Hyvätapainen koira

Nyt ainakin tiedän, että Fina osaa koirankieltä, tietää paikkansa erilaisissa laumakokoonpanoissa ja sopeutuu muuttuviin tilanteisiin. Kun kesäkuun puolessa välissä Milka tuli taas hoitamaan koiria USA:n matkan ajaksi, pyysin häntä ottamaan oman Fiinan, 2-vuotiaan Cotton de tulearin mukaan. Koirat olivat jo aiemmin tutustuneet toisiinsa ja tulleet toimeen keskenään. Yhteiselo sujuikin oikein hyvin, vaikka pikku-Fiina otti komennon haltuunsa ja saneli käyttäytymisohjeet Eeville ja Finalle. Meidän Finalla ei ollut enää asiaa Milkan sänkyyn, stoppi tuli jo makuuhuoneen ovella. Eevi ja Fina luopuivat myös suosiolla TV-huoneen sohvasta, mitä nyt kurkkivat vähän ovenraosta huoneeseen. Yhtään rähinää ei tullut, meidän koirat alistuivat pikku-Fiinan komentoon mukisematta.

Toinen todistus Finan yhteistyökyvystä ilmeni, kun seurakaveri Shanti haki sen kotiinsa omien Australian-paimenkoirien seuraksi. Shanti oli hieman huolissaan koirien sopeutumisesta, mutta turhaan. Kun Denverissä luin Shantin fb-viestin, ihan silmät kostuivat: ” .. Fina on ollut pikku enkeli! ...hain Finan tänään jo treenaamaan vielä kerran kontakteja ja meille to-pe ajaksi koska tuli niin hyvin juttuun mun koirien kanssa. Oli oikein mielin kielin niille ja tulivat ihan hyvin toimeen”.  Kun vielä saisin kitkettyä remmirähinät pois, Finan saisi käytösarvosanan 10+. Harjoittelusta huolimatta SM-kisoissa ei tullut menestystä.

Denverissä järjestettyyn ACVIM:in (American College of Veterinary Internal Medicine) kongressiin kokoontui noin pari tuhatta eläinlääkäriä ja minäkin maallikkona pääsin hieman kurkistamaan kokoussaleihin ja näyttelyihin. Elias oli kutsuttu puhumaan tutkimuksestaan haiman vajaatoiminnan toteamisesta ja hoidosta, ja ainakin osallistujamäärästä päätellen aihe oli kiinnostava. Suuri sali oli viimeistä istuinpaikkaa myöten täynnä, ja vain seisomapaikkoja tarjottiin ovensuusta. Kongressin jälkeen kyläilimme suomalais-amerikkalaisen ystäväperheen luona ja ehdimme jopa päivän vaellukselle vuoristoon. Ihmeen monet olivat ottaneet koiransa mukaan vaellukselle ja suurin osa niistä kulki vapaana, silti hyvin omistajansa hallinnassa.

Tästä voisi Suomi ottaa esimerkkiä eikä kriminalisoida koiran vapaana olemista.

Olimme ylimitoittaneet matkakestävyyden, kun olimme lupautuneet lähtemään heti kotiintulon jälkeen juhannuksen viettoon Houtskäriin Jukan perheen luo. Kun takana oli yli 20 tunnin matka aikaeroineen, ei automatka juhannusruuhkassa oikein houkutellut. Aivan kuin säiden haltija olisi ymmärtänyt levon tarpeemme, se nostatti hirmumyrskyn torstai-iltapäiväksi. Ei ollut menemistä merelle, ja niin siirsimme juhannusvierailua vuorokaudella. Juhannuspäivien sää oli tyyni, aurinkoinen ja lämmin. Ihan ilmaiseksi emme hengähdystaukoa saaneet, sillä myrskytuuli kaatoi suuren vaahteran alapihalla.

Eevi ja Fina kimittivät kalliolla kun lapset uivat. Taisi vähän pelottaa

Liian syvää Finalle, ei voi mennä kahlaamaan.

Hauskaa silti!

Pyry ja Eevi tunnelmoivat

Hieno tyttö

Finan palkinto

Nimi on enne, Fina on hieno tyttö, fina flickan. Finalla on myös useita esikuvia ja kaimoja, tunnetuin niistä on Toscanan San Gimignanon pyhimys Santa Fina. Olen seissyt Santa Finan sarkofagin äärellä San Gimignanon katedraalissa ja lukenut nuorena kuolleen pyhimyksen ihmeteoista. On myös Santa Finan nimeä kantava museo, jäätelöä ja ihmevoidetta.  Vaikka Fina onkin ihana, ei se onneksi ole sentään pyhimys.

Tämän vuodatuksen taustalla on helatorstain ihmeteko. Janakkalan agilitykisoissa lähdimme radalle luokan alkupäässä ja nopean 0-suorituksen ansiosta johdimme kisaa aivan loppumetreille asti. Viimeinen kilpailija kuitenkin alitti aikamme parilla sekunnilla ja tuloksena oli toinen sija. Koska tämä kilpailija ei voinut vastaanottaa agilitysertifikaattia (säännöt -  http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?page_id=13 ), serti siirtyi seuraavaksi parhaalle koirakolle eli meille. En ollut edes uneksinut, että Fina voisi saada sertin tahikka agilityvalion arvon, mutta nyt tutkailen jo seuraavia kilpailuja ”sillä silmällä”. SM-yksilökilpailuihin vaadittavaa tuplanollaa emme saavuttaneet, ja niin Fina osallistuu Shantin kanssa vain perjantain virallisiin kilpailuihin ja lauantaina joukkuekilpailuun. Kisojen aikaan olen Coloradossa ja 8 tunnin aikaeron vuoksi valvon varmaan edellisen yön netin ääressä tuloksia jännittäen.

Gina oli viime viikolla lonkkakuvauksissa ja silmätarkastuksessa.  Käynnin jälkeen Risto soitti ja sanoi, että Gina ei ole aivan täydellinen. ”No mitä sanottiin”, älähdin. ”Toinen lonkka oli A, mutta toinen B ja silmät terveet”, Risto jatkoi.  Tutkimuksen suorittaja, eläinlääkäri Pelle Axelsson oli vakuuttanut, että lonkkatulokset pysyisivät sellaisina myös SKL:n Limanin tarkastuksen jälkeen. Pianhan se varmistuu. Joka tapauksessa nyt on varmistettu, että Gina soveltuu astutukseen. Jos juoksuaikataulu pysyy vakaana, astutus tapahtuisi elo-syyskuun vaihteessa. Sulho on vielä harkinnassa, mutta hyvin mahdollista on että isä olisi Stormvindens-kennelin  Andy.  

Kesä on päässyt täyteen kukoistukseen ja kaiken ihanuuden joukossa väijyvät myös viholaiset. Viime viikolla polun varrella paistatteli päivää kyy, mutta kaikeksi onneksi koirat ohittivat sen huomio muualle kiinnittyneenä. Tänään poistin Finalta ensimmäisen punkin, vaikka punkinestolääkitys on annettu vajaa kuukausi sitten.