MUMMOKOIRA

Neljätoista vuotta on tuonut katseeseen syvyyttä ja viisautta

Kun 14 vuotta sitten otin vastaan Dixien synnyttämän ensimmäisen pennun, koin pienen järkytyksen. Pentu oli kyllä hyväkuntoinen ja hyvän kokoinen, mutta erikoisen värinen. Se oli melkein valkoinen muutamin mustin laikuin. Seuraava pentu oli lähes kokonaan valkoinen, vain musta läikkä toisen silmän päällä. Säikähdin jo, että naapurin dalmatialainen onkin käynyt tekemässä tepposet. Kun vielä yhden valkokirjavan pennun synnyttyä jatkoksi tuli kolme perinteistä brindleväristä pentua, aloin uskoa että nämä olivat puhdasrotuisia staffipentuja. Kun soitin Simo-uroksen kasvattajalle Thealle ja kerroin omituisen värisistä pennuista, hän huudahti: ”Onnea, teille on siis syntynyt pied-värisiä pentuja”.  Piti oikein katsoa sanakirjasta, mitä määritys tarkoittaa: wearing or having a parti-colored coat. Säikähdyksen jälkeen sain olla siis ylpeä erikoisen värisestä pentueestani. Kun oli vaikeaa päättää, minkä pennun jättäisin itselleni, tuttavan suositus vahvisti valinnan. Hänen mielestään yksi kirjavista pennuista oli sievä kuin posliinikoira ja niin sitten valinta sai vahvistuksen. Pentu sai nimekseen Elegant Evelyn, mikä kuvaa sen erikoisen kaunista väritystä.

Paitsi väritykseltään Eevi on myös luonteeltaan erityinen. Se on reipas ja rohkea, mutta myös omapäinen ja määräilevä. Agilityssä emme koskaan päässeet huipulle, koska lähtöpaikalla taistelimme aina siitä, kumpi on radalla pomo. Eevi yritti yleensä karata, mutta jos sain sen jäämään lähtöviivalle, se purki patoutuneen kiihkon radalla niin että esteet paukkuivat. Sen sijaan esimerkiksi treeneissä tai metsälenkille lähdössä se odottaa vaikka puoli tuntia lähtökäskyä.

Nykyisin Eevin tahti on ymmärrettävästi hidastunut, mutta sama kiihko ja into paistaa sen silmistä edelleen. Tämän aamun metsälenkillä se taas säntäsi Hedyn ja Finan perään kalliorinnettä ylös kuin unohtaen että jalat eivät enää nouse jyrkimpien kohtien yli. Se haukkui ja riekkui kuin ehdottaen keppileikkiä. Kotimatkalla käynti on jo hidastunut ja sitten onkin jo päivänokosten aika. Eevi on tarkka päivärutiineista. Kun aamukahvit on juotu, se komentaa laumansa lenkille. Sen kimeä haukku käy välillä hermoille, mutta toisaalta jos se ei haukkuisi, se olisi sairas. Lauman on pysyttävä koossa ja se laittaa jalat tanaan, jos joku aikoo jättäytyä pois ryhmästä. Se osaa lukea myös kelloa ja viimeistään kello neljän paikkeilla alkaa komento: Ylös, ulos ja lenkille.

Eevi on lauman rohkein uimari

 Lauman nuoret suhtautuvat mummokoiraan kunnioittavasti ja lempeästi. Hedy putsaa silmistä rähmät ja nuolee suupielet puhtaiksi. Usein Hedy ja Eevi nukkuvat selätysten toisiaan lämmittäen.

Eevi-mummo ja lapsenlapsenlapsi Hedy

Neljästoista vuotta on koiran iässä paljon, mutta Eevi on hyvä osoitus siitä, miten aktiivinen ja reipas koiranelämä antaa paljon aktiivisia vuosia. Kovin montaa vuotta ei varmaan ole enää tarjolla, mutta toivotaan että Eevi saa elää täyttä elämää loppuun asti.

Hedyn hormonit

Hedyn elämän toiset juoksut alkoivat vajaat kolme viikkoa sitten eli juoksuväli oli venynyt lähes kuuden kuukauden pituiseksi. Kahdet juoksut vuodessa on isäntäväen ja miksei koirankin kannalta ihan siedettävää, sillä juoksujen väliin jää runsaasti ns. normaalia aikaa. Vanhemmilla koirillamme juoksut ovat tulleet noin viiden tai jopa vain neljän kuukauden välein. Silloin ei nartun elämään jäänyt paljoa ns. normaalia aikaa- Juoksun kehittely kestää noin kuukauden, itse juoksu 3 viikkoa ja jälkioireet, esim. valeraskaus jopa kaksi kuukautta ja sitten pian taas alkaa seuraava kierto. Hormonien myllerrys nartussa aiheuttaa monia muutoksia; sisälle tulee yllättäen satunnaisia lätäköitä tai kasoja, leikit eivät kiinnosta, mieli on ailahtelevainen ja paineiden sietokyky alhaalla.

Kun Hedy tipautteli ensimmäiset punaiset pisarat lattialle, puin sille housut päälle. Useimmiten ne kuitenkin löytyivät lattialta tai sohvalta, sillä Hedy tuntui suorastaan yrittävän ennätystä miten nopeasti housut saa riisuttua ja sisään asetetun pikkuhousun suojan revittyä. Lopulta luovutin ja annoin Hedyn nauttia housuttomasta vapaudesta. Tosin kuljin harva se päivä riepu kädessä ja puhdistin punaisia tipluja lattialta. Henkisesti hormonimyllerrys näkyi Hedyn herkässä mielenlaadussa. Se ärähti useamman kerran Finalle, ja ehdin jo huolestua narttujen välien kiristymisestä. Pari päivää sitten se leikki jo taas entiseen malliin Finan kanssa, eli paluu normaaliin elämään oli alkanut.

Into

Urho

Ennen juoksun alkamista Urho-veli kävi rokotuksella, minkä jälkeen sisarukset pääsivät leikkimään takapihalle. Sekuntiakaan ei tuhlattu alkulämmittelyyn vaan pihalla alkoi heti vimmattu peuhaaminen. Kun Into-veli kävi tällä viikolla rokotuksella, arvelin takapihaleikkien sujuvan samaan malliin kuin Urhon kanssa. Ihmettelin, miksi Hedy ei sietänyt Inton läheisyyttä ja haistelua. Hedy vaan istahti tiukasti maahan tai piti hännän tiukasti takajalkojen välissä. Se kimitti oudolla äänellä ja uhitteli Intolle. Vaikka ulkoisesti Hedyn juoksu oli ohi, ilmiselvästi Inton lähentely olikin kutsua lemmenleikkeihin. Hedyn mielestä Into näköjään käyttäytyi sopimattomasti, mikä sille piti kertoa  kovaan ääneen. Into ei Hedyn paheksunnasta lannistunut, vaan jatkoi sinnikäästi kosiskeluaan.

Hieman jäähdytellään Inton innokkaiden lähentelyjen jälkeen

Agilityrintamalta kuuluu taas hyviä uutisia. Hedyllä naksahti agilityvaihde päälle viime viikon treeneissä. Nyt en enää epäile, ettei se tykkäisi agilitystä. Sen aiemmin osoittama outo pelko tai stressi on johtunut enemmänkin tilanteen jännittävyydestä, kuin esteiden suorituspelosta. Opettajan ohjeistamana olemme ottaneet käyttöön pehmeät menetelmät ja sylitekniikan. Harjoituksen alussa avustaja pitää Hedyä syliotteessa, ja kun estejakso on suoritettu, Hedy otetaan taas syliin. Jos se päättää lähteä omille teilleen, sitä ei komenneta takaisin huutaen, vaan kannetaan sylissä takaisin suorituspaikalle. Nykyisin saadessaan lähtökäskyn se ampaisee kuin kanuuna suorittamaan estesarjaa ja saa sitten myös kouluttajalta runsaan palkinnon. Sitten se palaa innoissaan lähtöpaikalle avustajan syliin eikä enää lähes ollenkaan karkaile. Korjaamme siis pienin askelin niitä virheitä, joita tein treenatessani Hedyä liian nuorena. Ongelma syntyi ilmeisesti, kun heittämäni pallo osui aitaesteeseen juuri Hedyn ylittäessä sitä. Oma reaktioni, ehkä säikähdykseni aiheutti Hedylle jonkinlaisen pelkotilan, jonka se sitten siirsi myöhemmin muihin vastaavanlaisiin tilanteisiin.

Finan kanssa olemme taas puhuneet samaa kieltä agilityradoilla ja tuloksiakin on syntynyt eli pari puhdasta 0-suoritusta. Psykologinen puoli on myös tärkeä teknisen suorituksen ohella, eli minun täytyy uskoa osaamiseemme ja uskaltaa ohjata Finaa rohkeasti radalla. Talvitreenit ovat alkaneet ja nyt otin myös Ginalle harjoituspaikan. Keskiviikkona olimme ensi kertaa treeneissä ja hyvältä alku tuntui. Kouluttaja sanoi, että on harvoin nähnyt koiran, varsinkaan staffin hyppäävään niin lennokkaasti. Nyt tarvitsen ohjauksessa vieläkin enemmän reaktiokykyä ja malttia, jotta ehdin antaa Ginalle ohjeet oikea-aikaisesti. Kahden koiran kanssa treenaaminen samana iltana oli rankkaa, mutta hauskaa ja palkitsevaa.