Tiistaina olimme kutsuttuina Casino Royale-elokuvan ennakkonäytökseen. Ennen elokuvaa meille tarjoiltiin Bondin suosikkijuomaa eli Lillet –aperitif ja Esa Saarinen puhui Bond-filosofiasta. Saarinen osaa ottaa yleisönsä hyvin, hän avaa tavalliselle ihmiselle näppärästi filosofian maailman käytännön elämästä tuotujen mallien avulla. Mitä luennosta sitten jäi muistiin? Eipä paljoa. Hän esitti seitsemän 007-teesiä, joista minulle jäivät mieleen vain Välitön toiminta ja Salainen ase. Elokuvaa katselin uteliaana ja huvittuneena, ihailin hienoja animaatioita, sukkelaa sanailua ja huimia stunt-kohtauksia.
Sovelsin välitöntä toimintaa ja salaista asetta eilen. Siivosin keittiötä ja mietin, että pitäisi joskus puhdistaa lieden tausta. Ryhdyin välittömään toimintaan ja vedin lieden irti seinästä puhdistusta varten. Monenkohan vuoden ylikiehuneet keitokset sinne olikaan kuivunut? Kun tausta oli puhdas ja liesi taas paikoillaan, tunsin itseni hyvin tyytyväiseksi. Sanoin Eliakselle, että minulla on nyt salainen ase. Kun Elias nosteli hämmästellen kulmakarvojaan, paljastin hänelle, että tunnen itseni kovin tyytyväiseksi kun minulla on puhdas lieden tausta. Tämä oli siis sovellettua Saarisen filosofiaa; ihminen tuntee itsensä vahvaksi, kun hänellä on tietoisuus omasta salaisesta aseesta. Elias ehdotti, että en pitäisi asetta salassa vaan laittaisin lieden viereen kyltin: ”Tämän lieden tausta on puhdas”. Miten sattuikaan, että pesukone alkoi temppuilla ja vedin sen irti pesuhuoneen seinästä, jotta voisin tarkistaa puhdistussiivilän. Koneen takana oli kauhea määrä pölyä ja samalla puhdistin taustan. Nyt meillä on myös siisti pesukoneen tausta.
Elias on tehnyt päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, koska muu urheilu on kuukauden ajan kiellettyä. Koirat ovat päässeet tutustumaan uusiin ulkoilureitteihin ja ne nauttivat kävelystä ehkä enemmänkin kuin nopeatempoisesta juoksulenkistä. Nyt on aikaa haistella ja leikkiä. Tänään otimme mukaamme Latokasken suunnistuskartan ja lähdimme kävelemään sen mukaan satunnaisia polkuja pitkin. Saimme kävellä ihan rauhassa hienoissa maisemissa, mutta marraskuun ilta pimeni äkkiä. Jouduimme lopulta arvaamaan polun kulkusuunnan ja odotimme vähän jännittyneenä, minne päädymme. Näköjään suunnistajan suuntavaisto oli tallella ja palasimme suunnitelmien mukaisesti valaistulle kävelyreitille ja sitä pitkin autolle.
Koirat olivat hajustaneet itsensä jossain lenkin vaiheessa ja nekin pääsivät suihkuun. Mink Oil shampoo ja Satin Cream Rinse tekevät niiden turkista niin kiiltävät, että niissä voi melkein peilata itseään. Molemmat pitävät suihkusta ja tulevat oma-aloitteisesti pesupaikalle. Finan juoksu alkaa olla lopullaan ja pian päästään rasittavasta housujen pukemisesta eroon.
sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Kaamosmietteitä
Lumi tuli ja lumi suli. Pihanurmikon lehdet paljastuivat ruskeina mattoina ja niin otimme haravat esiin ja ryhdyimme haravoimaan märkiä lehtiä. Tämä on mielestäni vuoden ankeinta aikaa, sumuinen pimeys levittäytyy ympärille, ruskeat kuolleet kasvit törröttävät kukkapenkissä ja kura takertuu kenkiin ja vaatteisiin. Onneksi meillä on lyhytkarvaiset koirat, joista kuran saa pyyhittyä froteepyyhkeellä. Tassuvälit tosin joutuvat koetukselle, kun märkä hiekka hieroo niitä. Suihkuttelu ja rasvaaminen ovat hyvää tassuvaivojen ennaltaehkäisyä.
Optimisti sanoisi, että nyt on enää runsas kuukausi talvipäivän seisaukseen eli sittenhän päivät alkavat taas pitenemään. Toinen optimisti sanoi, kun marraskuu alkoi, että seuraava kuukausihan on jo joulukuu. En tiedä onko se optimismia, havahduin itse jo stressaamaan joulukorttien ja joululahjojen hankintaa. Tänä vuonna emme onnistu ainakaan jättämään valmisteluja viime tinkaan, sillä lähdemme jouluksi pojan luo Espanjaan ja nautimme kiireettömästä joulunajasta.
Finan juoksu on nyt kuumassa vaiheessa ja sillä on lähes rivon näköinen tötterö hännän alla. Täytyy olla tarkkana pihalle päästämisen kanssa, ei tiedä vaikka naapurin Edi olisi vahdissa. Housujen pukeminen sujuu jo melko vaivattomasti, ehkäpä se tuntee itsensä vähän tärkeäksi. Pikkuhoususuojia olisi pitänyt ostaa iso pakkaus, ei ehkä vuodon takia vaan koska Fina tykkää irrottaa niitä housuista. Se osaa myös avata housujen tarranauhan ja heti kun kuulen tutun räpsähtävän äänen, tiedän housujen olevan riisuttuna.
Tarinoita pukkaa vauhdikkaasti ja tällä viikolla kirjoitin sovelletun tarinan ulkoilusta. Sen kokeiluversion voi käydä lukemassa Staffitarinoita-sivulta. Tarinoita saa mielellään kommentoida.
Optimisti sanoisi, että nyt on enää runsas kuukausi talvipäivän seisaukseen eli sittenhän päivät alkavat taas pitenemään. Toinen optimisti sanoi, kun marraskuu alkoi, että seuraava kuukausihan on jo joulukuu. En tiedä onko se optimismia, havahduin itse jo stressaamaan joulukorttien ja joululahjojen hankintaa. Tänä vuonna emme onnistu ainakaan jättämään valmisteluja viime tinkaan, sillä lähdemme jouluksi pojan luo Espanjaan ja nautimme kiireettömästä joulunajasta.
Finan juoksu on nyt kuumassa vaiheessa ja sillä on lähes rivon näköinen tötterö hännän alla. Täytyy olla tarkkana pihalle päästämisen kanssa, ei tiedä vaikka naapurin Edi olisi vahdissa. Housujen pukeminen sujuu jo melko vaivattomasti, ehkäpä se tuntee itsensä vähän tärkeäksi. Pikkuhoususuojia olisi pitänyt ostaa iso pakkaus, ei ehkä vuodon takia vaan koska Fina tykkää irrottaa niitä housuista. Se osaa myös avata housujen tarranauhan ja heti kun kuulen tutun räpsähtävän äänen, tiedän housujen olevan riisuttuna.
Tarinoita pukkaa vauhdikkaasti ja tällä viikolla kirjoitin sovelletun tarinan ulkoilusta. Sen kokeiluversion voi käydä lukemassa Staffitarinoita-sivulta. Tarinoita saa mielellään kommentoida.
sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006
Aikuinen nainen
Vauhdikas viikonloppu on lopullaan ja nyt on vihdoin aikaa istahtaa rakkaan tietsikan ääreen. Viikonloppu alkoi agilityseura AST:in pikkujoulun (=sesonki on ihan oikeasti alkanut jo) vietolla keskustan ravintolassa. Seurakaverit olivat melkein tunnistamattomia, kun verkkapukujen ja lippisten sijasta päällä oli iltatamineet, päällä meikit ja viimeistellyt kampaukset. Nautimme hyvän aterian, kohtuullisesti juomia ja puhuimme paljon, enimmäkseen tietenkin koirista. Viihdyin ilmeisen hyvin, koska ilta vierähti pikkutunneille asti.
Lauantaina kisasimme Eevin kanssa Kirkkonummella, mutta se kauan kaivattu puhdas rata jäi taas saavuttamatta. Yksi harmillinen riman pudotus toi tulokseksi 5 virhepistettä. Hyvä mieli kisasta jäi kuitenkin, sillä yhteistyömme oli hallittua ja joustavaa. Illalla hain Riston kolme poikaa ja Dixien meille yökylään. Pojillakin oli ollut aktiivinen päivä, Tikkurilassa pyöri salibandyturnaus, johon kaikki kolme osallistuivat. Kun katoin pöytään iltasyömistä, nälkäiset pojat tyhjensivät ruokavadit hetkessä. Fina hullaantui Dixien tulosta ja käytti kaikki hurmauskeinonsa isoäitinsä huomion saamiseen. Se nuoli ja suukotteli Dixietä, joka aluksi ärähteli innokkaalle lähentelijälle. Pian kuitenkin Fina sulatti vastustuksen ja saimme ihastella näiden kahden leikkiä ja helliä otteita.
Dixie asettui taas joukon johtajaksi, ja nuoremmat juoksivat ja haukkuivat sen perässä, vaikkeivat aina tienneet mistä on kysymys. Dixie valtasi myös sängystäni paikan ja jämähti niin raskaasti siihen, ettei sitä saanut millään työnnettyä pois. Tänään katsoimme pujottelun maailmancupin avausta Levillä ja yhteen sohvaan ahtautui kaksi aikuista, kolme lasta ja kolme koiraa. Kalle Palander ei antanut hurraamisen aihetta ja koko kisan seuraaminen latistui.
Finan voi sanoa tulleen aikuiseksi nyt, kun sillä alkoi ensimmäinen juoksu. Verrattuna vanhempiin narttuihini, se aloitti juoksun melko myöhään, mikä on vain hyvä asia. Ehkäpä juoksut ilmaantuvat myös harvemmin eli noin kahdesti vuodessa. Mielenkiintoista, että huomasin Finan ihon tuoksun muuttuneen pentutuoksusta jotenkin aikuiseksi jo ennenkuin juoksu oli alkanut. Tuoksun muutosta on vaikea kuvata sanoin, mutta kyse on varmaan aineenvaidunnasta, jota kiihtyvä hormoonitoiminta muuttaa. Eevin käyttämät suojahousut haettiin esiin ja sovitettiin Finan päälle. Housujen pukeminen on kahden aikuisen työ, sillä Fina istahtaa tiukasti alas, ja kun sen nostaa toisella kädellä seisomaan, toisella ei onnistu pujottamaan housuja jalkaan.
Elias oli keskiviikkona silmäleikkauksessa, joka sujui onneksi hyvin ja paraneminen näyttää edistyvän normaalisti. Toisen silmän verkkokalvossa oli liikakasvua, joka edetessään olisi aiheuttanut silmän sokeutumisen. Leikkaus on vaativa eikä sen onnistuminen ollut 100 %:sesti varmaa. Siinä tehtiin sarveiskalvoon viilto, mykiö ja lasiainen poistettiin, jotta verkkokalvosta päästiin kaapimaan kalvo. Sen jälkeen lisättiin keinotekoinen lasiainen ja mykiö sekä sarveiskalvo teipattiin kiinni. Tämän suorittamiseen tarvittiin taitava ja erikoistunut kirurgi sekä silmäklinikan huippuvälineet.
Itse jännitin radiohaastattelua, joka tuli ulos lauantai-iltapäivänä. Olen aloittanut opiskella luovaa kirjoittamista Palmenian verkkokurssilla, ja sieltä minut napattiin radio-ohjelmaan Villit vuodet - suuret luokat. Sydän syrjällä olin radion äärellä peläten, että änkytän ja sönkötän jotain ihan typerää, mutta helpotus oli suuri, kun puhe oli ihan luontevaa. Haastattelu tulee uusintana vielä tiistaina klo 20.20. Olen valtavan innostunut kurssista ja tavoitteena on kirjoittaa kirja koiraperheen elämästä peilaten koirien kautta ihmisten maailmankuvaa. Päähenkilönä on Cessi, mutta mikään tarkka päiväkirja Cessin elämästä se ei ole. Sisältösuunnitelma ja muutamia lukuja on jo valmiina ja jos kaikki menee hyvin, kässäri voisi olla valmis jo keväällä. Toivottavasti jokin kustantaja myös haluaa ottaa kirjan julkaistavakseen.
Lauantaina kisasimme Eevin kanssa Kirkkonummella, mutta se kauan kaivattu puhdas rata jäi taas saavuttamatta. Yksi harmillinen riman pudotus toi tulokseksi 5 virhepistettä. Hyvä mieli kisasta jäi kuitenkin, sillä yhteistyömme oli hallittua ja joustavaa. Illalla hain Riston kolme poikaa ja Dixien meille yökylään. Pojillakin oli ollut aktiivinen päivä, Tikkurilassa pyöri salibandyturnaus, johon kaikki kolme osallistuivat. Kun katoin pöytään iltasyömistä, nälkäiset pojat tyhjensivät ruokavadit hetkessä. Fina hullaantui Dixien tulosta ja käytti kaikki hurmauskeinonsa isoäitinsä huomion saamiseen. Se nuoli ja suukotteli Dixietä, joka aluksi ärähteli innokkaalle lähentelijälle. Pian kuitenkin Fina sulatti vastustuksen ja saimme ihastella näiden kahden leikkiä ja helliä otteita.
Dixie asettui taas joukon johtajaksi, ja nuoremmat juoksivat ja haukkuivat sen perässä, vaikkeivat aina tienneet mistä on kysymys. Dixie valtasi myös sängystäni paikan ja jämähti niin raskaasti siihen, ettei sitä saanut millään työnnettyä pois. Tänään katsoimme pujottelun maailmancupin avausta Levillä ja yhteen sohvaan ahtautui kaksi aikuista, kolme lasta ja kolme koiraa. Kalle Palander ei antanut hurraamisen aihetta ja koko kisan seuraaminen latistui.
Finan voi sanoa tulleen aikuiseksi nyt, kun sillä alkoi ensimmäinen juoksu. Verrattuna vanhempiin narttuihini, se aloitti juoksun melko myöhään, mikä on vain hyvä asia. Ehkäpä juoksut ilmaantuvat myös harvemmin eli noin kahdesti vuodessa. Mielenkiintoista, että huomasin Finan ihon tuoksun muuttuneen pentutuoksusta jotenkin aikuiseksi jo ennenkuin juoksu oli alkanut. Tuoksun muutosta on vaikea kuvata sanoin, mutta kyse on varmaan aineenvaidunnasta, jota kiihtyvä hormoonitoiminta muuttaa. Eevin käyttämät suojahousut haettiin esiin ja sovitettiin Finan päälle. Housujen pukeminen on kahden aikuisen työ, sillä Fina istahtaa tiukasti alas, ja kun sen nostaa toisella kädellä seisomaan, toisella ei onnistu pujottamaan housuja jalkaan.
Elias oli keskiviikkona silmäleikkauksessa, joka sujui onneksi hyvin ja paraneminen näyttää edistyvän normaalisti. Toisen silmän verkkokalvossa oli liikakasvua, joka edetessään olisi aiheuttanut silmän sokeutumisen. Leikkaus on vaativa eikä sen onnistuminen ollut 100 %:sesti varmaa. Siinä tehtiin sarveiskalvoon viilto, mykiö ja lasiainen poistettiin, jotta verkkokalvosta päästiin kaapimaan kalvo. Sen jälkeen lisättiin keinotekoinen lasiainen ja mykiö sekä sarveiskalvo teipattiin kiinni. Tämän suorittamiseen tarvittiin taitava ja erikoistunut kirurgi sekä silmäklinikan huippuvälineet.
Itse jännitin radiohaastattelua, joka tuli ulos lauantai-iltapäivänä. Olen aloittanut opiskella luovaa kirjoittamista Palmenian verkkokurssilla, ja sieltä minut napattiin radio-ohjelmaan Villit vuodet - suuret luokat. Sydän syrjällä olin radion äärellä peläten, että änkytän ja sönkötän jotain ihan typerää, mutta helpotus oli suuri, kun puhe oli ihan luontevaa. Haastattelu tulee uusintana vielä tiistaina klo 20.20. Olen valtavan innostunut kurssista ja tavoitteena on kirjoittaa kirja koiraperheen elämästä peilaten koirien kautta ihmisten maailmankuvaa. Päähenkilönä on Cessi, mutta mikään tarkka päiväkirja Cessin elämästä se ei ole. Sisältösuunnitelma ja muutamia lukuja on jo valmiina ja jos kaikki menee hyvin, kässäri voisi olla valmis jo keväällä. Toivottavasti jokin kustantaja myös haluaa ottaa kirjan julkaistavakseen.
maanantaina, marraskuuta 06, 2006
Ensilumi Suomessa ja Turkissa
Seuramatka on huoleton tapa matkustaa, kunhan vaan maksaa matkasta pyydetyn hinnan ja jättäytyy matkanjärjestäjän huolenpidon kohteeksi. Viime viikolla tekemäni Turkin matka kyseenalaisti seuramatkan huolettomuuden, päinvastoin se sai minut vakuuttumaan entistä enemmän yksilöllisen ja omaehtoisen matkanjärjestelyn järkevyydestä. Lähdin Turkkiin espoolaisen tennisseuran ryhmässä ja matkanjärjestäjänä oli suuri pohjoismainen matkatoimisto. Jo alkutilanne oli epäilyttävä, kun toimisto ilmoitti lentoyhtiön vaihtumisesta. Tiedotteessa kerrottiin, että lentoyhtiö on turkkilaisten liikemiesten omistuksessa. Muistui mieleeni suomalaisten liikemiesten omistaman lentoyhtiön koukerot ja epäselvyydet. Lipun tarkastuksessa kenttävirkailija vastasi kysymykseeni lentoyhtiön laadusta, että ”ainakin se lentää”. Matkan lähtöaika siirtyi aamusta illaksi ja lisäksi lento myöhästyi pari tuntia. Näin menetettiin yksi päivä lomakohteessa. Koneessa vaikutti siltä kuin lentoemot olisivat saaneet pikakurssituksen työhönsä. He juoksivat kuin karkuun pyrähtäneet kanat pitkin käytävää eikä mikään tahtonut sujua. Ruokajuomat ja ruokailuvälineet loppuivat heti alkuunsa ja lentoemojen vastaus ihmettelyyn oli ”What can I do?". No, tärkeintä oli tietenkin, että kone pysyi ilmassa ja pääsimme matkakohteeseemme edes sovitun vuorokauden loppuminuuteilla. Matkatoimiston opas paikanpäällä oli ruotsalainen nuori nainen, joka esitti matkakohdeinformaation meille englanniksi. Tässä joukossa matkaajat olivat kielitaitoisia, mutta näinhän ei välttämättä ole kaikkien suomalaismatkaajien laita.
Hotellin palveluissa ei ollut valittamista, mutta säänhaltijat laittoivat ranttaliksi. Ensimmäisen aurinkoisen päivän jälkeen alkoi raju ukkosmyrsky, joka jylläsi alueella usean vuorokauden ajan. Hiekkarantaan iskivät kymmenien metrien korkuiset aallot, ja sade muutti nurmikentät järviksi. Kerran uskaltauduin aamu-uinnille mereen, mutta suuri aalto paiskasi minut rantahietikkoon ja sen jälkeen päätin uida vain turvallisessa sisäuima-altaassa. Eräänä yönä satoi jopa ensilumi läheisille vuorille. Onneksi tenniskentät olivat hyvin salaojitetut, ja aina kun sade taukosi hetkeksi, innokkaat tennispelaajat kaivoivat mailat esille ja pelasivat kunnes seuraava saderintama saavutti alueen. Tennispelin korvikkeena osallistuttiin kylpyläosaston vesijumppaan ja aerobic-tunnille, saunottiin ja nautittiin Mustafan turkkilaisesta hieronnasta. Huh, melko rohkeaa verrattuna suomalaisen urheiluhierojan otteisiin. Vähäksi jäänyt tennisliikunta korvattiin iltaisin discohyppelyillä. Vastoinkäymiset synnyttivät mielenkiintoisen ilmiön ryhmän keskuudessa. Valittamisen sijaan jokainen teki parhaansa viihtyvyyden aikaansaamiseksi. En ole mielestäni valivali-ihminen, mutta tämä matka saattaisi innoittaa minut tekemään valituksen matkanjärjestelyistä.
Kotimaassa maisema oli saanut lumivaipan lomaviikon aikana ja sopeutuminen talvisäähän sujui helposti, koska maiden välinen lämpötilaero ei ollut kovin suuri. Pihan syystyöt jäivät kesken, sillä tammessa on vielä koko vihreä lehdistö tallella, samoin lumimarjapensaat loistavat vihreinä valkoista lunta vasten. Vaahteran pudonneita lehtiä ei ehditty haravoida ollenkaan, mutta ne eivät katoa lumivaipan alta minnekään, ja odottavat kärsivällisinä keräystä. Koirat hulluttelevat lumessa ja ottavat kiinni leijuvia lumihiutaleita. Fina ehti jo tutustua lumeen keväisellä Lapin matkalla ja siksi se varmaan suhtautui kelinvaihtoon tyynesti. Lumi tuo niin koirille kuin ihmisille vaihtelua ulkoiluun ja viikonlopun aikana olen kaivanut kaapeista esiin talvivarusteita. Kaikki koirat varmaan rakastavat lumipalloleikkejä, mutta hauska leikki voi muuttua jopa vaaralliseksi. Kun koira syö lunta, sen vatsalaukku ärtyy kylmästä ja aiheuttaa oksentelua. Eräänä keväisenä talvipäivänä Cessi oli joutua leikkauspöydällä, koska sen maha turposi lumensyönnistä lähes räjähtämispisteeseen. Suojasäässä lapset olivat leikkineet sen kanssa ja heitelleet lumipalloja Cessi oli heittoleikistä hullaantuneena syönyt ne
Hotellin palveluissa ei ollut valittamista, mutta säänhaltijat laittoivat ranttaliksi. Ensimmäisen aurinkoisen päivän jälkeen alkoi raju ukkosmyrsky, joka jylläsi alueella usean vuorokauden ajan. Hiekkarantaan iskivät kymmenien metrien korkuiset aallot, ja sade muutti nurmikentät järviksi. Kerran uskaltauduin aamu-uinnille mereen, mutta suuri aalto paiskasi minut rantahietikkoon ja sen jälkeen päätin uida vain turvallisessa sisäuima-altaassa. Eräänä yönä satoi jopa ensilumi läheisille vuorille. Onneksi tenniskentät olivat hyvin salaojitetut, ja aina kun sade taukosi hetkeksi, innokkaat tennispelaajat kaivoivat mailat esille ja pelasivat kunnes seuraava saderintama saavutti alueen. Tennispelin korvikkeena osallistuttiin kylpyläosaston vesijumppaan ja aerobic-tunnille, saunottiin ja nautittiin Mustafan turkkilaisesta hieronnasta. Huh, melko rohkeaa verrattuna suomalaisen urheiluhierojan otteisiin. Vähäksi jäänyt tennisliikunta korvattiin iltaisin discohyppelyillä. Vastoinkäymiset synnyttivät mielenkiintoisen ilmiön ryhmän keskuudessa. Valittamisen sijaan jokainen teki parhaansa viihtyvyyden aikaansaamiseksi. En ole mielestäni valivali-ihminen, mutta tämä matka saattaisi innoittaa minut tekemään valituksen matkanjärjestelyistä.
Uinti raivoavassa meressä ei houkutellut eikä ollut sallittuakaan.
Kotimaassa maisema oli saanut lumivaipan lomaviikon aikana ja sopeutuminen talvisäähän sujui helposti, koska maiden välinen lämpötilaero ei ollut kovin suuri. Pihan syystyöt jäivät kesken, sillä tammessa on vielä koko vihreä lehdistö tallella, samoin lumimarjapensaat loistavat vihreinä valkoista lunta vasten. Vaahteran pudonneita lehtiä ei ehditty haravoida ollenkaan, mutta ne eivät katoa lumivaipan alta minnekään, ja odottavat kärsivällisinä keräystä. Koirat hulluttelevat lumessa ja ottavat kiinni leijuvia lumihiutaleita. Fina ehti jo tutustua lumeen keväisellä Lapin matkalla ja siksi se varmaan suhtautui kelinvaihtoon tyynesti. Lumi tuo niin koirille kuin ihmisille vaihtelua ulkoiluun ja viikonlopun aikana olen kaivanut kaapeista esiin talvivarusteita. Kaikki koirat varmaan rakastavat lumipalloleikkejä, mutta hauska leikki voi muuttua jopa vaaralliseksi. Kun koira syö lunta, sen vatsalaukku ärtyy kylmästä ja aiheuttaa oksentelua. Eräänä keväisenä talvipäivänä Cessi oli joutua leikkauspöydällä, koska sen maha turposi lumensyönnistä lähes räjähtämispisteeseen. Suojasäässä lapset olivat leikkineet sen kanssa ja heitelleet lumipalloja Cessi oli heittoleikistä hullaantuneena syönyt ne
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006
Rakastettava riiviö
Mitä yhteistä on elokuvan nimellä Paholainen pukeutuu Pradaan ja Finalla? Ei oikeastaan mitään muuta, kuin että sanat jotenkin rimmaavat, sillä Fina tuntuu paholaiselta syötyään merkkikenkäni. Tässä menneellä viikolla tullessani väsyneenä ja nälkäisenä kotiin, mittani täyttyi kun löysin eteisen lattialta Merrel-pistokkaani riekaleina. Minkä kauhean vastaanoton koirat saivatkaan, kun emäntä iloisen tervehtimisen sijaan torui ja moitti rumalla äänellä ja huiski tavaroitaan penkille. Koirat näkivät viisaammaksi jättää tervehtimishypyt väliin ja piiloutua alakertaan pois kiukkuisen emännän silmien alta. Hetken kuluttua Fina kuitenkin tuli luokseni aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta Eevi oli hieman poissa tolaltaan koko illan. Eihän se ollut tehnyt pahoja, mutta koki silti torujen kohdistuvan itseensä. Tästä episodista oli seurauksena se, että tiedän jo ulko-oven aukaistuani Finan ottaneen kengän, jos Eevi tulee luimistellen vastaan. Normaali riehakas tervehtiminen taas todistaa, ettei Fina ole tehnyt luvattomia. Viime yönä tulimme melko myöhään kotiin, ja taas Eevi vastaanotti meidät luimistelevana. Näin heti, että eteisen lattialla oli Finan ottama kenkä. Se oli ehjä eikä toruja sadellut. Päinvastoin nauroimme Eevin sijaiskärsimiselle, se raukka ottaa kovin raskaasti lapsensa tottelemattomuuden.
Eevi ja Fina leikkivät nykyään erityisen paljon ja nautiskellen. Suosituin on tällä hetkellä vetoleikki. Ne vetävät toisiaan ympäri huoneita vaihdellen vetovuoroja. Fina heittäytyy välillä selälleen ja antaa Eevin vetää itseään pitkin liukkaita lattioita. Matot menevät ryttyyn ja huonekalut siirtyvät kun kaksi sinnikästä terrieriä taistelevat vetolelun voitosta. Metsässä leikki vaihtuu kepistä taisteluksi. Ne eivät kuule eivätkä näe mitään ja vetävät keppiä niin kauan kunnes se ehkä katkeaa. Iltaisin otamme metsäkävelylle otsalamput mukaan ja koirat näkyvät erityisen hyvin valon heijastuessa niiden silmänpohjista. Kaisa ompeli niille hauskat heijastinnauha-fleece pannat ja pimeän metsän valokeilassa näkyy nyt 2 hohtavaa nappiparia ja 2 hohtavaa rengasta.
Eevi täytti menneellä viikolla 7 vuotta ja juhlimme syntymäpäivää ulkoillen kauniissa syyssäässä. Karttuvista ikävuosistaan huolimatta Eevi on ollut pitkään lauman pennun asemassa Nyt kun emo-Dixie on muuttanut Laaksolahteen ja Fina-pentu on jäänyt joukon jatkoksi, Eevi on selvästi tiedostanut vastuullisen asemansa lauman vanhimpana.
Eevi ja Fina leikkivät nykyään erityisen paljon ja nautiskellen. Suosituin on tällä hetkellä vetoleikki. Ne vetävät toisiaan ympäri huoneita vaihdellen vetovuoroja. Fina heittäytyy välillä selälleen ja antaa Eevin vetää itseään pitkin liukkaita lattioita. Matot menevät ryttyyn ja huonekalut siirtyvät kun kaksi sinnikästä terrieriä taistelevat vetolelun voitosta. Metsässä leikki vaihtuu kepistä taisteluksi. Ne eivät kuule eivätkä näe mitään ja vetävät keppiä niin kauan kunnes se ehkä katkeaa. Iltaisin otamme metsäkävelylle otsalamput mukaan ja koirat näkyvät erityisen hyvin valon heijastuessa niiden silmänpohjista. Kaisa ompeli niille hauskat heijastinnauha-fleece pannat ja pimeän metsän valokeilassa näkyy nyt 2 hohtavaa nappiparia ja 2 hohtavaa rengasta.
Eevi täytti menneellä viikolla 7 vuotta ja juhlimme syntymäpäivää ulkoillen kauniissa syyssäässä. Karttuvista ikävuosistaan huolimatta Eevi on ollut pitkään lauman pennun asemassa Nyt kun emo-Dixie on muuttanut Laaksolahteen ja Fina-pentu on jäänyt joukon jatkoksi, Eevi on selvästi tiedostanut vastuullisen asemansa lauman vanhimpana.
Tavoitteeeni nousta Eevin kanssa 3. luokkaan agilityssä ennen sen 7. ikävuotta ei sitten toteutunutkaan. Voimmekin unohtaa paineet luokkanoususta ja treenata ja kisata niin hyvin kun pystymme tässä tilanteessa. Tänään kilpailimme Itä-Helsingin Agilityharrastajien kisassa ja vaikka mielestäni teimme hyvää työtä, tuloksena oli 3 virhettä. Aikamme oli joukon nopein, mutta siitä ei ole paljon iloa kun radan ensimmäinen rima jo putoaa. Toisaalta ne tämän päiväisen kisan koirat, jotka tekivät virheettömän radan mutta saivat ajasta runsaasti virhepisteitä, eivät luultavasti etene kovin pitkälle agilityurallaan.
sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006
Reippaita poikia ja toimeliaita koiria
Uusi aluevaltaus elokuvasaralta oli katsoa viikonloppuna digiboxiin tallennettu Spiderman-elokuva pojanpoikien kanssa. Pojat eläytyivät elokuvaan täysillä, huusivat ja hihkuivat Hämähäkki-miehen uskomattomista hypyistä ja tempuista. Henrikiä taisi vähän pelottaakin, sillä hän peitti silmänsä hurjissa taistelukohtauksissa. Minä lähinnä katsoin kummastellen lasten reaktioita ja pohdin, miten moinen epäluonnollinen maailma vaikuttaa kehittyvään lapsenmieleen. Nyt sain selityksen sille, miksi kaupan oleva Spiderman rekvisiittaa sukista muoviukkeleihin myy. Näin elokuvassa myös viitteitä tai malleja terrori-iskuihin, esimerkiksi hirviön lennokin törmäys Times Squaren rakennuksiin ja niiden räjähtäminen näytti ajoittain samalta kuin 11/9-päivän lentokoneiden törmäykset kaksoistorneihin.
Meillä oli viikonloppuna melkoinen meno päällä, kun poikajoukko ja Dixie olivat yökylässä. Pojat ovat jo sen verran isoja, etteivät vaadi suurta huolenpitoa. Riittää kun on ruokaa tarpeeksi, sauna lämmin uimista varten ja pelejä tai luettavaa tarjolla. Dixie sai aikaan melkoisen säpinän, se innosti Eevin ja Finan haukkumaan ja peuhaamaan. Finan kanssa se ei suostu leikkimään, vaikka lapsonen mielisteli sitä nuollen suupieliä ja näykkien poskia. Fina ei kyllä luovuttanut helpolla eikä ollut millänsäkään, vaikka Dixie ärähteli sille väliin melko tuimasti. Aamulla Dixie luikahti sänkyyni peiton alle ja pian päälläni pomppi puruluuta tarjoten Fina. Kyllä Eevikin taisi olla jossain sängyn nurkalla ja oli pakko lopettaa sunnuntaiaamun loikoilut lyhyeen.
Kotona Laaksolahdessa Dixiellä on petikavereissa valinnanvaraa, se valitsee nukkumapaikan miten milloinkin miellyttää. Poikien huolenpito siitä on liikuttavaa ja hellää. Werner kertoi, että se oli eräänä yönä herännyt ja nähnyt Dixien nukkuvan huoneensa lattialla. Werner oli ottanut peiton ja tyynyn, laittanut ne Dixien pediksi ja siirtynyt itse nukkumaan sen viereen lattialle. Dixie pysyy lasten seurassa leikkisänä ja pirteänä ja vaikka kuono on harmaa, sen olemus on virkeä ja liikkeet notkeat.
Olimme tänään Finan kanssa toko-koulutuksessa ja alku oli oikein lupaava. Sanoma menee nopeasti perille ja se ymmärtää muutamasta kerrasta, mitä siltä odotetaan. Opimme tänään vierellä istumisen, maahan menon ja kutsun tulla luokse ja istua vierelle. Ovathan nuo liikkeet olleet jo käytössä aikaisemmin, mutta eivät oikeaoppisesti tokoillen. Perjantaina kävin aamulenkin sijasta kentällä harjoittelemassa ja hämmästyin, kun Fina osasikin jo pujotella koko keppirivin aivan normaalilla tavalla vierelläni. Se tuntuu kypsyttelevän edellisen harjoituskerran opeteltuja asioita ja näyttää sitten yllätyksekseni osaavan jo homman.
Meillä oli viikonloppuna melkoinen meno päällä, kun poikajoukko ja Dixie olivat yökylässä. Pojat ovat jo sen verran isoja, etteivät vaadi suurta huolenpitoa. Riittää kun on ruokaa tarpeeksi, sauna lämmin uimista varten ja pelejä tai luettavaa tarjolla. Dixie sai aikaan melkoisen säpinän, se innosti Eevin ja Finan haukkumaan ja peuhaamaan. Finan kanssa se ei suostu leikkimään, vaikka lapsonen mielisteli sitä nuollen suupieliä ja näykkien poskia. Fina ei kyllä luovuttanut helpolla eikä ollut millänsäkään, vaikka Dixie ärähteli sille väliin melko tuimasti. Aamulla Dixie luikahti sänkyyni peiton alle ja pian päälläni pomppi puruluuta tarjoten Fina. Kyllä Eevikin taisi olla jossain sängyn nurkalla ja oli pakko lopettaa sunnuntaiaamun loikoilut lyhyeen.
Kotona Laaksolahdessa Dixiellä on petikavereissa valinnanvaraa, se valitsee nukkumapaikan miten milloinkin miellyttää. Poikien huolenpito siitä on liikuttavaa ja hellää. Werner kertoi, että se oli eräänä yönä herännyt ja nähnyt Dixien nukkuvan huoneensa lattialla. Werner oli ottanut peiton ja tyynyn, laittanut ne Dixien pediksi ja siirtynyt itse nukkumaan sen viereen lattialle. Dixie pysyy lasten seurassa leikkisänä ja pirteänä ja vaikka kuono on harmaa, sen olemus on virkeä ja liikkeet notkeat.
Olimme tänään Finan kanssa toko-koulutuksessa ja alku oli oikein lupaava. Sanoma menee nopeasti perille ja se ymmärtää muutamasta kerrasta, mitä siltä odotetaan. Opimme tänään vierellä istumisen, maahan menon ja kutsun tulla luokse ja istua vierelle. Ovathan nuo liikkeet olleet jo käytössä aikaisemmin, mutta eivät oikeaoppisesti tokoillen. Perjantaina kävin aamulenkin sijasta kentällä harjoittelemassa ja hämmästyin, kun Fina osasikin jo pujotella koko keppirivin aivan normaalilla tavalla vierelläni. Se tuntuu kypsyttelevän edellisen harjoituskerran opeteltuja asioita ja näyttää sitten yllätyksekseni osaavan jo homman.
sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006
Virtuaaliagilitya ja reaalisuunnistusta
Koirien mielestä kulunut viikonloppu on ollut virikkeetön ja tylsä.Isäntä on istunut enimmäkseen TV:n ääressä seuraten Eurosportista Stuttgartin WTA-tennisturnausta ja emäntä tietokoneen ääressä seuraten agilityn maailmanmestaruuskilpailuja Baselissa. Sveitsiläisten järjestäjien tulospalvelu ei ole ollut parhaimmasta päästä ja MM-nettisivujen käytön logiikka on vaatinut ajoittain kekseliäisyyttä ja paljon Refresh-näppäimen käyttöä. Webkamera jumiutui heti alkuunsa liian vähäisen palvelinkapasiteetin vuoksi. Ruudussa oli vain teksti: Sorry the service is not available. Tänään webkamera oli taas tarjolla, mutta palvelun tarjoaja oli toinen, kuin sivujen sponsorilistassa näkynyt yritys. Sääli ettei kamera ollut käytössä silloin kun medi-luokan Jari Suomalainen ja koojkerhonde Frodo suorittivat kultamitaliratansa. Myös joukkuekilpailussa medi-koiramme saavuttivat kultaa. Mitalit näyttivät kasautuvan medi-koirakoillemme, mutta hienoa edes näin, kun muissa luokissa ei tullut arvosijoituksia.
Kilpailujen tilastosivulla oli mielenkiintoista tietoa kilpailevien koirien rotukirjosta. Löysin jopa 3 staffia, joista 1 kilpaili mediluokassa ja 2 miniluokassa. Ne edustivat Ranskaa, Etelä-Afrikkaa ja Kanadaa. Yli puolet mini- ja medikoirista oli shelttejä ja maxien ehdoton enemmistö eli lähes 80 % oli bordercollieita. Mielestäni on huolestuttavaa, että rotukirjo kapenee ja esim. maxikilpailu onkin kohta vain yhden rodun kilpailu. Suomen joukkueen maxi-luokan edustaja Janita Leinonen kävi muutama viikko sitten kouluttamassa ASTilaisia. Ostin häneltä dvd-levyn, jolla hän esittelee erilaisia agilityn koulutusmenetelmiään. Kun aloin katselemaan dvd:tä, Fina lopetti leikkimisen ja istahti viereeni katsomaan TV:tä. Se seurasi tarkkana ruudulla juoksevaa koiraa. Hetken seurattuaan Janitan koirien estesuorituksia Fina juoksi laitteen eteen, haisteli ruutua ja yritti lopulta hampaillaan tarttua ruudun kehykseen. Aivan kuin se olisi päätellyt, että ruudun voi avata kuin oven, jonka takaa löytyisi tuo agilitykenttä ja kisaava koira. Olen huomannut Finan ajoittain seuraavan TV-ohjelmaa, ja se poikkeaa tässä muista koiristamme, jotka eivät ole koskaan reagoineet TV-ruudulla tapahtuvaan liikkeeseen.
Koirien mielestä oli varmaan myös tylsää, että ne jätettiin kotiin, kun isäntäväki lähti suunnistamaan. Sitä ennen oli kuitenkin tehty vauhtilenkki Hannusjärven maastossa, mutta virtaa olisi riittänyt vielä toisellekin maastolenkille. Suunnistusradalla on kuitenkin mahdotonta kuljettaa koiraa mukana, sillä metsä vilisee eri suuntaan juoksevia ihmisiä ja taluttimen pito on hankalaa, kun kädessä on kompassi, kartta ja emit-läpyskä (elektronisen leimauslaitteen tunnistin). Suunnistus on lempiliikuntalajini agilityn jälkeen. Siinä yhdistyy luonnossa liikkuminen, koordinaatiokyvyn harjoittaminen (korostui tänään juostessani liukkailla kallioilla), kartan luku ja kompassin käyttö. Se antaa liikunnan lisäksi valtavan mielihyvän siitä, että löytää itsensä oikeista paikoista kartan ja kompassin avulla ja lopulta maalinkin. Viimeisimmässä Tietokone-lehdessä Petteri Järvinen valittaa, että kun laitteet korvaavat niin monet toiminnot, ihmiset eivät enää käytä aivokapasiteettiaan mihinkään ja menettävät taidon esim. käyttää kompassia. Miksi opetella lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia, kun navigaattori kertoo jokaisen käännöksen ja etäisyyden metrin tarkkuudella. Entäpä mitä tapahtuisi, jos tietoliikenne jumiutuu tai USA sammuttaa gps-signaalin? Vastauksena Petteri J:lle voisin kertoa, että osaan käyttää kompassia ja karttaa ja luotan niihin paljon enemmän kuin esim grps-laitteeseeni.
Kilpailujen tilastosivulla oli mielenkiintoista tietoa kilpailevien koirien rotukirjosta. Löysin jopa 3 staffia, joista 1 kilpaili mediluokassa ja 2 miniluokassa. Ne edustivat Ranskaa, Etelä-Afrikkaa ja Kanadaa. Yli puolet mini- ja medikoirista oli shelttejä ja maxien ehdoton enemmistö eli lähes 80 % oli bordercollieita. Mielestäni on huolestuttavaa, että rotukirjo kapenee ja esim. maxikilpailu onkin kohta vain yhden rodun kilpailu. Suomen joukkueen maxi-luokan edustaja Janita Leinonen kävi muutama viikko sitten kouluttamassa ASTilaisia. Ostin häneltä dvd-levyn, jolla hän esittelee erilaisia agilityn koulutusmenetelmiään. Kun aloin katselemaan dvd:tä, Fina lopetti leikkimisen ja istahti viereeni katsomaan TV:tä. Se seurasi tarkkana ruudulla juoksevaa koiraa. Hetken seurattuaan Janitan koirien estesuorituksia Fina juoksi laitteen eteen, haisteli ruutua ja yritti lopulta hampaillaan tarttua ruudun kehykseen. Aivan kuin se olisi päätellyt, että ruudun voi avata kuin oven, jonka takaa löytyisi tuo agilitykenttä ja kisaava koira. Olen huomannut Finan ajoittain seuraavan TV-ohjelmaa, ja se poikkeaa tässä muista koiristamme, jotka eivät ole koskaan reagoineet TV-ruudulla tapahtuvaan liikkeeseen.
Koirien mielestä oli varmaan myös tylsää, että ne jätettiin kotiin, kun isäntäväki lähti suunnistamaan. Sitä ennen oli kuitenkin tehty vauhtilenkki Hannusjärven maastossa, mutta virtaa olisi riittänyt vielä toisellekin maastolenkille. Suunnistusradalla on kuitenkin mahdotonta kuljettaa koiraa mukana, sillä metsä vilisee eri suuntaan juoksevia ihmisiä ja taluttimen pito on hankalaa, kun kädessä on kompassi, kartta ja emit-läpyskä (elektronisen leimauslaitteen tunnistin). Suunnistus on lempiliikuntalajini agilityn jälkeen. Siinä yhdistyy luonnossa liikkuminen, koordinaatiokyvyn harjoittaminen (korostui tänään juostessani liukkailla kallioilla), kartan luku ja kompassin käyttö. Se antaa liikunnan lisäksi valtavan mielihyvän siitä, että löytää itsensä oikeista paikoista kartan ja kompassin avulla ja lopulta maalinkin. Viimeisimmässä Tietokone-lehdessä Petteri Järvinen valittaa, että kun laitteet korvaavat niin monet toiminnot, ihmiset eivät enää käytä aivokapasiteettiaan mihinkään ja menettävät taidon esim. käyttää kompassia. Miksi opetella lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia, kun navigaattori kertoo jokaisen käännöksen ja etäisyyden metrin tarkkuudella. Entäpä mitä tapahtuisi, jos tietoliikenne jumiutuu tai USA sammuttaa gps-signaalin? Vastauksena Petteri J:lle voisin kertoa, että osaan käyttää kompassia ja karttaa ja luotan niihin paljon enemmän kuin esim grps-laitteeseeni.
sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006
Kenkäfriikki
Eteisessä kenkiemme säilytyspaikka on nykyisin hattuhylly. Kengät eivät ole kenkäfriikki Finalta turvassa enää edes naulakon oven takana, sillä se osaa avata oven ja napata juuri piiloon pannun kengän purulelukseen. Vaikka aikuistumisen olettaisi vähentävän nuoren koiran puruhaluja, meidän Finan puruhalut näyttävät vain lisääntyvän. Tämän kesän kenkäsaldo lähentelee jo tusinaa. Fina tuntuu olevan erityisen oraaliorientoitunut, se kuljettaa koko ajan suussaan jotain, useimmiten onneksi kuitenkin sallittua purulelua. Se yritti tehdä myös Eevin malliin neulansyöntitempun, mutta onneksi olin lähettyvillä ja ehdin estämään yrityksen. Olin lyhentänyt uusien pitkiksien lahkeet ja pöydälle oli jäänyt tuo samainen, jo lähes historiallinen muistoesine eli keskimmäisen pojan koulukäsityönä tehty liikuttava neulatyyny. Ehdin nähdä Finan retuuttamassa sitä, se oli jo nyppinyt neulat irti ja repi vimmoissaan neulatyynyn sisuksia. Poimin neulat lattialta ja lähes haikeana heitin pitkään palvelleen muistoesineen roskiin. Tänään Fina oli napannut eteisen pöydältä Keskon pistekuponkeja 10 euron edestä ja repinyt ne niin pieniksi paloiksi, ettei teippauksenkaan avulla kuponkeja enää pysty esittämään liikkeessä ostohyvitystä varten. Muistui siinä mieleeni Cessi-vainaan kirjainnostus sen ollessa saman ikäinen. Minulla oli ollut pitkä lukurupeama Michenerin yli 1000-sivuisen Centennial-kirjan parissa. Kun kirjasta oli lukematta enää n. 10 sivua, Cessi oli napannut sen yöpöydältäni ja silpunnut juuri nuo viimeiset 10 sivua. Epätoivoisena rakensin sivuista palapeliä ja sain kuin sainkin palaset teipattua niin, että sivuista tuli luettavia. Ei kulunut kuin muutama päivä, kun Cessi repi sivut uudelleen, mutta nyt niin pieneksi silpuksi, ettei niitä saanut enää koottua. Kirja oli ostettu antikvariaatista Kansasin Manhattan-kaupungissa, eikä vastaavaa kirjaa ollut saatavilla Suomessa. Vuosia myöhemmin näin kirjan Dallasin lentoaseman kirjakaupassa ja ostin sen noiden 10 lukemattoman sivujen vuoksi ja siten sain pitkän tarinan päätökseen. - Juuri nyt, tätä kirjoittaessani Fina toi minulle kylpyhuoneen lattiakaivon kannen. Sen erikoisiin harrastuksiin kuuluu lattiakaivojen irroittaminen ja niiden kuljettaminen ympäri taloa.
Viikonloppu on ollut hyvin intensiivistä seurustelua 2-vuotiaan pojanpoika Pyryn kanssa. Vanhemmat ovat viikonloppumatkalla Amsterdamissa ja äsken sain puhelinsoiton heiltä kuullen että Helsingin lento on peruttu ja Pyry tarvitsee hoitoa vielä vuorokauden lisää. Eiköhän me jakseta vielä yksi vuorokausi. Rajussa ukonilmassa salama oli iskenyt koneeseen Helsingin kentällä ja niinpä matkalaiset jäivät ilman paluulentoa. Eevi suhtautuu pieneen vieraaseen rauhallisesti, mutta Fina aivan ilmeisesti kokee olevansa samalla aaltopituudella ja haluaa innokkaasti leikkiä Pyryn kanssa. Pikkuautot, legopalikat ja muovieläimet ovat kiinnostuksen kohteena ja vähän väliä joudun kaivamaan Finan suusta Pyryn leluja. Pyry on oppinut komentamaan Finaa ja sanoo sille topakasti "Ittu". Fina tottelee ja istahtaa kuuliaisesti Pyryn viereen.
Vatsankutittelua
Viikonloppu on ollut hyvin intensiivistä seurustelua 2-vuotiaan pojanpoika Pyryn kanssa. Vanhemmat ovat viikonloppumatkalla Amsterdamissa ja äsken sain puhelinsoiton heiltä kuullen että Helsingin lento on peruttu ja Pyry tarvitsee hoitoa vielä vuorokauden lisää. Eiköhän me jakseta vielä yksi vuorokausi. Rajussa ukonilmassa salama oli iskenyt koneeseen Helsingin kentällä ja niinpä matkalaiset jäivät ilman paluulentoa. Eevi suhtautuu pieneen vieraaseen rauhallisesti, mutta Fina aivan ilmeisesti kokee olevansa samalla aaltopituudella ja haluaa innokkaasti leikkiä Pyryn kanssa. Pikkuautot, legopalikat ja muovieläimet ovat kiinnostuksen kohteena ja vähän väliä joudun kaivamaan Finan suusta Pyryn leluja. Pyry on oppinut komentamaan Finaa ja sanoo sille topakasti "Ittu". Fina tottelee ja istahtaa kuuliaisesti Pyryn viereen.
Vatsankutittelua
sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006
Rajansa kaikella
Viime sunnuntaina osallistuimme Porskin agilitykilpailuihin ja odotukset olivat korkealla. Medi 2 -luokassa oli vain 2 osallistujaa ja jos tekisimme puhtaan radan, saisimme varmuudella luokkanousuun oikeuttavan 0-tuloksen. Luottavaisena ja varmana seisoin Eevin kanssa odottamassa lähtövuoroamme, mutta toiveet 0-tuloksesta romuttuivat jo radan alussa. Eevi karkasi heti kun irroitin kaulapannan, pudotti ensimmäisen riman, huiteli sinne tänne ja karkasi lopulta väärälle esteelle. Toivottamana sanoin tuomarille, että lopetamme tähän ja poistuin Eevin kanssa radalta. Siinä vaiheessa se seurasi minua kuin paraskin toko-koira, aivan kuin mitään tavatonta ei olisi tapahtunut. Ajaessani kotiin päin Porvoon moottoritietä, pohdin epätoivoisena tilannettamme. Ajattelin, että miksi harrastan tätä lajia, kun se tuo minulle epäonnistumisen tunnetta ja pahaa mieltä. Mietin myös, että ehkä minun olisi syytä mennä itseeni ja todeta, että olen niin huono ohjaaja, että on parasta lopettaa koko harrastus. Päädyin kuitenkin soittamaan koirapsykologi Pertti Vilanderille, jolle sanoin, että olen päättänyt lopettaa agilityn mutta sitä ennen kysyn häneltä asiantuntijana, olisiko vielä jotain tehtävissä. Vilander sanoi, että varmasti voimme löytää avun ongelmaan ja niin sovimme tapaamisen tulevalle viikolle. Helpotti jo vähän. Kotiin tullessani näin, että Fina oli syönyt Italiasta ostamani kengän puoliskon ja silloin mittani täyttyi. Kun toruin sitä melko vahvoin äänensävyin, molemmat koirat lakosivat lattialle ja luimuilivat koko iltapäivän nurkissa tarkkaillen, milloin emäntä leppyisi. Kyllä emäntä leppyikin, mutta Eevin suhteen nostettiin hieman tottelevaisuusvaatimuksia.
Olin ehtinyt ilmoittautua myös viikolla pidettäviin TSAUn kisoihin Liedossa ja niihin lähdin Eevin kanssa sekavin mielin. Yhteistyömme sujui kuitenkin melko mallikkaasti ja voitimme ensimmäisen kilpailun ja sijoitumme toiseksi illan toisessa kilpailussa. Nytkään emme tehneet puhdasta rataa, vaan valitettava riman pudotus vei tuloksen miinukselle. Ajelimme illalla kotiin auto täynnä palkintoja, ja mieli taas toivekkaana Porvoon kisojen aiheuttaman pettymyksen jälkeen.
Olen nauttinut loppuviikon väljästä aikataulustani, kun vetämäni lähes puolen vuoden pituinen Helian toimitalon vihkiäisprojekti sai vihdoin päätöksen. Juhlat onnistuivat lähes 100 %:sti ja on ollut hienoa saada vain positiivista palautetta. Oletetun 250 vieraan sijasta yli 400 ilmoittautui ja aivan viimeisinä päivinä jouduimme tekemään mittavia järjestelyjä, jotta tilaa, ruokaa ja juomaa olisi kaikille kutsuvieraille tarjolla. Suuren suosion aiheuttajana oli ehkä laadukas ja houkutteleva ohjelma. Musiikkia esittivät Lenni-Kalle Taipale trioineen sekä Marko Haavisto ja Poutahaukat. Tanssiteatteri Hurjaruuth hätkähdytti ja hauskutti ja kun kaiken lisäksi koristelut ja notkuvat ruoka- ja juomapöydät tarjosivat parastaan, vieraat olivat syystäkin tyytyväisiä. Opiskelijoiden tilaisuudessa seuraavana päivänä esiintyi Krisse. Olin itse vastaanottamassa ja ohjaamassa Krisseä esiintymispaikalle ja en voinut muuta kuin ihailla tuota pientä, hauskan näköistä ja sanavalmista voimanaista, jonka mahtava tilannekomiikka villitsi ja hauskutti tuhatpäistä nuorta yleisöä.
Olin ehtinyt ilmoittautua myös viikolla pidettäviin TSAUn kisoihin Liedossa ja niihin lähdin Eevin kanssa sekavin mielin. Yhteistyömme sujui kuitenkin melko mallikkaasti ja voitimme ensimmäisen kilpailun ja sijoitumme toiseksi illan toisessa kilpailussa. Nytkään emme tehneet puhdasta rataa, vaan valitettava riman pudotus vei tuloksen miinukselle. Ajelimme illalla kotiin auto täynnä palkintoja, ja mieli taas toivekkaana Porvoon kisojen aiheuttaman pettymyksen jälkeen.
Olen nauttinut loppuviikon väljästä aikataulustani, kun vetämäni lähes puolen vuoden pituinen Helian toimitalon vihkiäisprojekti sai vihdoin päätöksen. Juhlat onnistuivat lähes 100 %:sti ja on ollut hienoa saada vain positiivista palautetta. Oletetun 250 vieraan sijasta yli 400 ilmoittautui ja aivan viimeisinä päivinä jouduimme tekemään mittavia järjestelyjä, jotta tilaa, ruokaa ja juomaa olisi kaikille kutsuvieraille tarjolla. Suuren suosion aiheuttajana oli ehkä laadukas ja houkutteleva ohjelma. Musiikkia esittivät Lenni-Kalle Taipale trioineen sekä Marko Haavisto ja Poutahaukat. Tanssiteatteri Hurjaruuth hätkähdytti ja hauskutti ja kun kaiken lisäksi koristelut ja notkuvat ruoka- ja juomapöydät tarjosivat parastaan, vieraat olivat syystäkin tyytyväisiä. Opiskelijoiden tilaisuudessa seuraavana päivänä esiintyi Krisse. Olin itse vastaanottamassa ja ohjaamassa Krisseä esiintymispaikalle ja en voinut muuta kuin ihailla tuota pientä, hauskan näköistä ja sanavalmista voimanaista, jonka mahtava tilannekomiikka villitsi ja hauskutti tuhatpäistä nuorta yleisöä.
sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006
Syysskabat
Purina-areenalla oli Syysskabat eli 2-päiväiset agilitykilpailut, yhteensä 4 kisaa, joihin taas tavoitteet korkealla osallistuimme. Kotiin tuomisina oli menestystä ja masennusta, sillä 4 kisasta saimme yhden voiton, yhden hylkäyksen sekä 10 ja 20 virhepisteen tulokset. Voittokisa ei kuitenkaan ollut puhdas rata, sillä pujottelun sisäänmenossa tuli kieltovirhe. Selviydymme vaikeasta radasta lähes panikoiden enkä edes maaliin tullessani tiennyt, miten se oli kaiken kaikkiaan oli sujunut. Olimme kuitenkin parhaita 14 starttaajasta, joista vain 3 saivat hyväksytyn suorituksen. Edellisen päivän 10 virhepisteen radalla olimme 16 lähtijästä nopeimmat, joten jos nuo virheet saataisiin eliminoitua, menestyisimme upeasti. Yhtä jossittelua, mutta ehkä kuitenkin realistista toiveajattelua.
Finan agilityharjoitukset ovat edenneet mallikkaasti ja nyt se osaa jo lähes kaikki esteet. Viime viikolle opettelimme menemään keinun ja A-esteen sekä tekemään jo useamman kulmahyppysarjan. On ihastuttavaa seurata, miten nuori koira oppii nopeasti ja nauttii osaamisestaan. Siinä tämän lajin viehätys juuri piileekin, että saadaan yhdessä onnistumisen kokemuksia ja iloitaan haasteellisesta liikunnasta.
Finan nöyrä tottelevaisuus on välillä tipotiessään, kun se havaitsee jotain oikein mielenkiintoista. Vaikka kutsun sitä milloin iloisena, milloin tuimana ja houkuttelen nameilla, huudot kaikuvat kuuroille korville. Edellisen viikon treeneissä se sai pureman korvaansa, kun se juoksi treenikaverin ja sen emännän väliin yrittäen napata heidän motivointilelunsa. Fina ei pienestä kivusta välittänyt vaan yritti yhä uudestaan leikkiä treenikaverin kanssa. Eilen se äkkäsi tiellä naapurin Edi-koirapojan ja sitten taas mentiin. Se löysi aidasta pienen reiän, luikahti siitä läpi ja juoksi riehumaan ja hyppimään Edin ympärille. Onneksi koiran isäntä lähetystöneuvos Reimaa on ymmärtäväinen mies eikä kauhistunut Finan rajusta tervehtimisestä. Sitä paitsi Edi on melko usein karkumatkoilla ja vaatisi ehkä myös tottelevaisuuskasvatusta.
Torstaista tuli pesu- ja siivouspäivä, sillä Finalla oli vatsatauti. Se ripuloi ja oksenteli ympäriinsä ja tietenkin matoille. Onneksi lähes kaikki matot ovat pesukonekelpoisia ja nyt meillä on taas puhtaat matot lattioilla. Vatsataudin aiheuttaja ei selvinnyt, mutta Elias lääkitsi Finaa Tylanilla ja vaiva rauhoittui melko nopeasti. Jälkeenpäin totesin, että Finan on täytynyt olla huonossa kunnossa jo useamman päivän, sillä se ei ole halunnut syödä ollenkaan. Lääkityksen jälkeen se yltyi leikkimään ja peuhaamaan aivan kuin olisi halunnut paikata muutaman päivän alakulon.
Finan agilityharjoitukset ovat edenneet mallikkaasti ja nyt se osaa jo lähes kaikki esteet. Viime viikolle opettelimme menemään keinun ja A-esteen sekä tekemään jo useamman kulmahyppysarjan. On ihastuttavaa seurata, miten nuori koira oppii nopeasti ja nauttii osaamisestaan. Siinä tämän lajin viehätys juuri piileekin, että saadaan yhdessä onnistumisen kokemuksia ja iloitaan haasteellisesta liikunnasta.
Finan nöyrä tottelevaisuus on välillä tipotiessään, kun se havaitsee jotain oikein mielenkiintoista. Vaikka kutsun sitä milloin iloisena, milloin tuimana ja houkuttelen nameilla, huudot kaikuvat kuuroille korville. Edellisen viikon treeneissä se sai pureman korvaansa, kun se juoksi treenikaverin ja sen emännän väliin yrittäen napata heidän motivointilelunsa. Fina ei pienestä kivusta välittänyt vaan yritti yhä uudestaan leikkiä treenikaverin kanssa. Eilen se äkkäsi tiellä naapurin Edi-koirapojan ja sitten taas mentiin. Se löysi aidasta pienen reiän, luikahti siitä läpi ja juoksi riehumaan ja hyppimään Edin ympärille. Onneksi koiran isäntä lähetystöneuvos Reimaa on ymmärtäväinen mies eikä kauhistunut Finan rajusta tervehtimisestä. Sitä paitsi Edi on melko usein karkumatkoilla ja vaatisi ehkä myös tottelevaisuuskasvatusta.
Torstaista tuli pesu- ja siivouspäivä, sillä Finalla oli vatsatauti. Se ripuloi ja oksenteli ympäriinsä ja tietenkin matoille. Onneksi lähes kaikki matot ovat pesukonekelpoisia ja nyt meillä on taas puhtaat matot lattioilla. Vatsataudin aiheuttaja ei selvinnyt, mutta Elias lääkitsi Finaa Tylanilla ja vaiva rauhoittui melko nopeasti. Jälkeenpäin totesin, että Finan on täytynyt olla huonossa kunnossa jo useamman päivän, sillä se ei ole halunnut syödä ollenkaan. Lääkityksen jälkeen se yltyi leikkimään ja peuhaamaan aivan kuin olisi halunnut paikata muutaman päivän alakulon.
maanantaina, syyskuuta 04, 2006
Tekniikkaa vai voimaa
tarvitaan, että staffinpentu saa nostettua oven saranoiltaan? Todistin tällaista uskomatonta näytöstä seuratessani Finan yrityksiä ottaa Toyboy-rengas oven alta. Äkkiä ovi alkoi kallistua ja ehdin juuri ja juuri ottaa siitä kiinni ja estää sen kaatumisen Finan päälle. Fina oli vivunnut renkaan avulla oven saranoiltaan. Kyseessä olikin enemmän tekninen suoritus kuin voimailu. Muistui siinä mieleeni keskimmäisen pojan samantapainen temppu 3-vuotiaana. Lapsi leikki rauhallisesti lattialla pienillä Matchbox-autoilla kun yhtäkkiä kuulin hänen huutavan apua. Ryntäsin paikalle ja ehdin juuri ottamaan kiinni kaatuvan oven, jonka poika oli ilmeisesti auton avulla nostanut saranoiltaan.
Teknisten kykyjen lisäksi Finalla on aivan selvästi loogista päättelykykyä. Se on aivan hullaantunut postin kuljettamiseen, ja seuraa minua aina postilaatikolle. Annan sille lehden tai kirjekuoren kannettavaksi ja se juoksee vauhdikkaasti sisään posti suussaan. Suorituksesta seuraa aina runsaat kiitokset ja namuja. Pari päivää sitten huomasin Finan kadonneen pihalta ja juoksin ympäri pihaa huudellen sitä. Se vastasi kutsuuni melkein heti ja juoksi luokseni vauhdikkaasti pihan vierellä kulkevalta kävelytieltä lehti suussaan. Pihaa vastapäätä on YTV:n paperinkeräyslaatikko, jonne joku naapuruston mies oli viemässä lehtiä. Fina oli käynyt miehen lehtivarastolla ja napannut lehden kotiin tuotavaksi. Minulta meni sormi suuhun kasvatusmielessä. Olisiko pitänyt moittia koiraa pihalta karkaamisesta, vai kiittää postinkannosta.? Otin lehden vastaan kiittelemättä, mutta en myöskään moittinut koiraa karkaamisesta, vaan vein sen saman tien kotiin lukkojen taakse.
Perheemme oli täysilukuisena koolla viikonloppuna, kun ohjelmassa olivat perinteiset rapukestit. Yhdellä vieraalla vahvistettuna pöytävahvuus oli 15 ja jaloissa pyöri kolme staffia. Niille ei sentään katettu paikka pöytään, vaikka myöhemmin koiratkin istuivat tuoleilla ja saivat makupaloja. Niidenkin mielestä ravut ovat herkullisia. Pöydästä noustua alkoi ohjelmallinen osuus ja tässä perheessä ei todellakaan tarvitse yllyttää ketään esiintymään. Estradille oli tunkua ja tunnelma oli välitön. Joelin ja Tykon bändikamat oli asennettu olohuoneeseen, ja rautalankamusiikki vaimennettuna versiona tärisytti seiniä. Tyko esitti break-tanssikurssilla oppimiaan tansseja, kuorossa laulettiin karaokea ja Werner ja Henrik steppasivat aivan hurmiossa. Kaikki kolme koiraa pyörivät joukossa mukana ja varsinkin Dixie viihtyi soittajien joukossa.
Eevin rapu
Teknisten kykyjen lisäksi Finalla on aivan selvästi loogista päättelykykyä. Se on aivan hullaantunut postin kuljettamiseen, ja seuraa minua aina postilaatikolle. Annan sille lehden tai kirjekuoren kannettavaksi ja se juoksee vauhdikkaasti sisään posti suussaan. Suorituksesta seuraa aina runsaat kiitokset ja namuja. Pari päivää sitten huomasin Finan kadonneen pihalta ja juoksin ympäri pihaa huudellen sitä. Se vastasi kutsuuni melkein heti ja juoksi luokseni vauhdikkaasti pihan vierellä kulkevalta kävelytieltä lehti suussaan. Pihaa vastapäätä on YTV:n paperinkeräyslaatikko, jonne joku naapuruston mies oli viemässä lehtiä. Fina oli käynyt miehen lehtivarastolla ja napannut lehden kotiin tuotavaksi. Minulta meni sormi suuhun kasvatusmielessä. Olisiko pitänyt moittia koiraa pihalta karkaamisesta, vai kiittää postinkannosta.? Otin lehden vastaan kiittelemättä, mutta en myöskään moittinut koiraa karkaamisesta, vaan vein sen saman tien kotiin lukkojen taakse.
Perheemme oli täysilukuisena koolla viikonloppuna, kun ohjelmassa olivat perinteiset rapukestit. Yhdellä vieraalla vahvistettuna pöytävahvuus oli 15 ja jaloissa pyöri kolme staffia. Niille ei sentään katettu paikka pöytään, vaikka myöhemmin koiratkin istuivat tuoleilla ja saivat makupaloja. Niidenkin mielestä ravut ovat herkullisia. Pöydästä noustua alkoi ohjelmallinen osuus ja tässä perheessä ei todellakaan tarvitse yllyttää ketään esiintymään. Estradille oli tunkua ja tunnelma oli välitön. Joelin ja Tykon bändikamat oli asennettu olohuoneeseen, ja rautalankamusiikki vaimennettuna versiona tärisytti seiniä. Tyko esitti break-tanssikurssilla oppimiaan tansseja, kuorossa laulettiin karaokea ja Werner ja Henrik steppasivat aivan hurmiossa. Kaikki kolme koiraa pyörivät joukossa mukana ja varsinkin Dixie viihtyi soittajien joukossa.
Eevin rapu
maanantaina, elokuuta 28, 2006
Valokuvamallit
Lauantai sujui voittopuolisesti koirien parissa, laskeskelin käyttäneeni päivästä 9 tuntia koirien kanssa touhuamiseen. Aamupäivällä AST:in kentällä suoritettiin koirakuvausta ensi vuoden kalenteria varten. Pyrimme saamaan siihen mahdollisimman monta rotua, joten tietenkin staffin täytyy olla yksi niistä. Tuntui juhlavalta kun 3 ammattilaista oli ympärillä kuvaamassa, kun suoritimme näytösluonteisesti eri esteitä. Hullunkurinen tilanne syntyi, kun Eeviä kuvattiin renkaan läpi hypyssä. Oletin sen hyppäävän läpi ilman, että juoksen vierellä. Eipä Eevi hypännytkään, vaan kun pysähdyin renkaan kohdalla, se lopetti hyppyliidon samantien ja putosi mahalleen renkaan päälle. Hyvä osoitus staffin salamannopeasta reagoinnista. Vuoroamme odotellessa Kaisa lupautui kuvaamaan Finaa ja Eeviä nettisivujen päivitystä varten, ja tulokset (pienen manipulaation jälkeen) ovat nyt sivuillani. Harjoittelin taas Photoshopin tasojen käyttöä ja onnistuin sijoittamaan Finan Kälkäjän hiekkarannalle.
Valokuvauksen jälkeen kävin kääntymässä kotona ja valmistin nopeasti lounaan perheelle. Ehdin seurata hetken, kun poika asensi hyllytasoa TV:n oheislaitteille ja sitten taas lähdin ajelemaan koirat takaluukussa seuraavaan aktiviteettiin. Kyseessä olivat JAU:n 2-osaiset agilitykilpailut Haarajoella. Olin optimistinen ja luottavainen, että nyt onnistumme tekemään virheettömät radat. Pettymys oli suuri kun meidät hylättiin molemmilla kierroksilla. Ensimmäinen rata alkoikin hienosti ja virheettömästi, kunnes minä tollo sekosin radan kuvioissa ja ohjasin Eevin väärälle esteelle. Olin rataan tutustuessani aluksi lukenut estejärjestyksen väärin, ja niinpä tiukan paikan tullen juuri sillä kohdalla tuli täydellinen black out. Hävetti ihan hurjasti niin alkeellinen virhe. Toiselle radalle lähdössä Eevi ei halunnut pysyä paikallaan ja jouduin korjaamaan sen asentoa. Lopulta se karkasi lähtöesteen sivulta, ja kun asetin sen takaisin lähtöpaikalle, meidät hylättiin saman tien. Olisihan minun täytynyt tietää, että karkaustilanteessa koira vain ohjataan takaisin suorittamaan lähtöeste ja se saa siitä kieltovirheen. Niin typeriä virheitä, että yölläkin heräsin niitä harmittelemaan. Tällaista meidän etenemisemme agilityssa on, yksi askel eteenpäin ja sitten taas kaksi taakse!
Finan luoksetulovarmuus on heikentynyt varsinkin jännittävissä tilanteissa. Kun se näkee ohikulkevia lapsia tai mielenkiintoisen koiran, se juoksee tervehtimään kielloista huolimatta. Eilen juoksulenkillä Hannusjärven poluilla, se huomasi sivupolulla äidin ja pienen lapsen ja ryntäsi heidän luokseen. Luoksekutsut kaikuivat kuuroille korville ja niin se iloisena juoksi hyppimään äidin päälle. Hän oli onneksi napannut lapsen syliinsä, niin ettei Fina päässyt hyppelemään lasta kohti. Pyysin kovasti anteeksi ja selittelin pennun käyttäytymistä ja toivoin ettei näille ulkoilijoille olisi syntynyt pahaa traumaa hyppelevästä koiranpennustani. Olemme joutuneet paikkaamaan pihan aitausta aukottomaksi ja metsälenkeillä täytyy olla tarkkana, ettei Fina pääse karkailemaan toisten ulkoilijoiden luokse.
Valokuvauksen jälkeen kävin kääntymässä kotona ja valmistin nopeasti lounaan perheelle. Ehdin seurata hetken, kun poika asensi hyllytasoa TV:n oheislaitteille ja sitten taas lähdin ajelemaan koirat takaluukussa seuraavaan aktiviteettiin. Kyseessä olivat JAU:n 2-osaiset agilitykilpailut Haarajoella. Olin optimistinen ja luottavainen, että nyt onnistumme tekemään virheettömät radat. Pettymys oli suuri kun meidät hylättiin molemmilla kierroksilla. Ensimmäinen rata alkoikin hienosti ja virheettömästi, kunnes minä tollo sekosin radan kuvioissa ja ohjasin Eevin väärälle esteelle. Olin rataan tutustuessani aluksi lukenut estejärjestyksen väärin, ja niinpä tiukan paikan tullen juuri sillä kohdalla tuli täydellinen black out. Hävetti ihan hurjasti niin alkeellinen virhe. Toiselle radalle lähdössä Eevi ei halunnut pysyä paikallaan ja jouduin korjaamaan sen asentoa. Lopulta se karkasi lähtöesteen sivulta, ja kun asetin sen takaisin lähtöpaikalle, meidät hylättiin saman tien. Olisihan minun täytynyt tietää, että karkaustilanteessa koira vain ohjataan takaisin suorittamaan lähtöeste ja se saa siitä kieltovirheen. Niin typeriä virheitä, että yölläkin heräsin niitä harmittelemaan. Tällaista meidän etenemisemme agilityssa on, yksi askel eteenpäin ja sitten taas kaksi taakse!
Finan luoksetulovarmuus on heikentynyt varsinkin jännittävissä tilanteissa. Kun se näkee ohikulkevia lapsia tai mielenkiintoisen koiran, se juoksee tervehtimään kielloista huolimatta. Eilen juoksulenkillä Hannusjärven poluilla, se huomasi sivupolulla äidin ja pienen lapsen ja ryntäsi heidän luokseen. Luoksekutsut kaikuivat kuuroille korville ja niin se iloisena juoksi hyppimään äidin päälle. Hän oli onneksi napannut lapsen syliinsä, niin ettei Fina päässyt hyppelemään lasta kohti. Pyysin kovasti anteeksi ja selittelin pennun käyttäytymistä ja toivoin ettei näille ulkoilijoille olisi syntynyt pahaa traumaa hyppelevästä koiranpennustani. Olemme joutuneet paikkaamaan pihan aitausta aukottomaksi ja metsälenkeillä täytyy olla tarkkana, ettei Fina pääse karkailemaan toisten ulkoilijoiden luokse.
maanantaina, elokuuta 21, 2006
Suutarille hommia
Vein perjantaina suutarille kassillisen kenkiä näytille ja kysyin epävarmasti, voisiko näille tehdä mitään. Avulias suutaripoika sanoi, että kyllä kengät voi korjata, vaikkei niistä ihan entisen veroisia tulekaan. Juhlapiikkarit, jotka Fina
oli pureskellut muodottomiksi, olin heittänyt toivottomana roskakoriin. Kyseessä oli Finan viimeisimmät kenkätuhot, jotka olivat syntyneet torstai-iltana kun olimme kaupungilla katsomassa steppiesitystä. Kenkien pureskelun lisäksi se oli vetänyt
vaatekaapista pari huivia sekä syönyt rottinkisen ruokakorin kannen. Nyt tavarat olivat olleet paikoillaan kaapeissa, mutta se oli osannut avata sekä vaatekaapin oven että eteisen liukuoven. Seuraavana aamuna lähdin Reporankaan ostamaan Finalle puruleluja, jotta pureminen kohdistuisi luvallisiin asioihin. Kun tutkin ja mietin lelujen toimivuutta, huomasin hämmästyksekseni, että monissa leluissa oli varoitus, ettei koiraa saa jättää valvomatta leikkimään leluilla. Sehän vasta vaikeaa olisi, eli pitäisi seurata koko ajan vieressä kun koira leikkii purulelulla. Sellaiset lelut saivat jäädä hyllylle. Kassiini keräytyi n. puolen metrin pituinen puruluu, joitakin ns. hodaripuruluita, vetonarupallo ja pehmolelu. Fina tutki tuomisiani innokkaana ja valitsi aluksi vetolelun. Sen pallo sai heti kyytiä ja palaset ovat nyt roskakorissa. Pitkä puruluu on jo lyhentynyt melko lailla ja hodarit ovat vain tynkiä. Pehmolelu on säilynyt ehjänä ja eikä Finalla näytä olevan halua repiä sitä rikki, vaikka se varmaan kävisi hetkessä. Perjantai-yönä saapuessamme ilotulitusretkeltä Helsingistä, kotona ei ollut syöty mitään luvatonta. Eevi on tietenkin avustanut Finaa puruluiden syönnissä.
Lauantaina Finan veli Nero tuli käymään näytille ja seurustelemaan siskon kanssa. Se on hyvin kehittynyt ja jo selvästi miehekäs staffinuori, jolla on sopusuhtainen kroppa ja kaunis pää. Luonne on iloinen ja reipas ja käytös mallikelpoinen. Leikkiminen Finan kanssa oli riemullista, sisarukset ovat tasavertaisia ja hyvähermoisia, vaikka paini oli melko rajua ja varmaan välillä vähän sattuikin. Eevi sen sijaan yritti ojentaa ja komentaa poikaansa, niin kuin äidit yleensä tapaavat.
Olin jo melko masentunut huonosta agilitymenestyksestämme ja alistunut ajatukseen, että emme Eevin kanssa etene koskaan 3. luokkaan. Sunnuntain kisoissa nousu-nolla oli hiuskarvan päässä eli pitkän ja vaativan radan 3. viimeisellä esteellä rima putosi ja melkein varmalta näyttävä puhdas tulos muuttui 5 pisteen virheeksi. Ihanneaika alittui ja sijoituimme tuloksella 1. sijalle. Muutin lähtöstrategiaa siten, että kun laitoin Eevin istumaan, sanoin ”odota” ja lähdin eteenpäin katsomatta koiraan. Se jäi kuin jäikin odottamaan ja lähti vasta käskystäni ja totteli hienosti ohjeitani. Pujottelu ja kontaktien otot menivät upeasti ja valitettava riman putoaminenkin johtui oikeastaan pienestä sähläämisestä (ohjaajan) edellisellä muuriesteellä. Onnistunut radalle lähtö johtui varmaan siitä, että jämäkästi jätin koiran paikoilleen, enkä anellut sitä odottamaan. Eevi oli ihmeissään, kun emäntä ei esittänytkään kaikkia hermostuttavia kuvioitaan ja liikkeitään, sen sijaan antoi selkeän käskyn odottaa. Ehkäpä tämä tästä!
oli pureskellut muodottomiksi, olin heittänyt toivottomana roskakoriin. Kyseessä oli Finan viimeisimmät kenkätuhot, jotka olivat syntyneet torstai-iltana kun olimme kaupungilla katsomassa steppiesitystä. Kenkien pureskelun lisäksi se oli vetänyt
vaatekaapista pari huivia sekä syönyt rottinkisen ruokakorin kannen. Nyt tavarat olivat olleet paikoillaan kaapeissa, mutta se oli osannut avata sekä vaatekaapin oven että eteisen liukuoven. Seuraavana aamuna lähdin Reporankaan ostamaan Finalle puruleluja, jotta pureminen kohdistuisi luvallisiin asioihin. Kun tutkin ja mietin lelujen toimivuutta, huomasin hämmästyksekseni, että monissa leluissa oli varoitus, ettei koiraa saa jättää valvomatta leikkimään leluilla. Sehän vasta vaikeaa olisi, eli pitäisi seurata koko ajan vieressä kun koira leikkii purulelulla. Sellaiset lelut saivat jäädä hyllylle. Kassiini keräytyi n. puolen metrin pituinen puruluu, joitakin ns. hodaripuruluita, vetonarupallo ja pehmolelu. Fina tutki tuomisiani innokkaana ja valitsi aluksi vetolelun. Sen pallo sai heti kyytiä ja palaset ovat nyt roskakorissa. Pitkä puruluu on jo lyhentynyt melko lailla ja hodarit ovat vain tynkiä. Pehmolelu on säilynyt ehjänä ja eikä Finalla näytä olevan halua repiä sitä rikki, vaikka se varmaan kävisi hetkessä. Perjantai-yönä saapuessamme ilotulitusretkeltä Helsingistä, kotona ei ollut syöty mitään luvatonta. Eevi on tietenkin avustanut Finaa puruluiden syönnissä.
Lauantaina Finan veli Nero tuli käymään näytille ja seurustelemaan siskon kanssa. Se on hyvin kehittynyt ja jo selvästi miehekäs staffinuori, jolla on sopusuhtainen kroppa ja kaunis pää. Luonne on iloinen ja reipas ja käytös mallikelpoinen. Leikkiminen Finan kanssa oli riemullista, sisarukset ovat tasavertaisia ja hyvähermoisia, vaikka paini oli melko rajua ja varmaan välillä vähän sattuikin. Eevi sen sijaan yritti ojentaa ja komentaa poikaansa, niin kuin äidit yleensä tapaavat.
Olin jo melko masentunut huonosta agilitymenestyksestämme ja alistunut ajatukseen, että emme Eevin kanssa etene koskaan 3. luokkaan. Sunnuntain kisoissa nousu-nolla oli hiuskarvan päässä eli pitkän ja vaativan radan 3. viimeisellä esteellä rima putosi ja melkein varmalta näyttävä puhdas tulos muuttui 5 pisteen virheeksi. Ihanneaika alittui ja sijoituimme tuloksella 1. sijalle. Muutin lähtöstrategiaa siten, että kun laitoin Eevin istumaan, sanoin ”odota” ja lähdin eteenpäin katsomatta koiraan. Se jäi kuin jäikin odottamaan ja lähti vasta käskystäni ja totteli hienosti ohjeitani. Pujottelu ja kontaktien otot menivät upeasti ja valitettava riman putoaminenkin johtui oikeastaan pienestä sähläämisestä (ohjaajan) edellisellä muuriesteellä. Onnistunut radalle lähtö johtui varmaan siitä, että jämäkästi jätin koiran paikoilleen, enkä anellut sitä odottamaan. Eevi oli ihmeissään, kun emäntä ei esittänytkään kaikkia hermostuttavia kuvioitaan ja liikkeitään, sen sijaan antoi selkeän käskyn odottaa. Ehkäpä tämä tästä!
tiistaina, elokuuta 15, 2006
Taas sandaalit!
Se käy silmänräpäyksessä, nimittäin Finalta sandaalin koron syönti. Tänään iltapäivällä tultuani kotiin potkaisin sandaalit eteisen lattialle ja vein ostokset keittiöön. Hetken touhuilun jälkeen palasin eteiseen ja havaitsin Finan pureskelevan toista sandaaliani. Tempaisin sen pois, huusin hyi, hyi ja ei, ei, ei, mutta tuskin Fina ymmärsi tehneensä mitään väärin. Tajusin itsekin, että vika oli minussa, joka olin jättänyt kengät keskelle eteisen lattiaa. Nämä olivat siis kesän toiset Finan syömät sandaalit, melko kalliitkin, ja niissä oli jo yhdet Finan hampaanjäljet. Nyt toinen korko on purtu sälöille, enkä usko taitavimmankaan suutarin osaavan korjata sitä. Tarinan opetus oli, että tavarat ja vaatekappaleet pitää heti laittaa oikeille paikoilleen, muuten Fina syö ne.
On Finasta hyvääkin kerrottavaa. Olimme tänään ensimmäisissä penturyhmän agilitytreeneissä ja Fina hämmästytti niin omistajan kuin opettajankin nopealla oppimisellaan ja rohkeudellaan. Se osasi jäädä esteen eteen istumaan ja odottamaan käskyä, se oppi menemään putken läpi, hyppäämään usean hyppyesteen sarjan ja hypyn renkaan läpi. Kun harjoittelimme lyhyttä suoraa putken läpi menoa, se lopulta pinkaisi mutkalla olevalle putkelle ja juoksi sen läpi täysillä. Aivan kuin se olisi halunnut esittää, ettei tarvitse harjoitella liian helppoja kuvioita, kun osaan jo vaativatkin. Treenien hauskuutta lisäsi se, että koolla oli 5 nuorta koiraa, joiden kanssa sai tauolla leikkiä. Varsinkin kelpie-poika Kent hurmasi Finan tai sitten Fina hurmasi sen, sillä ne olivat kuin rakastavaiset ja leikkivät aivan hurmiossa. Odotettavissa on monia ihania treeni-iltoja.
Meidän perhe on siirtynyt kesän aikana digiaikaan hankkimalla jopa kolme digiboxia. Digiaikamme alkoi Piilopirtillä, jonne hankimme helppokäyttöisen peruslaitteen. Kun scart-johto ja antenni oli yhdistetty TV:hen, laite toimi kyllä oikein, mutta ilmoitti kuvaruudussa "Ei signaalia". Soitin Digi-infoon, josta käskettiin tarkistaa, onko antenni suunnattu Pyhätunturia kohti. Kompassin ja kartan avulla totesimme suunnan olevan oikean. Soitto Kemijärven kodinkoneliikkeeseen paljasti, että meillä ei ehkä ole oikeanlaista antennia. Tilasimme antennin vaihdon, jonka jälkeen digikanavat kyllä näkyivät, mutta tv-kuva on sen verran vinossa että tekstistä puuttuu ensimmäinen kirjain. Työ ja uusi antenni maksoivat 2,5 kertaa enemmän kuin itse laite. Emme jaksaneet enää ottaa yhteyttä laitteen asentajaan ja tyydyimme vaillinaiseen kuvaan. Tammitien asunnon päätelkkariin hankimme monipuolisen tallentavan boksin ja vierashuoneen pieneen telkkariin peruslaitteen. Kun päätelkkariin on nyt yhdistetty digiboxi, DVD-, satelliitti-, VCR- ja kotiteatterivahvistinlaite, johtosekamelska on melkoinen. Asennuksessa kaikki johdot löysivät kuitenkin oikean paikkansa, mutta satelliittilähettimen ja DVD:n kuva alkoi vieriä. Pikkutelkkarissa kuvaruutu taas jakautui 4 osaan. Soitin taas kerran digi-infoon ja sain ohjeeksi tarkista johtojen liitännät. Vaihtelin scart-johtoja, yritin tiukentaa niiden liitäntöjä enkä itsekään tiedä, minkä toimenpiteen ansiosta kuvat vihdoin suostuivat näyttäytymään moitteettomina. Pöydällä on nyt rivistö kapuloita ja laitteen myyjän mielestä mielemme pysyy virkeänä, kun pohdimme mitä kapulaa mihinkin laitteeseen käytetään. Mielestäni mieli enemmänkin kiristyy, kun sitä oikeaa ei heti löydy tai ei tiedä millä kapulalla ääntä säädetään.
On Finasta hyvääkin kerrottavaa. Olimme tänään ensimmäisissä penturyhmän agilitytreeneissä ja Fina hämmästytti niin omistajan kuin opettajankin nopealla oppimisellaan ja rohkeudellaan. Se osasi jäädä esteen eteen istumaan ja odottamaan käskyä, se oppi menemään putken läpi, hyppäämään usean hyppyesteen sarjan ja hypyn renkaan läpi. Kun harjoittelimme lyhyttä suoraa putken läpi menoa, se lopulta pinkaisi mutkalla olevalle putkelle ja juoksi sen läpi täysillä. Aivan kuin se olisi halunnut esittää, ettei tarvitse harjoitella liian helppoja kuvioita, kun osaan jo vaativatkin. Treenien hauskuutta lisäsi se, että koolla oli 5 nuorta koiraa, joiden kanssa sai tauolla leikkiä. Varsinkin kelpie-poika Kent hurmasi Finan tai sitten Fina hurmasi sen, sillä ne olivat kuin rakastavaiset ja leikkivät aivan hurmiossa. Odotettavissa on monia ihania treeni-iltoja.
Meidän perhe on siirtynyt kesän aikana digiaikaan hankkimalla jopa kolme digiboxia. Digiaikamme alkoi Piilopirtillä, jonne hankimme helppokäyttöisen peruslaitteen. Kun scart-johto ja antenni oli yhdistetty TV:hen, laite toimi kyllä oikein, mutta ilmoitti kuvaruudussa "Ei signaalia". Soitin Digi-infoon, josta käskettiin tarkistaa, onko antenni suunnattu Pyhätunturia kohti. Kompassin ja kartan avulla totesimme suunnan olevan oikean. Soitto Kemijärven kodinkoneliikkeeseen paljasti, että meillä ei ehkä ole oikeanlaista antennia. Tilasimme antennin vaihdon, jonka jälkeen digikanavat kyllä näkyivät, mutta tv-kuva on sen verran vinossa että tekstistä puuttuu ensimmäinen kirjain. Työ ja uusi antenni maksoivat 2,5 kertaa enemmän kuin itse laite. Emme jaksaneet enää ottaa yhteyttä laitteen asentajaan ja tyydyimme vaillinaiseen kuvaan. Tammitien asunnon päätelkkariin hankimme monipuolisen tallentavan boksin ja vierashuoneen pieneen telkkariin peruslaitteen. Kun päätelkkariin on nyt yhdistetty digiboxi, DVD-, satelliitti-, VCR- ja kotiteatterivahvistinlaite, johtosekamelska on melkoinen. Asennuksessa kaikki johdot löysivät kuitenkin oikean paikkansa, mutta satelliittilähettimen ja DVD:n kuva alkoi vieriä. Pikkutelkkarissa kuvaruutu taas jakautui 4 osaan. Soitin taas kerran digi-infoon ja sain ohjeeksi tarkista johtojen liitännät. Vaihtelin scart-johtoja, yritin tiukentaa niiden liitäntöjä enkä itsekään tiedä, minkä toimenpiteen ansiosta kuvat vihdoin suostuivat näyttäytymään moitteettomina. Pöydällä on nyt rivistö kapuloita ja laitteen myyjän mielestä mielemme pysyy virkeänä, kun pohdimme mitä kapulaa mihinkin laitteeseen käytetään. Mielestäni mieli enemmänkin kiristyy, kun sitä oikeaa ei heti löydy tai ei tiedä millä kapulalla ääntä säädetään.
keskiviikkona, elokuuta 09, 2006
Uhmaikäinen kokeilee rajojaan
Kotiinpaluu kuivuuden runtelemaan Espooseen oli melkoinen järkytys. Alkukesästä komeasti kukkineet ja runsaan lehdistön kasvattaneet syreenit olivat kuivuneet ruskeiksi rangoiksi ja viinimarjat surkastuneet rusinoiksi. Enää ei kannata edes yrittää kastella pihan kasveja ja nurmikkoa, mutta toivottavasti juurissa on vielä jäljellä elinvoimaa ensi kasvukautta ajatellen. Maanantaina olin toimitsijana AST:in kilpailuissa, ja kuivuuttaan pölisevä hiekka oli lähes tukahduttaa meidät kentän laidalla työskentelevät. Lisäksi ilmaa sumensi vielä Venäjän puolelta tuleva metsäpalojen savusumu. Maisema oli lähes aavemainen illan hämärtyessä ja punertavan kuun noustessa taivaanrannalta.
Minun kesääni on mahtunut melkoisia säätilaeroja. Samaan aikaan kun Etelä-Suomessa heinäkuussa hikoiltiin yli 30 asteen helteessä, vaelsin Kebnekaisella jäätiköllä ja illalla lumisade rapisi teltan kattoon. Piilopirtillä elokuun alussa eräänä aamuna en ollut uskoa silmiäni, kun keittiön ikkunan ulkolämpömittari näytti pakkasasteita. Viikonloppuna kotimatkalla Tampereella lämpöä oli reippaat 31 astetta.
Eevi ja Fina olivat riemuissaan kotiinpaluusta ja tutkivat kodin nurkat tarkkaan. Aivan kuin lapset ne olivat innoissaan löytäessään taas vanhat lelut ja kieriessään matoilla. Alkuinnostuksen jälkeen ne näyttävät kyllä vähän pitkästyneiltä, kun eivät pääse vapaasti kulkemaan ulos ja sisään. En enää luota Finan pihalla pysymiseen ja siksi ulko-ovi pidetään toistaiseksi tiukasti lukossa. Finan vahvat ja moitteettomat hampaat tarvitsevat nyt paljon tekemistä, niille ei enää näytä riittävän koiranruoan rouskuttelu eiväkä puruluut. Olen jo korvannut rahallisesti kahden miniän sandaalit ja itselläni on kesän toinen sandaalipari menossa, niissäkin Finan hampaanjäljet koroissa. Juuri nyt meillä on oikein herkullinen kokoelma kenkiä eteisessä, nimittäin Royn, Wernerin ja Henrikin jalkapallokengät, lenkkarit ja sandaalit. Yritämme pitää eteiskaapin ovea kiinni, mutta heti kun se jää raolleen Fina käy nappaamassa pienen maukkaan hikisen kengän maisteltavaksi. Saimme viestiä Finan velipojalta, joka on maistellut kodin seiniä. Eevi söi tämän ikäisenä ompeluneulan, joten kannattaa olla tarkkana, ettei jätä sopimattomia esineitä koiran kuonon ulottuville. Se söi myös peräkkäin kahdet silmälasini ja kokeili silloin melko lailla kiukun hallintakykyäni.
Pehmeä ja palkitseva koulutusote vaatii uskoa ja kärsivällisyyttä. Silti pieniä edistysaskeleita Finan käytöksessä on havaittavissa, esim. kävely vetämättä sujuu ajoittain, pureminen loppuu käskystä ja hyppiminen saattaa pysähtyä istumiseksi. Kaikkein vaikeinta on olla johdonmukainen, sillä omalle koiralla antaa niin helposti myönnytyksiä ja siitä taas seuraa, että koira kokeilee rajojaan kerta kerran jälkeen.
Minun kesääni on mahtunut melkoisia säätilaeroja. Samaan aikaan kun Etelä-Suomessa heinäkuussa hikoiltiin yli 30 asteen helteessä, vaelsin Kebnekaisella jäätiköllä ja illalla lumisade rapisi teltan kattoon. Piilopirtillä elokuun alussa eräänä aamuna en ollut uskoa silmiäni, kun keittiön ikkunan ulkolämpömittari näytti pakkasasteita. Viikonloppuna kotimatkalla Tampereella lämpöä oli reippaat 31 astetta.
Eevi ja Fina olivat riemuissaan kotiinpaluusta ja tutkivat kodin nurkat tarkkaan. Aivan kuin lapset ne olivat innoissaan löytäessään taas vanhat lelut ja kieriessään matoilla. Alkuinnostuksen jälkeen ne näyttävät kyllä vähän pitkästyneiltä, kun eivät pääse vapaasti kulkemaan ulos ja sisään. En enää luota Finan pihalla pysymiseen ja siksi ulko-ovi pidetään toistaiseksi tiukasti lukossa. Finan vahvat ja moitteettomat hampaat tarvitsevat nyt paljon tekemistä, niille ei enää näytä riittävän koiranruoan rouskuttelu eiväkä puruluut. Olen jo korvannut rahallisesti kahden miniän sandaalit ja itselläni on kesän toinen sandaalipari menossa, niissäkin Finan hampaanjäljet koroissa. Juuri nyt meillä on oikein herkullinen kokoelma kenkiä eteisessä, nimittäin Royn, Wernerin ja Henrikin jalkapallokengät, lenkkarit ja sandaalit. Yritämme pitää eteiskaapin ovea kiinni, mutta heti kun se jää raolleen Fina käy nappaamassa pienen maukkaan hikisen kengän maisteltavaksi. Saimme viestiä Finan velipojalta, joka on maistellut kodin seiniä. Eevi söi tämän ikäisenä ompeluneulan, joten kannattaa olla tarkkana, ettei jätä sopimattomia esineitä koiran kuonon ulottuville. Se söi myös peräkkäin kahdet silmälasini ja kokeili silloin melko lailla kiukun hallintakykyäni.
Pehmeä ja palkitseva koulutusote vaatii uskoa ja kärsivällisyyttä. Silti pieniä edistysaskeleita Finan käytöksessä on havaittavissa, esim. kävely vetämättä sujuu ajoittain, pureminen loppuu käskystä ja hyppiminen saattaa pysähtyä istumiseksi. Kaikkein vaikeinta on olla johdonmukainen, sillä omalle koiralla antaa niin helposti myönnytyksiä ja siitä taas seuraa, että koira kokeilee rajojaan kerta kerran jälkeen.
tiistaina, elokuuta 01, 2006
Lomatunnelmissa
Aurinko säteilee Kemijärven tyyneen pintaan korkealta ja kirkkaasti, vaikka kello on jo lähes 21.00. Yöllä lämpömittari oli nollassa, mutta päivällä aurinko on lämmittänyt sään miellyttävästi runsaaseen 20 asteeseen. Verrattuna heinäkuun alun helteisiin Etelä-Suomessa tällainen on minulle paljon miellyttävämpi lomasää.
Koirien ulkoiluttamisella on ollut loman aikana kolme teemaa. Heinäkuun puolessa välissä oli vaellusteema, sillä koirat osallistuivat kanssamme 4 päivän vaellukselle Ruotsiin Kebnekaisen tunturialueelle. Alueen kartta antoi jo esimakua vaelluksen haasteista, sillä tunturihuiput kohoavat yli 2000 metrin korkeuteen. Tähän mennessä korkein vaelluskohteemme on ollut runsas 1000 metriä korkea Halti. Pohdimme kovasti, voisiko Finan ottaa jo mukaan tunturivaellukselle. Koska pyrimme pitämään päivämatkat kohtuullisina ja pitäisimme tiuhaan lepotaukoja, luotimme lähes 6-kuukautisen pennun voimien kestävän vaelluksen rasitukset. Kylmyydestä, kivikkoisesta maastosta ja korkeuseroista huolimatta Eevi ja Fina jaksoivat kulkea mukanamme reippaasti ja ne jopa näyttivät nauttivan uusista haasteista kuten esim. lumessa leikkimisestä.
Toinen ulkoiluteema on ollut suolenkkeily. Hilloja on ollut lähisoilla runsaasti ja niinpä yhden viikon ajan poimimme melkein päivittäin näitä herkullisia marjoja. Isäntäväen kyykkiessä hillamättäiden ääressä koirat juoksentelivat jängällä ja kahlasivat hetteiköissä. Tassut ja vatsanalusta saivatkin siten ihoa elvyttävää turvekylpyä. Teholenkkeilyn ansiosta kylmävarastossa on nyt kaksi sangollista hilloja odottamassa lopullista säilöntää.
Kuluneen viikon ulkoilulenkit on suoritettu mustikanpoimintaan yhdistäen. Mustikkakin on nyt arvomarja, kun eilisten uutisten mukaan lähes koko Etelä-Suomen mustikkasato on tuhoutunut. Täällä marjoja on niin paljon, etten koskaan ole nähnyt moista marjarunsautta. Eevi ja Fina nauttivat mustikoita ”naturel” suoraan pensaasta, ja usein kun löydän oikein hyvän apajan, kostea kuono ilmaantuu napsimaan mustikoita samasta kohdasta. Koirat maiskuttelevat ja nassuttavat mustikoita syödessään ja marjat näyttävät olevan niiden mielestä herkullisia. Väliin Fina nappaa suoraan marja-astiasta mustikoita suuhunsa. Se oppi syömään jopa hilloja, ja haukkasi joskus herkullisen marjan juuri sormieni edestä. Eilen muutama poro tuli kurkistelemaan pihan nurkalle ja koirat olivat tohkeissaan. Onneksi Eevi on porovarma eikä Finakaan yritä lähteä elukoita jahtaamaan. Olen suuresti helpottunut tästä, sillä vieläkin on muistissa Cessin ja Cindyn hurjat poronjahtaukset. Kun kaverukset joko näkivät poron tai edes pääsivät hajulle, ne säntäsivät jängälle kielloista huolimatta. Yleensä Cindy tuli takaisin 10 minuutin jälkeen kadotettuaan näköyhteyden, mutta Cessi saattoi viipyä poronajossa pitkäänkin. Usean kerran olen odottanut sitä kotiin palaavaksi iltahämärissä ja kerran se eksyi jahtausmatkallaan niin, että löytyi vasta seuraavana päivänä. Hurjinta oli, kun Cindy kerran hyppäsi auton ikkunasta porojen perään. Tämä sattui kun hidastimme auton vauhtia vähän ja avasimme takaikkunan antaaksemme takapenkillä matkaajille kuvausmahdollisuuden.
Fina on nyt puolivuotias ja murrosiän kynnyksellä. Tuttavamme ihmettelevät, miten staffipentu voi olla näin rauhallinen ja tottelevainen. Verrattuna Eeviin se todellakin on hyvin rauhallinen, vaikka toisaalta leikkisyyttä ja vauhtia on ihan riittämiin. Kun Eevi haukkuu ja hyppelee innostuessaan, Fina istahtaa tarkkailemaan tilannetta rauhallisesti. Se antaa lasten ottaa sitä syliinsä ja nauttii retkottaessaan pienten kainalossa. Mutta jos sen unia häiritään sohvalla, se ilmoittaa mielipahansa selvällä äänellä. Se on hyvin itsenäinen ja saattaa lähteä omilla tutkimusmatkoilleen ilman äidin tai emännän turvallista seuraa. Naapurimökin Karista on tullut sen suosikki, sillä Karilla on aina jokin herkkupala koirille. Kun huomaamme koirien kadonneen pihapiiristä, ne löytyvät Karin mökiltä seurustelemasta. PS. Sillä välin kun kirjoitin tätä Fina oli hajoittanut sohvatyynyt. Pihanurmikko näytti kuin se olisi täynnä lumipalloja valkoisen täytevanun täplittäessä sen. Nytko tuo murrosikä siis alkoi?
perjantaina, heinäkuuta 07, 2006
Kärvistelyä
Helle sumentaa ajattelukyvyn ja vaimentaa toimintakyvyn. Pitäisi jaksaa miettiä, mitä pakkaa viikonloppulaukkuun ja mitä 4 viikon Lapin matkalle. Hiki nousee pintaan jo pelkästä ajatuksesta. Lauantaina ja sunnuntaina osallistun Eevin kanssa Agirotu-tapahtumaan Turengissa. Sinne matkaa myös valtava määrä agilityharrastajia kaikkialta Suomesta, viimeisimmän tiedon mukaan viikonloppuna kisoissa starttaa 743 kilpailijaa. Siellä me kaikki hikoilemme lähes 30 asteen helteessä, yritämme menestyä kilparadalla ja samalla välttyä lämpöhalvaukselta. Sunnuntai-iltana senioreiden SM-kilpailun jälkeen jatkamme matkaa Janakkalasta kohti Kemijärveä. Maanantai-iltana toivottavasti jo savusaunaa lämpiää ja pääsemme pulahtamaan Kemijärven vilvoittaviin aaltoihin.
Eilisellä saaristoretkellä helle ei vaivannut sopivasti säätä viilentävän merituulen puhaltaessa. Illalla kylläkin iho punoitti ja kuumotti, vaikka olin yrittänyt suojautua isokertoimisella aurinkovoiteella. Matkasimme Riston veneellä pienelle ulkosaarelle, jonne leiriydyimme syömään, uimaan ja lekottelemaan. Fina pääsi mukaan ensimmäiselle venematkalleen ja jälleen tämä uskomaton staffityttö osoitti sopeutuvaisuutensa käyttäytyen kuin se olisi ennenkin matkustanut moottoriveneellä. Jälleennäkeminen Dixien kanssa oli riemuisa ja saaressa koirat kahlasivat peräkanaa rantavedessä, juoksivat kallioilla tai vahtivat poikien uintia.
Henrik leikkii koirien kanssa
Päiväkirjani jää nyt tauolle, sillä Suomen takamailla datasiirto gprs-yhteydellä on tuskastuttavan hidasta (ja kallistakin). Elokuun 7. päivä on posti ja HS siirretty tulemaan taas Tammitielle, joten eivätköhän asukkaatkin palaa siihen mennessä.
Eilisellä saaristoretkellä helle ei vaivannut sopivasti säätä viilentävän merituulen puhaltaessa. Illalla kylläkin iho punoitti ja kuumotti, vaikka olin yrittänyt suojautua isokertoimisella aurinkovoiteella. Matkasimme Riston veneellä pienelle ulkosaarelle, jonne leiriydyimme syömään, uimaan ja lekottelemaan. Fina pääsi mukaan ensimmäiselle venematkalleen ja jälleen tämä uskomaton staffityttö osoitti sopeutuvaisuutensa käyttäytyen kuin se olisi ennenkin matkustanut moottoriveneellä. Jälleennäkeminen Dixien kanssa oli riemuisa ja saaressa koirat kahlasivat peräkanaa rantavedessä, juoksivat kallioilla tai vahtivat poikien uintia.
Henrik leikkii koirien kanssa
Päiväkirjani jää nyt tauolle, sillä Suomen takamailla datasiirto gprs-yhteydellä on tuskastuttavan hidasta (ja kallistakin). Elokuun 7. päivä on posti ja HS siirretty tulemaan taas Tammitielle, joten eivätköhän asukkaatkin palaa siihen mennessä.
sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006
Kesä on....
-kun päivä alkaa virkistävällä uinnilla lumpeenkukkien koristelemassa järvessä
-kun yökasteen raikas ruoho kutittaa paljaita jalkopohjia
-kun käki kukkuu jossain metsän reunassa
-kun koirat yrittävät pyydystää kaislanruokoja rantavedestä
-kun polun varrelta voi poimia kypsän ahomansikan suuhunsa
-kun polun varrella kukkivat päivänkakkarat, harakankellot, valkomatarat ja ketoneilikat
-kun aamukahvin saa juoda terassilla hyvien ystävien seurassa
-kun osaa vain olla ja nauttia näistä ja monista muista pienistä asioista.
Viikonloppu vierähti tuttavaperheen kesälomaparatiisissa Heinolan takana ja koolla oli joukko eläinlääkäreitä puoliskoineen. Koirille vierailu oli erityisen virikkellinen, sillä Leena Saionmaa toi mukanaan kaksi koiraansa. Toinen koira on n. 12-vuotias x-rotuinen narttu Bella ja toinen 7-vuotias labbisuros Alfi. Se on koulutettu opas, joka joutui ennenaikaiselle eläkkeelle vaikean iho-ongelman vuoksi. Nyt ihotautien erikoiseläinlääkärin hoivissa sen turkki oli huomiotaherättävän kiiltävä ja tuuhea. Aluksi olin varuillani koiriemme käytöksen suhteen, sillä epäilin Eevin ärhentelevän, jos koiravieraat yrittäisivät tehdä tuttavuutta. Iloinen yllätys olikin, että kaikki koirat käyttäytyivät mallikelpoisesti, vaikka pyörivät vapaina meidän ihmisten ympärillä ja jaloissa. Bella kylläkin väliin näytti sievästi hampaitaan Finalle, joka melko röykeästi yritti napsia sen kuonokarvoja. Sen sijaan kärsivällisen ja lempeän Alfi-herran kanssa Fina sai peuhata mielin määrin. Se tunki välillä melkein päänsä Alfin suureen kitaan ja näykki sitä kielestä ja huulista. Alfi vain ravisteli päätään ja yritti päästä herhiläisestä eroon. Näin tuli todistettua se, että kun koirat ovat vapaina, ilman että taluttimen päässä on emäntä/isäntä, jota ehkä pitäisi jopa suojella, ne eivät yleensä suin päin lähde rähinöimään vieraille koirille. Ne ilmoittavat eleillään ja asennoillaan uudelle koiratuttavalle, kiinnostaako seurustelu ja valitsevat kulkureittinsä ja paikkansa sen mukaisesti.
Neron isännältä tuli viestiä, että pojalla on havaittavissa uhmaikäoireita. Samoin olemme todennet Finan rohkaistuneen kokeilemaan rajojaan. Pöydälta voi hävitä leipäkori, laukusta makkaraostos tai kylpyhuoneesta lattiakaivon kansi. Kiellot eivät tepsi enää yhtä tehokkaasti, nyt täytyy äänensävyä terästää ja käskyjä tehostaa. Edelleen pyrin palkitsemaan Finaa runsaasti, kun se lopettaa ei-toivotun toiminnan, ja olen ollut huomaavinani jopa positiivista tulosta. Uusin opittu asia on Odota-käsky, joka varsinkin auton takaluukun avauksessa on hyodyllinen ja samalla turvatoimenpide.
-kun yökasteen raikas ruoho kutittaa paljaita jalkopohjia
-kun käki kukkuu jossain metsän reunassa
-kun koirat yrittävät pyydystää kaislanruokoja rantavedestä
-kun polun varrelta voi poimia kypsän ahomansikan suuhunsa
-kun polun varrella kukkivat päivänkakkarat, harakankellot, valkomatarat ja ketoneilikat
-kun aamukahvin saa juoda terassilla hyvien ystävien seurassa
-kun osaa vain olla ja nauttia näistä ja monista muista pienistä asioista.
Viikonloppu vierähti tuttavaperheen kesälomaparatiisissa Heinolan takana ja koolla oli joukko eläinlääkäreitä puoliskoineen. Koirille vierailu oli erityisen virikkellinen, sillä Leena Saionmaa toi mukanaan kaksi koiraansa. Toinen koira on n. 12-vuotias x-rotuinen narttu Bella ja toinen 7-vuotias labbisuros Alfi. Se on koulutettu opas, joka joutui ennenaikaiselle eläkkeelle vaikean iho-ongelman vuoksi. Nyt ihotautien erikoiseläinlääkärin hoivissa sen turkki oli huomiotaherättävän kiiltävä ja tuuhea. Aluksi olin varuillani koiriemme käytöksen suhteen, sillä epäilin Eevin ärhentelevän, jos koiravieraat yrittäisivät tehdä tuttavuutta. Iloinen yllätys olikin, että kaikki koirat käyttäytyivät mallikelpoisesti, vaikka pyörivät vapaina meidän ihmisten ympärillä ja jaloissa. Bella kylläkin väliin näytti sievästi hampaitaan Finalle, joka melko röykeästi yritti napsia sen kuonokarvoja. Sen sijaan kärsivällisen ja lempeän Alfi-herran kanssa Fina sai peuhata mielin määrin. Se tunki välillä melkein päänsä Alfin suureen kitaan ja näykki sitä kielestä ja huulista. Alfi vain ravisteli päätään ja yritti päästä herhiläisestä eroon. Näin tuli todistettua se, että kun koirat ovat vapaina, ilman että taluttimen päässä on emäntä/isäntä, jota ehkä pitäisi jopa suojella, ne eivät yleensä suin päin lähde rähinöimään vieraille koirille. Ne ilmoittavat eleillään ja asennoillaan uudelle koiratuttavalle, kiinnostaako seurustelu ja valitsevat kulkureittinsä ja paikkansa sen mukaisesti.
Neron isännältä tuli viestiä, että pojalla on havaittavissa uhmaikäoireita. Samoin olemme todennet Finan rohkaistuneen kokeilemaan rajojaan. Pöydälta voi hävitä leipäkori, laukusta makkaraostos tai kylpyhuoneesta lattiakaivon kansi. Kiellot eivät tepsi enää yhtä tehokkaasti, nyt täytyy äänensävyä terästää ja käskyjä tehostaa. Edelleen pyrin palkitsemaan Finaa runsaasti, kun se lopettaa ei-toivotun toiminnan, ja olen ollut huomaavinani jopa positiivista tulosta. Uusin opittu asia on Odota-käsky, joka varsinkin auton takaluukun avauksessa on hyodyllinen ja samalla turvatoimenpide.
tiistaina, kesäkuuta 27, 2006
Sokeristaffi
Kaivattu sade kasteli vihdoin rutikuivan pihamaan ja sai nurmikon taas vihertämään. Finalle ensimmäinen kunnon kesäsade oli kauhistus, se ei suostunut astumaan askeltakaan sateiselle pihamaalle. Hätistelin sitä ulos ja kuljin perässä vahtien, että se kyykistyisi aamupissalleen. Lopulta en tiedä mitä tapahtui, kun se sukelsi tiheään lumimarjapensaaseen. Ehkäpä se pidätteli tarpeitaan pensaassakin, sillä myöhemmin sisältä löytyi useampia jätöksiä. Olen jo ollut helpottunut luullessani Finan oppineen sisäsiistiksi, mutta hätä (lue sadesää) ei lue lakia. Toisaalta vesi oli koirille riemastuttava asia, kun ne saivat leikkiä rantakalliolla. Viime lauantaina Tenholassa pääsimme todistamaan sen ihmeen, että Eevi meni vapaaehtoisesti uimaan. Koirat leikkivät kaislikossa samaan aikaan kun sukulaislapset onkivat laiturilla. Eevi innostui leikeissään niin, että se ui useaan otteeseen ja yritti pyydystää kaislan ruokoja.
Tenholan vierailulla saimme todeta, miten toisilla lapsilla on luontainen kyky käsitellä eläimiä ja toiset taas ovat pelokkaita ja suhtautuvat epäillen kaikkiin koiran liikkeisiin. Siitä syntyy sitten pattitilanne, kun koira luulee lapsen leikkivän ja lapsi kauhistuu yhä enemmän koiran lähentelystä. Kyläpaikassa olivat sisarentyttären tyttäret, Elina 8 v ja Saara 6 v. Elina suhtautui luontevasti innokkaisiin koiraleikkikavereihin eikä säikkynyt Finan hieman rajujakin yhteydenottoja. Lopulta Fina antautui rauhallisesti hyväiltäväksi ja antoi Elina taputella ja hyväillä sitä mielin määrin. Saara taas alkoi kirkumaan ja hyppimään heti kun Fina vain katsoi häneen päin, jolloin Fina kuvitteli käsien heilutuksen ja huutamisen olevan jonkinlaisen leikin. Fina totteli kyllä melko hyvin kieltojamme ja vuorokauden harjoittelun jälkeen se antoi Saaran olla lähes rauhassa. Toisaalta Saara selvästi halusi tutustua koiriin, ja varmaan jos olisimme olleet pitemmän ajan yhdessä, tilanne olisi rauhoittunut ja normalisoitunut.
Fina on selvästi lähestymässä uhmaikää ja kokeilee rajojaan. Tänään se söi sandaalieni koristeita, mutta onneksi molemmista saman palasen, joten voisi luulla ettei koristetta ole ollutkaan siinä kohdassa. Pari kertaa olen yllättänyt sen karkumatkalta eli pihan rajat eivät enää olekaan turvalliset. Silti se tottelee mielestäni hyvin ja oppii uusia asioita todella nopeasti ja vähällä työllä. Se on uskomattoman rohkea ja avoin tavatessaan muita koiria tai ihmisiä. Eilen se oli mukana Purina-areenalla Hau-Open kisoissa ja tapasi varmaankin kymmeniä eri rotuisia koiria. Eevi sen sijaan on melko varautunut ja hermostunut kun Fina tekee tuttavuutta uusien koirien kanssa. Oikeastaan minun pitäisi kuljettaa Finaa yksin, jotta se ei leimautuisi liian paljon emo-Eeviin. Teimme Eevin kanssa hienon radan, vaikka yksi virhe pituusesteellä tulikin. Yli 30 koirakon joukossa olimme 7. ja aika oli joukon nopeimpia. Taistelimme lähtöviivalla siitä, kumpi määrää radalla. Kolme kertaa komensin Eevin takaisin istumaan ja lopulta minun kanttini kesti paremmin ja sain pidettyä Eevin paikoillaan lähtölupaan asti. Tällaista tahtojen taistelua meillä on joka radalla ja jos vain pystyisin pysymään jämäkkänä, varmaan suorituksemme korjaantuisi täysin virheettömäksi.
Tenholan vierailulla saimme todeta, miten toisilla lapsilla on luontainen kyky käsitellä eläimiä ja toiset taas ovat pelokkaita ja suhtautuvat epäillen kaikkiin koiran liikkeisiin. Siitä syntyy sitten pattitilanne, kun koira luulee lapsen leikkivän ja lapsi kauhistuu yhä enemmän koiran lähentelystä. Kyläpaikassa olivat sisarentyttären tyttäret, Elina 8 v ja Saara 6 v. Elina suhtautui luontevasti innokkaisiin koiraleikkikavereihin eikä säikkynyt Finan hieman rajujakin yhteydenottoja. Lopulta Fina antautui rauhallisesti hyväiltäväksi ja antoi Elina taputella ja hyväillä sitä mielin määrin. Saara taas alkoi kirkumaan ja hyppimään heti kun Fina vain katsoi häneen päin, jolloin Fina kuvitteli käsien heilutuksen ja huutamisen olevan jonkinlaisen leikin. Fina totteli kyllä melko hyvin kieltojamme ja vuorokauden harjoittelun jälkeen se antoi Saaran olla lähes rauhassa. Toisaalta Saara selvästi halusi tutustua koiriin, ja varmaan jos olisimme olleet pitemmän ajan yhdessä, tilanne olisi rauhoittunut ja normalisoitunut.
Fina on selvästi lähestymässä uhmaikää ja kokeilee rajojaan. Tänään se söi sandaalieni koristeita, mutta onneksi molemmista saman palasen, joten voisi luulla ettei koristetta ole ollutkaan siinä kohdassa. Pari kertaa olen yllättänyt sen karkumatkalta eli pihan rajat eivät enää olekaan turvalliset. Silti se tottelee mielestäni hyvin ja oppii uusia asioita todella nopeasti ja vähällä työllä. Se on uskomattoman rohkea ja avoin tavatessaan muita koiria tai ihmisiä. Eilen se oli mukana Purina-areenalla Hau-Open kisoissa ja tapasi varmaankin kymmeniä eri rotuisia koiria. Eevi sen sijaan on melko varautunut ja hermostunut kun Fina tekee tuttavuutta uusien koirien kanssa. Oikeastaan minun pitäisi kuljettaa Finaa yksin, jotta se ei leimautuisi liian paljon emo-Eeviin. Teimme Eevin kanssa hienon radan, vaikka yksi virhe pituusesteellä tulikin. Yli 30 koirakon joukossa olimme 7. ja aika oli joukon nopeimpia. Taistelimme lähtöviivalla siitä, kumpi määrää radalla. Kolme kertaa komensin Eevin takaisin istumaan ja lopulta minun kanttini kesti paremmin ja sain pidettyä Eevin paikoillaan lähtölupaan asti. Tällaista tahtojen taistelua meillä on joka radalla ja jos vain pystyisin pysymään jämäkkänä, varmaan suorituksemme korjaantuisi täysin virheettömäksi.
torstaina, kesäkuuta 22, 2006
Juhannustuiske
Finan suussa hohtaa rivi kauniin valkoisia etuhampaita, jotka muodostavat täydellisen ja tasaisen leikkaavan purennan, ts. alaleuan etuhampaat koskettavat kevyesti yläleuan etuhampaiden takapintaa. Kulmahampaiden asentoa tarkkaillaan, sillä alakulmahampaat ovat kasvaneet vasta jonkin matkaa ja yläleuan kulmurit tekevät vasta tuloaan. Toinen yläkulmuri on jo selvästi esillä, mutta koska maitokulmuri ei näyttänyt irtoavan, päätimme irroittaa sen antamaan tilaa uudelle hampaalle. Fina sai elämänsä ensimmäisen rauhoituksen ja makasi siksi rentona hoitopöydällä sillä aikaa kun Elias irroitti maitohammasta. Samalla rauhoituksen aikana Fina sai myös pedikyyrin ja nyt sain leikata sen kynnet kerrankin rauhassa ja tarpeeksi lyhyiksi. Eevi seurasi hoitopöydän vieressä tarkkana ja jos koiran ilmettä yleensä voi kuvata huolestuneeksi, niin Eevi näytti juuri sellaiselta. Operaation jälkeen Fina loikoili makuupatjalla, raotti välillä silmiään ja haukotteli. Huoneen imurointi oli kuitenkin niin vahva ärsyke, että se päätti nousta ylös. Se siirtyi hieman haparoiden ja sivuaskelin pihanurmikolle lepäämään, missä olikin sopivan viileää aamuisen sateen jälkeen. Jos kansa on huomenillalla juhannustuiskeessa, meidän Fina otti vähän etumatkaa ja vietti tuiskeessa aatonaattoa. Nyt illansuussa se on jo palautunut ennalleen, ruoka maistuu ja leikit sujuvat.
Tänä kesänä poikkeuksellisesti emme matkaa kovinkaan kauas juhannuksen viettoon, sillä vietämme sitä Kirkkonummen Hvitträskissä Mikan perheen mökillä. Tuntuu helpottavalta, kun ei tarvitse pakata eikä lähteä juhannusruuhkiin pääkaupunkiseudun ulosmenoteille. Viime viikonlopun Kuortaneen matkassa oli ihan tarpeeksi eli lähes 900 km autossa istumista, nyt siirtymä on vain 20 km ja 20 minuuttia.
Tänä kesänä poikkeuksellisesti emme matkaa kovinkaan kauas juhannuksen viettoon, sillä vietämme sitä Kirkkonummen Hvitträskissä Mikan perheen mökillä. Tuntuu helpottavalta, kun ei tarvitse pakata eikä lähteä juhannusruuhkiin pääkaupunkiseudun ulosmenoteille. Viime viikonlopun Kuortaneen matkassa oli ihan tarpeeksi eli lähes 900 km autossa istumista, nyt siirtymä on vain 20 km ja 20 minuuttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)