Valkoinen maailma

 Reissukoirat Isla ja Hedy pääsivät taas nauttimaan autojunan makuuhytin mukavista pedeistä. Ne pötköttelevät rauhassa aina siihen asti kun päätepysäkillä Rovaniemellä alamme pukeutumaan ja keräämään kamppeita. Asemapihalla haukoimme hetken henkeä, kuiva kirpeä pakkasilma oli aivan jotain muuta kuin Espoon kostea talvinen viima. Lumikinoksen tien varsilla olivat metrin korkuiset ja timantit kiiltelivät lumihangilla. Perillä Kemijärven Räisälässä odotti lämmin mökki, mutta ulkona pakkaslukema lähenteli kahtakymmentä. Koirat linnoittautuivat sohvalle porontaljan päälle ja me ihmiset vedimme lisää fleeceä ja lämpökerrastoa päälle. Korkeapaine tarjosi upean maiseman, mutta ulkona siitä pystyi nauttimaan vain hetken, varsinkin kun seuraavana päivän lähestyttiin -30 astetta. Takasi rätisi tuli, sauna lämpisi päivittäin ja etelän ihmiset selvisivät kauden pakkaspiikistä. Tänään on jo aivan mahtava ulkoilukeli, aurinkoa, vain -8 astetta ja pumpulinpehmeää uutta lunta.

Isla alkaa jo henkisesti valmistautua äitiyteen, se ei enää ole kovin innokas vastaamaan Hedyn leikkiin kutsuihin. Mieluiten Isla makaa kiinni kyljessäni (kuten nyt tätä kirjoittaessani) tai änkeää sängyssä peiton alle. Iloinen leikkisä Isla on hetkeksi vakavoitunut. Tulevien pentujen kyselijöitä on ollut päivittäin, ja joudun käännyttämään mukavan tuntuiset ihmiset pois. Kun ultrassa näkyi kuusi pentua, voisi muutama pentu olla kuvauksen aikana piilossa ja todellisuudessa syntyä ehkä kahdeksan pentua. Tämä kaikki edellytyksellä, että odotus ja synnytys menevät hyvin ja kaikki pennut ovat terveitä.

Ei perässähiihtäjiä, latua huutavia, luistelijoita

Kaksinkertaiset manttelit päällä automatkalla

Tasalämpöistä makuuhuoneen mittarin mukaan

Hedyn mamma Gina vietti 11-vuotispäiviä

Hedy hoivaa tulevaa mammaa

Odottavan aika on pitkä

Tammi-helmikuu on ollut yhtä odotusta. Ensin odotin että Islan juoksu alkaisi. Sitten odotin, että olisi sopiva ja oikea aika astutukselle. Se tuntui onnistuvan hyvin, mutta silti piti odottaa 27 päivää, jotta voisimme käydä ultrassa toteamassa, onko Isla tiineenä. Tutkin sen vatsanalusta, mittailin vyötärönympärystä ja punnitsin. Turhaa, ei näistä toimenpiteistä ole mitään hyötyä raskauden alkuvaiheessa. Isla on kyllä ollut ajoittain huonovointinen, oksennellut ja jättänyt ruokansa syömättä. Ultrassa eläinlääkäri ei aluksi tahtonut löytää mitään, sitten kuvaus tarkentui yhteen pallukkaan, sitten kahteen, sitten yhä useampaan kunnes ainakin kuusi oli selvästi nähtävissä.  Nyt valmistaudutaan pentujen tuloon maalis-huhtikuun vaihteessa. Jännittävää ja iloista odotusta!

Koirat makaavat eteisessä jännittyneinä vahtien laukkujen pakkaamista. Olemme lähdössä Kemijärven mökille ja tuntuu vaikealta ajatella mitä kaikkea tarvitsemme pakkaskeliin ja metrin lumikinoksiin. Koirille on ainakin pakattu manttelit, joita ei tähän mennessä ole ollenkaan käytetty. Sukset haettiin huollosta ja saa nähdä, miten hiihtäminen sujuu pitkän tauon jälkeen.

Lauantaina oli koiranilma eikä Isla suostunut menemään pissalle 

Voitto vietti talviloman Espoossa kun perhe oli hiihtämässä

Yhteistyössä vahditaan ohikulkijoita

Namipussi rasahti

Toiveita ja odotuksia uudelle vuosikymmenelle

Islan kiiman ajoitus on ollut alkuvuoden tarkkailtava asia. Suunnitelmissani on ollut pentueen teettäminen, jos vaan juoksu tulee tammikuun aikana. Olen jopa laatinut Excel-taulukon neitosen aikatauluista. Olen ollut huomaavinani, että Isla on ollut kovin kiinnostunut haistelemaan ja merkkailemaan ulkona, mutta toisaalta myös kostea sää tuo hajut tarkemmin esille. Olen tarkkaillut sen peräpäätä ja vahtinut mahdollista merkkiä turvotuksesta. Sitten eräänä aamuna löysin punaisia täpliä sänkyvaatteista, jotka vahvistivat juoksun alkaneen. Päivä oli 15.1., ja syötin sen Exceliin. Aikataulu olisi seuraava:  jos astutus olisi 27.1., pennut syntyisivät 31.3. ja luovutus olisi 20.5.

Islan puolisoksi oli jo sovittu Hedyn poika Uuno ja otin omistajiin heti yhteyttä. Seuraavaksi tilasin progesteronimittauksen 8. päivälle juoksun alkamisesta. Ensimmäinen mittaus kertoi, ettei astutusaika eli ovulaatio ole vielä lähipäivinä. Toinen mittaus 11. päivä kertoi, että arvo oli vain hieman nousussa. Päätimme, että Uuno tulee astutusvierailulle kun juoksun alkamisesta on 13 päivää.  Se päivä oli tänään eli 28.1.  ja nyt illansuussa olen iloinen ja toiveikas, että pentuja voisi syntyä huhtikuun alussa. Isla otti Uunon vastaan ihastuneena ja molemmat leikkivät pihalla jonkun aikaa. Sitten siirryimme sisään aloittelemaan tosihommia. Astutus ei aina suju aivan itsestään; narttu voi olla ärtynyt, jopa vihainen urokselle. Uros voi olla arka tai haluton tai ensikertalaisena se ei vaan osaa hommaa. Avustajana meillä oli kokenut kasvattaja Tiina, ja hän osasi oikealla hetkellä avustaa urosta ja astutus saatiin vietyä loppuun aivan oppikirjan mukaisesti.

Olin niin iloinen nähdessäni, miten hieno poika Hedyllä on. Uuno on kaunis ja sopusuhtainen, luonteeltaan rauhallinen ja reipas. Jos tästä yhdistelmästä tulee pentuja, ne aivan varmasti saavat vanhemmiltaan lempeän luonteen ja kauniin ulkomuodon. Nyt jännitetään noin viisi viikkoa, ennen kuin ultrassa päästään näkemään, onko Islan kohdussa pieniä palleroita.

Rakastunut nuoripari "Uuno" of Greenline Jetlag ja "Isla" Zesiro Twinflower of Greenline

Kohti uutta

Isla ja Hedy toivottavat lukijoille Iloista Joulua ja 

Toimeliasta Vuotta 2020

Tänään olen "onnellinen" uuden polvinivelen omistaja. Viisi viikkoa leikkauksesta on kulunut ja kävelen jo lähes ontumatta. Verrattuna aikaan ennen uutta polvea, askel on nyt kivuton, mutta polvinivelen taipuvuudessa on vielä paljon parannettavaa. Ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen olivat melko tuskaisia, mutta päivä päivältä kipu helpotti ja odotan malttamattomana aikaa, kun saan kulkea metsäpolulla ja portaissa muistamatta edes polviniveltä. Jumppaan ahkerasti ja käyn vesifysioterapiassa pari kertaa viikossa. Koirien suhteen olin aluksi hieman varuillani, varsinkin kun sairaalassa varoitettiin tulehduksesta ja korostettiin puhtauden merkitystä. Eiväthän koirat pysyneet poissa sängystä, mutta puin pitkälahkeisen pyjaman jalan suojaksi ja kielsin tiukasti nuuhkimiset ja nuolemiset. Hedy ilmeisesti järkyttyi niin kovasti sairaalan hajuja ja operoitua jalkaani, että se ripuloi ensimmäisenä yönä.  Hedy myös vartioi minua sängyssä, eikä tahtonut päästää Islaa lähelle. Tilanne normalisoitui aika nopeasti ja nyt ne saavat taas hyppiä ja peuhata vieressäni entiseen tyyliin.

Vihdoin agilitytreenit. Isla odottaa vuoroaan

Heti kun pystyin ajamaan autoa (n. 3 viikkoa leikkauksesta) lähdin Islan kanssa treeneihin. En aluksi tietenkään voinut muuta kuin konkata joitain askelia, mutta kouluttaja Niinun avustuksella harjoiteltiin Islan irtoamista ja itsenäistä työskentelyä. Aluksi Isla ihmetteli kun en lähtenyt mukaan ja kääntyi kysymään, mutta se huomasi pian treenin tarkoituksen. Nyt parin kerran jälkeen se suorittaa rataa itsenäisesti ja varmaan pian voin vain seisoa keskellä kenttää ja antaa ohjeita.

Metsälenkillä piiitkästä aikaa

On ollut hyvä huomata, miten aivan tavalliset asiat eivät ole enää tavallisia, kun kropan jokin kohta sanoo stopin. Kiitollisuus kumpuaa myös siitä, että pääsee metsäpolulle omin jaloin. Tiedän jo nyt uuden vuoden toiveeni: terveys ja positiivisuus ovat elämän tärkeimpiä rakennuspalikoita.






Tassunjälkiä -kirjani on saanut hyvän vastaanoton. Myös Yliopiston eläinsairaalassa luetaan sitä, ja toivon että kirjan mukana myös staffi rotuna saa positiivista mainetta. Tänään ilmestyneessä Eläinlääkärilehdessä kirjaa arvioidaan Sofi Oksasen Koirapuiston rinnalla. Vaikka kirjoilla sinänsä ei ole mitään yhteistä, molemmat saavat ajattelemaan elämän monia puolia, kevyitä ja raskaita. Arvioija myös suosittelee kirjaa "sellaisille ihmisille, jotka eivät pidä koirista (onko heitä?). Se on silmiä avaava kaikessa hulluudessaan ".

Lukijoiden kommentteja: "Niin totta! Kirja tempaisi mukaansa, tuttuja juttuja ja tilanteita nousi mieleen ja voin vain aavistaa nuo tuntemuksen pennun puolesta...."

Tummia ja vaaleita värejä

Viime blogissa VIISI KUUKAUTTA sitten oli kevään odotusta ja pää täynnä suunnitelmia. Tänään katsoessani taaksepäin olen kiitollinen kaikesta, vaikka ajanjaksoon sisältyy niin paljon ahdistusta ja huolta.

Iloa kevääseen ja alkukesään toi uudistettu piha. Se on kuin talon uusi huone, joka houkutteli hiippailemaan pergolan alle vaikka yöpukeissa aamukahville. Heti kun lumi oli sulanut, otin viikoittain kuvia saadakseni panoraaman vihreyden ja kukkien kehittymisestä. Pihalla seurusteltiin ystävien kanssa milloin grillaten, milloin kahvitellen. Hedy ja Isla viihtyvät etupihalla paremmin kuin aikanaan isolla takapihalla. Nyt niillä on näköalapaikka seurata ohikulkijoita, eikä meidän tarvitse olla huolissaan, että ne juoksevat tielle.

Kesäkuun pihakutsut ja Elias vielä hyväkuntoisena mukana

Hedy, Gina ja Isla liikennevahteina

Voitto kyläilemässä Piilopirtillä

Heinäkuussa matkasimme taas Kemijärven Piilopirtille ja edessä piti olla samoilua metsässä, marjastamista ja veneretkeilyä Kemijärven hiekkarannoille. Kävelyt rajoittuivat kuitenkin vain koirien ulkoiluttamiseen lähivaaralle. Elias tunsi itsensä väsyneeksi ja huonovointiseksi ja kolmen viikon ajasta hän nukkui suurimman ajan. Kävimme pari kertaa Kemijärven terveyskeskuksessa, mutta mitään selitystä ei oireille löydetty. Diagnoosissa luki ”vanha hauras mies, kävelee hitaasti, mutta ilman tukea". 

Espooseen palattuamme Eliaksen kunto heikkeni edelleen ja hänet otettiin Jorviin tutkittavaksi. Kun magneetti-, tietokone- ja röntgenkuvauksissa ei löytynyt mitään, mies passitettiin kotiin. Vointi huononi rajusti ja taas lähdettiin Jorvin päivystykseen. Tässä vaiheessa olimme ehdottaneet lääkärille myös tutkimuksia borrelioosin varalta. Lääkäri otti vihjeen vastaan ja veriviljelyt tehtiin. Viikon kuluttua löydettiin selkäytimestä borreliabakteereja ja diagnoosi oli niiden aiheuttama aivokalvontulehdus. Vahva antibioottilääkitys aloitettiin välittömästi ja mies saatiin takaisin elävien kirjoihin. Viimeiset päivät olivat olleet jo jäähyväisten antoa. Nyt kahden kuukauden lääkityksen jälkeen Elias on melkein entisellään, tosin kunto on vielä heikko pitkästä sairastelusta.

Keväällä varasimme matkan Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidzhaniin, mutta jouduimme tietenkin perumaan sen. Eliaksen sairastamisen aikana uppouduin kirjoittamaan ja sain pitkään suunnitellun käsikirjoituksen valmiiksi. Kirjan aihe on koirat, kuinkas muuten. Kertojana on nuori Sinttu-staffi, joka kertoo elämästään nuoren parin ensimmäisenä koirana. Aineksia kirjaan on pitkän kasvattajaurani varrelta keräytynyt runsaasti, mutta Sinttu ei ole kukaan koiristani, enemmänkin yhdistelmä kaikista matkan varrella kulkeneista. Halusin kirjaan kuvia ja koiraharrastuksesta tuttu graafikko Kaisa Eskola ryhtyi yhteistyöhön. Vaikka Kaisalla on aivan toisen rotuisia koiria, hän löysi hienosti staffin muodon ja hengen. Kuvat ovat aivan mainioita. Torstaina 24.10. skoolasimme painotuoreen kirjan kunniaksi.

Kirjan voi hankkia Stresa-kustantamon verkkokaupasta stresa.fi/kirjat tai suoraan minulta sähköpostitse westirm@gmail.com. Ystävähinta on 20 e/kirja

Hedy ja Isla ovat pitäneet minut liikkeellä vaikeimpinakin päivinä. Pitkät kävelyt metsässä ja meren rantaan ovat olleet parasta mielen hoitoa ja katkaisseet hetkeksi pahat ajatukset ja aavistukset. Agilitytreeneissä ja -kilpailuissa olen tavannut ystäviä ja iloinnut onnistumisista koirien kanssa. Isla on kehittynyt valtavasti ja pari viikkoa sitten se teki kolmannen puhtaan radan ja sai nousuluvan kakkosluokkaan. Isla on itsenäistynyt paljon ja radalla se tuntuu tietävän paremmin kuin minä, minne ja miten seuraavaksi mennään. Nähtäväksi jää, vieläkö pääsemme kirmailemaan, sillä minulla on edessä polvileikkaus. Saan uuden nivelen kuluneen tilalle. Paljon positiivisia kokemuksia uudesta polvesta olen kuullut, toivottavasti saan liittyä samaan joukkoon.

Terapiakoirat

x

Hurahtaneet

Talven hanget sulivat melkein yhtä nopealla vauhdilla, kuin ne vuoden vaihteessa kasvoivat. Innokkaana olen odottanut etupihan paljastumista piharemontin jäljiltä.  Ensiksi mullasta pilkottivat sipulikukkien kärjet, sitten työntyivät esiin palloesikot ja pian varsiin puhkesivat kauniit valkoiset kukat. Nyt viheriöivät kaikki istutukset ja täyttävät pian lehdillään ja kukillaan istutusalueet. Olemme tutkineet pihasta laadittua 10-sivuista istutusopasta, lannoittaneet, kalkinneet ja leikanneet kasveja ohjeiden mukaan. Vaikka kaikki kasvit eivät vielä ole täydessä lehdessä, voi jo aavistaa, miten kauniilta kokonaisuus kohta näyttää. Hedy ja Isla viihtyvät uudella etupihalla paljon paremmin kuin aikaisemmin takapihalla, vaikka siellä oli enemmän tilaa. Ne seuraavat aidan takaa kadulla liikkujia, temmeltävät nurmikolla tai vain makoilevat ja nauttivat auringosta.

Vielä hieman lunta metsässä. Varpuspöllö uhittelee Hedylle

Hedy kastaa talviturkin 

Ympäristössämme on tapahtunut paljon muutosta viime kesältä, entiset pusikot ovat saaneet paikalleen komeat rakennukset. Tietyöt ovat loppuneet, Laakkosen autotalo on valmistunut Länsiväylän tälle puolelle ja toisella puolella viimeistellään Länsi-Auton suurta rakennusta. Rakennusprojektien myötä myös lähistö on siistiytynyt, mutta pettymykseksi satakieli on pahastunut eikä ole palannut entisille kesälaitumille.

Kevään myötä agilityn talvitreenit ovat päättyneet ja olemme koirien kanssa päässeet treenaamaan seuramme kentällä. Taidan olla hieman hurahtanut tähän yhteiseen harrastukseen, sillä kuluneella viikolla jokainen päivä on ollut agilitypäivä. Hedy ja Isla kävivät eri päivinä ohjatuissa treeneissä, torstaina oli erikoistreenit ja perjantaina kontakti teemakurssi. Eilen olin töissä seuran järjestämissä kisoissa ja tänään kisasin Islan kanssa. Isla kruunasi viikon voittamalla yhden kisan ja sijoittumalla toisessa kisassa hopealle. Isla on nyt saavuttanut kaksi 0-tulosta eli luokanvaihto-oikeutta. Enää yksi puuttuu ja sitten saamme siirtyä kakkosluokkaan. Ihana, innokas ja oppivainen Isla! Se täytti vain kuukausi sitten 2 vuotta, ja näin nopeaa edistymistä en ole kokenut yhdenkään aikaisemman koiran kanssa.

Koirat tykkäävät uudesta pihasta, mutta eivät tällaisella kelillä 

Islan ensimmäinen 0-tulos

Hedy kärkkyy Islan voitto-palkintoja

Uusi piha alkaa viheriöidä ja kukkia

Hankirallia

Viikko sitten krookukset availivat terälehtiään Espoon pihamaalla, mutta Kemijärven Piilopirttiä ympäröivät metriset hanget. Kestää vielä lähes pari kuukautta ennen kuin täällä kullerot keltaavat pihaniityn. Yöpakkaset ja päivän suojakelit ovat kovettaneet hanget niin raudankoviksi, että ne kestävät jopa aikuisen ihmisen jalan alla. On aivan mahtavaa kuljeksia vapaasti lumivaipan päällä. Hedy ja Isla ovat saaneet aivan uuden vapauden. Ne juoksentelevat niityllä ja metsässä pelkäämättä, että uppoavat kaulaa myöten lumeen. Tämän aamun lenkillä Isla sai juoksuhepuleita, se loikki yli lumipenkkojen, pujotteli pikkumäntyjen välissä ja syöksyi ojien yli. Kemijärven jäällä on vain ohut lumikerros ja siellä voi sujutella suksilla minne nenä osoittaa. 

Hedy ihmettelee, kun hanki ei vajota

Lumipalloleikkejä jäällä

Kanarian pojat tulivat mukaan ja olivat onnekkaita sään suhteen. Suomun rinteillä sai lasketella hyvässä kelissä, murtomaasuksilla pääsi vapaasti pitkin metsiä ja mantuja ja illat tarjosivat satumaisia näkyjä taivaanrannalla. Joel otti hienoja kuvia ammattitaidolla ja laatukalustolla. Jopa Isla suostui poseeraamaan Joelin kameran edessä.

Isla arvostaa porontaljaa makuualustaa

Kyllä Isla poseeraa, kun oikea valokuvaaja on kameran takana

Illan kauneutta

Poroja ei näkynyt mutta Isla ja Hedy istuivat sohvan selkämyksellä kuono ikkunassa kiinni ja kuvittelivat näkevänsä jotain liikettä metsässä. Eräänä aamuna, kun taas toruin Islaa turhasta haukkumisesta, näin näädän kiipeävän portin kohdalla olevan kinoksen yli. Sillä on varmaan pesä ulkovajassa. Nyt koirat juoksivat kuono maassa majan ympäri ja haistelevat oudon eläimen jälkiä. 

Kesäkeittiön avajaiset

Kanarian vieras nauttii hiihdosta

Ylihuomenna autojuna vie meidät taas etelään ja siirrymme keväässä yhden vyöhykkeen eteenpäin. Innolla odotamme uuden pihan kasvien ja pensaiden kasvua ja tietenkin vain oleskelua pihakatoksen alla.

Ei enää mölli

Agilityssä mölleiksi nimitetään sellaisia koiria, jotka kyllä jo omaavat lajin alkeet, mutta eivät ole vielä virallisesti kisanneet. Isla karisti mölli-tittelin pois pari viikkoa sitten, kun se osallistui ensimmäisiin virallisiin agilitykilpailuihin. Ennen kisakautta käytin Islan virallisessa mittaustilaisuudessa, missä sen säkäkorkeus määriteltiin 37 cm:ksi eli mediksi. Medien kokoluokkamääritys on 35 cm -42,99 cm, joten Islan tapaus oli harvinaisen selvä. Sääliksi käy niitä koiria, joiden säkäkorkeus on esimerkiksi vain 0,5 cm yli alimman sallitun mitan. Islan mielestä mittaustilaisuus oli hauska, paljon erirotuisia koiria ympärillä ja ystävällisiä ihmisiä, joita pääsi pusuttelemaan.

Toditetusti medi

Ylpeä omasta kisakirjasta

Isla sai oman kisakirjan, mutta vaikka se on jo osallistunut yhteen viralliseen kisaan, sivut ovat puhtaan valkoiset. Kirjaan merkitään vain virheetön suoritus, jota emme vielä ensimmäisessä kisassa saavuttaneet. Isla suoritti radan kaikin puolin muuten mallikkaasti, mutta hylkäys tuli, kun se heti ensimmäiseltä esteeltä ryntäsi putkeen ja ohitti välissä olevan rengasesteen.





Aikomuksenani oli ottaa sukset esiin ja avata hiihtokausi viime viikolla. En ehtinyt ennen suoja- ja sadekelejä. Ehdin sentään ottaa paljon kuvia valtavista kinoksista jotka peittivät alleen pihakalusteet, postilaatikot ja pensaat. Maisema on ollut satumaisen kaunis, mutta silti sää on stressannut omakotiasujia. Kuntosaliharjoittelu on siirtynyt kotipihalle, missä olemme heitelleet lapion avulla raskaita lumikuormia aina vain korkeammaksi kasvaneiden kinosten päälle. Toinen stressin aiheuttaja on katuaura, joka kerää aina aurauksen yhteydessä valtavan vallin portin pieleen. Onneksi meillä on ihanan auttavainen naapuri Matti, joka hakee apuun traktorinsa. Koirien metsälenkit ovat myös tauolla, sillä polut ovat vain kapeita uria, joissa ne kävelevät peräkkäin kun hankeen ei uskalla hypätä. Jopa katulenkillä saa nyt enemmän liikuntaa.

Islan kanssa lumitöissä

Hedy miettii, voiko ulos mennä

Satumaisema

Pyörät unohtuivat ulos

Juhlia huolista huolimatta

Eilen vietimme Sari-miniän syntymäpäiviä hauskalla teemalla. Lähes 30 vieraan joukossa ainakin puolet henkilöistä olivat horoskooppimerkiltään jousimiehiä. Pohdittiin, onko horoskooppimerkin ansiota, että juuri nämä ihmiset ovat löytäneet toisensa vai onko syntymäaika johtunut muista syistä. Jousimiehen elämä on saanut alkunsa kevään korvalla, ehkäpä luonnon herääminen on saanut myös rakkauden toimet heräämään. Myös meidän perheessä juhlitaan joulukuun alussa, sille ensimmäiselle viikolle osuu jopa kolme syntymäpäivää.

Tein juuri työlistan alkavalle joulunalusviikolle. Vaikka meidän perheessä jouluvalmistelut ovat tänä vuonna melko vaatimattomat, haluan kuitenkin ylläpitää joitain perinteitä ja rakentaa esim. piparkakkutalon. Vietämme jouluaaton Riston perheen luona tutulla talkooperiaatteella. Kukin perhe valmistaa osan tarjottavista ruoista, ja siten isäntäväen ei tarvitse nääntyä ison joukon joulutarjoilun vuoksi. Olemme aika tehokas tiimi, ja valmistelut ja kannamme yhdessä pöytään tarjoilut.

Kirjoittaminen on ollut tauolla monesta syystä, mutta pääasiassa siihe on vaikuttanut myös Eliaksen sairastuminen. Jouduin pari viikkoa sitten viemään hänet Jorvin päivystykseen sekavuuden ja tasapaino-ongelmien vuoksi. Päivystyskäynnin tulos oli, että lääkäri lähetti hänet kotiin ja sanoi ettei mitään hälyttävää löytynyt. Pyynnöstäni lääkäri suostui sentään ottamaan verikokeet, jotta nähtäisiin onko niissä jotain poikkeavaa. Illalla lääkäri soitti kotiin ja sanoi että tulokset olivat normaalit. Kun aamulla mies oli entistä heikommassa kunnossa, tarkistin Kanta-sivustosta päivystyskäynnin tutkimukset. Vastoin lääkärin vastausta huomasin, että natrium-arvo oli hälyttävän alhainen. Vein miehen uudestaan Jorviin, missä hänet otettiin hätätapauksena sisään. Viikon hoitojakson aikana natriumarvo koheni sen verran, että hänet kotiutettiin. Kunto on vielä hatara ja muistista on kadonnut täysin viikon tapahtumat. Vieläkin kylmää ajatus, että jos olisimme odottaneet päivääkään kauemmin, Elias ei olisi enää kanssamme. Lääkäri on saanut  huomautuksen ja aiomme myös tehdä ilmoituksen hoitovirheestä.

Kiitän lukijoita menneestä vuodesta ja toivotan oikein hyvää ja rauhallista jouluanaikaa sekä voimia uudelle vuodelle !

Hedy ja ensi lumi

Punatakkien aamulenkki

Joululeipuri

Joulukalenterissa oikea kuva

Pihan kasvojen kohotus

Runsas vuosi sitten aloitettu pihaprojekti on saatu päätökseen. Kesällä 2017 päätimme, että jaamme tontin kahteen osaan ja myymme takapihan osan. Asia ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin oletimme. Tilaksi merkitty alue piti ensiksi rekisteröidä tontiksi. Koska nykyisen rakennuksen asuinneliöt vievät liian paljon rakennusoikeutta, toisen osan voi vain myydä hallinnanjakosopimuksella, ei siis lohkoa erilliseksi tontiksi. Ei ollut oikein helppo ymmärtää näitä rakennusoikeuden kiemuroita, mutta oli vain uskottava, että näin Espoon kaupungin rakennusmääräykset ovat. Arkkitehti laski tarkalleen nykyisen rakennuksen asuinpinta-alan, jonka jälkeen toisessa rakennuksessa saa olla vain 101 asuinneliötä. Seitsemänkymmentäluvulla rakennetussa talossamme jopa takkahuone ja uima-allashuone lasketaan asuintilaksi, koska niissä on niin paljon ikkunapintaa. Joka tapauksessa tontin osalle löytyi halukas ostaja ja kaupat tehtiin elokuun lopulla. Saamme naapuriksi iranilaistaustaisen perheen, jossa 10-vuotias poika. Perhe on tullut Suomeen jo 1990-luvulla, he ovat Suomen kansalaisia ja töissä täällä. Mukavan tuntuisia ihmisiä, en usko että meidän naapurisopu on vaarassa.

Hedy miettii, minne uskaltaa tehdä asiat

Fina on mukana

Takapihan myynnin yhteydessä päätimme, että etupihasta tehdään viihtyisä oleskelupaikka. Yhteydenotto Pihanne-yritykseen tapahtui myös vuosi sitten. Suunnitteluluonnoksen saimme alkukeväästä ja työt alkoivat elokuussa. Nyt piha on ollut valmiina pari viikkoa. Koskaan täällä asuessamme ei pihatöitä ole tehty näin perusteellisesti ja viimeistellysti. Nyt odotamme innokkaina ensi kevättä, että pääsemme nauttimaan pihan kukoistuksesta, grillailemaan ja viihtymään. Kun naapuri aloittaa rakennustyöt, koirien ulkoilu siirtyy etupihalle, joka tosin on paljon pienempi kuin aikaisempi kirmailualue. Tukevasti rakennetut aita ja portit, ja koirat voi päästää nyt turvallisesti etupihalle.

Syksyn remonttitöiden aikana ehdimme jopa reissata Kiinassa. Henrik ja Aleksandra olivat koiravahteina ja huolettomina kiertelimme Etelä-Kiinan ihanissa maisemissa. Asensin puhelimeen VPN:n ja niin some-yhteydenpito kotiinpäin onnistui ongelmitta. Miten ihmeessä onkaan ennen pärjätty ilman Whatsappia? Sen avulla saimme Kiinaan jopa tärkeän kopion Eliaksen vanhasta passista, jota tarvittiin junalippujen lunastamiseen.

Elokuussa ehdimme Hedyn kanssa korkata agilityn 3. luokan ja heti ensimmäisessä kisassa tuli 0-tulos. Sitten taas on ollut pitkä tauko, mutta eilen ehdimme kisaamaan Kirkkonummelle. Hyppyradalta saimme 0-tuloksen hiuksenhienolla yliajalla, mutta muut radat hyllytettiin. Treenaamattomuus näkyy siinä, etten osaa oikein ennakoida Hedyn vauhtia ja suuntia. Tällä viikolla aloitetaan treenit ja sitten taas saadaan varmuutta tekemiseen.

Kuvasatoa

Etelä-Kiinasta

Kävelyretkellä Li-joen rannalla

Kalligrafia opissa -mehän osataan!

Pyöräretkellä kuvaustauko

Longjin 2000-vuotta vanhoja riisiterasseja

Sitten kun jalat väsyvät, kulku onnistuu näin