UINTIHARJOITUKSIA

 Ulkoilu osoittautui tämän päivän aamulenkillä erityisen haastavaksi. Länsiväylän yli kulkevan sillan ylitykseen olisivat luistimet olleet sopivimmat välineet. Icebug-kenkien nastat purivat tiukkaan jäähän kuitenkin melko hyvin, ja siten niiden pitävyys tuli todistettua. Icebugit ovat olleet tämän talven suosikkikenkäni, ne ovat aivan varmasti pelastaneet minut monilta mahdollista kuperkeikoilta. Kun ulkoilusää oli niin hankala, päätin lähteä koko koiralauman kanssa Sippura-koirauimalaan Kivenlahteen. Elias lähti ensimmäistä kertaa mukaan avustajaksi, kun kaksi kättä ei oikein riitä kolmen koiran ja varustekassin kuljetukseen. Oma hommansa on myös koirien suihkuttaminen, turvaliivien pukeminen ja uittaminen. Fina on aivan tohkeissaan uimalareissusta, se yrittää päästä altaaseen jo suoraan ulko-ovelta. Hedy on hieman epäileväinen, mutta päästyään altaaseen, se huomaa uinnin olevan ihan mukavaa. Tänään se innostui hyppäämään veteen altaan reunalta ja jopa keräämään vedestä palloja. Seuraavalla kerralla se saa harjoitella jo ilman liivejä. Eevi on aina mennyt veteen vapaaehtoisesti, mutta nykyisin sitä täytyy hieman auttaa alkuun pääsemissä ja uintisuunnassa, kun suunnistuskyky on iän mukana heikentynyt. 

Kaikki kolme uimaria saatiin vangittua yhteen kuvaan

 Eevin kunto heikkenee hiljalleen, ja varsinkin takajalat ovat melko voimattomat. Viime viikolla se horjahti ja putosi eteisen rapuista. Olin jo aivan varma, että sen jalat murtuivat, mutta hetken rauhoittelun jälkeen se alkoi kävellä joskin horjuen. Putoaminen taisi järkyttää sen mieltä enemmän kuin satuttaa jäseniä. Tilasin ajan manuaaliterapeutille, joka löysi ilmeisiä putoamisesta johtuneita vaurioita. Käsittelyn jälkeen Eevin jalat palautuivat ”normaaliin” kuntoon. Nyt on rappujen edessä kiinteä portti, mutta Eevi haluaisi kovasti tulla kanssamme alakertaan. Vain sylikyydissä se pääsee sinne ja takaisin. Uinti on myös hyvää terapiaa jäykille jaloille, vesijumpan ansiosta Eevi on tänään köpötellyt reippaasti ympäriinsä ja kerjännyt keittiössä makupaloja.

Fina hoitaa Eevi-mammaa

Joulutauon jälkeen olemme palanneet taas agilitytreeneihin ja kisakentille. Vuoden vaihteessa osallistuin Finan kanssa Lohjan kisoihin ja suoritimme kaikki kolme rataa hyväksytysti, ei kuitenkaan puhtaasti. Joko kisaajat olivat vielä lomatunnelmissa tai sitten radat olivat suhteellisen haastavia, sillä kovin vähän tehtiin puhtaita ratoja. Viime viikonloppuna Gina pääsi kisaradoille pitkän tauon jälkeen ja olin hieman epäileväinen siitä miten yhteistyö sujuisi. Gina oli hyvin kuulolla ja erityisen tyytyväinen olin siihen, että se malttoi tehdä kontaktit oikein. Kolmesta radasta kaksi hylättiin, mutta yhdeltä saimme hienon 0-tuloksen. Hylätyt radatkin olivat aivan mallikkaita. Viimeisellä radalla minä sähelsin niin, että sotkeuduin jalkoihini ja lensin rähmälleni. Gina odotti nätisti vierelläni, kun kömmin ylös ja laitoin pipon takaisin päähän. Jatkoimme ratasuoritusta ja tulimme taputusten saattamina maaliin, tietty hylättyinä.

Hedy osaa nauttia lumesta ja pakkasesta

Jouluja

Toistakymmentä vuotta sitten hurahdin diakuvaukseen, sillä ihastuin kuvien korkeaan laatuun ja värien hyvään toistoon. Arkistoin kuvat täsmällisesti, numeroin ne ja nimikon säilytyslaatikot kuten albumit. Tosin kuvien katseleminen vaati aina virittelyt, piti ottaa esiin projektori, näyttökangas ja teline.  Siksi kai kuvat hiljalleen unohtuivat alakerran yläkaappiin. Niiden uudelleen katsominen on ollut ikuinen ”sitku”-projekti, mutta nyt marraskuun pimeinä päivinä Elias otti ne alas kaapista ja ehdotti kuva-arkiston läpikäymistä. Se ei onnistunutkaan ihan ensi yrittämällä, sillä projektori ei enää ollut toimintakuntoinen. Tori. fi:stä löytyi kuitenkin nopeasti pienellä rahalla uusi kone ja pääsimme aloittamaan diakuvien katsastuksen. Rankalla kädellä heitimme pois kuvat, joilla ei ole mitään merkitystä tässä hetkessä, mutta erityistä kiinnostusta herättivät vuosien takaiset joulukuvat. Päätin, että voisin yllättää perheen jouluiltana ja näyttää valittuja paloja vuosien takaisista joulujuhlista. Kuvien lajittelusta innostuneena päätin tehdä myös koirista vuosien varrelta jouluisen kuvaesityksen, tosin nyt digikuvien pohjalta.

Koiramaista joulua toivottavat kantaäiti Cessin jälkeläisineen!

U.S.A:n tuonti Cessi vuonna 2002

Cessin tytär Dixie tervehtii joulupukkia

Vuonna 2004 lähetettiin tällainen joulukortti

Pyry ja koirat jouluaamuna. Vasemmalla Dixie, tyttärentytär Eevi sekä Cindy (ei sukua)

Eevi ja Fina jouluna 2007

Jouluna 2011 Gina halusi olla joulupaketti

Hedy jouluna 2012

Jouluna 2013 Fina osallistui piparikisaan

Hedy – supermölli

Olen kuljettanut Hedyä mukana Fina ja Ginan agilitytreeneissä, jotta se voisi tottua treeniympäristöön ja pystyisi hiljalleen vapautumaan fobiastaan. Perjantaiaamuisin, kun treenaan Kirsi Lappalaisen ja Anne Saviojan kanssa, se on saanut lopussa osallistua ns. rallatteluradalle. Siinä tehdään vain hyppyjä ja putkia, ei korjata mahdollisia virheitä sekä kutsutaan koiraa nimeltä. Olen myös käynyt omalla kentällä rallattelemassa Hedyn kanssa ja on ollut mukava nähdä, miten tekemisen ilo on kasvanut kerta kerralta. Kun KKK järjesti epäviralliset kisat, joissa oli myös supermölli-rata, päätin kokeilla pystynkö siirtämään Hedyn iloisen suorittamisen vieraaseen halliympäristöön. Kun asetin Hedyn lähtölinjalle, se juoksi omin päin kentälle ja hyppäsi lopulta toimitsijan syliin. Kannoin sen takaisin lähtöviivalle ja sitten saimmekin suoritettua koko 20 esteen radan yhteistoimin loppuun. Toisella kierroksella Hedy pysyi lähdössä ja ratasuoritus oli jo oikeaa agilityä, vain muutama kieltovirhe ja lopussa hylkäys putkeen pujahtamisen vuoksi. Nyt ruvetaan treenaamaan jo hieman tavoitteellisesti ja tähyillään seuraavia epävirallisia kisoja. Koiralla kahden vuoden ikä on selkeä rajapyykki. Kun pentuaika on lopullisesti takana, koiran itsetunto kasvaa ja yhteistyö ihmisen kanssa vahvistuu.

Viime blogikirjoituksen jälkeen Eevin elämässä on ollut haasteita. Kolmisen viikkoa sitten se oli oudon levoton, ei halunnut mennä maaten ja pyysi useasti ulos. Viikonloppuna Riston perheen tultua illalliselle ihmettelimme, kun nuoremmat koirat kulkivat Eevin perässä ja nuuhkivat sen hännänalusta. Lopulta Elias tutki Eevin hännänaluksen ja löysi peräaukon vierestä ison muhkuran, ilmeisen kasvaimen. Tarkempi tutkimus saisi jäädä seuraavaan aamuun. Näinkö pian tilanne muuttuikin, mietin yöllä, huomenna olisi jäähyväisten aika. Koska kasvaimen leikkaus olisi ollut vanhalle koiralle liian rasittava toimenpide, Eevin nukuttaminen olisi ollut armeliain vaihtoehto. Maanantaiaamun metsälenkin jälkeen Eevi sai kevyen rauhoituksen ja Elias tutki möykkyä tarkemmin. Se osoittautui anaalirauhasessa olevaksi mätäpaiseeksi, joka olikin jo puhjennut. Siinä oli selitys toisten koirien intensiivisele nuuhkimiselle. Leikkausta ei tarvittu, hoito oli yksinkertainen: anaalirauhasen tyhjennys, antibioottinesteen työntäminen rauhaseen sekä suullinen antibioottikuuri. Kun Eevi oli selvinnyt nukutuspöpperöstä, se liikkui jo paljon paremmin kuin ennen. Paise takapuolessa oli ollut ilmeisen kivulias ja takajalkojen liikuttaminen tuskaista. Voi, kun koira olisi osannut kertoa kivusta, olisimme hoitaneet vaivan ennen kuin se yltyi noin pahaksi. Olin ehtinyt tilata Eeville myös osteopaatin, kun arvelin heikkojen takajalkojen johtuvan lihasjumeista. Kyllähän niitäkin löytyi, mutta mätäpaiseen parantuminen ja osteopaatin käsittely yhdessä paransivat Eevin liikkumista silminnähtävästi. Kun suljimme hoitopaikan ulko-oven, Eevi intoutui ketterään hölkkään. Nyt se ravaa rapuissa turvallisesti, kun takajaloissa on taas voimaa.

Eevi sai uuden kaulapannan tervehtymisen kunniaksi.

Tässä todiste reippailusta eilisellä suppisretkellä

Tammitien tietyömaa etenee etanavauhtia. Meidät on blokattu niin, että joudumme ajamaan tontille tietyömaan läpi. Vastapäisen ojan kaivuussa tuli vastaan kallio, ja nyt työt seisovat odottaen räjäytystä. Syvän kaivannon vuoksi peruuttaminen tontilta ulos vaatii tarkkuutta, ja ehdin jo kolhia etupuskuria portin tolppaan kun vahtasin niin tarkkaan peruutustilaa. Joku, ehkä minä, on myös kolhinut pihan valopylvästä. Viime viikon töppäilysaldo oli niin suuri, että mietin jo autoilun lopettamista kokonaan. Perjantaina sain 60 euron sakon, kun unohdin käydä maksamassa parkkilipun. Heti kauppaan päästyäni muistin sen, jätin ostokset kesken ja juoksin takaisin parkkihalliin. Maksoin paikoitusmaksun ja vein lipun autolle vain todetakseni että 60 euron sakkolappu oli jo isketty tuulilasiin.  

Tammitien työmaa jatkuu, jatkuu......

jatkuu....

Pihalle ajo on tästä mahdotonta