Kevään tuomaa

Vuosittaisen kevätflunssan sairastaminen näyttää jo olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Kolme viikkoa sitten vaatimaton nuha ja kurkun karheus kehittyivät kunnon flunssaksi, vaikka kuinka yritin estellä. Tietenkään juuri silloin ei ollut aikaa asettua aloilleen ja potea tauti rauhassa makoillen, kun piti lähteä ystävien kanssa Krakovaan. Pakkasin mukaan kunnon flunssanhoitoarsenaalin, Nasonex-suihketta, Duact-tabletteja, , Panadol-fortea, Buranaa ja yskänpastilleja paperinenäliinoja. Sinnittelin Krakovassa punanenäisenä ja käheänä, pidättelin yskänpurkauksia Chopin-konsertissa ja jaksoin kävellä suolakaivosmuseon loputtomia käytäviä. Minivaelluksella Tatralle hengityskapasiteetti toimi vajavaisesti, mutta pystyin kuitenkin kapuamaan 1800 metrin korkeuteen vuoristojärveä ihailemaan. Viimeisenä päivänä olin aivan tukossa ja tunnistin poskiontelotulehduksen. Eliaksen lääkelaukussa oli myös antibiootteja ja päädyin ilman lääkärinmääräystä aloittamaan kuurin. Diagnoosi oli oikea, sillä lääkkeet helpottivat oloa jo vuorokaudessa ja muutaman päivän kuluessa vointi oli jo lähes normaali. Alikuntoisenakin nautin Krakovan matkasta ja erityisesti Tatra-vaelluksesta ja taas on matkakuva-albumissa ihania muistoja. Mahtava dogsitterimme Roy hoiti taas koirat mallikkaasti.

Morskie Oko, Tatran suurin järvi

Viimeisten kolmen viikon ajan olen nähnyt monenlaista kevättä. Vapun jälkeen pihamaa oli yllättäen valkoinen ja taivaalta satoi tiskirätin kokoisia lumihiutaleita. Krakovassa oli t-paitakeli, mutta Tatralla kipusin lumirajalle asti. Eilisissä agilitykisoissa aurinko merkkasi niskaan puseron rajat . Tänään aloitimme grillikauden, mutta kesken syömisen piti hakea leveälierinen hattu suojaamaan kuumuudelta. Iloitsen joka vuosi kevään tulosta, iltojen valoisuudesta ja vihreän eri sävyistä. Satakieli on jo saapunut pihapuuhun, mutta vielä sen laulu on melko vaatimatonta. Parin viikon päästä se on melkein häirikkö. Pitkin yötä kuuluvaa laulua ei voi sanoa lauluksi tai liverrykseksi, enemmänkin se raksuttelee, naksuttelee, kiekuu ja huhuilee. Luumupuu on täyttänyt vuosien odotukseni ja puhjennut vihdoin kukkaan. Toivottavasti se jaksaa myös tehdä hedelmiä ja toivon, että ehdin korjata sadon ennen räkättirastaita. Samoin kriikunapuussa on ensimmäistä kertaa runsaasti kukkia.

Jane-serkku tuli tapaamaan Hedyä. Aluksi Hedyn piti näyttää kuka on pihan kingi

Lopuksi oltiin niin kilttejä ja pyydettiin palkinnoksi nameja

Gina oli tänään Lägin kisoissa mahtavassa vedossa ja ennen kaikkea kuulossa. Ensimmäisellä radalla se teki niukasti pari kontaktivirhettä, mutta toisella radalla komentoni oli sen verran tiukka, että se suoritti kontaktit mallikkaasti loppuun asti. Tuloksena oli puhdas ratasuoritus, sertifikaatti ja siirto 2. luokkaan. Mahtavaa ja jännittävää on kisata ensi viikolla 2-luokkalaisen kanssa.

2-luokkalainen Gina

Kettu aamulenkillä

Reissustaffit

Aamulenkillä Kemijärven jäällä

Eevi oikein piristyi uusista maisemista

Vielä viikko sitten aamulenkkeilimme koirien kanssa Kemijärven jäällä. Tänään lenkkeilimme valkovuokkojen täplittämässä Hannus-metsässä. Suomi on pitkä maa niin maantieteellisesti kuin ilmastollisesti. Sen saimme todeta maanantaina kun ajoimme kotiin Espooseen Kemijärveltä. Jo Kuopiossa järvet välkkyivät vapaina ja Mikkelistä etelään tienpientareet vihersivät. Taas totesimme, että staffimme ovat hyviä ja sopeutuvia reissukoiria. Pohjoiseen päin matkasimme yöjunalla, missä koirat ottivat lepoasennon makuuvaunussa heti oven sulkeuduttua. Rovaniemelle juna tuli niin hiljaa ja varkain, että emme edes tajunneet olevamme perillä. Istuimme vaunussa odottaen kuulutusta, mutta eivät koiratkaan tajunneet että oli aika päästä kopista ulos. Onneksi sentään ehdimme hypätä vaunusta ratapihalle ennen kuin juna jatkoi matkaa. Paluumatkalla koirat nukkuivat takapenkillä niin hiljaa, että piti välillä tarkistaa ovatko kaikki hengissä. Kuopion Scandic-hotellissa huone hyväksyttiin heti ja sängyistä varattiin makuupaikat. Ulkoilu Väinönniemen puistossa oli erityisen mielenkiintoista. Kuopiolaiskoirien tervehdykset piti tutkia tarkkaan ja Hannes Kolehmaisen patsasta haukkua ja ihmetellä.

Piilopirtillä oli täysi miehitys, sillä Joel ja Tyko tulivat vieraiksemme tyttöystäviensä, Camillan ja Christinan kanssa. Hieman aprikoimme, miten pienissä tiloissa yhteiselo sujuu, mutta huoli oli turha. Nuoret olivat iloisia ja onnellisia lumesta ja maisemista sekä kaikkiruokaisia. Suuri helpotus oli myös, että tyttöjen mielestä koiramme ovat ihania. Kun koirat tajusivat ihailun, ei niiden tarvinnut enää yrittää tehdä vaikutusta, ne vain nautiskelivat rapsutuksista ja halauksista. Kun joskus taloomme osuu vieras, joka ei joko pidä koirista tai jopa pelkää niitä, staffimme yrittävät loputtomiin voittaa vieraan hyväksynnän. Silloin tilanne saattaa olla melko hermostuttava, kun pitää koko ajan hätistää koiria pois vieraan luota.

Fina tarkkailee poroja porontaljalla

Hedy leikkii kukkulan kuningasta jäälohkareen päällä

Torstain aamulenkillä kohtasimme metsässä yllättävän vieraan. Kun Hedy ja Fina päästettiin irti, ne säntäsivät metsään sellaisella vauhdilla, että tiesin niiden nähneen jotain erikoista. Huusin kurkku suorana niiden perään, mutta ne eivät olleet lainkaan kuulolla. Silmieni edessä ehti jo kulkea filmi, missä koirat ovat hyökänneet jonkin pienen villapallon kimppuun tai juoksevat kuuroina peuran perässä. Filmi katkesi kun koirat palasivat, mutta ne olivat saaneet mukaansa kaverin, kellertäväturkkisen otuksen. Napsautin talutushihnat kaulapantoihin, mutta kaveri jäi parin metrin päähän tarkkailemaan meitä. Kaunis, tuuheaturkkinen kettu oli ihan käden ulottuvilla eikä välittänyt Hedyn ja Finan kiihkeistä haukuista. Eevikin huomasi että jotain outoa on käsillä, ja nuuhki ilmaa kiihkeästi. Rauhoitun vihdoin ja sain otettua kameran esille. Kettu poseerasi tyylikkäänä kuin olisi ennenkin ollut kuvattavana. Onneksi emme vielä ole tavanneet kyitä, vaikka varmaan ne jo ovat liikkeellä.

Koirien uusi kaveri Hannus-metsässä

Ginan jalka on kuulemma parantunut oikein hyvin, mutta en ole päässyt vielä tapaamaan kisakaveriani. Ilmoitin sen kuitenkin jo ensi viikonlopun kisoihin ja yritän ehtiä treenaamaan sen kanssa jossain välissä. Eilisissä Lägin kisoissa teimme Finan kanssa melko hyvää yhteistyötä. Kahdelta peräkkäiseltä hyppyradalta saimme 0-tuloksen eli ns. varjotuplan. Agilityradoilla putken väärän pään kutsu oli taas ylivoimainen, tietty ohjaaja antoi vääriä vinkkejä ja niin meidät hyllytettiin. Yhteistyö oli muuten sujuvaa ja lupaavaa.

Haavereita ja sattumuksia

Kirkkonummen kisoissa 0-tulos ja 2. LUVA

 

 

Ginan palkintolelu

Talo alkaa hiljentyä, kun viimeinenkin vieras eli jalkavammainen esikoinen saatetaan huomenna Las Palmasin koneeseen. Leikattu murtumajalka on vielä kipeä eikä kestä paljoa painoa, mutta keppien ja pyörätuolin avulla hän aikoo selviytyä Helsinki-Vantaan lentokentän jonotuksista ja tarkastuksista. Keskimmäisen murrosikäiset pojat tulivat ja menivät, eikä aina ollut selvyyttä siitä, kuinka monelle katetaan päivällispöytään lautanen. Kun yritimme soittaa perään kysymään missä he viilettävät, usein sai vastauksen ”Puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä”.  Akku näytti loppuvan yllättävän usein, mutta meidän täytyi vain luottaa, että pojat ovat oikeilla teillä. Tiistaina kun vanhemmat palasivat kotiin, huokaisimme helpotuksesta, sillä pojat olivat hoitaneet koulun ja urheilusuoritukset mallikkaasti. Saimme kauniit kiitokset kestityksestä ja majoituksesta. Valitettavasti emme kuitenkaan voineet sanoa ”loppu hyvin, kaikki hyvin”. Tiistai-aamun koirien ulkoilutuslenkillä Gina sai oikean takajalan kintereeseen kaksi syvää viiltoa ja jouduin kantamaan sen metsästä kotiin. Elias rauhoitti Ginan, tutki viillot ja helpotus oli kuitenkin suuri, kun jänteet olivat säilyneet ehjinä. Hän ompeli haavat ja antoi kotiväelle ohjeet jatko-hoidosta. Iltapäivällä vein sitten tokkuraisen ja pakettijalkaisen koiran kotiinsa. Selvittämättä jäi, mistä Ginan tassuhaavat syntyivät, sillä sekä Fina että Hedy riehuivat yhdessä metsässä. Haavat olivat kuitenkin niin teräväreunaisia, että epäilykset suuntautuvat lasinsirpaleisiin. Metsässä oleskelee usein nuorisoryhmiä ja valitettavasti heidän jälkeensä löytyy myös usein rikottuja pulloja. Tämän aamun hyvät uutiset kertoivat, että Gina juoksee ulkona ja sisällä entiseen malliin, eikä ole tietävinäänkään jalan tikeistä.  Ginan on kuitenkin pidettävä ainakin kuukauden verran taukoa hyvin alkaneella agilityuralla. Pari päivää ennen loukkaantumista osallistuimme Kirkkonummen kisoihin ja teimme kaksi 0-rataa, sijoitukset 2. ja 3. Ginalla on nyt 2 luokkanousumerkintää, joten yksi vielä tarvitaan 2.-luokkaan siirtymiseksi. 

Näin pahaa jälkeä syntyi tiistai-aamun lenkillä

 Finan kanssa kisoissa tulee tasaiseen tahtiin joko hylkäyksiä tai puhtaita ratoja. Toissa viikolla lopetin jopa kaksi rataa kesken, kun mistään ei oikein tullut mitään. Tietty minä ohjasin huonosti, eikä Fina ymmärtänyt minne piti mennä, mutta kyllä tuomarin radat olivat harvinaisen epäloogisia ja täynnä ansoja. Päätin että en enää mene kyseisen tuomarin radoille pahoittamaan mieltäni. Sen sijaan eilen illalla juoksimme Finan kanssa iloisina ja vauhdikkaina suosikkituomarin radoilla. Vaikka parilta radalta tuli hylkäys, kokonaissuoritus oli mallikas. Kisakirjaan kirjattiin myös yksi puhdas rata.

Reipas käsipotilas

Turun suunnalta tuli eilen illalla kuvallinen viesti, missä Anna esittelee olkapäästä ranteeseen ulottuvaa vaaleanpunaista kipsiään. Hän oli leikkinyt naapurin tytön kanssa pihalla, kiivennyt omenapuuhun ja pudonnut sitten niin, että käsi vääntyi alle. Onneksi murtuma tuli vasempaan käteen, joten oikea käsi sallii edelleen piirtelemisen ja kirjoittamisen. Anna oli pahoillaan, että tennistreeneissä ei voi nyt lyödä kahden käden rystyä. Anna taitaa kulkea isän jälkiä, sillä hän mursi aikoinaan kätensä koulun pihalla kiivettyään maalitelineen päälle.

Vihdoinkin suksilla

Grande Motten (3600 m) jäätiköltä ei pidä poiketa off-rinteille

Kotikylä alhaalla

Mont Blanc

Tänä talvena en ollenkaan ehtinyt ottaa esille talviurheiluvälineitä. Kerran jo lupaavan säätiedotuksen innoittamana suunnittelin murtomaahiihtoretkeä, mutta jotain meni pieleen meteorologin ennustuksessa, sillä aamu koitti sateisena ja sumuisena. Päätin silloin, että Espoon ladut saavat tältä talvelta jäädä kokeilematta. Läheinen luistinrata oli useamman viikon ajan hyvässä kunnossa, ja ehdimme jo suunnitella perheen yhteistä luistelutapahtumaa. Viikot vierivät, lämpömittari kohosi ja jää suli ja niin luistelutapahtuma muuntui tennisturnaukseksi EVS:n hallissa. Onneksi olimme jo syyskuussa varanneet hiihtomatkan Ranskan alpeille, ja harvoin on lumiloma tuntunut niin ihanalta. Val d’Iseren yläkylässä Tignesissä oli lunta yli metrin ja ylhäällä vuorilla jopa kaksi metriä. Päivisin aurinko lämmitti alarinteet sohjoksi ja värjäsi kasvomme punaisiksi, mutta yöpakkanen palautti taas rinteet laskettelukelpoisiksi. Kuuden tunnin laskettelu, saunominen ja illallinen oli niin rankka päiväohjelma, että viimeistään kello kymmeneltä vaivuimme jo unten maille.

Bernhardilainen toimettomana terassiravintolan terassilla -onneksi.

Touhukas spanieli korjasin terrassin ympäriltä tyhjiä pulloja

Kotona koirat olivat hyvässä hoidossa tarmokkaan Roy-dogsitterin toimesta. Soittooni hän vastasi kaiken sujuvan hyvin, vaikka hän joutuu nousemaan jo klo 6 ulkoiluttamaan koiria, jotta ehtisi Leppävaaraan kouluun. Eevi oli kuulemma ollut hieman rasittava, sillä se oli haukkunut ja pyytänyt ulos vähän väliä. Luulen että se oli ikävöinyt meitä, ja siksi yrittänyt saada Royn huomiota puoleensa. Viimeisenä päivänä Roy soitti, että oli joutunut pesemään alakerran käytävän maton Hedyn ripuloinnin jäljiltä. Poikaparka oli melkein oksentanut, siivotessaan haisevaa läjää. Hän oli myös antanut Hedylle Tylosin-tabletin Eliaksen ohjeiden mukaan, ja niin ripulista ei ollut tietoakaan kun palasimme kotiin. Epäilen että Hedy oli päässyt nappaamaan kaapista possunkorvia, sillä pussin riekaleita löytyi lattialta. Siivoustehtävä ei Royta säikäyttänyt, sillä hän on varannut jo itselleen koiranhoitopestin tuleville matkoillemme.

Me seniorit selvisimme lasketteluviikosta ehjinä, mutta sen sijaan samaan aikaan Andorrassa laskettelulomaa viettävä vanhin poika oli epäonninen. Hän kaatui suojasään pehmittämässä rinteessä ikävin seurauksin. Sääriluun yläosa murtui ja poika kuljetettiin paikallisen sairaalan kautta Jorviin operoitavaksi. Nyt hän makaa alakerrassa toipumassa ja odottelee jalan parantuvan sen verran, että voisi palata omin voimin kotiin Las Palmasiin.

Tammitien toimintakeskuksessa on seuraavat viisi päivää vilkasta. Jalkapotilaan lisäksi tänne majoittuvat Werner, Roy ja Henrik sekä Gina-staffi. Onneksi pojat pystyvät hoitamaan jo melko itsenäisesti koulumatkat ja urheilumenot. Henrikillä on helpointa, sillä hän on homepakolaisena läheisessä Espoonlahden koulussa. Viime vuoden Henrik poti jatkuvaa flunssaa, ja syynä oli varmaan Viherlaakson koulun homeongelmat. Roy kulkee matkat moottoripyörällään, mutta Werneriä pitää varmaan avustaa Kauklahden koulumatkoissa. Ruokavarastot on täytetty ja viiden päivän menu on helposti valmistettavia laatikoita, patoja ja keittoja. Neljän staffin ulkoiluttaminen on melko äänekäs ja villi tapahtuma, mutta yritämme kulkea Hannusmetsän syrjäpolkuja, ettemme pelottelisi muita kulkijoita