torstaina, kesäkuuta 12, 2014

Pohjoisen terveiset


Päätin vihdoin toteuttaa haaveeni lähteä Saariselälle kesäkuun alussa järjestettäviin Yöttömän yön agilitykisoihin. Jotta olisin saanut pitkän kisamatkan kuulostamaan jotenkin järkevältä, ehdotin Eliakselle että yhdistäisimme matkaan myös käynnin Kemijärven mökillä. Siellä olisi juuri nyt kevät parhaimmillaan ja paras aika korvasienien poimimiseen. Pientä remonttiakin oli sovittu tehtäväksi Olavin kanssa. En silti saanut miestä vakuuttuneeksi matkan tarpeellisuudesta. Hän ei nähnyt mitään järkeä siinä, että matkaisin kauas pohjoiseen koirien kanssa, pääkaupunkiseudulla kun on aivan tarpeeksi kisoja. Toivoin kuitenkin miehen mielen muuttuvan päivien edetessä ja tein varaukset hotelliin ja junamatkalle. Ilmoitin kisoihin sekä Finan että Ginan, molemmat kaikkiin 8 kisaan eli yhteensä 16 kisaan. Gina oli juuri noussut 2. luokkaan, joten oli mukava päästä sen kanssa kokeilemaan toisen tasoluokan ratakuvioita. Kun Kanarialta kesän viettoon saapunut Mika-poika halusi tulla mukaan Piilopirtille matkasta, syntyi lisää järkeviä perusteita lähteä pohjoiseen.

Teimme koiravaihtokaupat; Gina haettiin matkakumppaniksi Finalle samalla kun Eevi ja Hedy majoitettiin Ginan kotiin. Matka yöjunassa oli Ginan ensimmäinen, ja siksi hieman jännittävä. Konduktorin koputus hytin ovelle säpsäytti, mutta kun hän kutsui Ginan luokseen ja rapsutti sitä korvan takaa, jännitys laukesi. Pian Gina kiepsahti Finan viereen ja nukkui siihen asti, kun oli aika astua Rovaniemen asemalaiturille. Matkasimme ensin Kemijärvelle, sillä kisat alkaisivat vasta viikonloppuna eli perjantai-iltana. Ehdimme grillata pihvit kesäkeittiössä, saunoa ja nauttia puoleenyöhön asti paistavasta auringosta. Mökkiniityllä kukkivat kullerot, koivut olivat heleän vihreitä ja järvi peilasi vastapäiset vaarat sen tyyneen pintaan.

Helle saatteli meitä Saariselälle, mutta olin pakannut myös mukaan vaatetta sään viilenemisen varalta. Perjantai-illan kisat alkoivat Ginan osalta lupaavasti, sillä se voitti ne molemmat. Toinen voitto oli jopa 0-tulos,  ja niin oli ansaittu jo ensimmäinen luokkanousulupa. Ginan kisatessa Fina varasti eväslaukusta possunkorvia ja ne taisivat painaa vatsassa niin, että se omalla radallaan pudotteli rimoja. Lopulta kartturinkin ohjaus herpaantui ja hyppy väärälle esteelle aiheutti hylkäyksen. Seuraavana päivänä kaivoin jo pitkähihaisen puseron ja pitkät housut laukusta, sillä lämpömittari kohosi nipin napin 9 asteeseen ja sadepilviä keräytyi taivaalle. Kisaajille viileä sää oli jopa parempi kuin tukahduttava helle, ja sillä juostessa pysyi hyvin lämpöisenä.  Toisena kilpailupäivänä sijoituimme Ginan kanssa palkinnoille lähes joka kisassa. Myös Finan kanssa alkoi löytyä yhteinen sävel ja tulokset paranivat kerta kerralta. Kolmantena päivänä Gina keskittyminen herpaantui, mutta Fina jatkoi hyvällä mallilla. Lopulta saavutimme kolme puhdasta eli 0-rataa ja viimeisessä kisassa sijoituimme toiseksi. Kisa-ahkeroinnin lisäksi ehdimme nauttia tunturimaisemista ja kiivetä Kaunispäälle sekä kiertää luontopolku.

Palasimme vielä Kemijärven mökille pariksi päiväksi. Pihaan kurvattuamme Mika riensi varoittamaan, ettei koiria kannattaisi heti päästää ulos. Mökkirannan pienelle lahdelle oli kokoontunut 24 laulujoutsenta. Valkoiset kookkaat linnut uiskentelemassa aivan laiturin edessä esittivät käsittämättömän hienoa näytelmää.  Tuijotimme siinä toisiamme varmaan yhtä ihmeissämme. Autosta ulos päästyään koirat ryntäsivät rantaan haukkumaan outoja naapureita. Kun linnut läiskyttivät siipiään ja ääntelivät, koirat hiljenivät nopeasti ja poistuivat hämillään rannalta. Hieman myöhemmin portin pielessä liikkui jotain harmaata ja koirat juoksivat urheasti tutkimaan outoa liikkujaa. Urosporon tarvitsi vain liikauttaa komeaa sarvikruunuaan, ja niin koirat palasivat häntä koipien välissä luoksemme. Mika oli löytänyt metsälenkillä korvasieniä ja opasti meidät aarteiden jäljille. Saimme ämpärillisen sieniä ja vielä seuraavana päivänä toisen mokoman. Poiminen on jännittävää ja mukavaa, mutta sienien valmistaminen syötävään kuntoon ei niinkään mukavaa. Kun ensin siivoaa sienet, ryöppää ne runsaassa vedessä kahdesti ja  huuhtelee ne huolella, aikaa ja vaivaa tulee poimimiseen verrattuna monenkertaisesti. Herkullisen maun ansiosta vaivaa kannattaa kuitenkin nähdä. Viimeisenä iltana lämmitimme vielä savusaunan ja viimeistään siellä juoksuista rasittuneet lihakset rentoutuivat.

Kun vein Ginan kotiinsa, Hedy tuli ovella vastaan häntä antennina ja jäykkäjalkaisena. Se käyttäytyi kuin talon omistaja ja piti Ginaa tunkeilijana. Hetken kuluttua tilanne kuitenkin laukesi ja Hedy tajusi emännän tulleen takaisin. Villien hyppytervehdyksien ansiosta sain kunnon tärskyn huuleen. Eevi oli piristynyt uusista virikkeistä ja reippaillut poikien kanssa lenkillä. Werner arveli, että Eevillä on vielä pitkälti elinaikaa jäljellä, kun se on niin pirteä. Toivotaan näin!

Vajaan viikon pituiseen matkaan mahtui monenlaista maisemaa, säätä, seikkailua ja löytöretkeilyä. Aina ei tarvitse lähteä kaukomatkalle elämyksiä hakemaan, tämän alkukesän elämysmatka koettiin pohjoisessa.

Lumiläikkiä vielä kesän alussa
Kaunispäältä näkyi kauas

Kakkosluokkalainen Gina


Palkintojen jako klo 00.20
Ginan voitto, 0-tulos ja LUVA

















Palkintopöytä
Fina valitsi palkinnoksi pehmolelun


Laulujoutsenet mökkirannassa, puolet laumasta



Metsälenkiltä löytynyt saalis