Vieraanvaraisuutta

Pitkään suunniteltu koirien ulkoilutuslenkki siskon tyttären Jonnan kanssa toteutui vihdoin menneellä viikolla. Jonnalla on viisivuotias puliuros Azslar, ujo ja epävarma ja siksi helposti vastaantuleville koirille rähisevä. Hän halusi testata, miten Azslar osaisi käyttäytyä meidän Finan ja Hedyn kanssa. Aamuhämärissä suuntasimme Hannusmetsän poluille ja päästimme koirat vapaaksi heti kun olimme päässeet sopivalle etäisyydelle tiestä. Olimme valmiina kuitenkin puuttumaan koirien käytökseen, jos yhtään merkkiä uhittelusta ilmenisi. Järjestyspoliiseja ei tarvittu lainkaan. Aluksi Azslar pysytteli Jonnan jalkojen vieressä, mutta lenkin edetessä se rohkaistui jo seuraamaan Hedyä. Se oli heti valmis yhteistyöhön ja ehdotti leikkimistä, mutta Azslar ei vielä uskaltautunut mukaan. Fina kulki omia teitään, se kun oli kolmas pyörä porukassa. Kun puolentoista tunnin lenkki oli lopullaan, koirat juoksentelivat yhdessä aivan kuin ne olisivat aina tehneet niin. Kotiin tultuamme tarjosin keittiössä Jonnalle glögiä ja pipareita. Hedy ja Fina halusi myös olla vieraanvaraisia ja tarjosivat Azslarille aamuaterian rippeet. Sievästi kaikki kolme koiraa söivät rinnakkain ruokakupeista. Lenkki oli hyvä osoitus siitä, miten laumassa kulkeminen opettaa koiria sosiaalisiksi. Vaikka remmissä rähistäisiin ja uhiteltaisiin, vapaasti laumassa koirat voivat itse säädellä reviiriään. Uskon että seuraavalla lenkillä Azlar, Fina ja Hedy ovat jo heti alkutapaamisesta rentoja kavereita.

Kaverikoirat Azslar ja Fina

Hedyllä on naksahtanut leikkivaihde päälle ja se houkuttelee herkeämättä Finaa leikkimään. Useimmiten Fina vastaa kutsuun, mutta aivan joka hetki se ei jaksa innostua. Hauskinta näyttää olevan leikki aamuisin meidän sängyssä kun petivaatteet ovat vielä auki. Silloin Hedy sukeltelee peitivaatteiden alle ja Fina näykkii sitä peiton päältä. Minusta leikki ei ole lainkaan hauska, varsinkaan jos leikitään jo pedatun sänkypeiton päällä. Pian pedatusta sängystä ei ole tietoakaan vaan sänkyvaatteet ovat hujan hajan, osa lattialla. En myöskään pidä siitä, että Fina tuo ulkoa kuraisen kiven sänkyymme ja pyörittelee sitä petivaatteiden seassa.

Eevi komeilee uusimman staffilehden sivuilla otsikon ”Rautarouvia ja teräsmiehiä” alla. Kun kesäloman aikoihin staffiyhdistyksestä pyydettiin tietoja vanhoista staffeista, lähetin kuvan siitä kesäisellä Kemijärven niityllä. Eevi on kuvassa oikein edukseen, pirteän ja reippaan näköinen kuten tänäkin päivänä. Ikä kuitenkin painaa ja suurimman osan päivästä se nukkuu. Se kuitenkin pitää päivittäisestä aikataulusta lukua; aamukahvin jälkeen se komentelee porukat lenkille, iltaisin se lonksuttelee portaat alakertaan seuraamaan kanssamme iltauutisia.

Maanantaina pakkaamme autoon koirat, jouluruokia ja lahjasäkit ja suuntaamme joulun viettoon Jukan luo Turkuun. Voitto-parson ei taida aavistaa, miten villi joulujuhla on tulossa. Neljä staffinarttua kylässä sekoittaa kyllä minkä tahansa nuoren koirapojan pään. Otamme mukaan myös koira-aidan ja yritämme saada koirat pysymään ainakin osan ajasta aidattuna alakertaan. Elias pohti myös, pitäisikö pakata mukaan myös haavan ompeluvälineet siltä varalta, että leikit menisivät överiksi.

 

Toivotamme Eevin, Finan ja Hedyn kanssa lukijoille rauhaisaa joulua ja oikein hyvää vuotta 2014!

Entisten vuosien tapaan olemme harjoitelleet joulutanssin, mukaan on nyt päässyt myös "serkku" Voitto.

http://www.jibjab.com/view/Gzwqg1WmPd0NYmgZUW0S?utm_source=JibJab+Mail&utm_medium=email&utm_term=email&utm_campaign=recipient_notification

Itsenäisiä ajatuksia

Suomen 97. itsenäisyyspäivää vietettiin Espoon Tammitiellä rauhallisesti ja vähäeleisesti. Päivän juhlistaminen rajoittui kynttilöiden sytyttämiseen ikkunalaudoilla ja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton seuraamiseen televisiosta. Juhlakonsertti sykähdytti ja ilahdutti, mielestäni siinä tuotiin esille itsenäisyytemme elementit ilman liiallista pönöttämistä tai paatosta. Poika soitti eilen Las Palmasista ja kertoi osallistuneensa paikallisen Suomi-seuran itsenäisyyspäivän juhlaan. Hän ihmetteli juhlan kovin vakavaa, jopa synkkämielistä sävyä. Ehkä suuri osa sinne muuttaneista suomalaisista vielä vaalii rankkoja sotamuisteloita, mikä vakavoittaa itsenäisyyspäivän juhlintaa. Iloitahan meidän suomalaisten pitäisi, sillä olemme saaneet elää jo lähes 100 vuotta itsenäisessä maassa. Vaikka marinoita aina riittää, meillä on kuitenkin asiat hyvällä mallilla. Jos sairauskohtaus yllättää missä maan kolkassa tahansa, aina pääsee hoitoon. Peruskoulutus on ilmaista ja edelleen laadukasta, vaikka Pisa-tulokset ovatkin pudonneet. Ruokaa on tarjolla kaikille, ainakin kouluruokailun muodossa ja viimeistään hyväntekeväisyysjärjestöjen toimesta.

Kun Nepalin matka on vielä tuoreesti muistoissa, en voi olla vertailematta sikäläisiä olosuhteita omiimme. Nepal on maailman köyhimpiä maita, ja meille itsestään selvät palvelut ovat siellä vain harvojen ulottuvilla. Silti ihmiset, ainakin turistin silmissä, näyttävät tyytyväisiltä. Toisten auttaminen on itsestäänselvyys, jos vain itseltä irtoaa jotain ylimääräistä. Tie parempaan elämään alkaa koulutuksesta, mutta esimerkiksi vuoristokylien tiettömien taipaleiden takaa ei ole edes mahdollista lähettää lasta kouluun Toisaalta myös kouluvarusteet voivat muodostaa ylipääsemättömän esteen, ei ole varaa hankkia koulupukua eikä oppimateriaalia. Nepali saa ulkomaan apua useilta tahoilta, myös Suomesta, mutta kuten niin usein julkisen avun kohdalla käy, se ei aina välttämättä kohdennu juuri eniten sitä tarvitseville.

Viimevuotisen Annapurna-vaelluksen aikana oppaamme Kabin kertoi, että kantaja Rudralla ei ole varaa lähettää kolmea lastaan kouluun. Kabin kysyi, voisimmeko tukea rahallisesti Rudran lasten koulunkäyntiä.. Lupauduimme maksamaan aluksi vuoden ajan koulukustannukset (n. 300 euroa). Lapset, kaksi tyttöä, 10-vuotias Asmita ja 8-vuotias Susmita sekä 5-vuotias Asus-poika lähetettiin siten avustuksellamme opiskelemaan Piece-Land Academy -kouluun. Asmita ja Susmita aloittivat samanaikaisesti ensimmäisen luokan, koska Asmita ei ollut aikaisemmin voinut käydä koulua. Tämän syksyisellä matkalla kuulimme, että lasten koulu on sujunut hyvin, ja lupauduimme jatkamaan tukea toistaiseksi. Matkatoimiston omistaja Babu Ram Gurung hoitaa varojen hallitsemisen ja huolehtii siitä, että rahat tosiaan käytetään lasten koulunkäyntiin. 

Rudra laskee kouluavustuksen summaa (100 Nepalin rupiaa on 0,70 senttiä, siksi paksu setelipino)

Kirjoituslehtiöitä ja kyniä koululaisille

Viime kevään lukukauden päätöskuva. Asmita 10, Asus 5, Susmita 8

Kathmandun kodittomille koirillekin anotaan avustuksia

 Kotiin palattuani pohdin useasti, miten maittemme eriarvoisuus korostuu aivan jokapäiväisissä ja itsestään selvissä asioissa. Huolettomasti noukin marketin hyllyiltä herkkuja tai kenneltarvikkeita, maksan kuntosalista tai ajelen autolla lähikirjastoon. Summalla, jonka käytän parin kuukauden ajan koiraharrastukseen, Rudran perhe kouluttaisi kolme lastansa vuoden ajan. Tai ehkä he voisivat maksaa vuokran hieman isommasta asunnosta kuin yhdestä huoneesta, jossa viisihenkinen perhe nyt asuu. Toisaalta vertailu on hankalaa, koska koko yhteiskuntarakenne näissä maissa on niin erilainen. Meillä on kattava sosiaaliturva, ilmainen koulutus, palkat ja eläkkeet elintasoon nähden riittävät ja asunnot hyvin rakennettuja. Hyvin toimeentuleville suomalaisille on ehdolla jatkuvasti ulkomaisia auttamiskohteita, ja hyvä että tietoisuutta auttamistarpeesta pidetään yllä. Me olemme päättäneet auttaa kummilapsiamme Nepalissa, Kathmandussa.