Energian purkua

Talvikeli on ihan mukava, mutta pakkasrajan voisi asettaa -10 asteeseen. Kun mittari hipoo -20 astetta, pitää ensin päälle vetää monet kerrokset toppaa, fleeceä, untuvaa ja merinovillaa ja sitten pukea koirille manttelit. Viimeistään kotiinpäin tullessa ovat sormet ja varpaat jäässä ja koirat linkuttavat palelevia tassuja nostellen. Vaikeaa kuvitella, että viime vuonna pystyimme lenkkeilemään vielä kylmemmässä, mutta sanotaan että elimistö tottuu sään muutokseen noin viikossa. Kun eilen lämpötila nousi yllättäen vain -5 asteeseen, lenkillä tuli jo oikein hiki.

Kun koirien lenkit ovat olleet tavallista lyhyempiä, eikä pihallakaan viihdytä koviin kauaa, energiataso on korkealla vielä kotiin palatessa. Varsinkin Hedy on purkanut ylijäänyttä energiaa kotona, ja jälki on sen näköistä. Kun silmä välttää, se silppuaa paperiroskakorien sisältöä, kiskoo pöydältä paperinenäliinoja ja muuta mielenkiintoista. Viime viikolla löysin kotiin palatessani olohuoneen matolta viisi punertavaa oksennusläjää. Selitys löytyi makuuhuoneesta, missä sängyn päällä oli silputtuna Synulux-tablettipaketti  (antibiootti) ja palasia tablettikuorista. Koirille tarkoitettu antibiootti on purutablettien muodossa ja siksi kai Hedy luuli löytäneensä paketin koiran nameja. Onneksi antibiootti ei yliannostettunakaan ole vaarallista. Hedyn silmätulehdus tuli siis hoidettua kertakuurina.

Eräänä päivänä oli joku (Hedy?) repinyt sohvan selkämystä juuri samasta kohdasta, missä on korjattu aikoinaan Finan repimää kohtaa. Joko liiman maku tai jo ennestään korjailtu kohta sai Hedyn jatkamaan projektia. Pahin tuho sattui pari päivää sitten kun olin Finan kanssa treeneissä. Eteisen pöydälle jätetty kamera oli päässyt Hedyn tutkimuksen kohteeksi. Ensiksi Hedy oli silpunnut kameran nahkaisen kotelon ja sitten jyrsinyt irti kameran näppäinpaneelin. Ei mitenkään terveellistä koiran hampaille, mutta omistaja pidätteli itkua uuden kameran tuhoutunutta ulkonäköä katsellessaan. Onneksi sentään muistikortti oli ehjä ja kuvat tallessa. Viikolla käytin myös Eliaksen talvinilkkuria suutarilla, joka korjasi Hedyn tuhoaman vetoketjun. Melkoinen tuholainen tämä meidän tyttö nykyään on, vaikka puolentoista vuoden iässä pitäisi jo osata eritellä luvalliset ja luvattomat purulelut.

Puoli vuotta vanhan kameran surkea kohtalo

Fina ja Eevi tietävät kyllä tarkoin, mitkä tavarat pitää jättää koskematta vaikka isäntäväki olisi kuinka huolimaton niiden esille jättämisessä. Metsälenkillä ne molemmat kuitenkin sulkevat korvansa kun kohdalle osuu vaikka ihmisen jättämä haiseva kasa. Eräällä lenkillä Fina katosi kuusen alaoksien alle eikä suostunut tottelemaan luokse kutsun lempeitä eikä kiukkuisia komentoja. Kun se vihdoin tuli esiin piilopaikastaan, suupielet olivat ruskeina ”herkusta”, jota se oli ahminut kuusen alla. Kotiovella sanoin, että nyt pestään Finan suu saippualla. Se juoksi saman tien kylppäriin ja hyppäsi ammeeseen odottamaan pesua. Suuntasin käsisuihkun sen suuhun, puristin koirashampoota suupieleen ja yritin huuhdella kaiken äklön pois. Fina kakoi ja pärski, mutta pääsi sitten kuivauksen jälkeen pedilleen muistelemaan metsän herkkulöytöä.

Sainhan sentään hetken säilyttää ihanaa makua suussani

Gina pääsi taas viime viikonloppuna kokeilemaan kisakuntoaan ja hienosti se oli noussut. Suoritimme kaikki kolme rataa hyväksytysti ja viimeiseltä saatiin sitten ensimmäinen puhdas rata, 3. sija ja ensimmäinen LUVA (luokkanousupiste). Kaiken kaikkiaan radalta tuli vain kolme 0-tulosta ja 10/24 koirakkoa suoritti radan hyväksytysti. Kaksi puhdasta rataa vielä niin noustaan kakkosluokkaan. Radat olivat mallikkaita ja ainoat virheet tulivat pujotteluun menosta tai keppien liian aikaisesta ulostulosta. Kontaktit toimivat nyt hienosti ja seuraava tehoharjoittelu kohdistetaan pujottelun sujuvaan suoritukseen. Ginan kanssa on tosi mukava kisata, se on hyvin kuulolla vaikka vauhtia ja intoa on riittämiin.

Kisan puolessa välissä hehkuteltiin vielä johtoasemaa.

Joulumuisteloja ja uuden vuoden alkua

Ei ollut Turussa eikä muuallakaan Etelä-Suomessa valkoista joulua.

Sateen ropistessa odottelimme joulurauhan julistusta Turun Raatihuoneen torilla

Jouluaaton tunnelmia Turussa

Joulunvietto Turussa sujui leppoisasti. Joulurauhan julistus toi hyvän mielen niin ihmisille kuin koirille, eikä Eliaksen ei tarvinnut ottaa esille ompelutarvikkeita. Voitto tosin oli niin täpinöissään, että nosteli koipea sinne sun tänne, varsinkin kuusen alaoksille. Taisi sitten Eevikin merkata Voiton lätäkön, joten pesurätillä ja puhdistussuihkeella oli käyttöä. Joulupukin saapumisen ajaksi koirat vietiin alakertaan ja portaiden eteen viritettiin pentuaitauksen portti. Närkästynyt haukunta ja  vongunta sieltä kuului, kun joulupukki oli saatettu olohuoneeseen istumaan. Sitten kuului kolinaa ja tassujen ääniä rapuista. Aita saatiin kaadettua ja Eevi kapusi ensimmäisenä portaita nuoremmat perässään. Kun joulupukin mielestä koirienkin pitää päästä mukaan joulun viettoon, sai koko lauma liittyä hälisevien ihmisten joukkoon. Koirat pitivät omia lahjojaan yhteisomaisuutena ja niin Voiton saama narupallo löytyi pian murusina pöydän alta. Hedyn saama kroko menetti hetkessä toisen silmänsä ja häntä retkotti puoliksi irtonaisena.  Kun yöllä tilasimme taksin palataksemme hotelliin, yllätyimme hyvästä palvelusta. Kuljettaja avasi takaluukun ja hyppäytti koirat sinne. Takaluukussa oli koiramatto ja kalterit, joten ei tarvinnut pelätä koirien likaavan tai karvaavan auton sisätiloja. Hän kertoi, että kun tilauksessa ilmoitetaan koiramatkustajasta, paikalle lähetetään varta vasten koirille sopiva taksi. Ehkä tällaista palvelua on Espoossakin, mutta ei ole ainakaan vielä kohdalle osunut.

Gina ja Voitto olivat joulun pari

Eilen tammikuun 11. päivänä piha hohti valkoisena ja puhtoisena. Nyt saa ainakin vähäksi aikaa unohtaa kuran pyyhkimisen koirien tassuista. Aamulenkkiin toi mielenkiintoa uuteen lumeen jääneet jäljet. Ainakin yksi koiranulkoiluttaja oli kulkenut poluilla ennen meitä, mutta toisella polulla näkyivät vain tassun jäljet. Oliko jokin koira ollut karkuteillä, vai olivatko ne ketun jäljet?  Sen verran kiemuraista askellusta siinä oli, että arvelisin liikkeellä olleen koiran omilla retkillään. Pienten metsäneläinten jälkiä näkyi siellä täällä, mutta melko koskematon lumi peitti varvikon. Marraskuussa ostetut Icebug-jalkineet pääsivät vihdoin töihin, ja rohkeasti astelimme kallioilla ja kumpareilla.

Gina on aloittanut taas treenit ja uskaltauduin ilmoittamaan sen jo kisoihin. Kolmesta radasta tuli hyväksytty tulos, kahdella vain yksi virhe ja sekin aivan pienestä kiinni. Nyt tuntuu siltä, että puhumme samaa kieltä ja yhteistyö sujuu. Gina alkaa jo uskoa, että agilityherkkua tarjotaan säännöllisesti eikä satunnaisista kisakerroista tarvitse hullaantua liian kanssa. Paikalla oli Koirakuvat.fi -kuvaaja Jukka Pätynen ja onnistui vangitsemaan Ginan kisafiilikset mainiosti.

Taitaisi jopa maxihyppy onnistua tältä kiiturilta

Putken imu

Loppiaiskisoissa paikalla oli Koiravalokuvaus-kuvaamon edustaja ja otatin Finasta koekuvia. Hän on vanginnut hienosti Finan ilmeen, mutta mielestäni musta tausta ei tuo tummaa koiraa tarpeeksi esille