keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

Sanooko toinen kerta toden?

Waltteri tuli kylään toisen kerran ja nyt hommat sujuivat jo melko helposti. Voi sanoa, että astutus onnistui teknisesti hyvin. Miten luonto hoitaa asiat tästä eteenpäin onkin sitten "korkeammassa kädessä". Odotellaan runsaat 3 viikkoa ja viedään Eevi sitten ultraäänitutkimukseen, jonka pitäisi osoittaa ainakin sen, onko pentuja tulossa vai ei. Kolmen viikon tienoilla nartusssa alkaa näkyä jo tiineyden oireita, se saattaa olla huonovointinen ja ruokahaluton. Myös nisät alkavat kasvaa ja muuttaa väriä. Eevin nisät ovat kyllä niin mahtavan kokoiset jo nyt, että eivät saisi enää kasvaa yhtää. Muuten tarvitaan pian utareliivit kuten isoutareisille lehmille.

Dixie on nykyisin kovin leikkisä. Iltaisin TV:n ääressä istuessamme se tuo palloa ja lelua viereen ja monkuu meistä leikkikavereita. Cessi ei ole merkkipissaillut enää viime päivinä kuin satunnaisesti. Lääkitys on voinut auttaa, mutta muistui myös mieleen, että Eevin juoksu on aikaisemminkin saanut sen merkkailemaan sisällä. Se pitää kyllä päästää heti unien jälkeen ulos, mutten se huoletta lorauttaa sisälle. Se on aivan kuin pentu, joka ei osaa tai pysty pidättelemään kauan. Sille varmaan pitäisi hankkia lasten sänky, sillä eilen löysin sen nukkumasta Pyryn matkasängystä.

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

Sulho kävi kylässä

Eevi on tänään ollut #1 perheessämme. Heti aamulla se kiikutettiin vastaanotolle verinäytteen ottoa varten. Kun seerumi oli sentrifugoitu, näyte oli valmis lähetettäväksi Mäntsälän eläinlääkäriaseman laboratorioon. Elias oli avulias ja lähti viemään sitä Kampin matkahuoltoon, sillä välin kun minä vein koirat sateiselle aamukävelylle. Thea soitteli varmistamaan vielä astutusaikataulua ja oli vähän huolissaan, jos Eevi ei olisikaan halukas yhteistyöhön Waltterin kanssa. Kello 16 soitin Mäntäsälään kuulemaan Eevin progesteroniarvon ja se oli 7,1 ng/ml. Ovulaatio tapahtuu kun arvo on 5-10 ng/ml ja hedelmöitymisvaihe alkaa, kun arvo ylittää 10 ng/ml. Tavallinen astuttaminen tulee suorittaa juuri pari päivää ennen sitä, eli näytteenotolla tuli todistetuksi, että H-hetki on käsillä. Thea ja hänen ystävänsä Riitta tulivat Waltterin kanssa meille illansuussa ja pienen tutustumisvaiheen jälkeen siirryimme vastaanotolle astutuspuuhiin. Vaikka Eevi ärhenteli Waltterille, se oli heti innokas astumaan ja pääsikin pian jo tositoimiin. Meitä oli 3 naista kyykyssä koirien ympärillä tukemassa ja auttamassa astumista, mikä ei todellakaan ollut helppo homma. Jalat puutuivat, selkään koski ja varpaat vääntyivät. Olimme varmaan aika hullunkurisen näköinen sykkyrä. Parinkymmenen minuutin jälkeen totesimme koirien aktin päättyneeksi ja pääsimme oikomaan jäseniä ja pesemään käsiä. Keitin kahvit ja istuimme jonkin aikaa keittiön pöydän ääressä jutustelemassa. Morsian laitettin makuuhuoneeseen huilaamaan,mutta Waltteri pyöri ympärillämme ja lumosi meidät kauniilla, tummalla ulkomuodollaan ja lempeällä olemuksellaan. Se ei vouhottanut, vaan oli meillä kuin kotonaan, tutkiskeli paikkoja ja haisteli koiriemme tavaroita. Cessi innostui flirttailemaan Waltterin kanssa ja seurasimme hymysuin, miten se hellävaraisesti leikki vanhan leidin kanssa. Toivon todella, että tästä yhdistelmästä syntyisi pentue, josta meillekin tulisi lauman täydennystä.

Päätimme varmistaa siemennyksen onnistumisen vielä toisella astutuksella huomenna. Pahoittelin Thean pitkää ajomatkaa Sipoosta Espoon Tammitielle, mutta koska hänellä on kotona pentuja ja 2 muuta urosta, on mahdotonta yrittää hoitaa astutusta hänen luonaan tässä tilanteessa.

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Näytteiden ottoa

Talvikelit tulivat nopeammin kuin arvasinkaan. Pääsin kokeilemaan talviautoilua, kun lähdin aamulla aikaisin Eevin kanssa Mäntsälään ell Merja Dahlbomin vastaanotolle. Aura-autot eivät olleet ehtineet vielä Lahden tielle ja ajelin maltillista vauhtia ja riittävää etäisyyttä pitäen. Vain 20 minuuttia jälkeeni olikin Lahden tiellä jo sattunut 4 auton kolari.

Eevin irtosolunäyte ei osoittanut lisääntynyttä bakteerikantaa, joten antibioottihoidosta ei vielä tehty päätöstä. Progesteronin määrä oli 1,9 ng/ml, mikä tarkoittaa sitä, että ovulaatio on odotettavissa 2 päivän sisällä. Elias ottaa Eeviltä vielä verinäytteen maanantai-aamuna ja lähetämme sen Dahlbomille tutkittavaksi. Tulos saadaan maanantaina klo 16, ja jos arvo silloin osoittaa n. 10 ng/ml, kokeillaan vielä samana päivänä normaalia astutusta. Maanantai-aamuna klo 7 paikkeilla otamme siis Eeviltä verinäytteen ja ajan sitten Kampin matkahuoltoon lähettämään näytteen. Illalla ajellaan Eevin kanssa mahdollisesti Thean ja Walterin luo Sipooseen. Hoh hoijaa, odotettavissa aikamoinen ajoralli maanantaina, muta mitä sitä ei tekisi koiransa eteen.

Pyry on meillä hoidossa huomiseen asti ja lattiat ovat täynnä leluja ja muita leikkitavaroita. Koirat pyörivät Pyryn ympärillä ja ainoa ongelma on niiden innokas suukkojen antaminen. Äsken löysin Dixien nukkumasta Pyryn matkasängystä.

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Talvikelejä odotellessa

Tänä aamuna tuntui siltä, että päivä ei valkene ollenkaan. Lähdimme klo 9 hämärässä juoksemaan Olarin keskuspuistoon ja lenkin aikana hämärä vaihtui sentään kelmeäksi valoksi. Nyt on kaamosaika pimeimmillään. Kaikki koirat pääsivät mukaan ja alkuverryttelimme Cessin kanssa pienen lenkin ja jätimme sen sitten autoon lepäilemään varsinaisen juoksulenkin ajaksi. Cessi ei ole kovin halukas lähtemään lenkille, mutta piristyy selvästi ulkoilusta ja haisteluista. Eevi pitää joukon perässä vaeltavasta isoäidistä huolta ja juoksee usein hakemaan sitä kimeästi haukkumalla komentaen. Se saa Cessin hetkellisesti innostumaan ja jopa hölkkäämään. Dixiellä on taas oma erikoinen lauman huoltotehtävänsä. Se ei voi lähteä eteisestä ennenkuin kaikki on saatu ulos. Jos se saa lenkillä juosta vapaana se useimmiten juoksee meidän vierellä. Jos se taas on hihnassa, sitä ei saa vietyä joukon edelle. Se tekee täydellisen tenän ja on pakko antaa sen kiertää taas joukon viimeiseksi. Laumamme näyttää varmaan aika erikoiselta. Perässä tulee jäykästi hölköttävä koiravanhus ja joukon ympärillä pyörii Dixie kuin paimenkoira. Eevi taas kiskoo hullun lailla eteenpäin. Se ilmeisesti olettaa että taluttimessa saa kiskoa täysillä ja vapaana seurataan hillitysti sivulla.

Tätä kirjoittaessa alkoi ikkunan takana leijailla lumihiutaleita. Ehkäpä lumi pian valaisee kaamosmaiseman. Lumikeli on koirien tassuillekin parempi kuin kura joka hiertää anturoiden välissä. Dixien tassuvälit ovat nyt melko hyvät ja näyttää siltä, että aika ja puhtaus on tehokkaampi hoito kuin antibioottivoide.

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Henkilökohtaista hygieniaa ja siisteyttä

Koirien turkin hoito ei vaadi paljoa vaivaa, mutta suihkussa käydään tarpeen vaatiessa. Päätös turkin pesusta syntyy, kun turkki alkaa tuntua tahmealta tai haisee "koiralta". Eilen oli siis aika kutsua koko konkkaronkka saunan suihkuhuoneeseen pesulle. Koirat tulevat sinne mielellään ja asettuvat jonoon odottamaan vuoroaan. Aloitin vanhasta leidistä, suihkutin sitä lämpöisellä vedellä, vaahdotin koirashampoon turkkiin ja lopuksi levitin Mink Oil-turkinhoitoainetta. Se ilmiselvästi nauttii hieronnasta ja vedellä valelusta. Kuivasin ylimääräisen veden kylpypyyhkeellä ja loppu saikin olla ilmakuivatusta. Dixie seisoi seuraavana jonossa odottamassa vuoroaan ja sai saman käsittelyn. Vielä Eevikin pääsi pesulle ja sen jälkeen olin minäkin kuivauksen tarpeessa. Kuivattuaan koirien turkit olivat kuin silkkiä ja kiilsivät upeasti.

Tämän päivän hygieeniatoimenpiteisiin kuuluu myös Eevin housujen vaihto. Kun se kuulee siteen tarran irroituksen, se painelee jo piiloon. Alistuneena se sitten antaa laittaa housut jalkaan, mutta tekee kyllä kaikkensa päästäkseen irti niistä. Se hieroo itseään mattoon ja seiniin ja saakin melko usein housut putomaan. Sen seurauksena meillä on veritipluja lattialla, matoilla ja petivaatteissa. Minä kuljen perässä, pyyhin ja siivoan. Kyllä koirarakkaus välillä venyttää kärsivällisyyttäni ja kodin siisteyskriteereitä.

Toisen siisteysongelman aiheuttaa Cessi, joka edelleenkin tekee pieniä lätäköitä sisään. Lääkitys ei ole ainakaan vielä vaikuttanut, ja oireilu saattaakin johtua pelkästään dementiasta. Surkea tilanne, kun ei tiedä onko koiralla paha olo vai onko se vain vanhuuttaan vähän sekaisin. Välillä se seisoo huoneen nurkassa sen näköisenä, ettei tiedä missä on. Se syö hyvin ja nukkuu paljon, eikä näytä tuskaiselta. Yksikään koirani ei ole elänyt näin vanhaksi, enkä oikeastaan tiedä, mikä on luonnollista vanhuutta ja mikä sairautta. Ilmeisesti se on tullut vauvaksi jälleen ja vaatii paljon läheisyyttä ja turvaa meiltä ihmisiltä.

Koiraihmisten koti ei varmaan koskaan voi olla täydellisen siisti, sillä koirankarvoja on aina nurkissa ja kurakelillä mustia tassun jälkiä lattiassa. Eilen laitoin saunan pukuhuoneen lattialle valkoisen, juuri pestyn maton. Tänään se oli pilkutettu mustilla anturankuvioilla.

tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Pentukuumetta

Keskustelin ell Merja Dahlbomin kanssa Eevin astutuksesta ja sovimme, että käymme ottamassa irtosolunäytteen ja progesteronimäärityksen lauantaina hänen vastaanotollaan. Silloin keskustelemme myös astutustavasta ja arvioimme ajankohtaa. Eevi on ihan mahdoton housujen kanssa, se hieroo itseään joka paikkaan ja yrittää saada housut putoamaan.

Cessi on parina päivänä lirauttanut useammat pissat ja jopa ulostanut sisään ja kuitenkin se on voinut vapaasti mennä ulos tekemään tarpeitaan. Hieman alkaa pinna kiristyä lätäkköjen siivoamisesta ja mattojen putsaamisesta. Kysyin Eliakselta, mitä hoitoa hän määräisi, jos vastaanotolle tulisi tällainen potilas. Pohdittuaan asiaa ja tutkittuaan Remediaa hän päätyi antamaan Cessille Propanolia, jonka pitäisi auttaa hormooniperäiseen, tiheään virtsailuun. Eilisen hoidon aloittamisen jälkeen ei vielä ole ilmaantunut yhtään lätäkköä, pidetään peukkuja lääkkeen tepsimiseksi.

Eilen illalla juoksin Dixien ja Eevin kanssa 5 km:n lenkin. Juoksu sujui kepeästi raikkaassa pikkupakkasessa. Lenkkisauna oli lämpimänä ja olo tuntui mahtavalta sen jälkeen. Koirat tuulettivat kuten aina saunomisen aikana. Niiden mielestä on jännittävää kun käymme suihkussa ja uimme uima-altaassa. Pitää muistaa sulkea saunan ovi kunnolla, etteivät koirat pääse saunomaan. Eevi on taas kerran livahtanut sinne ja jyrsinyt lauteita.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

Vanhassa vara parempi

0-jahti tuotti tulosta tänään Lohjalla, missä teimme Dixien kanssa puhtaan radan ihanneajassa. Kyllä kokeneen kilpailijakoiran kanssa oli taas mukavaa juosta radalla. Olen ollut jättämässä Dixietä jo eläkkeelle, mutta kun eräs kisatuttava kysyi, miksi emme enää kisaa, päätin tuoda Dixien taas estradille. Dixie kisasi oikeastaan "yleisön pyynnöstä" ja lunasti täysin odotukset. Taaskin sain monet onnittelut hyvästä suorituksestamme ja jopa Eevin perjantaista suoritusta kiiteltiin. Dixiellä on kasassa jo 2 SM-karsintoihin oikeuttavaa tulosta, mutta karsintojen aikaan se on jo 11-vuotias, eli parasta unohtaa karsintakisat kokonaan. Eevinkin piti kisata tänään, mutta aamulla huomasin juoksun alkaneen. Olin odottanut juoksua ilmaantuvaksi vasta tammikuussa. Elias sanoi, että nyt sitten hankitaan Eeville uros. Soitin Thealle kyselemään Walterin astutusaikataulua ja kyllä siihen vielä Eevikin mahtuu mukaan. Waltteri näyttää olevan suosittu sulho näinä aikoina. Jos kaikki menisi suunnitelmien ja aikataulun mukaan, Eevillä voisi olla pentue helmikuun alussa. Huomenna soitan spesialisti Merja Dahlbomille kyselemään hänen mielipidettään Eevin astutuskuvioista. Edellisellä kerralla vaikeuksia oli melko paljon ja Dahlbomin avustuksella vihdoin saatiin pentue aikaiseksi.

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

Puhdas rata

Illan pimetessä perjantai-iltana ajelimme Eevin kanssa kohti Riihimäen agility ry:n kisahallia. Olin luottavainen siihen, että nyt yhteistyömme sujuu niin hyvin, että haemme kisaradalta 0-tuloksen. Anne Savioja tuomaroi ja sanoi radan olevan dementia-testin. Siellä oli aikamoista pyöritystä putki-esteiden kohdalla, sisään mentiin milloin mistäkin suunnasta, mikä sai ohjaajankin pään pyörälle. Kokeilin lähdössä Turun mallia, eli koiran vapaata seuraamista. Eipäs se toiminutkaan enää, vaan Eevi säntäsi radalle ennen lähtölupaa. Siinä sitten taas panikoitiin, ja lopulta hylkäys tuli juuri putken väärästä päästä sisäänmenossa. Olin itsekin ihan sekaisin radan kuvioista, ehkä tässä oli ohjaajalla juuri sitä dementiaa. Radan jälkeen otettiin taas pienet sulkeiset ja nyt annoin Eevin olla autossa koko väliajan ennen seuraavaa kisaa. Toinen kisa oli hyppyrata, jossa ei ole kontaktiesteitä. Putkeen mentiin ainakin 6 kertaa ja aina tietenkin eri suunnasta. Olimme lähtöjärjestyksessä toisia, mikä on hyväkin, sillä odotus lisää aina stressiä meille molemmille. Lähdimme yhdessä, Eevi ei siis karannut ja olikin nyt rauhallinen ohjattava. Teimme puhtaan radan ja pitkään kuvittelin myös ihaneajan alittuneen. Pienehkö pettymys olikin, kun ihanneaika ylittyi 1 sekunnilla. Sen olisimme kyllä voineet nipistää pois vaikka loppusuoralla, mutta mielestäni ratamme sujui hyvinkin vauhdikkaasti. Annen antama ihanneaika oli melko tiukka, sillä sen alitti vain 2 koiraa 18 kisaajasta. Sijoituimme 4. tilalle sen harmittavan sekunttivirheen vuoksi. Silti olin hyvillä mielin ja tuuletin reippaasti Eevin kanssa. Tämä oli kuitenkin näyttö siitä, että kyllä se 0-ratakin on mahdollinen.

Iltamyöhällä olimme vasta kotona ja vaikka yritin rentoutua ennen nukkumaanmenoa, agilityradan kiemurat pyörivät mielessäni koko yön . Joku voisi ajatella tätä koiraharrastusta hulluudeksi, mutta minulle se on elämä ja henkireikä. Radan ääressä tapaa aina kisatuttuja ja tunnelma on innostava ja kannustava. Yhdessä pohditaan epäonnistumisen syitä ja iloitaan menestyksestä. Nytkin sain onnitteluja halausten kera.

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Staffordshiren bullterrieri ja agility

Dixie tekemässä virheetöntä rataa Järvenpään agilityurheilijoiden medi 3-luokan kilpailuissa syyskuussa 2005 .



Eevin ensimmäinen virheetön rata ja 1. sijoitus medi 2-luokassa TSAU:n kisoissa toukokuussa 2005.

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Terveiset Turusta

Turun Agilityurheilijat eli Tsau järjesti iltakisat 2-luokille, ja sinne matkasimme Eevin kanssa toiveikkaina 0-tuloksia hakemaan. Tsaun kisoihin on mukava osallistua, sillä seuralla on hieno uusi halli Liedossa ja kisajärjestelyt ovat aina mallikkaat. Tuomarina oli seuran oma mies, Markku Vuorinen. Saavuin ajoissa paikalle, kävelytin Eeviä, lämmittelin sitä harjoitusesteillä ja yhteistyömme näytti sujuvan hyvin. Otin jämäkän otteen ja ajattelin, että nyt saan Eevin odottamaan radalle lähtökäskyä nätisti. Miten sitten taas kävikään? Heti kaulapannan avaamisen jälkeen Eevi ponkaisi ensimmäiselle hypylle ja minä perässä radalle aivan paniikissa. Tällaisessa tilanteessa Eevi hermoilee myös , sillä se tietää tehneensä väärin. Alkuneliön hypyt sujuivat silti ok ja pujotteluun meno myös hienosti. Keppien jälkeen olevan käyrän putken väärä suu imaisi Eevin sisään (varmaan ohjauskäskyni oli myöhässä) ja tuomari vihelsi radan hylätyksi. Jatkoimme vielä pari estettä, mutta Eevi oli aivan pois käsistä, poukkoili sinne tänne. Kutsuin sen luokseni ja sanoin tuomarille, että ratamme päättyi tähän. Vein Eevin ulos hallista, motkotin sille kiukuspäissäni ja tein pari tiukkaa odottamisharjoitusta. Se oli taas kovin nöyrä ja alistunut, mahtoiko ollenkaan ymmärtää mistä sulkeiset johtuivat. Seuraava kisa alkoi 1,5 tunnin kuluttua, ja odotusaikana kävimme kävelyllä ja yritimme rentoutua. Päätin kokeillä lähdössä sitä, että otan pannan pois jo ennen lähtöviivalle asettumista ja kuljetan Eevin seuraa käskyllä lähtöpaikalle. Se näyttikin toimivan, sillä Eevin seurasi hienosti, istui odottamassa paikoillaan kunnes annoin luvan hypätä. Ehdin sanoa sille myös hyvä, joka varmaan laukaisi jännittyneen tilanteen. Nyt Eevi liikkui kuin unelma ja me molemmat panimme parastamme. Silti puomilla tuli kontaktivirhe ja yhdellä hypyllä kieltäytyminen (oman ohjausvirheen takia). Radasta jäi hyvä mieli ja taas vahvistui usko siihen, että kyllä me vielä ne 0-tuloksetkin ansaitsemme.

Yövyimme nuorimmaisemme Jukan luona Turun Kupittaalla. Jukan ja Riitan 1-vuotias Pyry oli kiinnostunut melkein enemmän Eevistä kuin isoäidistä. Eevi käyttäytyi tosi hienosti, ei hyppinyt eikä murjonut Pyryä, välillä vain lipaisi hellästi poskea tai kättä. Pyry osaa jo sanoa "koira" ja "hauhau".

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Syysmyrskyä

Eilisaamusta lähtien on myrsky ulvonut nurkissa ja sade piiskannut ikkunoita. Suunniteltu juoksulenkki jäi tekemättä. Kun koko päivän olin istunut koneen ääressä ja tehnyt kirjallisia töitä, oli pakko kuitenkin päästä ulos tuulettumaan. Vaatetin itseni hyvin sateen varalle ja lähdin Dixien ja Eevin kanssa pitkälle kävelylenkille. Puolet lenkistä sujui kepeästi ja ihmettelin melkein, mikä vika tässä säässä on. Hiki nousi pintaan, sillä olin pukeutunut liiankin lämpimästi. Kääntyessäni takaisin myrsky olikin vastassani ja sain puskea eteenpäin lähes vaakasuorassa viimassa ja sateessa. Koirat olivat likomärkiä ja joutuivat kotona froteepyyhkeen hinkattavaksi.

Tänään tehtiin tassutarkastus, sillä varsinkin Dixien tassuvälit ovat olleet pitkän aikaa tulehtuneet. Näytti siltä, että ne olisivat vähän kuivuneet, mutta kosteita rakkuloita oli vieläkin. Tassut voideltiin Fuciderm-voiteella. Aikaisemmin käytimme Bactrobania ja tuntuu kuin se olisi kuitenkin auttanut paremmin. Eevinkin tassuvälit ovat vähän punaiset, ja ne hoidettiin myös. Hoidon jälkeen alkoi tuttu tuuletus ja palkintonamien kerjäys. Dixie on aina kovin dramaattinen kun vain mainitaankin sana "tassu". Se piiloutuu vaikkapa sängyn alle eikä vastaa kutsuun. Eevi sen sijaan tulee innolla vastaanotolle ja peesaa myös aina kun hoidetaan Dixietä tai Cessiä. Kun hoito on ohi se vaatii palkintonsa siitä hyvästä kun muut ovat saaneet hoitoa. Jos taas Eevi on hoitopöydällä, jopa Dixie uskaltaa tulla vastaanotolle, kun se uskoo ettei joudu itse hoitoon.

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Isänpäivän viettoa

Aloitimme isänpäivän vieton varaslähdöllä eli jo lauantai-iltana Manhattan Transfer -konsertilla. Lämmittelijänä toimi Club Five vakiobiiseillään. Manhattan Transfer tarjosi virtuoosimaista jazz-iloittelua rennosti esitettynä. Elias ei ollut aivan yhtä ihastunut kuin minä, hänen mielestään jazz-elämyksen tuottaa vain pienessä intiimissä ympäristössä tarjottu soitanta. Viime kevään Sallan Saijazz, featuring Trio-töykeät oli todellinen elämys. No, joskus on kuitenkin hyvä kuulla maailman huippuja hyvän akustiikan tarjoamassa konserttisalissa.

Sunnuntaina treenasimme Eevin kanssa Purina-hallissa Soili Huuskon ohjaamina. Eevi kuumenee tässä harjoituspaikassa aivan kuin oikeassa kisassa. Teemana oli haltuunotto, mikä oli meille erityisen hyödyllistä. Kun vauhti kasvaa, ja koira kiihtyy, pitäisi pystyä haltuunotolla leikkaamaan meno. Soili antoi hyviä neuvoja, miten hallita lähtötilanne ja estää rimojen pudottelu. Pujottelussa Eevi teki taas tyypillisen virheensä eli juoksi ensimmäisen keppivälin ohi. Ensimmäistä kertaa sain vahvistusta sille, että ongelma on koiran keskittymisessä, se ei yksinkertaisesti malta mennä pujotteluun, mikä katkaisisi sen vauhdin. Aina ennen on vain annettu ohjeita minulle, eli virhe on muka ollut minun ohjauksessani. Pujotteluun menoa voisi harjoitella siten, että toisen keppivälin eteen laitetaan plexieste. Saan sellaisen Soililta kokeiltavaksi.

Treenien jälkeen menimme Riston ja Sarin luo, missä tarjottiin isänpäivän illallinen. Menu oli lohileipä, pippuripihvi hasselbakan perunoiden kera sekä suklaajäätelöä. Lisäksi tarjoiltiin laadukasta viiniä. Roy, Werner ja Henrik olivat tehneet isänpäiväkortit, liikuttavia piirroksia ja kauniita sanoja isoisälle. Pelasimme illan päätteeksi jengaa. Olipa mukava ja aktiivinen viikonloppu. Taas kerran muistin olla kiitollinen siitä, että saan tehdä kaikkia näitä mukavia asioita läheisten ihmisieni ja koirieni kanssa.

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Agilityä

Osallistuimme Eevin kanssa Kirkkonummen kennelkerhon järjestämiin agilitykilpailuihin. Eevi kilpailee medi 2 -luokassa ja tänään oli ns. hyppykisa, jossa ei ole kontaktiesteitä. Tulimme ajoissa kisapaikalle ja ulkoilin Eevin kanssa sekä harjoittelin ulkokentällä muutamia esteitä. Eevi on yleensä tällaisissa tilanteissa täydellisen hallittava, se tekee kaiken rauhallisesti ja täsmällisesti. Vein sen autoon odottelemaan ja seurasin edellisen ryhmän eli maxi 2-luokan kisaa. Siinä rata on muuten samanlainen, mutta hyppyrimat ovat korkealla. Se näytti melko vaikealta, varsinkin pujotteluun meno näytti pahalta. Pitkän hyppysuoran jälkeen käännyttiin 180 astetta. Jos käännös meni pitkäksi, oli edessä viimeinen hyppyeste, jonka koira aina mielellään hyppää. Yritin olla rauhallinen enkä antaa vaikealta näyttävän radan suggeroida itseäni menettämään peliä.

Ennen lähtöä harjoittelimme paikoilleen jäämistä ja odottamista ja kaikki sujui hienosti. Kuitenkin kun seisoimme lähtöviivalla, Eevi oli jäykkänä jännityksestä enkä saanut siihen minkäänlaista kontaktia. Heti pannan irroituksen jälkeen se otti varaslähdön ja pudotti ensimmäisen riman. Peli oli siis jo menetetty. Silti tuntui että etenimme radalla lennokkaasti ja reippaasti. Muurin kapulat putosivat ja se johtui varmaan siitä että yritin vähän hidastaa aivan kuin antaa jo merkkiä kepeille kääntymisestä. Eevi ohitti ensimmäisen kepin, mistä tuli kieltovirhe. Siinä olikin kaikki radan virheet ja loppu meni sitten puhtaasti. Aika alittui melkein 2 sekuntia ja tuloksella 15 sijoituimme 6. sijalle. En tiedä mitä voisin tehdä tälle varaslähtöongelmalle, sillä se pilaa koko suorituksen. Ne kerrat, jolloin Eevi on jäänyt odottamaan ja minä ns. saanut määräysvallan radalla, suoritus on onnistunut hienosti.

Tulevalla viikolla on ohjelmassa paljon agilityä. Huomenna on taas treenit ja ehkä vihdoin löydän jonkin ratkaisun tähän ongelmaan. Tiistaina menemme Turkuun kisaamaan, perjantaina Riihimäelle, lauantaina Keravalle epävirallisiin kisoihin ja sunnuntaina Lohjalle.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Reippailua ja lääkitystä

Tänään aloitettiin päivä reippaasti 5 km:n juoksulenkillä Olarin maastossa. Dixie ja Eevi olivat innoissaan ja kirmailivat vauhdikkaasti edestakaisin, niin että niiden lenkki piteni varmaan kaksinkertaiseksi. Koiriemme elämän tähtihetkiä on, kun isäntä ja emäntä lähtevät yhdessä niiden kanssa ulkoilemaan. Mekin olimme hyvillä mielin lenkin jälkeen, päivä lähtee hyvin käyntiin tällä tavoin. Cessi oli aamulla väsyneen tuntuinen, se oli yöllä levoton ja halusi useamman kerran ulos. Ei edes ruoka maistunut sille, mikä on huolestuttava merkki. Taas pohdin jo monennenko kerran haikeana, milloin on aika jättää Cessille jäähyväiset. Elias antoi Cessille lääkitykseksi Tylania, koska sillä oli vähän ripulia. Lääke näytti tepsivän ja iltapäivällä Cessi oli taas pirteä ja ahmi maksalaatikkoa. Epäilemme, että sen vatsa menee sekaisin siitä, kun se käy usein juomassa pihan suihkulähteen vettä. Suihkulähde ei näin syksyllä ole enää käytössä ja vesi sen vuoksi likaista.

Tänään avustan Eliasta vastaanotolla, listalla on pari isohkoa leikkausta.

tiistaina, marraskuuta 08, 2005

Staffielämää

Pitkään suunniteltu weblog on vihdoin luotu. Tarkoituksena on kertoa staffiperheen edesottamuksista. Perheessämme on 2 aikuisen lisäksi 3 staffityttöä, Cessi 14,5 v., Dixie 10 v. ja Eevi 6 v. Cessi on lauman kantaäiti ja kotoisin Louisianasta. Dixie on Cessin tytär ja Eevi taas Dixien tytär. Cessi on lähes kuuro, vähän jäykkäliikkeinen ja ehkä vähän dementoitunutkin. Silti se tuntuu viettävän onnellista koiravanhuksen elämää.

Viime viikolla koirat olivat pojan perheessä Laaksolahdessa hoidossa sillä aikaa kun olimme lomalla. Koirat ovat siellä kuin kotonaan ja tottuneet kulkemaan vapaasti pihalle eivätkä halua lähteä pihalta pitemmälle. Eräänä päivänä kuitenkin Cessiä ei löytynyt mistään. Etsintää vaikeutti Cessin huonokuuloisuus, se kun ei kuule kun sitä kutsutaan. Lähes 3 tunnin etsinnän jälkeen soitettiin poliisille. Poliisi kertoikin saaneen ilmoituksen vanhasta staffista, joka oli juosta hölkytellyt Laaksolahden tiellä kohti Turun tietä. Poliisi oli vienyt Cessin yliopistollisen eläinsairaalan löytöeläinosastolle, josta poikamme sen sai noutaa. Olikohan Cessille tullut koti-ikävä vai oliko se eksynyt hoitokodin pihalla. Joka tapauksessa taas yksi seikkailu lisättävänä Cessin vaiherikkaaseen elämään.