Vuosi elämästä

Vuosi on kierähtänyt umpeen siitä kun Eevi ja Waltteri kokivat yhteisen lemmenhetken. Vuoteen on mahtunut odotusta, jännitystä, iloa ja vähän huoltakin. Eevin neljä pentua täyttivät juuri 10 kuukautta ja ne ovat kehittyneet mallikkaiksi nuoriksi staffeiksi. Ne tuovat paljon iloa isäntäperheilleen ja varmasti niiden ulkopuolellekin. Paljon työtä ja huolenpitoa on tarvittu, että suloiset pennut ovat kehittyneet hyvin ja oppineet koirien tavoille. Kasvattajana olen erityisen iloinen siitä, että pennut ovat vastuullisissa ja huolehtivaisissa kodeissa. Eevi-äiti on kypsä staffirouva parhaimmillaan. Se on tosin kerännyt vähän massaa (tai läskiä) vyötärölleen, menettänyt kohtunsa ja melkein kaikki nisänsä. Sen elämä on nyt tasaista, kun hormonit eivät enää aiheuta mielentilan ailahteluita. Dixie mummi on vuoden aikana harmaantunut arvokkaasti ja viettää lokoisia päiviä Riston perheessä. Siellä on TV-huoneeseen hankittu uudet nojatuolit, joista Dixie on ominnut toisen ja petaa aina suojaviltin ja tyynyn itselleen sopivaksi kasaksi.

Kymmenkuisen Finan strategiset mitat ovat:
paino 14 kg
korkeus 38 cm
rinnan ympärys 59
kaulan ympärys 41 cm
pään ympärys 44 cm

Se on melko korkea rimpula, mutta paino on aikuisen staffin ja luusto on vahva. Ehkäpä lihakset vielä kasvavat ja muotoilevat Finasta rodulle ominaisen muhkean staffinartun.

Kasvattajakin yrittää pitää itsestään hyvää huolta ja niinpä hankin itselleni jäsenyyden uuteen Länsiväylän Elixia-liikuntakeskukseen. Kaupan päälle sain ilmaiset liikuntakortit marras- joulukuulle. Aloitin reippaasti osallistumalla Bodypump-tunnille ja hyvältä tuntui. Vähemmän hyvältä tuntui parin päivän päästä, kun lihakset olivat maitohapoilla. Kropasta löytyi lihasryhmiä, joita en tiennyt omistavanikaan. No, seuraavan tunnin jälkeen pystyin jo kävelemään ja istumaan ihan kivutta.

Tänään meidät oli kutsuttu Henrikin syntymäpäivälounaalle, mutta koska olin jo ilmoittautunut Eevin kanssa Kotkaan kisaamaan, saimme luvan tulla hieman myöhässä. Minulla on ihanan ymmärtäväinen perhe, kukaan ei kauhistele agilityaddiktia, vaan sopeutuu siihen, että äiti tulee lounaalle myöhässä reissussa rähjääntyneenä. Tänään oli kisassa 0-tulos todella hiuskarvan varassa, kaikki muut esteet sujuivat virheettä paitsi keinun alastulossa pienen pieni varaslähtö. Aika oli erinomainen ja sijoituimme neljännelle sijalle. Kotkassa palkittiin tämäkin sijoitus, ja Eevi sai ikioman koirien joulukalenterin.

Ensilumi Suomessa ja Turkissa

Seuramatka on huoleton tapa matkustaa, kunhan vaan maksaa matkasta pyydetyn hinnan ja jättäytyy matkanjärjestäjän huolenpidon kohteeksi. Viime viikolla tekemäni Turkin matka kyseenalaisti seuramatkan huolettomuuden, päinvastoin se sai minut vakuuttumaan entistä enemmän yksilöllisen ja omaehtoisen matkanjärjestelyn järkevyydestä. Lähdin Turkkiin espoolaisen tennisseuran ryhmässä ja matkanjärjestäjänä oli suuri pohjoismainen matkatoimisto. Jo alkutilanne oli epäilyttävä, kun toimisto ilmoitti lentoyhtiön vaihtumisesta. Tiedotteessa kerrottiin, että lentoyhtiö on turkkilaisten liikemiesten omistuksessa. Muistui mieleeni suomalaisten liikemiesten omistaman lentoyhtiön koukerot ja epäselvyydet. Lipun tarkastuksessa kenttävirkailija vastasi kysymykseeni lentoyhtiön laadusta, että ”ainakin se lentää”. Matkan lähtöaika siirtyi aamusta illaksi ja lisäksi lento myöhästyi pari tuntia. Näin menetettiin yksi päivä lomakohteessa. Koneessa vaikutti siltä kuin lentoemot olisivat saaneet pikakurssituksen työhönsä. He juoksivat kuin karkuun pyrähtäneet kanat pitkin käytävää eikä mikään tahtonut sujua. Ruokajuomat ja ruokailuvälineet loppuivat heti alkuunsa ja lentoemojen vastaus ihmettelyyn oli ”What can I do?". No, tärkeintä oli tietenkin, että kone pysyi ilmassa ja pääsimme matkakohteeseemme edes sovitun vuorokauden loppuminuuteilla. Matkatoimiston opas paikanpäällä oli ruotsalainen nuori nainen, joka esitti matkakohdeinformaation meille englanniksi. Tässä joukossa matkaajat olivat kielitaitoisia, mutta näinhän ei välttämättä ole kaikkien suomalaismatkaajien laita.

Hotellin palveluissa ei ollut valittamista, mutta säänhaltijat laittoivat ranttaliksi. Ensimmäisen aurinkoisen päivän jälkeen alkoi raju ukkosmyrsky, joka jylläsi alueella usean vuorokauden ajan. Hiekkarantaan iskivät kymmenien metrien korkuiset aallot, ja sade muutti nurmikentät järviksi. Kerran uskaltauduin aamu-uinnille mereen, mutta suuri aalto paiskasi minut rantahietikkoon ja sen jälkeen päätin uida vain turvallisessa sisäuima-altaassa. Eräänä yönä satoi jopa ensilumi läheisille vuorille. Onneksi tenniskentät olivat hyvin salaojitetut, ja aina kun sade taukosi hetkeksi, innokkaat tennispelaajat kaivoivat mailat esille ja pelasivat kunnes seuraava saderintama saavutti alueen. Tennispelin korvikkeena osallistuttiin kylpyläosaston vesijumppaan ja aerobic-tunnille, saunottiin ja nautittiin Mustafan turkkilaisesta hieronnasta. Huh, melko rohkeaa verrattuna suomalaisen urheiluhierojan otteisiin. Vähäksi jäänyt tennisliikunta korvattiin iltaisin discohyppelyillä. Vastoinkäymiset synnyttivät mielenkiintoisen ilmiön ryhmän keskuudessa. Valittamisen sijaan jokainen teki parhaansa viihtyvyyden aikaansaamiseksi. En ole mielestäni valivali-ihminen, mutta tämä matka saattaisi innoittaa minut tekemään valituksen matkanjärjestelyistä.

Uinti raivoavassa meressä ei houkutellut eikä ollut sallittuakaan.

Kotimaassa maisema oli saanut lumivaipan lomaviikon aikana ja sopeutuminen talvisäähän sujui helposti, koska maiden välinen lämpötilaero ei ollut kovin suuri. Pihan syystyöt jäivät kesken, sillä tammessa on vielä koko vihreä lehdistö tallella, samoin lumimarjapensaat loistavat vihreinä valkoista lunta vasten. Vaahteran pudonneita lehtiä ei ehditty haravoida ollenkaan, mutta ne eivät katoa lumivaipan alta minnekään, ja odottavat kärsivällisinä keräystä. Koirat hulluttelevat lumessa ja ottavat kiinni leijuvia lumihiutaleita. Fina ehti jo tutustua lumeen keväisellä Lapin matkalla ja siksi se varmaan suhtautui kelinvaihtoon tyynesti. Lumi tuo niin koirille kuin ihmisille vaihtelua ulkoiluun ja viikonlopun aikana olen kaivanut kaapeista esiin talvivarusteita. Kaikki koirat varmaan rakastavat lumipalloleikkejä, mutta hauska leikki voi muuttua jopa vaaralliseksi. Kun koira syö lunta, sen vatsalaukku ärtyy kylmästä ja aiheuttaa oksentelua. Eräänä keväisenä talvipäivänä Cessi oli joutua leikkauspöydällä, koska sen maha turposi lumensyönnistä lähes räjähtämispisteeseen. Suojasäässä lapset olivat leikkineet sen kanssa ja heitelleet lumipalloja Cessi oli heittoleikistä hullaantuneena syönyt ne