sunnuntaina, joulukuuta 16, 2018

Juhlia huolista huolimatta

Eilen vietimme Sari-miniän syntymäpäiviä hauskalla teemalla. Lähes 30 vieraan joukossa ainakin puolet henkilöistä olivat horoskooppimerkiltään jousimiehiä. Pohdittiin, onko horoskooppimerkin ansiota, että juuri nämä ihmiset ovat löytäneet toisensa vai onko syntymäaika johtunut muista syistä. Jousimiehen elämä on saanut alkunsa kevään korvalla, ehkäpä luonnon herääminen on saanut myös rakkauden toimet heräämään. Myös meidän perheessä juhlitaan joulukuun alussa, sille ensimmäiselle viikolle osuu jopa kolme syntymäpäivää.

Tein juuri työlistan alkavalle joulunalusviikolle. Vaikka meidän perheessä jouluvalmistelut ovat tänä vuonna melko vaatimattomat, haluan kuitenkin ylläpitää joitain perinteitä ja rakentaa esim. piparkakkutalon. Vietämme jouluaaton Riston perheen luona tutulla talkooperiaatteella. Kukin perhe valmistaa osan tarjottavista ruoista, ja siten isäntäväen ei tarvitse nääntyä ison joukon joulutarjoilun vuoksi. Olemme aika tehokas tiimi, ja valmistelut ja kannamme yhdessä pöytään tarjoilut.

Kirjoittaminen on ollut tauolla monesta syystä, mutta pääasiassa siihe on vaikuttanut myös Eliaksen sairastuminen. Jouduin pari viikkoa sitten viemään hänet Jorvin päivystykseen sekavuuden ja tasapaino-ongelmien vuoksi. Päivystyskäynnin tulos oli, että lääkäri lähetti hänet kotiin ja sanoi ettei mitään hälyttävää löytynyt. Pyynnöstäni lääkäri suostui sentään ottamaan verikokeet, jotta nähtäisiin onko niissä jotain poikkeavaa. Illalla lääkäri soitti kotiin ja sanoi että tulokset olivat normaalit. Kun aamulla mies oli entistä heikommassa kunnossa, tarkistin Kanta-sivustosta päivystyskäynnin tutkimukset. Vastoin lääkärin vastausta huomasin, että natrium-arvo oli hälyttävän alhainen. Vein miehen uudestaan Jorviin, missä hänet otettiin hätätapauksena sisään. Viikon hoitojakson aikana natriumarvo koheni sen verran, että hänet kotiutettiin. Kunto on vielä hatara ja muistista on kadonnut täysin viikon tapahtumat. Vieläkin kylmää ajatus, että jos olisimme odottaneet päivääkään kauemmin, Elias ei olisi enää kanssamme. Lääkäri on saanut  huomautuksen ja aiomme myös tehdä ilmoituksen hoitovirheestä.

Kiitän lukijoita menneestä vuodesta ja toivotan oikein hyvää ja rauhallista jouluanaikaa sekä voimia uudelle vuodelle !

Hedy ja ensi lumi

Punatakkien aamulenkki


Joululeipuri
Joulukalenterissa oikea kuva

Ei kommentteja: