Reissuja

Makuuvaunussa kohti Kemijärveä

 

Seitsemän viikkoa pentuarkea on sujunut hienosti ja sujuu päivä päivältä paremmin. Meillä on reipas ja rohkea pikkustaffi Kayla, joka sopeutuu yllätyksiin aivan kuin ne kuuluisivat joka päiväiseen elämään. Hotelliyö Turussa oli ensimmäinen reissukokemus ja hyvinhän se sujui. Vietettiin isänpäivää Jukan luona, mutta kun hänen luonaan oli niin monta yöpyjää, päätin ottaa koirien kanssa yösijan Sokoksen Kupittaa-hotellista. Vastaanotto oli ystävällinen ja respan nainen ei malttanut lopettaa Kaylan hyväilyä. Jukan luona Kayla sai tutustua "serkkuihin" Valma-käppänään ja Voitto-parsoniin ja osoitti hallitsevan "koirakielen" erinomaisesti. Kun Valma ei ollut aivan vakuuttunut pennun ihanuudesta ja hieman komensi, Kayla ymmärsi asian heti ja jätti Valman rauhaan. Voitto ei osoittanut hyväksyntää eikä paheksuntaa, se vain totesi uuden perheenjäsenen hyväksytyksi.

Porot etsivät tienvarsilta heinää

Kemijärvi jäätyy

 Kemijärven mökkireissu pari viikkoa sitten olikin Turkua vaativampi kokemus. Menomatka autojunalla Kemijärvelle sujui mallikkaasti, aivan kuin Kayla olisi jo kokenut matkustaja. Perillä oli mukava talvikeli, ei vielä paljoa lunta ja vain muutama pakkasaste. Järjestelin mökkiä vuokrauskuntoon ja koirat viihtyivät sohvalla takkatulen lämmössä. Kävelylenkit olivat jotain uutta, kun sai vapaana juosta jängällä uusia hajuja etsien. Jopa porot näyttäytyivät ja Isla, Kayla perässään teki pienen juoksukierroksen. Sen jälkeen Kaylalla ei ollut enää uutta jumpperiaan päällä enkä löytänyt sitä vaikka kuinka etsin. Mökillä oli sentään isojen koirien jumpperi, josta yritin pienentää sopivaa vaatetta.

Tämä hieno jumpperi jäi metsään porojahdin jälkeen

Kotiinpalu oli kaikkea muuta kuin helppo ja sujuva. Lähtöpäivänä VR ilmoitti että autovaunut eivät ole päässeet Kemijärvelle ja minun pitäisi ajaa illaksi Rovaniemelle (150 km) lastaamaan auto. Koska tiesin että etelästä saapuva lumimyrsky ulottuisi pian matkareitille, tuli hirvittävä kiire pakata tavarat ja laittaa mökki luovutuskuntoon. Eläessäni en ole pelännyt ajaa autoa, mutta nyt jouduin shokkiin. Lumimyrsky puhalsi vaakatasossa ja hävitti kaiken näkyvyyden. Vastaan tulevat autot nostattivat valkoisen seinän tielle ja odotin vain milloin humpsahdan ojaan tai joudun vastaantulevien kaistalle. Yritin tihustella aurauskeppejä jotta tietäisin missä tie kulkee. Matka, joka yleensä taittuu vajaassa 2 tunnissa, kesti nyt 4 tuntia. Rovaniemen asema oli ääriään myöten täynnä matkustajia, jotka myös olivat joutuneet muuttamaa matkasuunnitelmaa. Yhtään istuinpaikkaa ei ollut vapaana, yritin löytää edes jonkun sopen koirien kanssa. Lisäksi pentua ihastelevat matkustajat halusivat hyväillä koiraa, ja siksi Isla ja Kayla tempoivat taluttimissaan eri suuntiin. Kun vihdoin klo 21 pääsimme makuuvaunuun, olimme olleet syömättä ja juomatta lähes 6 tuntia. Vaunussa sitten tankattiin ja nukuttiin makeasti Pasilaan asti. Yhteenvetona on, että Kayla sopeutuu uusiin tilanteisiin mutkattomasti, ei pelkää eikä arastele. Se käyttäytyy kuin asiat olisivat jo ennestään tuttuja. 

Porot yrittävät pihaan

Aitoa tavaraa, lenkiltä löydetty