Dieettejä

Eevin odotus etenee hyvin, ja silmämääräisesti sen maha on pyöreämpi kuin vastaavaan aikaan edellisellä kerralla. Tuleva äitiys ei vielä näy käytöksessä eikä mielialassa, se leikkii ja touhuttelee kuin nuori koira. Eevin ruokahalu on kasvanut kovasti ja se yrittää tyhjentää äidin ja isoäidinkin kupit. Meillä syödään nyt 3 erilaista ruokaa. Cessi syö Hill’sin b/d-ruokaa, joka on tarkoitettu tuoteselosteen mukaan ”Aivojen ikääntymisestä johtuvista käyttäytymismuutoksista kärsivien lemmikkieläinten ravitsemukselliseen hoitoon”. Aika paljon luvattu, mutta on kuulemma todistettua tietoa. Dixie taas syö Hill’sin r/d vähäkalorista ruokaa painonhallinnan vuoksi (se on pulskistunut nyt kun aktiivinen kisaaminen on päättynyt) ja Eevi aktiivisen koiran täysravintoa. Jokainen koira aloittaa omasta kupistaan, mutta ennen kuin huomaankaan ne ovat vaihtaneet paikkaa ja syövät hyvällä ruokahalulla toistensa ruokaa. Tämä on varmaan sitä ruokakateutta eli luuloa, että toisella on aina parempi annos.

Eevin tuleville pennuille on tiedossa jo hyviä koteja, mikä on kasvattajalle onnellinen ja tärkeä asia. On hienoa, että pennun hankintaan valmistaudutaan huolella ja pitkäjänteisesti. Pennun tuleville omistajille on taas hyväksi, että he saavat seurata odotusta melkein alusta asti ja siten tutustua emokoiraan ja sen kotijoukkoihin.

Pentuja näkyvissä!

Eevi asteli tänään kuin vanha konkari yliopiston pieneläinsairaalan ovesta sisään ja pohti varmaan, mikähän operaatio isäntäväellä nyt on mielessään. Siinä olikin vähän miettimistä, ennenkuin löytyi halukas eläinlääkäri suorittamaan ultraäänikuvauksen. Yksi sun toinen yritti tarjota tehtävää toiselle, syynä oli kai se, että he arastelivat suorittaa toimenpidettä entisen esimiehensä koiralle. Lopulta pienessä kuvaushuoneessa oli 5 eläinlääkäriä Eevin ympärillä. Eevi on aina spesiaalitapaus ja sai nytkin arvoisensa kohtelun. Minä olin ihan tutinassa kun kuvaus alkoi ja kiljahdin "ihanaa", kun ensimmäinen pennunalku näkyi mustana pallona. Näkyi siellä muitakin, mutta kuvauksen suorittava eläinlääkäri sanoi, ettei hän laskenut niitä, kun pääasia oli todeta että koira on kantava. Kotiinlähtiessämme Elias avasi Eeville auton takapenkin oven takaluukun sijasta ja sanoi, että kantava koira saa istua auton sisätiloissa.

Tästä eteenpäin Eevi ansaitseekin erityishuolenpidon, niin että pennut kehittyvät hyvin. Tärkeää on myös, että emo pysyy hyvässä kunnossa. Noin neljän viikon kuluttua menemme vielä otattamaan röntgenkuvan, jotta saamme lähes oikean pentupääluvun laskettua. Röntgen ei silti näytä ihan oikeaa lukumäärää, sillä joku pentu voi olla toisen takana. Jokaisessa synnytyksessä meillä on syntynyt 1-2 pentua enemmän kuin mitä röntgen on näyttänyt. Arvioitu synnytyspäivämäärä on 28.1., mutta se voi ylittyä muutamalla päivällä. Pentujen luovutus olisi tällä aikataululla 18.3. lähtien. Pentulaatikkokin on valmiina autotallissa, sen otamme sisään muutamaa viikkoa ennen arvioitua synnytystä.

Joulupukki tuli Tammitielle

Joulupäivä on hämärtymässä ja ikkunan takana leijailee hiljalleen lumihiutaleita. Talitiaiset lentelevät omenapuun oksilla ja näykkivät puuhun jääneitä hedelmiä. Maisema on kuin aito joulukortti. Joulurauha talossamme on lähes täydellinen, Elias ja koirat ovat ruokalevolla, vain tietokoneen tuuletimen suhina kuuluu ja näppäimet naksuvat. Melkein parasta joulussa on, kun aaton tohinan jälkeen ruoat ovat valmiina kaapissa, lahjakirjat odottavat lukemista ja pelit pelaajia. Joulupukki kävi eilen hyvissä ajoin ja rauhoitti pojanpojat Wernerin, Royn ja Henrikin jakamalla aluksi muutaman lahjan. Pukki sanoi, ettei se pystynyt tuomaan kerralla kaikkia lahjasäkkejä, mutta lupasi toimittaa ne ovelle myöhemmin. Kun sitten jouluaterian jälkeen oli aika jakaa loput lahjat, pyysimme poikia viemään koirat pihalle iltapissille ja oletimme heidän samalla huomaavan oven suulle laitetut lahjasäkit. Pojat tekivät työtä käskettyä, mutta eivät ihmeeksemme huomanneet säkkejä. Pyysimme heitä vielä ulkoiluttamaan koiria ja vaikkapa heittelemään niille lumipalloja. Seurasin poikien ja koirien leikkejä oven suusta ja odotin, milloin he vihdoin huomaisivat lahjasäkit. Lopulta Roy jähmettyi tuijottamaan ovenpieltä ja kiljahti: "Hei katsokaa, mitä pukki on tuonut". Jo unohtui koirien kanssa leikkiminen, lahjat raahattiin sisään ja sitä mukaan jakoon. Koirillekin löytyi omat lahjapussukat. Viime vuonna pukki petti meidät eikä tullut lupauksista ja pitkästä odottelusta huolimatta. Pojille kerrottiin peitetarina pukin matkaongelmista ja lapsenusko oli niin vahva, että joulu ei mennyt pilalle.

Tänä vuonna joulupukkiusko on jo hieman häilyvä ja pojat yrittivät etsiä todisteita pukin epäaitoudesta. Henrik totesi niskasta pilkottavan tummaa tukkaa, vaikka edestä se oli harmaata. Werner analysoi pukin aitoutta koirien käytöksen kautta. Hänen mielestään pukki oli joku tuttu, sillä Dixie oli mennyt heti sen luo ja ollut ystävällinen. Minä esitin uskottavan vastaväitteen teorialle, sillä jos pukki olisi ollut tuttu, kaikki koirat olisivat hyppineet villeinä sen ympärillä ja heiluttaneet häntäänsä. Nyt Eevi ja Cessi eivät tulleet lainkaan tervehtimään ja Dixie vain nuuski uteliaana erikoista tulijaa. Tämä teoria hiljensi epäilijän ainakin hetkeksi.



Meillä on oikein kaunis joulukuusi, vaikka se onkin tanskalainen. Myyjän mukaan suomalaisia joulukuusia ei ole enää tarpeeksi tarjolla. Tämänköhän vuoksi joku lähistöllä asuja oli päättänyt käyttää oman käden oikeutta ja hankkia Hannusjärven metsiköstä suomalaisen kuusen. Jouduimme todistajaksi tälle kuusirikkeelle, koska aatonaaton iltana koirien ulkoiluttamisekävelyllä oli tarkoituksenani ottaa muutama kuusenhavu vanhempieni haudalle koristeeksi. Oli jo iltahämärää, mutta lumi valkaisi maisemaa sen verran että pystyimme kävelemään metsässä. Polun varrella oli epämuodostuneen mallinen kuusi ja arvelin, ettei olisi suuri haitta, jos leikkaisin siitä muutaman alaoksan. Tutkiessani kuusen ihmeellistä muotoa huomasin, että siitähän oli äskettäin leikattu latva poikki eli otettu juuri sellainen suosittu latvakuusi. Miltähän tuntuisi kotona koristella varastettua kuusta ja katsella sitä päivittäin olohuoneen seinustalla?

Joululeipomisia

Juoksulenkki Dixien ja Eevin kanssa 13,5 asteen pakkasessa oli reipas aloitus tälle kauniille talvipäivälle. Tästä eteenpäin kuljemmekin kohti kevättä, sillä päivä on jo hitusen pitempi kuin eilinen. Helpottaa pitkän pimeän jakson jälkeen. Pakkassää ei tuntunut ollenkaan pahalta, sillä kerrospukeutuminen (lämpökerrasto, fleece, kuoripuku) toimi hienosti. Pieni hiki pukkasi jopa päälle lenkin puolessa välissä. Koirilla oli päällä takit, joissa fleecevuori ja lämpökangaspäällinen. Kerrospukeutumista sekin. Pelkäsimme, että niiden tassut alkavat palella, mutta vain hetkittäin Eevi nosteli tassujaan. Reipas liikunta pitää näköjään anturatkin lämpimänä.

Eilen leivoin pikkuleipiä vanhempieni kodin perinteiden mukaan, kanelimuroleipiä ja brysselinleipiä. Vasta nyt havahduin, miten kaukokatseista brysselinleipien leipominen onkaan ollut. Cessi oli seuranani keittiössä, ja annoin sille leivonnan lomassa taikinamakupaloja. Hellittelen sitä erityisesti, sillä tiedän, että tämä on viimeinen yhteinen joulumme. Eevi on tikkana keittiössä heti, kun se kuulee yleiskoneen surinan. Se tietää saavansa nuolla taikinakulhon. Kokosin myös piparkakkutalon tai oikeastaan kirkon saman mallin mukaan, joka on ollut meillä jo kymmeniä vuosia perinteenä. Olen usein ottanut kuvan siitä ja liitän tähän kuvan tämän vuoden luomuksesta. Oikeastaan pitäisi koristella kirkon torniin vuosiluku, jolloin olisi hauska vertailla eri vuosien rakennelmia.




Eevi on ennallaan, leikkii ja touhottaa kuin pentu. Jos nyt jotain eroa haluaisin nähdä, se vähän nirsoilee ruokakupilla eikä oikein halua, että otan sen sohvalla kainalooni. Olisikohan sillä raskauspahoinvointia?

Jotain on, mutta mitä?

Eliaksen piti mennä töihin tänään ja hän lupasi kysyä joltain kollegalta, josko Eevi ehdittäisiin kuvata ultraäänellä. Eevi joutui odottamaan Eliaksen huoneessa kolmisen tuntia, ennen kuin sopiva väli löytyi tälle ylimääräiselle hommalle. Itse kävin asioilla samalla matkalla ja tulin paikan päälle osallistumaan kuvaukseen. Sitä ennen oli laitoksen joulupuuro- ja kahvitarjoilu ja siinä yhteydessä ehdimme jutella muiden eläinlääkäreiden kanssa. Sain kuulla, että kolme viikkoa on kovin aikainen hetki todeta raskaus, mutta jotain muutosta saattaisi kohdussa jo näkyä. Kysyin myös joidenkin kasvattajien väittämästä, että ultraus voi hävittää alkiot. Koirilla on melko yleistä alkioiden absorboituminen eli sulaminen ja tietenkin, jos näin tapahtuu ja ultrakuvausta on käytetty, saatetaan luulla, että ultraääni on syypäänä ilmiöön.

Asiaan! Ultrassa Eevin kohdussa näkyi nestettä, mikä yleensä on merkkinä raskaudesta. Siellä oli nähtävissä myös mustia pallukoita, jotka voisivat olla pentuja. Siis vahva olettamus raskaudesta, mutta ei vielä varmistus. Menemme uudestaan viikon kuluttua, ja silloin joko positiivinen tai negatiivinen tulos on ainakin varma.

Tänään on vastaanottoilta ja myös Eevin tyttären "pikkuveli" amstaffi Devi tulee rokotukselle. Viirukin varmaan tulee mukana ja äiti ja tytär voivat ainakin tervehtiä etäisyydeltä. Meidän koirilla on nimittäin silmätulehdus, enkä halua tartuttaa sitä Eliaksen potilaisiin. Täytyypä varata aika myös omille koirille, sillä vaikka vastaanotto on oven takana, ollaan kuin suutarin lapset ja jätetään hoitotoimenpiteet viime tinkaan.

Talviurheilulajin vaihto

Pakkanen on huurruttanut mukavasti maiseman valkoiseksi, mutta lunta ei ole luvassa eikä siis hiihtokelejä tiedossa. Juokseminen alkaa kyllästyttää ja liukkaus tekee juoksusta köpöttelyä. Vaikka olemme innokkaita murtsikan harrastajia, päätimme vaihtaa talvilajia ja ostaa toisillemme joululahjaksi luistimet. Menimme lähimpään Intersportiin katsastamaan luistinvalikoimaa. Nuorehko miesmyyjä tuli avuksi ja kysyi, katsotteko tyttöjen vai poikien luistimia. Näytimme itseämme eli pyysimme häntä suosittelemaan sopivat luistimet seniori-ikäisille. Sovittelimme muutamia malleja ja löysimmekin jalkoihimme sopivat. Omat luistimeni ovat Recreational -malli, ns. sporttiset kaunoluistimet. Myyjä laittoi luistimet laatikoihinsa ja tokaisi; "Tässä olisi nyt ne poikien ja tyttöjen luistimet". Kotona laitoimme ne odottamaan jouluaaton lahjojen jakoa ja toivomme pääsevämme joulupäivänä jo kokeilemaan niitä jäällä.

Tutkailen joka päivä Eevin mahanympärystä toiveikkaana kuvittellen, että se on suurentunut. Ainakin mittanauha näyttää 3 cm:n lisäystä. Elias tunnusteli tänään kohtua ja sanoin sen tuntuvan erilaiselta, mutta ei tuntenut siinä erillisiä möykkyjä. Eliaksella on tunnetusti hyvä palpointi- eli vatsaontelon tunnustelutaito näpeissään. Silti en vielä uskalla luottaa hänen arviointiinsa, sillä aikaisemmin on tullut virhearvio näin aikaisen vaiheen tunnustelussa. Olemme malttamattomia tietämään tuloksen ja ehkäpä viemme Eevin ultraäänitutkimukseen jo huomenna.

Perhe on paras

Näin ajattelin kun eilen illalla yhteisvoimin Riston ja Jukan perheiden kanssa valmistelimme Raclette-illallista keittiössä ja lauloimme Petteri Punakuonoa. Olimme olleet katsomassa Hurja Ruuthin Lumi Sirkusta, mikä taas kerran ihastutti ja valloitti meidät hauskalla tarinallaan ja huimilla sirkus- ja akrobaattiesityksillään. Meidän kaikkien suosikki on Ruusa-sika, mutta myös hassut tontut ranskispartoineen ovat hulvattomia hahmoja. Kaikkein hauskinta oli poikien mielestä loppunäytöksen akrobaattihypyt. Toivottavasti pojat eivät innostu kokeilemaan samanlaisia temppuja. Koirat olivat taas onnessaan, kun pieniä käsiä oli joka puolella hyväilemässä niitä. Cessi innostui juoksemaan hulluna ympyrää, kun Jukka saapui. Se on ollut Turussa Jukan kaverina useamman kerran ja jälleennäkemisen onnesta johtuu tämä ylenpalttinen tuuletus.

Eevin ja Cessin suhde on mielestämme erityisen hellyttävä. Cessi sietää Eeviltä mitä tahansa, se saa tulla ruokakupille, viedä herkkupalan nenän edestä tai tulla samaan petiin nukkumaan. Eevi lauman nuorimpana on ottanut tehtäväkseen huolehtia vanhuksesta. Kun teemme uloslähtöä, eikä Cessi välttämättä heti huomaa sitä huonon kuulonsa vuoksi, Eevi juoksee sen pedin luo ja haukkuu kimeällä äänellä aivan kuin kutsuen sitä lähtemään mukaan. Jos metsäpolulla Cessi jää jälkeen, Eevi saattaa juosta vauhdilla sitä kohti aivan kuin komentaen sitä pysymään laumassa. Joskus Eevin kohti juoksu on niin raju, että Cessi kellahtaa kumoon. Se kuitenkin innostuu Eevin kutsusta ja laittaa heti isomman vaihteen päälle. Yöllä saatan herätä Eevin vikisemiseen, jolla se näköjään yrittää herättää minut huomaamaan, että Cessi haluaa ulos asioilleen. Cessin ja Dixien suhde on sen sijaan vähän ongelmallinen, sillä ne kokevat toisensa kilpakumppaneiksi. Pahoja yhteenottoja ei ole sattunut, vaikkakin joskus on vähän nahisteltu ja näykitty korvanjuurta. Vielä viime vuosiin asti Cessi oli lauman johtaja, minkä Dixie hyväksyi. Cessin heikennyttyä Dixie yrittää ajoittain pomoilla, mutta minun puututtua peliin, se antaa periksi.



Pyry ja koirat seuraavat oravaa pihapuussa

Kaupunkikierros

Eilen sonnustauduin jo aamupäivällä kakkosparhaimpiini ja matkustin bussilla Helsinkiin. Kampin asemalla olin kuin turisti vieraalla maalla ja ihmettelin uuden aseman loistokkuutta ja entisen autiota maisemaa. Kun yleensä ajaa vain omalla autolla läpi keskustan, ei edes huomaa, miten kaupunkikuva muuttuu. Aloitin kaupunkikierroksen osallistumalla Tieto-Finlandian julkistamistilaisuuteen. Palkinnon jakajan Helena Rannan puhuessa yritin arvailla hänen päätöstään. Varmaan se ei olisi seksikirja, ei naisten shoppailukulttuuria käsittelevä teos, ei uistinkirja eikä kysymyskirja ympäristöstä. Pitemmälle arvailussa en ehtinyt, kun hän jo julisti Jatkosodan pikkujättiläisen voittajaksi. Olisihan se pitänyt arvata, sillä Helena Ranta on ollut itse tunnistamassa jatkosodan rintamalle jääneitä uhreja ja siksi aihe oli hänelle läheinen. Illan TV-uuutisissa julkistamistilaisuus sai kohtalaisen pitkän osuuden ja hauskana yksityiskohtana oli, että minäkin olin päässyt kuvaan, tosin vain selkäpuolelta. Miksiköhän se niin sykähdyttää, kun näkee itsensä jossain mediassa?

Kaupunkikierros jatkui Rautatieasemalle, missä ostin autojunaliput Rovaniemelle. Tilauksessa pitää aina mainita, että on lemmikki mukana, jolloin varataan päätyhytti. Tammikuun alussa matkaamme siis Rovaniemen kautta Kemijärven Piilopirtille ja koko koiralauma pääsee mukaan junailemaan.

Suuntasin kulkuni Stockmannille joululahjaostoksille. Aluksi yritin ostaa mustepatruunaa kirjoittimeen ja harhailin pitkään, ennenkuin löysin tietotekniikkaosaston uudesta paikasta. Ärsyynnyin vähän, kun myyjä ei osannut selittää, mikä ero on kasetilla nro 58 ja 27, joiden molempien sanotaan sopivan kirjoittimeen. Eikös myyjän juuri pidä olla se asiantuntija, joka osaa selittää tuotteen käyttötarkoituksen. Yritin seuraavaksi ostaa urheiluvaatteita pojanpojille, mutta totesin tavaratalon valikoiman hyvin rajoittuneeksi. Koko kierroksen saldoksi jäi siten tuo mustepatruuna. Verkkarit löytyivät vastapäisestä erikoisliikkeestä.

Jalat olivat jo kuin tulessa ja onneksi ohjelmassa oli seuraavaksi tapaaminen tietokirjaystävän kanssa. Emme olleet tavanneet pitkään aikaan ja viinilasin ja pienen syötävän ääressä juttua riitti parin tunnin ajan. Jos ei kummallakin olisi ollut jo kiire muualle, olisimme varmaan viihtyneet iltaan asti.

Vielä päätin jaksaa sosiaalista kierrostani ja suuntasin matkan kohti Iso Roobertinkadun Astoria-salia, missä vietettiin WSOY:n oppikirjaväen pikkujoulua. Sali oli kuin nuijalla täyteen lyöty, puheensorina valtava ja kuumuus läkähdyttävä. Kävi mielessäni ihmetys, että pitävätkö ihmiset tällaista tilaisuutta todellakin hauskana. Lasillinen viiniä tekee ihmeitä, ja yht'äkkiä tunsinkin viihtyväni oikein hyvin, sillä ihmispaljouden joukosta löytyi mukavia seurustelukumppaneita. Kun illansuussa raahauduin takaisin Kamppiin myös kädet kivistäen kaikesta kantamisesta, olin helpottunut kun pääsin matkustamaan Helsingin hälinästä rauhalliseen Espooseen.

Kotiintullessani koirien vastaanotto oli ylenpalttinen, olimmehan olleet erossa melkein koko päivän. Cessikin villiintyi tekemään juoksupyrähdyksiä aivan kuin nivelrikkoa ei olisi olemassakaan. Eevin tervehdykset ovat aina yhtä kovakouraisia, näykkimistä ja kirputtelua niin, että käsivarret ovat aivan punaiset. Dixie on vähän hillitympi, mutta sekin innostuu hyväilemään minua hammaskalustollaan.

Koirat pihalla

Edellisessä blogissa esiintyvä jouluahdistus alkaa helpottaa. Joulukortit ovat melkein valmiit, hyvissä ajoin siis ennen huomista dead linea. Aikaa meni eniten kortteihin liimattujen valokuvien työstämiseen, sillä olen samalla harjoitellut digikuvien käsittelyä Photoshop Elements-ohjelman avulla. Onnistuin Eevin kuvassa jopa käsittelemään eri tasoja ja irroittamaan Eevin taustastaan. Hauskaa, haasteellista ja ärsyttävää, sillä välillä päädyin pattitilanteeseen, jossa ei auttanut muu kuin nollata kaikki ja aloittaa kuvankäsittely alusta.

Tänään meinasi Cessi-parka unohtua pihalle, kun lähdin töihin Heliaan. Istuin jo autossa, mutta onneksi tarkistin vielä, oliko tunnistuskortti ja avain mukana. Avain puuttui, joten lähdin hakemaan sitä sisältä. Kuulin oven luona rapinaa ja huomasin Cessin tulevan rhododendronpensaan alta. Se oli livahtanut ulos, kun touhusin lähtöpuuhissa ulko-ovi avoinna. Palasin vasta klo 15 ja kauhistuttaa kuvitellakin, miten vanhan koiran olisi käynyt ulkona pakkasessa. Täytyisi olla tarkempi ulko-oven sulkemisessa niin, etteivät koirat pääse kontrolloimattomasti kulkemaan ulos ja sisään. Ainakin pitäisi lähtiessä ottaa luku. Viime keväänä tullessani töistä iltapäivällä löysin kaikki 3 koiraa istumasta nurmikolla ja odottamassa sisäänpääsyä. Ne olivat olleet pihalla noin 3 tuntia, mutta sää oli sentään lämmin. Pihamme ei ole joka suunnalta aidattu, mutta uskallan melkein vannoa, etteivät koirat lähde pihalta pois. Vaikka tiellä kulkisi koira, ne eivät lähde perään, saattavat kyllä haukkua.

Cessi juoksuttaa meitä edelleen vielä vanhoilla päivilläänkin. Sunnuntaina otimme sen mukaan ulkoilemaan Hannusjärven maastoon, jonne pääsee Länsiväylän ylittävää kävelysiltaa pitkin. Kävely sillan yli oli halutonta ja verkkaista, mutta metsäpolulla se virkistyi ja kulki reippaasti joukkomme mukana. Kiersimme vakioreittiämme polkua pitkin ja muistin vähän väliä tarkistaa, onko Cessi mukana. Puolen välin jälkeen kuitenkin Cessi oli kadonnut. Ei auttanut kutsua sitä, koska se ei kuule. Lähdin juosten kiertämään polkua takaisin päin ajatellen, että se on ehkä lähtenyt kotiin. Elias jäi Dixien ja Eevin kanssa kiertelemään katoamispaikalle. Tapasin pari koiran ulkoiluttajaa ja kysyin ovatko he nähneet vanhaa koiraa. Eivät olleet nähneet. Pian juoksivat Eevi ja Dixie perääni, jolloin koiranulkoiluttaja sanoi, että täällä on vanha koira. Minä vastasin, että kadoksissa on vielä vanhempi koira. Juoksin sillan yli kotiin, mutta Cessi ei ollut sielläkään. Juoksin takaisin ja sillan toisessa päässä näin Eliaksen ilman Cessiä. Ehdimme hetken päivitellä tilannetta ja aivan kuin tyhjästä Cessi ilmestyi jalkojemme juureen. Tällä retkellä Cessi ei ollut kipeä eikä vanha, sen verran kauan ja pitkälti se ehti Hannusjärven metsikköä kiertää. Joskus ajattelen, että sen kunto on enemmänkin psyykestä kiinni.

Ahdistaako joulu?

Jouluaattoon on tasan 2 viikkoa ja tässä talossa ei ole vielä aloitettukaan jouluvalmisteluja. Joulukortit pitäisi saada postiin torstaihin mennessä, lahjat kaukana asuville kummilapsille pitäisi paketoida ja toimittaa matkaan, oman perheen lahjat pitäisi hankkia, jouluruokia pitäisi alkaa valmistella. Pitäisi, pitäisi niin, että ihan ahdistaa. Nyt on kuitenkin käsikirjoitus huilaamassa vuoden vaihteeseen asti, agilitykilpailut juostu eikä treeneihinkään enää ole aikomus mennä, joten ehkä se pitäisi-sana pian voisi muuttua tehty-sanaksi. Huomenna menemme sukulaispojan kuoron joulukonserttiin, olkoon se lähtölaukaus jouluun valmistautumiselle.

Eevi ei vielä paljasta salaisuuttaan, vaikka yritän kyllä tarkkailla sen tisuja ja mahaa. Olemme jo käyneet punnituksessa ja mittailleet mahanympärystä, mutta mitään merkittävää muutosta ei ole nähtävissä. Salaisuus pysyy vielä pari viikkoa, sitten ultraäänikuvaus kertoo meille totuuden. Muutamia pentukyselyjäkin on tullut, mutta olen kehottanut palaamaan asiaan muutaman viikon kuluttua.

Cessi on ollut melko pirteä ja liikkuvainen viime viikot. Se yrittää pysyä joukon mukana, tulee tervehtimään eteiseen (hieman jälkijunassa kylläkin), ruokailuaikoina pyörii keittiössä ja jopa tulee portaat alas alakertaan, kun käymme saunassa. Naapurin kettuterrierinarttu, joka oli Cessiä vuotta nuorempi, jouduttiin lopettamaan viime viikolla, kun sen maksa lopetti toimintansa. Oireena tähän vanhuusvaivaan on ylenpalttinen juominen, mutta sellaista en ole huomannut Cessin kohdalla. Meidät koirat ovat aina olleet hyvää pataa tämän kettuterrierin ja sen veljen kanssa, mutta nyt on yksi kaveri joukosta poissa. Koiriemme suosikkipaikka on olohuoneen sohva, jolta ne pystyvät seuraamaan ohikulkevia koiria. Tunnistimme aina haukkuäänestä, kun kettuterrierit olivat liikkeellä.

Tekstejä

Olen istunut viime päivät tiivisti koneen ääressä ja kirjoittanut niin, että jännetupin tulehdus taitaa oireilla. Kohteena ei ole kuitenkaan ollut blogini vaan käsikirjoitus Toimistopalvelut-oppikirjaan, jonka piti olla valmis jo viikkoja sitten. Eilen illalla myöhään lähetin viimeisen luvun toimittajalle ja perjantaina palaveeraamme koko päivän. Miten aika onkin niin hupaa, joulu pukkaa päälle enkä ole vielä ehtinyt tehdä mitään valmisteluja. No, tietenkin aikaa kuluu myös koiraharrastukseen. Jos käyttäisin kaikki ne tunnit kotitöihin, meillä olisi varmaan joka asia paikoillaan ja kontrollissa.

Maanantaina saivat yökylässä olleet pojanpojat kyllä kaiken huomioni, koirat taas nauttivat poikien leikeistä ja hyväilyistä. Pojat ovat aktiivisia ja energisiä ja kovaan menon ylläpitämiseen tarvitaan myös paljon ruokaa. Olin ostanut heille aamupalaksi harvinaista herkkua eli suklaamuroja. Ei kulunut kuin hetki, niin pussi oli tyhjä ja pienten miesten masut täysiä, siis jonkin aikaa. Puolen päivän aikoihin heillä oli jo taas nälkä ja pöytä katettiin täyteen ruokaa. Iltapäivällä paistoin vohveleita ja söimme niitä hillojen ja kermavaahdon kera. Samalla muistelimme kesäistä hillanpoimintaretkeä Kemijärven jängällä. Hilloja oli siellä keltaisenaan ja pojatkin poimivat niitä reippaasti.

Vielä raportti sunnuntain agilitykisoista. Mielestäni teimme hyvät radat, mutta kummallakin tuli 2 rimanpudostusta eli 10 virhepistettä. Toisella radalla olimme luokan nopeimpia, hyvä tulos sekin. Eevi oli hyvin käsissä ja kaikki ns. vaikeat esteet eli kontaktit ja pujottelu sujuivat virheettömästi. Miksi nyt tippuivat rimat, sitä en ymmärrä. Ehkä käskyni tuli väärään aikaan tai itse tein jonkin liikkeen, jonka johdosta ponnistus ei osunut kohdalleen. Positiivista on kuitenkin se, että kontaktit ovat kunnossa, hyppyjen kohdalla pitää vain antaa napakampi käsky tästä lähtien.

Juhlaviikot

Westermarckin perheessä on alkanut juhlaviikot, sillä vietämme 4 synttärijuhlaa 2 viikon sisällä. Jukka vietti merkkipäivää 2.12., tänään on minun vuoroni, 9.12. viettää Risto ja 13.12. Sari. Koiraystäväni Pihla Southamptonista lähetti taas onnittelut koirahupikortin kera. Hän on ilmiömäinen merkkipäivien muistaja ja ilahduttaja. Usein mietinkin, millainen seurantasysteemi tai kalenteri hänellä mahtaa olla kun muistaa läheiset ja kaukaisemmatkin ystävät. Pihla on muuten aviossa Hi-Craft -lemmikkieläintarviketehtaan omistajan kanssa ja koiramme ovat joskus päässeet testaamaan heidän tuotteitaan. Esimerkiksi Pihlan suunnittelema vaniljanmakuinen puruluu on testattu staffiemme hampaissa ja se onkin ollut Eevin suosikkilelu pennusta lähtien.

Merkkipäiväsankari juhlii lempiharrastuksen parissa eli agilityradalla. Toivottavasti saamme aikaiseksi myös muuta juhlimisen aihetta. Eevin juoksu loppui eilen ja tänään voimme siis kisata oman seuran AST:in kisoissa. Jos Eevi on kantava, se ei tietenkää saa kisata, mutta tänään sen tila on vielä vahvistamaton.

Perheenkin kanssa juhlitaan illalla. Olen laittanut päivällisen valmiiksi, sillä Riston perhe tulee syömään illalla, kunhan pojat ovat selvinneet salibandyturnauksesta. Lapset eli 8-vuotiaat kaksoset Roy ja Werner, sekä 6-vuotias Henrik jäävät yöksi, koska huomenna on koulusta vapaata.

Temppuja ja palkintoja

Kaikki koiramme ovat mainioita staffeja ja niillä kullakin on omat vahvuutensa. Dixie on lauman välkky eli se, joka osaa ja haluaa tehdä temppuja. Laskin kerran sen ymmärtämät sanat ja pääsiin lukuun 60. Lasse Pöysti on sanonut, että sen villakoira on Suomen viisain, koska se ymmärtää 50 sanaa. Dixie panee siis paremmaksi. Dixie on nopea oppimaan temppuja vielä kypsällä iälläkin eli sanonta vanhan koiran oppimisesta ei pidä paikkaansa. Päivä alkaa yleensä sen suosikkitempulla eli sanomalehden haulla isännän tai emännän kanssa. Postilaatikkoon se ei tietenkään ylety, mutta vaatii saada heti lehden suuhunsa. Sitten se juoksee sisään viemään sen sille isäntäväen puolikkaalle, joka on kotona. Hankalaa, jos tämä sattuu esimerkiksi olemaan kylppärissä. Se laskee lehden lattialle ja haukkuu kärsimättömästi kylppärin oven takana, kunnes saa annettua lehden. Sen jälkeen se vaatii palkkausta hyvästä työstä. Seuraa juoksu jääkaapille ja innokas namin odottelu. Muut koirat peesaavat Dixietä ja saavat nekin, oikeastaan ansiottomasti, palkintonsa. Siis siitä hyvästä, että Dixie on niin hyvä.

Kerran kokeilimme tempun opettamista naksuttimen avulla. Olin lukenut koirasta, joka tuo emännälleen nenäliinan aivastuksen jälkeen. Päätimme kokeilla sitä niin, että minä tekoaivastin ja Elias näytti Dixielle lähellä olevaa nenäliinaa. Kun se koski siihen nenällään, naksautin. Seuraavaksi naksaus, kun se otti nenäliinan suuhunsa. Sen jälkeen Elias pyysi sitä viemään nenäliinan minulle ja naksautus suorituksesta. Näin Dixie oppi kolmen yrityksen jälkeen tuomaan nenäliinan aina kun aivastan. Välillä syntyy hankalia tilanteita, kun aivastan ihan oikeasti ja unohdan tämän Dixien tempun. Se pyörii tuskaisena ympäriinsä ja yrittää etsiä nenäliinaa tuotavaksi. Eevi on myös ehdollistanut tämän niin, että sekin hätääntyy, jos Dixie ei löydä nenäliinaa. Kerran treeneissä kaveri aivasti ja ihmetteli, miksi Eevi pyöri hermostuneen tuntuisena hänen ympärillään. Sanoin, että se turhautuu kun lähellä ei ole Dixietä tuomassa nenäliinaa.

Dixie osaa paljon muutakin; katsoa oikealle ja vasemmalle, kierähtää ympäri, maata selällään ketarat pystyssä hiljaa, kiertää hyppyesteen käskyllä "takaa", tuoda lenkkikengät, hakea väen syömään, viedä kännykän nimetylle henkilölle jne. Joskus suunnittelin, että osallistuisimme Vuoden välkky -kisaan, mutta se on jäänyt vain ajatuksen tasolle.