Veri on vettä sakeampaa

Viikko sitten yritimme päästä juhannustunnelmaan Ängholmin saarella Houtskarin liepeillä. Yöllisen sateen jälkeen maa litisi märkyyttä, pilvet olivat lyijynharmaat ja lämpömittari näytti juuttuneen kahdentoista lämpöasteen lukemaan. Melkein koko perhe oli kokoontunut Jukan ja Riitan kesäpaikkaan muistoissa edellisten vuosien auringon lämmittämät rantakalliot ja ateriointi ulkona pitkän pöydän äärellä. Nyt pidennetty pöytä täytti pienen mökin tuvan seinästä seinään, mutta sopu antoi sijaa kaikille syöjille. Ulkona Eevi, Fina ja Gina juoksivat käpyjen ja keppien perässä sellaisella vauhdilla, että oma energia piti ne lämpiminä. Gina unohti päiväunet ja se piti lopulta viedä vierasmajan pedille lepäämään. Lauantaina pilvet jo väistyivät auringon tieltä ja siirryimme rantakallioille touhuilemaan. Vaikka päivällä oli syöty runsas lounas Norrskatan Veranda-ravintolassa, makkarat ja muurinpohjaletut hävisivät nälkäisiin suihin suoraan pannulta. Niin, ensimmäistä kertaa voitiin sytyttää kokko rantakalliolle, kun metsäpalovaroituksesta ei ollut tietoakaan.


Väsähtänyt juhannuksenviettäjä

Kotimatkan alkaessa sunnuntaina Ängholmin rantaan paistoi kirkas aurinko, mutta keskellä merta tuli seinä vastaan. Merisumu oli laskeutunut Galtbyn selälle niin sakeana, ettei eteen nähnyt kuin muutaman metrin. Kun sekä Viking että Silja seilaavat samalla selällä, ei pienellä moottoriveneellä tohdi ajaa reitille sokkona. Lopulta kotisatamaan päästiin Galtbyn lossin perässä peesaten.

Arki jatkui Tammitiellä hyvin intensiivisenä, kun saimme hoitoomme Jukan Annan 1,5 v, Pyryn 4 v sekä Riston Henrikin 9 v ja Gina-pennun 3,5 kk. Anna on rohkea tyttö, jonka tekemisiä pitää vahtia herkeämättä. Kaksi kertaa osuin onneksi ajoissa paikalle, kun induktiolieden levyt hehkuivat tulipunaisina. Anna oli ehtinyt kääntää nappulat maksimille. Toisella kerralla oli leivinpaperin kulma jo mustunut hiileksi ja tulipalon alku oli lähellä. Annan rohkeus koirien suhteen on sekä hyvä että arveluttava asia. Silittely saattaa muuttua hetkessä nipistelyksi tai hännästä kiskomiseksi. Kerran kuulin Eevin murahtavan ja näin sen siirtyvän suojaan kovakätiseltä ihailijalta. Koirat taas olivat kovin hellävaraisia eivätkä tönineet Annaa kumoon, eivät nuolleet kasvoilta päivän menyytä.

Viikkohulinat huipentuivat eilen Hämeenlinnan sukulaisten vierailuun. Leppeässä illassa pihamaalla raikui 20 sukulaisen puheensorina, jonka ylitti vain kroketin pelaajien voiton- ja häviön huudot. Eevi räksytti kun ei päässyt mukaan nuorempien koirien leikkeihin. Vierailulle oli tullut myös pieni ja tarmokas vuoden ikäinen Edi-uros, joka rakastui Ginaan silmittömästi. Se sai Ginan houkuteltua raisuihin leikkeihin, joiden luonne muuttui illan edetessä rakasteluyrityksiksi. Lapsimorsian ei tainnut ymmärtää, mitä selässä nytkyttävä Edi halusi, se vain jyrsi tyytyväisenä puruluutaan.

Kun vieraiden autot suuntasivat nokkansa Turkuun, Hämeenlinnaan, Laaksolahteen ja Hviträskiin, Tammitien taloon laskeutui hiljaisuus. Tänään Eevi ja Fina ovat nukkuneet koko päivän ja isäntäväki on hoitanut viikon rästitöitä kumpikin oman tietokoneensa ääressä. Hellepäivän olisi kyllä voinut leppoisamminkin viettää. Toivottavasti kesälämpöä ja aurinkoa vielä riittää viikoiksi eteenpäin.

Kansikuvatyttö

Perheeseemme on syntynyt julkkis, joka on lupautunut jakamaan ihailijoille tassunmerkkejä. Kulmakunnan koiranulkoiluttajat tunnistavat julkkiksen, vaikka hän poseeraa kansikuvassa hieman epätavallisessa ympäristössä ja sähäkässä asennossa. Karvat eivät ole ojennuksessa eivätkä korvat ruusuina ohimoilla.
Kun viime perjantaina sain käsiini päivän postin, taisin kiljua jotain tällaista: “Ei voi olla totta, meidän Fina on kansikuvassa!” Aino Pikkusaari ei kertonut suunnitelmastaan laittaa Finan vesileikkikuva Koiramme-lehden kanteen, vaan halusi yllättää minut postilaatikolla. Siinä hän toden totta onnistui.
Jollei Koiramme-lehteä ei ole saatavilla, etusivulle voi kurkistaa täältä:
http://www.kennelliitto.fi/FI/kennelliitto/koiramme/etusivu.htm

Staffeja parveili Tammitien nurkilla eilen siinä määrin, että sivullinen olisi voinut luulla täällä vietettävän jotain staffiyhdistyksen tapahtumaa. Gina, Neggu ja Remu saivat vahvistusrokotukset ja sen yhteydessä ehdittiin vähän seurustella. Erinomaisen hyvin kaikki pennut ovat kehittyneet, mutta Remu kyllä osoitti että staffipoika on eri maata. Se oli kasvanut ohi siskojen ja meno oli melko touhukasta. Fina yritti panna pojan aisoihin, olisi halunnut haistella tämän päästä varpaisiin. Kun Remu ei pysynyt aloillaan, emo rähähti äänekkäästi. Gina ja Neggu ovat suloisia tyttöjä, sopusuhtaisia ja hyvämuotoisia. Kaikki pennut ovat omistajien mielestä viisaita, kuuliaisia ja oppivaisia, enkä yhtään epäile sitä. Eliaksen vastaanotolla kävi lisäksi kuusi muuta staffia, joten kun Eevi ja Fina lasketaan mukaan, pihalla käyskenteli yhteensä 11 staffia (ei onneksi samaan aikaan).

Onneksi säätieteilijät erehtyivät perjantain sään suhteen, sillä meillä oli määrä pitää koira/grillikutsut. Aurinkoisella pihalla lapset puhalsivat jättisaippuoakuplia, koirat juoksivat piirileikkiä ja ihmiset seurustelivat kuohuvaa lasissa kannatellen. Grilli osoitti toimivansa moitteettomasti. Vieraina olivat salukit Romeo ja Veikko sekä pikkutyttö Gina perheineen.

Kun lauantaiaamuna tein lähtöä Hyvinkään Kynä 09 -tapahtumaan, Elias sanoi koirille: Nyt se taas lähtee ja jättää meidät kotiin. Se oli kyllä liioiteltua, yleensä sentään mukana on jompikumpi koirista, ja Elias jättäytyy omasta tahdostaan kotiin, varsinkin jos olen lähdössä agilitykentille. Hyvinkäällä osallistuin kirjailija Mari Mörön vetämään proosapajaan ja koirat jopa unohtuivat täysin. Marin opit olivat erinomaisia ja oma tekstini sai aivan uusia ulottuvuuksia hänen ansiostaan. Tänään vein kirjoituksen WSOY:lle, osoitettuna Erätarinakilpailun jurylle. Odotukset eivät ole voiton kulmassa kiinni, mutta kilpailuun osallistuminen oli hyvä kimmoke terävöittää kirjoittamista. Ehkä jatkan tätä tarinaa, varsinkin kun
Mari Mörö oli oikein kannustava ja lupasi kommentoida aikaansaannostani.

Markkinointia

Flamingon parkkihallissa auton etulasiin oli ilmestynyt lappu, muistilehtiöstä repäisty paperinpala, jossa oli lyijykynällä tikkukirjaimin kyhätty myyntitarjous. “HEI MULLA OIS SAMANLAINEN MONDEON PÖLYKAPSELI H 10 E. SOITA JOS KIINNOST. 050.………. PS. OLEN TÄSSÄ LÄHELLÄ KLO 17.00 SAAKKA. Soitin ja kaupat tehtiin. Kymmenen minuutin kuluttua mukavan oloinen kaveri kiinnitti kiillotetun ja kunnostetun pölykapselin sen puuttuvan paikalle. Kertomansa mukaan hän kalastelee pudonneita pölykapseleita teiden varsilta, kunnostaa ne ja pitää silmänsä auki parkkipaikoilla ja — taloissa. Ekologista kaupantekoa parhaimmillaan, kierrätystä, ei investointeja eikä asiakkaan tarvitse matkustaa pitkälle tuotetta hakemaan.

Edellinen markkinointitilaisuus ei sen sijaan johtanut kauppoihin. Olimme suostuneet Holiday Clubin lomaosake-esittelyyn Flamingon hulppeissa tiloissa. Tilaisuus alkoi leppoisalla jutustelulla ja kiihtyi kohti todellista ostopäätöstä. Tarjolla oli niin edullinen lomaosake ja vain juuri sillä hetkellä, että meidän ei mitenkään kannattaisi jättää tilaisuutta käyttämättä. Esittelijän posket punoittivat ja myyntipäällikön kämmenet olivat kosteat, raukat tekivät kovasti töitä meidän eteemme provision kiilto silmissään. Paljon hyvää tarjouksessa oli, mutta silti. Ei isoja päätöksiä tehdä runsaan tunnin neuvottelun jälkeen varsinkaan kun käteen ei jää muuta kuin ruutupaperille kirjattuja irrallisia lukuja. Nyt kotona en edes oikein muista, mitä kaikkea sopimukseen olisi kuulunut. Olen suuresti helpottunut, että en laittanut nimmaria paperiin, vaikka läheltä piti. Harmittaa myös, etten kysynyt saako lomaosakkeisiin viedä koiria.

Viikon aikana isovarvas on palannut entisiin mittoihinsa ja kengät mahtuvat jo jalkaan. Se ei myöskään estänyt minua viikonloppuna juoksemasta Finan perässä agilityradoilla. Buranaa tosin tarvittiin liikkuvuuden parantamiseksi. Menestys ei ollut päätä huimaava, viidestä lähdöstä saimme vain yhden hyväksytyn radan. Se oli kyllä hienosti virheetön, mutta aika ylittyi hieman monien paniikkipelastusten takia. Surmanloukku näyttää kaikilla radoilla olevan putki, sillä jos se törröttää kutsuvasti linjalla, Fina sujahtaa sinne välittämättä ohjeistani. Nyt olen suunnitellut käyttäväni sanaa Käpy paniikkitilanteissa, sillä ainakin metsäkävelyllä sana vaikuttaa Finaan kuin sähköisku. Se pomppaa ylös vaikka työn alla olisi kuinka haasteellinen karahka.

Eevi ja Fina arvokkaina Olkkalan kartanon portailla

Siitä se alkoi

Ginan lupaava agilityura. Roy halusi eilen tulla yökylään Ginan kanssa ja siitä pyynnöstä ilahduimme niin me ihmiset kuin koiratkin. Heti eteisessä alkoivat riehakkaat leikit, jotka jatkuivat taas heti aamulla kun silmät aukenivat. Välillä Fina ja Gina näykkivät toisiaan hellästi, välillä taas painivat raivokkaasti muristen. Kun Gina riehaantuu liiaksi, Fina ärähtää ja saa pennun palaamaan ruotuun. Eevin leikkimieli ei ole vieläkään syttynyt, se pitää Ginan loitolla äänekkäillä komennoilla. Tänä aamuna osuin makean tilanteen seuraajaksi. Näin Ginan hyppääävän sängystä valtavalla loikalla ja osuvan matolla selällään pötköttävän Eevin mahan päälle. Eevi kimmahti ihmeen ketterästi ylös ja ajoi sopimattomasti käyttäytyvän tyttärentytön ulos huoneesta.

Sopivasti sateen lakattua lähdimme agilitykentälle perehdyttämään Ginaa esteisiin leikin varjolla. Hyppysiivekkeiden väliin laitettiin ns. speedpumpit eli puolitetut putken kappaleet merkkaamaan hyppyrimoja. Kun lelu heitettiin siivekkeiden välistä, Fina oppi kuin huomaamatta hyppäämään matalien esteiden yli. Putken läpi se oppi juoksemaan, kun Roy ensin ryömi edellä. Sitten heitettiin lelu putkeen ja lopulta Ginaa kutsuttiin luokse putken toisesta päästä. Tarvittiin vain pari opetuskertaa ja pentu oli sisäistänyt tehtävät. Välipaloina leikittiin ja retuutettiin köysilelua. Täytyy muistaa annostella harjoitukset lyhyisiin noin vartin pituisiin jaksoihin, ettei pentu väsy tai kyllästy opetukseen.


Fina ja minä urakoimme viikonloppuna Stadi Gameseissa helteisellä Laakson kentällä. Kisat taitavat kerätä maan suurimman osanottajamäärän ellei lukuunoteta SM-kilpailuja tai MM-karsintakilpailuja. Finan medi3-luokassa oli yli 50 koirakkoa. Kolmesta ensimmäisestä kisasta saimme hylkäyksen, mikä tuntuu olevan meille jo vakiotulos alun yllättävän menetyksen (lue tuurin) jälkeen. Kun viimeisessä kisassa jopa 0-tulos oli hiuskarvan varassa, olin liikuttavan onnellinen. Ehkä taas joskus saamme juhlia menestystä kuohuviinilasillisen kera.

Minulta meinasi kisajuoksut päättyä täysin, sillä hetken jo luulin että olin murtanut isovarpaan ulkoiluttaessani Finaa kisojen lomassa. Varoituksena sanottakoon, ettei pidä lähteä Crocsit jalassa maastoon remmissä riuhtovan koiran perässä. Muodottomissa muovijalkineissa tuntoherkkyys ei ole aivan parasta laatua, ja niin iskin varpaani varpujen alle piiloutuvaan kiveen niin että säkenet lensivät silmissä. Pystyin vielä vaihdtamaan kisatossut jalkaani, mutta kun riisuin ne illalla, isovarvas tykytti mustana ja turvonneena, eikä jalka kestänyt ottaa askeltakaan. Olisi pitänyt heti ottaa käyttöön KKK-hoito, mutta enhän voinut tehdä sitä ennen kuin illansuussa kisajuoksujen päätyttyä. Nyt olen konkannut jalkapuolena Buranan avulla, mutta onneksi turvotus ja särky alkavat helpottaa.

Tänään oli lähes perhejuhlan tunnelmaa kun Eevin pentu ja Finan veli Haba tuli vastaanotolle ottamaan uusintarokotukset. Pihalla eno nuuhki uteliaana sisarentytärtä sillä aikaa kun emo ja sisar tuijottivat silmät kovana komeita jälkeläisiään. Haba on kerrassaan kaunis ja hurmaava staffipoika. Perhetapaamiseen toin vielä terveiset toiselta veljeltä eli Noilta, jonka isäntä juuri tänään lähetti mukavan kertomuksen pojan touhuista ja pari kaunista kuvaa.