Nepal encore

  

Mt.Everest

 Kun tohkeissani kerroin ystävälleni  Nepalin vaellusmatkastamme, innostuneisuus ei oikein saanut vastakaikua. ” Eikö teidän iässänne pitäisi matkustaa johonkin luksuskohteeseen, missä saa lepäillä aurinkotuolissa, nauttia palveluista ja all inclusive –ylläpidosta”, hän tokaisi. Nepalin matkamme tosiaan oli kaikkea muuta kuin luksusta tuossa mielessä. Kipuaminen kivisiä polkuja lähes 4000 metrin korkeudella sijaitseviin kyliin oli tehtävä omin jaloin, ruoka oli vaatimatonta (tosin riittoisaa), lämmin suihku tarjolla vain joinakin päivinä ja öisin pysyi juuri ja juuri lämpimänä makuupussin sisällä. Palvelu kyllä oli täydellistä, oppaamme tuntui lukevan jopa ajatuksetkin. Ystävien kysymyksiin, miksi haluamme yhä uudelleen mennä Nepaliin vaeltamaan, on vaikea antaa tyhjentävää vastausta. Meitä viehättää nepalilaisten ystävällisyys, Himalajan huimat lumipeitteiset vuoret, terassiviljelmien vihreys ja kuvaukselliset kylät. Elämykset syntyivät  askelista jyrkillä kivisillä poluilla, vatsanpohjaa kouraisevien riippusiltojen ylityksistä ja majapaikkojen askeettisuudesta. Pääkaupunki Kathmandu taas kutsuu vaeltamaan Thamelin kapeilla kaduille, tekemään edullisia ostoksia ja viihtymään rennoissa ravintoloissa. Olemme ystävystyneet oppaan perheen kanssa ja olleet kutsuttuina heidän kotiinsa illalliselle joka kerta Kathmanduun saavuttuamme. Kantajamme on myös tuttu vuosien takaa ja jo kolmatta vuotta avustamme hänen kolmen lapsensa koulunkäyntiä.

Nepal on pieni köyhä maa Himalajan vuorijonon ja Intian tasankojen puristuksessa. Sen pinta-ala on vain puolet Suomesta, mutta väkiluku kuusinkertainen. Kuluneella vuosikymmenellä maan talous oli kohentunut merkittävästi, mutta viime kevään maanjäristykset ja maanvyöryt ovat pysäyttäneet lupaavan kehityksen. Yli 9000 ihmistä menetti henkensä järistyksissä ja useita syrjäisiä kyliä tuhoutui. Jälleenrakentaminen ei ole edennyt luvatusti ja poliittiset selkkaukset Intian kanssa ovat saattaneet maan ahdinkoon. Polttoaineen saanti on rajoitettua, sähköt katkeilevat  ja jopa lääkkeiden toimitus sairaaloihin on estynyt. Asiantuntijat sanovat että vastoinkäymisten vuoksi Nepali on taantunut lähes 20 vuotta nimenomaan köyhyyden poistamisessa. Turismi, joka on ollut maan kasvava elinkeino, on vähentynyt puoleen parhaista vuosista. Vaellusreitillä Everestin alueella oli hiljaista, mistä seurauksena majatalot ja ravintolat olivat tyhjillään. Useimpina öinä nukkumarauha oli taattu, sillä olimme majatalon ainoat asiakkaat. Vain kylän koirien haukku tai aamuvirkun kukon kieku saattoi herätellä. Turistikato on heikentänyt myös vuoristo-oppaiden, kantajien ja avustajien työtilannetta. Aineellisen ja rahallisen avun lisäksi matkustaminen Nepaliin juuri nyt olisi välillistä auttamista. Matkailija saa nauttia kauniista ja ystävällisestä  maasta ja paikallisten palvelujen tuottajat  saavat paljon kaivattuja tuloja, win-win –tilanne.



Tribhuvan-lentokentällä opas Megha vastassa

Seuraavana päivänä lento Luklaan (2860 m), "maailman vaarallisimmalle" kentälle

 

Namche Bazariin 3700 m oli rankka nousu

Lounas Everest View -hotellin terassilla

Matkan varrella ylitettiin kymmeniä riippusiltoja


 



Khumjungissa paikallinen eläinlääkäri antoi koiralle Ivermektiini-hoidon

Herttaiset keksinkerjääjät

 

 

 

 

 

 

Marraskuun mietteitä

Hieman erilainen aamulenkki Meilahden kallioilla

En ollut uskoa silmiäni kun tarkistin edellisen blogikirjoituksen päivämäärän. Yli kuukausi on edellisestä postauksesta kulunut, vaikka mielestäni kirjoitin tekstin aivan äskettäin. No, kuukauden aikana ei ole tapahtunut kovinkaan mainittavia asioita. Ihanan kaunis syksy on innostanut ulkoilemaan ja treenailemaan Hedyn kanssa ulkona. Viime päivityksessä olin tohkeissani kertoessani Hedyn edistyksestä ja menestymisestä kisoissa. Sen jälkeen olemme osallistuneet muutamiin kisoihin, mutta tuloksia ei ole syntynyt. Hedy liikkuu hyvin, mutta on myös kovin herkkä häiriöille. Tänään kisasimme Ojangossa, ja kaikki meni hyvin siihen asti, kun piti mennä pussin läpi. Hedy kieltäytyi ensin, mutta meni sitten toisella yrityksellä läpi. Ratasuorituksen punainen lanka kuitenkin katkesi ja se kävi pari kertaa tsekkaamassa ratahenkilön, mutta palasi sitten suorittamaan radan loppuun kanssani. Muuten Hedy ei ollut ainoa, joka epäili pussin läpi menoa. Tuo este oli radan knoppi.

Olemme osallistuneet myös Leena Inkilän kontaktikurssille, ja käteen jäi hieman uusia oppeja. Leena oli vahvasti sitä mieltä, että Hedyn pitää itse tarjota suoritusta, eikä sitä saa pakottaa. Harjoittelemme tuota tarjoamista pienen maton kanssa eli se saa aina palkinnon kun tassut käyvät matolla. Hedy tajusi jujun hetkessä ja nyt aina kun laitan maton lattialle, se juoksee sen päälle ja odottaa palkintoa. Idea on että tätä mattoa siirretään sitten ongelmakohteen, esim. keinun lähelle ja rohkaistaan sitä tulemaan yhä lähemmäs estettä. Lopulta matto laitetaan esteen päälle ja koiran pitäisi haluta mennä esteelle maton kautta. Puomi ja A-este ovat jo melko varmoja ja Hedy jopa itse tarjoaa niille menoa palkinnon toivossa. Keinun kanssa saadaan kyllä tehdä työtä vielä kauan. Tuleekohan tästä koskaan valmista? Vielä ei kuitenkaan luovuteta, sillä niin paljon hyvää on jo saavutettu.

Fina ja Hedy osallistuvat joka kerta isännän haavanhoito-operaatioon.

Perjantaina olemme lähdössä Intiaan ja Nepaliin ja koirien hoitajaksi tulee taas luottohoitaja eli Roy. Saattaa olla että tyttöystäväkin majailee täällä ajoittain, mutta sehän on vain hoitajan viihtymisen kannalta mukavaa. Matkalle lähtö oli vielä viime viikolla vaakalaudalla, sillä Eliakselle suoritettu ”pikkuoperaatio” eli ihomuutoksen poisto reidestä aiheutti ikäviä jälkiseuraamuksia. Operaation jälkeen nousi kuume ja haava alkoi punottaa. Käynti päivystyksessä ja bakteeriviljely haavaeritteestä osoitti, että operaation yhteydessä haavaan oli joutunut kuoliota aiheuttava bakteeri. Lääkärin mielestä tuossa tilanteessa ei olisi suositeltavaa lähteä matkalle. Bakteeriin purevat antibiootti ja haava-alueen päivittäinen hoito huuhtelun ja dreenin vaihdon kanssa alkoi kuitenkin hiljalleen rauhoittaa tulehdusta sekä haavan umpeutumista, ja pari päivää sitten päädyimme uskaltautua matkalle. Eipä olisi uskottu, että pienen operaation vuoksi jouduttaisiin läpikäymään tällainen ruljanssi. Saattaapa olla potilasvahinkoilmoituksen paikka. 

HEDYN KISAKENTILLÄ

Hedy oli paras ATD:n agilitykisoissa 4.10.2015

En tosiaankaan olisi vuosi sitten voinut kuvitella, että joskus seisoisin Hedyn kanssa agilitykisan ykköspalkintopallilla. Sunnuntaina uskomaton ihme kuitenkin tapahtui, ja Hedy sai voittoruusukkeen, lelun ja nameja.  Kun harjoituksissa agilitykuviot olivat alkaneet sujua ja Hedy käyttäytyi iloisesti ja innokkaasti, päätin kokeilla sen taitoja virallisella agilityareenalla. Tuntui oikein juhlalliselta täyttää kisakirja ja passi sekä lisätä Hedyn tiedot Suomen agilityliiton kisarekisteriin. Kun sopivasti naapuriseura KKK järjesti kisat pari viikkoa sitten, ilmoitin Hedyn hyppyradalle. Lähdössä se odotti hienosti ja hyppäsi kutsusta ensimmäisen aitaesteen yli. Sitten se päätti tarkistaa kisatoimihenkilöiden pätevyyden ja juoksi nuuhkaisemaan ratahenkilöä, tuomaria ja ajanottajaa. Kutsuin Hedyn takaisin lähtöön ja sitten suoritimme kisaesteet oikeassa järjestyksessä. Tietenkin suoritus hylättiin tuon ylimääräisen juoksentelun takia, mutta muuten meno oli oikein mallikasta. Sunnuntaina oli vuorossa toinen startti samassa paikassa ja nyt Hedy jo uskoi, että radalle voi mennä ilman ennakkotarkastusta. Hienosti yhteistyömme sujui ja vain keppien sisäänmenossa Hedy teki ylimääräisen kierroksen ja sai siitä viisi virhepistettä. Kun kaikki muut luokan kisaajat joko hylättiin tai tekivät vielä enemmän virheitä, meidät julistettiin voittajiksi. 

Vahvaa uskoa Hedyn kykyihin on tarvittu, eikä moni olisi varmaan jaksanut sinnitellä sen kanssa yhtä kauan kuin minä. Kaikki ongelmat juontuvat siitä, kun pentutreeneissä heittämäni pallo osui aitaesteeseen joka rämähti maahan ihan Hedyn korvien vieressä. Silloin koiran päässä naksahti jotain, ja se kehitti fobian joka kohdistui kaikenlaisiin koiraharrastustiloihin. Hedyn varttuessa näin kuitenkin, että se ei muuten ollut arka eikä ahdistunut, ei pelännyt ääniä, ihmisiä eikä koiria, ja siksi uskalsin jatkaa treenaamista. Tein varmaan monta asiaa väärin ja ehkä jopa vahvistin sen fobiaa omalla käytökselläni. Kun kuitenkin treenaamisen kuluessa iloinen suorittaminen vahvistui kerta kerralta, jaksoin jatkaa. Viime keväänä käytiin konsultoimassa Pertti Vilanderia ja hän totesi Hedyn olevan tervepäinen koira. Minua hän sen sijaan moitti syypääksi fobian aiheutumiseen, en ole Hedyn mielestä luotettava johtaja. Fobian syynähän saattaa olla se, että se agilitykentälle tultuamme pelkää minun alkavan taas heitellä holtittomasti tavaroita, kuten koko tapahtumasarjan alkaessa. Nyt siis jatkamme iloisin mielin ja kunhan opitaan kontaktiesteiden oikeaoppinen suoritus, uskaltaudutaan myös agilityradoille.

Fina-eläkeläinen ei oikein ymmärrä, että se jätetään nykyisin kotiin agilityharrastusten aikana. Kun otan esille treenivarusteet, se tulee kärkkymään eteiseen ja yrittää livahtaa ulos ja autoon ennen Hedyä. Finan vasen takajalka oireilee oudosti, makuulta noustessaan se leputtaa sitä kahden askeleen ajan, mutta sitten kulku on aivan normaalia. Elias ei ole löytänyt jalasta selkeää syytä ja ainakin ristisiteen repeäminen on poissuljettu. Nyt Fina saa juosta metsässä mielensä mukaan ja välillä se pääsee harjoitusten päätteeksi kentälle suorittamaan muutamia esteitä.

Lähes kaksi vuotta on Tammitien parannusprojekti ollut käynnissä ja nyt ollaan loppusuoralla

Nyt on helppo pyöräillä tai taluttaa koiria jalkakäytävällä

PÄIVITYKSIÄ

Hupsista, miten aika on kulunut nopeasti. Mielestäni blogin päivityksestä ei ole kulunut kovin kauaa, mutta yllätyksekseni olen kirjoittanut edellisen elokuun alussa mökillä Kemijärvellä. Kun kelit siellä eivät näyttäneet lämpenemisen merkkiä, päätimme laittaa mökin talviteloille elokuun ensimmäisellä viikolla ja palata kaupunkielämään Espooseen. Aivan kuin luonto olisi halunnut hyvittää harmaan ja kolean lomakauden, viimeinen ilta Räisälässä oli epätodellisen kaunis, ja piti taas räpsiä kuvia auringonlaskun ihmeellisestä väripaletista. Näitä maisemakuvia on varmaan galleriassani tuhansia, mutta joka kesä ihailen mökkimaisemaa yhtä paljon. Espoossa meitä odotti viidakkomainen piha, sillä kosteassa kesässä kasvit ja pensaat olivat kasvaneet hurjiin mittoihin. Taisi kyllä olla ensimmäinen kesä vuosiin, kun nurmikko oli syvän vihreä ja kukoistava.

Jäähyväiset mökkimaisemalle

Kuin korvauksena heinäkuun koleista säistä, korkeapaine asettui sitten Suomen ylle. Piilopirtillä shortsit ja topit oli pakattu laukkuihin koskemattomina, mutta nyt ne saivat vihdoin käyttöä. Kaikenlaiset kesäaktiviteetit innostivat taas,  grillattiin ulkona ja nautittiin päiväkahvit pihakeinussa. Otettiin pyörät esiin ja innostuttiin ehkä liiaksikin, kun päätettiin eräänä päivänä pyöräillä Kauppatorille. Melko hyvin jaksoimme menomatkan, vaikka eksyimme reitiltä keskikaupungin ruuhkaan. Hämmästyttävän hyvin pyörätiet kuitenkin kulkevat aivan ydinkeskustassa ja pääsimme kuin pääsimmekin kauppatorille. Kesäinen keli oli houkutellut valtavasti ihmisiä liikkeelle, ehkä myös luksusristeilijän matkailijoita niin, että jouduimme pujottelemaan pyörinemme ihmisruuhkassa. Kotimatkalla polkeminen kyllä alkoi tuntua pohkeissa ja pysähtelimme rantakahviloissa hengähtämään ja jäätelöä nauttimaan.

Kauppatorilla

Vesillä kaupungissa

 





Elokuun ehdottomiin perinteisiin kuuluu perheen kokoontuminen rapukesteille. Tänä vuonna saimme mukaan myös pojanpojat Kanarialta ja pitkän pöydän ääreen katettiin 15 lautasta. Kun sisällä alkoi olla tukahduttavan lämmin, joukko siirtyi pihalle, missä lyhtyjen valossa tanssit jatkuivat pitkään iltaan. Jaloissa pyörivät omien koirien lisäksi koiravieraat Voitto ja Gina. Onneksi Voitto on leikattu, sillä Hedyn kiima oli kuumimmillaan rapukestien aikaan.

Rapujuhlat olivat myös lasten juhlat

Ginalle oli tarjolla vain yksi rapu

Hedyn suunniteltu astutus siirtyy kuitenkin seuraavan juoksuun. Pennutus on sen verran pitkäkestoinen projekti, että syksyn ohjelmaan se ei olisi nyt mahtunut. Katsotaan nyt, mille ajalle kevään juoksu ajoittuu ja toivotaan että silloin aikataulu olisi suotuisampi.

Kesätauon jälkeen ohjelmaan ovat palanneet myös agilityharjoitukset. Treenaan seuran ryhmissä tiistaisin Ginan kanssa ja keskiviikkoisin Hedyn kanssa. Perjantaiaamuisin käyn vielä parin naistuttavan kanssa harjoittelemassa agilitykuvioita ja ehdimme silloin paremmin hioa pulmakohtia. Niitä kyllä riittää, sillä Ginan kanssa kisoissa on tullut enimmäkseen hylkäyksiä. Se tulkitsee liikkeitäni salamannopeasti ja sujahtaa lähimmälle linjalla olevalle esteelle. Useimmiten se kyllä valitsee mielestään sopivimman putken pään, jos vain hetkeksikään herpaannun ohjauksessa. Kontaktien hallinta on aivan hukassa, Gina loikkaa komeasti alas niin puomilta kuin A-esteeltä. Hyppyradoilla menee hieman paremmin ja lauantaina sentään tehtiin puhdas hyppyrata Lohjan kisoissa ja saatiin taas merkintä kisakirjaan. Nyt on mietinnän paikka, miten palautan Ginalle kontaktien oikean suorituksen ja saan sen paremmin kuulolle. Hedy sen sijaan on edistynyt kovasti ja suunnitelmissa on ilmoittaa se ensimmäiseen viralliseen kisaan parin viikon päästä. Kisakirja on jo hankittu, joten suunnitelma on lähtökuopissa.

Vilskettä mökillä

Hedy ajaa porot pois pihalta

Joululahjaksi annoimme Wernerille, Roylle ja Henrikille matkan Piilopirtille ja  tämä joululahjaoptio käytettiin  kuluneella viikolla. Oli mukavaa olla osallisena joululahjan toteutumisessa, vaikka jouduin kyllä seisomaan hellan ääressä kauhan varressa melko tovin. Kolmen teini-ikäisen pojan ruokahalu on pohjaton. Poikien saapuessa tänne vierailulla olivat Jukka Pyryn, Annan ja Voitto-parsonin kanssa. Ruokapöydän ääreen piti jo kantaa lisätuoleja, jotta kaikki yhdeksän mahtuivat aterioimaan. Reipasta henkeä ja iloista mieltä riitti, vaikka sää antoi runsaasti toivomisen varaa. Sadetta tihutteli ja lämpömittari kipusi tuskin 15 asteeseen, joten ohjelma rajoittui paljolti sisällä istumiseen ja pelien pelaamiseen. Kaapista kaivettiin esiin Blokus, shakki ja Carsonne. Pelattiin myös seiskaa pelikorteilla ja sään salliessa mölkkyä ulkona. Voitto-parson sai meihin liikettä kun juoksimme sen perässä porojahdissa. Heti ensimmäisenä päivänä se ryntäsi poron hajun perään ja palasi kotiin toinen tassu vertavuotavana. Eliaksella oli kuitenkin ompeluvälineet mukana ja niin Voitto sai tassunsa korjattua 3 tikillä. Lähtöpäivänä Voitto teki hieman pitemmän jahtikierroksen ja piti meitä runsaan tunnin jännityksessä. Juuri kun olin kirjoittamassa nettiin katoamisilmoitusta, huomasin että se seisoo kuistilla pyytäen päästä sisään. Jukka oli kyllä hankkinut Voitolle gps-paikantimen, mutta se osoittautui vialliseksi eikä latautunut.

Huonosta säästä huolimatta olemme retkeilleet paljon. Jo viime kesänä havittelimme Riisitunturin vaellusta, mutta luovuimme siitä, koska Eevin hoidon järjestäminen osoittautui hankalaksi. Nyt toteutimme yhden yön ja kahden päivän pituisen minivaelluksen kolmen sukupolven ja kolmen koiran tiiminä. Kuin ihmeen kaupalla lähtöpäivänä pilvet hälvenivät ja saimme nauttia maisemista kirkkaassa säässä. Kun illan suussa pystytimme leirin Soilun laavulle, olimme jo melko väsyneitä, sillä patikointia oli kertynyt lähes 15 km. Poronkäristys ja muusi maistuivat, vaikka suola oli unohtunut pakata mukaan. Koiria ei tarvinnut kahdesti pyytää telttaan, ne käpertyivät makuualustoille heti kun kamppeet oli saatu sisään.

 Jukan perheen lähdettyä retkeilimme Wernerin, Royn ja Henrikin kanssa. Yksi päivä vierähti Kiutakönkäällä koskimaisemia ihaillen ja toinen Sallan Kalliojärvelle patikoiden. Pojat ainakin vaikuttivat innostuneilta tai sitten he olivat kovin vieraskoreita. Lomaviikon lopuksi Risto saapui Ginan kanssa ja ehdimme vielä kiivetä Suomulle ja patikoida alas kiertotietä. Kolme staffia otti patikoinnin kertoimilla, niiden matkamittari olisi varmaan näyttänyt kolme kertaa pitemmän matkan kuin meillä ihmisillä.

 Viikonloppuna olin tuomaroimassa Koillislapin Kennelkerhon match-showta Kemijärvellä. Säätiedotus lupasi kurjaa säätä, mutta onneksi sadepilvet kiersivät kisapaikan. Paikalle oli saapunut odotettua enemmän koiria ja rotukirjo oli suuri. Vaikka kyseessä oli leikkimielinen näyttely, koirien esittäjät tekivät hyvää työtä ja tuomari sai olla tarkkana arvostelussa. Valitsin näyttelyn kauneimmaksi koiraksi basenjin tietämättä että sama koira oli voittanut myös edellisenä vuonna.

 Aamuvarhain Risto pakkasi kamppeet, pojat ja koirat autoonsa ja nyt mökissä on ihmeen hiljaista ja siistiä, vain koirien vieno kuorsaus kuuluu sohvalta. Ylihuomiseksi on ostettu junaliput ja alamme valmistella mökkiä talvikuntoon. Kuten koko Suomessa, kesälomasää on ollut oikullinen ja poikkeuksellinen. Emme ole käyneet Kemijärven hienoilla uimarannoilla, emme paistaneet muurinpohjalettuja, emmekä nauttineet kesäkeittiössä aterioinnista eikä auringonlaskuista. Marjakausi on vasta tulollaan, mutta tänään sentään poimin piirakkamarjat. Erilainen ja rento loma on melkein takana ja on mukava taas palata Espoon kotiin.

Hedy vahtii rinkkoja



Hedy ja Voitto valmiina uuteen patikkapäivään 

Hedy

Retki päättyi Noukavaaraan

Salmiojan kurulla isojen  poikien kanssa

Kalliojärvi

Eläkkeelle?

Minäkö eläkkeelle?

 Ennen lomille lähtöä päätin vielä testata Ginan kisakuntoa Purinan agilitykilpailuissa. Viime tingassa ennen ilmoittautumisajan päättymistä ilmoitin mukaan myös Finan, mutta vain yhteen kisaan. Olin ajatellut siirtää sen eläkkeelle SM-kisojen jälkeen, mutta päätin antaa sille vielä yhden kisakokemuksen. Ginan kunto ei ollut kohdillaan, sen molemmat suoritukset hylättiin. Koko kisan viimeisenä starttaava Fina sen sijaan räjäytti pankin. Se teki puhtaan radan voittoajalla! Rata oli tosi haastava ja ehkä juuri Finan kokemus ja maltti auttoivat meitä selviytymään lähes mahdottomilta tuntuneista putkikuvioista. Fina sai myös toisen sertifikaatin ja nyt sen valioituminen on vain yhden sertifikaatin päässä. Tämä oli myös aivan ensimmäinen kerta kun ylsimme korkeimmalle korokkeelle palkintojen jaossa. Pulma onkin nyt, että pitäisikö Finan eläkkeelle jäämistä siirtää ja tavoitella vielä kolmatta sertiä? No, katsotaan millaisena Finan kunto pysyy ja kisataan sen mukaisesti. Se on nyt 9-vuotias eikä kisauraa missään tapauksessa ole jäljellä kuin puolisen vuotta. 

Olemme lomailleet nyt Kemijärven Piilopirtillä nyt runsaan viikon  ja elämänrytmi on muuntunut pohjoisen verkkaiseksi. Ihailemme auringonlaskuja vaarojen taakse puolen yön aikaan, seuraamme porojen käyskentelyä pihaniityllä ja teemme pieniä kunnostustöitä. Fina ja Hedy pysyvät hienosti aitaamattomalla  pihalla vaikka porot kulkisivat läheltä. Ne korkeintaan hätistelevät ne pihan nurkalta pois ja palaavat sitten vahtipaikoilleen. Ne sukeltelevat kukkakedolla ja seuraavat järvellä harvakseen kulkevia veneitä. Päivän kohokohta on aamulenkki vaaran laelle. Hedy tosin koettelee kärsivällisyyttämme häviten välillä vaaran rinteeseen, mutta onneksi se vastaa kutsuhuutoihin ja juoksee kieli lätkänä rinnalla kertomaan, että ei ole mitään hätää. Fina kävelee vierellämme kuuliaisena ja kerää kiviä. Eevi nukkuu täällä kukkakedon alla ja sitä muistellessa tulee edelleen kyynel silmään. Haudalle istuttamani tiikerinliljat kukkivat nyt kauniisti ka monivuotisina pitävät huolen siitä ettei hauta katoa kasvuston sekaan.

 

Kukkaiskoirat

 

Kesäsää saapui vihdoin

 

Tänään kävimme Soppelan rantakalajuhlissa ja ihastelimme viihtyisän kyläjuhlan tunnelmaa. Voissa paistetut muikut ja muurinpohjalettu olivat maukas lounas ja Kairankiertäjät-orkesteri soitti svengaavasti. Ei tarvittu anniskeluravintolaa tunnelman luomiseksi, aurinkoinen sää ja lupsakat ihmiset takasivat viihtymisen.

 

 

Elias kunnostautui kyläjuhlissa ja ylsi palkinnoille

 

Jäähyväiset Eeville

Of Greenline Elegant Evelyn - Eevi 18.10.1999 - 12.6.2015

Yli puoli vuotta olen yrittänyt valmistaa itseäni hetkeen, jolloin Eevin aika olisi lähteä joukostamme. Kun hetki koitti runsas kaksi viikkoa sitten, ei mikään valmistautuminen näyttänyt riittävän. Vaikka ymmärsin, että Eevi ei lähtenyt päivääkään liian aikaisin, eikä päivääkään liian myöhään, luopuminen oli katkeraa, suru suunnaton. 

Olimme matkanneet Kemijärven mökillemme ja junamatka sujui hienosti myös Eevin osalta. Mökin pihalle päästyään Eevi aivan villiintyi jälleennäkemisen riemusta. Se kulki pihalla tutkien tuttuja paikkoja ja haistellen porojen jälkiä aivan kuin hyvästellen mökkiympäristön. Kaksi päivää Eevin riemua riitti, mutta kolmantena aamuna sen voimat uupuivat, se tuskin jaksoi enää pysyä jaloillaan. Odotimme ihmettä tapahtuvan vuorokauden ajan, mutta kun Eevi tuntui tuskaiselta ja väsyneeltä, oli aika päästää se ikiuneen. Se sai lepopaikan kulleroiden mökkiniityltä kulleroiden kukkiessa ympärillä. 

Eevi jäi muistoihin erikoisen terhakkaana ja persoonallisena koirana. Jo sen syntymä aiheutti pienen shokin, kun en osannut odottaa että Dixien pennut olisivat valkokirjavia. Mielessä kävi jopa ajatus, että naapurin dalmatialainen olisi käynyt vieraisilla. Kun kerroin näistä ihmeellisistä ”väriviallisista” pennuista uroksen omistajalle, Thealle, hän onnitteli minua harvinaisista pied-pennuista. Pied-määritelmä tarkoittaa, että valkoisessa turkissa on ruskeita ja mustia läikkiä. Muistan kun pohdin tuttavan kanssa, minkä pennun jättäisin itselleni, ja hän suositteli ottamaan Eevin, joka oli kun posliinikoira. Joku onkin sanonut Eevistä, että se on maailman kaunein staffi.

Kyynelten sokaisemana olen tavaillut ystävien osanottoja ja tällaisia muisteluja Eevistä.

”Tuntuu kuin vasta äsken ihastelimme Eevi-pennun harvinaista väritystä Pedersin maneesilla. Ja oliko se Eevi, joka nielaisi sen silmäneulan?”

”Ihanainen Eevi, paljon hyviä muistoja ihmisille ja koirille”

”Eevi oli ensimmäinen staffi, jonka opin tuntemaan. Mukavat muistot jäi”

”Vastahan se Eevi kirmaili nuoruuden innolla agilityradoilla.”

”Rakkauden hinta on suru...vähitellen lempeästi väistyy jättäen Eevistä ihanat muistot ainiaaksi”

”Pysyvän tassunjäljen jätit sydämeen”

”Mahtava koira. Eevin elämä jatkuu Finassa, Ginassa ja Hedyssä”

”Tulen muistamaan Eevin hurjat agilityradat. Eevi oli minun salarakas, hyviä ratoja siellä sateenkaarella.”

”Eevi oli mahtava koira ja sai elää hienon koiran elämän, joka toivottavasti jatkuu ikuisilla kulleroniityillä”

Kommenteista päätellen Eevi oli aivan erityinen koira, se huomattiin, sitä ihailtiin ja sitä muistellaan. Eevi elää niin kauan kuin muistamme sitä.

Nettisivuillani voit lukea ”Silmäneula”-tarinan. Löydät sen valikosta Staffitarinoita nimellä Staffi vai fakiiri. http://www.kolumbus.fi/westerpet/