sunnuntaina, joulukuuta 21, 2014

Jouluja



Toistakymmentä vuotta sitten hurahdin diakuvaukseen, sillä ihastuin kuvien korkeaan laatuun ja värien hyvään toistoon. Arkistoin kuvat täsmällisesti, numeroin ne ja nimikon säilytyslaatikot kuten albumit. Tosin kuvien katseleminen vaati aina virittelyt, piti ottaa esiin projektori, näyttökangas ja teline.  Siksi kai kuvat hiljalleen unohtuivat alakerran yläkaappiin. Niiden uudelleen katsominen on ollut ikuinen ”sitku”-projekti, mutta nyt marraskuun pimeinä päivinä Elias otti ne alas kaapista ja ehdotti kuva-arkiston läpikäymistä. Se ei onnistunutkaan ihan ensi yrittämällä, sillä projektori ei enää ollut toimintakuntoinen. Tori. fi:stä löytyi kuitenkin nopeasti pienellä rahalla uusi kone ja pääsimme aloittamaan diakuvien katsastuksen. Rankalla kädellä heitimme pois kuvat, joilla ei ole mitään merkitystä tässä hetkessä, mutta erityistä kiinnostusta herättivät vuosien takaiset joulukuvat. Päätin, että voisin yllättää perheen jouluiltana ja näyttää valittuja paloja vuosien takaisista joulujuhlista. Kuvien lajittelusta innostuneena päätin tehdä myös koirista vuosien varrelta jouluisen kuvaesityksen, tosin nyt digikuvien pohjalta.

Koiramaista joulua toivottavat kantaäiti Cessin jälkeläisineen!
U.S.A:n tuonti Cessi vuonna 2002


Cessin tytär Dixie tervehtii joulupukkia
Vuonna 2004 lähetettiin tällainen joulukortti




Pyry ja koirat jouluaamuna. Vasemmalla Dixie, tyttärentytär Eevi sekä Cindy (ei sukua)


Eevi ja Fina jouluna 2007


Jouluna 2011 Gina halusi olla joulupaketti
Hedy jouluna 2012







Jouluna 2013 Fina osallistui piparikisaan

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2014

Hedy – supermölli



Olen kuljettanut Hedyä mukana Fina ja Ginan agilitytreeneissä, jotta se voisi tottua treeniympäristöön ja pystyisi hiljalleen vapautumaan fobiastaan. Perjantaiaamuisin, kun treenaan Kirsi Lappalaisen ja Anne Saviojan kanssa, se on saanut lopussa osallistua ns. rallatteluradalle. Siinä tehdään vain hyppyjä ja putkia, ei korjata mahdollisia virheitä sekä kutsutaan koiraa nimeltä. Olen myös käynyt omalla kentällä rallattelemassa Hedyn kanssa ja on ollut mukava nähdä, miten tekemisen ilo on kasvanut kerta kerralta. Kun KKK järjesti epäviralliset kisat, joissa oli myös supermölli-rata, päätin kokeilla pystynkö siirtämään Hedyn iloisen suorittamisen vieraaseen halliympäristöön. Kun asetin Hedyn lähtölinjalle, se juoksi omin päin kentälle ja hyppäsi lopulta toimitsijan syliin. Kannoin sen takaisin lähtöviivalle ja sitten saimmekin suoritettua koko 20 esteen radan yhteistoimin loppuun. Toisella kierroksella Hedy pysyi lähdössä ja ratasuoritus oli jo oikeaa agilityä, vain muutama kieltovirhe ja lopussa hylkäys putkeen pujahtamisen vuoksi. Nyt ruvetaan treenaamaan jo hieman tavoitteellisesti ja tähyillään seuraavia epävirallisia kisoja. Koiralla kahden vuoden ikä on selkeä rajapyykki. Kun pentuaika on lopullisesti takana, koiran itsetunto kasvaa ja yhteistyö ihmisen kanssa vahvistuu.

Viime blogikirjoituksen jälkeen Eevin elämässä on ollut haasteita. Kolmisen viikkoa sitten se oli oudon levoton, ei halunnut mennä maaten ja pyysi useasti ulos. Viikonloppuna Riston perheen tultua illalliselle ihmettelimme, kun nuoremmat koirat kulkivat Eevin perässä ja nuuhkivat sen hännänalusta. Lopulta Elias tutki Eevin hännänaluksen ja löysi peräaukon vierestä ison muhkuran, ilmeisen kasvaimen. Tarkempi tutkimus saisi jäädä seuraavaan aamuun. Näinkö pian tilanne muuttuikin, mietin yöllä, huomenna olisi jäähyväisten aika. Koska kasvaimen leikkaus olisi ollut vanhalle koiralle liian rasittava toimenpide, Eevin nukuttaminen olisi ollut armeliain vaihtoehto. Maanantaiaamun metsälenkin jälkeen Eevi sai kevyen rauhoituksen ja Elias tutki möykkyä tarkemmin. Se osoittautui anaalirauhasessa olevaksi mätäpaiseeksi, joka olikin jo puhjennut. Siinä oli selitys toisten koirien intensiivisele nuuhkimiselle. Leikkausta ei tarvittu, hoito oli yksinkertainen: anaalirauhasen tyhjennys, antibioottinesteen työntäminen rauhaseen sekä suullinen antibioottikuuri. Kun Eevi oli selvinnyt nukutuspöpperöstä, se liikkui jo paljon paremmin kuin ennen. Paise takapuolessa oli ollut ilmeisen kivulias ja takajalkojen liikuttaminen tuskaista. Voi, kun koira olisi osannut kertoa kivusta, olisimme hoitaneet vaivan ennen kuin se yltyi noin pahaksi. Olin ehtinyt tilata Eeville myös osteopaatin, kun arvelin heikkojen takajalkojen johtuvan lihasjumeista. Kyllähän niitäkin löytyi, mutta mätäpaiseen parantuminen ja osteopaatin käsittely yhdessä paransivat Eevin liikkumista silminnähtävästi. Kun suljimme hoitopaikan ulko-oven, Eevi intoutui ketterään hölkkään. Nyt se ravaa rapuissa turvallisesti, kun takajaloissa on taas voimaa.

Eevi sai uuden kaulapannan tervehtymisen kunniaksi.Tässä todiste reippailusta eilisellä suppisretkellä
Tammitien tietyömaa etenee etanavauhtia. Meidät on blokattu niin, että joudumme ajamaan tontille tietyömaan läpi. Vastapäisen ojan kaivuussa tuli vastaan kallio, ja nyt työt seisovat odottaen räjäytystä. Syvän kaivannon vuoksi peruuttaminen tontilta ulos vaatii tarkkuutta, ja ehdin jo kolhia etupuskuria portin tolppaan kun vahtasin niin tarkkaan peruutustilaa. Joku, ehkä minä, on myös kolhinut pihan valopylvästä. Viime viikon töppäilysaldo oli niin suuri, että mietin jo autoilun lopettamista kokonaan. Perjantaina sain 60 euron sakon, kun unohdin käydä maksamassa parkkilipun. Heti kauppaan päästyäni muistin sen, jätin ostokset kesken ja juoksin takaisin parkkihalliin. Maksoin paikoitusmaksun ja vein lipun autolle vain todetakseni että 60 euron sakkolappu oli jo isketty tuulilasiin.  

Tammitien työmaa jatkuu, jatkuu......

jatkuu....

Pihalle ajo on tästä mahdotonta

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2014

Seniori

Eevin 15-vuotisjuhlissa herkuteltiin

Nuorille tarjottiin rippeet
Usein, kun mietitään koiran ihmisikää, kerrotaan koiran ikä seitsemällä. Koiran ihmisikä riippuu kuitenkin mm rodusta ja koiran koosta. Osapuilleen viiden vuoden iässä haarukka alkaa laajentua niin että pienten ja suurten koirien vastaava ikä alkaa erota toisistaan. Kun Eevi täytti viime sunnuntaina 15 vuotta, se olisi tuon vertailun mukaan ihmisiässä 83 vuotta. Jos ajattelee yli 80-kymppistä vireää ja hyväkuntoista ihmistä, voi Eevin hyvin kuvitella olevan vastaavan ikäinen. Eevi on mieleltään virkeä, mutta tietty fysiikka asettaa jo rajoituksia sen elämään. Kuulo on melko olematon, mutta näkö on tarkka ja hajuaisti terävä. Se nukkuu paljon, mutta liikkuu kohtuullisen ketterästi niin ulkona kuin sisällä. Takajaloista on voima huvennut, ja liukkaalla alustalla sen jalat saattavat pettää. Tämän estämiseksi lattioille on levitetty mattoja ja portaisiin on liimattu liukuesteet. Eevin elämässä täytyy olla rutiineja, aamutoimet täytyy hoitaa ajallaan, ruokaa pitää tarjota säännöllisesti ja ulos on lähdettävä aamuisin turhia viivyttelemättä . Iltaisin sen tulee ”katsomaan” tv:tä eikä suostu menemään makuulle, ennen kuin isäntäväki alkaa laittautua yöpuulle. Tätä kirjoittaessani se tuli työhuoneen pedille pitämään minulle seuraa. Tai ehkä se haluaa kontrolloida, mitä kirjoitan. 

Kun lähistölle on avattu koirauimala, päätin alkaa uittamaan Eeviä säännöllisesti. Vesijumppa toivottavasti vahvistaa heikkoja lihaksia ja vetreyttää jänteitä. Eevi ui varmuuden vuoksi uimaliivit päällä, mutta se teki oma-aloitteisesti pitkiä kierroksia altaassa. Uinti aivan selvästi piristi sitä, se liikkui vetreästi ja seurasi touhuiluamme. Fina pääsi mukaan uimaan eikä sitä tarvinnut kahdesti kehottaa altaan reunalla. Se syöksyi innokkaana veteen hakemaan uimaleluja eikä se olisi malttanut ollenkaan lopettaa leikkejä.


 
Eevin vesijumppa



     


Yhteiset uimaleikit
Viikonloppu aloitettiin taas kerran agilityn merkeissä. Olin ilmoittanut Finan ja Ginan Lohjan kisoihin, missä tuomarina toimi Salme Mujunen. Fina sai juosta radat A ja B, Gina radat B ja C eli yhdellä radalla itselläni oli kaksi suoritusta. Gina ei ole päässyt pitkään aikaan treenaamaan ja se kyllä näkyi. Se oli niin malttamaton, että karkasi lähdöstä ensimmäisellä radalla ja monenlaisen sähellyksen jälkeen lopulta saimme kyllä tuloksen viidellä virhepisteellä ja yliajalla. Toinen rata päätyi hylkäykseen, kun myöhästynyt ohjaus aiheutti esteen väärinpäin hyppäämisen. Finan kanssa A-radalla tuli aivan loppumetreillä hylkäys, mutta kokonaisuus oli mallikas. Toisella radalla oltiin sitten täsmällisiä ja tuloksena oli puhdas rata. Fina on saanut nyt SM-kisoihin vaadittavat seitsemän 0-tulosta, joissa yksi tupla. Hieno kisakumppani minulla, fina Fina.  SM-kisat tosin ovat vasta juhannuksen alla, joten on hyvää aika miettiä osallistumista.

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2014

Maailman katolla


Mt.Everest perusleiri

Olen tehnyt henkilökohtaisen oman korkeusennätyksen. En suinkaan ole tehnyt sitä korkeushypyssä, vaan matkaamalla maailman korkeimman vuoren juurelle, Mt. Everestin perusleirille 5245 metrin korkeuteen. Matka alkoi Helsingistä Pekingiin, missä tutustuimme parin päivän ajan must-paikkoihin eli Kiinan muuriin ja kiellettyyn kaupunkiin. Pekingistä lensimme lähes 4000 metrin korkeudella Tiibetin pääkaupunkiin Lhasaan. Ensimmäiset oireet korkeasta ilmanalasta alkoivat heti saapumispäivänä, hengästytti, janotti ja päätä jomotti. Oireiden helpottamiseksi piti juoda runsaasti vettä, levätä ja syödä hiilihydraattipitoista ruokaa. Vuoristosairautta ei onneksi tullut ja jaksoimme hyvin osallistua matkaohjelmaan kuuluviin luostarivierailuihin. Kaikkein vaikuttavin käyntikohde Lhasassa oli Dalai Lamojen koti – Potalan palatsi. Sinne joutui kipuamaan satoja portaita, mutta kun muisti askeltaa rauhallisesti, vetää välillä syvään henkeä, jaksoi kuunnella innokkaan oppaan selostuksia eri Buddhista. Saimme jonkinlaisen käsityksen buddhalaisuudesta, opimme jopa erottamaan käsien asennon perusteella esimerkiksi mikä patsas esittää pitkäikäisyyden Buddhaa ja mikä suojelus-Buddhaa. Oma nähtävyytensä oli tiibetiläisten palvomisrituaalien seuraaminen. Ihmiset mutisivat mantrojaan, kaatoivat termoksistaan sulaa jakin voita alttarin kynttelikköön sekä tuikkasivat seteleitä sinne sun tänne. Erikokoisia seteleitä oli kulhoissa, lattioilla, seinien raoissa ja vaikka missä. Lahjoituksilla tiibetiläiset haluavat kertoa, miten tärkeä uskonto heille on ja miten he haluavat osallistua temppelien kunnostukseen.  

Paikallinen oppaamme oli kovin innokas esittelemään meille luostarien maailmaa ja buddhalaisuutta. Lhasassa kuuntelimme innokkaina Drepung-, Potala- ja Jonghang- luostareiden vaiheita ja tuijotimme Buddha-patsaita. Lähes jokaiselle päivälle oli varattu vähintään yksi luostarikäynti, mutta lopulta kaiken tiedon omaksuminen meni yli ymmärryskyvyn. Vaihtoehtoisesti olisi ollut kiinnostavaa tutustua myös tiibetiläiseen elämänmenoon, ihmisiin ja tapoihin. Matkatessamme Tiibetin ylängöllä ohitimme isoja ja pieniä kyliä, laajoja viljelyksiä, mutta vain kaukaa näimme ihmisiä työskentelemässä pelloilla. Matka jatkui yhä ylemmäksi vuoristoon ja maisemat sen kuin komistuivat. Kohokohta oli tietenkin käynti Mt. Everestin perusleirissä. Sää oli pilvipoutainen ja vuoren huippu näyttäytyi ajoittain koko komeudessaan. Tuntui epätodelliselta kivuta viimeiset metrit perusleiriin ja kuvitella, miten vuorikiipeilijät valmistautuvat sieltä käsin huiputtamaan maailman korkeimman vuoren. Oppaamme, reilut 30-kymppinen Anne-Mari oli valloittanut Mt.Everestille neljä vuotta aikaisemmin ja kuuntelimme innokkaina hänen kertomuksiaan kiipeämisestään.

Himalajan ylitettyämme aloimme laskeutua Nepalin puolelle. Siellä odotti toisenlainen seikkailu, nimittäin maanvyöryn rikkoma tie ja maastoesteet. Pahimmalla kohdalla jouduimme jättämään auton ja kävelemään n. viisi kilometriä vyöryneiden maamassojen yli. Siinä kun me tasapainoilimme kivien ja soraharjanteiden yli, kantajat kantoivat yli 20 kiloa painavia laukkujamme melkein juoksujalkaa.

Kaikkien hienojen kokemusten ja hotelleissa nukuttujen öiden jälkeen koti tuntui taas maailman parhaalta paikalta. Vaikka sängyssä on taas ahdasta kolmen staffin vallatessa parhaat paikat, uni maistuu makealta. Lumihuippuisen Himalajan jälkeen syksyn ruskamaisema on kaunis ja rauhoittava. Samoin riisi- ja nuudelipitoisten aterioiden jälkeen kunnon suomalainen kotiruoka on gourmeeta. 

Potala - Dalai Lamojen palatsi Lhasassa

Jognhang-temppelin palvomismenoja
Yamrok Tso -pyhä järvi lähes 5000 m korkeudella


Pang La sola 5120 m

Tiibetinmastiffi

Everestin perusleirissä koira makoilee jakin lantakasassa

Drepung-luostarin koirat