Maailman katolla

Aamumaisema majatalon ikkunasta

Hindujen pyhä järvi yli 4000 metrin korkeudessa

Vuosi sitten hehkuttelin täällä Nepalin matkan tunnelmia ja laitoin blogiin kuvia Himalajan lumihuipuista. Kaipaus palata maahan vielä kerran jäi kytemään, ja jo alkuvuodesta uusi matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Pienen matkatoimiston vetäjä Baburam Gurung teki meille kiinnostavan reittiehdotuksen Everestin rinteille. Houkuttelimme mukaan kolme ystävää ja niin viiden hengen tiimimme oli perjantaina 18.10. valmiina astumaan Finnairin Delhin koneeseen. Koneen lähtö oli kuitenkin niin paljon myöhässä, että jatkolennot eivät enää olisi onnistuneet. Ainoa mahdollisuus päästä Kathmanduun oli lähteä seuraavana päivänä kiertomatkalle Soul-Hongkong-Dhaka-Kathmandu. Kahdeksan tunnin matka kasvoi nyt 26 tunnin pituiseksi, mutta kun matkainto oli kova, jaksoimme reissata hyvin. Puolentoista vuorokauden pituinen myöhästyminen aiheutti tietenkin matkakohteessa muutoksia. Babu joutui muuttamaan vaelluskohdetta sekä muuttamaan hotellivaraukset. Everestin alueen sijasta matkasimme Langtangin kansallispuistoon 11 päivän vaellukselle. Jylhän ja kuivan Everestin alueen sijasta kuljimme nyt rhododendron metsien ja viidakkojen läpi, seurasimme pauhaavaa Trisuli-jokea ja näimme ympärillä Langtang-Lirungin yli 7000 metrin korkeudelle kurottavat vuorenhuiput. Reitti kulki läpi vuoristokylien ja saimme seurata ihmisten askareita, lasten leikkejä sekä jakkien, muulien ja hevosten laiduntamista. Lähtöpisteen pienestä kaupungista kyliin pääsee vain polkua pitkin ja kaikki tarvikkeet on tuotava niihin kantamalla. Pienikokoiset laihat miehet saattavat kantaa vuorille jopa 60 kilon taakkoja. Meidän ei tarvinnut kuin kantaa kevyttä päiväreppua, mutta silti voimat olivat loppua jyrkillä rinteillä. Nousimme parina päivänä jopa yli kilometrin matkan ja kun majapaikka oli 4000 metrin korkeudessa, kuntoa koeteltiin tosissaan. Tein elämäni korkeusennätyksen, kun vaelluksen toiseksi viimeisenä päivänä nousimme ns. pyhille järville 4380 metrin korkeuteen. Vaelluksen päätyttyä mieli oli korkealla, mutta myös kiitollinen siitä, että jäsenet olivat ehjinä ja terveinä.

Vuoriston paras kulkuväline. Ajokortin saa jo nuorella iällä.

Gholangpatin teehuoneella pieni tyttö opetteli isänsä avullakävelemään

Jeeppi juuttui tielle ja kylän lapset tulivat ihmettelemään. Tytöllä mielenkiintoinen huppari

Karjalle syötävää

Mukavasti heiluvia riippusiltoja oli matkan varrella kymmeniä

Koirat olivat kotona tutuissa käsissä ja saatoin olla levollinen niiden puolesta. Lähes koko vaelluksen ajan olimme nettipimennossa, enkä siis voinut kysellä, miten kotona voidaan. Alkuajan koiria hoiti taas Lea siskonsa Sadun avustuksella. Loppuajaksi taloon saapui Roy, joka ensimmäistä kertaa kokeili hieman pitkäjatkoisempaa koirien hoitoa. Hänen koulumatkansa Leppävaaraan piteni melkoisesti, mutta poika ei valittanut. Hienoa, että koirien hoitajiksi on tarjolla useita reippaita nuoria ihmisiä. Kotona oli siistiä, koirat olivat tyytyväisen oloisia ja jääkaapissa jopa hieman ruokaa väsyneille matkaajille. Eevi kulki tiukasti kannoillani ensimmäisen paluupäivän ajan, Hedy taas pysyttelin pedissään tarkkaillen minua vakavan näköisenä. Fina sen sijaan otti meidät vastaan iloisena aivan kuin olisimme olleet poissa vain hetken.

Tapani mukaan tarkkailin matkalla myös koirien elämää. Vaikka suuri osa niistä varmaan oli kulkukoiria, ne eivät näyttäneet surkeilta. Eräässä kylässä lähes kaikki koirat olivat pienehköjä ja vaaleita, joten kantaisä näyttäisi olleen puudeli tai jopa bichon frisee. Toisessa kylässä kantaisä näytti olleen isokokoinen, ehkä nöffin tapainen. Puhdasrotuisia koiria saattoi nähdä Kathmandun sisäpihoilla tai ikkunasta ilmaa haistelemassa. Eräässä kadunkulmassa näin jopa kansallisen kennelklubin mainoksen, joten jonkinlaista kenneltoimintaa maassa näyttäisi olevan.

Diwali-juhlassa koiratkin saivat seppeleen ja tikan

Buddhan kaverikoira

MUMMOKOIRA

Neljätoista vuotta on tuonut katseeseen syvyyttä ja viisautta

Kun 14 vuotta sitten otin vastaan Dixien synnyttämän ensimmäisen pennun, koin pienen järkytyksen. Pentu oli kyllä hyväkuntoinen ja hyvän kokoinen, mutta erikoisen värinen. Se oli melkein valkoinen muutamin mustin laikuin. Seuraava pentu oli lähes kokonaan valkoinen, vain musta läikkä toisen silmän päällä. Säikähdin jo, että naapurin dalmatialainen onkin käynyt tekemässä tepposet. Kun vielä yhden valkokirjavan pennun synnyttyä jatkoksi tuli kolme perinteistä brindleväristä pentua, aloin uskoa että nämä olivat puhdasrotuisia staffipentuja. Kun soitin Simo-uroksen kasvattajalle Thealle ja kerroin omituisen värisistä pennuista, hän huudahti: ”Onnea, teille on siis syntynyt pied-värisiä pentuja”.  Piti oikein katsoa sanakirjasta, mitä määritys tarkoittaa: wearing or having a parti-colored coat. Säikähdyksen jälkeen sain olla siis ylpeä erikoisen värisestä pentueestani. Kun oli vaikeaa päättää, minkä pennun jättäisin itselleni, tuttavan suositus vahvisti valinnan. Hänen mielestään yksi kirjavista pennuista oli sievä kuin posliinikoira ja niin sitten valinta sai vahvistuksen. Pentu sai nimekseen Elegant Evelyn, mikä kuvaa sen erikoisen kaunista väritystä.

Paitsi väritykseltään Eevi on myös luonteeltaan erityinen. Se on reipas ja rohkea, mutta myös omapäinen ja määräilevä. Agilityssä emme koskaan päässeet huipulle, koska lähtöpaikalla taistelimme aina siitä, kumpi on radalla pomo. Eevi yritti yleensä karata, mutta jos sain sen jäämään lähtöviivalle, se purki patoutuneen kiihkon radalla niin että esteet paukkuivat. Sen sijaan esimerkiksi treeneissä tai metsälenkille lähdössä se odottaa vaikka puoli tuntia lähtökäskyä.

Nykyisin Eevin tahti on ymmärrettävästi hidastunut, mutta sama kiihko ja into paistaa sen silmistä edelleen. Tämän aamun metsälenkillä se taas säntäsi Hedyn ja Finan perään kalliorinnettä ylös kuin unohtaen että jalat eivät enää nouse jyrkimpien kohtien yli. Se haukkui ja riekkui kuin ehdottaen keppileikkiä. Kotimatkalla käynti on jo hidastunut ja sitten onkin jo päivänokosten aika. Eevi on tarkka päivärutiineista. Kun aamukahvit on juotu, se komentaa laumansa lenkille. Sen kimeä haukku käy välillä hermoille, mutta toisaalta jos se ei haukkuisi, se olisi sairas. Lauman on pysyttävä koossa ja se laittaa jalat tanaan, jos joku aikoo jättäytyä pois ryhmästä. Se osaa lukea myös kelloa ja viimeistään kello neljän paikkeilla alkaa komento: Ylös, ulos ja lenkille.

Eevi on lauman rohkein uimari

 Lauman nuoret suhtautuvat mummokoiraan kunnioittavasti ja lempeästi. Hedy putsaa silmistä rähmät ja nuolee suupielet puhtaiksi. Usein Hedy ja Eevi nukkuvat selätysten toisiaan lämmittäen.

Eevi-mummo ja lapsenlapsenlapsi Hedy

Neljästoista vuotta on koiran iässä paljon, mutta Eevi on hyvä osoitus siitä, miten aktiivinen ja reipas koiranelämä antaa paljon aktiivisia vuosia. Kovin montaa vuotta ei varmaan ole enää tarjolla, mutta toivotaan että Eevi saa elää täyttä elämää loppuun asti.

Hedyn hormonit

Hedyn elämän toiset juoksut alkoivat vajaat kolme viikkoa sitten eli juoksuväli oli venynyt lähes kuuden kuukauden pituiseksi. Kahdet juoksut vuodessa on isäntäväen ja miksei koirankin kannalta ihan siedettävää, sillä juoksujen väliin jää runsaasti ns. normaalia aikaa. Vanhemmilla koirillamme juoksut ovat tulleet noin viiden tai jopa vain neljän kuukauden välein. Silloin ei nartun elämään jäänyt paljoa ns. normaalia aikaa- Juoksun kehittely kestää noin kuukauden, itse juoksu 3 viikkoa ja jälkioireet, esim. valeraskaus jopa kaksi kuukautta ja sitten pian taas alkaa seuraava kierto. Hormonien myllerrys nartussa aiheuttaa monia muutoksia; sisälle tulee yllättäen satunnaisia lätäköitä tai kasoja, leikit eivät kiinnosta, mieli on ailahtelevainen ja paineiden sietokyky alhaalla.

Kun Hedy tipautteli ensimmäiset punaiset pisarat lattialle, puin sille housut päälle. Useimmiten ne kuitenkin löytyivät lattialta tai sohvalta, sillä Hedy tuntui suorastaan yrittävän ennätystä miten nopeasti housut saa riisuttua ja sisään asetetun pikkuhousun suojan revittyä. Lopulta luovutin ja annoin Hedyn nauttia housuttomasta vapaudesta. Tosin kuljin harva se päivä riepu kädessä ja puhdistin punaisia tipluja lattialta. Henkisesti hormonimyllerrys näkyi Hedyn herkässä mielenlaadussa. Se ärähti useamman kerran Finalle, ja ehdin jo huolestua narttujen välien kiristymisestä. Pari päivää sitten se leikki jo taas entiseen malliin Finan kanssa, eli paluu normaaliin elämään oli alkanut.

Into

Urho

Ennen juoksun alkamista Urho-veli kävi rokotuksella, minkä jälkeen sisarukset pääsivät leikkimään takapihalle. Sekuntiakaan ei tuhlattu alkulämmittelyyn vaan pihalla alkoi heti vimmattu peuhaaminen. Kun Into-veli kävi tällä viikolla rokotuksella, arvelin takapihaleikkien sujuvan samaan malliin kuin Urhon kanssa. Ihmettelin, miksi Hedy ei sietänyt Inton läheisyyttä ja haistelua. Hedy vaan istahti tiukasti maahan tai piti hännän tiukasti takajalkojen välissä. Se kimitti oudolla äänellä ja uhitteli Intolle. Vaikka ulkoisesti Hedyn juoksu oli ohi, ilmiselvästi Inton lähentely olikin kutsua lemmenleikkeihin. Hedyn mielestä Into näköjään käyttäytyi sopimattomasti, mikä sille piti kertoa  kovaan ääneen. Into ei Hedyn paheksunnasta lannistunut, vaan jatkoi sinnikäästi kosiskeluaan.

Hieman jäähdytellään Inton innokkaiden lähentelyjen jälkeen

Agilityrintamalta kuuluu taas hyviä uutisia. Hedyllä naksahti agilityvaihde päälle viime viikon treeneissä. Nyt en enää epäile, ettei se tykkäisi agilitystä. Sen aiemmin osoittama outo pelko tai stressi on johtunut enemmänkin tilanteen jännittävyydestä, kuin esteiden suorituspelosta. Opettajan ohjeistamana olemme ottaneet käyttöön pehmeät menetelmät ja sylitekniikan. Harjoituksen alussa avustaja pitää Hedyä syliotteessa, ja kun estejakso on suoritettu, Hedy otetaan taas syliin. Jos se päättää lähteä omille teilleen, sitä ei komenneta takaisin huutaen, vaan kannetaan sylissä takaisin suorituspaikalle. Nykyisin saadessaan lähtökäskyn se ampaisee kuin kanuuna suorittamaan estesarjaa ja saa sitten myös kouluttajalta runsaan palkinnon. Sitten se palaa innoissaan lähtöpaikalle avustajan syliin eikä enää lähes ollenkaan karkaile. Korjaamme siis pienin askelin niitä virheitä, joita tein treenatessani Hedyä liian nuorena. Ongelma syntyi ilmeisesti, kun heittämäni pallo osui aitaesteeseen juuri Hedyn ylittäessä sitä. Oma reaktioni, ehkä säikähdykseni aiheutti Hedylle jonkinlaisen pelkotilan, jonka se sitten siirsi myöhemmin muihin vastaavanlaisiin tilanteisiin.

Finan kanssa olemme taas puhuneet samaa kieltä agilityradoilla ja tuloksiakin on syntynyt eli pari puhdasta 0-suoritusta. Psykologinen puoli on myös tärkeä teknisen suorituksen ohella, eli minun täytyy uskoa osaamiseemme ja uskaltaa ohjata Finaa rohkeasti radalla. Talvitreenit ovat alkaneet ja nyt otin myös Ginalle harjoituspaikan. Keskiviikkona olimme ensi kertaa treeneissä ja hyvältä alku tuntui. Kouluttaja sanoi, että on harvoin nähnyt koiran, varsinkaan staffin hyppäävään niin lennokkaasti. Nyt tarvitsen ohjauksessa vieläkin enemmän reaktiokykyä ja malttia, jotta ehdin antaa Ginalle ohjeet oikea-aikaisesti. Kahden koiran kanssa treenaaminen samana iltana oli rankkaa, mutta hauskaa ja palkitsevaa.

Well-behaved dogs

Tarjosimme hyville ystävillemme, Leenalle ja Davidille, majoituksen heidän viettäessään elo-syysuun vaihteessa pari viikkoa Suomessa. Olemme vastaavasti majoittuneet heidän kotiinsa matkoillamme Coloradoon, joten vieraanvaraisuus on ollut molemminpuolista. Edellisessä blogissa kuvaamani koiratuhojen korjaus sai oikeastaan sysäyksensä tästä vierailusta, sillä halusin mm. korjata vierashuoneen seinien kolot ja kaapinoven reiän. Siinä samalla tuli korjattua muutkin koiratuhot, mutta myös siivottua paikat ja kerättyä nurkissa lojuvat turhat romppeet. Maalasin myös suihkuhuoneen lattianrajan vesiputken pariin kertaan, sillä Fina harrastaa putken jyrsimistä (onneksi kevyesti vain pintaa). Kun sain putken jo maalattua, parin päivän kuluttua siinä oli taas Finan puumerkit. Ilmeisesti suihkusta lentävä saippuainen vesi tekee putken pinnasta haluttavan.

Olin hieman huolissani koirien käyttäytymisestä vierailun aikana, sillä nyt joukon jatkona oli Hedy-hupakko. Spontaanien tervetulohyppelyjen jälkeen koirat ymmärsivät kuitenkin, että Leena ja David viipyvät meillä pitempään kuin vain lyhyen käynnin ajan, ja niin ne alkoivat suhtautua heihin kuin kotiväkeen. Vieraat osasivat myös käskyttää koiria ja ”Alas”-käsky kaikui tiheään. Paras kiitos oli kun Leena sanoi pitävänsä koiristamme ja sanoi että ne ovat ”so well-behaved dogs”. Kuin sinetöidäkseen kehut, Hedy ja Fina hyppäsivät Leenan syliin hänen istuessaan olohuoneen nojatuolissa kirjaa lukien.

Hedy ja Fina rakastavat Amerikan vierasta

Viereiselle tontille aletaan rakentaa taloa ja perustuksia on työstetty viime viikkojen ajan tontin kalliomaaperää räjäyttämällä. Samalla tuli tehtyä paukkuvarmuuskoe Hedylle. Vaikka vieressä räjähti niin että ikkunat helisivät, Hedy ei ollut moksiskaan. Fina sen sijaan höristeli korviaan ja näytti hieman pelokkaalta, mutta ei sentään panikoinut. Eevi on siinä onnellisessa asemassa, että sen heikentynyt kuulo saa räjähdykset kuulostamaan pieniltä kolahduksilta.

Fina hyödyntää siivouspäivän petijärjestelyt. Tarkkaan laskien prinsessalla on 8 patjaa allaan eikä taida olla yhtään hernettä.

 Finan ja minun agilitymenestyksestä ei ole viime aikoina voinut puhuakaan, sillä kerta kerran jälkeen kisasuorituksemme on hylätty. Melkein joka radalla hylkäyksen syy on ollut putki, minne Fina on sujahtanut väärään aikaan. Sitten kun putkeen olisi saanut mennä, se on ohittanut sen. Varmaan ohjauksessani on ollut vikaa enkä ole saanut viestitettyä Finalle ajoissa, että rataa jatkuu muualle kuin juuri kuonon edessä olevaan putkeen. Väittäisin kuitenkin, että Fina tekee valintansa omapäisesti sen sijaan että se olisi edes hieman kuulolla. Nyt taas näyttäisi valo pilkottavan tunnelin päässä, sillä Helsingin seudun piirimestaruuskisoissa saimme molemmat kisaradat hyväksytysti suoritettua ja niin loppusijoitus oli hieno 8/46. Sijoituksen tekee merkittäväksi se, että kisaamassa olivat seudun parhaat koirakot.

Hedyn agilityn alokaskurssi on alkanut sujua hyvin alun panikoimisen jälkeen. Se on pelännyt kaikkea agilityyn liittyvää sen jälkeen kun pentuikäisenä metallinen aitaeste kaatui sen vierelle. Sen fobia on laajentunut kaikkiin aidattuihin kenttiin ja harjoitushalleihin. Viime treeneissä kuitenkin me molemmat koimme onnistumisen iloa, sillä Hedy suoritti jo neljän esteen sarjaa iloisen vauhdikkaasti ja palasi alkuun haluamaan lisää. Ohjeena on ollut pehmeä käsittely siten, että Hedyn karatessa sitä ei saa huutaa tai komentaa takaisin, vaan se haetaan pois ja otetaan syliin. Äänenkäytön pitää olla rauhallista, mutta iloista kehua ja namipalkintoja tarjoillaan ylenpalttisesti. Hedy on nopea oppija ja uudet kuviot ovat yhdellä yrittämisellä selvät. Harjoittelemme niitä vielä omalla pihalla turvallisessa ympäristössä. 

Kokeilin samaa kuvausasetelmaa kuin Leena, mutta kolmen koiran mahtuminen syliin ei ollut ihan helppoa.