Eläkkeelle?

Minäkö eläkkeelle?

 Ennen lomille lähtöä päätin vielä testata Ginan kisakuntoa Purinan agilitykilpailuissa. Viime tingassa ennen ilmoittautumisajan päättymistä ilmoitin mukaan myös Finan, mutta vain yhteen kisaan. Olin ajatellut siirtää sen eläkkeelle SM-kisojen jälkeen, mutta päätin antaa sille vielä yhden kisakokemuksen. Ginan kunto ei ollut kohdillaan, sen molemmat suoritukset hylättiin. Koko kisan viimeisenä starttaava Fina sen sijaan räjäytti pankin. Se teki puhtaan radan voittoajalla! Rata oli tosi haastava ja ehkä juuri Finan kokemus ja maltti auttoivat meitä selviytymään lähes mahdottomilta tuntuneista putkikuvioista. Fina sai myös toisen sertifikaatin ja nyt sen valioituminen on vain yhden sertifikaatin päässä. Tämä oli myös aivan ensimmäinen kerta kun ylsimme korkeimmalle korokkeelle palkintojen jaossa. Pulma onkin nyt, että pitäisikö Finan eläkkeelle jäämistä siirtää ja tavoitella vielä kolmatta sertiä? No, katsotaan millaisena Finan kunto pysyy ja kisataan sen mukaisesti. Se on nyt 9-vuotias eikä kisauraa missään tapauksessa ole jäljellä kuin puolisen vuotta. 

Olemme lomailleet nyt Kemijärven Piilopirtillä nyt runsaan viikon  ja elämänrytmi on muuntunut pohjoisen verkkaiseksi. Ihailemme auringonlaskuja vaarojen taakse puolen yön aikaan, seuraamme porojen käyskentelyä pihaniityllä ja teemme pieniä kunnostustöitä. Fina ja Hedy pysyvät hienosti aitaamattomalla  pihalla vaikka porot kulkisivat läheltä. Ne korkeintaan hätistelevät ne pihan nurkalta pois ja palaavat sitten vahtipaikoilleen. Ne sukeltelevat kukkakedolla ja seuraavat järvellä harvakseen kulkevia veneitä. Päivän kohokohta on aamulenkki vaaran laelle. Hedy tosin koettelee kärsivällisyyttämme häviten välillä vaaran rinteeseen, mutta onneksi se vastaa kutsuhuutoihin ja juoksee kieli lätkänä rinnalla kertomaan, että ei ole mitään hätää. Fina kävelee vierellämme kuuliaisena ja kerää kiviä. Eevi nukkuu täällä kukkakedon alla ja sitä muistellessa tulee edelleen kyynel silmään. Haudalle istuttamani tiikerinliljat kukkivat nyt kauniisti ka monivuotisina pitävät huolen siitä ettei hauta katoa kasvuston sekaan.

 

Kukkaiskoirat

 

Kesäsää saapui vihdoin

 

Tänään kävimme Soppelan rantakalajuhlissa ja ihastelimme viihtyisän kyläjuhlan tunnelmaa. Voissa paistetut muikut ja muurinpohjalettu olivat maukas lounas ja Kairankiertäjät-orkesteri soitti svengaavasti. Ei tarvittu anniskeluravintolaa tunnelman luomiseksi, aurinkoinen sää ja lupsakat ihmiset takasivat viihtymisen.

 

 

Elias kunnostautui kyläjuhlissa ja ylsi palkinnoille

 

Jäähyväiset Eeville

Of Greenline Elegant Evelyn - Eevi 18.10.1999 - 12.6.2015

Yli puoli vuotta olen yrittänyt valmistaa itseäni hetkeen, jolloin Eevin aika olisi lähteä joukostamme. Kun hetki koitti runsas kaksi viikkoa sitten, ei mikään valmistautuminen näyttänyt riittävän. Vaikka ymmärsin, että Eevi ei lähtenyt päivääkään liian aikaisin, eikä päivääkään liian myöhään, luopuminen oli katkeraa, suru suunnaton. 

Olimme matkanneet Kemijärven mökillemme ja junamatka sujui hienosti myös Eevin osalta. Mökin pihalle päästyään Eevi aivan villiintyi jälleennäkemisen riemusta. Se kulki pihalla tutkien tuttuja paikkoja ja haistellen porojen jälkiä aivan kuin hyvästellen mökkiympäristön. Kaksi päivää Eevin riemua riitti, mutta kolmantena aamuna sen voimat uupuivat, se tuskin jaksoi enää pysyä jaloillaan. Odotimme ihmettä tapahtuvan vuorokauden ajan, mutta kun Eevi tuntui tuskaiselta ja väsyneeltä, oli aika päästää se ikiuneen. Se sai lepopaikan kulleroiden mökkiniityltä kulleroiden kukkiessa ympärillä. 

Eevi jäi muistoihin erikoisen terhakkaana ja persoonallisena koirana. Jo sen syntymä aiheutti pienen shokin, kun en osannut odottaa että Dixien pennut olisivat valkokirjavia. Mielessä kävi jopa ajatus, että naapurin dalmatialainen olisi käynyt vieraisilla. Kun kerroin näistä ihmeellisistä ”väriviallisista” pennuista uroksen omistajalle, Thealle, hän onnitteli minua harvinaisista pied-pennuista. Pied-määritelmä tarkoittaa, että valkoisessa turkissa on ruskeita ja mustia läikkiä. Muistan kun pohdin tuttavan kanssa, minkä pennun jättäisin itselleni, ja hän suositteli ottamaan Eevin, joka oli kun posliinikoira. Joku onkin sanonut Eevistä, että se on maailman kaunein staffi.

Kyynelten sokaisemana olen tavaillut ystävien osanottoja ja tällaisia muisteluja Eevistä.

”Tuntuu kuin vasta äsken ihastelimme Eevi-pennun harvinaista väritystä Pedersin maneesilla. Ja oliko se Eevi, joka nielaisi sen silmäneulan?”

”Ihanainen Eevi, paljon hyviä muistoja ihmisille ja koirille”

”Eevi oli ensimmäinen staffi, jonka opin tuntemaan. Mukavat muistot jäi”

”Vastahan se Eevi kirmaili nuoruuden innolla agilityradoilla.”

”Rakkauden hinta on suru...vähitellen lempeästi väistyy jättäen Eevistä ihanat muistot ainiaaksi”

”Pysyvän tassunjäljen jätit sydämeen”

”Mahtava koira. Eevin elämä jatkuu Finassa, Ginassa ja Hedyssä”

”Tulen muistamaan Eevin hurjat agilityradat. Eevi oli minun salarakas, hyviä ratoja siellä sateenkaarella.”

”Eevi oli mahtava koira ja sai elää hienon koiran elämän, joka toivottavasti jatkuu ikuisilla kulleroniityillä”

Kommenteista päätellen Eevi oli aivan erityinen koira, se huomattiin, sitä ihailtiin ja sitä muistellaan. Eevi elää niin kauan kuin muistamme sitä.

Nettisivuillani voit lukea ”Silmäneula”-tarinan. Löydät sen valikosta Staffitarinoita nimellä Staffi vai fakiiri. http://www.kolumbus.fi/westerpet/

Jäähyväiset pihapuulle

Jos minulta olisi kysytty hallitusneuvottelujen aikaan, mihin leikkauksia pitäisi kohdentaa, olisin vastannut: ”Byrokratiaan”. Nimenomaan julkisen hallinnon turhanpäiväiseen lupamenettelyihin, anomiseen, selvitysten laatimiseen ja näyttöjen antamiseen. Asia konkretisoitui kohdallamme siihen, kun lainkuuliaisina kansalaisina anoimme lupaa talon nurkalla kasvavan suuren tammen kaatamiseen. Tammi haluttiin kaataa, koska sen valtava juuristo ulottui jo talomme alle ja lehvästö peitti kolmasosan katosta ja sammaloitti sen.

Kaatolupa kuitenkin evättiin kaupungin teknisessä virastossa maisemallisten näkökohtien vuoksi. Haitoilla kuten sadevesiputkien tukkeutumisella ja rakenteiden sammaloitumisella ei ollut merkitystä.  Tarkensimme anomusta pyytämällä lausuntoa Puunhoitajien yhdistykseltä. Paikalle saapunut arboristi tutki tammen perinpohjaisesti ja totesi puun vaaralliseksi, koska oksien haarakohdasta löytyi sienen lahottamaa runkoa. Täydensimme sitten hakemusta ammattilaisen antamalla lausunnolla ja kuvilla. Viikkojen kuluttua posti toi otteen rakennuslautakunnan kokouspöytäkirjasta, jossa ilmoitettiin luvan hyväksynnästä. Ennen kaatoa pitäisi kuitenkin hyväksyttää työnjohtaja sekä työn valvoja. Tammi seisoi vielä tukevasti paikoillaan mutta lausunnoista oli jo jouduttu maksamaan 550 euroa. Koska syksy oli lupaviidakon vuoksi edennyt pitkälle, päätimme siirtää kaadon keväälle. Toukokuussa ilmoitimme lautakunnalle kaatotyön suorittavan arboristin nimen, mutta pelkkä ilmoitus ei näköjään riittänyt. Piti täyttää oikea lomake ja lähettää se toiseen instanssiin. Hakemusta ei kuitenkaan voinut käsitellä, ennen kuin arboristi lähettäisi lautakunnalle koulu- ja työtodistukset. Ryhdyimme kuitenkin sovittuna päivänä töihin, ilman lupaa. Kun puusta oli enää kanto jäljellä ja rungon osat oli kuljetettu pois, saimme rakennusvirastolta postitse luvan kaadon hyväksymisestä.. Työn suorittajalle maksoimme toisen viisisataa euroa, vaikka hän olisi ansainnut kyllä koko summan prosessin vaativimman työn suorittamisesta. Kun maksettujen summien lisäksi laskee virkailijoiden palkan papereiden pyörittämisestä, kokoustamisesta ja lausuntojen antamisesta, puunkaadolle tulee huima hinta. Prosessin aikana kävi kyllä useasti mielessä kansalaistottelemattomuus

 

Arboristi Sanna aloittamassa tammen oksien karsintaa

Tarkasti oksat pudotettiin maahan eikä mitään rikkoutunut

Toinen haara oli ontto

 

Runko siististi paloina

 

 

Eevi suhteuttaa kannon kokoa

Kukkaistyttö Hedy osallistui töihin pusuttelemalla talkoolaisia

  

Sateen jälkeen paistaa aurinko

Ulkotreenikausi alkoi eilen ja oli taas mahtavaa tavata seurakavereita omalla kentällä valoisassa kevätillassa. Talven aikana seuran jäsenet ovat hajautuneet eri paikkoihin treenaamaan ja yhteydenpito muihin kuin on jäänyt olemattomaksi. Ville Liukka vetää nyt treenejä edistyneemmille koirakoille ja eilen oli tarjolla melkoinen juoksu-urakka. Alkuun yhteistyö Ginan kanssa oli hieman tahmeaa, mutta nopeana oppijana se tajusi pian kuviot ja minäkin opin ohjausta. Hienosti sitten mentiin koko radan 26 estettä. Viime lauantaina Gina pääsi pitkästä aikaa virallisiin kisoihin ja saimme yhdeltä radalta jopa 0-tuloksen. Nyt kun treenaamisesta tulee viikoittaista, tuloksia pitäisi alkaa nyt syntyä enemmänkin. Tänä iltana pitäisi olla Hedyn ensimmäiset kesätreenit, mutta toivottavasti kaatosade ei pilaa suorituksia. Hedy on talven aikana päässyt satunnaisesti tuuraamaan Finaa tai Ginaa ja tuntuu että se on oppinut uutta jopa taukojen aikana. 

Oma sairauslomani on päättynyt ja olen valtavan kiitollinen mm. siitä, että taas saan juosta koirien kanssa niin metsässä kuin agilitykentillä. Kevään tulo tuntuu ihmeen ihanalta, vihreät silmut puissa, lintujen laulu ja iltojen valoisuus ovat kuin lahjoja. Sateen jälkeen paistaa taas aurinko eli kahden kuukauden painajainen on ohi. Runsas viikko sitten sain kuulla, että kaikki paha on saatu leikattua pois eikä syöpä ole levinnyt. Suuri helpotus oli myös kuulla päätös, etten tarvitse mitään jatkohoitoja. Nyt ainakin minut on skannattu päästä varpaisiin ja verikokeita on otettu niin että suonet ovat arvella. Turvalliselta tuntuu myös se, että olen vielä kolmen vuoden ajan HUS:in asiantuntijalääkäreiden seurannassa.

Fina joutui tänään hammasoperaatioon kun siltä poistettiin poskihammas. Eilen tunsin sen hengityksen haisevan kovin pahalta ja päätin putsata sen hampaat. Siinä yhteydessä huomasin, että toisen puolen poskihammas oli haljennut ja ien repeytynyt. Outoa että se ei ollut mitenkään kipuillut, vaan on syönyt normaalisti ja jopa kerännyt kiviä ja käpyjä suuhunsa. Elias sai rauhoituksessa poistettua hampaan juuren ja samalla putsattiin hammaskivi. Tästä lähtien puiden ja keppien repimiset ovat kiellettyjä, mutta lähes mahdotonta on kieltää Finalta käpyjen tai kivien kerääminen.

Eevi elää laumassa jatkoajalla, sillä jonain päivänä meidän on tehtävä raskas päätös jäähyväisistä. Eevin takajalat ovat melko heikot, se horjahtelee ja välillä kaatuukin. Mutta kun se kuitenkin pystyy nousemaan itse ylös, kuljeskelemaan huoneesta toiseen ja tekemään lyhyitä lenkkejä ulkona, uskon sen elämänlaadun olevan vielä ikään nähden hyvää. Ruoka maistuu ja kuulokin pelaa, kun tarjolla on nameja. Yöunet ovat rauhallisia ja se tulee iloisena tervehtimään sisääntulijoita, niin ihmisiä kuin koiria.



Haastetta kävelyyn tuo tietyömaan runnoma tienpinta

Vaihtolämpöistä

Tänään on hyvä päivä päivitellä blogia ja kuva-arkistoa, kun kylmät vesipiskot rapisevat ikkunaan ja tuuli vinkuu nurkissa. Ehkä koirat ymmärtävät suostua lyhennettyyn iltalenkkiin, varsinkin kun eilisessä ihanassa kevätsäässä käveltiin jopa ylimääräinen kierros. Taitavat kyllä olla ajatustenlukijoita ja eri mieltä, sillä juuri nyt Hedy nosti etukäpälät syliini, Fina asettautui työpöydän vieressä olevalle pedille ja Eevi köpötteli ovesta sisään. Päätimme päästää koirat takapihalle, joka on nykyisin rajattu talon ylä- ja alanurkista tontin sivulle. Siellä on runsaasti tilaa ulkoilla, vaikka kyllä remmikävely tuntuu aina voittavan pihalla ulkoilun.

Vaikka kevät ei vielä viheriöi puissa ja pensaissa, ruohikko on muuttunut värikkääksi kukkamatoksi. Väriloistosta pitävät huolen valkoiset posliinihyasintit, sähkönsinisenä hehkuva idänsinililjakasvusto, krookukset ja isokevättähdet. Luonnonvaraiset pikkukäenrieskat pilkuttavat nurmikkoa keltaisella ja pian valkovuokkojen kukkamatot levittäytyvät sipulikukkien sekaan. Ei tarvitse varoa, että koirat tallovat näitä sitkeitä kukkijoita. 

Pääsiäispyhien aattona pakkasimme autoon koirat, pari yöpymislaukkua sekä suklaamunia ja matkasimme Sarin ja Riston perheen kanssa viettämään pyhiä Jäppilässä. Ilmatieteenlaitos oli povannut vettä ja räntää ja jännitimme hiukan, pärjäisimmekö kesärenkailla myös viimeisen lumisen pikkutien. Berlingo hoiti homman hyvin eikä vetoapua tarvittu. Huonon sään raja kulki noin sadan kilometrin päässä meistä etelään ja saimme nauttia kauniista kevättalven säästä, maassa hieman lunta ja sinisellä taivaalla pilvenhattaroita ja loistava aurinko. Rantasauna saatiin lämpimäksi ja uskaltauduin pulahtamaan löylyjen päätteeksi Riston sahaamaan avantoon. Kylmää, mutta ihanan virkistävää!

Hankikeli - metsässä kelpasi samoilla

Jännittävää - tassut eivät uppoa lumeen

Kolme sukupolvea - Gina, Hedy ja Fina

Metsäkävelylle ei otettu Eeviä mukaan, mutta se nautti köpöttelystä pihamaalla. Gina, Fina ja Hedy kävivät kierroksilla ja piti olla tarkkana, ettei suosinut ketään keppien tai käpyjen heitossa. Varoitukset unohtuivat kuitenkin talon pihalla, kun Risto koppasi lunta kouraansa ja aikoi heittää Ginalle lumipallon. Hedy olikin jalkojen juuressa ja luuli pallon kuuluvan sille. Äiti ja tytär syöksyivät kumpikin lumipallon kimppuun, mutta kävikin niin, että Ginan suuhun jäi Hedyn kuono. Risto yritti erottaa riitapukarit Ginan pannasta vetämällä, mutta kun se irtosi, peukalo jäi jommankumman koiran leukojen väliin. Onneksi kuitenkin pahalta näyttäneestä tilanteesta ei lopulta jäänyt kuin kuonoon naarmuja ja isännälle pientä sormisärkyä. Tällaisen tilanteen varalta Elias oli ottanut ompeluvälineet mukaan, mutta onneksi niitä ei nyt tarvittu. Hetken kuluttua riitapukarit mahtuivat taas samalla sohvalle.

Hedy - The Scarface

Urheiluharrastukset ja agility ovat olleet viikon ajan jäässä ja ovat ehkä vielä pari viikkoa tästä eteenpäin, sillä olen toipilaana operaation jälkeen. Takapihalla voin kuitenkin harjoitella Hedyn kanssa keppejä ja kontakteja ja viikon lopulla aion jo mennä omalle kentälle tekemään pikkuharjoituksia. Päivät tuntuvat tosi pitkiltä, kun iltaisin ei ole treenimenoja. Onneksi on elokuvakanavia ja ylen areena.