lauantaina, heinäkuuta 18, 2015

Eläkkeelle?

Minäkö eläkkeelle?
 Ennen lomille lähtöä päätin vielä testata Ginan kisakuntoa Purinan agilitykilpailuissa. Viime tingassa ennen ilmoittautumisajan päättymistä ilmoitin mukaan myös Finan, mutta vain yhteen kisaan. Olin ajatellut siirtää sen eläkkeelle SM-kisojen jälkeen, mutta päätin antaa sille vielä yhden kisakokemuksen. Ginan kunto ei ollut kohdillaan, sen molemmat suoritukset hylättiin. Koko kisan viimeisenä starttaava Fina sen sijaan räjäytti pankin. Se teki puhtaan radan voittoajalla! Rata oli tosi haastava ja ehkä juuri Finan kokemus ja maltti auttoivat meitä selviytymään lähes mahdottomilta tuntuneista putkikuvioista. Fina sai myös toisen sertifikaatin ja nyt sen valioituminen on vain yhden sertifikaatin päässä. Tämä oli myös aivan ensimmäinen kerta kun ylsimme korkeimmalle korokkeelle palkintojen jaossa. Pulma onkin nyt, että pitäisikö Finan eläkkeelle jäämistä siirtää ja tavoitella vielä kolmatta sertiä? No, katsotaan millaisena Finan kunto pysyy ja kisataan sen mukaisesti. Se on nyt 9-vuotias eikä kisauraa missään tapauksessa ole jäljellä kuin puolisen vuotta. 

Olemme lomailleet nyt Kemijärven Piilopirtillä nyt runsaan viikon  ja elämänrytmi on muuntunut pohjoisen verkkaiseksi. Ihailemme auringonlaskuja vaarojen taakse puolen yön aikaan, seuraamme porojen käyskentelyä pihaniityllä ja teemme pieniä kunnostustöitä. Fina ja Hedy pysyvät hienosti aitaamattomalla  pihalla vaikka porot kulkisivat läheltä. Ne korkeintaan hätistelevät ne pihan nurkalta pois ja palaavat sitten vahtipaikoilleen. Ne sukeltelevat kukkakedolla ja seuraavat järvellä harvakseen kulkevia veneitä. Päivän kohokohta on aamulenkki vaaran laelle. Hedy tosin koettelee kärsivällisyyttämme häviten välillä vaaran rinteeseen, mutta onneksi se vastaa kutsuhuutoihin ja juoksee kieli lätkänä rinnalla kertomaan, että ei ole mitään hätää. Fina kävelee vierellämme kuuliaisena ja kerää kiviä. Eevi nukkuu täällä kukkakedon alla ja sitä muistellessa tulee edelleen kyynel silmään. Haudalle istuttamani tiikerinliljat kukkivat nyt kauniisti ka monivuotisina pitävät huolen siitä ettei hauta katoa kasvuston sekaan.
 
Kukkaiskoirat
 
Kesäsää saapui vihdoin
 

Tänään kävimme Soppelan rantakalajuhlissa ja ihastelimme viihtyisän kyläjuhlan tunnelmaa. Voissa paistetut muikut ja muurinpohjalettu olivat maukas lounas ja Kairankiertäjät-orkesteri soitti svengaavasti. Ei tarvittu anniskeluravintolaa tunnelman luomiseksi, aurinkoinen sää ja lupsakat ihmiset takasivat viihtymisen.
 
 
Elias kunnostautui kyläjuhlissa ja ylsi palkinnoille