Valkoista ja kylmää

Pöytä on katettu

 Olin jo asennoitunut lumettomaan talveen ja sen tuomiin moniin helpotuksiin, kuten kevyehköön pukeutumiseen, lumettomaan pihamaahan ja auton sulaan etulasiin. Yksi yö ja kaikki muuttui. Ulkona oli ihmeen valoisaa, puhdasta ja satumaisen kaunista ja olinkin iloinen lumen tulosta. Toisaalta kun lunta satoi taukoamatta, paniikki alkoi iskeä: jaksammeko aurata pihamaan, pääseekö autolla ulos pihasta ja kestävätkö perennan kasvit lumikuormaa . Onneksi lumi oli kevyttä pakkaslunta ja onneksi naapurin Matti tuli traktorin kanssa avuksi ja aurasi pois suurimmat kinokset. Avustin parhaani mukaan kolaamisessa, mutta lapiota piti olkapäävamman vuoksi pitää vasemmassa kädessä. Seuraavana päivänä luulin jo saaneeni sydänkohtauksen, kun vasenta rintaa puristi ja särki. Lihakset ja jänteet siellä vain vihottelivat, olivat joutuneet yllättävän rasituksen kohteeksi. 

Hedy kahlasi urheasti lumessa asioilleen, mutta Isla yritti uskotella, että kinokseen ei pysty kyykistymään. Jos silmä vältti, se livahti takaisin sisään lämpöiseen. Nyt koirille on aurattu oma käytävä, jonka päähän ne ovat perustaneet ulkovessan. Siivoan päivittäin lapiolla jätökset, jotka näyttävät räikeän rumilta valkoisessa lumessa. Nyt muuten näkee myös, miten uroskoirat nostavat koipeaan ihan portinpielen kinokseen ja postilaatikon juureen. 

Hedy ei pelkää kinoksia

Kävelylenkit ovat enimmäkseen korttelikierroksia, mutta välillä uskaltaudutaan metsän poluille. Taas näkee hienosti metsän kulkijoiden jälkiä, peurat poukkoilevat sinne tänne ja jänikset loikkivat pajukoiden ympärillä. Katukävelyillä tapaa paljon koirakavereita ja yleensä ihan mukavia. Hedyn ja Islan yhteinen poikakaveri on yorkshirenterrieri Kalle. Kun Hedy näkee Kallen toisella puolella katua, se aloittaa kimeän leikkihaukun. Eräänä päivänä Kalle pysähtyi meidän portille haukkumaan ja katseli olisivatko tyttöystävät ulkona. Leikkimään näitä kaveruksia ei voi päästää, Kalle on suunnilleen saman kokoinen kuin Hedyn pakaralihas ja poikaparka joutuisi kyllä jyrätyksi. Turhan paljon tulee lenkillä kyllä vastaan räyskyttäjiä, yleensä pieniä karvapalloja. Kerran jäin juttelemaan havannankoiran omistajan kanssa ja hän varoitti, että koiransa ei siedä muita. Hiljalleen pieni kaveri rauhoittui ja antoi jopa staffien tulla lähemmäs. Taas eräänä iltana kohdattiin lenkillä ja omistaja totesi, että sieltä ne kiltit staffit tulevat. Huonointa koirakuria edustavat sellaiset isot roikaleet, jotka juoksevat piha-aidalle 
rähisemään, hyppivät sitä  vasten niin, että saa pelätä lautojen antavan periksi. Silloin Hedy ja Isla saattavat räyskiä takaisin. 

Talvipäivän sisäleikkejä

Ikean tuliaisena pehmokissa

Hedy omii kissan ja Isla kertoo ettei edes halua sitä

Puhtaalta pöydältä

 Eriskummallinen, poikkeuksellinen, ahdistava, uudistava, mielenkiintoinen. Sanoja joilla voisin kuvata mennyttä vuotta 2020. En muista tarkalleen, millaisia uudenvuoden lupauksia tein tammikuussa 2020, mutta varmaan toivoin terveyttä itselle ja lähimmäisille, vireää koiraharrastusta ja aktiivista kirjoittamistyötä. Ei tullut mieleenkään, että joutuisin itse kirurgin käsittelyyn, tai luopumaan monista harrastuksista ja eristäytymään läheisistä ja ystävistä. Silti uskallan sanoa, että vuosi on mennyt suhteellisen hyvin ja jopa tuottanut paljon ilon lähteitä. En ole varmaan  koskaan lukenut vuodessa näin paljon kirjoja, katsonut pitkiä nettisarjoja tai kävellyt näin paljon. 

Toiveeni, että Islan pennutus onnistuisi, toteutui täydellisesti. Kun astutus oli tapahtunut, ei meillä ollut aavistustakaan koronarajoituksista. Pennut syntyivät juuri kun tartuntakäyrät olivat korkeimmillaan, mutta eristyksen ansiosta oli hyvää aikaa istua pentulaatikon äärellä ja ihailla seitsemän staffipalleron kehitystä. Islan pennut ovat toden teolla olleet vuoden ilon tuottajia itselleni ja uskoisin myös uusille staffiperheille.

Matkatoiveet on haudattu toistaiseksi, mutta onneksi olemme ehtineet matkustaa maailman eri puolille. Valokuvakirjat muistuttavat meitä tunturivaelluksista, Himalajan vuoriretkistä, Uuden Seelannin ihmeellisyyksistä, Costa Rican vehreydestä ja savannien eläinmaailmasta. Uskaltauduimme jopa matkustamaan kesällä Kemijärven mökille, mutta nyt tammikuun alkuun varatun matkan peruimme. Ei tee mieli tunkeutua ihmisjoukkoihin asemilla ja junassa, mieluummin odotamme rokotusten tuomaa koronahelpotusta ja matkustamisen helppoutta.

Päivät ovat täyttyneet mukavasti kirjoitustyöstä. Viime keväänä aloitin isäni elämäkerran kirjoittamisen ja nyt on jo loppusuora näkyvissä. Otin aikoinaan talteen lapsuudenkodistani kaikki vanhempieni kirjeet ja valokuvat ja käytin silloin paljon aikaa niiden arkistointiin. Nyt  kiittelen itseäni siitä työstä, sillä järjestetystä mapista löytyy nimikoituna eri henkilöiden kirjeenvaihto. Kauniilla käsialalla kirjoitettuja kirjeitä, rakkaudesta, huolenpidosta ja käytännön asioiden hoitamisesta. Kirjoitustyö on ollut huima matka sukuni ja myös Suomen historiaan, Valokuvat ja kirjeet alkoivat elää ja google täydentää tietoaukkoja käsittämättömän tarkasti. Kirja valmistuu kevättalvella mutta nyt jo melkein pelkään ikävääni työn päättymisestä. 

Jouluaaton vietimme Riston perheen luona, joka kuuluu lähes ydinperheeseen. Gina, Hedy, Isla ja Jade olivat innokkaita joulukoiria ja käyttäytyivät hienosti. Hedy tosin repi joululahjansa alle minuutissa.

Kiitän lukijoita erikummallisesta vuodesta 2020 ja toivotan hyvää uutta ja positiivisesti erilaista vuotta 2021. Toivottavasti pääsemme tapaamaan vapaammin, harrastamaan ja liikkumaan paikasta toiseen ilman pelkoa koronaviruksen tarttumisesta. Siihen asti pidetään huoli toisistamme, itsestämme ja koiristamme.

Joulun väsyneet juhlijat , Gina-mamma ja Hedy tytär

Hedyn ja Islan joulukuva vaati kärsivällisyyttä ja paljon nakkeja. Tässä Islan kieli on jo ulkona valmiina nappaamaan nakinpalan. 

Tapaninpäivän ulkoilua Uunisaaressa

Turun Valma-käppänä kävi kylässä 

Materiaalia elämäkertatyöhön

Eevi ja Fina valvovat kirjoitusmateriaalia