Kevään harmeja

Muutamia viestejä kyykäärmeistä oli jo kantautunut korviini, mutta tänä aamuna pääsin itse todentamaan kyyvaaran. Eevin ja Finan ulkoilutuslenkki kulkee Hannusjärven metsässä pirunpellon eli kivikon yli, mutta kun tiedän alueen olevan käärmeiden suosikkipaikka, vaihdan lenkkiä heti lämpimien ilmojen saavuttua. Tänä aamuna Elias ehdotti kiertoreittiä, mutta sekin kulki kallioiden yli. Kuljin maata tarkkaillen ja ehdin juuri sanoa, että täälläkin voi olla käärmeitä, kun Elias komensi Eeviä pysymään paikoillaan. Hänen jalkojensa edessä makasi kyy, ja Eevi oli juuri juossut sen vierestä. Otin Finan kiinni ja ehdimme nähdä miten kyy luikerteli kiven alle. Koko loppumatkan kuljin katse maahan naulittuna ja sydän pamppaillen. Tästedes täytyy kiertää kaikki kalliot, mutta kyllähän käärmeet viihtyvät myös varvikoissa. Varminta olisi tietty pitää koirat kytkettyinä, mutta taidan silti ottaa riskin ja antaa niiden juosta vapaana. Koira ei reagoi liikkumattomaan käärmeeseen, sillä se ei eritä minkäänlaista hajua. Mutta jos koiran eteen osuu luikerteleva käärme, takuulla se nuuhkaisee sitä uteliaana ja saa piston ehkä kuonoonsa. Elias tosin rauhoittelee, että suurin osa koirista selviää käärmeenpuremasta hyvin, ehkä 1 % joutuu hengenvaaraan. Vaikka niin olisi, purema aiheuttaa kuitenkin kipua ja turvotusa ja vaatii nopeaa hoitoa.

Punkkeja on jo runsaasti liikkeellä ja koiralle kannattaa joko hankkia punkkipanta tai sivellä turkkiin punkinestoainetta. Oikeastaan punkin levittämä borrelioosi on pahempi vaiva kuin käärmeenpurema, siitä voi saada elinikäisen sairauden. Kun koirat makailevat meillä sohvalla ja sängyssä, pitäisi muistaa hoitaa punkkiesto erityisen huolellisesti. Mutta, miten se sanonta suutarin lapsista menikään

Kun pihamaa on taas paljaana lumen sulettua, Finan kivihullutus on päässyt vauhtiin. Isojen kivien pyöritys aiheuttaa vain haittaa hampaille, mutta pieniä kiviä se kantaa suussaan. Ne paljastuvat oikeastaan vain Finan eleistä, se yrittää olla niin huomaamaton, että herättää käytöksellään huomiota. Pelkään että se joskus nielaisee kiven ja sitten olisi taas leikkaus edessä.

Ginan astutuksesta on nyt kaksi viikkoa, mutta tässä vaiheessa ei mitään ulkoisia merkkejä mahdollisesta tiineystä voi nähdä. Roy tosin sanoi, että Gina syö ihan hirveästi, mutta koirilla voi olla muutenkin syömis- tai syömättömyyskausia. Eläinlääkäri Minna Viitanen taas sanoi, että hän pystyy toteamaan tiineyden 25 päivää astutuksen jälkeen. Voisin siis viedä Ginan hänen tutkittavakseen jo toukokuun 10. päivän tienoilla. Jännitystä siis riittää vielä pari viikkoa.

Andy kävi kylässä

Pitkänä perjantaina Gina tuotiin meille pariksi päiväksi hoitoon, mutta vierailu venyikin kymmeneksi päiväksi. Tavatessamme viime viikolla huomasin Ginan juoksun olevan tulollaan ja jo seuraavana päivänä löytyi lattialta veripiskoja. Tällä kertaa päätin valmistautua astutukseen hyvissä ajoin ja pyysin Eliasta ottamaan verinäytteen progesteronimääritystä varten jo torstaina eli kiiman kuudentena päivänä. Kun tulos perjantaina ilmaantui sähköpostiin, aikataulut saivat uuden järjestyksen. Progesteroniarvo oli lähes kuusi, mikä tarkoittaa että narttu on valmiina astutukseen. Soitin saman tien Thealle ja kyselin hänen aikataulujaan. Hän oli menossa sairaalaan ystävää katsomaan, joten astutus onnistuisi vasta seuraavana päivänä. Pian taas puhelin soi ja Thea lupasi tuoda Andyn meille illalla.

Andyn ja Ginan tapaaminen ei näyttänyt lupaavalta. Neito ärhenteli, jos sulho yritti tulla liian lähelle. Andy ymmärsi yskän ja pysytteli etäällä. Sitten kuitenkin luonto alkoi sanella käyttäytymisen kuviot. Gina aloitti rakastavaisen perinteisen juoksuleikin ”ota kiinni jos saat” ja Andy juoksi hurmioituneena perässä. Kun väsymys pysäytti rakastavaiset, läheisyys ei ollutkaan enää pelottavaa ja Gina salli Andyn hypyt. Kun suositusten mukaan astutus pitäisi toistaa vielä kahden päivän päästä, järjestettiin lempiväisille treffit tämän päivän aamuksi. Ei nytkään ollut neito heti suostuvainen, mutta Andyn kärsivällisen vokottelun jälkeen astuminen onnistui.  Nyt toivotaan parasta ja odotellaan viitisen viikkoa, jolloin ultrauksella voidaan todeta onko pentuja tulossa.

JOS  astutus tuotti tuloksia, JOS pentuja syntyy, laskettu aika olisi kesäkuun 11 – 15. päivä. JOS kaikki menee hyvin, pennut olisivat luovutusvalmiita elokuun toisella viikolla. JOS pentuja syntyy, niillä on lupaavat lähtökohdat. Andy on komea ja hyvätapainen staffiuros, Gina viehättävä ja suloinen staffityttö.
Tämän aikataulun mukaan ei matkoja kannata suunnitella ja jopa Agilityn SM-kisat pitäisi jättää väliin. No, aikataulut vahvistuvat toukokuun puolenvälin jälkeen.

Gina muutti äsken takaisin omaan kotiin Laaksolahteen. Meillä on oudon hiljaista, kun ilopilleri ja touhupetteri lähti Sarin matkaan.  Eevi ja Fina taitavat ikävöidä tyttöä.  Gina on ollut koko päivän vaisu, se taas taitaa ikävöidä Andyä.

Laumadynamiikkaa

Kun vastasin eilen illalla kännykkääni, siellä oli itkuinen pojan ääni: "Mulla on niin ikävä Eeviä".  Terapiakoira Eevi oli ollut Turussa Pyryn ja myös Annan ilostuttajana jo kaksi viikkoa ja nyt oli ollut aika palata kotiin. Eevi oli nukkunut Pyryn sängyn vieressä joka yö, katsonut sohvalla pikkukakkosta ja pyörinyt perheen jaloissa terhakkaana. Kun nyt Pyrylle oli tulossa kotiin hoitaja, ei koiran pito enää sopinut kuvioihin. Kaiken kaikkiaan Eevin pariviikkoinen vierailu oli tehnyt hyvää koko perheelle. Lapset saivat nähdä, että koiran pito ei ole pelkkää hyväilyä ja leikkiä, vaan siinä on myös paljon velvollisuuksia. Vanhemmat kertoivat ulkoilleensa enemmän kuin normaalisti ja löytäneensä ympäristöstä hienoja ulkoilualueita.

Eevi ei ollut ollenkaan ikävöinyt pois, päinvastoin se oli tuntunut nauttivan keskipisteenä olemista ja riehaantunut jopa leikkisäksi. Jukka kertoi, että se oli juossut metsässä kuin nuori hirvi ja riekkunut liikunnan iloa. Ikä kuitenkin painaa sen verran, että yritys ottaa Eevi lenkkikaveriksi typistyi lopulta vain kävelyksi, sillä se alkoi parin kilometrin jälkeen jättäytyä lenkkeilijän vauhdista.

Fina oli Ranskan matkamme ajan Ginan kaverina Laaksolahdessa. Viikko oli mennyt hyvin ja koirat olivat leikkineet ja muutenkin käyttäytyneet sievästi. Ainoa seikka, joka oli saanut isäntäväen hermostumaan, oli Finan kenkien piiloitusmania. Kerran Sarin lenkille lähtö meinasi tyrehtyä siiihen, ettei toista lenkkaria löytynyt millään. Hän oli jo vähällä lähteä lenkkariostoksille ja laskuttaa meitä uusista kengistä. Jostain nurkasta lenkkari kuitenkin onneksi löytyi. Tunnistan kyllä tilanteen, sillä monta kertaa jonnekin tärkeään menoon lähtö on viivästynyt, kun olen kulkenyt ympäri taloa yksi kenkä jalassani etsien sen paria.

Koirien erillään olon aikana tuli selväksi, että Eevi on lauman vahva johtaja. Fina oli yksin ollessaan kuin maansa myynyt, makoili apeana pedillään, ei vahtinut sohvalta ohikulkijoita, ei kimittänyt lenkille lähdössä eikä etsinyt metsässä keppejä. Korkeintaan se keräili kuusenkäpyjä. Nyt kun Eevi on taas mukana, lenkillä on ainakin kolme keppiprojektia. Fina on aina ollut emonsa seurassa,  enkä ole varmaankaan vieroittanut sitä kunnolla pentuaikana.  Toisaalta koira osaa myös ikävöidä kaveriaan ja ymmärtäähän sen, jos ei aina leikinaiheita löydy yksin ollessa.

Yhdessä taas

Terapiakoira

Meillä on niin hiljaista, että välillä täytyy tarkistaa, onko Fina kotosalla. Se makailee sohvalla tai pedissään enimmäkseen ja tuntuu kuin se ei osaisi edes leikkiä eikä haukkua ohikulkijoita ilman Eevin opastusta. Fina kaipailee aivan selvästi Eeviä, joka lähti perjantaina Turkuun Pyryn terapiakoiraksi. Itse arvelin että Eevi saattaisi ikävöidä kotiin, mutta yllätyin Eevin terveisistä. Se nauttii vierihoidosta, keskipisteenä olemisesta ja ylenpalttisesta huolenpidosta.

Väsymätön rapsuttaja

Pyörätuolileikkiä

Pyryn elämä on seuraavat pari kuukautta hyvin rajoittunutta, sillä reisiluun murtuma on istuttanut hänet pyörätuoliin. Kaksi viikkoa sitten aurinkoinen ja iloinen laskettelupäivä sai surullisen lopun, sillä Pyry kaatui hississä, raahautui kapulan kiskomana eteenpäin sillä seurauksella että reisiluu murtui säpäleiksi. Onnettomuus tuntuu turhalta, sillä jos hissipoika olisi ollut paikalla hoitamassa tehtäviään,  hänen olisi pitänyt heti pysäyttää hissi, jolloin kapula olisi irronnut. Nyt valvoja oli mennyt kahville, ja lopulta joku laskettelija oli ehtinyt apuun pysäyttämään hissin. Isä Jukka oli juuri tulossa rinnettä alas ja syöksyi onnettomuuden nähtyään nostamaan pojan syliin ja kuljettamaan alas. Sylissä Pyry oli hokenut:  ”Isä, onhan tämä unta”. Ensiapu saatiin äidin antamana, kuljetus Tyksiin järjestettyä melko nopeasti ja reisi hoidettua vetoon. Maanantaina se leikattiin ja naulattiin, ja Pyry pääsi jo parin päivän päästä kotiin ja loppuviikosta kouluun. Pojan kärsivällisyyttä kyllä koetellaan, sillä pyörätuolilla ei joka paikkaan kotonakaan pääse ja apua tarvitaan ihan tavallisissa asioissa. Oli heti selvää, että  Pyryn toivomus Eevin tulosta toteutettaisiin. Toisallta perhe saa nyt myös totutella koiran pitoon, kun suunnitelmissa on koiran hankinta parin vuoden päästä.

Fina on palautunut sairastelun ja leikkauksen jälkeen entiselleen tai jopa palannut nuoruusvuosien tasolle. Se on leikkinyt Eevin kanssa, mitä ei muistaakseni ole tapahtunut aikoihin. Eilen olimme puolentoista kuukauden tauon jälkeen kisaamassa ja saalistimme kolme hylkäystä. Fina oli kuin kanuunan kuula radalla, syöksyi sellaisella vauhdilla eteenpäin, että saatoin vain yritellä takaapäin ohjausta. Tietty olen itse varmaan tauon aikana taantunut ja kolmen viikon pituinen flunssa on vienyt voimia, mutta yhteistyöstä ei eilisillä radoilla ollut tietoakaan.

Onnea 3-vuotiaille!

Eilen olisi oikeastaan ollut H-pentueen kolmevuotispäivä , sillä vuonna 2009 ei ollut karkauspäivää. Puhun edelleen pennuista, vaikka kolmevuotiaat ovat parhaassa iässään olevia aikuisia koiria. Sen saimme kokea viime viikolla, kun Gina oli meillä hiihtolomahoidossa. Ensimmäisen vuorokauden hössötyksen jälkeen sen päivärytmi vakiintui, eikä sen enää tarvinnut joka minuutti yrittää saada kaikki mahdollinen hyöty vierailusta. Ainoastaan ulkoilulenkit olivat lievästi sanoen työläitä. Matkalla metsään se veti hullun lailla kielloista huolimatta ja metsässä se villiintyi niin, ettei osannut päättää riehuisiko Eevin vai Finan kanssa. Kun nämä kaksi aloittivat keppileikin, Gina hyppeli kuin heinäsirkka ympäri ja yli, peesasi väliin Finan selässä ja kimitti hurjana. Jos lähistöllä olisi ollut muita koiranulkoiluttajia, he varmaan olisivat äkkiävaihtaneet kulkureitin poispäin. Kotiinpäin mentäessä Gina sitten käveli hienosti vetämättä. 

Gina on tottelevainen ja tarkkaavainen koira, myös hyvin seurallinen. Se tahtoo istua sylissä, kun teen tietokoneella töitä, se kiepauttaa itsensä ihmisen kylkeen sohvalla ja öisin painautuu nukkumaan polvitaipeeseen. Puolessa välissä viikkoa Fina ja Gina vaihtoivat leikkimoodiin. Matot olivat kasassa, sängynpeitto rutussa sekä ja huonekalut vinksallaan kun äiti ja tytär peuhasivat. Niillä on aivan mahdottoman hyvä ote leikkiin, jos toinen väsyy tai hermostuu, toinen lopettaa heti. Useimmiten Gina oli aloitteentekijänä, mutta usein myös Fina esitti leikkiinkutsun. Finan leikkisyys saattaa jopa johtua sterilisaatiosta, sillä usein nartut saavat kuin uuden nuoruuden leikkauksesta toivuttuaan.

Gina pääsi myös tuuraamaan Finaa treeneissä ja ihmettelin taas kerran, miten nopeasti se oppii uusia kuvioita. Teimme sen kanssa jo vaativia rataharjoituksia ja itselläni oli tekemistä, jotta pystyin ohjaamaan sitä oikein. Lauantaina kokeilimme taas kisarataa, nyt Ojangon uudessa koiraurheilukeskuksessa. Gina oli mahtava, liikkui ja irtosi hyvin, mutta sai yhden kieltovirheen muurin ohittamisesta. Videosta näkee hyvin, että virheen teki kyllä ohjaaja, jonka rintamasuunta oli hetkeksi kääntynyt ohi muurin. Gina reagoi salamana ohjaukseen ja siitä mietä rangaistiin. Silti kolmas kisarata ja vain yksi virhe oli lupaavaa, ja uskoisin että puhdas suoritus ja ensimmäinen nousu-0 ovat käden ulottuvilla.

Kenkämittari

Toipilas

Kun palasimme äsken  hiihtolenkiltä, Fina tuli ovella vastaan häntä viuhuen ja kenkä suussa.  Eihän siinä yleensä mitään tavatonta olisi, mutta tänään se oli merkki siitä, että Finan elämä alkaa taas olla mallillaan. Perjantaina Fina ei katsonutkaan kenkiin, ei syönyt, ei hyppinyt, se vain tärisi ja seisoi kumarassa. Edellisenä iltana olimme olleet treeneissä,  eikä Fina ollut osoittanut minkäänlaisia sairausoireita, päinvastoin se oli ollut innokas ja vauhdikas tuttuun tyyliin. Perjantaiaamuna se ei  kuitenkaan ollut halukas lähtemään treeneihin, mutta arvelin sen vain oikuttelevan kovan pakkasen vuoksi. Sporttikoirahallilla totesin, että nyt eivät asiat ole kohdallaan, vaan  Fina on kovasti sairas. Kotona  Elias tutki sen:  kuumetta 39,7, vatsa hieman aristava, mutta  ei mitään selvää löydöstä. Hän arveli kuitenkin, että Finalla saattaisi olla kohtutulehdus, koska kiimasta oli vain kolme viikkoa. Fina sai antibioottipistoksen, jonka vaikutuksesta se hieman piristyi. Iltapäivällä se oli kuitenkin niin huonokuntoinen, että lähdimme viemään sitä Yliopistolliseen eläinsairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Päivystävä eläinlääkäri totesi, että kuume oli laskenut, veriarvot olivat normaalit, mutta näki ultrassa kohdunsarvissa olevan ylimääräistä nestettä. Hän teki  saman diagnoosin kuin Elias, mutta arveli ettei leikkauksella ollut kiirettä, kun koira tuntui muuten hyväkuntoiselta.

Staffin korkea kivunsietokyky ja reippaus on jopa vaaraksi,  sillä se saattaa johdatella eläinlääkäriä harhaan. Eläinsairaalassa se hyppäsi eläinlääkärin syliin, nuoli häntä ja kinusi kiitospalaa ultrauksen jälkeen eli käyttäytyi kuin terve eläin. Mutta kun omistaja tietää, miten eläväinen ja vilkas koira olisi terveenä, hälytyskellot alkavat soida.  Siksi Elias näki parhaaksi leikata Finan kotona, ja niin aloimme illansuussa valmistella sitä leikkauskuntoon.  Vastoin olettamuksia alkavasta kohtutulehduksesta, Finalla olikin pitkälle kehittynyt märkäkohtu. Normaalisti lyijykynän paksuiset kohdunsarvet olivat nyt parin sentin paksuisia makkaroita täynnä märkää. Jos leikkausta olisi siirretty vaikka seuraavaan päivään, selviytymisriski olisi suurentunut huomattavasti. Nyt leikkaus sujui ongelmitta, ja parin tunnin kuluttua Fina oli jo jalkeilla. Tietty sillä oli kipulääkityksestä huolimatta paha olla, mutta yöllä se jo yritti hypätä viereeni nukkumaan. Aamulla tehtiin pihalla jo pieni kävelykierros.  Suurimman osan päivästä se kuitenkin nukkui, eikä suostunut syömään kuin houkutellen. Puolikas nakkimakkara ja pari lipaisua vettä oli päivän annos. Illalla käveltiin jo pieni rauhallinen lenkki, mikä selvästi piristi potilasta. Niinhän ihmispotilaatkin patistetaan liikkeelle nopeasti leikkauksen jälkeen.  Kun tänään Finalla oli jo vanhat kujeet,  kenkä suussa ja häntä viuhuen, totesimme toipumisen edistyneen hienosti.

Leikkaus laittaa Finan kuuden viikon sairauslomalle, ja tietty kevään agilitykilpailuohjelma menee uusiksi. Gina on tervehtynyt kennelyskästä ja pääsee nyt treeneihin äitinsä sijalle. Käymme  myös joissakin lähiseudun kisoissa, kunhan estevarmuutta saadaan lisättyä.

Gina kisaradalla

Ginan virallinen kisaura on nyt korkattu, ja kaksi kilpailua on jo takana. Vaikka kisakokemusta on rutkasti, ensimmäinen kisa alokkaan kanssa oli hurjan jännittävä. Ginaa jännitti myös, kun piti selvitä reissusta ihan yksin ilman äiti-Finan tukea. Jo matkata kasvattajan autolla Hyvinkäälle oli niin stressaava, että pahoinvointi yllätti. Kisahallin melske, kisakavereiden haukut, tuomarin vihellykset ja kaiuttimien pauhu sai ensikertalaisen laittamaan tassut tanaan jo ovella. Gina kuitenkin asettui lähtöviivalle hienosti odottamaan lähtölupaa. Pari ensimmäistä hyppyä sujuivat lennokkaasti, mutta kun piti sujahtaa mustaan mutkapussiin, epäusko valtasi kisakaverin. Kun vielä ohjaaja seisoi suuaukon edessä, ei Ginan mielestä putkeen voinut kerta kaikkiaan mennä. Ei, vaikka ohjaaja kuinka maanitteli. Hylkäyshän siitä tuli, mutta onneksi saatiin rata suorittaa loppuun harjoituksenomaisesti. Se sujuikin putkiongelman jälkeen virheettömästi ja suoritus antoi jo lupauksen tulevasta. Toinen rata kisattiin viime lauantaina, eikä siinä enää putket kiusanneet. Puhdas eli 0-rata oli aivan hilkulla, vain ohjaajan huolimaton linjaus veti Ginan hieman ohi estelinjan ja siitä kirjattiin viisi virhepistettä. Kerrassaan lupaavaa yhteistyötä, ja nyt tutkiskelen jo innokkaana ykkösluokkien tulevien kisojen aikatauluja.

Samaisena lauantaina Fina osallistui 3-luokan kisaan, mutta keskeytin suorituksen puomikontaktilta loikkauksen vuoksi. Olisi ehkä kannattanut jatkaa, sillä olisimme voineet voittaa kisan virheestä huolimatta. Kisasta nimittäin ei tullut yhtään tulosta. Ei me kisaajat nyt noin huonoja olleet, kyllä tuomarin ratasuunnitelmassa olisi ollut harkinnan paikka. Nyt Finalla on pakollinen kisatauko, sillä se aloitti juoksut viikonloppuna. Saamme kuitenkin treenata ainakin joissain halleissa, kun Finalle puetaan pöksyt jalkaan.

Pitkä ja sitkeä flunssa on haitannut omaa liikuntaa, mutta nyt tuntuisi kuiva yskä hellittävän. Eilen osallistuin seuran järjestämään juoksutekniikkakouluun ja se oli samalla hyvä kuntotesti. Jos olisin tiennyt, miten rankka harjoitus se oli, en ehkä olisi uskaltautunut mukaan. Jälkeenpäin oli mahdottoman hyvä mieli, aivan kuin olisin tehnyt urotyön itselleni. Teimme lähtöspurtteja makuulta tai istuma-asennosta nousten, spurttasimme sivujuoksua eri suuntiin, pujottelimme vauhtia kiihdyttäen ja teimme punnerruksia juoksun välillä. Melkoiset sulkeiset.  En hengästynyt kovinkaan pahasti, jalat toimivat ikään nähden hyvin eivätkä menneet maitohapoille, siis positiivisen mielialan tuottavat sulkeiset.

Kisareissulla tuli tehtyä hankintoja eli ostin Finalle uuden manttelin. Se on huovutettua villaa, erinomaisen hyvin muotoiltu ja joustava. Villaan ei lumi tartu kovin pahasti ja villa kuivuu nopeasti. Merkittävä  parannus fleecemantteliin, joka kerää lunta vatsakappaleen alle ja kastuu märäksi lenkin aikana. Eeville on jo luvattu uusi villamantteli.

Rutiinit

Rutiinit ovat tärkeitä, kunhan ne eivät hallitse koko elämää. Ne jäsentävät sopivasti niin kaksijalkaisten kuin nelijalkaisten päivän. Aamurutiinit ovat meidän perheessä ehkä säännöllisimmät, vain pientä joustoa tilanteiden vaatiessa syntyy. Aamuherätyksestä pitää huolen Eevi, heti kun se vain havaitsee isännän tai emännän tahdonvaltaisen liikkeen sängyssä. Eevi nukkuu yönsä omassa petissä, mutta aamupainit isäntäväen kanssa sängyssä ovat päivän ensimmäinen liikuntasuoritus. Fina jatkaisi nukkumista peiton alla, mutta kun herätys on tehty, se nappaa lähimmän kengän ja hyppää takaisin sänkyyn. Isäntäväen nukkuminen on tämän jälkeen mahdotonta. Fina pomput eri puolille kehoa herättävät ihan varmasti. 

Kun ihmiset on saatu jalkeille, koirat palaavat nukkumaan kumpikin omaan petiinsä.  Ihmiset yrittävät päästä päivänsyrjään kiinni omien aamurutiinien avulla. Jäsenten vetreäksi venyttely, suihku ja pukeutuminen sujuvat kuin ohjelmoituna.  Aamiaisen ja lehdenluvun aikana koirista ei ole tietoakaan, mutta viimeisten sivujen lukemisen aikana ne ilmaantuvat keittiöön. Arvelen että ne laskevat sivujen kääntöjä tai päättelevät kahvikupin hidastuvasta liikkeestä, että aamiainen on päättymässä, ja valmistautuminen aamulenkille alkamassa. Omiin ruokakuppeihin laitettuun ruokaan päin ne eivät edes katso.  Eevi aloittaa korvia riipovan haukun ja juoksee eteisessä edestakaisin. Välillä se käy nappaamassa suullisen ruokaa yrittäen rauhoittaa kiihkoaan. Fina seuraa varjona perässä, mutta onneksi äänettömänä. Kun Eevi on saanut komennuksen päätökseen ja laumansa pihalle, se on tyytyväinen ja hiljainen.

Metsälenkin alkupäässä koirat pääsevät vapaaksi ja heti alkajaisiksi ne juoksevat kilpaa tietyn kuusen alle. Fina etsii kävyn ja Eevi pyörii ympärillä. Kun kävelyä on jatkunut jonkun aikaa, ja koirat ovat hoitaneet asiansa, Eevin mielestä on keppiprojektin aika. Se haukahtaa pari kertaa ja Fina alkaa juoksennella ympäriinsä tähystäen sopivaa puuta. Se saattaa kokeilla yhtä, mutta hylätä sen liian helppona tapauksena. Kun oikea haaste löytyy, molemmat käyvät kimppuun kuin pahinta vihollista murjoen. Väliin suuruudenhulluus yllättää, kuten eilisellä lenkillä:

Joulutouhuja

Joulupukki vain kurkistaa ikkunasta

Minulla on keittiöapulaisia, jotka siivoavat lattian heti kun sinne murusia putoilee, esipesevät astianpesukoneeseen laitetut astiat ja  nuolevat taikinakulhon kiiltävän puhtaaksi. Nyt joulunalusviikolla apulaisilla on ollut paljon tehtävää, ja ne ovat seuranneet tarkasti keittiön ääniä. Kun piparkakkutaikinan kaulinta hidastui, Eevi ja Fina riensivät työpöydän vierelle odottamaan rippeitä. Pyöritin taikinasta pienet pallot, jotka hotkaistiin niin vauhdikkaasti, että sormenpäät olivat mennä mukana. Taitaa jo apulaisia kiireet väsyttää, kun  päiväunet ovat vahtimisen lomassa jääneet lyhyiksi. Olin ihmeissäni,  kun äsken kaavin kermavaahdon rippeet kulhosta, eikä mistään kuulunut tassujen rapinaa. Huutaessani   ”Nuolemaan!”, Fina tassutteli keittiöön unisen näköisenä, mutta virkosi nähdessään vatkainkulhon.

Vaihteeksi taas valmistamme kotia joulukuntoon, sillä Riston perhe on tulossa viettämään aattoa. Eevi ja Fina tietty ilahtuvat, kun saavat kaverikseen Ginan.  Joulupukkia ei sentään tarvitse tilata, sillä poikien pukkiusko on lakannut jo vuosia sitten. Olen kaivellut kaapeista joulukoristeita, ja tehnyt löytöjä. En muistanutkaan, että olin ostanut viime joulun jälkeisistä alennusmyynneistä erilaisia joulukoristeita ja kynttelikköjä. 

 

Joulukuusi on jo pystytetty olohuoneeseen, ja tuoksuttaa jouluista tunnelmaa. Eevi ja Fina eivät enää ihmettele olohuoneeseen tuotua puuta,  ovat jo niin tottuneet isäntäväen joskus omituisiin mieltymyksiin.Tänä vuonna meillä on täydellinen joulukuusi, niin kaunis ja tasapainoinen, ettei se tarvitsisi ollenkaan koristeita. Kätevästi kuusen toimitti  kotiovelle lähistöllä asuva KuusiMatti (ei naapurin Matti), joka kasvattaa niitä omassa metsässään.  Hän on Joulupuuseura Ry:n jäsen, joten luotettavuus on varmaan sitä kautta taattu.

Tänään vielä menemme Finan kanssa treeneihin Sporttikoirahallille, mutta sitten pidämme parin viikon joulutauon. Kisataukokin taitaa olla tulollaan, sillä arvelen Finan kiiman alkavan tammikuussa. Pitäisiköhän Gina ottaa meille siksi ajaksi, sillä usein nartut ”tartuttavat” kiiman toisiinsa. Tauko on siksikin paikallaan, sillä olemme viime kuussa kisanneet melkein joka viikonloppu. Mukavia tuloksia on ilmaantunut kisakirjaan, viisi 0-tulosta, joissa myös tuplanolla. 

Toivotan oikein hyvää joulua ja 

menestyksellistä vuotta 2012

kaikille lukijoille ja karvakuonoille!

Klikkaamalla oheista linkkiä, näet videonpätkän perheemme joulutouhuista.

http://sendables.jibjab.com/view/N0ZlfBpPJElpK8epQbR3

Juhlaviikot

Joulukuun juhlaviikot ovat meneillään ja syntymäpäiviä on juhlittu niin perheen kesken kuin koko Suomen kansan parissa. Itsenäisyyspäivän vietto on meillä kovin hillitty juhla. Kaduilla ei näy riemuitsevia kansanjoukkoja eikä karnevaalitunnelmaa kuten esimerkiksi Norjassa vastaavassa juhlassa. Siellä ihmiset pukeutuvat kansallispukuihin ja kerääntyvät ulos juhlimaan sankoin joukoin.  Eilen illalla koirien kanssa kävelyllä ollessani saatoin vain todeta, että kynttilät ikkunoilla ja television sininen hohde kertoivat juhlakansan istuvan kotona ja tuijottava ruudusta valittujen juhlijoiden marssia presidentin kättelyyn.

Hotelli sijaitsi Vladimirskijin aukiolla

Eremitaasi

Tsaarin valtaistuinta ihmettelemässä

Juniorin ja omaa syntymäpäivää vietimme perheen kesken Pietarissa. Matka alkoi jännittävissä merkeissä, sillä klo 7 jälkeen Jukka soitti Salosta ja kertoi junamatkan keskeytyneen radalle pudonneiden kiskojen vuoksi. Allegro lähtisi Helsingistä klo 9 ja kun perhe matkasi ryhmäviisumilla, ei Jukan perhe pystyisi enää tulemaan myöhäisemmällä junavuorolla. Käskin hänen ottaa taksin ja ajaa suoraan Tikkurilan asemalle. Taksiasemalla oli ollut melkein käsirysy, kun muilla matkustajilla oli myös kiire jatkaa matkaan. Kurkottelimme jännittyneinä Allegron ikkunoista Tikkurilan asemalla ja huoahdimme helpotuksesta, kun näimme Jukan perheineen kipuamassa junaa. Pietari ei hellinyt meitä sään puolesta, sillä rämmimme räntäsateessa pitkin Nevski Prospektia kohti nähtävyyksiä. Onneksi ravintoloissa oli lämmin tunnelma, herkullista ruokaa, paikallisia esiintyjiä ja myös oman perheen esityksiä. Saimme vain aavistuksen siitä, miten kaunista kaupungissa olisi kesällä. Kun matka kestää vain 3,5 tuntia ja Allegron kyydissä on mukava matkustaa, taidamme suunnitella pian uutta kesäistä retkeä  itänaapuriin.

Eevi ja Fina pääsivät matkan ajaksi Sirkan ja Markun vierihoitoon. Heti auton oven auettua ne ryntäsivät ”hoitolan” ovelle ja tervehtivät isäntäväkeä omaan persoonalliseen tapaansa. Eevi tosin on ikääntyessään tullut minusta riippuvaiseksi ja yritti lähteä mukaani takaisin kotiin. Ensimmäisenä päivänä se oli laittanut stopin päälle heti aamukävelyn alussa ja voisin kuvitella, että se halusi odottaa minun paluutani.  Ikävä lientyi kuulemma pian ja seuraavana päivänä lenkkeiltiin jo oikein reippaasti.

Gina oli viety hoitoon ystäväperheen luo, missä 12-vuotias tytär otti vastuun huolenpidosta. He olivat nukkuneet yhdessä, leikkineet, opetelleet temppuja ja ulkoilleet. Tytär oli toivonut, ettei Risto jaksaisi hakea Ginaa kotiin heti kotiinpaluuiltana, jotta hän olisi saanut nukkua sen kanssa vielä yhden yön. Vanhemmat kehuivat jalostustyöni edistymistä nimenomaan staffin luonteen suhteen. He muistavat vielä Riston ja Sarin edesmenneen Dixien, Ginan isoisoäidin, joka oli kiltti mutta supervilkas staffi.

Ihminen häärää, luonto säätää

Vaikka vaikeaa on, yritän sopeutua ajatukseen, että pentuja ei synny joulukuussa. Vein Ginan ultrattavaksi tiistaina, ja pahat aavistukset saivat vahvistuksen. Vaikka kuinka etsittiin, kohdusta ei löytynyt yhtäkään pallukkaa. Osasin jo hieman varautua pettymykseen, sillä paria päivää aikaisemmin Elias tutki Ginan palpoimalla mahaa, eikä löytänyt minkäänlaista viitettä kohdun suurentumisesta. Aiemmin oli näyttänyt jo lupaavalta, kun Ginan nisät olivat selvästi suurentuneet ja ruokahalu kasvanut. Ne merkit kuuluvat myös valeraskauteen, joten ei pidä tuudittautua väärään luuloon, ennenkuin selkeitä todisteita kohdun suurentumisesta on havaittavissa. 

Tänään keskustelin Ginasta eläinlääkäri/gynekologi Merja Dahlbomin kanssa, ja hän arveli kuitenkin astutusajankohdan olleen liian myöhäisen. Juoksu on saattanut alkaa meiltä ihmisiltä huomaamatta jo joitakin päiviä ennen vuodon huomaamista, ja siten laskimme väärin astutusajankohdan. Toisaalta Ginan juoksu saattoi olla epätäydellinen, ja sen torjuva suhtautuminen urokseen vahvistaa epäilystä väärästä ajankohdasta. Nyt katsomme eteenpäin ja suunnittelemme astuttamista kevään juoksusta, jota odotetaan helmi-huhtikuussa. Silloin otetaan ensimmäin hormooninäyte jo heti  juoksun alussa, jotta voidaan seurata tilanteen kehittymistä.

Elämä siis jatkuu koiraharrastusten parissa entiseen malliin ja nyt yritän keskittyä Finan kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Tansanian matkan jälkeen kisat menivät aivan penkin alle ja olin taas heittämässä hanskoja tiskiin. Toissa viikolla tarjosin Finaa Niinu Linnan ohjattavaksi ja hän otti haasteen innolla vastaan. Vaikka yhteisiä treenejä ei ollut ollenkaan, Fina toimi kerrassaan upeasti Niinun ohjauksessa. Yleisö ehti jo hurrata puhtaasta radasta ja voitosta, kun viimeisellä hyppyesteellä Finan takatassut hipaisivat rimaa pudottaen sen. Videosta katsottuna Finan askelmerkit pettivät , ei mitään muuta syytä löytynyt yllättävälle virheelle. Viime lauantaina Liedon kisoissa ilmassa oli taas positiivisia ajatuksia, sillä saavutimme hienon 0-tuloksen. Nyt voisin myös jatkaa Ginan treenaamista, kun vauvalomaa ei olekaan tiedossa. 

Tänään iltapäivällä menemme Sporttikoirahallille Niinun treeneihin, huomen aamulla klo 7 Annen kanssa samaan paikkaan omatoimitreeneihin ja lauantaina Lohjalle kisoihin. Agility addiktoi, mutta se on vaaratonta, hauskaa ja terveellistä huumetta.

Nämä tansanialaiset koirat eivät tiedä mitään agilityn huumasta. Omistajia järkyttäisi myös rahasumma, jonka käytämme harjoitteluun ja kisaamiseen. Entäpä koiranruoka- ja tarvikehyllyt marketeissa? Nämä koirat eivät syö valikoituja koiranruokia, vaan syövät mitä löytävät tai saavat ihmisten jäljiltä ruanrippeitä.