Aina vain jaksaa aksaa

Kuvia Lohjan kisoista 

-Irmeli se vain jaksaa, sanoi eräs vuosia tuntemani agilityharrastaja, kun Lohjan kisoissa ylitin Finan kanssa maaliviivan.

- Miksi en jaksaisi, vai näyttääkö jotenkin vaivaiselta, esitin vastakysymyksen. - Juoksen niin kauan kuin jalka nousee ja järki kulkee, jatkoin.

Parin viime viikon aikana agility eli aksa on tosin näytellyt pääosaa tekemisissäni, kymmenen päivän aikana on ollut vain kaksi tyhjää. Olen treenannut ja kisannut Finan kanssa, kisannut kerran Ginan kanssa sekä treenannut pari kertaa Hedyn kanssa. Olisi tietty turhauttavaa, jos tällä työmäärällä ei syntyisi tuloksia. Vaikka Finan kanssa huipputulokset ovat antaneet odottaa itseään, edistystä on ollut nähtävissä. Viime viikolla sitten seuran omissa kisoissa saavutimme kahdesta kisasta 0-tuloksen, tuplanollan  eli SM-kisojen osallistumiskriteerit täyttyivät. Nyt sunnuntaina oli jo sertifikaatti ja MM-kisojen karsintatulos vain 36/100 sekunnin päässä. Sijoituimme haastavassa kisassa toisiksi ja ohitimme jopa kisan huippunimet.

Fina yrittää niin kovasti tehdä oikein ja tulkitsee pienimmästäkin liikkeestä seuraavan esteen, usein väärän ja siksi virheettömän suorituksen saavuttaminen on niin kiven takana. Sitä makeammalta onnistuminen sitten tuntuu. Nyt pitäisi sitten ilmoittautua Kirkkonummella 14.6. pidettäviin SM-kisoihin, mutta jännitän kovasti niin suurella foorumilla kisaamista. Ilmoittautumisaika päättyy ensi maanantaina, joten vielä on mietintäaikaa.

Olen joskus aiemmin kertonut, että kotilenkeillä Fina yrittää uhitella joillekin vastaan tuleville koirille. Kisapaikoilla se on kuin toinen koira, ohitukset sujuvat mallikkaasti ja seisoskelu toisten koirien vierellä on ongelmatonta. Kotinurkilla se varmaan luulee, että reviiriä ja emäntää täytyy puolustaa ulkoisia uhkia vastaan. Fina ei tosin ole koskaan käynyt kenenkään kimppuun, se vain saattaa rähähtää ja tehdä uhitteluhyökkäyksen. Toissa viikolla Nummelan kisoissa tuli todistettua tämä tosiasia. Parkkipaikalla jätin auton takaluukun raolleen, koska Finan ei pitäisi mahtua tulemaan siitä ulos. Sitten menin parin sadan metrin päässä olevan kisakentän reunalle seuraamaan kisoja. Kun palasin autolle, Fina seisoi vapaana takaluukun oven edessä. Ohi kulki mies jack russelin kanssa ja kysyin häneltä, oliko Fina käyttäytynyt huonosti. Hän kertoi, että ensimmäisen kerran ohi kulkiessaan Fina oli heittäytynyt selälleen ja kerjännyt rapsutuksia. Viereisten autojen häkeissä oli hieman ärhäköitä koiria, mutta Fina ei myöskään ollut käynyt niitä tervehtimässä. Ihmettelin myös, ettei Fina ollut lähtenyt perässäni kisa-alueelle, vaan vain seisonut  auton vieressä odottamassa paluutani.

Eilen olin Finan kanssa ensimmäistä kertaa koirauimalassa, ja ainakin minä innostuin kovasti, Finan mielipiteestä en oikein tiedä. Se ei ole koskaan uinut vapaaehtoisesti, kahlaaminen kyllä sujuu jos on mukava hiekkaranta. Ohjaaja sanoi, että Fina ei vielä osaa käyttää takajalkojaan ja menee paniikkiin kun takapää alkaa vajota. Koira kuitenkin yleensä oppii tekniikan ja sen jälkeen uinti on hauskaa. Fina rohkaistui opetuksen aikana ja halusi kyllä hakea vedestä lelun, mutta vain niin pitkältä että jalat ulottuivat pohjaan. Kun sitä hellästi vedettiin pitemmälle altaaseen, se ui oikein hyvin takaisin. Puolen tunnin uinti vastaa kuulemma 2-3 tunnin metsälenkkiä, joten tehokasta treeniä ja kuntoutusta saatiin aksapainoitteisen viikonlopun jälkeen.

Yhteistyöhaluton potilas

Eläinlääkäri ja asiakas kissajahdissa

Tiukasti emännän sylissä

Eliaksen vastaanotolla puretaan tarvittaessa vaikka kalusteita, jos piikkikammoinen potilas karkaa kaapin alle. Jokunen viikko sitten asiakas toi kaksi kissaa rokotettavaksi, ja kaikki sujui normaalisti siihen asti, kun omistaja otti toisen kissan kuljetuslaatikosta. Se irrottautui syliotteesta ja livahti työpöydän alakaapiston alle. Taskulampun avulla nähtiin, että se kyyristeli sokkelin ilmatilassa, mutta niin kaukana, ettei siihen yltänyt käsin. Omistaja yritti maanitella kissaa ulos hyvällä ja pahalla, nameilla ja vesisuihkeella, mutta se pysyi liimautuneena kaapiston taaimmaiseen nurkkaan. Suunnittelimme jo kalusteiden purkamista tai palokunnan kutsumista, kun Elias sai irrotettua sokkelilaudan ilman voimatoimenpiteitä. Onneksi omistaja oli hoikka pienikokoinen nainen ja pystyi venyttäytymään niin pitkälle, että sai otteen kisun hännästä. Siitä kiskomalla hän sai koko kissan esiin ja sitten tiukkaan syliotteeseen. Kissa sai pakaraansa tilatun rokotuksen ja käyttäytyi hoitopöydällä rennon rauhallisesti aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Asiakas kiitteli kovasti eläinlääkärin joustavuutta ja kärsivällisyyttä.

Melkein aikuinen

Hedy täyttää huomenna 11 kuukautta ja kuvittelin pentuhullutuksien jo olevan taakse jäänyttä elämää. Se on ollut jopa erikoisen rauhallinen, mutta juoksujen jälkeinen lievä valeraskaus on tainnut vakavoittaa sen elämää. Nyt on juoksusta kulunut kaksi kuukautta ja hormonituotanto on palannut ennalleen. Leikkihalut ovat palanneet kuten myös luvattomat puruaskartelut. Tänään jouduin heittämään roskiin punaiset avokkaat, joiden sisustan Hedy oli repinyt. Kun viikonloppuna jalkahoidon päätteeksi levitin säärille karvanpoistoainetta, Hedy hieraisi lonkkaansa osan aineesta. Pyyhin sen heti pois, mutta silti se ehti vaikuttaa. Aamulla Hedyn lonkassa oli karvaton kohta, mikä tosin näyttää aivan demodikosilta. Minkälaisen diagnoosin eläinlääkäri olisi mahtanut antaa, jos koira olisi viety karvanlähdön vuoksi eläinlääkäriin.

Hedyn sheivaus

Eilinen äitienpäivä vietettiin meillä ilman sen kummempia juhlimisia, kun pojat ovat reissussa tai muuten vain kaukana. Tietoliikenne kuitenkin hävittää etäisyydet, ja niin sain onnittelusoiton Ristolta Kiinasta, Skype-puhelun Mikalta Las Palmasista ja onnittelulaulun Jukan perheeltä Turun saaristosta. Sain sitten juhlia mieliharrastuksen parissa eli kisasin Finan kanssa Järvenpäässä. Vaikka kolmesta radasta saaliina oli yksi 5-tulos ja kaksi hylkäystä, olin erinomaisen tyytyväinen suorituksiin. Radat olivat haastavia ja täynnä hankalia käännöksiä, mutta selvisimme kaikista niistä kunnialla. Sananlasku ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa” olisi ollut hyvä pitää mielessä. Ensimmäisellä radalla ehdin jo melkein riemastua 0-tuloksesta, kun viimeinen rima putosi. Toisella vielä hankalammalla radalla teimme taas puhtaan radan viimeiselle esteelle asti, mutta sitten oma hiuksen hieno kääntyminen ohjasi Finan väärälle esteelle. Kolmannella radalla eivät sitten enää paukut riittäneet, ja Fina valitsi esteitä oman mielensä mukaan ja minä juoksin perässä. Aina pitää kuitenkin löytää jotain hyvää suorituksessa ja tällä kertaa olin erityisen tyytyväinen Finan kontaktien suoritukseen.

Stormvindens kennelin Thealta tuli tänään iloisia pentu-uutisia. Ella-staffi oli eilen synnyttänyt kahdeksan pentua, joista kuusi on uroksia ja kaksi narttua. Toinen narttu on varattu Innalle ja Anssille ja heillä alkaa nyt uudestaan pikkupennun kasvatus ja uskoisin valoisammissa merkeissä kuin kuluneena vuotena.

Sadetta ja aurinkoa

Mielentilani on kuluneella viikolla vaihdellut kuin kevätsää. Ajoittain kyyneleitä on virrannut tulvaksi asti, mutta sitten taas ”aurinko armas kuivas satehen”.  Maanantaina Ginan Milli-pentu siirtyi koirien taivaaseen ja jätti suuren aukon omistajien elämään. Olen surrut raskaasti sekä oman kasvatin että omistajien rakkaan lemmikin menetystä. Olen ollut ehkä epätavallisen onnekas, kun runsaan parinkymmenen kasvattajavuoteni kaikki pennut ovat olleet terveitä. Sain kokea nyt raskaimman kautta, että vaikka kuinka tekee parhaansa etsiessään kasvatustyössä terveitä linjoja, ei ihminen voi kuitenkaan mahda mitään luonnon oikuttelulle. Millin  ns. lasten taudit osoittautuivat oireeksi vakavasta ja hyvin harvinaisesta aineenvaihdunnan sairaudesta. Milli sai yliopistollisessa eläinsairaalassa parhaan mahdollisen hoidon ja hetken näytti siltä, kuin sairaus olisi hallittavissa. Kun hoidot eivät enää tehonneet, ymmärsimme kyllä, että nukuttaminen oli sille ainoa ja paras ratkaisu. Milli taisteli urheasti loppuun asti ja elää aina muistoissamme iloisena ja reippaana staffityttönä. 

Milli 14.6.2012 - 23.4.2013

 

Päivänpaistetta viikolle on tuonut tieto, että Millin omistajat ovat saamassa uuden staffipennun, jonka pitäisi syntyä jo parin viikon kuluttua. Toivon sydämestäni, että synnytys sujuu hyvin ja he saavat hakea terveen pennun kotiin kesäloman kynnyksellä. Puhelimeen on tulvinut pentukuvia Jukan perheeltä Turusta, minne Voitto-parson muutti eilen. Poika on kotiutunut hyvin ja koko perhe taitaa ryömiä polvillaan pienen hurmurin edessä. Suurperheen koiralaumassa on nyt neljä staffityttöä ja yksi parsonpoika. Odotamme innokkaina Voiton tapaamista.

 

Voitto

Anna ja Voitto

Nautitaan keväästä, joka vihdoin herättelee luontoa elämään. Iloitaan jokaisesta päivästä ja eletään tässä ja nyt, sillä koskaan emme tiedä mitä puun takaa voi tulla eteen. Sitten kun -elämää ei ehkä tulekaan. 

Tällaisista asioista keskustelimme erään kollegan kanssa tavatessamme joulukuussa. Pari päivää sitten kuulin, että hänen vaimollaan oli ensimmäisenä eläkepäivänä todettu pitkälle levinnyt syöpä. Mitään ei ole tehtävissä, vain kivunlievitys on lääkityksenä.

Auringon lämpö herättelee valitettavasti myös käärmeet ja punkit. Pari päivää sitten lenkkipolulla kyy jo sulatteli talvikohmeloa auringon lämmössä.

Touhuilua ja toimintaa

Jotta osaisi arvostaa pirteää ja hyvää oloa, pitää näköjään ensin sairastaa kunnon flunssa jälkitauteineen. Kolmen viikon surkeilu hellitti lopulta särkylääkkeiden ja antibioottien ansiosta ja alkuviikosta huomasin, ettei paperinenäliinoille enää ollut tarvetta. Lähdin viikkojen tauon jälkeen kuntosalille, treenasin Finan kanssa täysin palkein ja nyt viikonloppuna juoksin viisi agilitykisaa, ja henki kulkee sekä jalat pelaavat.

Eilen kisasin Finan kanssa ja ensimmäinen rata tuotti onnistuneen 0-tuloksen ja 6. sijan. Seuraavasta kisasta uskalsin jo toivoa toista 0-suoritusta, jotta SM-kisoihin tuplanollan pääsykriteeri täyttyisi. En voi kuin syyttää itseäni huolimattomasta ohjauksesta, kun Fina ohitti yhden hypyn ja niin suorituksemme hylättiin. Kolmas rata olikin niin vaativa, että tuloksia tuli vain muutamalta koirakolta. Varmaan nytkin hylkäyksen syy oli huonossa ohjauksessa, mutta kyllä Fina sujahti niin nopeasti väärään putkeen, ettei siinä ehtinyt kuin silmäänsä räpäyttää. Tänään vein sitten Ginan lähes viiden kuukauden tauon jälkeen kisaamaan ja hylätyistä radoista huolimatta teimme hienoja ratoja. Gina toimi kuin ajatus ja jos ei olisi tiennyt radan oikeaa estejärjestystä, olisi voinut kuvitella että se teki täydellisen suorituksen. Ensimmäisellä radalla se tuli pujottelusta ulos yhtä väliä liian aikaisin ja toisella radalla hyppäsi ylimääräisen hypyn, mutta jatkoimme suoritusta maaliin asti täysillä. Kun seuran oma kenttä saadaan käyttöön, yritän viedä Ginaa hieman useammin treenaamaan. Kerran puolessa vuodessa on liian vähän. Tässä yksi Finan radoista:

http://youtu.be/lVtq66xcYko 

Viime viikonloppuna Tammitie 1:n toimintakeskuksessa oli vilskettä. Riston pojat ja Gina muuttivat meille vanhempien ulkomaan matkan ajaksi ja Jukan lapset olivat viikonloppukylässä. Viisi lasta ja neljä koiraa piti huolen siitä, ettei hiljaista hetkeä ollut. Hienosti serkukset viihtyivät keskenään ikäeroista huolimatta. Ohjelmaksi riittivät aivan tavalliset asiat: käytiin pulkkamäessä, pelattiin seiskaa, vuokrattiin DVD ja paistettiin köyhiä ritareita. Gina otti vierailusta kaiken irti. Ensimmäisen vuorokauden aikana se ei edes malttanut nukkua, mutta tajusi pian, että leikki voi jatkua seuraavana päivänä. Fina jäi kolmanneksi pyöräksi, kun Gina ja Hedy peuhasivat. Mutta äiti ja tytär myös ottivat yhteen, kun suosikkilelusta tuli kiistaa ja pari kertaa jouduin oikein irrottamaan ne toisistaan. Tosissaan ne eivät kuitenkaan tapelleet, mitä nyt nokittelivat hampaat irvessä ja rumasti äännellen.

Metsälenkillä Annan ja koirien kanssa

 

Neljä koiraa ja yksi keppi

Pohjanoteeraus

Vaikka Hedy on silmissäni staffikaunotar, eivät ainakaan eilinen match-show –tuomari eikä yleisö päässyt sen suloja arvioimaan. Kirkkonummen kennelkerhon hallin esittelykehässä se lakosi joko maahan tai kiskoi remmistä jalat tanassa. Sen turkki oli valkoisena hilseestä ja katsekontakti kadoksissa. Eivät edes palkkiohoukuttimena olleet possunfileesuikaleet maistuneet. Kaikki oli hyvin ulkona, missä se seurusteli iloisena muiden koirien kanssa ja tervehti ihmisiä, mutta halli oli kauhun paikka. Hedy on ilmeisesti elänyt liian suojattua elämää Finan ja Eevin laumassa ja heti kun sen piti yksin mennä kaikuvaan, ihmisiä ja koiria täynnä olevaan halliin, se kadotti kaiken rohkeuden. Olen kyllä huomannut että Hedy on melko pehmeä, mutta en silti uskonut sen reagoivan noin vahvasti uuteen tilanteeseen. Pari kertaa se on ollut kanssani Viikin eläinsairaalassa ja siellä käytös on ollut aivan normaalia uuden paikan ihmettelyä. Nyt rupean kuljettamaan sitä mahdollisimman erilaisissa paikoissa yksin ja otan sen myös Finan kanssa tutustumaan kisahalleihin. Toivottavasti saan sen vielä sopeutumaan ja rohkaistumaan. Sen verran eilinen tilaisuus taisi järkyttää minuakin, että näin yöllä painajaisen Hedyn katoamisesta. Olimme jossain hallissa, ja se pääsi irti ja katosi. Emme löytäneet sitä mistään, mutta sitten totesin, että kadonnut koira oli valkoinen, joten kyse ei ollutkaan Hedystä. Siis onnellinen loppu unessa, mikä lupailisi ehkä myös onnistumista Hedyn sopeuttamisessa.

Hieno aurinkoinen ja leuto sää tänä aamuna innosti meidät vaihtamaan Hannusjärven lenkin Suomenojan jäällä kävelyyn. Yöpakkasen kovettama lumi kantoi hyvin ja intouduimme kävelemään melko pitkälle. Jäällä ei pelokkaasta Hedystä ollut tietoakaan, se juoksi rohkeasti joukon edellä ja jouduimme välillä kytkemään sen, etteivät pilkkijät olisi saaneet koiraseuraa. Pysähdyimme pienelle kalliosaarelle lepäilemään ja kaivoimme repusta esille suklaapatukat ja koirien namit. Kauhunhetkiä koimme, kun Eevi katosi rantakivikon railoon, mutta onneksi sain kiskottua sen pannasta ylös. Vuosia sitten eräs staffi putosi avantoon ja hukkui, kun sillä ei ollut pantaa eikä valjaita mistä nostaa se ylös. Tämä kauhistuttava onnettomuus on sattunut arkkiatrin perheessä.

Jääkävelystä tuli pitempi kuin osasimme arvioida ja paluumatkalla Eevi ja Fina kulkivat hanhenmarssia meidän jaloissamme. Hedyllä sen sijaan riitti vielä energiaa siksak-juoksenteluun.

Usko kevään saapumiseen vahvistuu kun talon nurkalla jo lumikellot tunkevat esiin hangen läpi. Kevät paljastaa myös takapihalla koirien jätökset, joten iltapäivän aktiviteettina voisi olla lapiohommat.

Mikä saari valitaan?

Hedy näkee pilkkijöitä

Eevi putosi tähän railoon

Oli tavallista rankempi aamulenkki