Housut pois!

"Yritätkös taas pukea mulle housut jalkaan?"

Hedyllä ja minulla on meneillään ”housut päälle – housut pois” – leikki. Koiraneidon viikko sitten alkanut kiima jättää punaisia tipluja niin lattialle kuin tekstiileihin, ja juoksusuojan eli housujen käyttö olisi nyt ihan välttämätöntä. Hedy antaa minun kyllä kiltisti pukea juoksusuojan päälle, mutta heti käännettyä selkäni kuulen rapsahduksen. Hedy vetäisee hampaillaan tarranauhan irti ja pudottaa housut lattialle. Jos en ehdi uusimaan housujen laittoa, se myös silppuaa niihin liimatun pikkuhoususuojan. Hedy on kyllä yhteistyöhaluinen, sillä äsken kuullessaan minun laittavan housuja valmiiksi se juoksi jopa vastaan. Kohta tavoitellaan ennätystä, housut ovat olleet päällä jo viisi minuuttia. Hedyn seuraava juoksu olisi tämän aikataulun mukaan helmikuun lopulla ja hieman jo suunnittelen keväälle pennutusta.

Palatessamme pohjoisesta kolme viikkoa sitten kotipiha ei ollutkaan viidakko. Nurmikko ei ollut kasvanut lainkaan, vaan korventunut kellahtavaksi matoksi. Kukan varret törröttivät ruskeina tikkuina perennassa. Onneksi en ollut hankkinut paljoa kesäkukkia enkä ollut pyytänyt ketään kastelemaan nurmikkoa. Veden tuhlausta se olisi ollut vain. Säätilan täyskäännös elokuussa on taas saanut pihan viheriöimään, mutta nyt vehreyttä tulee ihasteltua pääosin lasin läpi, kun sadekuuroja tulee tasaisin välein ja kylmyys pakottaa pukeutumaan kuin syyssäähän.

Agilitykentälle palattiin innokkaasti kesälomatauon jälkeen. Finan kanssa onnistumme noin joka toisessa kisassa ja yksi puhdas 0-rata on saatu taas kirjaan merkityksi. Ginaa sen sijaan en ollut tavannut 6 viikkoon saati sitten treenannut sen kanssa. Tauko oli tainnut tehdä meille hyvää, sillä Gina voitti Nummelassa käydyn ensimmäisen kisan ja sai siten jo toisen luokkanousutuloksen. Seuraavalla viikolla olin ilmoittanut sen Kirkkonummelle kolmeen kisaan, mutta kun se sai kolmannen luokkanousutuloksen jo ensimmäisellä kierroksella, emme voineet enää kisata kahta muuta 2-luokan kisaa. Lahjakortit 3-luokan kisoihin odottavat nyt sitä. Kovasti pitäisi kyllä vielä harjoitella, ennen kuin kehtaamme mennä 3-luokan kisoihin. Nyt kun treenit ovat taas säännölliset, ehkä saamme hiottua taitoja ja korjattua virheitä kuten keinun reipasta suoritusta, kontaktien varmuutta ja itsenäistä pujottelua. Rankkoja kolmen kisan päiviä saattaa olla edessä, nimittäin jos ilmoitan molemmat koirat samaan paikkaan, juostavana on kuusi rataa.

Gina voitti Nummelassa ja sai toisen LUVAn

Viikon päästä Gina sai kolmannen LUVAn ja siirron 3-luokkaan

Tammitien korjaustyö junnaa paikallaan. Tammikuun lopussa pidetyssä työmaakokouksessa kerrottiin, että tien levennystyö alkaa maaliskuun alussa. Tien reunalla tonttimme kohdalla kadettiin puut ja meidän käskettiin purkaa aita. Koirille tehtiin takapihalle ulkoilualue siten että  viritimme kevytaidan talon kulmista tontin reunaan. Fina kyllä keksii paikkoja, mistä pääsee läpi ja sitten taas tilkitään koloja. Toisaalta kätevää kun koirat voi nyt päästää ulos takaoven kautta. Eeville tuo haastetta portaissa kulku ja olemme laittaneet askelmiin liukuesteet. Uuden työmaatiedotteen mukaan projekti etenee siten, että vielä pari kuukautta rakennetaan parkkipaikka-aluetta ja vasta lokakuussa aletaan työstää Tammitietä, 8 kuukautta myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta. Koirat pitävät jo työmaan miehiä tuttuina naapureina ja heiluttavat heille häntää lenkille lähdettäessä. Varsinkin kaivinkoneen kuljettaja on tykästynyt Hedyyn, ja mies saattaa jopa pysäyttää koneen ja kivuta alas tervehtimään. Hedy hyppää syliin ja pusuttelee miehen posket märiksi. Ehkä meidän koirat estävät miesten tehokasta työntekoa ja projekti ei siksi pysy aikataulussa. 

 

Eevi, melkein 15 v, Kemijärven tuttavan kuvaamana

Kivenpyörittäjä Fina

Koiratkin kaipaavat lomaa

Hirvasporo on ottanut pihapiirin omakseen

Wuh, wuh! Mustat kuonot painautuvat ikkunalasiin, korvat sojottavat kuin pystykorvalla ja silmät tapittavat porttia. Tällä kertaa hälytys on väärä, sillä ainakaan poroja ei ole näkyvissä. Hedy ja  Fina ovat herkistyneet reagoimaan jokaiselle uudelle äänelle ja kuvittelevat näkevänsä poroja joka paikassa. Kolmisen viikkoa sitten saavuttuamme Räisälän mökille poroperhe asusti pihapiirissämme. Rehevä niitty ja koivuntaimet tarjosivat niille runsaan ruokapöydän. Mökin terassilla oli poronkarvoja, joten niillä on myös ollut rauhaisa ja sateelta suojattu lepopaikka. En ollut oikein varma Hedyn suhtautumisesta poroihin ja pelästyin pahan kerran kun se ensimmäisellä aamulenkillä säntäsi elikoiden perään. Onneksi se ajoi niitä vain lyhyen matkan ja palasi pian kutsusta luokseni. Fina ei ole koskaan ole ajanut poroja muuta kuin näytöksi ja nyt uskoisin porovaaran olevan myös Hedyn kohdalla ohitettu. Muistissa on vielä kesät, jolloin kantaäiti Cessi säntäsi jokaisen poron perään ja viipyi usein tunteja jopa päiviä karkureissuillaan.  
        

Eevi, Fina ja Hedy ovat melkein asuneet pihalla, nurmikolta löytyy aina sopivan varjoinen paikka jos aurinko on paistanut liian kuumasti. Eevi on virkistynyt kun elämään on tullut uusia haasteita, se kulkee ympäriinsä ja haistelee uusia hajuja. Se myös kulkee oma-aloitteisesti rantaa  viilentymään ja väliin ui pienen lenkin. Eräänä päivänä itsepäinen hirvas yritti tulla pihaan ja jopa Eevin mielestä se oli ennenkuulumattoman röyhkeää. Eevi haukahti pari kertaa ja  hölkkäsi hirvaksen perään. Tämä jäi vain tuijottamaan vanhaa rouvaa, ja uskoi komentoa vasta kun Hedy vikkeläjalka tuli hätistämään sen pois.

 Fina on aivan hullaantunut uimiseen  ja mietin jo, pitäisikö meidän ryhtyä harrastamaan vesipelastusta. Hedy pysyttelee turvallisesti laiturilla varsinkin sen jälkeen kun se putosi veteen riekkuessaan Eliaksen sukelluksen perään.Tänään kokeilimme hiekkarannalla, hakisiko Fina ”hukkuvan” vedestä, enkä ollut uskoa että se todella hinasi minut (lähes neljä kertaa painavamman) rantaan.

Fina pelastaa "hukkuvaa"

Liikunta on jäänyt minimiin, ehkä osin helteen vuoksi mutta myös siksi, että jängällä ei ole tarvinnut tehdä voimakävelyä. Hilloja ei edes kannata etsiä pitkien matkojen päästä, koska joka puolelta tulee raportteja hillakadosta. Kävimme kyllä tarkastamassa oman paikkamme Suomun takarinteessä ja siellä oli jonkin verran raakileita. Kiipeäminen Suomulle käy kyllä kuntoilusta ja kun vielä kiipeämme sinne hakemaan kypsyneet marjat, voi kuntoilukalenteriin lisätä uuden suorituksen. Olemme pyöräilleet muutaman kerran, sillä kuljetimme tänne Espoosta vanhat ns. maastopyörät. Niissä on 12 vaihdetta, joista vain 3 toimivaa, joten varsinkin mäkien kipuaminen tuo lisähaastetta. Eräänä hellepäivän aamuna lähdimme uskaliaasti kiertämään Käsmänperää ja kun 41 km myöhemmin palasimme kotipihaan, voimat olivat vähissä ja uupumus melkoinen. Uinti ja tankkaus kuitenkin palautti voimat nopeasti ja mieli oli korkealla.

Hedy, Eevi ja Molla

Eilen saimme vieraaksi paikallisia tuttavia, Eini ja Olavi Alahelisteen. Myös leonberginkoiranarttu Molla tuli kyläilemään. Miehet tekivät pientä remonttia, Eini ja minä seurustelimme ja koirat oleilivat sopuisasti vierellämme. Molla oli käynyt viime kesänä täällä ja näköjään se tunnistettiin luotettavaksi kaveriksi, sillä minkäänlaista nokkapokkaa ei syntynyt. Toisaalta koirat eivät myöskään leikkineet yhdessä, enemmänkin ne oleilivat sivistyneesti kavereina.

Muutama sadepäivä tuntui virkistävältä vaihtelulta ja jaksoimme tehdä erilaisia kunnostustöitä. Maalasin tuvan seinähirret valkokuultoisella paneelilakalla ja sisänäkymä muuttui ihmeen raikkaaksi. Mäntyhirret patinoituvat vuosien kuluessa kovin punaisiksi ja kokonaistunnelma jotenkin tunkkaiseksi.

Eilen haimme Pyryn ja Annan Rovaniemen lentokentältä ja heidän kanssaan vietämme viimeisen lomaviikon. Tänään helle helli lapsivieraita varsinkin Kälkäjänsaaren hiekkarannalla. Kun mittari kipusi iltapäivällä lähes 30 asteeseen jouduimme jo hakemaan viilennystä sisätiloista. 

Anna ja Pyry leikkiivät Hedyn ja Finan kanssa Kälkäjän hiekkarannalla

Ylihuomenna laitamme mökin talviteloille, pakkaamme kimpsut ja kampsut ja matkaamme muutamaksi päiväksi Hossaan. Sitten ajamme lopulta Espooseen, missä varmaan piha on viidakkona ja ruokottomana odottamassa siistijöitä.

Sukkulointia

Tähänastiselle kesän vietolle on ollut tunnusomaista sukkulointi Suomenmaan eri paikkakunnille. Reissailun aloitus oli kesäkuun yhdistetty kisa- ja mökkimatka pohjoiseen. Sitten olikin juhannusmatkan vuoro, tällä kertaa Jäppilään Sarin ja Riston kesäpaikkaan. Hetken ehdimme hengähtää ja sitten taas pakattiin laukkuja Heinolan matkaa varten ja pari päivää sitten palattiin Korppoon saaristosta Jukan mökiltä. Aina kun laukut on otettu esille, koirat ovat asettautuneet tarkkailuasemiin ja yrittäneet päätellä, onko kyseessä sellainen matka, minne ne pääsevät mukaan. Reissustaffit lähtevätkin useimmiten mukaan, vain tuttavien mökille Heinolaan matkasimme ilman niitä. Kun vierasjoukossa on muutama koiraherkkä henkilö, on rennompaa kyläillä kun ei tarvitse koko ajan toppuutella koirien innokasta tuttavuudentekoa. Staffit kun yrittävät valloittaa jokaisen ihmisen ja varsinkin sellaisen, joka on varautunut ja torjuva. Juhannuksena sen sijaan koirat juhlivat ihmisten mukana täysivaltaisina vieraina. Isäntäväen Gina oli riemuissaan saadessaan kavereita. Tummien staffityttöjen joukossa valkoinen Voitto-parson oli ulkonäöltään kuin ”se joka ei kuulu joukkoon”, mutta luontevasti se pyöri laumassa mukana. Sitä tosin tuntui kiinnostavan enemmän peuran jälkien haistelu kuin tyttöjen kanssa seurustelu.

Jäppilässä Anna hoitaa Eeviä

 Korppooseen Eevi, Fina ja Hedy otettiin ilman muuta mukaan jo ihan Voitonkin iloksi. Koirat taitavat muistaa paikan edellisistä reissuista, sillä jo laiturilla Eevi yritti omin päin kivuta veneeseen. Saaressa oli rento meininki, rantakalliolla haukuttiin uimareita, metsästä etsittiin käpyjä ja Voiton johdolla tutustuttiin metsäpolkuihin. Ruoka maistui aina paremmalta toisen kupista ja lelut vaihtoivat omistajaa joustavasti. Ainoa nokkapokka syntyi, kun muurinpohjalettua yritettiin jakaa tasapuolisesti Finalle ja Voitolle.

Hedyä hieman jännitti avomeriretkellä

Voitto taituroi kajakin kannella, mutta Hedy pysyttelee turvallisesti rantakalliolla

Huomenna taas pakataan laukkuja ja koirilla on stressin paikka. Kun illansuussa pyydämme niitä hyppäämään autoon, voisi kuvaannollisesti kuulla helpotuksen huokauksen. Pasilan autojuna-asemalla ajamme auton junaan ja sitten odotamme tunnin verran makuuvaunujen saapumista. Hytissä Eevi, Fina ja Hedy ottavat oitis makuuasennon, josta noustaan vasta 12 tunnin kuluttua junan pysähtyessä Rovaniemen asemalla. Vielä puolentoista tunnin automatka ja sitten saadaan kirmata Piilopirtin niityllä poronjälkiä haistellen.

Pitempien vierailujen välissä tein myös päiväretken Janakkalan agirotu-tapahtumaan. Kisakoirina olivat Gina ja Fina sekä koirapoikana Henrik. Matkapäivä oli uuvuttavat mutta mukavien ihmisten ja haastavien kilpailujen ansiosta antoisa. Ensimmäisessä kilpailussa tuli hylkäys, kun epätarkan ohjauksen vuoksi Fina sujahti väärään putkeen. Hyvä mieli jäi kuitenkin sujuvasta radasta. Ginan ensimmäisellä radalla tuli pari kontaktivirhettä, mutta sekin oli lennokas ja vauhdikas rata. Pitkän odotuksen jälkeen (aikataulut pettivät pahan kerran) pääsin kisaamaan Ginan kanssa toista rataa. Maaliin tullessani kuvittelin tehneemme puhtaan radan, mutta olin vedättänyt koiraa niin, että se oli ohittanut yhden hypyn. Hukkasin näköjään pelivälineeni.  Kun Finan vuoro oli n. klo 21, olin itse jo aivan uupunut. Jostain kuitenkin löytyi ylimääräisiä panoksia ja teimme hienon virheettömän suorituksen. Sijoitus 10 parhaan joukkoon 75 koirakon kisassa oli myös hieno.

Jane ja Hedy ovat nyt bestiksiä

Of Greenline Heartbeat "Alma" kävi kylässä

Pohjoisen terveiset

Päätin vihdoin toteuttaa haaveeni lähteä Saariselälle kesäkuun alussa järjestettäviin Yöttömän yön agilitykisoihin. Jotta olisin saanut pitkän kisamatkan kuulostamaan jotenkin järkevältä, ehdotin Eliakselle että yhdistäisimme matkaan myös käynnin Kemijärven mökillä. Siellä olisi juuri nyt kevät parhaimmillaan ja paras aika korvasienien poimimiseen. Pientä remonttiakin oli sovittu tehtäväksi Olavin kanssa. En silti saanut miestä vakuuttuneeksi matkan tarpeellisuudesta. Hän ei nähnyt mitään järkeä siinä, että matkaisin kauas pohjoiseen koirien kanssa, pääkaupunkiseudulla kun on aivan tarpeeksi kisoja. Toivoin kuitenkin miehen mielen muuttuvan päivien edetessä ja tein varaukset hotelliin ja junamatkalle. Ilmoitin kisoihin sekä Finan että Ginan, molemmat kaikkiin 8 kisaan eli yhteensä 16 kisaan. Gina oli juuri noussut 2. luokkaan, joten oli mukava päästä sen kanssa kokeilemaan toisen tasoluokan ratakuvioita. Kun Kanarialta kesän viettoon saapunut Mika-poika halusi tulla mukaan Piilopirtille matkasta, syntyi lisää järkeviä perusteita lähteä pohjoiseen.

Teimme koiravaihtokaupat; Gina haettiin matkakumppaniksi Finalle samalla kun Eevi ja Hedy majoitettiin Ginan kotiin. Matka yöjunassa oli Ginan ensimmäinen, ja siksi hieman jännittävä. Konduktorin koputus hytin ovelle säpsäytti, mutta kun hän kutsui Ginan luokseen ja rapsutti sitä korvan takaa, jännitys laukesi. Pian Gina kiepsahti Finan viereen ja nukkui siihen asti, kun oli aika astua Rovaniemen asemalaiturille. Matkasimme ensin Kemijärvelle, sillä kisat alkaisivat vasta viikonloppuna eli perjantai-iltana. Ehdimme grillata pihvit kesäkeittiössä, saunoa ja nauttia puoleenyöhön asti paistavasta auringosta. Mökkiniityllä kukkivat kullerot, koivut olivat heleän vihreitä ja järvi peilasi vastapäiset vaarat sen tyyneen pintaan.

Helle saatteli meitä Saariselälle, mutta olin pakannut myös mukaan vaatetta sään viilenemisen varalta. Perjantai-illan kisat alkoivat Ginan osalta lupaavasti, sillä se voitti ne molemmat. Toinen voitto oli jopa 0-tulos,  ja niin oli ansaittu jo ensimmäinen luokkanousulupa. Ginan kisatessa Fina varasti eväslaukusta possunkorvia ja ne taisivat painaa vatsassa niin, että se omalla radallaan pudotteli rimoja. Lopulta kartturinkin ohjaus herpaantui ja hyppy väärälle esteelle aiheutti hylkäyksen. Seuraavana päivänä kaivoin jo pitkähihaisen puseron ja pitkät housut laukusta, sillä lämpömittari kohosi nipin napin 9 asteeseen ja sadepilviä keräytyi taivaalle. Kisaajille viileä sää oli jopa parempi kuin tukahduttava helle, ja sillä juostessa pysyi hyvin lämpöisenä.  Toisena kilpailupäivänä sijoituimme Ginan kanssa palkinnoille lähes joka kisassa. Myös Finan kanssa alkoi löytyä yhteinen sävel ja tulokset paranivat kerta kerralta. Kolmantena päivänä Gina keskittyminen herpaantui, mutta Fina jatkoi hyvällä mallilla. Lopulta saavutimme kolme puhdasta eli 0-rataa ja viimeisessä kisassa sijoituimme toiseksi. Kisa-ahkeroinnin lisäksi ehdimme nauttia tunturimaisemista ja kiivetä Kaunispäälle sekä kiertää luontopolku.

Palasimme vielä Kemijärven mökille pariksi päiväksi. Pihaan kurvattuamme Mika riensi varoittamaan, ettei koiria kannattaisi heti päästää ulos. Mökkirannan pienelle lahdelle oli kokoontunut 24 laulujoutsenta. Valkoiset kookkaat linnut uiskentelemassa aivan laiturin edessä esittivät käsittämättömän hienoa näytelmää.  Tuijotimme siinä toisiamme varmaan yhtä ihmeissämme. Autosta ulos päästyään koirat ryntäsivät rantaan haukkumaan outoja naapureita. Kun linnut läiskyttivät siipiään ja ääntelivät, koirat hiljenivät nopeasti ja poistuivat hämillään rannalta. Hieman myöhemmin portin pielessä liikkui jotain harmaata ja koirat juoksivat urheasti tutkimaan outoa liikkujaa. Urosporon tarvitsi vain liikauttaa komeaa sarvikruunuaan, ja niin koirat palasivat häntä koipien välissä luoksemme. Mika oli löytänyt metsälenkillä korvasieniä ja opasti meidät aarteiden jäljille. Saimme ämpärillisen sieniä ja vielä seuraavana päivänä toisen mokoman. Poiminen on jännittävää ja mukavaa, mutta sienien valmistaminen syötävään kuntoon ei niinkään mukavaa. Kun ensin siivoaa sienet, ryöppää ne runsaassa vedessä kahdesti ja  huuhtelee ne huolella, aikaa ja vaivaa tulee poimimiseen verrattuna monenkertaisesti. Herkullisen maun ansiosta vaivaa kannattaa kuitenkin nähdä. Viimeisenä iltana lämmitimme vielä savusaunan ja viimeistään siellä juoksuista rasittuneet lihakset rentoutuivat.

Kun vein Ginan kotiinsa, Hedy tuli ovella vastaan häntä antennina ja jäykkäjalkaisena. Se käyttäytyi kuin talon omistaja ja piti Ginaa tunkeilijana. Hetken kuluttua tilanne kuitenkin laukesi ja Hedy tajusi emännän tulleen takaisin. Villien hyppytervehdyksien ansiosta sain kunnon tärskyn huuleen. Eevi oli piristynyt uusista virikkeistä ja reippaillut poikien kanssa lenkillä. Werner arveli, että Eevillä on vielä pitkälti elinaikaa jäljellä, kun se on niin pirteä. Toivotaan näin!

Vajaan viikon pituiseen matkaan mahtui monenlaista maisemaa, säätä, seikkailua ja löytöretkeilyä. Aina ei tarvitse lähteä kaukomatkalle elämyksiä hakemaan, tämän alkukesän elämysmatka koettiin pohjoisessa.

Lumiläikkiä vielä kesän alussa

Kaunispäältä näkyi kauas

Kakkosluokkalainen Gina

Palkintojen jako klo 00.20
Ginan voitto, 0-tulos ja LUVA

Palkintopöytä

Fina valitsi palkinnoksi pehmolelun

Laulujoutsenet mökkirannassa, puolet laumasta

Metsälenkiltä löytynyt saalis