Hammashoitoa ja tietöitä

Usein kuulee koiranomistajan epäilevän, kannattaako vanhaa koiraa enää rasittaa toimenpiteillä, jotka vaativat rauhoituksen. Neljätoistavuotias Eevi todisti viime viikolla, että kyllä kannattaa. Se oli käyttäytynyt jonkun aikaa levottomasti ja sekavasti sekä hakeutunut jatkuvasti Eliaksen jalkojen juureen. Kun Eevin hengitys haisi hirveän pahalta, pyysin Eliasta tutkimaan sen suun. Hajulle löytyi selvä syy, sillä ientulehdusta, hammaskiveä ja moskaa hampaiden välissä oli runsaasti. Eevi sai rauhoituspiikin, nostettiin hoitopöydälle ja sen kita avattiin ammolleen. Elias poisti kuluneista hampaista paksut hammaskivilaatat ja putsasi hammasvälit. Viikon antibioottikuuri oli jälkihoitona. Eevi heräsi pian rauhoituksesta ja voisi melkein sanoa, että se hymyili valkoiset hampaat loistaen. Sen kummallinen käytös taisi selittyä sillä että suu oli ollut kovin kipeä ja se oli yrittänyt pyytää Eliakselta apua. Eevin koko olemus on muuttunut, metsälenkillä se hölkyttelee ja jopa yrittää kiipeillä Finan ja Hedyn perässä.

Eevin hampaat harjataan nyt säännöllisesti

Tammitien leventämisprojekti on alkanut ryminällä ja pari päivää sitten kaadettiin tontin rajalta iso vaahtera. Levennys nappaa kadun meidän puoleisilta tonteilta pari metriä ja joudumme siirtämään aidan vastaavasti sisäänpäin. Aitapensaat ja syreenit kaadetaan myös, ja niistä saamme vaatimattoman korvauksen. Noin kahden vuoden pituisen remontin ajaksi joudumme rakentamaan väliaikaisen aidan koirille ja huomenna tulee luottorakentaja Lennart suunnittelemaan aitamuutoksia. Tukkurinsillan kupeeseen on noussut varikko, missä traktorit, kauhurit, kuorma-autot ja junttaajat myllertävät. Miehiä on työmaalla näköjään riittävästi, sillä jatkuvasti siellä seisoo 4-5 miehen ryhmän jonkunlaista palaveria pitämässä. Varmaan siellä on työnjohtajan työnjohtajia, valvojia, varamiehiä ja vaikka keitä. Kulku Tammitielle on suljettu alakautta ja autot ohjataan kiertotietä Vaahteratien ja Tammikujan kautta. Kuvittelisin että asukkaat Tammikujalla ovat käärmeissään, kun ”ei läpikulkutie” muuttuu vilkkaaksi ajoväyläksi. Ehkä kaiken vaivan ja harmin jälkeen kiitos seisoo, kun kapea ja avo-ojainen Tammitie maisemoitu väylä jalankulkuteineen.

Varikkoalue ja tie suljettu

Pihavaahteran lähtöhetket

Vaahteran tynkä jäljellä. Aita ja postilaatikko saavat lähdön ensi viikolla

 

Agilityrintamalla on mennyt vaihteeksi mukavasti, sillä Finan kanssa olemme löytäneet hyvän vireen ja yhteistyön. Tarkoittaa varmaan sitä, että vihdoinkin osaan ohjata sitä niin, että se tietää minne esteelle mennään. Viime sunnuntain kisoissa teimme varmaan parhaan ratamme ja sijoitumme 0-tuloksella 6:ksi 60 koirakon kisassa. Rata näytti niin kimurantilta että tuli tunne: Nyt otetaan kaikki tai ei mitään. Ohjasin Finaa rohkeasti ja selvitimme kuin ihmeen kaupalla kaikki ansat. Tietenkin 0-tulos tuntuu hyvältä, mutta hyvältä tuntuu myös kun kilpakumppanit tulevat spontaanisti kehumaan hienoa suoritusta. Kilpakumppanit agilityporukoissa on kannustavia ja rohkaisevia, eikä ole harvinaista että saa onnitteluhalauksen onnistuneen radan jälkeen, vaikkei tulos olisikaan puhdas.

Energian purkua

Talvikeli on ihan mukava, mutta pakkasrajan voisi asettaa -10 asteeseen. Kun mittari hipoo -20 astetta, pitää ensin päälle vetää monet kerrokset toppaa, fleeceä, untuvaa ja merinovillaa ja sitten pukea koirille manttelit. Viimeistään kotiinpäin tullessa ovat sormet ja varpaat jäässä ja koirat linkuttavat palelevia tassuja nostellen. Vaikeaa kuvitella, että viime vuonna pystyimme lenkkeilemään vielä kylmemmässä, mutta sanotaan että elimistö tottuu sään muutokseen noin viikossa. Kun eilen lämpötila nousi yllättäen vain -5 asteeseen, lenkillä tuli jo oikein hiki.

Kun koirien lenkit ovat olleet tavallista lyhyempiä, eikä pihallakaan viihdytä koviin kauaa, energiataso on korkealla vielä kotiin palatessa. Varsinkin Hedy on purkanut ylijäänyttä energiaa kotona, ja jälki on sen näköistä. Kun silmä välttää, se silppuaa paperiroskakorien sisältöä, kiskoo pöydältä paperinenäliinoja ja muuta mielenkiintoista. Viime viikolla löysin kotiin palatessani olohuoneen matolta viisi punertavaa oksennusläjää. Selitys löytyi makuuhuoneesta, missä sängyn päällä oli silputtuna Synulux-tablettipaketti  (antibiootti) ja palasia tablettikuorista. Koirille tarkoitettu antibiootti on purutablettien muodossa ja siksi kai Hedy luuli löytäneensä paketin koiran nameja. Onneksi antibiootti ei yliannostettunakaan ole vaarallista. Hedyn silmätulehdus tuli siis hoidettua kertakuurina.

Eräänä päivänä oli joku (Hedy?) repinyt sohvan selkämystä juuri samasta kohdasta, missä on korjattu aikoinaan Finan repimää kohtaa. Joko liiman maku tai jo ennestään korjailtu kohta sai Hedyn jatkamaan projektia. Pahin tuho sattui pari päivää sitten kun olin Finan kanssa treeneissä. Eteisen pöydälle jätetty kamera oli päässyt Hedyn tutkimuksen kohteeksi. Ensiksi Hedy oli silpunnut kameran nahkaisen kotelon ja sitten jyrsinyt irti kameran näppäinpaneelin. Ei mitenkään terveellistä koiran hampaille, mutta omistaja pidätteli itkua uuden kameran tuhoutunutta ulkonäköä katsellessaan. Onneksi sentään muistikortti oli ehjä ja kuvat tallessa. Viikolla käytin myös Eliaksen talvinilkkuria suutarilla, joka korjasi Hedyn tuhoaman vetoketjun. Melkoinen tuholainen tämä meidän tyttö nykyään on, vaikka puolentoista vuoden iässä pitäisi jo osata eritellä luvalliset ja luvattomat purulelut.

Puoli vuotta vanhan kameran surkea kohtalo

Fina ja Eevi tietävät kyllä tarkoin, mitkä tavarat pitää jättää koskematta vaikka isäntäväki olisi kuinka huolimaton niiden esille jättämisessä. Metsälenkillä ne molemmat kuitenkin sulkevat korvansa kun kohdalle osuu vaikka ihmisen jättämä haiseva kasa. Eräällä lenkillä Fina katosi kuusen alaoksien alle eikä suostunut tottelemaan luokse kutsun lempeitä eikä kiukkuisia komentoja. Kun se vihdoin tuli esiin piilopaikastaan, suupielet olivat ruskeina ”herkusta”, jota se oli ahminut kuusen alla. Kotiovella sanoin, että nyt pestään Finan suu saippualla. Se juoksi saman tien kylppäriin ja hyppäsi ammeeseen odottamaan pesua. Suuntasin käsisuihkun sen suuhun, puristin koirashampoota suupieleen ja yritin huuhdella kaiken äklön pois. Fina kakoi ja pärski, mutta pääsi sitten kuivauksen jälkeen pedilleen muistelemaan metsän herkkulöytöä.

Sainhan sentään hetken säilyttää ihanaa makua suussani

Gina pääsi taas viime viikonloppuna kokeilemaan kisakuntoaan ja hienosti se oli noussut. Suoritimme kaikki kolme rataa hyväksytysti ja viimeiseltä saatiin sitten ensimmäinen puhdas rata, 3. sija ja ensimmäinen LUVA (luokkanousupiste). Kaiken kaikkiaan radalta tuli vain kolme 0-tulosta ja 10/24 koirakkoa suoritti radan hyväksytysti. Kaksi puhdasta rataa vielä niin noustaan kakkosluokkaan. Radat olivat mallikkaita ja ainoat virheet tulivat pujotteluun menosta tai keppien liian aikaisesta ulostulosta. Kontaktit toimivat nyt hienosti ja seuraava tehoharjoittelu kohdistetaan pujottelun sujuvaan suoritukseen. Ginan kanssa on tosi mukava kisata, se on hyvin kuulolla vaikka vauhtia ja intoa on riittämiin.

Kisan puolessa välissä hehkuteltiin vielä johtoasemaa.

Joulumuisteloja ja uuden vuoden alkua

Ei ollut Turussa eikä muuallakaan Etelä-Suomessa valkoista joulua.

Sateen ropistessa odottelimme joulurauhan julistusta Turun Raatihuoneen torilla

Jouluaaton tunnelmia Turussa

Joulunvietto Turussa sujui leppoisasti. Joulurauhan julistus toi hyvän mielen niin ihmisille kuin koirille, eikä Eliaksen ei tarvinnut ottaa esille ompelutarvikkeita. Voitto tosin oli niin täpinöissään, että nosteli koipea sinne sun tänne, varsinkin kuusen alaoksille. Taisi sitten Eevikin merkata Voiton lätäkön, joten pesurätillä ja puhdistussuihkeella oli käyttöä. Joulupukin saapumisen ajaksi koirat vietiin alakertaan ja portaiden eteen viritettiin pentuaitauksen portti. Närkästynyt haukunta ja  vongunta sieltä kuului, kun joulupukki oli saatettu olohuoneeseen istumaan. Sitten kuului kolinaa ja tassujen ääniä rapuista. Aita saatiin kaadettua ja Eevi kapusi ensimmäisenä portaita nuoremmat perässään. Kun joulupukin mielestä koirienkin pitää päästä mukaan joulun viettoon, sai koko lauma liittyä hälisevien ihmisten joukkoon. Koirat pitivät omia lahjojaan yhteisomaisuutena ja niin Voiton saama narupallo löytyi pian murusina pöydän alta. Hedyn saama kroko menetti hetkessä toisen silmänsä ja häntä retkotti puoliksi irtonaisena.  Kun yöllä tilasimme taksin palataksemme hotelliin, yllätyimme hyvästä palvelusta. Kuljettaja avasi takaluukun ja hyppäytti koirat sinne. Takaluukussa oli koiramatto ja kalterit, joten ei tarvinnut pelätä koirien likaavan tai karvaavan auton sisätiloja. Hän kertoi, että kun tilauksessa ilmoitetaan koiramatkustajasta, paikalle lähetetään varta vasten koirille sopiva taksi. Ehkä tällaista palvelua on Espoossakin, mutta ei ole ainakaan vielä kohdalle osunut.

Gina ja Voitto olivat joulun pari

Eilen tammikuun 11. päivänä piha hohti valkoisena ja puhtoisena. Nyt saa ainakin vähäksi aikaa unohtaa kuran pyyhkimisen koirien tassuista. Aamulenkkiin toi mielenkiintoa uuteen lumeen jääneet jäljet. Ainakin yksi koiranulkoiluttaja oli kulkenut poluilla ennen meitä, mutta toisella polulla näkyivät vain tassun jäljet. Oliko jokin koira ollut karkuteillä, vai olivatko ne ketun jäljet?  Sen verran kiemuraista askellusta siinä oli, että arvelisin liikkeellä olleen koiran omilla retkillään. Pienten metsäneläinten jälkiä näkyi siellä täällä, mutta melko koskematon lumi peitti varvikon. Marraskuussa ostetut Icebug-jalkineet pääsivät vihdoin töihin, ja rohkeasti astelimme kallioilla ja kumpareilla.

Gina on aloittanut taas treenit ja uskaltauduin ilmoittamaan sen jo kisoihin. Kolmesta radasta tuli hyväksytty tulos, kahdella vain yksi virhe ja sekin aivan pienestä kiinni. Nyt tuntuu siltä, että puhumme samaa kieltä ja yhteistyö sujuu. Gina alkaa jo uskoa, että agilityherkkua tarjotaan säännöllisesti eikä satunnaisista kisakerroista tarvitse hullaantua liian kanssa. Paikalla oli Koirakuvat.fi -kuvaaja Jukka Pätynen ja onnistui vangitsemaan Ginan kisafiilikset mainiosti.

Taitaisi jopa maxihyppy onnistua tältä kiiturilta

Putken imu

Loppiaiskisoissa paikalla oli Koiravalokuvaus-kuvaamon edustaja ja otatin Finasta koekuvia. Hän on vanginnut hienosti Finan ilmeen, mutta mielestäni musta tausta ei tuo tummaa koiraa tarpeeksi esille 

 

Vieraanvaraisuutta

Pitkään suunniteltu koirien ulkoilutuslenkki siskon tyttären Jonnan kanssa toteutui vihdoin menneellä viikolla. Jonnalla on viisivuotias puliuros Azslar, ujo ja epävarma ja siksi helposti vastaantuleville koirille rähisevä. Hän halusi testata, miten Azslar osaisi käyttäytyä meidän Finan ja Hedyn kanssa. Aamuhämärissä suuntasimme Hannusmetsän poluille ja päästimme koirat vapaaksi heti kun olimme päässeet sopivalle etäisyydelle tiestä. Olimme valmiina kuitenkin puuttumaan koirien käytökseen, jos yhtään merkkiä uhittelusta ilmenisi. Järjestyspoliiseja ei tarvittu lainkaan. Aluksi Azslar pysytteli Jonnan jalkojen vieressä, mutta lenkin edetessä se rohkaistui jo seuraamaan Hedyä. Se oli heti valmis yhteistyöhön ja ehdotti leikkimistä, mutta Azslar ei vielä uskaltautunut mukaan. Fina kulki omia teitään, se kun oli kolmas pyörä porukassa. Kun puolentoista tunnin lenkki oli lopullaan, koirat juoksentelivat yhdessä aivan kuin ne olisivat aina tehneet niin. Kotiin tultuamme tarjosin keittiössä Jonnalle glögiä ja pipareita. Hedy ja Fina halusi myös olla vieraanvaraisia ja tarjosivat Azslarille aamuaterian rippeet. Sievästi kaikki kolme koiraa söivät rinnakkain ruokakupeista. Lenkki oli hyvä osoitus siitä, miten laumassa kulkeminen opettaa koiria sosiaalisiksi. Vaikka remmissä rähistäisiin ja uhiteltaisiin, vapaasti laumassa koirat voivat itse säädellä reviiriään. Uskon että seuraavalla lenkillä Azlar, Fina ja Hedy ovat jo heti alkutapaamisesta rentoja kavereita.

Kaverikoirat Azslar ja Fina

Hedyllä on naksahtanut leikkivaihde päälle ja se houkuttelee herkeämättä Finaa leikkimään. Useimmiten Fina vastaa kutsuun, mutta aivan joka hetki se ei jaksa innostua. Hauskinta näyttää olevan leikki aamuisin meidän sängyssä kun petivaatteet ovat vielä auki. Silloin Hedy sukeltelee peitivaatteiden alle ja Fina näykkii sitä peiton päältä. Minusta leikki ei ole lainkaan hauska, varsinkaan jos leikitään jo pedatun sänkypeiton päällä. Pian pedatusta sängystä ei ole tietoakaan vaan sänkyvaatteet ovat hujan hajan, osa lattialla. En myöskään pidä siitä, että Fina tuo ulkoa kuraisen kiven sänkyymme ja pyörittelee sitä petivaatteiden seassa.

Eevi komeilee uusimman staffilehden sivuilla otsikon ”Rautarouvia ja teräsmiehiä” alla. Kun kesäloman aikoihin staffiyhdistyksestä pyydettiin tietoja vanhoista staffeista, lähetin kuvan siitä kesäisellä Kemijärven niityllä. Eevi on kuvassa oikein edukseen, pirteän ja reippaan näköinen kuten tänäkin päivänä. Ikä kuitenkin painaa ja suurimman osan päivästä se nukkuu. Se kuitenkin pitää päivittäisestä aikataulusta lukua; aamukahvin jälkeen se komentelee porukat lenkille, iltaisin se lonksuttelee portaat alakertaan seuraamaan kanssamme iltauutisia.

Maanantaina pakkaamme autoon koirat, jouluruokia ja lahjasäkit ja suuntaamme joulun viettoon Jukan luo Turkuun. Voitto-parson ei taida aavistaa, miten villi joulujuhla on tulossa. Neljä staffinarttua kylässä sekoittaa kyllä minkä tahansa nuoren koirapojan pään. Otamme mukaan myös koira-aidan ja yritämme saada koirat pysymään ainakin osan ajasta aidattuna alakertaan. Elias pohti myös, pitäisikö pakata mukaan myös haavan ompeluvälineet siltä varalta, että leikit menisivät överiksi.

 

Toivotamme Eevin, Finan ja Hedyn kanssa lukijoille rauhaisaa joulua ja oikein hyvää vuotta 2014!

Entisten vuosien tapaan olemme harjoitelleet joulutanssin, mukaan on nyt päässyt myös "serkku" Voitto.

http://www.jibjab.com/view/Gzwqg1WmPd0NYmgZUW0S?utm_source=JibJab+Mail&utm_medium=email&utm_term=email&utm_campaign=recipient_notification