Petollinen talvi

 

Petollinen katuosuus

Hedy hoitaa

Ostin uudet Ice-bug -kengät, jotta pysyisin liukkaalle pystyssä, kun vanhat olivat jo kuluneet. Myyjän kanssa juttelin, miten petollinen voi olla jopa oma piha, aina talvikeleillä pitäisi vetää jalkaan piikkarit. Elämä on "pitäisi"- tilanteita ja jälkeenpäin on turha selitellä, miksi ei toiminut ohjeiden mukaan.

Kelit olivat olleet kuivia jo pitkään, kotikatu oli asfaltilla ja hiekka rohisi päällä. Laitoin päivällisruoan uuniin ja lähdin koirien kanssa pienelle iltalenkille korttelin ympäri. Kuivilla kaduilla askelsin reippaasti, kunnes näkymätön jää vei askeleen ja lensin selälleni. Huusin kivusta, nilkkaan koski ja se lenksui kuin nahkarukkanen. Viereisen talon nainen soitti ambulanssin, paikalle osunut automies lupautui viemään koirat kotiin. Hän ilmeisesti tunnisti minut ja koirat lähtivät empimättä mukaan. Sain soitettua Eliakselle, että makaan kadulla ja odotan ambulanssia. Tunnin sisällä olin jo Jorvissa, nilkka sidottiin ja kipulääkettä annettiin. Röntgen kertoi, että pohje- ja sääriluun päät olivat murtuneet ja lääkäri sanoi leikkauksen olevan edessä. Olin jo valmisteltu leikkaukseen, kun tuli tieto asiantuntijalausunnon perusteella, ettei leikatakaan vaan kipsataan oikeaan asentoon ja seurataan tilannetta tihein välein. Lähdin taksilla kotiin ja tunsin olevani melko hyvässä kunnossa. Iltatoimilla kylpyhuoneessa maailma alkoi pyöriä ja liuin lattialle makaamaan. Ehkä olin ollut pyörtyneenä noin tunnin, kun kuulin Eliaksen etsivän minua. En ollut herättänyt miestä kotiin tullessa ja hän vain totesi tavaroiden olevan kotona, mutta vaimo kadoksissa. No, avustettuna pääsin sänkyyn ja jopa nukahdin melko rauhallisena. Hedy järkyttyi niin, että se meni ripulille ja makasi rintani päällä "suojellen" minua. 

Melkein kolme viikkoa on kulunut kipsijalkaisena, ja kyllähän monet yksinkertaiset asiat ovat nyt vaikeita. Onneksi särky ja turvotus on hellittänyt ja kontrolleissa nilkka on näyttänyt olevan hyvässä asennossa. Huomenna taas kuvataan ja toivon hartaasti, että luutuminen olisi jo alkanut ja saisin luvan varata hieman jalalle. Murtuma muutti myös menevän ihmisen aikataulun. Kalenterista pyyhittiin Las Palmasin matka, kokoukset, kosmetologi, teatteri- ja museokäynti. 

Onnettomuus on tuonut myös yllättäviä mukavia asioita. Etsin koirille ulkoiluttajia, kun Elias ei oikein pärjää kahden koiran kanssa. Isla taas ei suostu kävelemään ilman Hedyä, joten reipas ulkoiluttaja oli haussa. Laitoin asuinalueen fb-ryhmään kyselyn ja ilokseni sai monta ulkoiluttajaehdokasta. Useilla ei ole omaa koiraa, mutta he haluavat "nauttia" koiralenkeistä. Hedy ja Isla toivottavat kaikki uudet ja entiset kävelyttäjät riemukkaasti tervetulleiksi ja paras palaute on ollut, että on "ilo ulkoiluttaa teidän koiria".  Hauska palaute tuli myös vuokraamamme yksiön itävaltalaispariskunnalta. "Asunto oli hyvä ja koirat ihan mahtavia". Tietämättäni Hedy ja Isla ovat käyneet tervehtimättä. Lähtöpäivänä oli pihapöydälle ilmestynyt paketti koiran nameja. 

Ystävänpäivänä Islan pennut juhlivat 1-vuotistaivaltaan. Ihania, komeita ja kauniita staffinuoria ovat kaikki ja kasvattajana saan iloita perheiden kanssa. Ronja ja Olle kävivät jopa kävelyttämässä Hedya ja Islaa

 

Pablo-hurmuri on perinyt isoäidin silmät.

Olle on yhdistelmä kuuliaista ja vallatonta hurmuria

Rafa-sapelihammastiikeri on omistajan mukaan ihana ja haasteellinen staffipoika.

Sandy miettii syviä, kun on jo nuori aikuinen.
Se on tullut isoäiti Hedyyn. 

Äiti-lapsikävelyllä Ronja ja Isla. Kuin kaksoset
jos Mamman harmaa ei paljastaisi ikää

Valkoinen joulu

Lumikaaos vasta alkamassa

Melkein pääsisi kotiovelta hiihtoladuille, tai ainakin pari viikkoa sitten pääsi. Nyt ovat kaupungin ahkerat aurat ja hiekoitusautot olleet töissä ja kävelijälle keli on mitä mainioin. Meidän koirat eivät kovasti riehaannu uudesta lumesta, mutta Kanarialta käymässä ollut vanhin poika Mika kyllä innostui. Entisenä kilpahiihtäjänä hän hakeutui laduille heti kun latuinfo kertoi latukoneen tehneen uraa. Kovimpana pyrypäivänä hän jopa hiihto asioimaan kauppakeskus Iso Omenaan. Mikä teki myös hiihtovaelluksen Nuuksiosta tänne Eestinmalmin nurkille ja retkestä saaliina oli voittajamieli ja upeita kuvia. Vaikea uskoa että kuvat olivat Espoon kaupungista. Kylmimpinä päivinä puettiin jo koirille talvimanttelit. Isla inhoaa vaatetusta ja hieroo itseään jokaiseen mahdolliseen puunrunkoon tai pylvääseen. Niinpä jouduin jo korjailemaan uutta talvimanttelia, kun saumat repesivät. Koirien pukemisessa pidän rajana n. 5 pakkasastetta, sillä kyllä ne liikkeessä pitävät itsensä lämpimänä.

Kaupunkimaisema Espoossa

Joulua otettiin vastaan tänä vuotta täällä Tammitiellä Riston perheen kanssa. Flunssa kaatoi yhden pojan vuoteeseen, mutta nettiyhteydellä toivotimme hyvät joulut ja paranemista. Jaloissa pyöri neljä staffia, Gina melkein 14 v, Hedy 10 v, Isla 5 v ja Jade 2 v. Hienosti tämä lauma tulee keskenään toimeen, ei edes lahjapakettien rapinat kiihdyttänyt liiaksi. Ainoa pieni komennus tuli Hedyltä, kun otin sen mamman Ginan syliin tutkittavaksi. Suusta tuli hieman verta, mutta vamma oli vain jokin pieni osuma ikeneen. Hedyn mielestä emäntä ei sentään saa ottaa syliin vierailevaa koiraa. 

Olen vaihtamassa kotisivujen ylläpitäjää 1.1.2023 lähtien, joten tuttu etusivu linkkeineen jää pois. Uuteen kotisivuun tulee myös linkki blogspotiin, mutta joudun vielä tekemään töitä ulkoasun kanssa. Toivottavasti uusi kotisivu löytyy hakusanoilla esim. kennel of Greenline. 

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta ja toivottelen entistä parempaa vuotta 2023. Jos suunnitelmat pitävät meillä on toivottavasti pentulive ensi kesänä.

Läheisyys lämmittää

Islalla ei ole kiire aamuasioille

Ihan Gina-mummeli

Kaksi kertaa ruskaa

Mökin laiturilta

 

Tänä vuonna heinäkuun Lappi-viikot siirrettiin syyskuulle, eikä se ollut ollenkaan huono päätös. Kemijärvellä ruska oli jo maalannut maaston ja puut keltaisella ja punaisella pensselillä. Päivä päivältä värit syventyivät ja kameraan tallentui satoja kuvia. Laiturin edessä laulujoutsenpari kaitsi poikasparveaan ja niiden seuraaminen oli mieluisa näytelmä. 

Laulujoutsenemo ohjaa lapset kotipesälle

Metsän mättäät olivat kukkuroillaan puolukoita ja otin jokaiselle lenkille pienen ämpärin mukaan. Marjoja kertyi ainakin 15 litraa ja ne riittävät mainiosti puolukkahillon ja marjapuuron valmistukseen. Hedy ja Isla maiskuttelivat vieressä, enkä muista että ne aikaisemmin olisivat syöneet puolukoita. Lähdin myös etsimään karpaloita ja vinkin saatuani löysinkin oikeanlaisen suon, missä nuo herkut piileskelivät. Karpaloiden poiminta on hidasta, sillä ne uppoutuvat hennon varren takia rahkasammaleeseen. Toisaalta ne ovat isoja ja kiinteitä marjoa, ja sain aika nopsasti astian täyteen. Parin viikon hiljaiselon jälkeen oli taas mukava palata etelän hälinään ja menoihin. Ruskailotulitus oli vasta alullaan ja nyt olen saanut seurata värien muuttumista jo yli kolme viikkoa.

Karpalosuolla

Pentusuunnitelmissa on jo hieman valon kajastusta, sillä Jaden juoksu on alkanut. Seuraavasta juoksusta joskus kevään korvalle on suunnitteilla astutus. Katsotaanpa nyt, miten luoja ajastaa Jaden hormonit ja tehdään vasta sitten tarkkoja aikatauluja. Useita odottajia jo on, mutta vasta kun astutus on onnistunut, otan vastaan sitovia varauksia.

Jade tähyää ikkunasta sulhasehdokkaita

Ennen Lapin matkaa ehdittiin pitää pentutreffit AST:n kentällä. Vain Rafa Tampereelta ei päässyt mukaan. Hienoja nuoria staffeja koko joukko ja yhdessä oli niin mukavaa. Viihdyttiin niin, että minun piti jo lähteä sovittuun paikkaan, mutta omistajat jäivät vielä seurustelemaan ja vertailemaan kokemuksia.  Tämä on ihan parasta verkostoitumista.  

Sandy, Ronja, Olle ja Pablo seurustelevat

Ei enää läähätystä

Pihakarkelot lämpöisessä yössä

Seuraavana iltana pihalla tanssivat vain rakeet

 Äskeinen iltalenkki oli aivan poikkeuksellinen, minua palelsi ja mietin että olisi pitänyt laittaa käsineet käsiin. Hedy ja Isla eivät pitäneet viileää tuulista lenkkisäätä ollenkaan pahana, sillä nyt ne jaksoivat tempoilla ojan penkalta toiselle ilman että kuumuus olisi vaivannut. Helteet rasittivat niitä melkoisesti. Isla on jopa oppinut pyytämään päästä kanssani suihkuun, se seisoo kiltisti vierellä ja odottaa vuoroaan. Nyt olisi ollut hyvä sauma saada se innostumaan uimisesta. Iltalenkillä oli myös herttainen kohtaaminen parivuotiasta tyttöä rattaissa työntävän äidin ja koirien kesken. Tyttö hoki "hauva hauva" nähdessään koirat ja niinpä pysähdyimme juttelemaan sopivalla etäisyydellä. Pidin koiria lyhyessä remmissä, ettei tyttö säikähtäisi. Hän halusi kuitenkin silittää koiria ja niin Isla ja Hedy saivat sylihalit ja rapsutukset sekä äidiltä että pikkutytöltä. Sellaisia Nanny-dogeja nämä ovat. 

Kun elokuun viimeiset päivät ovat menoillaan, voi jo puhua menneestä kesästä, vaikka varmasti vielä on kesää jäljellä. Meidän kesälomasuunnitelmamme muuttuivat siten, että perinteiset heinäkuun lomaviikot Kemijärven Räisälässä siirtyivät syyskuulle. Toivottavasti ruska panee parastaan silloin. Oikeastaan on ollut rentoa ja mukavaa olla ihan vain omalla pihalla nauttimassa kesän vehreydestä ja lämmöstä. On ollut myös aikaa osallistua kulttuuririentoihin: Eija Ahvon laulu- ja runoilta Veikkolassa, Urkuyö ja Aaria (pari kertaa) ja Espoonlahden kesäteatterin Hello Dolly. Pääkaupungin puolella kävin katsomassa Suurkirkon portailla esitetyn Anybody's Architecture -tanssinäytöksen. Aikaa on liiennyt myös koirien harrastuksille, aika monilla kisakentillä olemme juosseet ja aina välillä tuoneet myös palkintoja kotiin.

Perinteitä kunnioittaen Irma-mummin
 snapsilasit

Perinteistä on myös rapukestien vietto perheen kanssa. Lauantai-iltana pihalle kokoontui viisitoista rapuherkuttelijaa ja viisi koiraa. Koska säätiedotus lupaili vielä kaunista ja lämmintä säätä, uskalsimme kattaa rapupöydän pihalle. Nuoret hoitivat pihan koristelun ja uskon, että tällä kertaa siellä oli ihan paras design. Ilma oli satumainen, lämmin ja tuuleton, niinpä viihdyimme ulkona lähelle puolta yötä. Mika oli tuonut pianon ulos ja tanssimme livemusiikin tahdissa. Jukka toimi tututtuun tapaan laulun vetäjänä ja naapuritkin saivat varmaan nauttia "moniäänisistä" pöytälauluista. Koirat Hedy, Isla, Gina, Voitto ja Valma osallistuivat lattiatasolla ja nauttivat pöydästä putoavia sattumia. Jade oli poissa joukosta, sillä se oli otettu mukaan Tahkolla järjestettyihin mökkibileisiin. 

 

Seniorijuhlija Gina 13,5 v

Rapupöytä on katettu 15 hengelle

Myrtynyt Isla, joka ei saanut yhtään rapua syötäväksi

Rentoa menoa

Hamami omalla pihalla

Kevät on antanut odottaa itseään, mutta tänään nautitaan kevään vehreydestä ja kukkaloistosta. Pääsimme jo maistelemaan kevättä kuukausi sitten Milanossa, kun vierailimme juniorin luona. Vaatevalinta meni tosin hieman pieleen, kun ensimmäiset päivät satoi ja sää oli viileä. Sateen ansiosta kuitenkin vehreys oli sanoin kuvaamattoman kaunista. 

Milano sateessa

Stresan Isolabella

Islan pennut ovat pian neljän kuukauden ikäisiä reippaita pikkustafferoita. WhatsApp-ryhmässä pääsen seuraamaan kuulumisia ja edistysaskeleita. Tottelevaisuuden perusteet ovat jo kunnossa ja joka päivä opitaan uusia taitoja. Kasvattaja on helpottunut, kun kaikki uutiset ovat positiivisia, pikkuongelmista selvitään omin voimin. Tapasimme pari viikkoa sitten Ollen, Sandyn ja Ronjan kesken ja oli mielenkiintoista nähdä, miten yksilöllisiä pennut jo ovat niin ulkomuodoltaan kuin käytökseltään.  Onneksi kaikilla pennuilla on jo hyviä koirakavereita, mallioppiminen aikuisten koirien kanssa on aivan parasta.

Isla on heittänyt äitiyden roolin menemään ja on taas leikkisä, iloinen staffityttö. Vaikka Hedy lähentelee jo 10. ikävuotta, se antautuu täysin rinnoin leikkeihin Islan kanssa. Hedy leikkii myös itsekseen palloilla ja pehmoleluilla, se heittelee niitä ja syöksyy saalistamaan. Hedystä on vaikea päätellä sen ikää, se on hyväkuntoinen ja vain hieman harmaantunut. Isla on päässyt taas treenaamaan agilityä ja se purkaa patoutuneen energiansa kentällä. Opit eivät ole mammaloman aikana kadonneet, mutta se on niin intoa täynnä, ettei malta kuunnella ohjeita. Kävimme jopa kokeilemassa yhteistyötä kisaradalla, mutta melkein jo päätin luopua koko harrastuksesta, kun Islan meno oli niin päätöntä. Eilen kuitenkin saimme palkinnon sinnikkäästä harjoittelusta, Isla voitti puhtaalla tuloksella yhden kisan ja tuli kakkoseksi toisessa. Voitto merkitsee sitä, että se sai ensimmäisen luokanvaihtomerkinnän kisakirjaan. Toisessa luokassa (Islan luokka) tarvitaan kolme luokanvaihtomerkintää, jotta saa siirron kolmanteen eli ylimpään kisaluokkaa. Taidetaan kuitenkin vain nauttia kakkosluokan kivoista radoista ja rennosta kisatunnelmasta. Kolmannessa luokassa kisataan jo niin totisesti, että hauskuus on joskus kaukana. 

Hedyn leluvarasto 

"Serkut" Voitto ja Valma olivat hoidossa

Aamupeuhut

Palkintorohmu 

Hedy omi Islan palkintonallen

Tyhjä talo

Rafan jäähyväissyli

 Neljä päivää sitten viisikon viimeinen pentu lähti uuteen kotiin. Talossa on ihmeellinen rauha, lattioille ei seilaa leluja ja paperin riekaleita eikä nenään osu pienen pennun tuoksu. Omat aamutoimet ehtii tehdä rauhassa, kahvi lehden parissa tuntuu luksukselta. Vaikka viimeiset pentuviikot olivat hektisiä, yöunet sekavia ja aikataulu kulki pentujen rytmin mukaan, en muistele niitä pahalla. Enemmänkin on tyhjän sylin syndrooma, pientä lämmintä pehmeää pentua ei enää löydy sylin lämmittäjäksi. Uusissa kodeissa on nyt reippaita pikkustaffeja, jotka juoksuttavat isäntäväkeä ja kokeilevat naskaleitaan housunlahkeisiin.

Vielä on maitobaari auki, vaikka kiinteää ruokaa olisi tarjolla

Monet kysyvät, ikävöikö emo pentujaan, ja vastaus on että ei ainakaan näkyvästi. Ensimmäisenä pennuttomana päivänä Isla tosin poti vatsavaivoja, se oksensi ja ripuloi. Ei ollut kuumetta eikä mitään outoa vatsaontelossa ja iltaan mennessä se jo oli aivan normaali. Arvelen, että imetyksen loppuminen ja pennuista luopuminen saattoivat olla vatsaoireiden syynä. Parina päivänä se kävi tarkastamassa pentuhuoneen (joka on siivottu) ja nuuski makuualustoja aivan kuin olisi etsinyt pentuja. Nyt se on unohtanut äitiyden ja palannut takaisin leikkivän nuoren tytön rooliin. Hedy taitaa olla myös onnellinen, kun kaveri ehtii taas painia ja vetää lelua.

Rafa teroittaa hampaita

Olisiko mamman ruokakupissa parempaa sapuskaa?

Sandy tutustuu sisarpuoleen, Jadeen

Islaa leikittää jo

Pikku-piranhat

Piranhat Olle ja Pablo

Kun ikää on melkein viisi viikkoa, pikkupennun maailma on ihmeitä täynnä. Kasvattajan varpaisiin hyökkää viisi naskalihampaista pentua, pyyhkeet ja makuualustat saavat kyytiä ja vessa on siellä missä hätä tulee. Pentuajan ensimmäiset kolme viikkoa menivät helposti pallukoita ihastellessa, kun Isla-mamma imetti niitä ahkeraan ja uni maistui. Pienin askelin opeteltiin syömään kiinteää ruokaa, ja sehän maistui, vaikka tähtäys ruokakuppiin ei aina osunut. Pieniä ulostekasoja ilmaantui yhä tiuhempaan, eikä emo enää siivonnut kaikkea. Kun silmät aukesivat, pallukoista alkoi kuoriutua pikkustaffeja. Korvat ovat vielä söpösti lupsallaan, mutta pian nekin alkavat nousta ruusulle. 

Aivan hellyttävä hetki oli, kun ensimmäiset leikin alkeet löytyivät. Nyt ei enää alkeista ole tietoakaan, huoneesta kuuluu välillä hurjaa melskettä ja murinaa. Kaikki viisi pentua ovat tasavertaisia, kukaan ei vetäydy syrjään eikä tunnu arastelevan uusia asioita. Tänä aamuna luututessani lattiaa Rafa osoitti kyllä olevansa joukon uteliain ja ehkä rohkein. Neljä pentua istui nurkassa ja ihmetteli laitetta, mutta Rafa kävi uuden "lelun" kimppuun.  

Ronjan eläinlääkärintarkastus

Huomenna  Elias pistää pentusille sirut niskaan ja sitten pääsen tekemään pentueilmoituksen. Tutustumispakkaukset on jo tilattu Musti@Mirristä ja Royal Caninilta ja pentuoppaan viimeistely on työn alla. Vaikka tiedän  tulevien kahden viikon olevan työntäyteistä aikaa, pyrin nauttimaan joka hetkestä, pentuhuoneen hajusta ja sotkuista, pikkuisten ihanista nukkuma-asennoista ja villeistä leikeistä ja jopa naskalihampaiden puraisuista. 

Pablo, of Greenline Lucky Laugher

Rafa, of Greenline Leads The Gang

Olle, of Greenline Lonely Rider

Sandy, of Greenline Love Me Tender

Ronja, of Greenline Love Is In The Air

Pentulive

 

Juuri nyt pentulaatikossa on hiljaista, kaikki viisi pötkylää nukkuu kasassa aamuaterioinnin jälkeen. Ajoittain kuuluu vingahdus, jopa haukahdus, kun joku näkee unta emon nisästä. Joku haukottelee, toinen venyttelee, kolmas lupsuttaa unissaan. Pennuilla on ikää 12 vuorokautta ja jokainen päivä on iso askel kehityksessä. . Eilen aukesivat yhden tytön silmät, tänään toisen pojan. Huomenna varmaan jo kaikki näkevät uuden ihmeellisen maailman. Jalat kantavat jo melko hyvin, liikkuminen on vikkelää ryömimisen ja juoksun sekoitusta.  Isla on rauhallinen mamma, antaa pienten imeä mahansa täyteen, mutta sitten se siirtyy muiden koirien ja ihmisten seuraan. Aluksi olin huolissani, ettei se syötä pentuja tarpeeksi, mutta vaaka kertoo toista. Kaikkien paino on jo kaksinkertaistunut.

Isla on myös hyvä synnyttäjä. Avustajilla oli kiire ottaa vastaan pennut, kun se putkautti niitä maailmaan lähes puolen tunnin välein. Islan vyötäröympäryksen laajuuden perusteella oletin, että pentuja olisi tullut jopa kahdeksan, mutta röntgen näytti vain kuusi sikiötä. Kaikki pennut olivat syntyessään elinvoimaisia ja alkoivat heti imeä, mutta silti suureksi suruksi yksi tyttöpentu menehtyi yöllä. Valvoin pentulaatikon vierellä, mutta kun hetkeksi nukahdin, sillä välin pentu oli muuttunut elottomaksi. Ehkä luonto määräsi näin, pennulla ei ehkä ollut elinmahdollisuuksia.  Nyt olen seurannut herkeämättä muiden pentujen kehitystä ja lähes kahden viikon ikäisinä uskaltaa uskoa, että ne ovat selvinneet elämän alkuriskeistä. Olen kuitenkin nöyrä, ja uskon että hyvästä hoidosta huolimatta luonto päättää pentujen elinkelpoisuudesta.