keskiviikkona, tammikuuta 19, 2022

Odottavan aika on pitkä

Jedi (of Greenline Join The Gang) ja Isla (Zesiro Twinflower of Greenline)

 Isla on viime aikoina pitänyt huolen siitä, ettei elämämme ole aivan suoraviivaista ja ennalta arvattavaa. Viime kerralla kerroin verisestä jouluyöstä, mutta veri on ollut merkittävä tekijä muutenkin. Joulukuun alussa löytyi muutama veritiplu vuodevaatteista ja arvelin Islan juoksun alkaneen noin kuukautta odotettua aikaisemmin. Muutaman päivän kuluttua saatoin jo todeta, että selvät juoksuajan merkit olivat olemassa. Koska olin suunnitellut, että seuraavaksi tulossa olevan juoksun aikaan astuttaisin Islan, nyt oli siis sen aika. 

Viime kerralla astutus tapahtui juoksun 14. päivänä, ja siksi tilasin progesteronimäärityksen jo 8. päivälle. Se antaisi suuntaa oikealle astutusajalle. Nartun astutus on hoidettava yleensä 12.-18. juoksupäivien välisenä aikana, sillä niiden ulkopuolella uros ei yleensä ole edes kiinnostunut eikä narttu halukas. Sovittu uros tuli kylään 14. juoksupäivänä, mutta nuorten lemmenleikit eivät johtaneet astumiseen.  Kun uroksen omistajan oli kahden päivän harjoittelun jälkeen lähdettävä kotiin, pyysin toista (myös alunperin suunnitelmissa ollutta urosta) paikalle, mutta sama leikkisä kisailu jatkui. Otin yhteyttä Reprovetiin, koiran lisääntymisasioihin erikoistuneeseen eläinlääkäriasemaan, ja kysyin arviota tilanteesta. Otettiin uusi progesteroninäyte joka kuitenkin kertoi, ettei narttu ole vieläkään valmis. Uros lähti kotiin ja taas annettiin päivien kulua. Kun näytteiden mukaan Islalla oli h-hetki, uros haettiin takaisin. Päädyttiin varmuuden vuoksi kuitenkin keinosiemennykseen, kun kunnon astuminen oli epävarmaa. Eläinlääkärin mukaan sekä uros että nartu olivat priimakunnossa ja hän lupaili 100-prosenttista onnistumista. Totta se oli, sillä viikko sitten Isla kävi ultrassa ja kohdussa näkyi ainakin kuusi virkeää pennunalkua. Piilossa saattoi olla 1-2 sikiötä. Vaikka yli 10 astutusta hoitaneena voisin sanoa, että olen jo kokenut, jokainen kerta on erilainen ja yllätyksellinen. 

Siellä jo yhden pennun sydän sykkii energisenä

Synnytyksen laskettu aika on viikolla 7, helmikuun puolessa välissä. Pentuhuoneen valmistelut ovat jo käynnissä ja pentulaatikon laidat ovat odottamassa kokoamista. Isla on pyöristynyt silmissä, mutta vielä sille maistuvat leikit Hedyn kanssa. Siitä on tullut ahmatti, joka kerjää ruokaa jatkuvasti. Pitää kuitenkin syöttää sitä maltillisesi, vielä se ei tarvitse erikoisruokavaliota eikä lisäravinteita. Ensi viikolla Isla saa matokuurin, sillä raskaus aktivoi toukkien munat ja madot alkavat lisääntyä. Inhottava asia, mutta kaikilla koirilla on elimistössään toukkien alkioita.





5 viikon tiineys pyöristää jo vatsalinjaa. Isla on Mamma Madonna

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2021

Vain yksi kynsi

Turun joulurauhaa
Ystävät tekevät joulun. 

Jätimme joulutohinat Espooseen, pakkasimme autoon koirat, ruoat sekä lahjapussit ja suuntasimme auton nokan kohti Turkua. Ensimmäinen pysähdys oli hotelli Julian parkkihallissa, mistä pääsee kätevästi hissillä hotellin vastaanottoon ja edelleen huoneeseen. Koirat kulkivat tottuneina matkaajina perässä, ja heti huoneessa ne testasivat sängyt. Tilatussa lemmikkihuoneessa oli vesikuppi ja pyyhe, mutta muuten koiria ei ollut huomioitu mitenkään, vaikka maksoimme kaksikymmentä euroa ekstraa vuorokaudelta. Hetken huilaamisen jälkeen jatkoimme matkaa Jukan perheen luo Varissuon Karjakujalle. Äänekkäästä vastaanotosta pitivät huolen Voitto-parson ja Valma-käppänä. Tavaroita purettaessa huomattiin, että Jukan joulusaunaan tarkoitettu vihta oli unohtunut ottaa mukaan, samoin yksi lahjasäkki. Olisi pitänyt tarkastaa vielä yhden kerran, ovatko kaikki tavarat mukana.

Jouluaattona seurasimmein Turun joulurauhan julistusta televisiosta, sillä itse tori oli aidattu tiukasti estämään yleisön paikalle pääsy. Lähdimme sen sijaan ulkoilemaan Aurajoen rannalle Pähkinämäkeen. Koirat saivat kirmailla vapaana laajoilla peltoaukeilla, kun lunta ei ollut vielä upottamiseen asti.  Isla ja Valma juoksivat yhdessä, Hedy ja Voitto vanhempina ottivat maltillisia juoksupyrähdyksiä. Parin tunnin ulkoilun jälkeen oli mukava valmistella joulupöytään kannettavia herkkuja. 


Ulkoilua Aurajoen rannalla

Jouluherkut


Pitkän päivän päätteeksi tuntui hyvältä antaa taksin kuljettaa meidät Juliaan. Odotuksissa oli hetken rentoutuminen nojatuolissa joulukirjoja lukien ja viiniä maistellen. Rentoilu muuttuikin paniikiksi. Huoneeseen päästyämme huomasimme runsaasti verijälkiä lattialla. Tarkemman tutkimisen jälkeen lähteeksi osoittautui Isla. Sen takatassusta oli kynsi irronnut ja varpaasta vuosi runsaasti verta. Pientä laastaria lukuunottamatta mukana ei ollut ensiaputarvikkeita. Sidoimme tassun kasvopaperin ja maskin avulla, kuminauhoista saatiin hyvät sidokset. Heppoinen side ei tyrehdyttänyt verenvuotoa,  ja pian huomasin että sänkyni oli tahrautunut vereen jopa patjaan asti.  Lähdin hakemaan vastaanotosta ensiaputarvikkeita ja avuliaan virkailijan kanssa valitsimme erilaisia painosidepakkauksia. Huoneessa tehtiin taas uusi sidonta, nyt todella paksu paketti jalkaan. Isla ei kipuillut, mutta makasi kuin halvaantuneena, ehkä pelästyneenä meidän kauhistelustamme. Hedy läähätti myötätunnosta. Lukuhetki siirtyi tulevaisuuteen ja yritimme rauhoittua yöksi. Aamulla Isla käveli normaalisti, mutta viedessäni koirat aamupissalle, huomasin että se oli yöllä jättänyt verijälkiä hissiin, hotellin käytävään ja vastaanottoon. Muut majoittujat saattoivat ihmetellä, mikä verityö hotellissa on tehty. Meille mysteeriksi jäi, missä vaurio oli syntynyt. Ehkä Islan tassu oli jäänyt jotenkin rappujen väliin. Onneksi Juliassa oltiin ymmärtäväisiä, eikä veloitettu meitä huoneen ja vuodevaatteiden sotkemisesta. Kotona Espoossa oli kunnollisia sidostarpeita, mutta Isla on tosi näppärä repimään paketin irti. Nyt se saa tulehduksen estoon antibioottia, mutta tassu saa olla ilman pakettia.


Maskista ei ole tassusidokseksi


Kotoa löytyi jo tukevampaa sidosmateriaalia













sunnuntaina, lokakuuta 10, 2021

Terminen syksy



 

Vielä on uimakelit, vaikka lokakuu

Tuuli lennättelee viimeisiä keltaisia lehtiä, taivas on lyijynharmaa ja vihmoo ajoittain vettä. On silti pehmeän lämmintä, yli 10 plusasteen, mikä tarkoittaa että terminen syksy on vielä täällä. Vasta kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin 0 asteen alapuolelle voidaan sanoa termisen talven alkaneen. Meille tämä on tällä hetkellä olennainen tieto, sillä vastaanottotilojen remontti voidaan aloittaa pakkasten saapuessa. Silloin remonttiporukan aitaprojekti jää talvitauolle ja aikaa on meidän talon muutostöille. Tänä viikonloppuna Lennart apumiehensä kanssa on ahkeroinut uusien ikkunoiden asentamisessa. Ihailemme työn jälkeä ja uusien ikkunoiden antamaa avaraa vaikutelmaa.

Kelpaa katsella pihaa keittiön upouuden ikkunan läpi

Alkusyksystä kävin Islan kanssa ahkerasti agilitaamassa ja tulokset olivat vaihtelevia. Välillä pääsimme yhteiseen flow-tilaan, välillä taas yhteistyö takkuili niin, että lopetin radan kesken. Myös Jade pääsi kokeilemaan taitojaan, ja osoitti lahjakkuuteensa lajissa.  Otin sen mukaan seuramestaruuskisoihin  ja muutaman lämmittelyhypyn jälkeen starttasimme "supermölliradalle". Esteinä on vain hyppyjä ja putkia. Jade seurasi ohjaustani täsmällisesti ja vain yhdessä kohdassa se juoksi hyppyesteen ohi. Sekin oli minun ohjausvirheeni. Jade taisi olla ensimmäistä kertaa ilman isäntäväkeä vieraiden koirien joukossa ja käyttäytyi aivan upeasti. Nyt Risto on luvannut rakentaa pihalle joitakin esteitä Jaden treenaamiseksi.

Jaden ensimmäinen palkintosuoritus

Seuramestaruuskilpailuisssa odotti toinen mukava yllätys, kun minut kukitettiin lahjapullon kera. Olen nyt virallisesti seuran kunniajäsen. Hienoa, että työtäni arvostetaan, varsinkin kun olin aktiivisesti mukana nykyisen kenttäpaikan hankkimisessa. 

Kunniajäsenen kukitus

Tällä hetkellä yritän olla kärsivällisesti yksikätinen, sillä kaksi viikkoa sitten oikea olkapää leikattiin ja siihen jouduttiin asentamaan uusi nivel. Viime marraskuussa sattuneen sijoiltaanmenon seurauksena olkaluun päähän alkoi kehittyä luunekroosi ja ainoa keino saada liikeradat ennalleen ja kipu pois, oli tämä leikkaus. Mahdollisesti ensihoidossa on tapahtunut virhe, kesti liian kauan ennenkuin olkapää saatiin vedettyä paikoilleen sekä pieni murtuma korjaantumaan. Onneksi käytössä oli lisenssiin sisältyvä vakuutus, joka korvasi leikkauksen. Joudun pitämään kantosidettä 4 viikkoa, sitten 4 viikkoa kevyttä liikeharjoittelua, jonka jälkeen astettaista voimaharjoittelua. Nyt en saa nostaa edes maitotölkkiä ja kärsivällisyyttä todellakin vaaditaan arjen pienissäkin askareissa.


Rautaa olkapäähän

Katse on kuitenkin jo tulevassa ja yksi tärkeimmistä suunnitelmista on Islan seuraava astutus vuoden vaihteen tienoilla. Sulhasehdokas on jo löydetty ja sopivaksi matsiksi todettu. Islan epäsopiva sulhasehdokas, naapuruston vehnäterrieri kävi kuumana edellisen juoksun aikana, ja jos aita ja  portti eivät olisi pitäneet paria erillään, vehnisstaffi-lapsia olisi ollut odotettavissa. 

"Staffit ovat aivan ihania koiria", sanoi maan ensimmäinen nainen eli Jenni Haukio viime sunnuntaina Turun kirjamessuilla, kun Stresa-kustannus lahjoitti hänelle Tassunjälkiä-kirjan. Jenni kiitti ilahtuneena ja sanoi nuo kauniit sanat rodustamme. 

Isla pääsi mukaan kyläreissulle Porvoon Virvikiin.
Talon Peppi-spanielin  kanssa tultiin hyvin toimeen, 
Vaikka ei nyt ihan leikkimisyhteyttä löytynyt


Posiolta tuli herkkupostia, poronsarvia





lauantaina, heinäkuuta 31, 2021

Hillakoirat

Kollaasi mökkielämästä

Tänään on taas fleece-päivä, päivällä mittari käy tuskin 14 asteessa. Kesä on parhaimmillaan, mutta Koillismaalla ei tuskailla helteissä. Neljän viikon lomareissusta Kemijärven Räisälässä on kulunut jo melkein kaksi kolmatta, ja jopa neljä hellepäivää on koettu. En silti valita, viihdyn kuitenkin paremmin viileässä kesäsäässä kuin helteen paahteessa. Toisaalta kyllä ihanan lämpöiset aamut ja pulahdus järveen kuuluisivat kesään. Aamu-uinti on näillä keleillä pikainen shokkipulahdus, mutta olo on virkeä sen jälkeen.

Lomamatkamme alkoi Itä-Suomen road tripillä: Kerimäki, Nurmes, Kuhmo ja Kemijärvi. Ilmastoitu auto helpotti matkaamista ja koirat pärjäsivät hyvin pitkillä automatkoilla. Hotelleissa oli hyvät ulkoilumahdollisuudet ja varsinkin Kuhmon yksityismajoitus erämaajärven rannalla oli hulppea. Hedy ja Isla ovat mahtavia reissukoiria, niitä ei hätkähdytä mikään ja ne ovat aina tyytyväisiä siellä, missä isäntäväki on.

Hulppea majoituspaikka Kuhmossa, oma ranta, piha, 4 huonetta, sauna ym



Melkein ulkomailla

Räisälän mökille ehdimme juuri, kun hillasato oli parhaimmillaan. Naapuri tuli käymään ja kertoi, että läheiselle suolle kannattaa mennä heti hillaan, marjoja on tänä vuonna paljon. Suolle on helppo kulku ja kävimme päivittäin marjassa kunnes sato alkoi olla ohi. Hedy ja Isla juoksentelivat mättäillä ja ahmivat hilloja. Seuraavana päivänä ihmettelin tontin reunamilla olevaa koiran jätöstä, luulin siinä olevan toukkia. Tarkempi havainto osoitti, että pökäle oli täynnä hillan kiviä. 

Uskolliset hillakaverit

Elämä syrjäisellä mökillä on melko hiljaista, ainoana virikkeenä silloin tällöin ohi ajava kaukaisen naapurin auto. Porot käyvät päivittäin vierailulla  ja suuret vahtikoirat innostuvat saadessaan ajaa ne ulos pihalta. Olen kovin tyytyväinen ja helpottunut, kun kumpikaan ei lähde ajamaan poroja. Muistissa on vielä Cessi, joka oli kerran jopa yön yli karkutellä porojen perään sännätessään. 


S
Savusauna lämpeni perjantai-iltana


 


Pitkän postausvälin vuoksi laitan hieman kuvia, jotka kertovat kesän tapahtumista.

Juhannuksena vietettiin Hedyn ja Islan yhteisiä synttäreitä, mukana Valma ja Voitto



Punkkivaaran vuoksi Hedy söi ylimääräisen bravecto-annoksen



Isla on palkintorohmu




Greenline-lauman vanhin Gina 12 v saa vierihoitoa Riston sylissä 






keskiviikkona, toukokuuta 26, 2021

Sulhasehdokas

Islan innokas sulhasehdokas

 Islan hormoonikierto on melko säännöllinen, runsas seitsemän kuukautta on tasaantunut juoksujen väliksi. Sopivan pitkä aika, jolloin koira ehtii hyvin palautua edellisestä juoksusta, eikä valmistautuminen seuraavaan ala ihan heti. Juoksun jälkeen kahden kuukauden ajan narttu saattaa käyttäytyä kuin se olisi tiineenä, se jopa saattaa kehittää valeraskauden ja kehittää nisiin maitoa. Sen elämä on vakavaa, ja entinen leikkisä tyttö on kadonnut. Se saattaa tehdä pesää ja ottaa pehmelelun hoitaakseen. Joskus valeraskaus on niin rankka, että tarvitaan hoitoa sen taltuttamiseksi. Joillakin edellisillä nartuillani on juoksujen väli ollut vain neljä-viisi kuukautta, ja se on tehnyt koiran elämän melko rankaksi. Pienillä roduilla juoksuvälit ovat lyhyempiä kuin isoilla, joilla väli on usein vuoden pituinen. Pentueen suunnittelu on haastavaa, kun juoksuvälit ovat pitkät. Jos yksi astutus epäonnistuu, seuraavaan yritykseen menee ainakin vuosi.

Nyt kun on oletettavissa, että Islan seuraava juoksu on vuoden vaihteessa, suunnittelen sille jo toista pentuetta. Jos aikataulu pitäisi, pennut syntyisivät maalis-huhtikuussa ja luovutus olisi kesän korvalla. Aivan ihanteellinen suunnitelma, mutta kaikki on vain oletusta ja käytäntö vasta näyttää mikä toteutuu. 

Islalla on jo yksi pentuvaraus, mutta perhe tiedostaa kaikki epävarmuustekijät. Läheltä piti, ettei pentuja olisi ollut tulossa jo tästä juoksusta, sillä sinnikäs sulhasehdokas päivysti toissapäivänä piha-aidan takana. Päästin koirat aamupissalle kuten tavallisesti, mutta ihmettelin miksi Isla seisoo aidan vierellä ja heiluttaa häntää.  Siellä vehnäterrieripoika yritti tunkeutua aidan läpi tutustumaan ihanaan neitoon. Koira päivysti pihan laitamilla tuntikausia ja useat ohikulkijat tulivat ilmoittamaan siitä. Koiralla ei ollut pannassa yhteystietoja, mutta tiesin sen kyllä asustavan jossain lähistöllä. Yritin ottaa sen kiinni ja viedä autolla Espoon eläinsairaalaan, missä sirun avulla voitaisiin saada selville omistaja. Poika veti pään pannan läpi, ja nyt se huomasi, että ihmisen lähelle ei pidä mennä. Vein Islan taluttimesta tyrkylle, jolloin poika unohti varovaisuuden. Mika pujotti lasson sen kaulan ympärille ja yhdessä saimme vastustelevan kaverin nostettua autoon. Eläinsairaalassa ei oltu halukkaita ottamaan karkulaista sisään, vaan sain kehotuksen joko soittaa poliisille tai viedä se Viikin löytöeläintaloon. Poliisista ei vastattu, eikä minulla ollut aikaa lähteä toiselle puolelle kaupunkia. Ilmoitin, että päästän sitten koiran vapaaksi ja annan sen juosta liikenteen seassa. Uhkaus tehosi ja koira otettiin sisään. Jatkosta en tiedä, muuta kuin että meidän pihapiiri on saanut olla tungettelijalta rauhassa. Kauhistuttaa ajatella, millaisia pentuja olisi syntynyt vehnäterrierin ja staffin sekoituksesta. Isla ei ollut yhtään kauhistunut, päin vastoin se oli suunnattoman ihastunut poikaan ja tarjosi innoissaan sille tötteröään. 

Viime talvena treenitauon aikana arvelin, että tuskin me Islan kanssa enää jatketaan agilityharrastusta. Kun kävimme kerran kokeilemassa seuran kentällä, innostus puraisi jälleen. Nyt yhteiseen harrastukseen menee useampi ilta viikossa, ja kisoihin jopa viikonloppu. En voi keksiä parempaa yhteistä tekemistä koiran kanssa. Agilityssä yhdistyvät tottelevaisuus, yhteistyö, taito ja ketteryys. Tämä siis sekä ihmisellä että koiralla. Viime viikolla tarjosin kasvateilleni agilityn alkeisoppia seuran kentällä. Hauskaa oli huomata, miten helposti opit menevät perille. Toisaalta myös opittiin, että paljon työtä vaaditaan lajin oppimisessa.


Islan 4-vuotissynttäreitä vietettiin pitkällä metsälenkillä.
Hedyn vasen korva noteeraa, että lähistöllä on toinen koiranulkoiluttaja




Löytöretkeilyä Uudellamaalla. Rörsvikin luontopolku




keskiviikkona, huhtikuuta 21, 2021

Kadonnut pieni musta koira - joka onneksi löytyi!

 Eilen illalla istuimme lumoutuneina TV:n ääressä, ruudussa pyöri Netflixin dokumentti Mustekala opettajana. Jossain välissä havahduin, että Isla ei, kuten yleensä, tunkenut sohvalle mukaan. En kuitenkaan malttanut huudella sen perään. Jossain välissä Hedy äänteli ja vinkui komentavalla äänellä, mutta käskin sen olla hiljaa. Kun yhdeksän maissa kutsuin koiria iltapissalle, mutta vain Hedy ilmaantui paikalle, hätäännyin. Missä Isla on, huusin. Elias liittyi mukaan huutojoukkoon ja juoksimme talon huoneet läpi, tarkistimme saunan, komerot ja vierashuoneen. Pihalla kutsuin Islaa yhä enemmän hädissäni, juoksin talon nurkan ympäri, mutta ei mitään missään. Onneksi Islalla on nimikyltti pannassa, ehdin ajatella. Vedin takin niskaan ja kengät jalkaan aikomuksena lähteä kadulle etsimään sitä. Sitten keksin avata auton oven, sillä auto oli poikkeuksellisesti parkkeerattuna yläpihalle. Isla hyppäsi alas etuistuimelta ja pyöri häntä viuhuen ympärilläni. Hieman kiihtynyt ja ehkä hieman hämillään se oli, kun Hedy tuli toteamaan, että kaveri on löytynyt.  Isla oli päivystänyt autossa klo 16 lähtien. Se oli hypännyt sinne huomaamattani, kun olin hakenut tavaroita, ja siitä hyvästä se joutui odottamaan lähes viisi tuntia pois pääsyä. Nyt ymmärsin Hedyn viestin, se oli halunnut kertoa, että Isla on kadoksissa.

Isla on pennusta lähtien ollut taitava livahtamaan huomaamattani komeroihin, saunaan, kylppäriin tai autoon.  Kun sitä on sitten etsitty, se ei ole osannut vastata kutsuun, ei vingahtanut eikä haukahtanut. Se on saattanut istua ulko-oven takana pitkään, kunnes joku on sattunut kulkemaan ovesta.  Hedy sen sijaan komentaa kovalla äänellä, jos ovea ei avata. Hedy on myös omapäinen livahtaja. Nykyisin etupihan aitauksen portin lukko on hieman löysä ja Hedy kokeilee tassulla, saako se portin auki. Erään kerran viereisen tontin rakennusmies tuli ovelle kysymään, onko koiramme kotona. Hedy oli käynyt tervehtimässä miehiä, mutta juossut sitten takaisin kotiin. Viikonloppuna kadun toisella puolella vietettiin pienimuotoisia pihakutsuja, ja seuraavana päivänä kuulin, että Hedy oli käynyt kuokkimassa. Matti-naapuri oli ohjannut sen takaisin kotiin.

Kun koirien omat retket tai piiloutumiset tapahtuvat kodin piirissä, ei yleensä ole suurta huolta esim. liikenteestä tai eksymisestä. Kymmenisen vuotta sitten Fina (Ginan emo) lähti hoitopaikasta Veikkolassa jäniksen perään ja aiheutti aikamoisen katastrofin alun. Fina ei yleensä koskaan halunnut kauas luotani, ja siksi oli aivan käsittämätöntä, että se yht'äkkiä oli kadonnut. Saimme illaksi etsijäkoiran, joka jäljitti Finan lähimetsään. Etsintä jatkui seuraavana päivänä toisen etsijäkoiran kanssa. Se jäljitti Finan aivan lähtöpaikan läheisyyteen, mutta vasta puolen yön maissa räntäsateessa Fina vastasi kutsuuni. Kuulin uikutusta viereiseltä tontilta ja lopulta löysimme Finan autiotalon vajan perunakuopasta, mistä se ei omin voimin päässyt ylös. Finalla oli silloin 5-viikkoiset pennut ja onneksi ne osasivat jo syödä kiinteää ruokaa.  Kun saimme Finan ylös kuopasta, se oli vahingoittumaton. Kun Fina pääsi pentujen luo, se alkoi imettää niitä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä karkureissu oli opetus siitä, miten koiran metsästysvaistot voivat yllättäen herätä kun villieläin osuu aivan kohdalle. Jos se eksyy takaa-ajon jälkeen, se saattaa hyvin nopeasti villiintyä eikä enää halua palata kotiväen tahi vaikkapa omien pentujen luokse. 

Pandemiavuoden lohtutyöni on viimein valmistunut ja isäni elämäkerta on tullut painosta. Kirjeiden ja muisteloiden läpikäyminen, historian yksityiskohtien kaivaminen ja valokuvien selaaminen on ollut antoisaa ja opettavaista. Taitava graafikko Nalle Ritvola on tehnyt kirjasta taideteoksen. Kun haastattelin isän tunteneita henkilöitä, sain vahvistusta työn tärkeydelle. "Hän oli legenda, hän todella ansaitsee elämäkerran", sanoi eräs haastateltavani. 

"Nils Inkovaaran (1907–1986) elämäkerta on karjalaispojan matka Säkkijärveltä Suomen lammastalouden merkkihenkilöksi. Se on myös kunnianosoitus suomenlammasta tunnetuksi tehneelle miehelle. Tarina käynnistyy Säkkijärven pappilasta, missä leskiäiti ja sukulaiset huolehtivat pojan kasvatuksesta ja ohjaavat hänet opintielle Viipuriin ja Helsinkiin. Miehen kenttäkokemus piirikonsulenttina ja sitkeä yrittäjähenkisyytensä olivat valintaperusteena, kun hänet valittiin vuonna 1939 Lampaan ja Vuohenhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajaksi. Nils Inkovaarassa yhdistyivät vilkas karjalainen maalaispoika sekä jouheva helsinkiläinen herrasmies."



Jos kertomus karjalaispojasta ja lammastalouden kehittäjästä kiinnostaa, kirjan voi tilata luettavaksti Stresa-kustantamon verkkokaupasta osoitteessa: Stresa.fi hintaan 24.50 e (sis. postikulut)

sunnuntaina, helmikuuta 28, 2021

Keväisiä mietteitä

Aurinkoläikät
Miksi kaveri on päässyt kävelylle


Ehdin ottaa sukset esille ja kokeilla hiihtoa, ennen suojakelejä. Kyllä hiihtotaito oli tallella, mutta vammautuneella oikealla kädellä en ollenkaan pystynyt käyttämään sauvaa. Onneksi latu oli hyvä, pito mainio eikä suuria mäkiä ollut matkalla, ja niin viiden kilometrin lenkki onnistui yksikätisellä sauvatyöskentelyllä. Seuraavat hiihtoretket tehdään sitten Räisälässä, Kemijärven jäällä maaliskuun puolessa välissä. Suuri unelma ja onni olisi, jos Räisälään olisi muodostunut siihen mennessä hankikanto, silloin voisi sukset suunnata minne nenä osoittaa. Hedy ja Isla ihmettelivät tänä aamuna oman pihan hankikantoa. Siellä missä ennen piti koko ajan varoa tassun humpsahtamista kinoksen läpi, pystyi nyt tassuttelemaan normaalisti. 


Hankikantoa ihmetellään 

Riston perheen Gina täyttää huomenna 12 vuotta, mutta ikää tuskin huomaa muusta kuin harmaantuneista kuonosta  ja tassuista. Heka-veli ja Neggu-sisko ovat myös hyväkuntoisia senioristaffeja. Pentueen muut jäsenet: Haba, Remu, Saga ja Alma ovat lähteneet jo sateenkaarisillalle. Vanhimmaksi elänyt staffini oli Eevi, joka väsyi elämään hieman ennen 16-vuotispäiväänsä. Viime syksynä lähti Hannan Iitu yli 16-vuotiaana. Nämä tervaskannot ovat kuitenkin harvinaisuuksia, staffin keskimääräinen elinikä on varmaan 13 vuoden paikkeilla. Ginan hyvän kunnon takeina on ehkä erittäin aktiivinen elämä, se on urheillut agilitykentällä, juossut viikottain emäntänsä kanssa 10 kilometrin lenkkejä ja ollut mukana perheen monissa aktiviteeteissa. Se on syönyt perusnappuloita koko ikänstä, ei ole saanut lisäravinteita, ei hierontaa eikä muita käsittelyitä. Olisikohan saunomisella vaikutuksensa, se saunoo edelleen isäntäväen kanssa melkein päivittäin.


Kolme sukupolvea, Gina, Hedy ja Jade


Omassa elämässäni on nyt tyhjiö, sillä yli vuoden työstämäni elämäkerta-käsikirjoitus on lähtenyt painoon. Uusia ideoita jo kehittyy mielessä, mutta toistaiseksi ne saavat jäädä ideointiasteelle. Kyllä rästitöitä olisi ihan tarpeeksi, mutta esim liesituulettimen pesu tai kaappien siivoaminen ei sytytä.



 

"Nils Inkovaaran (1907–1986) elämäkerta on karjalaispojan matka Säkkijärveltä Suomen lammastalouden merkkihenkilöksi. Se on myös kunnianosoitus suomenlammasta tunnetuksi tehneelle miehelle....."

Kirja on jo ennakkomyynnissä kustantajan verkkokaupassa: stresa.fi



torstaina, tammikuuta 28, 2021

Valkoista ja kylmää

Pöytä on katettu

 Olin jo asennoitunut lumettomaan talveen ja sen tuomiin moniin helpotuksiin, kuten kevyehköön pukeutumiseen, lumettomaan pihamaahan ja auton sulaan etulasiin. Yksi yö ja kaikki muuttui. Ulkona oli ihmeen valoisaa, puhdasta ja satumaisen kaunista ja olinkin iloinen lumen tulosta. Toisaalta kun lunta satoi taukoamatta, paniikki alkoi iskeä: jaksammeko aurata pihamaan, pääseekö autolla ulos pihasta ja kestävätkö perennan kasvit lumikuormaa . Onneksi lumi oli kevyttä pakkaslunta ja onneksi naapurin Matti tuli traktorin kanssa avuksi ja aurasi pois suurimmat kinokset. Avustin parhaani mukaan kolaamisessa, mutta lapiota piti olkapäävamman vuoksi pitää vasemmassa kädessä. Seuraavana päivänä luulin jo saaneeni sydänkohtauksen, kun vasenta rintaa puristi ja särki. Lihakset ja jänteet siellä vain vihottelivat, olivat joutuneet yllättävän rasituksen kohteeksi. 

Hedy kahlasi urheasti lumessa asioilleen, mutta Isla yritti uskotella, että kinokseen ei pysty kyykistymään. Jos silmä vältti, se livahti takaisin sisään lämpöiseen. Nyt koirille on aurattu oma käytävä, jonka päähän ne ovat perustaneet ulkovessan. Siivoan päivittäin lapiolla jätökset, jotka näyttävät räikeän rumilta valkoisessa lumessa. Nyt muuten näkee myös, miten uroskoirat nostavat koipeaan ihan portinpielen kinokseen ja postilaatikon juureen. 

Hedy ei pelkää kinoksia

Kävelylenkit ovat enimmäkseen korttelikierroksia, mutta välillä uskaltaudutaan metsän poluille. Taas näkee hienosti metsän kulkijoiden jälkiä, peurat poukkoilevat sinne tänne ja jänikset loikkivat pajukoiden ympärillä. Katukävelyillä tapaa paljon koirakavereita ja yleensä ihan mukavia. Hedyn ja Islan yhteinen poikakaveri on yorkshirenterrieri Kalle. Kun Hedy näkee Kallen toisella puolella katua, se aloittaa kimeän leikkihaukun. Eräänä päivänä Kalle pysähtyi meidän portille haukkumaan ja katseli olisivatko tyttöystävät ulkona. Leikkimään näitä kaveruksia ei voi päästää, Kalle on suunnilleen saman kokoinen kuin Hedyn pakaralihas ja poikaparka joutuisi kyllä jyrätyksi. Turhan paljon tulee lenkillä kyllä vastaan räyskyttäjiä, yleensä pieniä karvapalloja. Kerran jäin juttelemaan havannankoiran omistajan kanssa ja hän varoitti, että koiransa ei siedä muita. Hiljalleen pieni kaveri rauhoittui ja antoi jopa staffien tulla lähemmäs. Taas eräänä iltana kohdattiin lenkillä ja omistaja totesi, että sieltä ne kiltit staffit tulevat. Huonointa koirakuria edustavat sellaiset isot roikaleet, jotka juoksevat piha-aidalle 
rähisemään, hyppivät sitä  vasten niin, että saa pelätä lautojen antavan periksi. Silloin Hedy ja Isla saattavat räyskiä takaisin. 

Talvipäivän sisäleikkejä


Ikean tuliaisena pehmokissa


Hedy omii kissan ja Isla kertoo ettei edes halua sitä


perjantaina, tammikuuta 01, 2021

Puhtaalta pöydältä

 Eriskummallinen, poikkeuksellinen, ahdistava, uudistava, mielenkiintoinen. Sanoja joilla voisin kuvata mennyttä vuotta 2020. En muista tarkalleen, millaisia uudenvuoden lupauksia tein tammikuussa 2020, mutta varmaan toivoin terveyttä itselle ja lähimmäisille, vireää koiraharrastusta ja aktiivista kirjoittamistyötä. Ei tullut mieleenkään, että joutuisin itse kirurgin käsittelyyn, tai luopumaan monista harrastuksista ja eristäytymään läheisistä ja ystävistä. Silti uskallan sanoa, että vuosi on mennyt suhteellisen hyvin ja jopa tuottanut paljon ilon lähteitä. En ole varmaan  koskaan lukenut vuodessa näin paljon kirjoja, katsonut pitkiä nettisarjoja tai kävellyt näin paljon. 

Toiveeni, että Islan pennutus onnistuisi, toteutui täydellisesti. Kun astutus oli tapahtunut, ei meillä ollut aavistustakaan koronarajoituksista. Pennut syntyivät juuri kun tartuntakäyrät olivat korkeimmillaan, mutta eristyksen ansiosta oli hyvää aikaa istua pentulaatikon äärellä ja ihailla seitsemän staffipalleron kehitystä. Islan pennut ovat toden teolla olleet vuoden ilon tuottajia itselleni ja uskoisin myös uusille staffiperheille.

Matkatoiveet on haudattu toistaiseksi, mutta onneksi olemme ehtineet matkustaa maailman eri puolille. Valokuvakirjat muistuttavat meitä tunturivaelluksista, Himalajan vuoriretkistä, Uuden Seelannin ihmeellisyyksistä, Costa Rican vehreydestä ja savannien eläinmaailmasta. Uskaltauduimme jopa matkustamaan kesällä Kemijärven mökille, mutta nyt tammikuun alkuun varatun matkan peruimme. Ei tee mieli tunkeutua ihmisjoukkoihin asemilla ja junassa, mieluummin odotamme rokotusten tuomaa koronahelpotusta ja matkustamisen helppoutta.

Päivät ovat täyttyneet mukavasti kirjoitustyöstä. Viime keväänä aloitin isäni elämäkerran kirjoittamisen ja nyt on jo loppusuora näkyvissä. Otin aikoinaan talteen lapsuudenkodistani kaikki vanhempieni kirjeet ja valokuvat ja käytin silloin paljon aikaa niiden arkistointiin. Nyt  kiittelen itseäni siitä työstä, sillä järjestetystä mapista löytyy nimikoituna eri henkilöiden kirjeenvaihto. Kauniilla käsialalla kirjoitettuja kirjeitä, rakkaudesta, huolenpidosta ja käytännön asioiden hoitamisesta. Kirjoitustyö on ollut huima matka sukuni ja myös Suomen historiaan, Valokuvat ja kirjeet alkoivat elää ja google täydentää tietoaukkoja käsittämättömän tarkasti. Kirja valmistuu kevättalvella mutta nyt jo melkein pelkään ikävääni työn päättymisestä. 

Jouluaaton vietimme Riston perheen luona, joka kuuluu lähes ydinperheeseen. Gina, Hedy, Isla ja Jade olivat innokkaita joulukoiria ja käyttäytyivät hienosti. Hedy tosin repi joululahjansa alle minuutissa.

Kiitän lukijoita erikummallisesta vuodesta 2020 ja toivotan hyvää uutta ja positiivisesti erilaista vuotta 2021. Toivottavasti pääsemme tapaamaan vapaammin, harrastamaan ja liikkumaan paikasta toiseen ilman pelkoa koronaviruksen tarttumisesta. Siihen asti pidetään huoli toisistamme, itsestämme ja koiristamme.


Joulun väsyneet juhlijat , Gina-mamma ja Hedy tytär

Hedyn ja Islan joulukuva vaati kärsivällisyyttä ja paljon nakkeja. Tässä Islan kieli on jo ulkona valmiina nappaamaan nakinpalan. 


Tapaninpäivän ulkoilua Uunisaaressa


Turun Valma-käppänä kävi kylässä 


Materiaalia elämäkertatyöhön





Eevi ja Fina valvovat kirjoitusmateriaalia

torstaina, marraskuuta 19, 2020

Valoa tunnelin päässä

Eräänä päivänä kävelet terveenä kontrollitutkimukseen ja hetken kuluttua kuuletkin olevasi sairas. Silmänräpäyksessä kaikki on toisin. - Koronatauon jälkeen päätin ryhdistäytyä ja varasin mammografiakontrollin, koska lääkärini on suositellut sellaista parin vuoden välein. Ilman mitään löydöksiä tai oireita menin siis tutkimukseen Jorviin ja kävelin sieltä ulos tietoisena, että rinnasta oli löytynyt pahanlaatuinen pieni kasvain. Ainoa positiivinen asia oli, että patologin lausunto kertoi kasvaimen olevan pieni ja hyväennusteinen. Pääsin leikkaukseen runsaan viikon kuluttua ja sain vahvistuksen, ettei kasvain ole levinnyt ja jälkihoitona olisi vain sädehoito. Toivuin leikkauksesta nopeasti ja jatkoin koira- ja muita harrastuksia entiseen tapaan. 

Kaikkein parasta mielialalääkettä oli osallistuminen TTK:n Roosanauha-iltaan Jukan avecina. Tilaisuus oli lämminhenkinen, melkein unohti, että olimme koko ajan televisio-ohjelmassa.  Koin konkreettisesti, miten tärkeää on saada tarpeeksi resursseja syöpätutkimukseen. Jokainen parantunut syöpäpotilas on syöpätutkimuksen ansiota.

TTK:n teemailtana syöpä ja elämä

Ilmoittauduin pari viikkoa sitten Islan kanssa Mäntsälään kisoihin ja ensimmäisen kisan voitimme hienosti. Toisessa kisassa komensin aika tiukasti Islaa pysymään lähdössä, ja se tuntui ottavan siitä kovasti kierroksia. Radan edetessä se pyöri ympärilläni aivan kuin kysyen, teenkö nyt oikein. Loppusuoralla se juoksi jaloilleni kampaten minut. Mätkähdin maahan täydestä vauhdista oikealle kyljelle. Tajusin heti, että nyt tapahtui jotain pahaa. Pääsin vaivoin autolle, mutta oikea puoli ei sietänyt minkäänlaista liikettä. Päätin kuitenkin yrittää ajaa kotiin, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti vakuutusyhtiön sairaalaan. Ajamisen pelkästään vasemmalla kädellä teki mahdolliseksi automaattivaihteisto ja Berlingon erittäin vakaa ohjaus, mutta ei se helppoa ollut. Vaikeroin ja huohotin, mutta niin vain pääsin kotipihaan ja kerroin Eliakselle loukkaantumisesta. Tilasin taksin Pohjola-sairaalaan, missä ortopedi teki heti diagnoosin olkapään sijoiltaan menosta. Hoitopöydällä mahallaan maatessani kaksi miestä kiskoi voimiensa takaa käsivarttani kunnes kuului plop, ja nivel muljahti paikoilleen. En muista, että olisin koskaan kokenut sellaista kipua, vaikka lääkitys ja rauhoitus oli annettu etukäteen.  

Nyt vajaan kahden viikon kuluttua olkapää on rauhoittunut melko hyvin, ja ilmeisesti se saadaan parantumaan pelkän levon ja fysioterapian avulla. Myös sädehoito päästään aloittamaan ajallaan, kun saan jo käsivarren nousemaan tarpeeksi. On ollut aikaa miettiä elämää ja sitä minkä kokee tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Pitäisikö jäädä kiikkustuoliin keinumaan ja aloittaa sukkien kutominen, kunhan käsi paranee? Toisaalta juuri kunnon ylläpitäminen auttaa traumojen nopeassa paranemisessa ja henkisessä jaksamisessa. Koirat ja niiden kanssa touhuaminen on parasta terapiaa. Eräänä masennuspäivänä makailin sängyllä, ja Hedy asettautui vatsani päälle, laittoi tassut olkapäilleni ja lipaisi kaulaa. Kun Isla lähestyi, se tuijotti sitä viestittäen: "Minä hoidan nyt emäntää, älä tule tähän". Isla siirtyi sängyn toiselle reunalle. 

Perheen sisäisessä viestinnässä vitsaillaan jo olkapäävammoille, näyttäisivät olevan nyt trendi. Juniorin olkapää leikattiin viime viikolla, kun yksi jänteistä oli melkein poikki. Pojanpoika Pyry on treenitauolla judosta, kun treeneissä vammautui lapaluu. Saisikohan meistä yhteiskuvan vaikka photoshoppaamalla?

Gina kylässä 


Hedy ja Isla päikkäreillä Lazlo Ignatisekin 
vastaanotolla. Hammaskalustot putsattiin 

  Pysytään terveinä, pidetään korona kaukana ja urheillaan maltillisesti!