Oi joulupuu!

Meillä se on tukevasti kiinnitetty naruilla seinään. Tämä varotoimenpide tehtiin sen jälkeen kun joulukuusi oli kaatunut kaksi kertaa. Joulupuulla oli vaikeaa alusta lähtien. Kauhistuin kun näin millaisen muotopuolikuusen Jukka, Elias ja Pyry kantoivat sisään. Selityksenä oli, että se oli ainoa suomalainen kuusi eikä Jukka suostunut hankkimaan ulkolaista kuusta. Sitä oli hankala saada seisomaan suoraan, se on toispuolinen ja latva on katkaistu tökerösti. Runsailla koristeilla se saatiin tosin naamioitua, mutta jo aattoaamuna se kaatua rämähti, heitti päältään kaikki koristeet ja lirutti jalassa olevan veden lattialle. Aloitimme siis koristelun alkutekijöistä ja kiinnitimme kuusen tukevammin jalkaan. Joulupäivänä makailin sohvalla lukemassa, kun kuusi rämähti päälleni. Nyt oli Eevi ollut asialla, mennyt juomaan jalasta ja samalla työntänyt kuusen kumoon. Siis vielä kerran koristeltiin kuusi ja Elias löi 2 naulaa seinään ja sitoi kuusen tukevilla naruilla niihin.

Joulunvietto ei tosiaankaan sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan, mutta näin jälkeenpäin osaan jo nauraa kommelluksille. Joulupukki oli tilattu hyvissä ajoin, hän oli soittanut vielä edellispäivänä ja saanut evästyksiä vierailuun. Pukin piti tulla ennen ruokailua ja lauloimme joululauluja ja leikimme lasten kanssa h-hetkeä odotellessa. Aikaa kului, odotus alkoi käydä hermoille, lapset kurkkivat ikkunasta ja me aikuiset vilkuilimme toisiamme huolestuneina. Aloimme syödä, ehkäpä pukki tulisi häiritsemään jouluateriaa. Kun kaksi tuntia oli kulunut, ymmärsimme että pukki oli pettänyt ja sepitimme lapsille peitetarinan käynnistä pihalla. Pettynein oli varmaan Jukka, 3-vuotiaan Pyryn isä. Hän oli nuorena poikana itse kulkenut pukkina, eikä voinut käsittää että joku toimisi näin petturimaisesti.

Lahjoja lapsille oli runsaasti ja pukkisuru unohtui leikkien tiimellyksessä. Hyvä että olimme aamulla ottaneet valokuvia siististä olohuoneesta, sillä nyt se oli kuin suuri roskasäiliö. Käärepaperia ja asennusohjeita oli sikin sokin ja yksi niistä, taisi olla muumitalon kokoamisohjeet, lensi kynttilän päälle. Isot liekit roihahtivat sohvapöydältä ja olisivat nopeasti levinneet ympäröiviin papereihin, ellei Riitta olisi tukahduttanut tulta. Onneksi emme päässeet joulun tulipalotilastoihin, kynttilätulipalojen sesonki on juuri parhaimmillaan.

Joulunvietto ottaa myös koirien hermoille, mutta joulukärhämiä ei tänä vuonna syntynyt. Ne osasivat avata lahjansa samalla riemulla kuin lapset ja ahmivat herkut saman tien.


Valokuvamallina on tosi tylsää


Eikö tämä jo kelpaisi?

Eevin suu on haissut erityisen pahalta jo pitemmän aikaa. Jokin kuukausi sitten poistimme sen hampaankolosta tikun ja se sai pitkän antibioottikuurin. Haju väheni, mutta nyt se tuli uudestaan aivan sietämättömänä. Eilen Elias rauhoitti sen, jotta suuhun saisi kunnon katsauksen. Hajulle löytyikin selkeä syy. Poskihampaiden välissä oli edelleen vierasesine eli tikku, jonka toinen pää oli kaivautunut kitalakeen. Tikku irrotettiin ja nyt odotellaan että syvä onkalo kasvaisi kiinni. Antibioottikuuri on taas päällä ja putsaan Betadinella haavaa päivittäin. Aivan uskomatonta että Eevi on voinut syödä, vetää leluja ja pureskella puruluita tikku kitalakea kalvaen.

Hoivavietti

Jukalla oli viime viikolla erilaisia työtehtäviä Helsingissä ja koko perhe majoittui talomme alakertaan. Oli mukavaa elää mukana lapsiperheen arjessa, kun yleensä tavataan vaan lyhyesti vierailujen tai juhlien merkeissä. Yhteiselo koirien kanssa sujui myös luontevasti, kun koirat ymmärsivät että ihmiset asuvat täällä, eikä joka kerta tavatessa tarvinnut tuulettaa 200 %:sesti. Pyry ei enää valittanut, vaikka koirat nuolivat tai lähentelivät. Fina oli erityisen kiinnostunut Anna-vauvasta, ja jos vain silmä vältti, se nuolaisi sitä tai ainakin nuuhki mielenkiintoista vaippapakettia. Se änkesi aina viereen, jos istuin vauva sylissä vaikkapa sohvalla. Erään kerran tällaisessa asetelmassa Eevi pyöri jaloissani, olisi ilmeisesti halunnut myös sohvalle. Sehän ei käynytkään, sillä Fina paljasti etuhampaat ja murisi: ”Tämä on minun vauvani, sulla ei ole mitään asiaa tänne”.

Toisena päivänä se hätääntyi, kun äiti-Riitta oli lähdössä Pyryn ja Annan kanssa vierailulle ja pakkasi tavaroita autoon. Fina oli pois tolaltaan, karkasi ulos ja hyppäsi autoon. Kun yritin saada sitä kotiin, se livahti käsistäni pensasaidan taakse ja vahti sieltä autoa. Sillä näytti olevan kova huoli taas vauvasta, pelkäsi näköjään että se viedään pois.

Perjantaina oli ohjelmassa jo perinteeksi muodostunut Hurjaruutiin talvisirkus. Westermarckin perhe täytti melkein koko rivin ja taas kerran ihailin esitystä siinä mielessä, että se hauskutti yhtälailla pikkupoikaa kuin vaaria. Illalla keräännyimme meille syömään ja loppuillasta pojat esittivät omaa Talent-showta sirkuksen innoittamana. Oli kärrynpyörää, siltaa ja käsilläseisontaa.

Kun väki oli lähtenyt, nautimme ansaitusti hiljaisuudesta ja rauhasta. Oli mukavaa kun talo oli täynnä elämää, mutta myös ihanaa kun oli ihan hiljaista. Helasuot olivat kutsuneet kylään lauantai-illaksi ja kutsu koski myös koiria. Ne juoksivat suoraa päätä autosta sisään, nuuskivat ja tutkivat joka nurkan aivan selvästi muistellen viime kevään hoitovierailua. Mahtoivatko ne nyt ajatella, että olemme taas jättämässä niitä hoitoon. Kun alkutouhuttelut olivat ohi, ne asettautuivat omille paikoilleen, Fina sohvalle ja Eevi makuuhuoneen sängylle aivan kuin olisivat omassa kodissaan. Sirkka ja Markku kysyivät taas, milloin koirat tulevat hoitoon. Vastasin, että varmaan kevättalvella tarvitaan koirille hoitopaikkaa, kun lähdemme hiihtomatkalle. Ihanaa että on tällaisia koirienystäviä.

Vierivä kivi ei….

Eilinen sade ja myrskytuuli eivät estänyt meitä lähtemästä Olarin poluille juoksemaan. Tarkenimme oikein hyvin, jalat tosin kastuivat kun paikoin vesi oli vallannut juoksureitin. Koirille juoksulenkki on niin iso juttu, että unohtavat hienostelut ja tassujen kastumisen. Lenkin jälkeen rentoutin lihaksia saunan lauteilla ja tein saldoa viikon liikunnasta. Hämmästyin itsekin, miten toimelias olin ollut:

Tiistai: Bodypump ja treenit koirien kanssa. Treeneistä oli muutama koira poissa, joten aikaa riitti toistoihin. Taisin juosta yhteensä 8 rataa.
Keskiviikko: Steppi
Torstai: Agilitykilpailut Eevin ja Finan kanssa
Perjantai: Bodypump
Lauantai: Hölkkä

Tämän lisäksi tein joka päivä kaksi metsälenkkiä koirien kanssa.

Eilen olimme katsomassa elokuvaa 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Se on Cannesin voittaja ja saanut myös Nyt-lehdessä täydet pisteet kriitikoilta. Kyllä elokuva oli tähtensä ansainnut, mutta ei sen katsominen mikään viihdehetki ollut. Rankka kuvaus opiskelijatytöistä ja laittomasta abortista, ankeita olosuhteita ja tiukkaa kontrollia. Sellaista ilmeisesti vielä oli 1990-luvun Romaniassa, saa ihmettelemään miten maasta voi tulla Eu-kelpoinen.

Nyt aion pitää tauon koiraharrastuksesta ja keskittyä joulun valmisteluun. Vaihteeksi meille on tulossa perhejoulu, joulupöydän ympärille pitää mahduttaa 11 syöjää. Joulukuusikin hankitaan taas pitkästä aikaa, ja täytyyhän joulupukinkin tulla vaikka isommat lapset eivät enää pukkiin usko.