Clean Run

Tulihan se sieltä eli 0-rata tänään TAMSKin agilitykilpailuissa. Tarjolla oli kaksi kisaa, hyppyrata ja agilityrata. Hyppyradalla teimme 0 virhettä, mutta aika ylittyi sekunnilla eli ei ihan puhdas rata, mutta hieno silti. Puolet kilpailijoista hylättiin vaativalla radalla, joka oli mutkikas ja pehmeäpohjainen. Agilityradalla tuli todellinen puhdas rata, aika alittui -7 sekuntia, mutta valitettavasti se riitti vain neljänteen sijaan eli nousunolla jäi hiuksenhienosti saavuttamatta. Ohjaajan polvi ei ole vielä ihan priima, vähän löysä ja kipuileva, hyvä selitys hitaudelle. Nyt tuli todistettua, että edellisessä blogissa esittämäni haukotusmenetelmä toimii. Eevi rauhoittuu ihan täysin, istahtaa lähtöpaikalle ilman käskyä ja odottaa hötkyilemättä lähtkökäskyä. Siitä seuraa että rataa suoritetaan hyvässä yhteisymmärryksessä, Eevi kuuntelee ohjeita eikä tee mitään ylimääräistä. Tänäänkin toisena esteenä oli puomi, ja vau mikä kontakti, juosten alas asti ja kuono kosketti nätisti esteen alareunaa. Taas ollaan toivoa täynnä!

Viikonloppuna selvisi karmea väärinymmärrys, josta onneksi selvittiin nopealla toiminnalla ja säikähdyksellä. Olimme suunnitelleet Jukan perheen kanssa yhteistä hiihtolomaa Piilopirtillä. Oli puhuttu viikosta 11, jolloin Riitalla ja Jukalla piti olla talviloma. Olimme tilanneet junaliput, he Tampereelta 2.3. ja me Helsingistä 9.3.. Eilen juteltiin tulevasta lomasta, ja väitin kovasti vastaan kun Jukka sanoi, että ensi viikonloppuna me jo Lapissa hiihdellään. Siihen minä, että lomahan alkaa vasta seuraavalla viikolla. Selvisi tämä totuus, että olemme varanneet liput eri viikoille. Olisipa ollut ikävää, kun Jukka perheineen olisi ihmetellyt Kemijärven asemalla, missä hakijat ovat, ja mökki olisi ollut tyhjä ja lämmittämätön. Ihmeekseni VR:n tilauspalvelu löysi meille uudet autojunapaikat juuri samalle päivälle, huomenna käyn lunastamassa ne ja perumassa seuraavan viikon liput. Nyt pitää peruuttaa muutama ohjelma, siirtää tapaamisia, mutta eiköhän kaikki joustavasti onnistu. Koirat pääsevät taas junailemaan, sitten peuhaamaan puhtaaseen lumeen mökin pihalla. Nettiyhteys Koillismaalla toimii taas vain gprs-yhteydellä, jos toimii, joten hoidan vain välttämättömimmät asiat.

Isän tyttö

Juttelin viikolla Thean kanssa puhelimessa ja tietenkin puhuttiin koirista. Kerroin mm. että Fina on edelleen kova pureskelemaan tavaroita, vaikka pentuikä on jo takana. Thea nauroi makeasti ja sanoi, että tyttö on tullut isäänsä, Waltteriin, joka kuljettaa koko ajan suussaan jotain. Olen kehitellyt jo erityistarkan kuulon, havaitsen nykyisin melko nopeasti että Fina syö jotain luvatonta. Viime viikolla Fina on erikoistunut siivousvälineisiin,kyytiä sai pörröinen muovinen pölyhuisku, Wettex-liina ja pesuharja. Luonteelta Fina taitaa myös olla isän tyttö, sillä se on avoin ja kontaktihaluinen vaikka millaisen hurtan tavatessaan. Ei mitään merkkejä varautuneisuudesta tai ärhäkkyydestä, päinvastoin se on melkein liiankin rohkea tekemään tuttavuutta tuntemattomien koirien kanssa. Tottelevaisuus on nykyisin kaksijakoista, se saattaa kesken agilitytreenien juosta toiselle puolelle hallia moikkaamaan treenikaveria, mutta ampaisee saman tien kutsusta takaisin. Sillä on jonkinlainen rajojen etsintä meneillään, se on rohkaistunut tekemään omia ratkaisuja, mutta silti se haluaa nöyrästi noudattaa isäntäväen ohjeita. Kärsivällisyyttä, paljon kärsivällisyyttä tarvitaan nyt! Tänään päätimme, että Finan ja Eevin ruokailua pitää valvoa, niin että Finan ateriointia lisätään ja Eevin vähennetään. Eevi on nyt liian pulskassa kunnossa ja Fina taas aivan rimpula. Ei aivan helppo tehtävä, mutta yritetään kuitenkin.

Kuluneella viikolla olen jo käynyt koirien kanssa treeneissä, vaikka lääkärin ohjeen mukaan urheiluun paluu on sallittu 2-3 viikon kuluttua. Polvi on melko hyvin tervehtynyt, vähän turvotusta ja kipua siinä on vielä, mutta sietokyvyn rajoissa. Lauantaina olimme Eevin kanssa jopa KKK:n kisoissa ja hyvin meni, olisin kyllä ansainnut siitä urheuspisteitä. Teimme lähes täydellisen suorituksen, mutta virheiden summa on vakio, jos rimat pysyvät ylhäällä, tulee kontaktivirhe, kuten nyt. Muuten Eevi oli hyvin hallinnassa ja odotti hienosti lähtökäskyä. Sovelsin uutta tekniikkaa, josta olin lukenut Gazette-lehdestä, artikkelista Calming Signals: Reducing Stress Before Competition. Lyhkäisyydessään ohjeet olivat, että kun koira alkaa stressata, ohjaajan pitää näyttää rauhoittavia signaaleja, hengittää rauhallisesti, haukotella ja katsoa poispäin koirasta. Tein näin, vein Eevin lähtöpaikalle, haukottelin pari kertaa, en katsonut siihen, en puhutellut enkä komentanut. Ja ihme tapahtui! Eevi jäi lähtöpaikalle istumaan lähes hämääntyneen näköisenä ja odotti että antaisin luvan lähteä. Sen jälkeen teimme saumatonta yhteistyötä, ei tarvinnut kilpailla siitä, kumpi on ohjaaja radalla.



Metsän raivausta

Jalkapuolielämää

Elias lähti ulkoiluttamaan koiria ja minä jalkapotilaana istuuduin koneen ääreen näpyttelemään viikkoraporttia. Polvileikkaus sujui sutjakkaasti, tiistaiaamuna klo 7.00 ilmoittauduin sairaala Ortonin leikkausosastolla ja klo 10 makailin jo potilasosaston pedissä jalka paketissa. Oli mielenkiintoinen kokemus seurata monitorista lääkärin työskentelyä, näin omin silmin millaisia riekaleita kierukasta oli revennyt ja miten polvilumpiota siivottiin kaikesta ylimääräisestä kudoksesta. Tähystyksestä jäi kaksi siistiä reikää polven etupuolelle, särky on ollut ihan siedettävä ja turvotus normaalia. Liikkua saa sen verran kun kivulta sietää, ja joka päivä kävely sujuu paremmin. Eilen illalla en malttanut pysyä aloillani, kun 50-vuotisjuhlissa tanssilattia kutsui svengaavan musiikin tahteihin. Huomasin että hyvinhän sitä voi tanssia toinen jalka suorana.

Viikon aikana olen ehtinyt hyvin hoitaa ne rästissä olevat työt, kirjoittaminen sängyssä kannettava polvilla on sujunut oikein hyvin. Langaton yhteys osoitti toimivuutensa, tosi kätevää käyttää nettiä, ilman että kone on sidoksissa piuhoihin. Sitä mukaan kun toimintatarmo on lisääntynyt, olen käynyt käsiksi isompiinkin töihin. Kirjahyllyn sekamelska on vuosia hermostuttanut ja niin ryhdyin taas välittömään toimintaan. Vasta kolme hyllykköä olen saatu siivottua ja lajiteltua, ja työ on ollut oikea löytöretkeily kirjallisuuden maailmaan. Paljon olen saanut heittää roskakoriin, monet kirjat ovat sen sijaan päässeet näkyville taas ja olen suunnitellut toimivaa luokittelujärjestelmää. Mielenkiintoisia oppaita löytyi yhteen sun toiseen asiaan, monet pitkien aikojen takaa ja liikuttavan hauskoja. Koiraoppaita löytyi myös melkoinen kasa: Boston terrier, Koira ja sen isäntä, The Essential Guide to Dog Behaviour, Koiran hoito ja opetus, Ihmisen paras ystävä, Paras ystäväni, The Staffordshire Bullterrier, Piskin elämää, Sitä koiraa en unohda koskaan., Maailman koirat, Koiran jalostus, Varför gör hunden så? Memoirs of an Animal Shrink. Enpä arvannutkaan, että koirakirjoja oli kertynyt tuollainen määrä, selvä luokitteluryhmä on siis ainakin Koirat.

Dixie täytti viikolla 12 vuotta ja ilolla voimme todeta, miten virkeä ja hyväkuntoinen se ikäisekseen on. Se on leikkisä ja seurallinen, johtuu varmaan kolmen aktiivisen pojan kanssa touhuamisesta. Se on tyypilliseen sinnikkääseen tapaansa ottanut itselleen yhä enemmän oikeuksia, aamuisin se löytyy Riston ja Sarin sängystä ja TV-huoneessa kelpaa vain paras nojatuoli.

Paljon onnea vaan, paljon onnea....

Finan 1-vuotissynttäreitä vietettiin lauantaina, vieraina oli Riston perhe, Dixie tietenkin joukon jatkona. Pojat toivat Finalle kauniin kukkakimpun, joka asetettiin synttäritarjoilun viereen. Sitten koirat kutsuttiin pöydän ääreen, Finalle tarjoiltiin ensimmäisenä maksalaatikko-prinssimakkara.broilerileikeluomusta. Se oli niin hämillään, ettei syömisestä tahtonut aluksi tulla mitään. Valokuvatkin epäonnistuivat vaikka pöydän ympärillä hääri kaksi kuvaajaa. Ristolla oli uusi hieno kamera, mutta eivät olleet hänenkään ottamat kuvat häävejä. Taisi käydä niin, että konkarit Dixie ja Eevi söivät enimmän osan kakusta, heillä oli jo kokemusta edellisistä vuosista. Päivänsankari Fina villiintyi sitten aivan mahdottomasti, aivan kuten ihmislastenkin synttärikutsuilla usein tapahtuu. Kun ihmiset nauttivat juhlan kunniaksi kuohuviiniä, Fina hyppäsi sohvalle, loikkasi Sarin yli, ja roiskautti lasista kuohuviinit ympäriinsä. Fina pantiin lopuksi jäähylle makuuhuoneeseen, ja loppuillan se käyttäytyi asiallisesti. Näytti kyllä siltä, että meillä olisi ollut aivan hurjat bileet, sillä yöllä siivosin verijälkiä kylpyhuoneesta ja makuuhuoneen peitolta. Wernerin nenästä alkoi vuotaa verta, ilman mitään tappelunnujakkaa, ja verentuloa ei tahdottu saada millään tyrehtymään.

Huomenaamulla menen polvikierukan tähystysleikkaukseen ja ainakin viikon liikuntatauko on edessä. Minulle usein sattuu erikoisia asioita, ja tämäkään polvivamma ei ollut ihan tavanomainen onnettomuus. Kierukka repesi kesällä Kemijärven iltarasteilla, kun ryömin poroaidan alta. Luulin säästäväni aikaa oikaisemalla, mutta aiheutinkin itselleni lievän invaliditeetin. Tuntuu erikoiselta, että edessä on viikko ilman agilitytreenejä, tanssituntia ym. liikuntaa. Makailen sitten kannettava sylissäni ja hoidan kaikki rästissä olevat kirjoitustyöt. Toivottavasti särkyä ei ole niin, että häiritsee keskittymistä.