Joulumuisteloja ja lemmenleikkejä

Lapsuuden joulut vietimme aina kotona oman suuren perheen kesken. Molemmat isovanhempani olivat kuolleet jo hyvin varhain, joten meillä ei ollut mummuja ja vaareja perhepiiriä laajentamassa. Nuorempana en niinkään ymmärtänyt asian merkitystä, mutta nyt tuntuu haikealta. Pohdin miten paljon olen jäänyt elämässä paitsi, kun en ole saanut tutustua isovanhempiini.

Jouluillallisen jälkeen muistan istuneeni kerrostaloasuntomme leveällä ikkunapenkillä tähyillen josko näkisin joulupukin tulevan pitkin Temppelikatua. Joulupäivä tuntui ikuisuudelta, silloin ei saanut tavata edes parasta ystävää jonka kanssa verrata joululahjoja. Tapaninpäivänä Ette-täti, äidinäidin sisar, järjesti sukujuhlat ja näin aikojen perästä ne muistuvat mieleen mukavina tilaisuuksina. Tosin taisimme lähteä vastahakoisina mukaan sukulaistätien ja setien kommentoitaviksi.

Nykyisin lastemme perheissä pohditaan, kumman isovanhemman luona joulua vietetään, jäädäänkö omaan kotiin vai matkataanko jonnekin. Me olemme joustavia, tarjoamme joulupöydän halukkaille, mutta iloitsemme myös kutsusta poikien luo. Olemme myös viettäneet joulun kahdestaan koirien kanssa Piilopirtillä tai matkanneet Mikan luo Canarialle. Tapaninpäivän sukujuhlat ovat muuntuneet ulkoilutapahtumiksi. Tänä vuonna olimme Riston perheen kanssa Rautatientorilla luistelemassa ja sen jälkeen teimme kävelyretken Uunisaaren kallioille. Vaikka en tänä vuonna valmistanut jouluruokia, joitakin jouluperinteitä olen kuitenkin tarkoituksella ylläpitänyt. Olen leiponut isoäidiltä kulkeutuneella reseptillä kanelimuroleipiä, olen rakentanut saman piparkakkukirkon vuosi vuoden jälkeen ja ottanut tutut koristeet esille. Jouluruokia olen maistanut lipeäkalasta lanttulaatikkoon, mutta pidän mielelläni vuoden tauon sesonkiruokien nautiskelussa.

Joulun ja uudenvuoden välisiä päiviä väritti Finan juoksun ja progesteronitason seuraaminen ja oikean astutusajankohdan määrittely. Ulkoiset merkit näyttivät jo niin suotuisilta, että kutsuimme Maxin kylään sunnuntaina 28.12. Max oli oikein halukas astumaan, mutta Fina ei ollut asiasta ollenkaan samaa mieltä. Se kimitti ja räyhäsi raivopäänä ja sai siitä hyvästä kuonokopan päälleen. Mukana olivat kokeneet astutusavustajat Thea Sundqvist ja Riitta Grönberg ja heidän toimestaan jonkinlainen astuminen saatiin aikaiseksi. Varmuuden vuoksi päätimme kokeilla uutta astutusta parin päivän päästä. Finan sisällä taisi käydä melkoinen hormonimyllerrys, sillä tiistaina se heittäytyi Maxin eteen selälleen näyttäen tunteensa ja halunsa aivan estottomasti (jopa säädyttömästi!). Annoimme koirien kirmailla hetken pihalla, enkä ole milloinkaan seurannut moista koirien lemmenleikkiä. Max ja Fina juoksivat kylki kyljessä nurmikolla, hävisivät välillä pensaisiin kuhertelemaan, loikkivat toistensa yli, suukottelivat ja lopulta läähättivät kiihkoissaan niin että poskilihakset pullistelivat. Esileikki palkittiin, sillä lopulta Max sai tehdä hyppynsä rauhassa ja Fina pysyi hienosti aloillaan. Jos luonto hoitaa asiansa kunnolla, tästä astutuksesta syntyy oikeita rakkaudenlapsia.

Eevi on ymmärrettävistä syistä ollut hieman syrjässä, mutta tiistaina otin sen Finan sijasta treeneihin. Kun kutsuin sitä olohuoneen sohvalta mukaan, se käänsi päänsä ja oli näkevinään ulkona jotain erityisen mielenkiintoista. Se tietyt luuli joutuvansa taas statistiksi Finan juostessa treeniratoja. Melkein kiskoin sen hihnasta autoon. Kun Eevi pääsi radalla, ei riemulla ollut rajoja. Se juoksi kuin nuori neito, hyppi, pujotteli, juoksi puomin kontaktit tarkasti ja vaati radan päätteeksi kovaäänisesti palkintoa. Eevin ilo tarttui minuunkin ja palasimme kotiin innosta puhisten. Kyllä Eevin täytyy vielä päästä kisaradoillekin, vaikka emme tavoittelisikaan enää huipputuloksia. Se tunnelma ja yhdessä tekemisen ilo on tärkeintä.

Fina ja Max

Vaipanvaihtoa

Jouluun on enää kolme yötä, valisti minua neljävuotias Pyry ja vakuutti samaan hengenvetoon, että tänä vuonna joulupukki varmasti löytää tiensä perille asti. Jukan perhe Tampereelta tuli katsomaan kanssamme HurjaRuuthin Talvisirkusta ja myös viettämään neljättä adventtia. Vanhemmat tosin lähtivät lauantaina yhteiselle hotellilomalle Helsinkiin ja me saimme arvokkaan tehtävän hoitaa Pyryä ja Annaa vuorokauden ajan. Samaan hyssykkään tulivat yökylään myös Riston pojat, ja niin viime yönä oli majoituskapasiteettimme 100 %:sti täysi.

Pyry oli aivan täpinöissä isojen serkkupoikien kanssa touhutessaan, mutta tänään oli jo itku herkässä väsyneellä pikkumiehellä. Anna, yksi vuotta ja risat, tepasteli jalat väärällään ja ihmetteli uutta ympäristöä. Koirat kiinnostivat Annaa erityisesti, eikä hän yhtään säikkynyt märänkylmiä muiskauksia. Ihailin ja ihmettelin, miten siivosti koirat käyttäytyivät pienen horjuvan tytön juostessa ympäriinsä. Eevi ja Fina eivät kertaakaan hyppineet Annaa kumoon, kuten kyllä yrittävät tehdä isompien lasten kanssa. Ne istuivat kauniisti lattialla ja antoivat Annan näprätä korvia ja nipistellä kylkiä. Tietenkään en antanut hetkeksikään koirien jäädä näkyvistä, eläimen hillitty käytös kun ei kiltteydestä huolimatta ole takuu varmaa. Fina liimautui poikien seuraan; se kimitti uima-altaan reunalla, istui tv-huoneen sohvalla katsomassa piirrettyjä ja nukkui yönsä Royn kainalossa.

Finan juoksu on nyt kolmannessa päivässä ja vaihdoin sille pikkuhousunsuojia yhtä tiuhaan kuin Annalle vaippoja. Useamman kerran Fina on päässyt livahtamaan housut jalassa ulos ja kerran jouduin siivoamaan isot asiat, aivan kuten Annankin vaipoista. Ihan nirppanokka ei tosiaankaan saa olla pestessään juoksuisen nartun housusotkuja.

Tänään Elias otti ensimmäisen progesteroninäytteen Finasta ja Jukka lupasi viedä seerumin huomenna Tampereella Vetlabiin. Huomenillalla kun tulokset ovat tiedossa, voi jo päätellä, mikä tulee olemaan astutuksen ajankohta.

Iloista piparintuoksuista joulua ja mainiota uutta vuotta toivotamme oheisen tanssin kera.

http://elfyourself.jibjab.com/view/oBspUr0I3pJKZPmne01a