosta reuhtoisi edestakaisin kynnet lattiasta vauhtia kuopien. Varautuminen ei toden totta ollut turhaa ja loppuillasta Gina makasi sammakkoasennossa olohuoneen matolla kieli suupielestä retkottaen. Gina on nyt äitinsä korkuinen, mutta selästä hieman kapoisempi. Sillä on vahvat reidet ja voimakas pää ja uskon sen kehittyvän muodokkaaksi ja tasapainoiseksi staffineidoksi. Murrosikä on rohkaissut tyttöä kokeilemaan rajoja, mutta Sari ja Risto kertovat hymyssäsuin miten Tempur-patjasta on lähtenyt kulma tai sohvan päällisessä on raapimajäljet. Gina on niin suloinen!

Muuten, otsikko on amerikanenglantia ja tarkoittaa remonttia. Korvissani se kuulostaa suomalaista vastinettaan paljon tyylikkäämmältä, aivan kuin vähän uusittaisiin paikkoja ja hankittaisiin jotain uutta.


Eevin päiväunet

sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Mestariainesta

Viikonloppuna 19.-20.9. agilitymestaruuksia juhlittiin niin Itävallan Dornbirnissä kuin Tampereen Hervannassa. Dornbirnissä järjestetyissä Agility MM-kisoissa Suomen medikokoluokan joukkue voitti kultaa. Menestys jatkui sunnuntaina, kun 16-vuotias Carolina Pellikka ja shetlanninpaimenkoira Kerttu voittivat minikokoluokan maailmamestaruuden. Juuri kun lauantain tieto maailmanmestaruudesta saavutti Tampereen koiraurheilijoiden kisakentän, kuulutettiin staffien 3-luokan Suomen mestarit Fina ja Irmeli palkintopallille. Suosionosoitukset olivat äänekkäät, mutta uskoisin niiden kohdistuneen Dornbirnin voittajille. Omissa mittasuhteissa menestyksemme oli makea, varsinkin kun teimme puhtaan radan vain 50/100 sekunnin yliajalla ja sijoituimme itse kilpailussa kolmansiksi. Auton takapenkki oli kukkuroillaan palkintoja, sillä Eevikin oli ollut palkintosijoilla 2-luokan kisassa. Mestaruuskisat olivat tuoneet paikalle paljon staffeja ja menoa ihmettelemään saapui myös Finan tytär Saga emäntänsä kanssa. Gina oli meillä viikonloppuhoidossa, ja otin sen joukon jatkoksi mukaan haistelemaan kisailmapiiriä. Siskokset tutkailivat toisiaan aluksi hieman pidättyväisesti, mutta pian löytyi yhteinen leikin sävel. Saga on kehittynyt hienosti, se on lupaavan näköinen nuori narttu, vartalo on kompakti ja pää kaunis.

Torstaina yritimme pysytellä valveilla puoleen yöhön, koska olimme luvanneet mennä kuuntelemaan pojanpoikien Gozerk-yhtyeen esiintymistä Dark Side Clubissa. Yhtye oli aloittanut kiertueen Barcelonassa, esiintyneet sitten Lontoossa ja Tampereella. Helsingin jälkeen he jatkoivat Frankfurtiin ja sieltä kiertue päättyi Las Palmasiin. Kun astuimme hämärään ja meluisaan tilaan, portsari kysyi tiedämmekö millaiseen paikkaan olemme tulleet. “Tiedämme”, vastasimme, “pojanpojat soittavat täällä”. Maksoimme vain puolikkaan lipun (eläkeläisalennus?), tungimme korvatulpat korviin ja etsimme salista takarivin paikat. Olemme jo saaneet esimakua Gozerkin soitosta cd-levyn välityksellä, mutta live-esitys oli kyllä jonkinlainen elämys. Musiikkilaji ei nyt ihan kolahda, mutta ihaillen seurasimme nuorten miesten antaumuksellista soittamista ja heilumista lavalla. Gozerkin musiikki on lajiluokittelun mukaan ilmeisesti ääriheviä, jossa laulu on tunnistamatonta kärinää tai huutoa. Kanarialaisen Gozerkin ulkoinen erikoisuus on eittämättä tummien espanjalaisten ja vaaleiden suomalaispoikien yhdistelmä. Tyko vaaleat rastat niskassa ja hyvin bodattu yläruumis paljaana oli komea ilmestys rumpujen takana. Milloinkahan Joel ja Tyko värjäävät valkoiset hiuksensa mustiksi?

Ennen konserttia soittajapojat kävivät Tammitiellä ja tarjosin heille suomalaista kotiruokaa, poronkäristystä ja perunamuusia. Keittiön pöydän ääressä istui 5 nälkäistä nuorta miestä, ja vaikka olin valmistanut ruokaa runsaasti yli tarpeen, kattiloiden pohjat paljastuivat hetkessä. Matkabudjetti oli tiukka ja ylittynyt yllätysten vuoksi, eikä rahat olleet riittäneet aina kunnon ruokailuun.

perjantaina, syyskuuta 18, 2009

Puhtaat valkoiset lakanat

Vuodevaatteiden vaihtopäivänä valkoiset lakanat olivat vain hetken ilo. Finan mielestä valkoinen väri on liian häikäisevä, se halusi kuvioida lakanat mullanvärisillä tassumerkeillä. Kun se vielä rodopensaan alta kuljetti kivenmurikan ja vehtasi sen kanssa lakanoissa, valkoista pohjaväriä oli turha enää etsiä. Mustat lakanat olisivat varmaan tyylikkäät, ja häivyttäisivät multajäljet tehokkaasti. No, tietoisuus liasta syntyy paljaita kinttuja raapivista hiekanmuruista. Siisteysvaatimukset venyvät ja rauhoittelen itseäni että, multatassujen jäljet matoissa ja lakanoissa puhdistuvat vedellä ja pesuaineella. Pitkää pinnaa tarvitaan silti kun ulko-oven edustalla oleva kukkaruukku räjähtää säpäleiksi koirien törmätessä siihen. Istutukset ovat hujan hajan, sirpaleet ja multa levinneet kivetykselle.

Julkisuus AST:in agilitykentän liepeillä toivottavasti alkaa hälvetä. Alkujärkytyksen jälkeen totesin, että Länsiväylä — lehden artikkeli on tuonut seuralle paljon tukea ja kannustusta. On hyvä että asiat on selvitetty ja olemme päässeet antamaan vastineen Espoon kaupungille. Viime lauantain kisat ärsyttivät valittajia suunnattomasti, mutta kun meillä oli luvat kunnossa ja vielä poliisipartio kävi toteamassa, että kentältä kuuluvat äänet ovat normaalin elämän ääniä, tunsimme selustamme vahvaksi. Tosin Länsiväylän artikkelin rohkaisemana sattui kentällä 11.9. kurssi-illan päätteeksi ikävä välikohtaus. Oma nine-eleven terroristimme ryntösu kentälle ja ryhtyi kivittämään treenaajia. Häirikön taltuttamiseksi rikosilmoituksen teko on ainoa oikea vaihtoehto.

Ostin pari päivää sitten leikekirjan. Siihen liimaan kirjoituksia ja valokuvia koiraharrastukseni parista. Fina tulee olemaan leikekirjan päätähti, se on ollut jo monessa mukana; on juttu Etsijäkoiralehdessä, Koiramme-lehden kansikuva ja nyt Syyskuun Koiramme — lehdessä Finasta kirjoittamani kertomus “Kadonnut pieni musta koira”. Länsiväylän haastattelut ja kuvat tuovat kirpeän mausteen kuva — tarinagalleriaan.

Suppilovahverokeruun vaiheet tänään Hirsalassa





keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Remonttia ja räksytystä

Rakennusalan lama konkretisoitui meidän kohdallamme runsas kolme viikkoa sitten. Kun soitin luottoremonttimiehelle Jokelle varatakseni hänet tekemään keittiöremonttia joskus vuoden vaihteessa, hän ilmoitti olevansa vapaa heti seuraavalla viikolla. Aikaisemmin hänet on pitänyt varata noin puoli vuotta etukäteen. Pitkin vuotta olin suunnitellut keittiön energiasyöpön kylmiön purkamista ja keittiön osittaista uudistamista. Nyt tuli tulenpalava kiire viimeistellä suunnitelmat, hankkia kalusteet, kylmäkoneet ja materiaalit. Pari viime viikkoa onkin kulunut kalustekauppoja tehdessä, väärien ja virheellisten tavaroiden vaihdossa ja yllättävien tarvikkeiden hankinnassa. Heti remontin alussa kävi selväksi, että kylmiön poistaminen ei ollut vain energiapoliittinen ratkaisu, vaan myös välttämätön toimenpide ruokahygienian kannalta. Eristeet olivat täysin hiirien tuhoamia, haisevia ja kosteita. Haju oli kauhistuttava, oksetti kun tajusin millaisessa paikassa olimme säilyttäneet ruokia. Sen sijaan kylmiön poistaminen ei ollut pikkujuttu. Lattia piti valaa uudelleen, vanha päällyste poistaa, seinät pohjustaa ja kaikki maalata uudelleen. Budjetti ylittyi roimasti ja hermot olivat koetuksella, mutta upea tulos lievensi koettelemuksien tuskaa. Keittiöstä tuli uusi olohuone, tyylikäs ja toimiva. Kirjoitan tarinaa baarituolilla istuen ja läppäriä ikkunan edessä olevalla metallinvärisellä tasolla näpytellen. Side-by-side kylmäkeskus on korvannut kylmiön ja pakastearkun. Säilytystilaa saatiin runsaasti niiden tilalle. Lattiapäällyste on joustava ja hiljainen, koirat ovat mielissään kun tassujen alla on kunnon pito.

Eeviä ja Finaa ei remontti häirinnyt, päinvastoin ne olivat mielissään kun miehet saapuivat aamulla jo klo 7 ja ohjelmaa riitti koko päivälle. Eevi kulki Joken perässä kuin varjo, tunsi hänet jo aikaisemmilta kerroilta. Kun jokin työvaihe vaati lattialla kyykkimistä, Fina oli oitis miehen sylissä nuolemassa kasvoja. Sähkömieskin oli tuttu vuosien varrelta, ja jälleennäkemisen riemu oli riehakas.

Fina oli taas kansikuvatyttö, poseerasi Eevin kanssa sunnuntain Länsiväylän etusivulla. Julkisuus oli tällä kertaa kyseenalaista, sillä kuviin liittyvä artikkeli oli otsikoitu provosoivasti: Koirien räksytys ärsyttää Puolarmetsän omakotiasukkaita. Pari agilitykentän läheisyydessä asuvaa naapuria on valittanut toiminnastamme ja houkutellut Länsiväylän toimittajan tekemään jutun koirien häiriköinnistä. Onneksi toimittaja halusi kuulla myös seuramme kannan asiasta ja puheenjohtajana jouduin haastateltavaksi. Eevi ja Fina pääsivät esittämään taitojaan kentällä ja kuvaaja laittoi lehteen useamman kuvan meistä. Länsiväylän keskustelupalstalla on virinnyt vilkas keskustelu, joka on ilahduttavasti kääntynyt meidän puolustamiseksi ja naapurien valittamisen moittimiseksi. Ehkäpä artikkeli oli hyvästä, siitä syntyykin Pro-AST -liike.


Ennen

Hiirten jälkiä eristeissä

 
 

Uusi näkymä

sunnuntaina, elokuuta 23, 2009

Kotoilua

Kotoilu eli homing ei tarkoita sitä, että hiippaillaan kotona tai löhöillään sohvalla. Termi pitää sisällään reipasta ulkoilua esimerkiksi sesongin mukaista satoa keräillen ja maan antimien jalostamista keittiössä maukkaiksi aterioiksi tai säilykkeiksi. Kotoilua on tullut harrastetuksi melkoisen paljon viime aikoina. Koirien ulkoilutuslenkeillä on löytynyt suppilovahveroita, kantarelleja, haperoita ja tatteja. Lapin hillat ja mustikat on säilötty jo viikkoja sitten ja Espoon pihan viinimarjat ovat mehustettuna kylmiössä. Ensimmäinen omenasato on korjattu, vaikka omenat taitavat olla jotain syyslajiketta. Pihan omenapuut ovat tontin edellisen omistajan istuttamia enkä ole saanut selville niiden lajiketta. Viikonlopuksi valmistin punajuurilaatikon, jonka aineksissa oli tuoreiden punajuurien lisäksi palsternakkaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ohraryynejä ja sinihomejuustoa. Kokin on ihan pakko kehua itseään, niin herkullista vihanneslaatikko oli.

Äskeisellä iltalenkillä Eevi ja Fina eivät ehtineet lainkaan metsänhoitotöihin, kun mustikanvarvut ovat edelleen sinisenä marjoista. Piti oikein hoputtaa koiria, kun ne juuttuivat pensastoon maiskuttelemaan. Eräänä aamuna pelästyin, että Eevillä on verta kyljessään, mutta lähempi tarkastelu osoitti että se oli värjännyt turkkinsa mustikanvarvuissa kieriskellen.

Agility on taas vallannut kalenterin ja kesätauon jälkeen sekä Finalla että minulla taitaa olla hirmuinen into päällä. Ensimmäiset treenit olivat lupaavat, Fina oli kuulolla aivan kuin olisin kuljettanut sitä näkymättömässä narussa. Lauantaina olimme Helsingin kennelpiirin järjestämällä kurssilla, missä kouluttajana oli venäläinen taitaja Tatjana Laknatova. Kurssin jälkeen olin aivan valaistunut, olin varman että nyt aukeaa menestysputki ja keräämme nolla-ajassa nollat ensi kesän karsintoihin. Tänään Lägin kisoissa Lohjalla putosin kovaa ja rämisten todellisuuteen ja myönnän että vika on ohjaajassa, Fina kyllä suorittaisi radan oikein jos se saisi selkeät ohjeet. Silti Lohjan kisoista jäi hyvä mieli, Aurlahden kenttä on hieno kisapaikka, sää oli kaunis ja järjestelyt olivat mallikkaat. Tuntemani lägilaiset ovat mukavia ihmisiä, kisoissa on aina rennon iloinen ilmapiiri.

keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

Jäähyväiset Piilopirtille



Kun viime torstaina Rovaniemeltä Helsinkiin lähtevään autojunaan saatiin lastattua täpötäysi Mondeo, sen matkustajat hakeutuivat etsimään omaa makuuvaunua. Eevi ja Fina vetivät jalat tanassa kohti junaa ja yrittivät sisään heti ensimmäiseen vaunuun. Ensin kuitenkin piti tehdä lenkki aseman viereisessä metsikössä, jotta kahdentoista tunnin matka kestettäisiin ummessa. Makuuvaunussa koirat hyppäsivät oitis alapetille ja pötköttivät siinä kuin sfinksit. Tosin Fina nostettiin tällä kertaa Eliaksen seuraksi yläpetille, jotta minä saisin nukkua jotenkuten ojentuneena.

Espoon piha oli muuttunut viidakoksi loissaollessamme. Lämpöisen ja sopivan kostean kesän ansiosta pensaat olivat villiintyneet ja kukkapenkit täyttyneet muistakin kuin istutetuista yksilöistä. Viirukanukan oksat olivat peittäneet portin niin, että heti alkajaisiksi kolautimme autolla portin pieleen. Nyt on pensaita leikattu, rikkaruohoja kitketty ja käytäviä avattu ja piha alkaa näyttää kohtuullisen siivolta. Vihreän värisävyt ovat täällä upean moninaisia, kun pohjoisen luonnossa vuorottelevat soiden keltaisenruskeus ja vaarojen tummat sävyt. Kaipaan kovasti pohjoisen valoisia ja kuulaita iltoja, siellä aurinko paistoi pihalle vielä lähes puoleen yöhön.



Kävimme Espoossa vain purkamassa auton ja matkasimme jo heti seuraavana päivän Heinolan seudulle tuttavien hulppeaan kesäpaikkaan. Koolla oli taas tuttu tennisfanien joukko ja helteiseltä tenniskentältä kuului pallojen mäiske aamusta iltaan. Viikonloppuun mahtui myös uimista, saunomista, grillausta ja vadelmien poimintaa. Eevi ja Fina olivat aivan uupuneita sunnuntaina, sillä ne saivat leikittäjäksi 14-vuotiaan Samuelin. Hänellä on erityisen hyvä ote koiriin ja Eevi ja Fina seurasivat poikaa kantapäihin liimautuneina. Erityisen suosittua näytti olevan piiloleikki, varsinkin kun tontilla oli runsaasti tilaa piilotella. Sunnuntaina näytti siltä että Fina hieman ontuu ja toppuuttelimme jo rajua menoa.

Tänään oli sellainen aamu, että ovella innokkaasti ulospyrkivät koirat tekivät äkkipysähdyksen ja jäivät teputtelemaan räystään alle. Lopulta Eevi uskaltautui pikaisesti niiaamaan nurmikolla, mutta Finaa piti oikein jahdata ettei se livahtaisi saman tien sisään. En edes ehtinyt nähdä, saiko se tarpeitaan tehdyksi. Sadepäivä sai minut energiseksi, ja aloitin syksyn kuntoilun taas Elixiassa. Osallistuin steppitunnille ja Coreen ja vaikka rankkaa oli, nautin täysin sydämin.

Kohta aloitamme taas agilitytreenit ja kalenteri alkaa täyttyä kisoista ja koulutuksista. Yllättäen jouduin AST:in hallituksen puheenjohtajaksi edellisen puheenjohtajan paikkakunnalta muuton takia. Toivottavasti loppuvuosi sujuu ilman yllättäviä käänteitä tai ongelmia.

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Omavaraistaloutta

Housut jalassa ja naru kaulassa, Fina on menettänyt kesälomavapauden. Pentujen jälkeinen ensimmäinen juoksu yllätti ja ajoi meidät housuostoksille Kemijärvi-cityyn. Kahdessa ensimmäisessä kenneltarvikeliikkeessä tarjottiin ei-oota, mutta Tampereen Säästötexin hyllystä löytyi Finan kokoon sopivat housut. Nyt kun juoksun toinen ja kriittinen viikko on alkamassa, muutama uros on jo käynyt tarkastuskäynnillä aidan takana. Tänä aamuna ohi jolkotti pari vieraan näköistä urosta, mutta kun hetken kuluttua omistaja pyöräili karkulaisten perässä, ymmärsimme että naapuriin on tullut lomailijoita koirineen. Kun emme ole varmoja naapureiden koirien kiinnipidosta, parasta on kytkeä oma koira liekaan. Fina on säälittävä näky naru kaulassaan, mutta sen parasta me tässä tahdomme.

Kahden viikon hulabaloon jälkeen mökki on tyhjentynyt ja hiljentynyt. Mukavaa ja vauhdikasta on ollut, on marjastettu, kalastettu, vaellettu, käyty hiekkarannalla ja syöty paljon ja hyvin. Pieni jääkaappi on pullistellut ruokatavaroista, kun päivittäin muonavahvuus on ollut jopa 10 henkeä. Pojanpojat ovat avustaneet raaka-aineiden hankinnassa pyydystämällä komeita haukia ja ahvenia. Viimeisen illan saalis oli kaksi suurta haukea, toinen lähes nelikiloinen. Pellillinen mustikkapiirakkaa vain vilahti keittiön pöydällä, sinimustat suut kertoivat minne se oli hävinnyt. Hilloja on metsästetty hiki niskassa, mutta ne ovat tänä kesänä todellista soiden kultaa. Mustikoita on sen sijaan rinteet sinisinä. Ne ovat suuria kuin tummat rypäleet ja painavat varvut maahan. Poimin tänään sangollisen vajaassa kolmessa tunnissa. Thaipoimijoita ei vielä näkynyt, vaikka tiedämme että naapurikylän koululle on majoittunut heitä iso joukko.



Päiväkirjan välistä löytyi Wernerin pari vuotta sitten kirjoittama hillalaulu. Olisikohan hilloja löytynyt paremmin kun olisimme laulaneet tätä suolla?

“Ihania lakkoja ihania lakkoja,
Korpihilloja, pienii hilloja, heei, heei, hil…..
Lakkoja pusikossa, lakkoja pusikossa,
Herkullisia lakkoja, maittavia lakkoja,
Hilloja on kiva poimia trallallallallaa.
Lakat isoja, lakat isoja,
on ojissa lakkoja, on pensaissa lakkoja, pimpelipompeli, satsatsaa.
Hyvä juttu on se taas!”

 
Posted by Picasa

perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Joulupukkia tervehtimässä

Aamupalalla kahvikuppini pysähtyi puolitiehen, kun mökin ikkunan ohi lipui jykevä sarvikruunu. Räisälän kunkku, iso hirvasporo oli saapunut aamuaterialle pihaniityllemme. Kesti hetken ennen kuin sohvalla loikoilevat Eevi ja Fina äkkäsivät vieraan, mutta äänen volyymi korvasi kyllä hetken viiveen. Ikkuna on nyt harmaana kuonon jäljistä ja haukkuroiskeista.

Poroja eikä muita metsän eläimiä osunut tiellemme Kemihaaran erämaassa, jossa patikoimme viime viikolla määränpäänä Korvatunturi. Jos etelän ihmisestä Räisälä tuntuu syrjäiseltä paikalta, Savukosken Kemihaara on syrjäisimmistä syrjäisin. Lähimpään kauppaan on 100 km, lähimpään naapuriin 30 km terveydenhoito — ja sosiaalipalveluista puhumattakaan. Kun sanoin eräkeskuksen isännälle, että paikka on kovin kaukana kaikesta, hän vastasi: “Sehän riippuu, mistä päin Suomea asioita katsoo“. Jätimme auton eräkeskuksen pihapiiriin, nostimme rinkat selkään ja aloitimme patikoinnin kohti parinkymmenen kilometrin päässä kohoavaa Korvatuntuntia. Illansuussa saavuimme Vieriharjun autiotuvalle, ja matka painoi jo sen verran jaloissa että päätimme jäädä yöpymään. Muita kulkijoita ei paikalle osunut ja saimme nauttia kodikkaasta majapaikasta kuin omastamme. Rantasaunan löylyt irrottivat patikoinnin hiet ja pulahdus Vieriojan kirpakkaan veteen sai veret kiertämään kiivaasti. Eevi ja Fina hyppäsivät tuvan lavereille aivan kuin olisivat ennenkin käyneet paikassa, ja hetkessä alkoi makuupussien uumenista kuulua tasainen tuhina.
Korvatunturin murustalle nousu ei nostanut pulssia kovinkaan korkealle, mutta näkymät saivat hengästymään ihastuksesta. Idässä kulki Venäjän tunturiselänne oudon jännittävänä, kaukana pohjoisessa näkyivät Saariselvän eteläiset huiput, Vongoiva ja Vuomapää. Lounaspaikkana Korvatunturi voittaa hienoimmat näköalaravintolat, Haukilahden vesitornin ravintola jää kyllä toiseksi. Joulupukki vain taisi olla lahjatarvikkeiden hankintamatkalla, kun emme kohdanneet.

Paluumatkalla Vieriharjulle päätimme oikaista karttaan merkittyä talvireittiä pitkin. Teimme vakavan arviointivirheen, sillä jos matka olikin hieman lyhyempi, se oli monin kerroin vaivalloisempi ja hitaampi. Reitti vei parin kilometrin laajuisen vetisen suon yli. Emme halunneet kääntyä takaisin, otimme haasteen vastaan, käärimme housunlahkeet ylös ja vaihdoimme sandaalit jalkaan. Muta ja turve roiskui ja lotisi kun rämmimme aavan yli. Muistelin miten Mika Myllylä aikoinaan treenasi suolla ja yritin tsempata itseäni kunnon kohoamisella. Koirat hyppelivät mättäillä reippaina, ne taisivat nauttia mutakylvystä. Kun vihdoin kovalla maalla kuivailimme jalkoja, huomasin niiden olevan pehmeät ja puhtoiset ilmaisen turvekylvyn ansiosta.
 


Eilen haimme Kemijärven rautatieasemalta Jukan, Pyryn ja Annan. Tyyni hellepäivä innoitti lähtemään veneretkelle Ailigaksen rivieralle, sillä Kemijärven isot ulapat vaativat tyynen sään, jotta ne uskaltaa ylittää pienellä moottoriveneellämme.
Huomenna saapuu Riston perhe Jäppilästä, ja Piilopirtti täyttyy ääriään myöten. Gina on tietysti mukana ja pihalla koirilla on odotettavissa villit peuhut.

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009

Kätkijät

Olin juuri asettautunut kuistille läppärin kanssa kirjatakseni ensimmäisen viikon kuulumisia Piilopirtiltä. Istuin sormet näppäimillä miettien aloitusta kun Fina hyppäsi syliin ja ehdotti että ensimmäiseksi kertoisin, miten jännittävää oli kun pihan nurkalle ilmestyi viiden poron lauma, pari vasaa, pari vaadinta ja iso hirvas. Fina juoksi porojen perään tontin rajalle asti, mutta kääntyi heti käskystä takaisin. Kehuimme sitä vuolaasti, mutta Elias pohti, tiesikö Fina mistä sitä oikein kiiteltiin. Siitäkö, että se ajoi porot pois pihalta vai siitä, että se palasi käskystä takaisin. Täytyypä olla tarkkana ja miettiä, miten ajoittaa palkitsemisen ja millä tavoin sen antaa.
Eevi kulkee niityllä jalat jäykkinä suussaan epämääräinen ruskea retkale. Se on löytänyt viime kesänä piilottamansa puruluun ja etsii sille nyt uutta piilopaikkaa. Elias pääsi näkemään, että uusi piilopaikka ei ollut kovinkaan kekseliäs, puruluu makaa nyt rantaheinikossa. Yleensä Eevin kätköt ovat niin ilmeisiä, että Fina löytää ne helposti ja saa siten usein ylimääräisen possunkorvan. Fina on sen sijaan taitava kätkijä. Olen usean päivän ajan etsinyt toista crocsia, jonka kenkäfriikki on kantanut jonnekin pihan nurkkaan.

Tänä kesänä taidamme saada korvausta viime vuoden koleista ja sateisista lomapäivistä. Kun säätiedotus varoittelee Etelä-Suomen runsaista sateista, me saamme nauttia lempeästä kesätuulesta ja keskiyöhön asti helottavasta auringosta. Eevi ei pääse kunnolla lempityöhönsä eli hyttysten napsimiseen, koska jostain ihmeellisestä syystä hyttyset ovat lähes kaikonneet tontiltamme.

Jopa asiointi Kemijärvi cityssä käy lomailusta, niin eksoottista ja erilaista se on verrattuna ruuhka-Suomen hengästyttävään tahtiin. Eilen vietimme 7 tuntia Kemijärvellä hankkien yhtä sun toista tarviketta mökille. Piti ostaa putkea, harjaterästä, liitintä, lamppua, nimikylttiä, lakkaa, pensseliä, parvekekukkaa, ensiaputarvikkeita, kalaverkko, korjauttaa tuulen vääntämä venekatos, palauttaa talven pullot eli tehtvälista oli kilometrin pituinen. Kun viimeisessä etapissa eli sähköliikkeessä jouduin odottelemaan hetken vuoroani, kauppias vähensi hinnasta euron verran odotusveroa. Eihän minulla minnekään kiire ollut, mutta mukava ele, joka sai suupieleni kääntymään ylös.

PS. Eevi taisi kuulla Eliaksen kommentin piilopaikasta. Nyt se kaivaa kuoppaa aivan silmieni edessä ja piilottaa retkaleen aivan yhtä helppoon paikkaan. Kohta Fina sen sieltä löytää.

maanantaina, heinäkuuta 06, 2009

Teltassa vai hotellissa?






Suolikas-järven maisemia

Kummassa nukkuu paremmin? Riippuu olosuhteista, mielentilasta, seurasta ja jopa säätilasta. Jos teltta on pystytetty puiden katveeseen, kalliorantaisen peilityynen järven rannalle ja aurinko pitää ilman päälle 20 asteen iltamyöhään, telttaan on oikein mieluisaa kömpiä nukkumaan. Tällainen paikka sijaitsee Nuuksiossa Urja-järven eteläkärjessä ja viime keskiviikon sää tosiaankin helli meitä retkeläisiä. Liikkeellä oli klaanistamme 2/3 eli meidän lisäksemme Mikan koko perhe ja Riston pojat. Mika oli suunnitellut kahden päivän vaelluksen Vihdin Takkulasta Espoon Pirttimäkeen. Ohjelmaan kuului hienojen maisemien ihailun lisäksi Tykon kalliokiipeilyä, uintia Pöksynhaarassa ja loppuhuipentumana pressudonitsin rakentaminen ja uittaminen Velskolan pitkäjärven yli. Leiripaikalle saimme iltavieraiksi Sarin, Riston ja Ginan. Makkaran — ja lettujenpaiston lisäksi nautimme lasilliset kuohuvaa Tykon syntymäpäivän kunniaksi. Eevi ja Fina jäivät kotiin, sillä kansallispuiston alueella ei koiria sovi pitää vapaina ja lisäksi koirien kuljettaminen järven yli olisi ollut mahdotonta.

Gina Urjan rannalla


Pressudonitsin uittaminen Velskolan Pitkäjärven yli

Sen sijaan koirat pääsivät mukaan viikonloppumatkalle, jossa testasimme nukkumista Lahden seurahuoneella. Huoneessa oli Queen- size sänky, jonka koirat heti hyväksyivät. Heti huoneeseen päästyämme ne petasivat sängyn auki, möyhivät tyynyt ja retkahtivat pitkin pituuttaan pedille. Hotelliyöpymistä tarvittiin, koska olin ilmoittautunut Nastolassa pidettävään Agirotu-tapahtumaan kahdeksi päiväksi. Kisasin molempien koirien kanssa kolme kisaa, joista tuloksia tuli kummallekin kaksi eli yhteensä neljä. Vaikka suuria voittoja emme saavuttaneet, olin hyvilläni, että yhteistyö molempien koirien kanssa sujui ja sain hyvää palautetta. Avoimien SM-kisojen karsinnassa suoritimme Finan kanssa mallikkaan radan ja vain okseririman pudottaminen esti puhtaan radan saavuttamisen. Kisassa oli 135 koirakkoa ja meidän sijoituksemme oli 50!

Agirotu-joukkue — kisassa esiinnyimme perhejoukkueena nimellä “Vihreät kuulat”. Eevi-äiti ja kolme tytärtä: siskokset Iitu ja Helmi 5 v ja Fina 3 v. esittivät vaikealla radalla melkoisia koukeroita eikä kukaan yltänyt puhtaaseen suoritukseen. Staffienergiaa oli tarjolla yleisön iloksi ja pääasia oli että kaikilla oli hauskaa. Open Class — kilpailussa Iitu melkein räjäytti pankin ja sijoittui hienosti toiselle sijalle. Hannan ja Iitun meno radalla oli mainiota seurattavaa, siellä mentiin sellaista vauhtia virheettömästi että veikkasimme jo koko kisan voittoa. Hieno näyttö joka tapauksessa!

perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Veri on vettä sakeampaa

Viikko sitten yritimme päästä juhannustunnelmaan Ängholmin saarella Houtskarin liepeillä. Yöllisen sateen jälkeen maa litisi märkyyttä, pilvet olivat lyijynharmaat ja lämpömittari näytti juuttuneen kahdentoista lämpöasteen lukemaan. Melkein koko perhe oli kokoontunut Jukan ja Riitan kesäpaikkaan muistoissa edellisten vuosien auringon lämmittämät rantakalliot ja ateriointi ulkona pitkän pöydän äärellä. Nyt pidennetty pöytä täytti pienen mökin tuvan seinästä seinään, mutta sopu antoi sijaa kaikille syöjille. Ulkona Eevi, Fina ja Gina juoksivat käpyjen ja keppien perässä sellaisella vauhdilla, että oma energia piti ne lämpiminä. Gina unohti päiväunet ja se piti lopulta viedä vierasmajan pedille lepäämään. Lauantaina pilvet jo väistyivät auringon tieltä ja siirryimme rantakallioille touhuilemaan. Vaikka päivällä oli syöty runsas lounas Norrskatan Veranda-ravintolassa, makkarat ja muurinpohjaletut hävisivät nälkäisiin suihin suoraan pannulta. Niin, ensimmäistä kertaa voitiin sytyttää kokko rantakalliolle, kun metsäpalovaroituksesta ei ollut tietoakaan.


Väsähtänyt juhannuksenviettäjä

Kotimatkan alkaessa sunnuntaina Ängholmin rantaan paistoi kirkas aurinko, mutta keskellä merta tuli seinä vastaan. Merisumu oli laskeutunut Galtbyn selälle niin sakeana, ettei eteen nähnyt kuin muutaman metrin. Kun sekä Viking että Silja seilaavat samalla selällä, ei pienellä moottoriveneellä tohdi ajaa reitille sokkona. Lopulta kotisatamaan päästiin Galtbyn lossin perässä peesaten.

Arki jatkui Tammitiellä hyvin intensiivisenä, kun saimme hoitoomme Jukan Annan 1,5 v, Pyryn 4 v sekä Riston Henrikin 9 v ja Gina-pennun 3,5 kk. Anna on rohkea tyttö, jonka tekemisiä pitää vahtia herkeämättä. Kaksi kertaa osuin onneksi ajoissa paikalle, kun induktiolieden levyt hehkuivat tulipunaisina. Anna oli ehtinyt kääntää nappulat maksimille. Toisella kerralla oli leivinpaperin kulma jo mustunut hiileksi ja tulipalon alku oli lähellä. Annan rohkeus koirien suhteen on sekä hyvä että arveluttava asia. Silittely saattaa muuttua hetkessä nipistelyksi tai hännästä kiskomiseksi. Kerran kuulin Eevin murahtavan ja näin sen siirtyvän suojaan kovakätiseltä ihailijalta. Koirat taas olivat kovin hellävaraisia eivätkä tönineet Annaa kumoon, eivät nuolleet kasvoilta päivän menyytä.

Viikkohulinat huipentuivat eilen Hämeenlinnan sukulaisten vierailuun. Leppeässä illassa pihamaalla raikui 20 sukulaisen puheensorina, jonka ylitti vain kroketin pelaajien voiton- ja häviön huudot. Eevi räksytti kun ei päässyt mukaan nuorempien koirien leikkeihin. Vierailulle oli tullut myös pieni ja tarmokas vuoden ikäinen Edi-uros, joka rakastui Ginaan silmittömästi. Se sai Ginan houkuteltua raisuihin leikkeihin, joiden luonne muuttui illan edetessä rakasteluyrityksiksi. Lapsimorsian ei tainnut ymmärtää, mitä selässä nytkyttävä Edi halusi, se vain jyrsi tyytyväisenä puruluutaan.

Kun vieraiden autot suuntasivat nokkansa Turkuun, Hämeenlinnaan, Laaksolahteen ja Hviträskiin, Tammitien taloon laskeutui hiljaisuus. Tänään Eevi ja Fina ovat nukkuneet koko päivän ja isäntäväki on hoitanut viikon rästitöitä kumpikin oman tietokoneensa ääressä. Hellepäivän olisi kyllä voinut leppoisamminkin viettää. Toivottavasti kesälämpöä ja aurinkoa vielä riittää viikoiksi eteenpäin.

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Kansikuvatyttö

Perheeseemme on syntynyt julkkis, joka on lupautunut jakamaan ihailijoille tassunmerkkejä. Kulmakunnan koiranulkoiluttajat tunnistavat julkkiksen, vaikka hän poseeraa kansikuvassa hieman epätavallisessa ympäristössä ja sähäkässä asennossa. Karvat eivät ole ojennuksessa eivätkä korvat ruusuina ohimoilla.
Kun viime perjantaina sain käsiini päivän postin, taisin kiljua jotain tällaista: “Ei voi olla totta, meidän Fina on kansikuvassa!” Aino Pikkusaari ei kertonut suunnitelmastaan laittaa Finan vesileikkikuva Koiramme-lehden kanteen, vaan halusi yllättää minut postilaatikolla. Siinä hän toden totta onnistui.
Jollei Koiramme-lehteä ei ole saatavilla, etusivulle voi kurkistaa täältä:
http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/koiramme/etusivu.htm

Staffeja parveili Tammitien nurkilla eilen siinä määrin, että sivullinen olisi voinut luulla täällä vietettävän jotain staffiyhdistyksen tapahtumaa. Gina, Neggu ja Remu saivat vahvistusrokotukset ja sen yhteydessä ehdittiin vähän seurustella. Erinomaisen hyvin kaikki pennut ovat kehittyneet, mutta Remu kyllä osoitti että staffipoika on eri maata. Se oli kasvanut ohi siskojen ja meno oli melko touhukasta. Fina yritti panna pojan aisoihin, olisi halunnut haistella tämän päästä varpaisiin. Kun Remu ei pysynyt aloillaan, emo rähähti äänekkäästi. Gina ja Neggu ovat suloisia tyttöjä, sopusuhtaisia ja hyvämuotoisia. Kaikki pennut ovat omistajien mielestä viisaita, kuuliaisia ja oppivaisia, enkä yhtään epäile sitä. Eliaksen vastaanotolla kävi lisäksi kuusi muuta staffia, joten kun Eevi ja Fina lasketaan mukaan, pihalla käyskenteli yhteensä 11 staffia (ei onneksi samaan aikaan).

Onneksi säätieteilijät erehtyivät perjantain sään suhteen, sillä meillä oli määrä pitää koira/grillikutsut. Aurinkoisella pihalla lapset puhalsivat jättisaippuoakuplia, koirat juoksivat piirileikkiä ja ihmiset seurustelivat kuohuvaa lasissa kannatellen. Grilli osoitti toimivansa moitteettomasti. Vieraina olivat salukit Romeo ja Veikko sekä pikkutyttö Gina perheineen.

Kun lauantaiaamuna tein lähtöä Hyvinkään Kynä 09 -tapahtumaan, Elias sanoi koirille: Nyt se taas lähtee ja jättää meidät kotiin. Se oli kyllä liioiteltua, yleensä sentään mukana on jompikumpi koirista, ja Elias jättäytyy omasta tahdostaan kotiin, varsinkin jos olen lähdössä agilitykentille. Hyvinkäällä osallistuin kirjailija Mari Mörön vetämään proosapajaan ja koirat jopa unohtuivat täysin. Marin opit olivat erinomaisia ja oma tekstini sai aivan uusia ulottuvuuksia hänen ansiostaan. Tänään vein kirjoituksen WSOY:lle, osoitettuna Erätarinakilpailun jurylle. Odotukset eivät ole voiton kulmassa kiinni, mutta kilpailuun osallistuminen oli hyvä kimmoke terävöittää kirjoittamista. Ehkä jatkan tätä tarinaa, varsinkin kun
Mari Mörö oli oikein kannustava ja lupasi kommentoida aikaansaannostani.

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Markkinointia

Flamingon parkkihallissa auton etulasiin oli ilmestynyt lappu, muistilehtiöstä repäisty paperinpala, jossa oli lyijykynällä tikkukirjaimin kyhätty myyntitarjous. “HEI MULLA OIS SAMANLAINEN MONDEON PÖLYKAPSELI H 10 E. SOITA JOS KIINNOST. 050.………. PS. OLEN TÄSSÄ LÄHELLÄ KLO 17.00 SAAKKA. Soitin ja kaupat tehtiin. Kymmenen minuutin kuluttua mukavan oloinen kaveri kiinnitti kiillotetun ja kunnostetun pölykapselin sen puuttuvan paikalle. Kertomansa mukaan hän kalastelee pudonneita pölykapseleita teiden varsilta, kunnostaa ne ja pitää silmänsä auki parkkipaikoilla ja — taloissa. Ekologista kaupantekoa parhaimmillaan, kierrätystä, ei investointeja eikä asiakkaan tarvitse matkustaa pitkälle tuotetta hakemaan.

Edellinen markkinointitilaisuus ei sen sijaan johtanut kauppoihin. Olimme suostuneet Holiday Clubin lomaosake-esittelyyn Flamingon hulppeissa tiloissa. Tilaisuus alkoi leppoisalla jutustelulla ja kiihtyi kohti todellista ostopäätöstä. Tarjolla oli niin edullinen lomaosake ja vain juuri sillä hetkellä, että meidän ei mitenkään kannattaisi jättää tilaisuutta käyttämättä. Esittelijän posket punoittivat ja myyntipäällikön kämmenet olivat kosteat, raukat tekivät kovasti töitä meidän eteemme provision kiilto silmissään. Paljon hyvää tarjouksessa oli, mutta silti. Ei isoja päätöksiä tehdä runsaan tunnin neuvottelun jälkeen varsinkaan kun käteen ei jää muuta kuin ruutupaperille kirjattuja irrallisia lukuja. Nyt kotona en edes oikein muista, mitä kaikkea sopimukseen olisi kuulunut. Olen suuresti helpottunut, että en laittanut nimmaria paperiin, vaikka läheltä piti. Harmittaa myös, etten kysynyt saako lomaosakkeisiin viedä koiria.

Viikon aikana isovarvas on palannut entisiin mittoihinsa ja kengät mahtuvat jo jalkaan. Se ei myöskään estänyt minua viikonloppuna juoksemasta Finan perässä agilityradoilla. Buranaa tosin tarvittiin liikkuvuuden parantamiseksi. Menestys ei ollut päätä huimaava, viidestä lähdöstä saimme vain yhden hyväksytyn radan. Se oli kyllä hienosti virheetön, mutta aika ylittyi hieman monien paniikkipelastusten takia. Surmanloukku näyttää kaikilla radoilla olevan putki, sillä jos se törröttää kutsuvasti linjalla, Fina sujahtaa sinne välittämättä ohjeistani. Nyt olen suunnitellut käyttäväni sanaa Käpy paniikkitilanteissa, sillä ainakin metsäkävelyllä sana vaikuttaa Finaan kuin sähköisku. Se pomppaa ylös vaikka työn alla olisi kuinka haasteellinen karahka.

Eevi ja Fina arvokkaina Olkkalan kartanon portailla

keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Siitä se alkoi





Ginan lupaava agilityura. Roy halusi eilen tulla yökylään Ginan kanssa ja siitä pyynnöstä ilahduimme niin me ihmiset kuin koiratkin. Heti eteisessä alkoivat riehakkaat leikit, jotka jatkuivat taas heti aamulla kun silmät aukenivat. Välillä Fina ja Gina näykkivät toisiaan hellästi, välillä taas painivat raivokkaasti muristen. Kun Gina riehaantuu liiaksi, Fina ärähtää ja saa pennun palaamaan ruotuun. Eevin leikkimieli ei ole vieläkään syttynyt, se pitää Ginan loitolla äänekkäillä komennoilla. Tänä aamuna osuin makean tilanteen seuraajaksi. Näin Ginan hyppääävän sängystä valtavalla loikalla ja osuvan matolla selällään pötköttävän Eevin mahan päälle. Eevi kimmahti ihmeen ketterästi ylös ja ajoi sopimattomasti käyttäytyvän tyttärentytön ulos huoneesta.

Sopivasti sateen lakattua lähdimme agilitykentälle perehdyttämään Ginaa esteisiin leikin varjolla. Hyppysiivekkeiden väliin laitettiin ns. speedpumpit eli puolitetut putken kappaleet merkkaamaan hyppyrimoja. Kun lelu heitettiin siivekkeiden välistä, Fina oppi kuin huomaamatta hyppäämään matalien esteiden yli. Putken läpi se oppi juoksemaan, kun Roy ensin ryömi edellä. Sitten heitettiin lelu putkeen ja lopulta Ginaa kutsuttiin luokse putken toisesta päästä. Tarvittiin vain pari opetuskertaa ja pentu oli sisäistänyt tehtävät. Välipaloina leikittiin ja retuutettiin köysilelua. Täytyy muistaa annostella harjoitukset lyhyisiin noin vartin pituisiin jaksoihin, ettei pentu väsy tai kyllästy opetukseen.


Fina ja minä urakoimme viikonloppuna Stadi Gameseissa helteisellä Laakson kentällä. Kisat taitavat kerätä maan suurimman osanottajamäärän ellei lukuunoteta SM-kilpailuja tai MM-karsintakilpailuja. Finan medi3-luokassa oli yli 50 koirakkoa. Kolmesta ensimmäisestä kisasta saimme hylkäyksen, mikä tuntuu olevan meille jo vakiotulos alun yllättävän menetyksen (lue tuurin) jälkeen. Kun viimeisessä kisassa jopa 0-tulos oli hiuskarvan varassa, olin liikuttavan onnellinen. Ehkä taas joskus saamme juhlia menestystä kuohuviinilasillisen kera.

Minulta meinasi kisajuoksut päättyä täysin, sillä hetken jo luulin että olin murtanut isovarpaan ulkoiluttaessani Finaa kisojen lomassa. Varoituksena sanottakoon, ettei pidä lähteä Crocsit jalassa maastoon remmissä riuhtovan koiran perässä. Muodottomissa muovijalkineissa tuntoherkkyys ei ole aivan parasta laatua, ja niin iskin varpaani varpujen alle piiloutuvaan kiveen niin että säkenet lensivät silmissä. Pystyin vielä vaihdtamaan kisatossut jalkaani, mutta kun riisuin ne illalla, isovarvas tykytti mustana ja turvonneena, eikä jalka kestänyt ottaa askeltakaan. Olisi pitänyt heti ottaa käyttöön KKK-hoito, mutta enhän voinut tehdä sitä ennen kuin illansuussa kisajuoksujen päätyttyä. Nyt olen konkannut jalkapuolena Buranan avulla, mutta onneksi turvotus ja särky alkavat helpottaa.

Tänään oli lähes perhejuhlan tunnelmaa kun Eevin pentu ja Finan veli Haba tuli vastaanotolle ottamaan uusintarokotukset. Pihalla eno nuuhki uteliaana sisarentytärtä sillä aikaa kun emo ja sisar tuijottivat silmät kovana komeita jälkeläisiään. Haba on kerrassaan kaunis ja hurmaava staffipoika. Perhetapaamiseen toin vielä terveiset toiselta veljeltä eli Noilta, jonka isäntä juuri tänään lähetti mukavan kertomuksen pojan touhuista ja pari kaunista kuvaa.

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Pennut kylässä

Voiko painepesurin käyttöön hurahtaa? Viikonloppuna taisin hurahtaa, sillä innostuin painepesemään talon ulkoseinää, enkä malttanut millään lopettaa kun tulos oli niin hieno. Painesuihkun jälkeen tiilet paljastivat vuosikymmenien pölykertymän alta alkuperäisen värinsä. Onneksi himo hyytyi yhteen seinään, sillä koko talon peseminen olisi ollut melkoinen urakka. Vaikka sisätiloissa olisi ollut kylliksi siivoamista, ei pölyimurin ja mopin käyttö innostanut ollenkaan. Siellä painepesuria voi käyttää korkeintaan saunan lauteisiin ja pesuhuoneen kaakeleihin..

Viikonlopun erikoisiin puhdetöihin kuului myös ulkogrillin kokoaminen. Myyjä varoitti tosin, että grillin kokoaminen voi olla vaativaa ja siihen pitäisi varata runsaasti aikaa. Pitäisi myös olla erityisen tarkka kokoamisohjeiden kanssa, sillä jos asentaa jonkun kohdan väärin, purkaminen on hankalaa. Yritin olla tarkka, mutta jalkojen asennus meni uusiksi kaksi kertaa Miten ihmeessä neljä jalkaa voi asentaa niin monella eri tavalla, taitaa olla jopa neljän potenssiin. Nyt grilli näyttää jo aivan oikealta, vain sivutasot ja keitin puuttuvat sekä muutama viimeistelevä asennus. Eri asia on sitten, toimiiko se, syttyvätkö polttimet ja kuumeneeko parila. Siinä äheltäessäni muttereiden ja ruuvien kanssa mietin, miten helposti asiakas on vedätettävissä. Omasta mielestään on harkitseva ostaja, tekee vertailuja, käy kuluttajasivuilla, pohtii valmistajan luotettavuutta sekä muita varteenotettavia seikkoja. Valinnan tehtyään hän suostuu ostamaan askartelupaketin, käyttämään laitteen kokoamiseen tuntitolkulla aikaa sekä ottamaan riskin, ettei laitetta saa edes kunnolla koottua.

Teknisten toimien lisäksi aikaa riitti myös koirille. Olin varannut Eeville ja Finalle ammattivalokuvaajalta ajan eli Aino Pikkusaaren joukkokuvauksen. Odotan uteliaana poseerauskuvia Olkkalan kartanon portailta sekä vesileikkikuvia Olkkalan järven hiekkarannalta. Ammattilaisen otteet olivat ihailtavia, kerrassaan hienosti hän sai koirat pysymään aloillaan tai leikkimään villisti vedenrajassa.

Gina tuotiin viikonlopuksi yökylään ja uteliaana seurasin miten kolme sukupolvea haki kontaktia. Fina alisti Ginan aluksi melko kovakouraisesti, mutta antautui sitten innokkaisiin ja villeihin leikkeihin. Isoäiti Eevi ei tiennyt, minkä roolin ottaisi. Toisaalta pentu kiinnosti, mutta toisaalta Fina oli aikaisemmin kieltänyt seurustelun pentujen kanssa. Se piti sopivaa etäisyyttä Ginaan ja komenteli sitä
rumalla äänellä.


Gina nauttii kielletystä hedelmästä, vain mummolassa saa nukkua sängyssä

Pennut ovat nyt 12 viikon ikäisiä ja ensimmäinen rokotus oli ajankohtainen viikonloppuna. Maanantaina meillä oli pentutapaaminen rokotuksen yhteydessä, ainoastaan Alma ja Remu joutuivat omistajien työesteiden vuoksi tulemaan eri päivinä. Ilta-auringossa takapihalla Gina, Neggu, Saga ja Heka etsivät yhteistä säveltä, mutta ei sitä ihan heti löytynyt. Joku kurkisteli omistajan jalkojen välistä, toinen meni koivun taakse piiloon ja joku juoksi pakoon emoaan. Kun Saga saapui paikalle, se otti tilanteen heti haltuunsa, oli kuin lauman kuningatar. Kaveriksi se sai Hekan, rohkean pojan eikä leikin aloittamisessa kauaa kursailtu. Kun puolisen tuntia oli ihmetelty menoa, uskaltautuivat myös Gina ja Neggu leikkimään ja kotiinlähdön aikaan kaikki olivat kaikkien kavereita. Omistajat juoksivat pentujen perässä ja yrittivät ikuistaa leikkejä, mutta kameroihin taisi tallentua vain jalkoja, häntiä, ihmisten varpaita ja leluja. Kun Alma ja Gina tapasivat sunnuntaina, neideillä oli melko kipakat leikit ja välillä jouduttiin jäähylle. Remu pääsi vain Finan kovakouraiseen käsittelyyn ja tomera poika alistui nöyränä äitinsä komenteluun.

Kaikki pennut ovat kehittyneet hienosti, ne ovat kauniita ja napakoita pikkustaffeja. Fina-äiti saa olla ylpeä jälkeläisistään, mutta niin ovat kasvattaja ja varmasti myös omistajat.

maanantaina, toukokuuta 18, 2009

Suunnistusta ja agilitya

Terveiset Iltarasteilta! Paloheinän suunnistuksessa väkeä oli kuin suuressa yleisötapahtumassa, parkkipaikat täynnä ja lähtöleimausta odottamassa lähes 100 metrin ihmisletka. Metsässä ryskyi ja ritisi, kun suunnistajat juoksivat rasteja etsimässä. Löysin tällä kertaa kaikki rastit oikein helposti, eikä 5 km:n rata pidentynyt paljoakaan turhasta pyörimisestä. Poluilla juostessani aloin vertailla agilityä ja suunnistusta, molemmat lempilajejani, ja löysin monia yhtäläisyyksiä.

Sekä suunnistus- että agilitykisoissa kisa-alueen laitamille kasvaa leiriryppäitä, kun perheenjäsenet ja kaverit ovat saapuneet seuraamaan kisoja. Kisaajat eivät hienostele vaatteilla. Agilityssä asusteiden on kestettävä koirien hyppelyt ja raapimiset, tummat rasvaläikät reunustavat taskuja, jotka pullottavat lihapullista, juustonpaloista tai muista nameista. Suunnistajan vaatteet ovat saaneet kuorrutuksen suolla rämpimisestä tai kuraisten ojien ylityksistä. Palkeenkielet kertovat risukoiden läpi rynnimisestä tai kannontynkään kompastumisesta. Ihanteellisin sää on kevään viileä tai syksyn kuulas, helle läkähdyttää kisaajat ja kylmä sade jähmettää. Kumpikin laji saa suorittajan hurmioon, kun rata sujuu ilman virheitä ja lyhyimmällä mahdollisella matkalla. Kisaaja vannoo lopettavansa lajin, kun metsässä rastit eivät löydy tai agilityradalla esteet suoritetaan väärässä järjestyksessä. Muisti on kuitenkin lyhyt. Viimeistään kotiin tullessa kaivetaan kisa-aikataulut esiin ja ilmoittaudutaan seuraaviin kisoihin, koska silloin kaikki sujuu varmasti paremmin.

Viikonlopun suurkisoissa Kirkkonummella keräsimme Finan kanssa niin monta hylly(tyst)ä, että niillä olisi rakentanut kokonaisen Lundian. Pientä lohdutusta antoi huomio, että useat kokeneetkin kisaajat hylättiin, mutta myönnän että olemme vielä kovin kokemattomia kolmosluokkalaisia. Kun kuvittelen ohjaavani Finan tietylle esteelle tietyllä tavalla, en ollenkaan tajua, että sen liikerata on paljon kuviteltua laajempi ja nopeampi. Se on kuin musta salama väärällä esteellä, jos en ehdi antaa oikeata vinkkiä. Eevi pääsi myös kisaamaan, ja hoiti sentään kotiin säkillisen palkintoja. Ei senkään suorituksessa ollut hurraamista, mutta kun muut olivat vielä huonompia, Eevi sijoittui palkinnoille.


Fina avustaa postinkannossa aina kun ehtii muilta kiireiltään. Eeviä ei kantaminen ole koskaan kiinnostanut, mutta se on kyllä kärkkäänä ottamassa palkintonamia Finan postinkannosta. Perjantaina Fina oli erityisen kiinnostunut Kauppalehden kiikuttamisesta. Ehkä se halusi emännän kertovan, olisiko taloudellinen tilanne yhtään kohentunut. Se on huolissaan lajikumppaniensa puolesta, epäilee että kaikki koirat eivät saa tarpeeksi terveellistä ruokaa, hyvää kotia, hoivaa ja virikkeitä.

maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Juhlintaa

Fina tarjosi meille lauantaina kuohuviiniä. Juhlimisen aiheena oli menestys ensimmäisissä 3-luokan kisoissa. Palkintopallille emme sentään nousseet, mutta huipputasolla juhlimisen arvoista on jo saavuttaa virheetön eli 0-tulos alle ihanneajan. SM-kilpailujen ja MM-karsintakilpailujen osallistumisoikeuden kriteerinä on seitsemän 0-tulosta kolmosluokassa, ja nyt Fina hankki niistä jo ensimmäisen. Ajatusleikittelyä tai realismia tämä vain on, sillä SM-forumilla kisataan voitosta tositarkoituksella. Kun 0-tulos on ollut niin vaikeasti saavutettavissa, olin päättänyt, että jos/ja/kun sellainen saavutetaan, sitä on juhlittavat kuohuviinin kera. Pitääköhän sääntöön tehdä Finan kisauran kohdalla tarkennus, ettei kuohuviinin nauttimisesta sentään tulisi tapa. Makealta onnistuminen joka tapauksesta tuntui. Edellisestä samantasoisesta tuloksesta agilitykentällä on jo vuosia, taisimme kisata silloin Dixie-mummun kanssa Lohjalla sen ollessa jo 10-vuotias.

Kisapäivän aamu ei ollut kovin lupaava, sillä Fina ei ollut lainkaan halukas jättämään lämmintä sänkyä aamutuimaan. Kantaessani sitä autoon, kuiskuttelin korvaan houkuttelevia lupauksia; runsaasti namipalkintoja, lelunretuuttamista ja kisailoa. Halukkuutta ei lisännyt rankkasade, joka piiskasi kentällä juoksevia koirakkoja ja ratahenkilöstöä armottomasti. Kun kotipihalla olin joutunut kantamaan Finan autoon, ei sitä myöskään ollut helppo saada ulos autosta. Lähtövuoroa odotellessamme se kiskoi itsensä ilmoittautumistelttaan sateensuojaan ja hyppäsi toimihenkilön syliin tärisevänä ja surkeana. Onneksi lähtöviivalla kisainto voitti surkeuden, ja Fina keskittyi upeasti radan kiemuroihin. Maalin tultuamme se loikkasi syliini ja suukotteli sateesta märät kasvoni entistä märemmäksi.

Sunnuntaina oli luvassa merellinen äitienpäivälounas, mutta kaksosten ja pikkuveljen salibandyturnausten vuoksi lounas muuntui päivälliseksi. Odottaminen olikin vain hyvästä, sillä tuuli tyyntyi kohtuulliseksi ja aurinko lämmitti ilman leppoisaksi. Risto kipparoi veneen Suomenlinnan vierasvenesatamaan, missä kajuutan pöytään katettiin kalaisia herkkuja, uusia perunoita ja laadukasta juomaa. Henrik viihdytti ennätystenkirjan tietokilpailulla ja valisti meitä ihmisten kummallisuuksilla ja hulluuksilla. Tässä muutamia kysymyksiä:

A. Mikä on pisin naiselle kasvanut parta?
B. Minkä kokoinen on suurin suussa pidetty skorpioni?
C. Mikä on raskain silmäluomella vedetty paino?

Kävely Suomenlinnan kallioilla ja kujilla sulatti sopivasti aterian, ja vierassatama oli jo hiljentynyt kun irrotimme köydet laiturista. Kotimatkalla ihailimme sateenkaarta ja joutsenten joukkokokoontumista suojaisessa poukamassa.


Eevi on läkähdyksissä aamulenkin keppileikin jälkeen


Äitienpäivää viettämässä


PS. oikeat vastaukset Henrikin tietokilpailuun.
A. 19, 1 cm,
B. 17,9 cm
C. 1,5 tonnia