Esqui Maneras Español

Soitimme Riston ovikelloa ja korvat tarkkoina odottelimme koirien villiä haukkua. Turhaan odoteltuamme kokeilin ovea, joka olikin auki. Astuimme sisään ja huhuilimme huolestuneina: “Onko täällä ketään kotona?” Hetken kuluttua Eevi tepsutteli eteiseen aivan kuin ihmetellen: “Miten te jo nyt tulitte?” Alakerran rappusista kuului rapinaa, ja hetken kuluttua Fina kurkisteli eteisen ovelta. Putosin polvilleni, ojensin käsivarteni, sanoja ei tarvittu: koirat ryntäsivät vikisten syliin, hyppivät, nuolivat, kieppuivat hyrrinä ja vispasivat häntää.

Koirien perässä Roy, Werner ja Henrik löntystelivät eteiseen, jättivät tietokonepelin kesken tervehtiäkseen matkalta palaavia isovanhempia. Tervehdykset olivat paljon kesympiä, isoja poikia kun ei enää saa suukotella, korkeintaan keveästi halata. Kolmiäänisesti he kertoivat, miten ahkerasti olivat hoitaneet Eeviä ja Finaa. Jääkaapin ovitarran alta irrotettiin isän laatima koiranhoitotaulukko, johon oli merkattu ulkoiluttamiset, syöttämiset, lääkkeiden anto ja muut toimenpiteet. Kaksoset olivat keränneet tasan yhtä monta pistettä ja pikkuveli muutaman vähemmän. Tasapelin voittaja ratkottiin Kivi, sakset ja paperi -leikillä. Werner sai ensimmäisenä valita tuliaisen, Roy kakkosena ja Henrik tyytyi sopuisasti kolmannen sijan palkintoon. Kun keräsimme koirien tavarat Werner valitti, että kymmenen päivää oli ollut aivan liian lyhyt koirienhoitoaika. Lohduttelin että eihän kestä enää kuin runsaat kaksi kuukautta, kun he saavat hoitaakseen ihan oman Finan pennun.

Kuten usein aikaisemminkin Riston perhe oli pitänyt huolta Eevistä ja Finasta ulkomaan matkamme ajan. Espanjan matkan varusteina ei ollut kesävaatteita, ei uimapukuja eikä sandaaleja. Sen sijaan olimme pakanneet laukkuihin hiihtovarusteet, lämpöasut, rukkaset ja kypärät. Tarkasti pujottelun maailmancupia seuraavat saattavat muistaa, että viime joulukuussa naiset kilpailivat Pyreneillä, LaMolinan rinteillä. Päätimme olla Tanja Poutiaisen perässä hiihtäjiä ja suuntasimme matkan samoille vuorille. Vanhin poika Mika sekä pojat Joel ja Tyko matkasivat Kanarialta myös LaMolinaan, ja siten saatoimme tavata yhteisen liikuntaharrastuksen parissa. Mikan ja poikien espanjan taito olikin tarpeen, sillä Barcelonan ulkopuolella ei englanti enää riittänyt kommunikointikieleksi.

LaMolina on pieni Pyreneiden vuoristokylä, joka ei tarjoa muuta kuin majoituspaikkoja ja hiihtoa. Vuoret kohoavat yli 2500 metrin korkeuteen ja rinteet luikertelevat huipuilta leveinä ja haasteellisina. Lumi säihkyi timanttisena syvän sinisen taivaan alla, ja pieni pakkanen piti rinteet hyväkuntoisina. Espanjalaisten hiihtoloma tai oikeammin karnevaaliloma ei ollut vielä alkanut eikä hisseille ollut tungosta. Toisinaan saimme lasketella ylhäisessä yksinäisyydessä ja nauttia hiljaisesta ja huimasta vuoristomaisemasta.

Omatoimimatkailijoina tosin kaipasimme välillä valmismatkan huolettomuutta: opasta lentokentällä, ohjausta oikeaan bussiin, hotelliin kuljetusta ja täsmällisiä aikatauluja. Melkein kovempaa kuntoa kuin laskettelu vaati selviäminen raskaiden laukkujen kanssa lento-, juna- ja bussimatkoista akselilla Helsinki-Brysseli-Barcelona-LaMolina. Hermojamme koettelivat aikataulujen epämääräisyys ja bussien odotteluun taisi keskimäärin kulua kokonainen päivä.

Mennen tullen pysähdyimme Barcelonassa ja ehdimme katsastaa Picasso-museon, Sagrada Familian, Gaudi-talon ja katedraalin. La Ramblas kuhisi ihmisiä kuin Helsinki taiteiden yössä. Eräällä pikkukadulla kohdalle osui myös eläinkauppa, ja halusin katsastaa, löytyisikö sieltä koirille tuliaisia. Siitä käynnistä jäi paha mieli, sillä hyllyillä olevien kenneltarvikkeiden lisäksi myymälän takaosan häkeissä oli koiranpentuja myytävänä. Noin kolmikuukautiset yorkit, pinserit, mäyräkoirat ja westiet tapittivat meitä kysyen “Haluaisitko minut lemmikiksi? Pentujen hinnat vaihtelivat tuhannen euron molemmin puolin, vaikka niillä ei näyttänyt olevan rekisterikirjoja.

Finan odotus on loppusuoralla, runsas viikko vielä jännitetään. Sen maha on pinkeän pyöreä hoikan vartalon alla ja kylkien alla käy kova vilske. Voimille odotus tuntuu ottavan, sillä se nukkuu suuren osan päivää eikä leikkiminen enää huvita. Tänään kokoamme pentulaatikon ja kerromme Finalle, että sen pitäisi opetella nukkumaan siinä. Minulle tulee ikävä kylkiäistäni, petinlämmittäjää.


Siellä ne ovat hyvässä tallessa

Vaipanvaihtoa

Jouluun on enää kolme yötä, valisti minua neljävuotias Pyry ja vakuutti samaan hengenvetoon, että tänä vuonna joulupukki varmasti löytää tiensä perille asti. Jukan perhe Tampereelta tuli katsomaan kanssamme HurjaRuuthin Talvisirkusta ja myös viettämään neljättä adventtia. Vanhemmat tosin lähtivät lauantaina yhteiselle hotellilomalle Helsinkiin ja me saimme arvokkaan tehtävän hoitaa Pyryä ja Annaa vuorokauden ajan. Samaan hyssykkään tulivat yökylään myös Riston pojat, ja niin viime yönä oli majoituskapasiteettimme 100 %:sti täysi.

Pyry oli aivan täpinöissä isojen serkkupoikien kanssa touhutessaan, mutta tänään oli jo itku herkässä väsyneellä pikkumiehellä. Anna, yksi vuotta ja risat, tepasteli jalat väärällään ja ihmetteli uutta ympäristöä. Koirat kiinnostivat Annaa erityisesti, eikä hän yhtään säikkynyt märänkylmiä muiskauksia. Ihailin ja ihmettelin, miten siivosti koirat käyttäytyivät pienen horjuvan tytön juostessa ympäriinsä. Eevi ja Fina eivät kertaakaan hyppineet Annaa kumoon, kuten kyllä yrittävät tehdä isompien lasten kanssa. Ne istuivat kauniisti lattialla ja antoivat Annan näprätä korvia ja nipistellä kylkiä. Tietenkään en antanut hetkeksikään koirien jäädä näkyvistä, eläimen hillitty käytös kun ei kiltteydestä huolimatta ole takuu varmaa. Fina liimautui poikien seuraan; se kimitti uima-altaan reunalla, istui tv-huoneen sohvalla katsomassa piirrettyjä ja nukkui yönsä Royn kainalossa.

Finan juoksu on nyt kolmannessa päivässä ja vaihdoin sille pikkuhousunsuojia yhtä tiuhaan kuin Annalle vaippoja. Useamman kerran Fina on päässyt livahtamaan housut jalassa ulos ja kerran jouduin siivoamaan isot asiat, aivan kuten Annankin vaipoista. Ihan nirppanokka ei tosiaankaan saa olla pestessään juoksuisen nartun housusotkuja.

Tänään Elias otti ensimmäisen progesteroninäytteen Finasta ja Jukka lupasi viedä seerumin huomenna Tampereella Vetlabiin. Huomenillalla kun tulokset ovat tiedossa, voi jo päätellä, mikä tulee olemaan astutuksen ajankohta.

Iloista piparintuoksuista joulua ja mainiota uutta vuotta toivotamme oheisen tanssin kera.

http://elfyourself.jibjab.com/view/oBspUr0I3pJKZPmne01a

On se niin helppoa, osa 2

Kaikki alkoi siitä, kun Riston kaksoset pelasivat tietokonepeliä Eliaksen kannettavalla. Lopetettuaan pojat lämäyttivät koneen kannen kiinni eivätkä huomanneet että hiiren johdon mötikkä jäi kannen ja näppäimistön väliin. Nestekidenäyttöön tuli outo raidoitus sateenkaaren väreissä ja työkalupalkki katosi kuvion alle. No, vastuuvakuutuksethan ovat tällaisia haavereita varten, joten väsäsin heti vahinkoilmoituksen Riston vakuutusyhtiöön. Sieltä tuli nopeasti ystävällinen vastaus: ”Ilman muuta korvaamme poikien aiheuttaman vahingon.” Ensin piti kuitenkin arvioituttaa vahinko huoltoliikkeessä. Kone lepäsi arvioijan pöydällä viikon verran ja vienti- ja hakurallista kertyi edestakaisia ajomatkoja yli 100 km. Kun luin vakuutuskorvauspäätöksen, verenpaine taisi nousta vaarallisiin lukemiin. Runsas kolme vuotta sitten hankittu laatukone Siemens Amilo oli kadottanut hinnastaan lähes 70 % ja niin vakuutusyhtiö näki oikeudekseen maksaa siitä 450 euroa vähennettynä 150 euron omavastuulla. Korvauspäätöksestä olisi voinut valittaa!

Halusin kuitenkin hankkia koneen, joka palvelisi tarpeitani vuosiksi eteenpäin ja siksi päädyin lisäämään vakuutuskorvauksen päälle ainakin kaksinkertaisen summan. Tein koneiden vertailuja netissä, arvioin tehoja ja ominaisuuksia. Kodintekniikkaliikkeessä kiusasin kysymyksilläni myyjää niin, että tämän finniset posket punoittivat. Poika parka taisi joutua koville, sillä hän soitti lopulta esimiehelleen pystyäkseen vastaamaan kysymyksiini.

Perusteellisen valintaprosessin jälkeen HP:n viihdekannettava Dv7-1060 sai kunnian päästä kotipöydälleni. Se on virtaviivainen, krominkiiltävä, ajatuksennopea ja käyttäjäystävällinen, mutta kokonsa puolesta tuskin enää edes kannettava kone. Yhteistyömme alkumetrit olivat yhtä onnen huumaa. Kuherruskuukausi päättyi melko nopsaan, sillä koneen sisäänrakennettu digi TV-viritin ei ollut lainkaan halukas yhteistyöhön. Se ei suostunut hakemaan kaikkia kanavia, ei näyttämään tekstitystä eikä EPG-ohjelmaopasta. Alkoi vilkas yhteydenpito HP:n tuen kanssa. Aluksi sain puhua jopa oikean ihmisen kanssa, mutta koska hän ei osannut autaa ongelmassani, piti sähköpostitse ottaa yhteys erikoisosaajaan. Parin päivän odottelun jälkeen sain postilaatikkooni ohjeita:

”Muuta Quick Playn asetuksia ja ota tekstitys käyttöön”.
Yritin mutta kone ilmoitti kerta kerran jälkeen ”Viritin on toisen sovelluksen käytössä tai ei toimi oikein”.
Ohjelmaoppaan korjaamista varten piti mennä Vikasietotilaan, etsiä piilotetut kansiot, poistaa kaikki Programdata-tiedostot jne jne.

Tein töitä, aikaa paloi ja vähän jo hermojakin rassasi. Ei muutosta, tilanne oli ennallaan. Taas sähköpostiviestillä pyyntö lisäohjeista, johon vastaus tuli kolmen päivän päästä.
”Resetoi tietokone” ja jos toimenpide ei auta, ”asenna tv-kortin ajuri uudelleen”.
Tein taas töitä käskettyä, mutta kone herjasi entiseen tyyliin.

Tuttava neuvoi palauttamaan järjestelmän alkutilanteeseen. Kone sen sijaan ei ollut yhteistyöhalukas ilmoittaen ettei palautusta voida suorittaa. Lopulta kokeilin Quick Playn päivitystä ja pienen pieni edistysaskel on nyt nähtävissä. Ohjelma löysi joitakin tv-kanavia, mutta näyttää vain pysähtynyttä kuvaa ilman ääntä ja tekstiä.

Televisio-ohjelma on kyllä nähtävissä Windowsin Media Center- ohjelmalla, mutta se taasi tue ulkomaisten ohjelmien tekstitystä. Voisinhan tietysti ajatella positiivisesti ja harjoitella vieraiden kielten ymmärtämistä, ruotsi, englanti ja saksa kun ovat jotenkuten hallinnassa. Periaatteesta en kuitenkaan anna periksi, olen maksanut sievoisen summan viihdekannettavastani ja sen on toimittava lupausten mukaisesti. Taistelu siis jatkuu. Jokunen päivä sitten sain sähköpostiini HP:n asiakastyytyväisyyskyselyn. Saatatte arvata, että näppäimet sauhusivat palautetta antaessani.

Miksi televisiota sitten pitää katsella kannettavasta, kun talossa on ihan perinteinen televisiokin? Viihdekannettavan tehtävä on olla osa suurempaa kokonaisuutta. Olohuoneen kattoon asennetun projektorin kautta televisiokuvan saa heijastettua yli kaksimetrisenä terväväpiirtona valkoiselle takaseinälle. Finan mielestä ainoastaan jättikokoinen televisiokuva on katselemisen arvoinen. Se istuu sylissäni ja katselee Ihmeellinen luonto-ohjelmaa, missä liihottelevat perhoset ja pörräävät mehiläiset saavat sen korvat nousemaan, pään kallistelemaan puolelta toiselle ja kuonokarvat värisemään. Parasta on kun tiikerinpennut painivat kumeasti muristen. Fina tärisee sylissäni ja haluaisi mukaan.

PS. Tänä aamuna sähköpostilaatikossa oli uusi ohje:
”Kyselysi perusteella lähetämme oheiset tiedot, jotka toivottavasti antavat vastauksen kysymykseesi.

Keskustelin tästä ongelmasta kollegani kanssa ja sain seuraavanlaisen ratkaisuehdotuksen.

1. Käynnistä->Etsi->kirjoita msconfig->ok.
2. Siirry Käynnistys välilehdelle. Poista palvelut ehtray.exe ja/tai ehshell.exe palveluiden edestä ruksi.
3. Hyväksy asetukset Ok:lla
4. Käynnistä tietokone uudelleen.”

Ehkäpä taas kokeilen, mutta odottelen oikeaa mielentilaa.

Rokkia ja renkaita

Pyry kurottelee lavan reunalla punaisessa takissaan

Rockfestivaalikesä tuli lauantaina avattua miellyttävissä merkeissä. Musiikki oli rentoa ja rytmikästä, ei lukinnut korvia eikä salvannut hengitystä. Mikä se sellainen rockfestivaali on? No, Pikkukivirock Kivenlahdessa, johon osallistuin kolmevuotiaan Pyryn kanssa. Päälavalla esiintyi Aarne Alligaattori ja Viidakkorumpu sekä teltassa Tomi Pulkkinen ja Kumppanit kitaroineen ja huuliharppuineen. Pyry ryntäsi heti lavan reunaan ja rokkasi täysillä, vaikka pienen miehen silmät eivät edes yltäneet lavan tasolle.

Jukan perhe on kylässä neljän päivän yhdistetyllä viihde- ja työmatkalla ja näin meillä on runsaasti aikaa seurustella ja osallistua kotikaupungin rientoihin. Tänään joukko lähti ystävien kanssa Korkeasaareen ja minä pääsin mieluisan agilityharrastukseni pariin eli kilpailemaan Finan kanssa IHAH:n kisoihin. Kotiin tuomisina oli sylillinen palkintoja, sillä sijoituimme toiselle sijalle. Kymmenestä kilpailijasta vain kaksi sai tuloksen, ja niinpä Finan 10 virhepisteen tulos vei meidät palkintopallille asti. Sijoitus oli sitäkin mukavampi, kun osallistumisen tiellä oli muutamia mutkia. Ensinnäkin netti-ilmoittaumiseni ei ollut tullut perille, mutta maksukuitin avulla pystyin todistamaan oikea-aikaisen ilmoittautumisen ja pääsimme lähtölistan viimeiselle sijalle. Kun seurasin kakkosluokan radan rakentamista ja arvioin sitä perusteellisesti seuratoverin kanssa, korvieni ohi meni kuulutus, että mini- ja medi-luokkien rataantutustuminen olikin ennakkotiedoista poiketen samaan aikaan. Tarkkaamattomuuten takia jouduin lähtemään radalle ilman viiden minuutin tutustumista. Perusteellisen ennakkoanalyysin ansiosta olin kuitenkin tehnyt radan suorittamistapa-arvion ja se onneksi toimi. Vältimme riskit ja etenimme jouhevasti ja sujuvasti. Loppusuoralla toiseksi viimeinen este oli rengas ja sen Fina valitettavasti taas suoritti raamin ja renkaan välistä. Sain sen vedettyä sivulta takaisin ja niin pääsimme maaliin hyväksytysti. Jotain outoa tuossa renkaassa kuitenkin oli, sillä puolisen tusinaa koiraa hyppäsi samalla tavoin välistä, eivät siis hahmottaneet, mikä on oikea renkaan reikä. Yllätys oli, että tuomariharjoittelija oli tuominnut virheeksi puomin kontaktin, katselijatkin väittivät kontaktin olleen ok. Joka tapauksessa Finan meno radalla on ollut mallikasta viime aikoina ja suoritusvarmuus säteilee myös omaan ohjaukseeni.

Fina on kerta kaikkiaan ihanassa iässä, se on vilkas, mutta kuulolla, läheisyyden kipeä, mutta itsenäinen ja erinomaisen tottelevainen. Pyryn ja Annan vierailu ei ole enää stressaavaa, sillä koirat antavat lasten leikkiä lattialla, eivät hypi eivätkä nuole. Aikaisemmin Pyry sanoi, että Eevi on jo lauhoittunut, mutta nyt Finakin saa tämän kunniamaininnan, se on myös lauhallinen.

Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui iloisesti, vaikkei mitään suurempia juhlia ollutkaan tiedossa. Aloitin jo puolen päivän aikoihin salsaamalla Elixian tiloissa hurmaavan Juanin ohjaamana. Kyllä suomalaisnaisiinkin saa eloa, hymyä huuliin ja liikettä lanteisiin, kun salsa soi ja Juan innostaa askeltamaan. Kerrassaan hauskaa! Nyt olen jo osallistunut Juanin EasyLatin-tunnille ja siitä tulee minulle vakiovuoro. Illalla olimme oopperassa katsomassa Carmenia, mikä taas oli hienoinen pettymys, mutta hieno esitys silti. Vuoden vaihtuessa ympäristössä oli melkoinen rakettiräiske, mutta onneksi Eevi ja Fina eivät olleet millänsäkään, höristelivät vain vähän korviaan.

Uudenvuoden päivänä Espoon verkkopalloseura järjesti tennisturnauksen vanhaan malliin. Se tarkoitti sitä, että pelaajat olivat pukeutuneet vanhanaikaisesti valkoisiin ja pelit pelattiin puumailoilla. Kuvittelin että pelaaminen olisi ollut vain nimellistä, mutta hiki niskassa siellä oteltiin nelinpeleissä, silti hymy huulessa. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla siinä ohessa ja muuten vain iloista seurustelua. Kotiin palatessa mietin, että näin hauskaa minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Sellaista oikeaa ja aitoa hauskanpitoa.

Loppiaissunnuntai on kallistunut iltaan ja huomenna pukkaa arki päälle. Epäonninen joulukuusi nojaa ulkovaraston seinään ja koristeet on kerätty pois. Oli mukavaa laittaa koti jouluasuun, mutta kyllä on oikein miellyttävää taas asustaa siistityssä talossa. Meillä on hiljaista kuin huopatossutehtaassa, vain alakerrasta kuuluu vaimea television ääni, kun Elias seuraa ampumahiihtoa. Olen itsekin viettänyt pitkään television ääressä, ensin piti katsoa Tour de Skin loppukilpailu, sitten naisten pujottelukisa ja vielä miesten vastaava kisa. Nyt olen istunut tietsikan ääressä viimeistelemässä kirjaani ja olen urakkani loppumetreillä. Pitäisi vihdoin malttaa irrottautua tekstin hiomisesta ja uskaltautua lähestymään kustantajaa. Ehkäpä ensi viikolla! Yli vuosi on kulunut kässärin parissa ja se on minulle kuin rakas ystävä. En uskalla edes ajatella, mitä teen jos saan murska-arvion kustantajalta. No, Agatha Christiekin lähetti ensimmäisen kirjansa kässärin 7 kustantajalle ennen kuin sai kustannussopimuksen.

Nyt Fina tuli viereeni, kurottautui nuolaisemaan korvaa ja ehdottaa että voitaisiin tehdä jotain mukavaa. Hyvä että se pitää emännän taukoliikunnasta huolta. Muuten, Eevin suu on raikastunut ja tulehdus talttunut. Näin jälkikäteen vasta huomaa, että ienhaava on vaivannut sitä, sillä se pureskelee ja leikkii nyt erityisen innostuneesti. Metsässä yritän estää sitä pureskelemasta keppejä, mutta se on melkein toivoton tehtävä. Kotona Eevi joutuu päivittäin hammastarkastukseen ja on saanut aivan oman hammasväliharjan.

007-filosofiaa

Tiistaina olimme kutsuttuina Casino Royale-elokuvan ennakkonäytökseen. Ennen elokuvaa meille tarjoiltiin Bondin suosikkijuomaa eli Lillet –aperitif ja Esa Saarinen puhui Bond-filosofiasta. Saarinen osaa ottaa yleisönsä hyvin, hän avaa tavalliselle ihmiselle näppärästi filosofian maailman käytännön elämästä tuotujen mallien avulla. Mitä luennosta sitten jäi muistiin? Eipä paljoa. Hän esitti seitsemän 007-teesiä, joista minulle jäivät mieleen vain Välitön toiminta ja Salainen ase. Elokuvaa katselin uteliaana ja huvittuneena, ihailin hienoja animaatioita, sukkelaa sanailua ja huimia stunt-kohtauksia.

Sovelsin välitöntä toimintaa ja salaista asetta eilen. Siivosin keittiötä ja mietin, että pitäisi joskus puhdistaa lieden tausta. Ryhdyin välittömään toimintaan ja vedin lieden irti seinästä puhdistusta varten. Monenkohan vuoden ylikiehuneet keitokset sinne olikaan kuivunut? Kun tausta oli puhdas ja liesi taas paikoillaan, tunsin itseni hyvin tyytyväiseksi. Sanoin Eliakselle, että minulla on nyt salainen ase. Kun Elias nosteli hämmästellen kulmakarvojaan, paljastin hänelle, että tunnen itseni kovin tyytyväiseksi kun minulla on puhdas lieden tausta. Tämä oli siis sovellettua Saarisen filosofiaa; ihminen tuntee itsensä vahvaksi, kun hänellä on tietoisuus omasta salaisesta aseesta. Elias ehdotti, että en pitäisi asetta salassa vaan laittaisin lieden viereen kyltin: ”Tämän lieden tausta on puhdas”. Miten sattuikaan, että pesukone alkoi temppuilla ja vedin sen irti pesuhuoneen seinästä, jotta voisin tarkistaa puhdistussiivilän. Koneen takana oli kauhea määrä pölyä ja samalla puhdistin taustan. Nyt meillä on myös siisti pesukoneen tausta.

Elias on tehnyt päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, koska muu urheilu on kuukauden ajan kiellettyä. Koirat ovat päässeet tutustumaan uusiin ulkoilureitteihin ja ne nauttivat kävelystä ehkä enemmänkin kuin nopeatempoisesta juoksulenkistä. Nyt on aikaa haistella ja leikkiä. Tänään otimme mukaamme Latokasken suunnistuskartan ja lähdimme kävelemään sen mukaan satunnaisia polkuja pitkin. Saimme kävellä ihan rauhassa hienoissa maisemissa, mutta marraskuun ilta pimeni äkkiä. Jouduimme lopulta arvaamaan polun kulkusuunnan ja odotimme vähän jännittyneenä, minne päädymme. Näköjään suunnistajan suuntavaisto oli tallella ja palasimme suunnitelmien mukaisesti valaistulle kävelyreitille ja sitä pitkin autolle.

Koirat olivat hajustaneet itsensä jossain lenkin vaiheessa ja nekin pääsivät suihkuun. Mink Oil shampoo ja Satin Cream Rinse tekevät niiden turkista niin kiiltävät, että niissä voi melkein peilata itseään. Molemmat pitävät suihkusta ja tulevat oma-aloitteisesti pesupaikalle. Finan juoksu alkaa olla lopullaan ja pian päästään rasittavasta housujen pukemisesta eroon.

Kaamosmietteitä

Lumi tuli ja lumi suli. Pihanurmikon lehdet paljastuivat ruskeina mattoina ja niin otimme haravat esiin ja ryhdyimme haravoimaan märkiä lehtiä. Tämä on mielestäni vuoden ankeinta aikaa, sumuinen pimeys levittäytyy ympärille, ruskeat kuolleet kasvit törröttävät kukkapenkissä ja kura takertuu kenkiin ja vaatteisiin. Onneksi meillä on lyhytkarvaiset koirat, joista kuran saa pyyhittyä froteepyyhkeellä. Tassuvälit tosin joutuvat koetukselle, kun märkä hiekka hieroo niitä. Suihkuttelu ja rasvaaminen ovat hyvää tassuvaivojen ennaltaehkäisyä.

Optimisti sanoisi, että nyt on enää runsas kuukausi talvipäivän seisaukseen eli sittenhän päivät alkavat taas pitenemään. Toinen optimisti sanoi, kun marraskuu alkoi, että seuraava kuukausihan on jo joulukuu. En tiedä onko se optimismia, havahduin itse jo stressaamaan joulukorttien ja joululahjojen hankintaa. Tänä vuonna emme onnistu ainakaan jättämään valmisteluja viime tinkaan, sillä lähdemme jouluksi pojan luo Espanjaan ja nautimme kiireettömästä joulunajasta.

Finan juoksu on nyt kuumassa vaiheessa ja sillä on lähes rivon näköinen tötterö hännän alla. Täytyy olla tarkkana pihalle päästämisen kanssa, ei tiedä vaikka naapurin Edi olisi vahdissa. Housujen pukeminen sujuu jo melko vaivattomasti, ehkäpä se tuntee itsensä vähän tärkeäksi. Pikkuhoususuojia olisi pitänyt ostaa iso pakkaus, ei ehkä vuodon takia vaan koska Fina tykkää irrottaa niitä housuista. Se osaa myös avata housujen tarranauhan ja heti kun kuulen tutun räpsähtävän äänen, tiedän housujen olevan riisuttuna.

Tarinoita pukkaa vauhdikkaasti ja tällä viikolla kirjoitin sovelletun tarinan ulkoilusta. Sen kokeiluversion voi käydä lukemassa Staffitarinoita-sivulta. Tarinoita saa mielellään kommentoida.