Kulmurit

Nykyisin Hedy antautuu hampaiden tarkastukseen oikein nätisti. Viime viikkoina uutta purukalustoa on tutkailtu lähes joka päivä, ja pikkutyttö taitaa pitää hampaiden esittelyä jo ihan rutiinitoimenpiteenä. Sen maitohampaat ovat irronneet kyllä ajallaan, mutta nyt huolestuttaa alaleuan uusien kulmureiden asento. Ne näyttävät olevan liian sisällä, mutta toivottavasti ne raivaavat tiensä oikeaan asemaan eli yläleuan 3. hampaan ja kulmurin väliin. Kaksi huolenaihetta on kuitenkin pyyhitty pois, kun sain tietää, että Inton ja Urhon miehiset vehkeet ovat laskeutuneet pusseihinsa. Kaikenlaisia huolia kasvattajalle vielä tässäkin vaiheessa kerääntyy, mutta tärkeintä on, että pennut kasvavat ja kehittyvät terveinä niin luonteen kuin rakenteen puolesta. Pentue on nyt viiden kuukauden ikäinen eli lapsuusiän loppuvaiheilla. Nyt kannattaa käyttää hyväksi pennun valtava oppimishalu, sillä se on valmis tekemään melkein mitä vain se uskoo omistajan haluavan. Murrosikä voi tosin tuoda taantumusta, mutta nuorena opitut asiat muhivat kuitenkin pennun päässä ja putkahtavat esiin myrskyn laannuttua. Myönnän olevan hieman saamaton Hedyn yksilöopetuksessa, se kun seuraa joustavasti lauman mukana ja näyttää oppivan perusasiat Eeviä ja Finaa matkimalla. Tiedän, että pitäisi lähteä sen kanssa yksin kävelylle ja keskittyä hallittuun remmikävelyyn ja reagointiin vastaantulijoiden suhteen.

Tänä aamuna olimme taas agilitytreeneissä Evan ja cockereiden kanssa. Aluksi aikuiset koirat harjoittelivat vuorollaan ja lopuksi Hedy ja Enya saivat harjoitella muutaman esteen sarjoja: putki, rengas ja hyppyjä. Hyppyrimat on korvattu eristysputken puolikkailla. Enyaa on helppo motivoida, sillä se tekee melkein mitä vain lelupalkinnon avulla. Hedyä jännittää sen verran, että lelu ei kelpaa palkinnoksi. Yritän kuitenkin motivoida sitä lelulla, sillä pitkän päälle namipalkinto häiritsee keskittymistä. On mielenkiintoista nähdä, että cockeri on paljon rohkeampi ja ennakkoluulottomampi kuin staffi ainakin treenin alkuvaiheissa.

Alkuviikolla kutsuin Urho-veljen leikkimään Hedyn kanssa. Vaikka sisarukset eivät ole kuukausiin tavanneet, leikki sujui mainiosti heti alkumetreiltä. Kun sää oli kuiva, takapihalla oli mukava painia ja juosta. Kahden staffin leikki oli tasavertaista, kun kummallakin oli samantapaiset otteet. Kun kumpikaan ei yrittänyt pomotella, ei myöskään tarvittu erotuomaria leikin kiihtyessä. 

Hedy 5 kk

Kuulon pitäisi näillä korvilla pelata

Lauma koossa

Viime perjantaina illansuussa kokosimme laumaamme yli kahden viikon erossa olon jälkeen. Hedy ja Fina olivat kyllä olleet matkan aikana kotona Lea dogsitterin hoivissa. Eevi haettiin kotiin Riston perheen luota, missä se oli ollut Ginan kaverina. Vaikka tiesin koirien olevan hyvässä hoidossa, silti odotin matkan varrella kärsimättömänä terveisiä. Tuntui ihmeen hyvältä kuulla, että Eevi oli reipas ja melkein ylittänyt itsensä. Jäppilässä se oli ollut pitkällä metsälenkillä ja kirmannut Ginan kanssa mättäillä ja varvikoissa. Eevin 13-vuotispäivä osui hoitoajalle, ja pojat olivat järjestäneet kunnon kemut. Eevi oli ahminut maksalaatikkokakkua ja kokonaisia nakkeja, ja Gina oli saanut vain rippeet. Ihme, ettei Eevin vatsa ollut mennyt kuralle. Lea lähetti viestin, että hauvelit käyttäytyvät hyvin eikä ongelmia ole.

Jälkeenpäin kuulin kyllä, että Hedy oli pissaillut sisään, jyrsinyt seinänkulmaa ja kenkiä, mutta sellaista oli nelikuiselta pennulta odotettavissa. Etuhampaat ovat jo vaihtuneet, mutta kulmurit ovat vielä tulollaan ja siksi kai hampaita pitää kokeilla yhteen sun toiseen kohteeseen. Hedyn erikoisharrastus on paperien ja pahvien repiminen, eikä kukaan aikaisemmista pennuistamme ole ollut tällainen silppuri. Vaikka yritän kerätä paperiroskia sen jäljiltä, lattialla lojuu silppua kasoittain. Parissa viikossa Hedystä on tullut vasikka, jalat ovat vartaloon suhteutettuna korkeat ja korvat sojottavat ulos kapoisesta päästä.  Kunhan korkeuskasvu päättyy, toivon että luuston päälle kasvaa muhkeat lihakset, jotka antavat Hedylle staffin muodon.

Matkalaukut on purettu, vaatteet pesty, mutta vielä ei arkielämä ole oikein asettunut tuttuun uomaansa. Pitäisi purkaa matkan aikana kerätty materiaali, kirjoittaa tarinat, lajitella valokuvat sekä editoida videot. Mukavaa työtä se kyllä on, mutta aikaa viepää muiden askareiden lomassa. Ehkä ilahdutamme perheenjäseniä dvd:llä, mihin on koottu Nepalin vaelluksemme kohokohdat.

Nepalin matka oli huimaavan rankka kokemus, joka muutti ratkaisevasti maailmankuvaani. Himalajan lumihuiput, trooppiset laaksot ja kauniit kylät olivat kauneinta mitä olen koskaan nähnyt. Vaikka elämä on köyhää ja monin tavoin puutteellista, se ei näytä kurjalta. Ystävälliset ihmiset saivat jäyhän suomalaisenkin hymyilemään. Monet meille niin itsestään selvät asiat, kuten esim. koulutus tai sosiaalituet, ovat nepalilaiselle kaukaisia ja tavoittamattomia.

Pienkoneella lennettiin Annapurnan juurelle

Kagbenin kylä 2800 m, mistä aloitettiin nousu Muktinathiin

Muktinathin, 3800 m, omenatarhoja

Huima riippusilta keinutti

Pyhiinvaeltajat Intiasta matkalla Muktinathiin

Auringon nousu Annanpurnan huipulla

Laaksossa trooppiset olosuhteet

Pieni koululainen ihmettelee 100 rupian seteliä

Ekat treenit

 Gina käväisi viikolla yökylässä ja läkähdytti niin koiralauman kuin isäntäväen. Tuntui kuin se olisi yrittänyt nauttia jokaisesta sekunnista tietäen että kohta taas joutuu kotiin ilman koirakavereita. Sen leikit Hedyn kanssa olivat huimasti villimmät kuin Finan ja kyllä Hedystäkin löytyi aivan uusi vaihde. Pihalla juostiin kahdeksikkoa, sisällä peuhattiin matot rutulle ja sängynpeitot kasaan. Välillä heittäydyttiin sammakkoasentoon huilaamaan, mutta hiljaisuutta ei kauaa kestänyt. Ulkoilu neljän kanssa oli hurjaa riekkumista, jopa Eevi villiintyi nuorten menosta. Jos metsässä olisi samaan aikaan liikkunut muita ihmisiä, he olisivat varmaan paenneet räyhäysäänet kuultuaan. Kesken yöunienkin piti yrittää leikkiä, mutta silloin annoin tiukan komennon asettua takaisin petiin unille. Kun Gina palasi kotiin, ihmiset hengähtivät helpotuksesta ja Hedy otti takaisin väliin jääneet päiväunet.

Muutaman kerran olen osunut paikalle, kun Eevi on esittänyt Hedylle varovaisen leikkiin kutsun. Leikistä ei kuitenkaan tule mitään, jos Fina huomaa aikeet. Se menee väliin ja kertoo, että Hedy on vain sen leikkikaveri. Kolmas pyörä ei mahdu leikkiin niin ihmislasten kuin koiralastenkaan parissa. Lauantaina näin taas pihalla, miten Eevi aloitteli leikkiä Hedyn kanssa ja telkesin heti Finan sisään. Hieman kömpelösti vanhuksen tassu nousi ja etuosa taipui maahan, mutta elkeet olivat selkeät. Ehdin nipin napin hakemaan kameran ja ikuistamaan leikin loppuvaiheita. Viikon päästä Eevi täyttää 13 ja tiedän, että vanhan koiran leikkituokiot ovat jo harvassa.

Hedy on aloittanut jo agilitytreenit pentukaverinsa cockeri Enyan kanssa. Tuttavani cockeri sai pennut pari viikkoa myöhemmin kuin Gina ja heti kun ikää oli tarpeeksi, pennut saivat tutustua toisiinsa. Treeneissä harjoiteltiin lelun tai namin perään juoksemista maassa olevien puomien yli. Toinen harjoitus oli suoran putken läpi juokseminen ja kolmas hyppyesteen kiertäminen. Tällaiset harjoitukset ovat pennulle hyödyllisiä keskittymisen opetteluun, vaikkei aikoisikaan ryhtyä harrastamaan agilityä. Lopuksi sitten sekä aikuiset koirat että pennut pääsivät irrottelemaan kentän viereisellä alueella ja sitä voisi sanoa sosiaalistumisoppitunniksi. Evan neljä aikuista cockeria, Enya-pentu, Gina ja Hedy kirmasivat kaikessa sovussa ja käyttäytyivät mallikkaasti. Tässä linkkejä Hedyn treeneihin.



Sunnuntaina sain iloisia uutisia Tuuloksen näyttelykehän ääreltä. Finan poika Heka (of Greenline Heartbreaker)palkittiin rotunsa parhaana ja pääsi mittelemään jopa näyttelyn parhaan koiran paikasta. Se palkinto meni kuitenkin bullterrierille. Hurjasti onnea Heka ja perhe!

Helliä leikkejä

Hedy on päässyt mukaan keppileikkiin. Huomaa Finan suuvärkki.

 Ihmettelin Eevin ja Hedyn hellyydenpurkausta, kun näin niiden nuolevan Finan kylkeä ja selkää. Hieman myöhemmin nenääni kantautui pistävän äklö haju, joka leijui Finan perässä. Se oli aamulenkillä hajustanut itsensä jossain Hannusmetsän notkelmassa ja nyt sen kylkikarvat sojottivat tönkköinä jostain mönjästä. Saman se sai komennuksen pesuhuoneeseen suihkuun, mutta vaikka turkki on hierottu shampoolla ja hoitoaineella, haju leijailee ilmassa edelleen.

Nyt kun Hedy on saanut vahvistusrokotuksen se saa vapaasti kulkea isojen koirien kanssa lenkillä ja koiratapahtumissa. Metsässä se on jo kovin itsenäinen ja juoksentelee omilla reiteillään syöden mustikoita ja jyrsien keppejä. Vielä toistaiseksi se tulee hienosti kutsusta luokse, mutta varmaan suurelta osin namipalkinnon toivossa. Hihnassa kulkiessaan se on alkanut vetää, ja nyt täytyy pikaisesti aloittaa seuraamisharjoitukset. Kotona elämä sujuu myös hyvin, päivä- ja yörytmi on selkeä, eikä lätäkköjä ilmaannu lattialle yön aikana. Sisäsiisteys on vaihtelevaa, pääosin se tekee asiansa ulos, mutta sieltä täältä sisätiloista löytyy vielä pieniä lätäköitä. Onneksi sillä on määrätyt paikat liruttelulle, joten yritän levitellä imeytysalustoja niihin kohtiin. Hedyn maailma on laajentunut myös ylöspäin, ja se taitaa olla aikamoinen gasellin äiti-Ginan tapaan. Matalilta pöydiltä ei mikään ole enää turvassa ja pääsee se tuolin avulla korkeillekin pöydille.

Eilen meillä oli sisarustapaaminen vahvistusrokotuksen merkeissä. Paikalle pääsivät kaikki muut paitsi Ismo Tampereelta. Kovasti kaikki pennut ovat kasvaneet ja painoerot ovat tasaantuneet. Kun neljä pentua paini pihalla, oli melkein vaikea erottaa kuka on kukin. Leikin tiimellyksessä otettiin mittaa kaverista ja erotuomaria tarvittiin useaan kertaan. Sitten taas juostiin ja leikittiin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen pitänyt Hedyä melko vilkkaana, mutta pikku-Milli taitaakin olla joukon vauhdikkain pentu.  Meillä Hedy saa purettua energiaa Finan ja Eevin kanssa peuhatessaan, joten taidamme päästä hieman helpommalla kuin yhden pennun perheet.

On ollut rankat paperihommat

Gina oli perjantaina kylässä ja silloin saivat Fina ja Eevi jäädä rannalle. Hedy ja Gina olivat kuin transsissa, ne juoksivat, painivat ja näykkivät hellästi toisiaan. Välillä levättiin sammakkoasennossa ja sitten taas jatkettiin. Hedy oli väsynyt vielä seuraavana päivänä. Sunnuntain sadepäivänä kisasin Ginan kanssa oman seuran kilpailuissa. Ensimmäisessä kisassa saimme hylkäyksen, mutta toisessa sijoituimme kolmansiksi. Puhdas rata oli hiuskarvan varassa, ts, keinun alastulon viimeistelyssä. Gina taitaa olla luonnonlahjakkuus, sillä olen harjoitellut sen kanssa vain satunnaisesti kesän aikana. Nyt innostuin ilmoittamaan sen jo kahteen seuraavan viikon kisaan, mutta täytyisi myös ehtiä treenaamaan sitä ennen.

Taas yhdessä

Perhekuva

  

The party is over! Työtuolini vieressä makaa reporankana Hedy, jonka sisarustapaaminen on täysin uuvuttanut. Tälle päivälle oli sovittu ensimmäinen rokotus ja sen tiimoilta saataisiin koko sisaruslauma kokoon. Kaikki pennut olivat oikein reippaita ja hyväkuntoisia sekä käyttäytyivät hienosti hoitopöydällä. Elias tutki silmät ja korvat, kuunteli kuunteli sydämen ja keuhkot sekä mittasi painon. Penikkatautirokote sujahti nahan alle niin kepeästi, ettei kukaan edes huomannut piikitystä.

Edellisen vuorokauden rankkasade oli tauonnut sekä aurinko tullut esiin, ja kyllä kelpasi pienten staffilasten temmeltää takapihalla. Alkuun piti hieman tutkailla tilannetta ja miettiä, voisiko siskon tai veljen kanssa leikkiä, mutta pian löytyi yhteinen sävel. Leikit yltyivät välillä niin rajuiksi painiotteluiksi, että ihmisten piti toimia erotuomareina. Olin järjestänyt hieman ohjelmaakin, mutta oli melkein mahdotonta saada villikot rauhoittumaan ja keskittymään tehtäviin. Ensiksi oli tarjolla nakinsyöntikilpailu, mutta nakinpalat katosivat sellaisella vauhdilla kaikista kupeista, ettei kameraa ehtinyt laukaista eikä nopeinta ahmijaa osattu päätellä. Toinen ohjelmanumero oli luokse tulo omistajan käskystä, mutta taisi sekin kisa jäädä ratkaisemattomaksi. Kolmanneksi oli Talent-kisa eli kukin pentu sai omistajan ohjaamana näyttää, mitä oli tähän ikään mennessä oppinut. Into osasi mennä maahan, kunhan oli useamman pyynnön jälkeen rauhoittunut kuuntelemaan emäntäänsä. Milli ja Ismo osasivat hienosti luokse tulon ja Urho osasi istua ja antaa tassun. Hedy oli harjoitellut putken läpi juoksua ja malttoi näyttää taidon muille. Ostin IKEA:sta lasten leikkiputken, ja siitä on tullut oikein mieleinen touhuväline. Eevi ja Fina pääsivät myös mukaan, vaikka aluksi pelkäsin niiden komentavan pentuja liian rajusti. Reippaat pennut osasivat käytössäännöt ja kestivät hyvin vanhojen leidien äänekkäätkin ojennukset. Varsinkin Milli ihastui Eeviin ja yritti liehitellä sitä kaikin keinoin. Eevi tosin ei ollut lahjottavissa ja istahti lopulta selin koko laumaan.

Hedyn ruusukorvat tulollaan, oikea on jo hieman noussut

Hedy on sopeutunut hyvin Espoon kotiin lähes kuukauden mökkireissun jälkeen. Täällä on paljon enemmän tilaa, mutta myös paljon enemmän vahdittavaa. Se on ehtinyt tutkia kirjahyllyä ja valinnut Jane Austenin Pride and Prejudice –kirjan maisteltavaksi. Eilen se pääsi olohuoneeseen vieraiden kanssa ja aamulla löysin lattialta revityn palan sohvan aluskangasta. Piuhaviidakko tietokonepöydän alla on houkutteleva ja pelkään pahoin, että joku päivä unohdan sulkea oven perässäni. Pissalammikoita löytyy sieltä sun täältä, mutta jos ehdin kiikuttaa sen tarpeeksi usein ulos, sisälätäkköjä on vähemmän. Pelkään, että villikkoaika on vasta tulossa ja sitä seuraa riiviöaika. Mutta Hedylle ei voi olla vihainen, on se niin suloinen ja viisaskin.

Reissustaffit

Lapin kesäloman perinteeseemme on kuulunut heinäkuussa joko pidempi tai lyhyempi tunturivaellus rinkka selässä ja teltta yömajana. Eevi ja Fina ovat kiertäneet kanssamme niin Suomen, Norjan kuin Ruotsin Lapin tunturit.  Tänä kesänä perinteille tuli katko useasta syystä.  Pääsimme Räisälään lomanviettoon vasta elokuun alussa, sillä kesä-heinäkuu meni Ginan pentuja hoivatessa. Kun laumassa on nyt yksi ikääntynyt koira, yksi pentu ja kaksi seniori-ihmistä, ei rinkka-telttavaellus ainakaan tänä kesänä enää tullut kysymykseen.  Nyt vaellettaisiin kumipyörät alla. Koska Sevettijärven-Näätämön suunnalla ei ole tuntureita, on se kolkka jäänyt katsastamatta, ja sinne suunnattiin nyt auton nokka.

Hieman minua askarrutti Hedyn jaksaminen automatkalla ja sopeutuminen uusiin yöpymispaikkoihin, mutta turhaa huolehdin, se oli innolla kaikessa mukana. Pidimme useasti taukoja ja valitsimme sellaisia paikkoja, missä koirat pääsivät juoksentelemaan vapaasti. Niinpä ne saivat kahlata mm. Inarinjärvessä, Kirakkajärvessä, ja Tenojoella. Kirkenesissä kapusimme vuonoa reunustavalle vuorelle ja räpsimme ihania maisemakuvia. Lounaat nautimme luonnon helmassa mitä kauneimmilla paikoilla auringon helliessä. Yöpymispaikat vaihtelivat hotellista tunturimajaan ja joka ilta Hedy asettautui omalle viltilleen nukkumaan kuin se olisi ollut kotonaan. Eevi ja Fina pitivät selviönä, että hotellissa nukutaan sängyssä ja kun molemmat halusivat nukkua minun kyljessäni, oli hieman ahdasta. Hedyä varten laitoin lattialle imeytymisalustan ja käärin matot syrjään, eikä hotellin tekstiileille tullut vahinkoja.

Inarijärven rantakivikolla

Lounastauko Kirakkajärvellä

Iltakävely Varanginvuonolla

Tankajoen rantamilla

Neljän päivän reissun jälkeen tuntui taas hyvältä päästä takaisin mökille ja normaaliin päivärytmiin. Eilen Eevi kuitenkin aiheutti meille huolta, sillä se oli kummallisen väsynyt eikä halunnut edes lähteä aamulenkille. Puolittain raahasimme sen ulos, mutta portin paikkeilla se veti pään kaulapannan läpi ja juoksi takaisin kuistille. Lähes koko päivän se makaili sängyssä ja tuli ulos vain pakolla. Illalla se jo suostui suuren houkuttelun jälkeen kävelemään lyhyen lenkin. Mikään paikka ei näyttänyt kipuilevan, ruoka maistui ja käytös oli muuten normaali. Tänä aamuna meillä oli taas entinen Eevi, se joka haukkuu ja hösöttää kun pienikin merkki lenkille lähdöstä on ilmassa. Se leikki Hedyn kanssa ja kimitti laiturilla, kun menimme uimaan. Joskus jopa ärsyttävä haukku kuulosti nyt melkein musiikilta. Eevin outo käytös taisi johtua vain matkaväsymyksestä ja stressistä, vaikka se käyttäytyi matkalla ihan normaalisti. Vanha koira ei enää joustavasti sopeudu muutoksiin, vaan se haluaa että elämä on tasaista ja rutiinit ovat kohdallaan.

Maailmankuvan laajennusta

Vain hetken Hedy ihmetteli kavereiden häviämistä, mutta sitten kiinnostus suuntautui jo isojen koirien tekemisiin ja ihmisten touhuihin.  Ne olivat tällä kertaa poikkeuksellisia, sillä eteiseen kannettiin kasseja ja matkalaukku, joihin heiteltiin vaatetta, kenkiä, lukemisia ja tietotekniikan vaatimaa johto/laturi-varustusta. Maanantai-iltana ajoimme Pasilan uudelle autojuna-asemalle, jätimme auton kuljetettavaksi ja kävelimme odottelemaan Rovaniemen junan saapumista. Makuuhytissä levittelin lattialle Hedyn makuupatjan, leluja ja imeytysalustoja. Eevi ja Fina muistavat matkakuviot ja hyppäsivät oitis alapetille. Fina kyllä myöhemmin nostettiin yläpetiin Eliaksen unikaveriksi. Hedy asettautui hytissä aloilleen aivan kuin matkustaminen ei olisi sen kummempaa kuin kotiolot.

Rovaniemeltä oli vielä 130 km:n automatka Räisälään, mutta sitä ennen piti ruokavarastot täydentää Kemijärvellä. Tuntui hyvältä kun vihdoin saimme purkautua autosta Piilopirtin pihalla. Ruoho oli kasvanut melkein metrin korkuiseksi ja viime kesästä koivut ovat kasvaneet niin että ne peittävät jo osan järvinäkymää.  Eevi ja Fina tutkivat heti tutut paikat ja Hedy yritti pikkujaloillaan pysyä perässä.  Lähes arktinen sää tervehti meitä, seuraavan aamu mittari näytti vain 6 astetta. Jotain hyvää sentään säässä nähtiin, kun pilvet pitivät sateen sisässään. Päivä päivältä sää on lämmennyt ja tänään olemme jo grillanneet kesäkeittiössä ja saaneet ihailla auringonlaskua Kemijärven taakse.

Hedy on sopeutunut mökkioloihin uskomattoman hyvin, se vipeltää pihalla niin että ruohossa erottuu vain musta hännän pää. Kun mökin ovi on auki, se juoksee oma-aloitteisesti ulos ja sisään. Olemme myös tehneet pieniä kävelylenkkejä ympäristöön,  ja ihmetystä herättää miten pieni staffityttö jo seuraa laumaa. Kun yritän ottaa sen syliin, ettei lenkki kävisi liian rankaksi, se pyristelee itsensä vapaaksi.  Mallioppiminen on vahvaa, se etsii isojen koirien tapaan keppejä, käpyjä mutta myös poron pipanoita. Päivät ovat rytmittäneet ulkoleikkien, syömisen ja nukkumisen mukaan.  Erityisesti arvostan sen hyviä unen lahjoja yöllä, kun iltakymmenestä jaksetaan nukkua noin kello seitsemään.

Kyllä minäkin sitten kun kasvan isoksi ja vahvaksi

                            

Eroahdistusta ja onnea

Hedy

Urho

Ismo

Milli

Fina ja Into

Kun aamuseitsemältä yrittää vetää peittoa korville vaimentamaan pentujen riipovaa kiljuntaa, manailee hetken pentujen hoidon rankkuutta. Manailu kaikkoaa kuitenkin, kun pentuhuoneen ovella näkee viiden viikarin ilon emännän ilmaantuessa näkyviin. Ruokakuppi on vietävä nopeasti tarjolle ja niin pennut pysyvät hetken paikoillaan. Pentuhuone muistuttaa yön jäljiltä sikolättiä. Pentujen kasvatus kotioloissa ei toden totta ole nirppanokkien eikä hienohelmojen työtä. Pissapaperit ovat vuotavan märkiä, kakkaläjät tallottuja ja osa leluista sekaisin siinä sotkussa. Runsaan tunnin siivouksen ja järjestelyjen jälkeen paikat ovat taas kunnossa, pennut kylläisiä ja leikit vauhdikkaita. 

Kun Gina lähti kotiin viime viikolla, odotin jännittyneenä miten Fina suhtautuisi pentuihin. Aluksi se oli hyvin varautunut, mutta päivä päivältä se antautui leikkimään pienten kanssa. Nyt meillä leikitään aivan villinä, Fina makaa välillä selällään ja pennut peuhaavat sen päällä ja ympärillä. Jos leikit käyvät liian villeiksi, se komentaa pentuja, kuten aikuisen koiran pitääkin. Pennut vastaavasti ymmärtävät Finan viestit, eivätkä säiky kovaäänistä komentelua. Eevi sen sijaan pitää arvokkaan etäisyyden villikkoihin. Sen komentelu on kovaäänistä, mutta ei onneksi vaaraksi pienille. Pari kertaa olen jo huomannut, että Eevi heiluttaa häntää ja nuuskii pentuja.

Eron aika on käsillä ja olen toisaalta haikea, mutta myös onnellinen pentujen puolesta. Into lähti jo eilen kotiinsa ja oli mukava kuulla, että kotimatka oli sujunut hyvin eikä se ollut kummemmin arastellut uutta kotiaan. Työpöydällä odottavat Urhon, Ismon ja Millin kassit ja sunnuntai-iltana meillä taitaa olla melko hiljaista. Odotan myös kovasti, että saan keskittyä Hedyyn ja aloittaa sen kanssa jo kotikasvatuksen alkeet.

Lähes neljän kuukauden projekti on siis lähes päätöksessä ja se saa arvosanaksi kiitettävän. Jokainen pentue on tuntunut ainutlaatuiselta, ja kasvateista on kasvanut upeita yksilöitä. Silti tuntuu, että tämä oli erityisen hieno pentue ja toivon, että pikkuiset kasvavat hyväluontoisiksi ja komeiksi rotunsa edustajiksi. Kaiken kukkuraksi olen pentujen kautta päässyt tutustumaan uusiin mukaviin ihmisiin, jotka toivottavasti jatkavat Greenline-staffien perinnettä.

Virallisesti Greenline-staffeja

Pienen staffipennun viikkoon mahtuu monta tärkeää asiaa. Tällä viikolla kukin pentu on saanut virallisen todistuksen syntymästään eli rekisterikirjan. Kennelliiton Omakoira-järjestelmä toimii hienosti ja takana ovat ajat, jolloin rekisterikirjoja odoteltiin kuukausikaupalla. Tällä kertaa rekisteröintiin meni vain vajaa viikko. Tein pentueilmoituksen netissä, jonka jälkeen Elias kirjasi niinikään nettiin kunkin pennun kohdalle mikrosirutunnisteen. Uroksen omistaja täytti tahollaan astutustodistuksen, ja sitten tarvittiin vain klikkaus. Maksu hoitui myös virtuaalisesti, ja ainoa konkreettinen vaihe oli Kennelliiton lähettämä kirjekuori rekisterikirjoineen. Ehkäpä rekisterikirja myös muuttu pian elektroniseksi ja se voidaan esittää vaikka kännykän näytössä kuten elektroninen lentolippu.

Kuuden viikon merkkipaalun kunniaksi pennuille tehtiin myös mani/pedikyyri. Nyt eivät enää tavalliset kynsisakset riittäneet, vaan avuksi tarvittiin jo kunnon kynsileikkurit. Hienosti kaikki antoivat leikata kynnet, tosin valitsin ajankohdaksi juuri päiväunien ajan ja sylissä istui uneliaan rauhallinen pentu. Kolmas matokuuri nautittiin eilen, ja ainakin jätöksistä päätellen loishäätö on tehonnut. Jos pennulla olisi matoja, sen turkki olisi kiilloton, maha pullottaisi ja ulosteessa saattaisi nähdä noita inhottavia loisia. Valitettavasti kaikilla pennuilla on lähtökohtaisesti matoja, sillä toukat aktivoituvat kantavan emon suolistossa ja siirtyvät imetettävään maitoon. Säännöllisellä madotuksella saadaan estettyä että toukat eivät aktivoidu.

Gina lähti kotiin maanantaina, sillä Riston perhe lähti lomailemaan useaksi viikoksi Itä-Suomeen. Eevi palasi kotiin ja pennut ovat ihmeissään, kun näiltä ”vanhoilta rouvilta” ei heru maitoa. Ne vain ärähtävät kun pikkuiset ryntäävät vatsan alle. Eevi välttelee pentuja, mutta Finan olotila on kaksijakoinen. Se on kiinnostunut, mutta varuillaan eikä suostu leikkimään. Lähentymistä on havaittavissa ja varmaan viikon sisällä jo leikitään. Nyt kun säät ovat parantuneet, pennut ovat saaneet olla ulkona iltapäivisin. Olen myös päästänyt ne juoksemaan valvotusti pentuhuoneen ulkopuolella, ja se vasta lystiä on. Ehkä ei enää hetken kuluttua, sillä nyt jo matot lähtevät liikkeelle, johdot  irtoavat ja kengät saavat kyytiä.

Fina näytti miten kepillä leikitään

Tunnistusnauhat ovat leikkien tiimellyksessä irroneet. 

Vain Into on tunnistettavissa, muut ehkä Ismo, Hedy ja takana Milli

Reviiri laajenee

Vielä riittää maitoa

 Maailmanvalloitus alkaa siitä, kun pentu ensimmäistä kertaa hyppää ulos pentulaatikosta. Tänä aamuna Hedy oppi tekniikan. Yli ei päässyt punnertamalla, mutta kun otti vauhtia, pääsi laidan yli kiepahtaen. Hieman myöhemmin lattialla oli myös Urho, mutta sen tekniikasta en päässyt selville. Into, Ismo ja Milli kiljuivat kateellisena laatikon sisällä, ja mutta annan niiden itse löytää keinon, miten päästä yli. Pennut pääsevät kyllä usean kerran päivässä juoksemaan ja leikkimään laatikon ulkopuolelle ja myös sopivalla säällä ulos nurmikolle. Vaikka pyrin pitämään työhuoneen (pentuhuoneen) ovea kiinni, pari kertaa olen jo yllättänyt karkulaisen eteisestä. Varotoimenpiteenä olemme tänään asentaneet verkkoaidan porraskuilun ympärille.

Tytöt syövät kilpaa

Kun pennut saavat juosta vapaasti työhuoneessa, ne osoittavat jo selkeitä eroja kiinnostuksen kohteissa ja leikeissä. Urho suuntasi kulun aina tietokonepöydän alla olevaan johtoviidakkoon, mutta nyt on alue eristetty aidalla. Ismoa kiinnostaa lehtiteline ja lehtien vetäminen ulos. Into jyrsii ja kiskoo lattialla olevaa koria ja Milli etsii jännittäviä nurkkia, joista voi tehdä yllätyshyökkäyksiä. Hedy hössöttää edestakaisin ja taitaa olla joukon vilkkain. Haastetta siinä meille kerrakseen. Kun ruokailun jälkeen on urheiltu puolisen tuntia, väsy tulee silmään ja pullerot lysähtävät makaamaan kuin tainnutusiskun saaneena. 

Leikit on tältä erää leikitty

 Tänä aamuna saattelimme Jukan perheen lentokentälle vievään taksiin ja toivottelimme hyvää matkaan Bostoniin. Vanhempien sapattivapaa kestää tosin vain noin viisi kuukautta, joten kovin haikeita jäähyväisiä ei tarvinnut antaa. Viime sanoikseen Pyry sopersi, että hänelle tulee kauhea ikävä Finaa. Samaan hengenvetoon Anna että kotiinpaluun jälkeen perheeseen on luvattu hankkia koira. Mielenkiintoista nähdä, millaisen kaverin meidän staffitytöt saavat.

Merkityt

Neljäs viikko pentujen elämässä on ollut jännittävä ja hieman pelottavakin. Juoksuharjoitukset ovat tuottaneet tulosta ja pentulaatikossa viilletellään nyt nurkasta nurkkaan. Kiipeilyharjoitukset paljastavat, että maailmaa on myös pentulaatikon ulkopuolella. Ruokavalio on monipuolistunut, sillä emonmaidon lisäksi tarjolla on jauhelihalla ja kermaviilillä höystettyä riisivelliä. Siskojen ja veljien kanssa leikitään, painitaan ja jo hieman nahistellaan. Kun leikki yltyy oikein räyhäksi, Gina-emo tulee erottamaan riitapukarit toisistaan. Suuhun on kasvanut piranha-piikit ja niitä kokeillaan pentulaatikon kulmiin, aluspaperiin ja leluihin. Muutto alakerran vierashuoneesta emännän työhuoneeseen on tuonut tervetullutta vaihtelua elämään. Nyt pennut ovat keskellä toimintaa, näkevät ja kuulevat, mitä emo, Fina-mummo ja isäntäväki touhustelevat. Emäntä ei malta jättää kameraa käsistään, kun pennut ovat niin kuvauksellisia uudessa valoisassa ympäristössä. Viikon suurin ja mieltä järkyttävin tapahtuma oli kuitenkin tunnistusmerkintä eli mikrosirun pistäminen niskan vasemmalle puolelle. Nimenantotilaisuudessa pennut saivat viralliset nimet, ja rekisteröinti on valmis suoritettavaksi online-toimenpiteenä.

Matkalla merkittäviksi

Of Greenline Indian Tomahawk

Of Greenline In The Air (vaal. sininen)

Of Greenline In This Moment

Of Greenline In The Mood

Of Greenline In Due Time

Ruokarosvo

Gina tuli äsken keittiössä suussaan puolikas korvapuusti. Pahaa aavistaen menin tarkistamaan vadin, johon oli latonut viisi korvapuustia. Olin nostanut sen kaiken lisäksi työpöydän leipälaatikon päälle, jotta Gina ei pääsisi korvapuusteihin käsiksi. Jäljellä oli vain yksi korvapuusti. Kun alkuviikolla leivoin pojanpojille raparperimuffinsseja, tarjosin heille heti aluksi maistiaiset. Loput oli tarkoitus herkutella iltasella. Ginan mielestä muffinssit piti syödä heti lämpimänä, ja illalla pöydältä löytyi tyhjä vuoka. Seuraavana päivänä leivoin uuden satsin, mutta en vieläkään osannut varoa ruokarosvoa. Kiiltävän puhtaaksi nuoltu muffinssivuoka löytyi kauppareissun jälkeen olohuoneen lattialta. Seuraavana päivänä Gina söi pöydältä kaalilaatikon, sitä seuraavana työpöydälle jäähtymään jätetyn suppilovahveropiirakan. Siinä koeteltiin jo emännän hermoja, sillä piirakka oli tarkoitettu kohta saapuville vieraille. Vaikka kuinka yritimme pitää ruokarosvoa silmällä ja sulkea keittiön ovet, se pääsi aina jollakin tavoin keittiön. Eilen yllätin sen keittiön työpöydältä, missä se yritti ujuttaa sivuun broilerinmaksamuhennoksen päällä oleva kantta. Gina varmaan on koko ajan nälissään, kun pennut imevät sen aivan luurangoksi. Sen ruokakuppia täytetään kyllä pitkin päivää, mutta ihmisten ruokapöydässä taitaa olla maittavampaa tarjottavaa. Pennuista taitaa tulla kulinaristeja, kun ne saavat emon maidossa maistella paljon erilaisia ruoka-aineita.

Tänään kolmeviikkoiset pennut ovat saaneet ensimmäisen makuelämyksen kiinteästä ruoasta. Aloitin ruokinnan tarjoamalla jokaisella sormenpään kokoisella nokareen raakaa jauhelihaa. Kaikki maistelivat uutta ruokaa innolla. Asteittain lisään kiinteän ruoan määrää ja siten Ginan imetys voi vastaavasti vähentyä. Toivottavasti myös ruokarosvoilu jää sitten vähemmälle.

Pennut juoksentelevat jo melko vakaasti, vaikka välillä jalat pettävät ja kuperkeikka vie eteenpäin. Jo parin päivän ajan ne ovat tapailleet leikkejä painimatsien kautta. Hampaat alkavat työntyä ikenien läpi ja työkaluja pitää tietty testata. Ne maistelevat milloin toistensa korvia, milloin pentulaatikon rakenteita.  Kunhan kävely tulee varmemmaksi, vien ne päivisin ulkoaitaukseen, missä ne saavat tutkia ruohomattoa ja jopa kaivella maata.

Kokenut koirankasvattaja Riitta kävi katsomassa katrasta ja piti pennuista paljon. Olen kovin mielissäni arviosta, että tämä olisi paras pentueeni.  No, ainakin pennut ovat reippaita, jänteviä ja sopusuhtaisia.

Tässä video leikeistä. Gina käväisee välillä laatikossa ja antaa vain maistiaiset.

Huoletonta äitiyttä

Tunkua ruokapaikalle

Kaikki ovat löytäneet maitohanan

 Pentulaatikossa nukutaan, syödään, nukutaan ja syödään. Ja kasvetaan niin, että vaa'an lukemia ei tahdo uskoa todeksi. Näin huoletonta pentukatrasta en muista hoitaneeni, sillä yksikään pentu ei ole tarvinnut erikoishoivaa tai lisäruokintaa. Heti syntymän jälkeisen opastuksen jälkeen jokainen niistä löytää tarmokkaasti tiensä Ginan nisille ja parhaista paikoista käydää jo painimatseja. Pennut ovat vantteria ja touhukkaita, ja vaikka jalat eivät vielä täysin kanna, ne vaeltavat jo pentulaatikon päästä päähän. Aiemmissa pentueissa on aina ollut yksi heikompi yksilö, jota on pitänyt aluksi pitänyt auttaa pääsemään elämän alkuun. Olen herännyt tunnin välein hieromaan ja syöttämään pikkuista ja on ollut ihanaa huomata, miten pentu on vihdoin vahvistunut ja työntynyt muiden joukkoon nisille. Parin kolmen viikon päästä tällainen autettava pentu on aina kirinyt muut kiinni painossa ja taidoissa.

Gina suhtautuu äitiyteen luontevasti. Se käy syöttökeikoilla pentulaatikossa, mutta viettää suuren osan päivästä yläkerrassa toisten koirien kanssa. Sen mielestä pentulaatikko on askeettinen makuupaikka ja niin se myllää joka yö vierashuoneen sängyn petivaatteet itselleen mieleiseksi mytyksi. Aamuyöstä se hypähtää sänkyyni ja käpertyy polvitaipeeseen jatkamaan uniaan. Hienointa on sen rauhallinen suhtautuminen Eeviin ja Finaan. Vaikka pentuhuoneen ovi on auki, toiset koirat eivät omin päin yritä mennä pentuja katsomaan. Kun Gina tulee yläkertaan, Fina usein suukottelee sen tervetulleeksi. Tänään mennessäni pentuja katsomaan sekä Gina että Fina tulivat perässäni, pysähtyivat laatikon viereen kummallakin samanlainen puruluu suussaan. Pyysin Finaa poistumaan varmuuden vuoksi, ettei Ginan tarvitsisi hätääntyä pentujen puolesta.

Odottelen kovasti pentujen silmien aukeamista. Tänään huomasin niiden olevan jo viirulla eikä varmaankaan mene montaa päivää kun nappisilmät pääsevät hämmästelemään ihmeellistä maailmaa. 

Metsässä riehutaan entiseen malliin kolmen sukupolven voimin

Kaikki hyvin pentulaatikossa

Läähätystä ja pintahengitystä

Elias putsaa ensimmäisen pojan

Poika 1

Poika 2

Poika 3

Tyttö 1

Tyttö 2

Talossamme asustaa tällä hetkellä kahdeksan staffia: isomummo Eevi, isoäiti Fina, äiti Gina ja viisi yhden vuorokauden ikäistä pentua. Ginan odotus päättyi oppikirjan mukaiseen synnytykseen. Sen tiineys kesti 62 päivää, ja synnytys alkoi vuorokausi sen jälkeen kun ruumiinlämpö oli laskenut alle 37 asteen. Edellisenä iltana se tuli levottomaksi, läähätti ja teki pesää aivan kuten ohjeet kertoivat. Kun synnytys lähestyi, se vikisi hiljaa ja läähätti kiihkeästi. Aloin jo olla huolestunut, kun supistuksia ei ilmennyt, mutta Elias rauhoitteli ja sanoi käytöksen olevan aivan normaalia. Illan suussa Gina aloitti työt ja työnsi ulos ensimmäisen pennun, ison tumman uroksen. Sen jälkeen vauhti oli sellainen, että avustajat eivät olleet pysyä perässä. Parinkymmenen minuutin päästä pullahti ulos seuraava uros, mutta sitten alkoi kasvaa huoli, tuleeko yhtään narttua. Elias nimittäin uskoi vahvasti että Ginalla olisi vain kolme pentua. Tuskin ehdin kuivata pojan, kun ulkona oli jo kolmas pentu, onneksi tyttö tällä kertaa. Tehosynnyttäjä työnsi pian ulos neljännen pennun, ja oikein jännitti tarkistaa vatsanalus, mutta ei sieltä pippeliä löytynyt. Sitten jo oletimmekin katraan olevan koossa ja Gina asettui imettämään pentusia. 

Tässäkö kaikki neljä pentua?

 Idylli keskeytyi puolen tunnin kuluttua, kun viides pentu halusi ulos. Se oli joukon jätti, 400 grammaa painava poika. Nyt olin varma, että kaikki pennut olivat syntyneet ja vaihdoin laatikkoon puhtaat aluset. Kaikki pienokaiset olivat vahvoja ja jänteviä, jopa niin vilkkaita, ettei tarkkaa valokuvaa tahtonut saada. Olin varannut pentumaitoa ja Baby-boostia siltä varalta, että joku olisi niin heikko ettei jaksaisi imeä nisää. Niille ei ollut käyttöä, sillä kaikki takertuivat ahnaasti Ginan nisiin. Tällä kertaa sain nukkua yöni lähes keskeytymättä, kun lisäruokintaa ei tarvittu. 

Meitä onkin viisi

Nyt vuorokauden kuluttua pentulaatikossa on kaikki hyvin, sillä Gina on huolehtiva ja rauhallinen emo. Se tekee jo lyhyitä retkiä yläkertaan ja äsken se vei tennispallon laatikkoon. Vielä menee jokunen viikko ennenkuin pennut ymmärtävät sen päälle.