tiistaina, toukokuuta 30, 2023

Pieniä mustia pallukoita


Kukkaistyttö Hedy tarkkailupaikallaan

Jadea on tarkkailtu viime aikoina lähinnä mahdollisen tiineyden takia. Se on edelleen hoikka eikä vatsalinja ole muuttunut, mutta nisät ovat hieman kasvaneet. Ehkä se on ollut hieman vaisu, ei edes kyläily tuttavaperheen Fanny-whippetin luona saanut sitä leikkimään. Monet merkit viittasivat tiineyteen, ja vihdoin koitti tämä tärkeä päivä, joka purki jännityksen.  Jade aseteltiin selälleen hoitopöydän telineeseen, vatsalla levitettiin geeliä ja sitten eläinllääkäri alkoi pyöritellä lukijaa kohdun päällä. Heti nähtiin yksi musta pallukka, sitten toinen ja kolmas ja neljä ja ehkä viides. Ultran lukema ei koskaan ole sataprosenttisen varma, vaan vasta röntgen viikkoa ennen synnytystä antaa lähes varman pentuluvun. Silti on käynyt niin, että bonuspentuja on syntynyt. Näillä näkymin pentuja olisi maailmassa 5.-8.7.. Jade saa elää normaalia elämää omilla ehdoillaan, mutta mitään yleenpalttista rasitusta sille ei enää saa sallia. Ruokinta muutetaan odottavan nartun ravinnoksi ja lähiviikkoina se saa madotuskuurin. Ennen penikoimista annetaan myös herpes-rokotus, millä varmistetaan etteivät pennut saa tartuntaa. Tämä on vain varmistuskeino, herpes aikuisella koiralla ei anna itsestään merkkejä. Aika paljon emoon on jo tähän mennessä satsattu; 3 progesteroninäytettä, astutusmatka ja ultraus. Edessä vielä röntgen ja herpesrokotus. Toivottavasti synnytys sujuu normaalisti kotioloissa. Koputan puuta ja sanon että tähän mennessä kaikki narttuni ovat olleet hyviä synnyttäjiä ja pennut ovat tulleet vauhdilla maailmaan.

Jadea ei huvita leikkiä Fannyn kanssa


Kuinka monta mustaa pallukkaa näet


Ei kommentteja: