lauantaina, heinäkuuta 31, 2021

Hillakoirat

Kollaasi mökkielämästä

Tänään on taas fleece-päivä, päivällä mittari käy tuskin 14 asteessa. Kesä on parhaimmillaan, mutta Koillismaalla ei tuskailla helteissä. Neljän viikon lomareissusta Kemijärven Räisälässä on kulunut jo melkein kaksi kolmatta, ja jopa neljä hellepäivää on koettu. En silti valita, viihdyn kuitenkin paremmin viileässä kesäsäässä kuin helteen paahteessa. Toisaalta kyllä ihanan lämpöiset aamut ja pulahdus järveen kuuluisivat kesään. Aamu-uinti on näillä keleillä pikainen shokkipulahdus, mutta olo on virkeä sen jälkeen.

Lomamatkamme alkoi Itä-Suomen road tripillä: Kerimäki, Nurmes, Kuhmo ja Kemijärvi. Ilmastoitu auto helpotti matkaamista ja koirat pärjäsivät hyvin pitkillä automatkoilla. Hotelleissa oli hyvät ulkoilumahdollisuudet ja varsinkin Kuhmon yksityismajoitus erämaajärven rannalla oli hulppea. Hedy ja Isla ovat mahtavia reissukoiria, niitä ei hätkähdytä mikään ja ne ovat aina tyytyväisiä siellä, missä isäntäväki on.

Hulppea majoituspaikka Kuhmossa, oma ranta, piha, 4 huonetta, sauna ym



Melkein ulkomailla

Räisälän mökille ehdimme juuri, kun hillasato oli parhaimmillaan. Naapuri tuli käymään ja kertoi, että läheiselle suolle kannattaa mennä heti hillaan, marjoja on tänä vuonna paljon. Suolle on helppo kulku ja kävimme päivittäin marjassa kunnes sato alkoi olla ohi. Hedy ja Isla juoksentelivat mättäillä ja ahmivat hilloja. Seuraavana päivänä ihmettelin tontin reunamilla olevaa koiran jätöstä, luulin siinä olevan toukkia. Tarkempi havainto osoitti, että pökäle oli täynnä hillan kiviä. 

Uskolliset hillakaverit

Elämä syrjäisellä mökillä on melko hiljaista, ainoana virikkeenä silloin tällöin ohi ajava kaukaisen naapurin auto. Porot käyvät päivittäin vierailulla  ja suuret vahtikoirat innostuvat saadessaan ajaa ne ulos pihalta. Olen kovin tyytyväinen ja helpottunut, kun kumpikaan ei lähde ajamaan poroja. Muistissa on vielä Cessi, joka oli kerran jopa yön yli karkutellä porojen perään sännätessään. 


S
Savusauna lämpeni perjantai-iltana


 


Pitkän postausvälin vuoksi laitan hieman kuvia, jotka kertovat kesän tapahtumista.

Juhannuksena vietettiin Hedyn ja Islan yhteisiä synttäreitä, mukana Valma ja Voitto



Punkkivaaran vuoksi Hedy söi ylimääräisen bravecto-annoksen



Isla on palkintorohmu




Greenline-lauman vanhin Gina 12 v saa vierihoitoa Riston sylissä