maanantaina, maaliskuuta 25, 2013

Pohjanoteeraus


Vaikka Hedy on silmissäni staffikaunotar, eivät ainakaan eilinen match-show –tuomari eikä yleisö päässyt sen suloja arvioimaan. Kirkkonummen kennelkerhon hallin esittelykehässä se lakosi joko maahan tai kiskoi remmistä jalat tanassa. Sen turkki oli valkoisena hilseestä ja katsekontakti kadoksissa. Eivät edes palkkiohoukuttimena olleet possunfileesuikaleet maistuneet. Kaikki oli hyvin ulkona, missä se seurusteli iloisena muiden koirien kanssa ja tervehti ihmisiä, mutta halli oli kauhun paikka. Hedy on ilmeisesti elänyt liian suojattua elämää Finan ja Eevin laumassa ja heti kun sen piti yksin mennä kaikuvaan, ihmisiä ja koiria täynnä olevaan halliin, se kadotti kaiken rohkeuden. Olen kyllä huomannut että Hedy on melko pehmeä, mutta en silti uskonut sen reagoivan noin vahvasti uuteen tilanteeseen. Pari kertaa se on ollut kanssani Viikin eläinsairaalassa ja siellä käytös on ollut aivan normaalia uuden paikan ihmettelyä. Nyt rupean kuljettamaan sitä mahdollisimman erilaisissa paikoissa yksin ja otan sen myös Finan kanssa tutustumaan kisahalleihin. Toivottavasti saan sen vielä sopeutumaan ja rohkaistumaan. Sen verran eilinen tilaisuus taisi järkyttää minuakin, että näin yöllä painajaisen Hedyn katoamisesta. Olimme jossain hallissa, ja se pääsi irti ja katosi. Emme löytäneet sitä mistään, mutta sitten totesin, että kadonnut koira oli valkoinen, joten kyse ei ollutkaan Hedystä. Siis onnellinen loppu unessa, mikä lupailisi ehkä myös onnistumista Hedyn sopeuttamisessa.

Hieno aurinkoinen ja leuto sää tänä aamuna innosti meidät vaihtamaan Hannusjärven lenkin Suomenojan jäällä kävelyyn. Yöpakkasen kovettama lumi kantoi hyvin ja intouduimme kävelemään melko pitkälle. Jäällä ei pelokkaasta Hedystä ollut tietoakaan, se juoksi rohkeasti joukon edellä ja jouduimme välillä kytkemään sen, etteivät pilkkijät olisi saaneet koiraseuraa. Pysähdyimme pienelle kalliosaarelle lepäilemään ja kaivoimme repusta esille suklaapatukat ja koirien namit. Kauhunhetkiä koimme, kun Eevi katosi rantakivikon railoon, mutta onneksi sain kiskottua sen pannasta ylös. Vuosia sitten eräs staffi putosi avantoon ja hukkui, kun sillä ei ollut pantaa eikä valjaita mistä nostaa se ylös. Tämä kauhistuttava onnettomuus on sattunut arkkiatrin perheessä.

Jääkävelystä tuli pitempi kuin osasimme arvioida ja paluumatkalla Eevi ja Fina kulkivat hanhenmarssia meidän jaloissamme. Hedyllä sen sijaan riitti vielä energiaa siksak-juoksenteluun.

Usko kevään saapumiseen vahvistuu kun talon nurkalla jo lumikellot tunkevat esiin hangen läpi. Kevät paljastaa myös takapihalla koirien jätökset, joten iltapäivän aktiviteettina voisi olla lapiohommat.

Mikä saari valitaan?
Hedy näkee pilkkijöitä


Eevi putosi tähän railoon

Oli tavallista rankempi aamulenkki